BIOS

Jaetut lähtötiedot kestävyyssiirtymän edistämiseksi Suomessa

Arviomme mukaan Suomessa tunnistetaan tällä hetkellä eli keskikesästä 2022 laajasti, että fossiilisten polttoaineiden käyttöön nojaavat tuotanto- ja elämäntavat käyvät lähivuosina ja -vuosikymmeninä läpi syvän murroksen. Muutospaine yhdistetään erityisesti tavoitteeseen ajaa kasvihuonekaasupäästöt alas. Venäjän Ukrainaan käynnistämän laajamittaisen hyökkäyksen myötä keskusteluun on äkillisesti noussut myös tarve nopeaan irtaantumiseen Venäjältä tuoduista fossiilisista polttoaineista, puuraaka-aineista ja muista tuotteista. Lyhyen aikavälin tavoitteena ja toimenpidekokonaisuutena se ei ole täysin yhteneväinen ympäristötavoitteiden kanssa. Venäjältä tuotuja polttoaineita voidaan hetkellisesti korvata esimerkiksi kotimaisella turvetuotannolla, mutta pidemmän aikavälin ratkaisuksi tästä ei korkeiden hiilipäästöjen ja muun ympäristökuormituksen takia ole. Polttoaineiden kulutuksen vähentäminen ylipäätään on sen sijaan linjassa myös pitkän aikavälin tavoitteiden kanssa. Myös luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on noussut viime vuosina tärkeiden teemojen joukkoon, mutta sen käytännön merkitystä esimerkiksi teollisuusrakenteen muutoksille ei vielä hahmoteta. Samaan tapaan luonnonvarojen kestävä käyttö on jäänyt vielä varsin sumeaksi käsitteeksi ja tavoitteeksi.

Ekologiset ja materiaaliset reunaehdot ovat vielä heikosti tunnistettuja talouden tulevaisuutta hahmotettaessa. Ei ole jaettua ymmärrystä, miten nämä reunaehdot vaikuttavat fossiilisten polttoaineiden alasajoon ja mahdollisuuksiin siirtyä radikaalisti vähemmän ilmastopäästöjä aiheuttaviin tuotanto- ja kulutusrakenteisiin. Talouden kielellä asia voidaan ilmaista niin, että bruttokansantuotteen taustalla vaikuttavien talouden rakenteiden ennakoidaan muuttuvan suuresti, mutta kysymykset siitä, mitä nämä muutokset käytännössä ovat ja minkä materiaalisten reunaehtojen puitteissa ne tapahtuvat, jäävät toistaiseksi avoimiksi ilman selkeitä vastauksia. Käytännön esimerkkinä toimii energia- ja materiavirtojen solmukohdassa sijaitsevan metsäsektorin uudistuminen: uusista innovaatioista on puhuttu vuosikausia, mutta edelleen poliittinen ja taloudellinen huomio kohdistuu vanhaan alhaisen lisäarvon tuotantoon (kuuntele aiheesta BIOS:n metsäpodcast-sarja).

Kansainvälisessä tarkastelussa hyvinvoinnin mahdollisuudet ovat Suomessa hyvät ja jakautuvat kohtuullisen tasaisesti, vaikka joka päivä on tehtävä töitä sen eteen, että ihmiset eivät jää osattomiksi ja syrjään. Viimeistään Sanna Marinin hallitusohjelman myötä Suomessa on noussut yleiseen keskusteluun ajatus kestävyyssiirtymän oikeudenmukaisuudesta. Kestävyyssiirtymän onnistuminen edellyttää, että ihmiset kokevat siirtymän reiluksi ja itsensä osallisiksi siihen. Muutoin poliittisen päätöksentekokoneiston toimintakyky voi tulla uhatuksi vailla järkeviä vaihtoehtoja. Koronapandemia on herätellyt päättäjiä myös siihen, että henkinen ja fyysinen terveys sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tärkeitä erityisesti akuuteissa kriisikohdissa ja murrostilanteissa. Suomessa tapahtuvan siirtymän oikeudenmukaisuus- ja hyvinvointivaikutukset Suomen rajojen ulkopuolella eivät kuitenkaan tyypillisesti nouse esiin. Katkos lienee yhteydessä siihen, että materiaaliset resurssivirrat ja niihin liittyvät ympäri maailmaa sijoittuvat paikalliset työskentelyolosuhteet ja ympäristövaikutukset eivät yleensä ole talouskeskustelussa mukana.

Aloitteiden kuvaamien lähestymistapojen etenemismahdollisuudet Suomessa

Talousjärjestelmä uusiksi vs. tiukat ympäristörajat nykyisessä talousjärjestelmässä vs. hallittu teollinen murros

Vaatimukset talousajattelun tai talousjärjestelmän kokonaisvaltaisesta muutoksesta kohtaavat suomalaisessa julkisessa keskustelussa pääsääntöisesti joko täystyrmäyksen tai varovaisen hiljaisuuden.

Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa voidaan pitää tästä näkökulmasta taitavasti laadittuna aloitteena. Se ei väitä uudistavansa talouden perusteita tavoin, jotka jämähtäisivät talouskeskustelun ylläpitäjien ja portinvartijoiden seulaan. Vakiintuneen talousajattelun mukaan on hyvä, että tiukoista ympäristörajoituksista sovitaan useiden valtioiden kesken, toki mielellään vielä Euroopan unioniakin laajemmalla joukolla. Silti vihreän kehityksen ohjelma sisältää tavoitteita ja työkaluja, jotka aidosti uhkaavat hiili- ja luonnonvaraintensiivistä taloudellista toimintaa – siis nykyistä status quota. Luonnonvarojen kestävän käytön osalta ohjelma on ainakin vielä toistaiseksi hampaattomampi. Monet selvityksessä käsittelemämme aloitteet näkevätkin, että ansioistaan huolimatta vihreän kehityksen ohjelma on osin väärin suunnattu, eikä se mene riittävän pitkälle.

Taustakeskusteluissamme talousasiantuntijoiden kanssa havaitsimme, että periaatteellisena etenemistapana “hyvin tiukat ympäristörajoitteet hyvin nopeasti” saattaa tuntua houkuttelevalta: politiikka säätäköön tavoitteet ja säännöt – markkinat toteuttakoon muutokset näissä puitteissa parhaaksi katsomallaan tavalla. Reaalitaloudessa muutosten laadulla ja nopeudella on kuitenkin rajansa. Yksi raja liittyy äänestäjien poliittiseen vastustukseen: liian isot ja nopeat muutokset voivat saada osan kansasta takajaloilleen – ellei peräti kaduille. Poliitikot kokevat painostusta aktiivisten kansalaisten lisäksi myös teollisuuden puolelta: liike-elämän toimijat eivät voi sopeutua säädöksiin loputtoman joustavasti. Niinpä Suomessa erityisesti metsäteollisuus on käynyt vastustamaan monia Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan kuuluvia tavoitteita ja säädöksiä (Toivanen 2021, Kellokumpu 2021).

Uuden teollisuuden ja uusien toimintatapojen nopea mutta hallittu ylösajo onkin välttämätöntä, jotta ympäristörajoitteet voidaan viedä läpi – jotta hiili-intensiivinen ja ylikuluttava taloudellinen toiminta voidaan ajaa alas. Jos ei ole näkymää uuteen kukoistavaan toimintaan, on vanhasta erittäin vaikeaa päästää irti. Erityisesti missiotalouden, Green New Deal for Europen ja ekologisen jälleenrakennuksen aloitteet tarttuvat tähän ongelmaan. Ne peräänkuuluttavat mittavia julkisen ja yksityisen sektorin suunnattuja yhteispanostuksia tutkimukseen, innovaatiotoimintaan ja koordinoituun uuden infrastruktuurin ja teollisuuskapasiteetin käyttöönottoon. Tähtäimen on oltava kaikista oleellisimpien teknologisten ja sosiaalisten järjestelmäesteiden ylittämisessä ja vääntömomenttien hyödyntämisessä. Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa uuden teollisuuden ylösajo jää kohottavista puheista huolimatta melko pieneen rooliin.

Vaikka talouspolitiikka ja -keskustelu ei etenisikään talousjärjestelmää koskevien kokonaisvaltaisten uudistusten kautta, talousasiantuntijoiden konsensusnäkemys onneksi puoltaa uuden teollisuuden hallitun ja ripeän ylösajon tärkeimpiä ulottuvuuksia. Ensinnäkin on olemassa yhteisymmärrys siitä, että tutkimus ja kehitystyö vaativat merkittävän julkisen rahoituksen ja muun organisointituen. Yhteisymmärrys on sitä selkeämpi mitä lähemmäksi mennään perustutkimusta; kaupallistaminen jääköön edelleen yritysten tehtäväksi. Toiseksi on selvää, että innovointia on suunnattava aikamme ja paikkamme merkittävien haasteiden ratkaisemiseen. Suuntaamista tarvitaan riittävästi muttei liikaa. Jää tutkittavaksi ja käytännössä koeteltavaksi, mikä on mielekäs suuntaamisen taso ja tapa. Kolmanneksi jaettu ymmärrys on siitä, että julkisen vallan on koordinoitava toimia ja toimijoita. Sektorirajat ylittävää ja myös muita kuin aloitteentekijää hyödyttävää verkostoitumista ja vastuiden jakamista ei tapahdu riittävästi ilman julkista toimijaa, joka ei ole kilpailuasetelmassa suhteessa verkoston muihin toimijoihin. Neljänneksi konsensuksen mukaan tarvitaan selkeitä ja pitkäjänteisiä kollektiivisia valintoja. Tietyissä asioissa jatkuvan kilpailuasetelman ylläpito ei ole mielekästä: näin on esimerkiksi liikenteen käyttövoiman valinnassa (ellei valinta nimenomaan ole se, että ainakin paikallisesti on järkevää pitää yllä monikäyttövoimaista liikennettä).

Kokonaisvaltaista tiedontuotantoa teollisen murroksen tueksi

Hieman vaikeammin artikuloitavissa on yhteisymmärrys teollisen ja taloudellisen murroksen – sekä uuden ylösajon että vanhan alasajon – vaatimasta uudenlaisesta tiedontuotannosta. Jos palaamme ajatukseen bruttokansantuotteeseen vaikuttavien tuotantotekijöiden laajoista ja syvistä muutoksista, kansallinen talouspolitiikan suunnittelu, jota etenkin valtiovarainministeriö toiminnallaan tukee, vaatii tietoa luonnonvarojen käytöstä, ekologisista reunaehdoista ja potentiaalisista teknologiapoluista, päästökaupan kehittymisestä sekä ennakointia kaikkien näiden tekijöiden yhteisvaikutuksista Suomen talouteen. Samankaltainen monialainen tiedontuotanto on talouspolitiikan suunnittelun lisäksi välttämätöntä myös innovoinnin suuntaamisen ja talouden siirtymän koordinoinnin kannalta. Muuten valintoja joudutaan tekemään sumussa, eikä yhteistä suuntaa voida määrittää.

Siirtymän riittävän huolellinen suunnittelu, koordinointi ja hallinta vaatii tuekseen kokonaisvaltaista ja jatkuvaa monialaista tiedontuotantoa. Tieteeseen mahdollisimman pitkälle nojaava sekä lähtökohdiltaan, menetelmiltään ja tuloksiltaan avoin tiedontuotanto on myös siirtymän reiluuden ja oikeudenmukaisuuden kannalta erittäin tärkeää. Kansalaisten ja eri toimijoiden on oltava laajalti selvillä mihin suuntaan ja minkä reunaehtojen puitteissa taloutta ollaan viemässä. Toisin sanoen siirtymää hahmotteleva tiedontuotanto ei voi jäädä omaa etuaan ajavien yksityisten tahojen vastuulle. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun työ- ja elinkeinoministeriö päätyi ohjeistamaan teollisuuden toimialajärjestöjä tuottamaan omat alakohtaiset vähähiilitiekarttansa. Teollisuuden tiekartat olivat sinänsä ansiokkaat mutta siirtymän suunnittelun kannalta edelleen varsin puutteelliset: ne eivät asettaneet tavoitteita riittävän korkealle, eivät huomioineet riittävästi alojen tulevaisuuksien yhteenkietoutuneisuutta eivätkä sisältäneet kokonaistarkastelua luonnonvarojen kestävästä käytöstä ja vaikutuksista luontokatoon (ks. Toivanen ym. 2021, Majava ym. 2022). Tieteeseen ja tieteen hyviin käytäntöihin nojaava avoin tiedontuotanto ehkäisee myös omien äänestäjä- ja taustajoukkojen etujen ajamiseen tähtäävää politikointia. Näin poliitikot ja puolueet eivät voi lähteä ajamaan omilleen mieluisia teollisia siirtymäohjelmia vailla kokonaisuuden kannalta mielekkäitä perusteluita.

BIOS on jälleenrakennusaloitteen julkaisemisen jälkeen ehdottanut tiedontuotantohaasteen ratkaisemiseksi teollisen murroksen tiedevetoisen suunnitteluyksikön perustamista. Marinin hallituksen esittämän ja eduskunnan hyväksymän uuden ilmastolain edellyttämä pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma voisi myös olla mahdollinen alusta hallitun teollisen murroksen tietopohjan kartuttamiseksi. Toki on huomioitava, että tällä hetkellä ajatus ilmastosuunnitelmasta ei sisällä edellä kuvaamaamme teollisen murroksen tietopohjaa, eikä se ole riittävässä yhteydessä luontokadon ehkäisemiseen ja luonnonvarojen kestävään käyttöön.

Talouskuri kestävyyssiirtymän esteenä

Reilun ja kestävän talouden aloitteista useimmat pyrkivät tekemään julkisille investoinneille ja työllistämiselle enemmän tilaa kuin tiukassa talouskuripolitiikassa näyttää mahdolliselta. Aloitteissa toistuu hieman eri muodossa toteamus, että raha sinänsä ei ole esteenä, jos haluamme yhdessä jotakin toteuttaa ja meillä on siihen riittävät luonnonvarat, teknologiat ja työvoima. Tätä eivät myöskään talousasiantuntijat kiistä. Silti talouspolitiikassa tuntuu, että nimenomaan rahasta on pulaa. Tämä liittyy talouskeskustelun keskeiseen piirteeseen, jossa rahamääräisen budjetin ajatellaan lopulta kertovan myös reaalisista materiaalisista rajoitteista riittävän oikein ja kattavasti. Tällöin voidaan ajatella, ja usein ajatellaankin, että on järkevää keskittyä rahamääräiseen budjettiin ja sen tasapainottamiseen – materiaaliset resurssit järjestyvät kyllä budjetin mukaan.

Aloitteet pyrkivät ravistelemaan tätä ajatusrakennetta, jotta voisimme ainakin hetkittäin ajatella luonnonvaroja, teknologiaa ja työvoimaa sekä niiden uudelleenjärjestämistä myös sellaisenaan. Tämä on tärkeää, jotta voimme hahmottaa minkälaisen tuotantorakenteen muutoksen edessä olemme, minkälaista muutosta haluamme ja mitkä muutoksen materiaaliset reunaehdot ovat. Yhtä mieltä voitaneen olla siitä, että ennen pitkää on kuitenkin kyettävä myös kertomaan, mihin julkisia investointeja ja työllistämistä talouden siirtymässä täsmälleen tarvitaan, jos tarvitaan. Tämä on yksi edellä kuvatun uudenlaisen monialaisen tiedontuotannon tehtävistä.

Kokoava kansallinen visio tarvitaan

Maalailut talouden ja talousajattelun kokonaisvaltaisesta uudistamisesta eivät juuri ole vieneet keskustelua eteenpäin. Kuitenkin aloitteiden lisäksi myös talousasiantuntijat näkevät, että valtion tulee luoda kansakuntaa kokoava agenda tai visio, joka ohjaa ja kannattelee talouden eri toimijoita valittuun suuntaan. Aloitteissa on ehdotuksia elementeistä, joista kansalliset talouden uudistamiseen tähtäävät tarinat voisivat rakentua. Aloitteet puhuvat sen puolesta, että agendan tai vision täytyy olla jollakin tapaa vetoava ja uusia näköaloja avaava; se ei voi olla täysin tekninen kuvaus tavoitteista, joita pyritään saavuttamaan jo pitkään koetelluin työkaluin.

Osa kokoavaa agendaa on näkemys kestävyyssiirtymän reilusta toteutuksesta. Kuten aloitteet toteavat, kansalaisten on koettava osallisuutta – että he voivat osaltaan olla ohjaamassa ja toteuttamassa muutoksia mielekkääseen suuntaan. Kansalaisten on koettava, että heidän perustavanlaatuiset hyvinvoinnin edellytyksensä eivät heikkene, vaikka ne muuttuisivatkin. Heidän on koettava, että heidän osaamisestaan on hyötyä, ja että tarvittaessa he voivat kouluttautua uusille aloille. Konkreettisemmin kansalaisilla on oltava mahdollisuus riittävään toimeentuloon ja mielekkääseen työhön ja tekemiseen. Ekologisen jälleenrakennuksen aloite painottaa nimenomaan kestävää ja laadukasta työelämää. Jälleenrakennus on massiivinen urakka, ja jos työt eivät tule tehdyksi markkinaehtoisesti, viime kädessä julkisen sektorin on tuotava siihen liittyvät työt kaikkien halukkaiden saataville mielekkäin työehdoin. On mahdotonta kuvitella uuden teollisuuden ja muiden uusien toimialojen menestyksekästä ylösajoa ilman siihen osallistuvien tahojen aitoa sitoutumista. Avoin tietopohja ja suunnitelmallinen siirtymäpolitiikka auttavat ennakoimaan osaamisen, koulutuksen ja työllisyyden siirtymiä.

Reilu kestävyyssiirtymä vaatii siirtymäpolitiikkaa

Reilun ja kestävän talouden aloitteet yhtäältä monipuolistavat ja toisaalta suuntaavat suomalaista keskustelua taloudesta. Aloitteiden näkökulmasta huoli julkisen talouden kestävyysvajeesta ja vaatimukset menokurista ovat saaneet liian suuren painoarvon. Julkisen talouden uhkakuvien korostamisella on lamauttava vaikutus: kapeiden kehysten läpi on vaikea nähdä tulevaisuuden taloutta rakentavia investointeja, uudenlaisia toimintatapoja ja uutta osaamista. Sen sijaan näkemys reilusta ja kestävästä taloudesta syntyy monialaista tietoa yhdistämällä. Perinteisen talousosaamisen lisäksi tarvitsemme ymmärrystä niin ekologisista ja teknologisista reunaehdoista kuin sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kulttuurisista toisin elämisen tavoista.

Aloitteet eivät kuitenkaan peräänkuuluta vain keskustelun monipuolistamista, vaan myös määrätietoisia toimia reilun ja kestävän talouden aikaansaamiseksi. Aloitteet peräänkuuluttavat siirtymäpolitiikkaa, joka ottaa päätehtäväkseen taloutemme aineenvaihdunnan uudistamisen seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana niin, että aiheutamme radikaalisti nykyistä vähemmän hiilipäästöjä ja käytämme luonnonvaroja kestävästi. Siirtymäpolitiikka kohdistuu tiettyyn aikaan ja paikkaan. Se tunnistaa, että muutoksilla on kiire ja että elämme ratkaisevia vuosia hallittujen järjestelmämuutosten kannalta. Se näkee, että muutoksilla on historiallisesti rakentuneet sosiaaliset, taloudelliset, teknologiset ja materiaaliset rajoituksensa ja hitausvoimansa. Lisäksi siirtymäpolitiikka tunnustelee, mitkä ovat ne ainutlaatuiset voimavarat ja mahdollisuudet, joiden varaan tulevaisuuden talous voidaan rakentaa.

Hyvinvointi ja reiluus ovat siirtymäpolitiikassa erityisasemassa. Yhteiskunnan aineenvaihdunnan muutosten myötä hyvinvoinnin edellytykset muuttuvat. Emme voi enää rakentaa arkista hyvinvointiamme fossiilisten polttoaineiden ja muiden luonnonvarojen ylikulutuksen varaan. Tässä muutoksessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä tai pelottavaa: hyvinvoinnin edellytykset ovat viimeistään teollistumisen alusta lähtien olleet kiihkeässä muutoksessa, emmekä joudu hallitun siirtymän takia tinkimään perustarpeistamme. Siirryttäessä ylikuluttavasta elämäntavasta eteenpäin avautuu myös monia mahdollisuuksia, joista kaikkia emme vielä näe. Keskustelu muuttuvasta hyvinvoinnista on ollut Suomessa jatkuvasti käynnissä, mutta sen uutta luovat ulottuvuudet eivät oikein ole saavuttaneet politiikan ja talouden ydintä. Keskustelua ovat toistaiseksi hallinneet hyvinvoinnin uhkakuvat. Reiluutta määrittävät siirtymäpolitiikassa tavanomaisten tulonjako-, oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvokysymysten lisäksi ainakin teollisuuden ylös- ja alasajoihin liittyvät työllisyyden muutokset, osaamistarpeiden muutokset, kuluttajahintojen muutokset, muutoksiin liittyvän tiedon avoimuus ja ymmärrettävyys sekä osallisuus siirtymäpolitiikan agendojen ja toimintatapojen määrittämiseen. Politiikan tehtävänä on huolehtia, että kansalaiset eivät joudu kohtaamaan muutoksia kohtuuttomina ja yksin, vaan muutokset ennakoidaan ja kohdataan kollektiivisesti.

Ilmastonmuutos, luontokato, koronapandemia ja viimeisimpänä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ovat kipeästi osoittaneet yhteiskuntien haavoittuvuuksia. Siirtymäpolitiikan ydintä on kollektiivinen kyky ennakoida haavoittuvuuksia ja vaikuttaa oman kansakunnan tulevaisuuteen hallitusti – itsenäisesti mutta yhteistyössä muiden kanssa. Lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet ja toimenpiteet on sovitettava yhteen, ja kestävät siirtymät ovat mahdollisia vain, kun ne toteutetaan reilusti. Tästä syystä tarkastelemamme reilun ja kestävän talouden aloitteet ovat vähintään yhtä ajankohtaisia nyt kuin ilmestyessään. Aloitteet tarjoavat edellytyksiä talouskeskustelulle, joka on monipuolista ja kokonaisvaltaista. Ympäristökriisejä on hoidettava strategisesti ja jatkuvasti, yhtäaikaisesti kaikkien muiden ja lopulta yhteen kietoutuvien kriisien kanssa. Oikea aika siirtymäpolitiikalle on juuri nyt.

Paavo Järvensivu, Jussi Ahokas, Tero Toivanen
BIOS-tutkimusyksikkö