11.7.2017
Tiedote: EU-parlamentin ympäristövaliokunnan päätös metsienkäytön ilmastovaikutusten laskentatavasta oli ennakoitavissa BIOS-tutkimusyksikkö pitää myönteisenä, että EU:n ympäristövaliokunnan päätös on linjassa tiedeyhteisön näkemysten kanssa. Päätös luo taloudellisia kannustimia kestävämmälle metsien käytölle eli metsien hiilivarastojen kasvattamiselle ja pitkäikäisille puutuotteille. Tutkijoiden mukaan juuri näillä ratkaisuilla hillitään ilmastonmuutosta tehokkaimmin. Päätös ja sen Suomessa herättämä pettymys kertoo osaltaan Suomen nykyisten metsänkäyttösuunnitelmien ristiriidasta EU:n päätöksenteon ja kansainvälisen tiedeyhteisön linjausten kanssa. Johtopäätöksenä tulisi […]

BIOS-tutkimusyksikkö pitää myönteisenä, että EU:n ympäristövaliokunnan päätös on linjassa tiedeyhteisön näkemysten kanssa. Päätös luo taloudellisia kannustimia kestävämmälle metsien käytölle eli metsien hiilivarastojen kasvattamiselle ja pitkäikäisille puutuotteille. Tutkijoiden mukaan juuri näillä ratkaisuilla hillitään ilmastonmuutosta tehokkaimmin.

Päätös ja sen Suomessa herättämä pettymys kertoo osaltaan Suomen nykyisten metsänkäyttösuunnitelmien ristiriidasta EU:n päätöksenteon ja kansainvälisen tiedeyhteisön linjausten kanssa. Johtopäätöksenä tulisi olla Suomen poliittisten ja taloudellisten tavoitteiden selkeämpi kytkeminen parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon ja kansainvälisten ilmasto- ja biodiversiteettisopimusten tavoitteisiin.

BIOS-tutkimusyksikkö on seurannut tiiviisti puunkäytön ilmasto- ja monimuotoisuusvaikutuksista julkaistua tutkimustietoa sekä keskustellut laajasti aihepiirin tutkijoiden kanssa. Olemme myös fasilitoineen huhtikuussa julkaistun 68 tutkijan yhteisen julkilausuman, joka käsitteli puunkäytön lisäämisen vaikutuksia. BIOS kehittää yhteiskunnan ja talouden kykyä vastata globaaleihin ympäristöuhkiin ja päästövähennystavoitteisiin.

Vuoden 2017 aikana on julkaistu kaksi laajapohjaista raporttia ja kaksi julkilausumaa. Ne vahvistavat puunkäytön lisäämisen haitoista vallitsevan tieteellisen konsensuksen.

BIOS:n haastattelemat tutkijat ovat olleet huolestuneita siitä, että tieteelliset näkökulmat eivät syystä tai toisesta ole välittyneet riittävästi aiheesta käytävään keskusteluun tai päätöksentekoon. Toivommekin, että EU-parlamentin ympäristövaliokunnan päätös osaltaan parantaa edellytyksiä faktapohjaisen keskustelun käymiseen metsien käytöstä ja niiden vaikutuksista.

Tutkimusraportit ja tutkijoiden julkilausumat:

68 suomalaisen tutkijan julkilausuma, 24.3.2017: www.bios.fi/julkilausuma

European Academies’ Science Advisory Council (EASAC), 11.5.2017: http://www.easac.eu/home/reports-and-statements/detail-view/article/multi-fun.html

Ilmastopaneeli, 23.5.2017: http://www.ilmastopaneeli.fi/news/84/77/Keskeiset-tutkijat-yksimielisia-metsien-kayton-ilmastovaikutuksista/d,News/

Tutkijoiden kansainvälinen julkilausuma metsienkäytön laskentasäännöistä, 15.6.2017: http://www.euractiv.com/section/climate-environment/opinion/forest-accounting-rules-put-eus-climate-credibility-at-risk/