20.9.2017

BIOS-kommentti: Taloustieteen huippuyksikön sijaan Suomi tarvitsee monitieteisyyteen pohjaavaa päätöksentekoa

Keskustelu uuden taloustieteen huippuyksikön perustamisesta on tarpeen, koska kyseessä on merkittävä Suomen julkista talouskeskustelua määrittävä teko. Talousyksikön perustaminen on osa meneillään olevaa laajempaa yhteiskunnallisesta kamppailua, jossa määritellään oikeutta ja valtaa puhua taloudesta.

Uuden yksikön perustavoite on tervetullut. Pääministeri Juha Sipilän sanoin: “poliittisen päätöksenteon pitää perustua korkeatasoisiin arvioihin politiikan vaikutuksista kansantalouteen ja yhteiskuntaan.”

Näin laajan tavoitteen saavuttaminen vaatii kuitenkin monitieteistä lähestymistapaa. Yksikköä ei tulisi etukäteen rajata liian tiukasti vain tietyn tieteenalan tai tiettyjen tieteellisten koulukuntien varaan. Keskustelua maan korkeimman poliittisen johdon suojeluksessa olevasta erityisyksiköstä olisi käytävä avoimesti ja monipuolisesti. Keskustelun olisi linjattava yksikön toiminnan tavoitteita, koostumusta ja tuotetun tiedon sovellettavuuden periaatteita.

Miksi monitieteinen lähestymistapa talouteen on välttämätön?

Riittävien materiaalisten resurssien turvaaminen on ilmastonmuutoksen, muiden ympäristöongelmien ja heikkenevän energiantuotannon hyötysuhteen aikakaudella yksi yhteiskunnan keskeisistä haasteista. Taloustiede – siten kuin se julkisessa keskustelussa ja osin myös Suomen yliopistoissa tällä hetkellä ymmärretään – ei tarkastele näitä talouden materiaalivirtoja ja -varantoja riittävästi. Tarvitsemme luonnontieteitä, jotta voimme määritellä edellytykset esimerkiksi lähitulevaisuuden metsä-, ruoka- ja energiaresurssien käytölle. Luonnontieteet tuottavat kirjaimellisesti elintärkeää tietoa talouden materiaalisista reunaehdoista.

Humanistiset ja yhteiskuntatieteet puolestaan tuottavat tietoa, miten organisoida yhteiskunta siten, että hyvän elämän mahdollisuuksia ylläpidetään myös tulevaisuudessa. Kun käytettävissä olevat materiaaliset reunaehdot muuttuvat, myös yhteiskuntien toimintaympäristön on muututtava ja ihmisten opittava harjoittamaan uusia käytäntöjä. Miten ihmisten luovuutta ja toimintaa voidaan kanavoida turvallisen ja mielekkään yhteiskuntakehityksen kannalta oikein? Millaista työtä on tehtävä? Mistä on luovuttava ja mitä uutta rakennettava niin että yhteiskunnan tasa-arvo ja koheesio säilyvät? Liian kapeasti rajattu taloustiede jättää tällaiset elintärkeät kysymykset joko huomiotta tai tarjoaa niihin rajattuihin lähtöolettamuksiinsa perustuvia vastauksia.

Jotta päästäisiin pääministeri Sipilän mainitsemiin “korkeatasoisiin arvioihin politiikan vaikutuksista”, on vaadittavien tieteellisten näkökulmien kirjo huomattavan suuri. Tällöin yhtä oikeaa, neutraalia tai objektiivista näkökulmaa ei voi muodostua. Monisyisten ongelmien ratkaisemisessa taloustiede on vain yksi työkalu osana kokonaisvaltaisempaa tieteen ja päätöksenteon yhteistoimintaa. 2000-luvun päätöksentekijöiden on kyettävä muodostamaan laaja-alaisia arvioita monitieteiseen tietoon nojaten ja tehtävä niiden pohjalta aitoja poliittisia valintoja.

On tarpeen myös kysyä, mikä on tähän mennessä estänyt korkeatasoisen tieteellisen tiedon huomioimisen päätöksenteossa? Esimerkiksi soteuudistusta sekä metsien käyttöä ja metsätaloutta koskevassa poliittisessa keskustelussa tutkimustieto on joko jätetty huomioimatta tai sitä on ohjattu ja jopa vaiennettu. Ei ole ollut kysymys korkeatasoisen tiedon puutteesta vaan pikemminkin siitä, että tutkimustieto ei ole istunut tiettyihin ennalta muodostettuihin poliittisiin olettamuksiin ja tavoitteisiin. On perusteltua kysyä, valitaanko poliittisessa suojelussa olevaan uuteen talousyksikköön tutkijoita vain sellaisista tutkimuksellisista lähtökohdista, jotka suosivat vallitsevaa politiikkakehystä eivätkä tarjoa avaimia politiikan avoimeen, kriittiseen ja moniulotteiseen arviointiin ja toteuttamiseen.

Mitä monitieteisyys käytännössä tarkoittaa?

Ilmasto- ja muu ympäristötutkimus on osoittanut, että yhteiskuntien on pikaisesti uudistettava infrastruktuurinsa ja käytäntönsä siten, että ne tulevat toimeen ilman fossiilisia polttoaineita, vähentävät päästöjään radikaalisti ja toteuttavat laajoja hiiltä sitovia toimia (kuten metsien hiilinielujen kasvattamista). Tässä on talouspolitiikalle reunaehdot ja realiteetit, jotka koskettavat kaikkia talouden toimijoita mutta jotka kapeasti rajattu taloustiede sivuuttaa. Ilmasto- ja resurssikysymysten kohtaamisessa on kyse eräänlaisesta marssijärjestyksen muuttamisesta sekä uudenlaisesta monialaisen tiedon käsittelystä ja soveltamisesta. Tämän tulee näkyä niin talouspolitiikan keskeisten instituutioiden koostumuksessa kuin julkisessa keskustelussa.