Annoimme 22.8.2025 lausunnon pyynnöstä työ- ja elinkeinoministeriölle lausuntopalvelussa. (Tavanomaisesta poiketen alla oleva muotoilu noudattaa lausuntopalvelun kohta kohdalta -kommentointimenetelmää. Lopussa BIOS:n kokoava lausunto.)
Asia: VN/1046/2025 Kansallisen energia- ja ilmastostrategian luonnos
***
Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja nielujen kasvattaminen (strategian luku 2.2)
Strategiassa todetaan, että metsien käyttöä ei rajoiteta, mutta samaan aikaan pyritään huolehtimaan hiilinieluista. Ilmastotoimien kannalta on olennaista, kasvattavatko hiilinielut metsien hiilivarastoja vai vapautetaanko sitoutunut hiili nopeasti hakkuukertymänä. Koska hakkuutasoja ei pyritä kohtuullistamaan, strategia on ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden suhteen.
Strategiassa ei konkretisoida sitä, millaista suhdetta biogeenisen hiilen talteenoton myötä saadun hiilen hyödyntämisen (BECCU) ja pysyvän varastoinnin (BECCS) välillä tavoitellaan. Nämä käyttötavat ovat olennaisesti erilaisia, ja vain BECCS tuottaa teknisiä nieluja eli negatiivisia päästöjä. Mitä suurempi osuus varastoidaan, sitä vähemmän hiiltä on käytettävissä vetytalouden ratkaisuihin, ja toisin päin.
Biogeenisen hiilen käytöllä voi olla ilmastohyötyjä, mutta niitä on punnittava sitä vastaan, miten runsas metsien käyttö vaikuttaa nettopäästöihin. Hiilikädenjälkeä ei tule tavoitella hiilijalanjäljen kustannuksella.
Vaikutusarvioiden perusteella voidaan todeta, että ilmastostrategia ei pyri ilmastotavoitteiden saavuttamiseen.
Uusiutuvan energian edistäminen (strategian luku 2.3)
Tuuli- ja aurinkoenergian rakentamista asuttujen alueiden yhteydessä rajoitetaan etäisyyssäännöksillä sekä vahvistuvilla kaavasäädöksillä. Näin merkittävät osat jo ennestään rakennettua ympäristöä jäävät pois uusiutuvan energian tuotannosta, mikä lisää painetta energiantuotannon negatiivisiin luontovaikutuksiin. Uusiutuvan energian tuotanto voi tapahtua myös rakennetuilla alueilla ja niiden lähellä – onhan metsäenergiankin varsin näkyvään ja tuntuvaan tuotantoon totuttu.
Vety ja sähköpolttoaineet (strategian luku 2.4)
Osiossa 2.1. (s. 14) mainitaan lämmitys vedyn merkittävänä käyttökohteena, mutta jää epäselväksi, mitä tämä tarkoittaa: rakennusten lämmitystä vai teollista lämpöä? Joka tapauksessa kumpikin on vedyn potentiaalisten käyttötapojen hierarkiassa alhaisella eli huonolla tasolla (ks. https://bios.fi/mita-on-vetytalous/). Sen sijaan tässä luvussa vedyn käyttötapoja ei käsitellä lainkaan, vaikka se olisi olennaista.
Miten strategiassa suhtautuu toisiinsa vedyn tuottaminen paikalliseen käyttöön “vetylaaksoissa” versus tarve laajamittaisille vedyn jakeluverkostoille? Tämä jää avoimeksi.
Energiatehokkuuden edistäminen (strategian luku 2.5)
Tässä luvussa esitetyt pyrkimykset energian loppukulutuksen vähentämiseen ovat ristiriidassa sen kanssa, että strategiassa esitetään EU-vaikuttamisessa (2.12) pyrkimys viedä energiatehokkuustavoitteiden toteuttamista nimen omaan toiseen suuntaan, pois kulutuksen rajoittamisesta. Sisäinen ristiriita vie strategialta uskottavuutta.
Avoin vastaus energia- ja ilmastostrategiaan liittyen
Energia- ja ilmastostrategiassa korostetaan suomalaisten toimien hiilikädenjälkeä maailmalla, ja paino on erityisesti vedyn ja biogeenisen hiilen yhdistelmässä. Runsas biogeenisen hiilen saatavuus, puhumattakaan määrän kasvattamisesta, on kuitenkin riippuvaista kotimaisten metsien korkeasta hakkuutasosta. Korkeat hakkuutasot puolestaan ovat ristiriidassa kotimaisten ilmastotavoitteiden kanssa, kuten KEITOssa todetaan. Käytännössä siis hiilikädenjälkeä tavoitellaan kotimaisten ilmastotavoitteiden (suomalaisen hiilijalanjäljen) kustannuksella. Tavoite muistuttaa hölmöläisten peiton pidentämistä. Kumpiakin on tavoiteltava yhtaikaa: hiilikädenjäljen ja -jalanjäljen tavoittelua ei tule erottaa toisistaan. Tällöin hiilikädenjäljen tavoittelussa etusija tulisi olla teknologisten ratkaisujen (pikemmin kuin hiilipitoisten massatuotteiden) viennissä sekä vedyn käyttöhierarkian tärkeimmillä alueilla kuten metallurgiassa ja lannoitetuotannissa.
Strategiassa todetaankin tässä hengessä (1.1.): “Etusija tulisi antaa toimille, jotka auttavat tuottamaan maailmalle uusia ratkaisuja ja joiden mahdollisuudet maailmanlaajuisesti ovat erityisen suuria.” Nykyisellään strateginen painopiste ei kuitenkaan ole sen mukainen vaan korostaa Suomessa biomassan poltosta saatavan hiilen ja mahdollisen vedyntuotannon suurta mittakaavaa (esim. 1.3.).
Tämä kytkeytyy suoraan toiseen ongelmalliseen teemaan strategiassa. Yhtäältä strategiassa korostetaan energiatehokkuus ensin -periaatteen noudattamista ja energian loppukulutuksen vähentämisen merkitystä (2.5., 3.2.). Tämän kanssa on ristiriidassa julkilausuttu pyrkimys toimia EU-vaikuttamisessa (2.12.) niin, että energiatehokkuuspyrkimykset eivät tähtää energian kulutuksen vähentämiseen. KEITOssa todetaan myös, että loppukulutustavoite näyttää Suomelle hyvin haasteelliselta saavuttaa (87). Mitä painokkaammin Suomi rakentaa strategiaansa suurimittaiseen biogeenisen hiilen ja vedyn käyttöön, sitä korkeammaksi kasvaa uuden energiantuotannon tarve. Tämä todetaan strategiassa (3.2., s. 46), mutta toteamisen lisäksi tarvitaan strateginen näkymä suunnasta, johon pyritään.
Edellisistä syistä strategiasta puuttuu koherenssi tulevaisuuden tavoitteissa. Energia- ja ilmastostrategiaan tulisi sisältää vahvempi ja kokonaisvaltaisempi strateginen ote, jossa ennakoitu sähköntuotannon määrä, sähkönsiirtoverkon kapasiteetti, vedyntuotannon tarve ja käyttötavat (paikallinen vs. kansainvälinen), vientituotteiden painopisteet ja metsien hyödyntäminen suhteutetaan toisiinsa niin, että muodostuu tarkoituksenmukainen kokonaiskuva Suomen teollisuuspoliittisesta suunnasta. Kaikkia asioita ei voi tavoitella yhtaikaa.
Kun vedetään yhteen hallituksen yksittäiset energia- ja ilmastostrategiset painopisteet (lisäydinvoima, merituulivoima, vihreän vedyn tuotanto, kattava vetyputkisto, biogeenisen hiilen talteenotto), kokonaisuudesta muodostuu kymmenien miljardien panostukset energiajärjestelmään ja teolliseen infrastruktuuriin, jonka teknologinen ja kaupallinen epävarmuus on suurta ja joka toteutuessaan parhaimmassakin tapauksessa vähentää päästöjä vasta 30-luvun puolivälin jälkeen. On myös huomioitava, että julkisen rahoituksen ja julkisesti tehtävien teknologisten valintojen osuus tällaisessa kokonaisuudessa on väistämättä huomattava. Jos valtio lähtee näin mittavaa kokonaisuutta toteuttamaan, sen tulee perustua uskottavaan monialaiseen (useat tieteen, teollisuuden ja hallinnon alat yhdistävään) ja ennakoivaan suunnitteluun. BIOS:n kanta on, että tällaista suunnittelua tarvitaan joka tapauksessa. Vain sen pohjalta voidaan käydä harkittua tieteellistä ja julkista keskustelua valituista suunnista. Myös julkisten investointien tekemättä jättäminen on valinta tilanteessa, jossa energiajärjestelmä ja muu teollinen infrastruktuuri käyvät seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä läpi ennennäkemättömän nopeita muutoksia.