Paperin raaka-ainetta. Lähde Wikimedia Commons, Arto J.
Puulla katetaan nykyisellään yli neljännes Suomen kokonaisenergiankulutuksesta. Uusiutuvasta energiasta puulla tuotetaan noin 80%. Sipilän hallituksen energia- ja ilmastostrategian (EIS) tärkein päästövähennyskeino on puupohjaisen bioenergian osuuden kasvattaminen entisestään esimerkiksi korvaamalla fossiilisia polttoaineita puubiomassoilla energia- ja liikennesektoreilla.
Tutkijoiden keskuudessa vallitsee kuitenkin laaja konsensus siitä, että puun korjaaminen vain energiakäyttöä varten voi lähivuosikymmenien aikana olla ilmaston kannalta jopa huonompi vaihtoehto kuin fossiilisten käytön jatkaminen. Näin siksi, että energiayksikköä kohden puupolttoaine aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin fossiilinen polttoaine ja hiilen sitoutuminen takaisin metsään vie vähintään useita vuosikymmeniä – paljon pidempään kuin hiilineutraalisuustavoite antaa myöten.
Hallitus on perustellut puun energiakäyttön lisäämistä sillä, että ilmastohyötyjä voidaan saavuttaa, mikäli poltetaan sellaisia metsäteollisuuden sivuvirtoja ja jätteitä, joille ei ole löydettävissä muuta hyödyntämismahdollisuutta kuin energiakäyttö. Vaihtoehtona energiakäytölle olisi puun nopea lahoaminen tai mätäneminen metsään tai jätteen loppusijoituspaikalle.
Energia- ja ilmastostrategian toteutumisen ydinkysymys onkin, kuinka paljon Suomessa on muuhun käyttöön kelpaamattomia metsäteollisuuden sivuvirtoja, joiden hiili uhkaa vapautua ilmakehään joka tapauksessa nopeasti.
Suomalainen metsäteollisuus on ylpeä siitä, että se hyödyntää jo nykyisellään tehokkaasti prosessiensa sivuvirrat erilaisiin biotuotteisiin tai prosessiensa energian tarpeen tyydyttämiseen. Koska metsäteollisuus on myös merkittävä energian käyttäjä (noin neljännes Suomen vuosittaisesta sähkönkulutuksesta), tällä metsäteollisuuden itse käyttämällä sivuvirralla on merkittävä rooli koko Suomen energiantuotannon kannalta, mutta se on sivuvirtaa, joka ei ole muun yhteiskunnan saatavilla. Nykyisillä metsäteollisuuden tehokkailla toimintatavoilla ei synny juurikaan hyödyntämättömiä sivuvirtoja, joilla voitaisiin kattaa huomattava lisäys bioenergian tuotantoon. Metsäteollisuus ei hukkaa puuta.
Sipilän hallituksen metsästrategian tavoitteena oli biotuoteteollisuuden kasvattaminen ja hakkuiden lisääminen 80 miljoonan kuutiometrin tasolle. Jos ja kun puun käytön lisääminen tapahtuisi nykyisen kaltaista metsäteollisuutta varten nykyisen kaltaisilla tehokkailla prosesseilla, se ei juuri kasvattaisi metsäteollisuuden ulkopuolisten muun yhteiskunnan käyttöön tulevien energiapitoisten sivuvirtojen määrää.
Mistä sivuvirrat siis voisivat tulla?
TEOLLISUUDEN SIVUVIRRAT
Metsäteollisuus voidaan jakaa Suomessa pitkäkestoisia tuotteita kuten rakennusmateriaaleja tuottavaan puutuoteteollisuuteen ja kuiduttavaan teollisuuteen, jonka päätuotteita ovat sellu, kartonki ja paperi. Lisäksi puupohjaisista jakeista tuotetaan erilaisia kemianteollisuuden raaka-aineita ja lukuisia uusia biotuotteita on kehitteillä.
Puun käyttäminen energiaksi on kaikkein alhaisimman jalostusarvon tuotantoa. Metsäteollisuuden ajojärjestyksessä energian tuottaminen on viimeisenä, sillä kaikista muista puun käytön tavoista saa korkeamman tuoton. Tämän ajojärjestyksen pitäisi olla myös poliittisen ohjauksen lähtökohtana.
Metsäsektorin puun käyttö oli vuonna 2017 noin 70 miljoonaa kuutiometriä. Kotimaista puuta käytettiin 62 miljoonaa m3 ja tuontipuuta noin 8 miljoonaa m3. Puutuoteteollisuuden osuus käytetystä puusta oli noin 30 milj. m3. ja kuiduttavan teollisuuden 40 milj. m3. Teollisuuden puun käytön arvioidaan kasvavan tasolle 80 milj. m3 jo vuoden 2019 aikana.
Yhtä tehtaassa valmistuvaa sellutonnia varten täytyy metsästä kuljettaa tehtaalle viisi tonnia puuta. Periaatteessa 4/5 sellutehtaan puunkäytöstä onkin niin sanottua sivuvirtaa. Sellun ja paperin valmistaminen on kuitenkin erittäin energiaintensiivinen prosessi ja kaikki tehtaalle tuleva biomassa hyödynnetään joko kuituna tai prosessin energiatarpeen kattamiseen. Voidaankin ajatella, että 4/5 osaa metsistä hakatusta kuitupuusta menee kuidun sijasta energiaksi metsäteollisuuden käyttöön.
Metsäteollisuus kuluttaa noin 23% kaikesta Suomessa käytettävästä energiasta, mutta tuottaa vain puolet tarvitsemastaan sähköstä. Teollisuudessa syntyy jonkin verran hukkalämpöä, jota on kuitenkin teollisuuslaitosten sijainnin takia vaikea hyödyntää esimerkiksi kaukolämpöverkoissa.
Energiataloudellisesti on selvää, että puun energiakäyttöä olisi järkevintä lisätä siellä missä puuta on eniten tarjolla eli metsäteollisuudessa. Jos metsäteollisuudella olisi hyödyntämättömiä energiapitoisia sivuvirtoja, ne luonnollisesti kannattaisi hyödyntää tehtaiden oman energiankulutuksen kattamiseen sen sijaan, että niissä käytetään muualta ostettua sähköä.
Metsäteollisuus kuluttaa sähköä noin 20 000 GWh ja tuottaa noin 10 000 GWh. Teollisuus maksaa alhaisempaa sähköveroa kuin kotitaloudet tai palvelun ja kaupan alan yritykset. Lisäksi suurimpien metsäteollisuuden yritysten energiantarvetta tuetaan niiiden energiaverojen huojennuksella, nk. energiaveroleikkurilla, joka VATT:in selvityksen mukaan suosii suuria yrityksiä ja heikentää ilmastotoimien kustannustehokkuutta. Metsäteollisuuden tarve ostaa sähköä ulkopuolelta kertoo, ettei metsäteollisuudesta ole saatavissa energiapitoisia biojakeita muun yhteiskunnan käyttöön. Metsäbiomassat eivät riitä kattamaan metsäteollisuuden omaakaan energiantarvetta, vaan se on suurin osakas myös esimerkiksi suomalaisissa ydinvoimayhtiöissä ja käyttää lisäksi runsaasti fossiilisia polttoaineita.
Suurin biopohjainen energialähde Suomessa ovat kuiduttavan metsäteollisuuden jäteliemet, pääosin mustalipeä, joilla tuotetaan noin puolet kaikesta puubioenergiasta. Mustalipeän energiasisältö koostuu pääosin ligniinistä, joka on myös kehitteillä olevien biomuovien pääasiallinen raaka-aine. Mikäli laajamittainen biomuovien tuotanto käynnistyy, on todennäköistä, että metsäteollisuus tarvitsee yhä enemmän muista kuin biopohjaisista lähteistä tuotettua energiaa.
Puutuoteteollisuuden puolella sahojen sivuvirtoina syntyvä sahanpuru käytetään nykyisellään tehokkaasti hyödyksi kuiduttavassa teollisuudessa ja erilaisten levytuotteiden valmistuksessa. Kuori, jota on kaksi kolmannesta kaikesta sivutuotepuusta, ja muut nykyisellään muuhun käyttöön kelpaamattomat jakeet hyödynnetään tuotantopaikan lähellä alueellisissa lämpölaitoksissa. Koska kuljetus laskee puun energiakäytön nettoenergeettistä hyötyä, sahojenkin sivuvirrat kannattaa käyttää lähellä. Sahojen sivuvirtojen voluumeilla ei ole suurta merkitystä valtakunnallisten energiahaasteiden ratkaisuissa.
PUUN KORJUUN SIVUVIRRAT
Hakkuissa korjattavasta puumassasta noin 2/3 on metsäteollisuudelle hyödyntämiskelpoista runkopuuta. Loppuosan muodostavat latvukset, oksat ja kannot. Hyödyntämiskelpoinen osuus riippuu myös siitä, minkä ikäisiä ja lajisia puita hakataan. Nuoremmissa puissa latvusten ja oksien osuus puun massasta on suurempi.
Kannot ja juurakot muodostavat merkittävimmän osan hakkuutähteistä. Niiden energiakäyttöä suunniteltiinkin lisättävän merkittävästi. Nyttemmin näistä suunnitelmista on pitkälti luovuttu (vuoden 2018 ennakkotietojen mukaan kantohakkeen energiakäyttö laski kolmanneksen edellisvuoteen verrattuna). Hiekkapitoiset juurakot rikkovat hakettimia ja lämmityskattiloita. Juurakoiden irti repiminen aiheuttaa merkittävää haittaa metsäekosysteemille, esimerkiksi altistaen maan eroosiolle.
Latvukset ja oksat voidaan hakettaa ja käyttää energiaksi. Energiakäytön hyötysuhdetta laskevat kuitenkin pitkät kuljetusetäisyydet. Koska energiapuusta maksettava hinta on varsin alhainen, on kauempana käyttökohteista syntyvien hakkuutähteiden kuljettaminen kannattavaa vain tukien varassa.
Ilmastomielessä vain ohuimmat oksat kannattaa käyttää energiaksi. Kantojen ja paksumpien oksien sisältämä hiili säilyy metsään jäädessään vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja. Poltossa hiili siirtyy ilmakehään välittömästi.
Kantojen ja oksien sisältämät ravinteet ovat oleellisia metsän uudistumisen kannalta. Jos kaikki ravinnepitoinen biomassa korjataan hakkuun yhteydessä pois metsästä, on puuttuvat ravinteet korvattava keinotekoisella lannoituksella, joka tuottaa kustannuksia ja merkittäviä ilmastovaikutuksia.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta mahdollisimman iso osa puumassasta olisi syytä jättää metsään. Koska monimuotoisuuskatoa ei ole Suomessa saatu pysähtymään, vaatii metsätalouden kestävyyden turvaaminen, että metsään jäävän puuaineksen määrää ei voi vähentää, vaan sitä pitää merkittävästi lisätä nykytasosta. Onkin oletettavaa, että puun korjuun sivuvirroista ei ole odotettavissa merkittävää uutta raaka-ainevirtaa bioenergiakäyttöön.
HARVENNUSRÄSTIT
Uusia bioenergiainvestointeja suunnittelevat toimijat ja alan etujärjestöt viittaavat toisinaan siihen, että Suomen metsissä on merkittävät harvennusrästit, joiden hoitaminen tuottaisi merkittävän lisäyksen energiapuun saatavuuteen.
Harvennusrästeillä tarkoitetaan sitä, että metsän ensiharvennus on viivästynyt ja liian tiheä metsänkasvu heikentää tukkipuun kasvun edellytyksiä. Toisaalta tällä hetkellä suurin puun kysyntä kohdistuu nimenomaan kuitupuuhun, jota harventamaton metsikkö saattaa tuottaa tehokkaasti.
Puun arvo kasvaa metsässä portaittain. Pienen, muuhun kuin energiakäyttöön kelpaamattoman puun hinta pystykaupassa ensiharvennuksella on tällä hetkellä vain joitakin euroja kuutiolta ja voimakkaasti riippuvainen sovelletuista korjuutuista. Yli 13 cm läpimittaisesta kuitupuusta maksetaan puulajista riippuen noin 13 €/m3. Hiukan isommasta pikkutukista maksetaan jo noin 37 €/m3.
Rationaalinen metsänomistaja voi harkita tekeekö hän ensiharvennuksen, kun puusta saa vain energiapuuhinnan, vai pyrkiikö hän lykkäämään ensiharvennusta siihen asti, että saa kuitupuun hinnan.
Harvennusrästit on suhteellinen käsite, joka voi osaltaan kuvata tukkipuun kasvatuksen kannalta liian tiheiksi kasvaneita nuoria metsiä tai kuitupuun kasvatuksen kannalta juuri optimaalisesti hoidettuja metsiä. Rationaalisen metsänhoidon tavoitteena on korkean lisäarvon tuotantoon soveltuvan ainespuun kasvatus. Jos tavoitteena on tukkipuun kasvatus, mikä ilmastonäkökulmasta on kannatettavaa, kun tukkipuu käytetään pitkäkestoisiin tuotteisiin, ovat harvennukset tarpeen. Ei kuitenkaan ole selvää, kuinka paljon tukkipuun kasvu heikkenee, jos ensiharvennus tehdään vasta harvennettavan ollessa kuitupuun mitoissa. Ensiharvennuspuun käyttöä massaksi voitaisiin myös selvästi lisätä nykyisestä.
Pelkästään ilmaston kannalta kannalta ajateltuna ensiharvennuspuun käyttäminen fossiilisia korvaavaksi energiaksi voisi olla paras vaihtoehto. Mutta jos lähdetään siitä, kuten EIS ja metsäteollisuuden oma näkemys edellyttää, että erilaisia metsäteollisuustuotteita on tarpeellista tuottaa jatkossakin ja bioenergiaa tuotetaan sivuvirroista, on suurin osa puusta järkevää korjata sen kokoisena, että se palvelee mahdollisimman monipuolista biotuotantoa. Jos taas luovutaan periaatteesta, että bioenergiaa varten ei kaadeta metsää, muuttuu metsänhoidon ja puunkäytön kokonaiskuva kattavasti. Tällainen muutos vaatisi myös uusia kansantaloudellisia ja ekologisia tutkimuksia ja laskelmia.
Taimikonhoitorästejä arvellaan niitäkin olevan merkittävästi. Taimikoista saatavan puun läpimitta ja energiasisältö on kuitenkin niin pieni, ettei niistä ole odotettavissa merkittävää ratkaisua kasvavaan energiapuutarpeeseen.
Joka tapauksessa suurin ongelma metsänhoitorästien kohdalla on, että mikäli metsänhoitorästejä korjaamalla saataisiinkin merkittävästi lisää energiapuuta, olisi vaikutus energiapuun saatavuuteen vain väliaikainen. Muutaman vuoden aktiivisen rästien hoidon jälkeen tilanne normalisoituisi ja hetkellinen lisäys olisi korvattava muilla puujakeilla, lähinnä tuontipuulla.
Myös jatkuvasti kiihtyvä keskustelu jatkuvapeitteiseen metsänhoitoon siirtymisestä on syytä huomioida. Yläharvennuksissa metsästä poistetaan enimmäkseen täysi-ikäisiä tukkipuita. Ensi- ja alaharvennuksia ei juurikaan käytetä. Jatkuvapeitteinen metsänhoito voi monin paikoin olla taloudellisesti yhtä tuottavaa kuin aukkohakkuisiin perustuvat menetelmät.
Jatkuvapeitteisyys tuottaa myös erittäin merkittäviä ilmasto- ja monimuotoisuushyötyjä. Metsätalouden ja teollisuuden kestävyyden kannalta laajamittainen siirtymä jatkuvapeitteiseen metsänhoitoon on hyvin perusteltua. Tällä voi olla huomattavia vaikutuksia pienen läpimitan energianpuun saatavuuteen.
PUUN TUONTI
Kotimaisia muuhun kuin energiakäyttöön kelpaavia metsäteollisuuden sivuvirtoja ei siis näytä olevan tulevaisuudessa käytössä nykyistä enempää. EIS:n tavoitteiden mukainen kasvu biopohjaisten energialähteiden käytössä onkin katettava merkittävissä määrin puun tuonnilla.(*) Bioenergia ry, Helen, UPM ja muut toimijat ovat arvioineet, että uusien biolämpölaitosten ja biojalostamojen raaka-aineesta 30-90% katettaisiin tuontipuulla.
Vuonna 2017 metsäteollisuuden puun tuonti oli noin 8 miljoonaa kuutiota. Lisäksi tuotiin jonkin verran puuta energiakäyttöön.
Puuta tai muuta energiakäyttöön tarkoitettua biomassaa suunnitellaan tuotavan Itämeren alueelta, ja jopa Etelä-Amerikasta ja Afrikasta asti, kuten Ruotsissa on tapahtunut. Tuontibiomassan ilmasto- ja ympäristövaikutusten arviointi on haastavaa, eikä sitä ole juurikaan tehty.
On tärkeää huomata, että uusien bioenergiainvestointien ekologinen kestävyys riippuu keskeisesti siitä, onnistuvatko ne hankkimaan ulkomailta sellaisia bioenergiajakeita, jotka tuottavat aitoja ilmastohyötyjä suhteessa fossiilisiin polttoaineisiin ja jotka eivät aiheuta biodiversiteettikatoa tai syrjäytä maata ruuantuotannolta.
Baltiassa on nykyisellään vain vähän metsäteollisuutta, eikä siellä siten synny juurikaan metsäteollisuuden sivuvirtoja. Baltiasta tuotava puu on siis suurella todennäköisyydellä runkopuuta, joka on hakattu vain energiakäyttöä varten, ja sen ilmastovaikutukset ovat yhtä haitalliset kuin Suomessa vain energiakäyttöä varten hakatun runkopuun.
Baltian ja toisen merkittävän puun viejän Venäjän energian tuotanto on nykyisellään hyvin saastuttavaa. Sikäli jos näissä maissa olisi kestäväksi tulkittuja puujakeita tarjolla, ja bioenergia yleisesti ottaen tulkittaisiin hyväksi keinoksi ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa, olisi näiden maiden järkevää korvata omaa fossiilienergian käyttöään puuenergialla. Viimeistään tässä vaiheessa puun tuonti näistä maista hankaloituisi.
Kaukaa tuotujen jakeiden osalta voidaan myös kysyä, miksi massat kannattaisi tuoda jalostamattomana nimenomaan Suomeen ja täältä edelleen valmiina tuotteina Keski-Eurooppaan? Miksi massoja ei jalostettaisi lähellä tuotantopaikkoja? Bioetanolia kuljetettavalla tankkerilla voidaan tuoda yhdellä kertaa kymmeniä kertoja enemmän energiaa kuin puuta tai siemeniä kuljettavalla rahtilaivalla.
YHTEENVETO
Muun muassa maailman Ilmatieteenjärjestön puheenjohtaja Petteri Taalas on todennut, että Suomalainen metsäteollisuus on kestävämpää kuin monissa muissa maissa. Tästä syystä Suomen tulisi pikemminkin lisätä kuin vähentää metsien käyttöään.
Vaikka tämä pätisi puutuote- ja kuiduttavaan teollisuuteen, on vaikeaa nähdä, miten bioenergian käytön kasvu voisi Suomessa olla kestävää, etenkin jos se perustuu pitkälti vain energiakäyttöä varten hakatun tuontipuun käyttöön.
Metsäsektorilla olisikin suoritettava huolellista harkintaa sen suhteen, minkälaiseen tuotantoon rajallisia metsäresursseja hyödynnetään. Pahimmillaan metsien epäkestävään käyttöön kotimaassa tai ulkomailla perustuva bioenergian tuotanto voi romahduttaa ekologisen kestävyyden lisäksi suomalaisen metsäteollisuuden uskottavuuden ja vaikuttaa virheinvestointien kautta myös kannattavuuteen. Jos taas bioenergiaa halutaan tuottaa merkittävästi nykyistä enemmän, on muuta metsien käyttöä vähennettävä.
Tuontipuun varassa toimivia bioenergiainvestointeja harkittaessa olisi syytä tarkastella nykyisen hiilen ja öljyn kulutuksen mittakaavaa. Koko maapallon biosfäärin vuosikasvu riittäisi kattamaan vain pienen osan ihmiskunnan vuosittaisesta fossiilienergian kulutuksesta. Jos bioenergiaan kuitenkin globaalissa mittakaavassa siirrytään, ei Suomella ole todennäköisesti edellytyksiä löytää tuontibiomassoja oman teollisuutensa tarpeisiin.
Biomassoja tullaan tarvitsemaan yhä enemmän ihmiskunnan muihin kuin energiatarpeisiin. Biomassojen tuotantoa ei kuitenkaan todennäköisesti pystytä lisäämään tarpeiden kasvua vastaavasti. Muiden käyttötarkoitusten korostuminen nostaa väistämättä myös bioenergian hintaa, mikä puolestaan pakottaa priorisoimaan raaka-aineen mahdollisimman tehokasta käyttöä.
Koska monet muut uusiutuvan energian lähteet ovat jo nyt taloudellisesti kilpailukykyisiä bioenergian kanssa, ja niiden ilmasto- ja ympäristövaikutukset ovat huomattavasti bioenergiaa pienemmät, voi bioenergian globaalin roolin ennakoida pikemminkin heikkenevän kuin vahvistuvan lähitulevaisuudessa.
Ilmastonmuutoksen eteneminen, ympäristön tilan heikkeneminen ja globaalit päästörajoitukset tulevat vaikuttamaan energia- ja materiaali-intensiivisten tuotteiden kysyntään kansainvälisillä markkinoilla.
Suomalaisen yhteiskunnan resurssien käyttö on nykyisellään erittäin epätehokasta. Kansainvälisessä vertailussa paljastuu, että saamme käyttämäämme raaka-ainetonnia kohden vähinten taloudellista lisäarvoa Euroopassa. Tästä näkökulmasta on huolestuttavaa, että metsäbiotalouden puun käytössä poltetulla energiapuulla on huomattavasti suurempi osuus kuin niin kutsutuilla uusilla tuotteilla, kuten biomuoveilla ja nanosellulla. Pellervon taloustutkimus on ennakoinut, että “puun käytön tuottavuus uhkaa tulevina vuosina laskea Suomen puupohjaisessa biotaloudessa.” Pääasiallisena syynä on sellun viennin korostuminen paperiteollisuuden kustannuksella, mutta “myös puupohjaisen energian tuotannon lisääntyminen on vaikuttanut alentavasti tuottavuuskehitykseen.”
Suomen on nostettava resurssi- ja energiatehokkuuttaan rajusti, jos se aikoo pärjätä kansainvälisen talouden toimintaympäristön muutoksessa. Vain polttamiseen kelpaava sivu- tai jätevirta on todennäköisesti tuntematon käsite tulevaisuuden teollisuudessa. Uusi hallitus joutuukin hakemaan päästövähennykset jostain muualta, kuin olemattomista sivuvirroista.
(*) Tuonnin tarvetta voi karkeasti arvioida tarkastelemalla energiankulutuksen arvioita. Vuonna 2017 Suomen energiankulutus oli luokkaa 367 TWh ja EIS:n ilmasto- ja ympäristötoimiltaan kaikkein kunnianhimoisin skenaario (WAM, With Additional Measures) ennakoi kulutuksen olevan vuonna 2030 luokkaa 416 TWh (muissa skenaariossa kulutus on korkeampi).
Vuoteen 2030 mennessä öljyn kulutuksen on energia- ja ilmastostrategian mukaisesti määrä puolittua. Hiilen energiakäyttö on lailla kielletty vuodesta 2029 lähtien ja turpeesta pitäisi hiiltäkin saastuttavampana energiamuotona päästä eroon. Kun lasketaan yhteen energiankulutuksen kasvu, poistuva öljy, hiili ja turve, on lopputuloksena, että vuoteen 2017 verrattuna vuonna 2030 tarvitaan yli 100 TWh uutta uusiutuvaa energiaa (jos oletetaan maakaasun ja ydinvoiman osuuden molempien kasvavan 15 TWh; jos niiden kasvu on alhaisempaa, tarvitaan uutta uusiutuvaa energiaa luonnollisesti vielä enemmän).
Vuonna 2017 puuperäinen energiantuotanto oli hiukan yli 100 TWh, kun toteutuneet hakkuut olivat 72 miljoonaa kuutiota. Jos hakkuut nousisivat tasolle 86 miljoonaa kuutiota, jota on esitetty suurimpana mahdollisena puuntuotannollisena hakkuumääränä (kun metsien vuosikasvuksi arvioidaan 110 miljoonaa kuutiota) olisi puuperäisen energian maksimimäärä nykyisellä puunkäytön tavalla noin 120 TWh. Edelleen tarvittaisiin siis noin 80 TWh uutta uusiutuvaa energiaa. Kotimainen puuperäinen energia ei mitenkään pysty kattamaan tarvittavaa uusiutuvan energian tarvetta, ellei sitten luovuta suurista määristä mekaanista ja kuiduttavaa metsäteollisuutta.