Lehdistössä ja muissa medioissa kerrotaan ja keskustellaan yhä useammin ihmisten kulutusvalinnoista, joiden perustana ovat ilmasto- ja ympäristösyyt. Ruotsalaisen Greta Thunbergin aloittamat, Suomeenkin levinneet koululaisten ilmastolakot ovat saaneet paljon ansaittua huomiota ja rohkaisseet yhä useampia nuoria käsittelemään ilmastoahdistustaan julkisesti. Sosiaaliseen mediaan on syntynyt ryhmiä, joissa ihmiset sitoutuvat matkustamaan maitse ja järjestäytyvät jakamaan tavaraa ostamisen sijaan. Kasvisruokavaliosta keskustellaan ja siihen sitoudutaan yhä yleisemmin. Kuluttamisen ympäristövaikutuksia voi myös hyvittää erilaisilla tavoilla.
Julkiset kannanotot ja keskustelu ilmasto- ja ympäristötietoisista teoista ja valinnoista ovat herättäneet myös vastareaktioita. Koululakoista ja lakkoilevista nuorista kirjoitetuissa lehtijutuissa tai niiden kommenttiosioissa toistellaan, että yhden ihmisen tai yhden pienen valtion kaikkien kansalaistenkin teoilla on planeetan mittakaavassa häviävän pieni vaikutus. Samaa saavat kuulla ihmiset, jotka kertovat vähentävänsä yksityisautoilua, lentämistä tai lihankulutusta sekä ihmiset, jotka alkavat kasvattaa itse osan ruuastaan. Asioita tarkastellaan numeerisesti, laskemalla päästöjä tai erilaisten resurssien kulutusta. Yhden ihmisen, perheen tai yhteisön valinnat eivät tällöin merkitse mitään maapallon suuressa summapelissä.
Toisinaan kestävämmät elämäntavat ja avoin keskustelu niistä on liitetty myös julkiseen identiteetinmuodostukseen tai oman eettisen arvopohjan markkinointiin sosiaalisessa mediassa. Elämäntapojaan muuttavia panetellaan ”hyvesignaloinnista”.
Liian vähän puhutaan siitä, mikä merkitys ja arvo teoilla ja valinnoilla on ihmiselle itselleen, sekä siitä, millainen voimavara arvot ja arvojen mukainen elämä on, yksilölle ja yhteisölle. Eivät kuluttamistaan ilmastosyistä vähentävät ihmiset varmaankaan ajattele, että juuri heidän valintansa jotenkin ratkaisevasti laskevat kasvihuonekaasupäästöjä. Päätöksiin ja toimintaan vaikuttavat aina monet asiat ja ihminen tuskin on tietoinen kaikista motiiveistaan. On hyvä kuitenkin tunnistaa tekoihin ja valintoihin tietoisesti liitetyt merkitykset ja merkityksellisyyden kokemukset: kestävämmät valinnat voivat tuntua tärkeiltä, tulevien sukupolvien tai elonkehän kannalta hyödyllisiltä ja oikeilta ja siten hyviltä. Jaettuina tällaiset merkitykset ja kokemukset myös lujittavat yhteisöä.
Miksi keskustelu kestävistä valinnoista sivuuttaa niihin liitetyt merkitykset ja arvot ja takertuu mittakaavoihin ja moralismiin?
Päästö- ja kulutusmittakaavojen keskeisyys saattaa johtua siitä, että ympäristökeskustelu on tyypillisesti laskennallista. Meillä on taloudellinen puheenparsi, jossa ympäristöteotkin muuttuvat vaihtoarvon mukaan punnittaviksi: valtiot epäröivät ilmastotoimien kansantaloudellisia seurauksia ja vaikutuksia talouskasvuun, ja kansalaiset laskeskelevat mistä ovat valmiita luopumaan ja mitä pitäisi saada tilalle. Laskennallisuuden toinen ulottuvuus tulee tieteistä: meillä on yhä tarkempaa tietoa ilmastonmuutoksen osatekijöistä ja luonnonresurssien kulutuksesta liittyen ihmisen toimintaan. Luvut puhuvat omaa kieltään ja niillä voidaan puolustella monenlaisia kantoja, myös yhden ihmisen kulutuksen mitättömyyttä.
Moralisointia vastaan hyökkäävää, hyvesignaloinnista syyttelevää keskustelua käydään ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa. Omasta elämästä ja siten kulutusvalinnoistakin viestitään usein lyhytsanaisissa, kuvapainotteisissa kanavissa toisille samoja arvoja jakaville ihmisille. Kohdeyhteisön ulkopuolelle tällaiset viestit saattavat näyttäytyä itsekeskeisenä oman elämän, arvojen ja valintojen esittämisenä ja sosiaalisen aseman nostamisena. Itselle merkityksellisten asioiden esille tuominen aletaan nähdä toisenlaisten valintojen ja tekojen tuomitsemisena, tarkoitushakuisestikin.
Taloudellisen kannattavuuden ensisijaisuus, laskennallinen ajattelu ja ihmisten väliset vastakkainasettelut ovat ajassamme vallitsevia ilmiöitä ja siksi ymmärrettävästi osa ympäristökeskustelujakin. Vallitsevuutensa vuoksi olemme myös valmiimpia tunnistamaan tällaiset elementit. Ympäristöongelmia ja kestäviä valintoja koskevaa keskustelua ei kuitenkaan tarvitse nähdä pelkkänä hajottavana, erilaisten ryhmien eriytymistä kiihdyttävänä kiistelynä. Pohjimmiltaan käynnissä on ympäristöä, ihmistä ja tulevaisuutta koskeva merkitysten, arvojen, käsitysten, kokemusten ja tulkintojen käymistila.
Vaikka siis näyttäisi siltä, että merkitysten ja arvojen sijaan keskustellaan mittakaavoista ja moralisoinnista, väittelyn taustalla on joukko laajoja, perustavanlaatuisia kysymyksiä. Ympäristö- tai ilmastonmuutosahdistuksesta väitellessään ihmiset tunnustelevat, millaisia kokemuksia toisilla on ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristöongelmista, ja millaisin tavoin näitä kokemuksia tulisi jäsentää ja jakaa. Ilmastolakkoilun yhteydessä pohditaan, mitä merkityksiä yksittäisten ihmisten tai ryhmien muuttuneelle käytökselle tulisi antaa – mitä he oikeastaan tarkoittavat, miksi he kokevat niin kuin kokevat ja tekevät niin kuin tekevät. Keskustelujen ytimessä pysyvät kysymykset siitä, mikä lopulta on ympäristön tila juuri nyt, ja kuinka paljon painetta luonto ihmiseltä kestää.
Samalla kun ihmiset kyselevät, mitä kukin yksilö, yhteisö ja taho voi tehdä tai on velvollinen tekemään, ihmiset ovat totuttelemassa ajatukseen siitä, että jokaisella teolla on kytköksensä ympäristön tilaan ja resurssien riittävyyteen. Käytännössä todistamme siis sellaisen luontokäsityksen rapautumista, jossa luonto on itseään korjaava loputtomien resurssien tarjoaja. Yhtä lailla neuvottelemme parhaillaan uudenlaisista tavoista olla ihmisiä ja ihmisyhteisöjä ei-inhimillisen luonnon kanssa, ei sen yläpuolella.
Tätä kriisiä tai käymistilaa on hankala jäsentää, koska olemme sen keskellä. Ympäristön tila on kuitenkin heikkenemässä nopeasti ja vaadittavat yhteiskunnalliset muutokset ovat valtavia. Ihmiset yrittävät parhaillaan jäsentää luontosuhdettaan uusiksi ja elintapojaan kestävämmiksi – tämä prosessi tulisi tunnistaa ja tunnustaa, ja sitä pitäisi tukea ja vahvistaa.
Kulttuurintutkimus voi osaltaan tarjota välineitä ympäristökeskustelun ja sen taustalla tapahtuvien merkitys- ja arvomurrosten jäsentämiseen. Mediaa on viime aikoina syytelty ilmastoahdistuksen lietsonnasta ja maailmanlopun maalailusta. Näin luonnontieteilijöiden varoituksia vähätellään samastamalla ne apokalyptisiin ja dystooppisiin hengellisen ja kaunokirjallisen kerronnan muotoihin, joiden avulla nykykirjallisuuskin käsittelee ympäristöongelmia. Lopullisen tuhon kuvaston rinnalla luontoa on totuttu ajattelemaan myös runsaudensarvena ja itsensä alati ihmiselämälle suotuisaksi korjaavana systeeminä. Tähän kertomukseen yhä harvempi kuitenkaan enää uskoo.
Jos tekoja ja valintoja ajattelee merkitysten ja merkityksellisyyden kannalta, voi havaita niiden olevan luonteeltaan pikemminkin vertauskuvallisia kuin kirjaimellisia. On kyse teoista, jotka tarkoittavat itselle omien arvojen mukaista, huolehtivaa jokapäiväistä elämää. Yksittäiset kieltäytymiset, pidättäytymiset, huomionosoitukset, vaivannäöt ja lahjoitukset rakentavat oman käsityksen mukaista kestävämpää elämää ja tekevät arjesta merkityksellisempää ja rikkaampaa. Nämä teot, joista yksikään ei yksittäin tietenkään pelasta maailmaa, ovat merkkejä, jotka halutaan myös nähtävän ja ymmärrettävän juuri tässä tietyssä merkityksessä: ne ovat yksilön ja planeetan elämää kannattelevia tekoja.
Maailman luonnonsäätiön (WWF) vuosittain järjestämän Earth Hour -tapahtuman verkkosivuilla valojen sammuttamisen symbolisuus todetaan suoraan: “Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille. Earth Hour ei siis ole sähkön- tai energiansäästötempaus.” Jos ilmastotekojen vertauskuvallisuutta haluaisi ruotia pidemmälle, voisi huomauttaa, että ne ovat nimenomaan metonyymisiä eli osittaisia tekoja. Retoriikan tutkimuksessa ja runousopissa metonymia on tuttuuteen ja jatkuvuuteen perustuva kielikuva, jossa tyypillisesti osa tarkoittaa kokonaisuutta, esimerkiksi purjeet veneitä. Yksittäinen teko tai valinta edustaa kulttuurisena merkkinä laajempaa toimintaa tai suunnanvalintaa osana ryhmää tai yksilön muilla elämän osa-alueilla. Metonyymiset teot ja valinnat voivat toimia esimerkkeinä ja inspiraationa toisille, mutta ne ovat aina sidoksissa omakohtaisiin arvoihin ja maailmankuvaan.
Ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyen on esitetty, että vastuuta ei saa sälyttää yksilöille. Suhtautumista ilmastonmuutokseen on myös tutkittu maailmankuvallisiin ja asenteellisiin eroihin paneutuen. Keskustelut yksilön vastuusta ja asenteista ympäristöongelmiin liittyen ovat tärkeitä, mutta niiden rinnalla on oltava herkkyyttä tekojen taustalla olevien arvojen ja merkitysten tunnistamiseen. Luopuminen ja pidättäytyminen tai vaihtoehtoiset valinnat eivät ole oman hyveellisyyden korostamista tai epäsuora tapa ilmaista halveksuntaa toisen valinnoista; ne eivät välttämättä ole edes tietyn identiteetin omaksumista ja ilmentämistä. Kyse on vakaumuksesta.
On tunnustettava, että yhä useampi meistä haluaa jo muutosta, ja että yhä useampi muutosta haluavista on nuoria.
Karoliina Lummaa