17.12.2018

Aidot ilmastopäästövähennykset ilman välivaiheita kaukolämmön tuotannossa Helsingissä

Katri Valan puiston alla on Helenin vuonna 2006 valmistunut suuri lämpöpumppulaitos (lämpöä 100 MW, jäähdytystä 65 MW). (Kuvakaappaus: Google Maps)

  • Helsinki pyrkii nopeasti hiilineutraaliksi. Kaukolämmön tuotanto on suurin yksittäinen hiilidioksidin lähde Helsingissä.

  • Kivihiilelle ei tällä hetkellä ole kaukolämmön huippukulutuksen aikaan muuta 100% toimitusvarmaa vaihtoehtoa kuin puu.

  • Puun poltto on ilmastonmuutoksen kannalta ratkaisevalla aikavälillä kutakuinkin yhtä haitallista kuin kivihiilen poltto.

  • Biomassalaitosten rakentaminen korvaamaan Hanasaaren ja Salmisaaren hiili-CHP-laitokset olisi ilmaston ja Helsingin talouden kannalta virheinvestointi.

  • Koska kaukolämpövoimaloiden kaavoittaminen, rakentaminen ja käyttöönotto kestää vuosia, Helsingin kaupungin on tehtävä päätöksiä nyt ja lähivuosina. Pelkästään odottaa ei voi.

  • Polttamattomia lämmöntuotantomenetelmiä on ja niitä voidaan ottaa käyttöön heti. Lämpöpumpuilla ja esimerkiksi tuulisähköllä voidaan kattaa vuositasolla suurin osa lämmön tarpeesta.

  • Kylmien ajankohtien huippukulutuksen kattaminen vaatii teknologioita, jotka ovat vielä kehitysvaiheessa. Siksi päätöksiä hiili-CHP-laitosten sulkemisesta ja korvaamisesta on syytä lykätä, kunnes tarjolla on korvaavia teknologioita.

Suomen kasvihuonekaasujen nettopäästöt on Suomen Ilmastopaneelin suosituksen mukaisesti saatava nollaan mahdollisimman pian vuoden 2030 jälkeen. Tämän jälkeen nielujen on oltava päästöjä suuremmat. Helsinki pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä.

Tavoitteen saavuttamiseksi kokonaisuuden (“systeeminen”) tarkastelu on tärkeää. Jonkin osa-alueen tai näkökulman korostaminen muiden osien kustannuksella voi hyvinkin johtaa kokonaisuuden kannalta kielteiseen lopputulokseen, vaikka priorisoitu osa-alue saataisiin erinomaiseen kuntoon.

BIOS-tutkimusyksikön tarkoituksena on tarkastella parhaimpaan tutkittuun tietoon perustuen, miten Suomessa voidaan siirtyä yhteiskuntaan, joka mahtuu planeetan ekologisiin rajoihin. Yhden tärkeimmistä rajoista muodostavat juuri kasvihuonekaasupäästöt. Kaukolämmön tuottaminen ilman todellisia hiilidioksidipäästöjä Helsingin kokoisessa kaupungissa on tapaus, jossa kokonaistarkastelun tarve tulee hyvin ilmi.

KAUKOLÄMMÖN TUOTANTO ON HELSINGILLE RATKAISEVA KYSYMYS KASVIHUONEKAASUJEN VÄHENTÄMISPYRKIMYKSISSÄ

Kaukolämmön tuotanto vastaa noin puolesta Helsingissä syntyvistä kasvihuonekaasupäästöistä, ja muiden lämmitysmuotojen (sähkölämmitys, öljylämmitys) päästöt puolestaan alle 10 prosentista. Kaukolämpöä tuotetaan tällä hetkellä monin eri tavoin – polttamalla hiiltä, öljyä ja maakaasua, polttamalla puubiomassaa sekä lämpöpumpuilla. Erilaisin lämmön varastointitekniikoin tasapainotetaan verkon toimintaa. Kivihiili (61%) ja maakaasu (28%) ovat keskeisimmät lämmön raaka-aineet, ennen lämpöpumppuja (8%), joiden lämmön lähteenä käytetään esimerkiksi jätevesiä.

Pelkästään kaukolämmön tuotannon eri tavoitteiden (esim. hinta, toimitusvarmuus, huoltovarmuus) asettaminen erilaisiin arvojärjestyksiin johtaa erilaisiin lopputuloksiin järjestelmän kokonaisuuden kannalta. Entistä suurempia eroja priorisointien välille syntyy, kun kuvaan astuvat laajemmat tavoitteet, kuten hiilineutraalius tai aikataulurajoitteet lämmönlähteiden käytölle.

Keskustellessaan tutkijoiden, poliitikkojen, virkahenkilöiden, järjestöjen ja eturyhmien kanssa BIOS on havainnut, että energiantuotantoa koskevissa näkemyksissä eri toimijoiden välillä vallitsee huomattavia epäluuloja. Karkeasti jaoteltuna näitä on ainakin neljää lajia. Yksi epäilys on, että energian tuottajat haluavat tieten tahtoen polttaa hiiltä ja painavat siten keskustelua koko ajan suuntaan, jossa hiilestä luopumisen vaikeutta korostetaan. Toiseksi epäillään, että poliitikot eivät ymmärrä energiantuotannon todellisuutta ja asettavat energiantuotannolle epärealistisia tavoitteita. Kolmas epäilys on, että jotkut poliitikot haluavat vain ajaa puun energiakäyttöä päästövähennystavoitteista riippumatta. Viimeiseksi epäillään, että tutkijat eivät ymmärrä sen paremmin politiikkaa kuin liiketoimintaakaan.

Näissä epäluuloissa on epäilemättä mukana niin urbaania legendaa kuin kokemusten syvää rintaääntä. Yhtä kaikki epäluulojen olemassaolo kertoo tilanteesta, jossa osatavoitteet ja rajatut näkökulmat ylikorostuvat ja kokonaisuuden hallinnan mahdollisuus heikkenee. BIOS haluaa omalla panoksellaan minimoida tätä riskiä.

Helsingin kannalta akuutti kysymys kuuluu, miten korvata kivihiili lämmityksessä. Ennen kaikkea, kukaan ei ole uskottavasti esittänyt, miten lämpö (ja sähkö) tuotetaan Helsingissä ilman puun polttoa, jos kivihiilestä luovutaan 2029, mutta samalla halutaan säilyttää keskitetyn kaukolämmön ilmastopäästö- ja taloudelliset edut. Tilanne on kiireinen, koska hiilenkieltolaki pakottaisi tekemään päätökset uudesta kapasiteetista jo seuraavien parin vuoden sisällä.

TIEKARTTA PÄÄTÖKSENTEON TUEKSI

Ratkaisuja tarjotaksemme perehdyimme BIOSissa siihen, miten hiilineutraaliin kaukolämpöön siirtyminen olisi Helsingissä mahdollista. Lisäksi tilasimme Valor-konsulttiyhtiöltä selvityksen aiheesta oman työmme tueksi. Selvityksen on tarkoitus toimia monitieteisen analyysin apuna ja mahdollistaa keskustelun kautta jaetun näkemyksen rakentaminen. Selvityksessä muodostetun tiekartan tarkoituksena ei ole takertua yksittäisiin lukuihin, vaan se etsii ratkaisuja, jotka ohjaavat kokonaisuuden, erityisesti aikajänteen ja mittakaavojen hahmottamista.

Tällaista otetta tarvitaan, kun esimerkiksi Helsingissä parasta aikaa valmistellaan ja tehdään mittavia päätöksiä. Kuntapäättäjä ei voi tehdä päätöksiä pelkästään käyttökokemusta vailla olevien teknologisten ratkaisujen tai piirustusten varassa. Hän ei myöskään voi odottaa vuosikausia viime hetkeen, koska pitkiä valmistelu- ja rakennusaikoja vaativissa toimissa jahkaileminen estää järkevät investoinnit ja merkitsee siten vastuun laiminlyömistä.

Selvityksen reunaehdoksi BIOS asetti, että kaukolämmön tuotannossa on päästävä Ilmastopaneelin asettaman tavoitteen mukaisesti hiilineutraaliuteen mahdollisimman pian vuoden 2030 jälkeen. Suomen ilmastopaneelin ja kansainvälisen hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n suositukset perustuvat tieteellisen tutkimuksen laajalle, toistuvalle, tarkalle ja pitkäjänteiselle arvioinnille. Näin ne voivat kertoa muun muassa, millaisiin ilmakehän hiilidioksipitoisuuksiin on päästävä esimerkiksi kansallisella ohjauksella ja säätelyllä, jotka usein muodostetaan huomattavasti nopeamman ja karkeamman valmistelun perusteella.

Tämän tavoitteen valossa on selvää, että Helsingin lämmöntuotannossa ei tule kysymykseen vaihtoehto, jossa Hanasaaren ja Salmisaaren kivihiilivoimalat korvattaisiin bioenergialla (puupelleteillä ja/tai -hakkeella). Skenaario ei tuota päästövähennyksiä asetetulla aikataululla, mikä jo itsessään riittää asetetun reunaehdon valossa skenaarion hylkäämiseen.

Lisäksi Suomesta ei löytyisi energiakäyttöön soveltuvaa puubiomassaa skenaarion vaatimassa mittakaavassa, mikä uhkaisi korkeamman jalostusarvon metsäteollisuuden puun saantia. Iso osa tarvittavasta puusta täytyisi tuoda ulkomailta. Selvityksessä tarkastellaan myös muita näistä kahdesta seikasta aiheutuvia taloudellisia, logistisia ja ilmastopoliittisia ongelmia.

Bioenergiaan siirtymistä on usealla taholla, kuten Helen Oy:n viestinnässä, kuvattu välivaiheeksi ennen kokonaan polttamatonta lämmöntuotantoa. Tämä ajattelu ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla. Välivaihe olisi kenties ollut mahdollinen, jos siirtymä pois hiilestä olisi aloitettu esimerkiksi kymmeniä vuosia sitten. Nyt välivaiheisiin ei ole enää aikaa. Tänä syksynä julkaistu IPCC:n 1,5 asteen raportti kiristi entisestään päästövähennysten aikataulua ja tarvetta skaalata aidosti päästöttömiä energiaratkaisuja, jollainen puun energiakäytön välivaihe ei ole.

On myös syytä todeta, että joitakin vuosia sitten puun energiakäyttöä pidettiin varsin laajasti ilmastoystävällisenä ratkaisuna. Nykyisen laajan tieteellisen tiedon valossa näin ei kuitenkaan ole: puun polttaminen on ilmastovaikutuksiltaan yhtä ongelmallinen kuin kivihiilen polttaminen ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimalla aikajänteellä. Lisäksi tulevat biodiversiteettiä koskevat näkökohdat: jo nyt metsien laajamittainen käyttö kaventaa ratkaisevasti eliöiden elinpiiriä, ja käytön massiivinen lisäys niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin kaventaisi biodiversiteettiä edelleen.

Välivaihe ei ole myöskään helsinkiläisten taloudellisen edun mukainen. Ei ole järkevää investoida väliaikaisesti teknologiaan, joka jo nyt tiedetään päästöiltään liian suureksi ja joka käy lainsäädännöllisen ja teknologisen kehityksen myötä todennäköisesti nopeasti vanhanaikaiseksi.

AIKATAULUPAINEET

Lämpöenergiaratkaisuille luo paineita esitetty kivihiililaki, jonka mukaan kivihiilen käyttö energian ja lämmön tuotantoon kielletään 2029. Pääasiallisen tavoitteen (todellisten päästöjen väheneminen) näkökulmasta tämä paine tuntuu jopa tarpeettomalta: hiilineutraalius välittömästi vuoden 2030 jälkeen on riittävän kova tavoite ilman, että yksittäisiä polttoaineita koskeva lainsäädäntö luo esteen välivaiheettomalle siirtymälle. Yksittäisiä polttoaineita koskeva lainsäädäntö ei välttämättä olekaan paras julkisen vallan käytössä oleva ohjauskeino.

Näistä varauksista huolimatta on selvää, että kivihiililain kaltaisilla merkkipaalutavoitteilla on suomalaisessa ja kansainvälisessä ilmastotyössä tärkeä mobilisoiva ja innoittava vaikutus. Lain säätämisellä on odotettavasti myönteisiä seurannaisvaikutuksia sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella, kuten valtioneuvoston laatimassa esityksessä laista todetaan. Tällä perusteella kivihiililain ajatusta on syytä pitää kannatettavana, ainakin jossakin muodossa.

Lausuntojen pohjaksi esitetyssä kivihiililain muotoiluissa on kuitenkin vakavia ongelmia. Näistä keskeisin on julkilausuttu siirtymä biomassan käyttöön hiilen sijaan, ja siitä seuraava perustavoitteen eli aitojen päästövähennysten sivuuttaminen. Lakiesityksessä arvioidaan, että puun käyttö lisääntyisi kokonaisuudessaan noin 2.1 TWh, josta merkittävä osuus pohjaisi puun tuontiin:

Poistuva hiilikapasiteetti korvattaisiin suurimmaksi osaksi biomassalla”
”Merkittävä osa kiellosta johtuvasta biomassan lisäyksestä arvioidaan tuotavan ulkomailta (noin 1 terawattituntia)”
”Merkittävä osa polttoaineista kuitenkin tuotaisiin todennäköisesti merikuljetuksina johtuen myös polttoaineen saatavuushaasteista”.

Seurauksena hiilen korvautumisesta pääosin biomassalla on, että päästöt eivät kivihiililain ansiosta lyhyellä aikavälillä (joka, kuten yllä todettu, on ratkaiseva) vähene, kuten esitys suorasanaisesti toteaa:

Biomassan polttaminen ei myöskään vähennä hiilidioksidipäästöjä lyhyellä aikavälillä, vaikka laskennallisesti biomassan polttaminen ei tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä.”

Toisin sanoen esitetty laki ei tavoittele päästövähennyksiä suoraan vaan ainoastaan välillisesti, lähettämällä rohkaisevan retorisen signaalin. Lakiesityksen ilmaus “laskennallisesti” tarkoittaa, että tällä hetkellä käytössä olevien (Kioton sopimuksen ja EU-sopimusten) laskentamallien mukaisesti biomassan poltosta piipun päästä lähtevää hiilidioksidia ei lasketa polttolaitoksen päästöksi, toisin kuin hiilen poltosta syntyvä hiilidioksidi.

Hiilen kieltämisellä tavoiteltavaa kansainvälistä päästövähennyksiä tukevaa “symboliarvoa” tavoiteltaessa on tärkeää varmistaa, että hiilen energiakäyttö ei korvaudu muuallakaan kestämättömällä puun käytöllä. Valitettavasti esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa on lisätty baltialaisen, vain energiakäyttöä varten kaadetun ainespuun käyttöä lämmöntuotannossa.

BIOS-TUTKIMUSYKSIKÖN NÄKEMYS HELSINGIN TULEVASTA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSTA

BIOSin tilaaman selvityksen pohjalta on mahdollista muodostaa yksityiskohtaisempia käsityksiä hiilineutraalin kaukolämmön tuotannosta ja tuotannon muutoksen aikataulusta. Esimerkiksi lämpöpumppujen, lämmön tuottamisen sähköllä (power-to-heat) ja pienydinvoiman rooleja ja niiden käyttökelpoisuutta voidaan arvioida eri tavoin.(*)

Priorisoimalla selvityksen ulkopuolelle jääneitä seikkoja – kuten esimerkiksi julkisen vallan toimintaa – päädytään myös toisenlaisiin näkemyksiin. BIOS katsoo, että julkisella vallalla pitää käynnissä olevassa talouden ja kulttuurin muutoksessa olla laajemminkin ohjaava, koordinoiva ja investoiva rooli. Helsingin kaukolämmön tuotannon kannalta tämä tarkoittaa esimerkiksi, että kaukolämmön kuluttajahinnan voidaan ajatella nousevan Valorin tekemän selvityksen skenaarioiden reunaehtoja korkeammaksi, koska samaan aikaan julkinen valta voi tukea lämmön käyttäjiä, joille korkeampi hinta olisi taloudellisesti liikaa. Näin hinta ohjaisi myös kulutuksen vähentämiseen, mikä lopulta on myös välttämätöntä.

Jälleen priorisointien voimakkuus, mahdollisuus tai mahdottomuus näyttää eri näkökulmista erilaiselta. Energian tuottajan kokemus kertoo, että esimerkiksi asuinlämpötilan alentamisella on tiukka lämmön käyttäjien toiveiden ja kokemusten asettama raja. Maailman tulevaisuuden muutoksen mittaluokkaa päivittäin pohtiva tutkija puolestaan voi ajatella, että sisälämpötilan laskeminen parilla asteella on pienimpiä niistä shokeista, joita tulevaisuus todennäköisesti tarjoaa.

On olemassa lämmön tuotannon ja varastoinnin muotoja, joiden rakentamiseen ja kehittämiseen Helsingissä voidaan huoletta investoida ilman pelkoa investointien vanhentumisesta tai päästötavoitteiden laiminlyömisestä. Tällaisia ovat esimerkiksi lämpöpumput ja -varastot, lämmön tuotanto sähköllä, lämmön talteenotto ja kaukojäähdytys. Näitä investointeja voidaan ryhtyä tekemään välittömästi ilman vaaraa, että ne osoittautuisivat 5-10 vuoden aikajänteellä ylimitoitetuiksi tai turhiksi. Koska näissä ratkaisuissa sähkön rooli on keskeinen, Helsingin ratkaisuja tukemaan tarvitaan tuulivoiman rakentamista valtakunnan tasolla. Sitä voidaan samaan tapaan tehdä käytännössä vailla huolta hukka- tai liikainvestoinneista.

Mainittujen polttamattomien lämmöntuotantomenetelmien mahdollinen mittaluokka täytyy kuitenkin selvittää. Arvioimme, että näillä lähteillä saadaan katettua leijonanosa (luokkaa neljä viidesosaa) Helsingin lämmöntuotannosta.

Ongelmaksi Helsinkiä koskevissa selvityksissä ja malleissa jää kylmimpien ajanjaksojen huipputehon tarve. Miten se katetaan polttamattomilla teknologioilla? Tähän yksikään julkaistu selvitys ei ole esittänyt ratkaisua, joka samaan aikaan säilyttäisi kaukolämpöverkon järjestelmätason edut. Olemassaolevilla polttamattomilla teknologioilla nykyisenkaltaisen huipputehon saavuttaminen ei välttämättä ole mahdollista edes mittavilla taloudellisilla panostuksilla.

BIOS-tutkimusyksikön näkemys on, että jos ja kun huipputehoa pidetään (kuluttajien ja lämmön tuottajan näkökulmasta) välttämättömänä, silloin tällä hetkellä on parempi antaa hiilivoimaloiden olla olemassa ja taata huipputehon saatavuus. (Pidemmällä tähtäimellä ilmastonmuutoksen pahimpien vaikutusten ehkäiseminen voi vaatia sitäkin, että kylmimpien jaksojen aikana lämmön jakelua säännöstellään.) Jos huipputehoja yhä vuoden 2029 jälkeen tarvitaan hiilivoimaloista, on parempi antaa hiilivoimaloille tiukasti säädelty poikkeuslupa rajoitettuun toimintaan kuin suurelta osin romuttaa ne lähivuosina ja rakentaa huipputehon takaajaksi puubiomassavoimaloita. Toisin sanottuna: parempi muutama vuosi tiukalla poikkeusluvalla säädeltyä hiilivoimaa kuin kymmeniä vuosia puun polttoa.

On tietysti sen parempi, jos hiilivoimaloiden tarve huipputehon takaamiseksi loppuu jo vuoteen 2029 mennessä tai sitä aiemmin. Käytännössä tämä edellyttäisi omistajien eli helsinkiläisten poliittista päätöstä siitä, että Helen investoi enemmän ja nopeammin polttamattomaan teknologiaan. Myös kaukolämmön kulutuksen laskuun on pyrittävä, esimerkiksi tottumusten ja lämmön käytön käytäntöjen muutoksen kautta.

Joka tapauksessa BIOS pitää kokonaisuuden kannalta parhaana suoraa siirtymää polttamattomaan kaukolämmön tuotantoon ilman biomassavälivaihetta.

Esitetyn kaltainen hiililaki ei välttämättä ole ristiriidassa tämän näkemyksen kanssa, koska se sallii poikkeuslupamenettelyn huolto- ja toimitusvarmuuden perusteella.(**) Tällä hetkellä esitetty laki on kuitenkin valitettavasti “musta laatikko”, jonka täsmällinen vaikutus kuvatun kaltaisessa tilanteessa on tuntematon. Lakiesityksen kehittäminen edelleen on siis ehdottomasti tarpeen.

Sen sijaan, jos vuonna 2029 astuu voimaan absoluuttinen kivihiilen kielto, mikä puolestaan johtaa Helsingissä Hanasaaren ja Salmisaaren voimaloiden korvaamiseen (pääasiassa) puubiomassan poltolla, on kivihiilen kielto toiminut päästövähennystavoitetta vastaan (ja vaarantanut muitakin keskeisiä tavoitteita, kuten biodiversiteettiä). Tätä BIOS ei hyväksy, ei vaikka kivihiililailla olisi myönteinen poliittinen signaalivaikutus. Käsityksemme mukaan puubiomassan polton lähettämä kielteinen signaalivaikutus on suurempi, puun polton lähettämästä hiilidioksidista puhumattakaan. Jos on toteutettavissa keino yhdistää absoluuttinen hiilen kielto ja polttamaton kaukolämmön tuotanto vuonna 2029, se on tietysti parasta. Tällä hetkellä emme sellaisesta keinosta ole tietoisia, eikä tulevaa kaukolämmön tuotantoa voida rakentaa vain sille oletukselle, että keinot löytyvät.

Yksityiskohtainen malli polttamattomaan ja aidosti päästöjä vähentävään kaukolämmön tuotantoon 2030-luvulla on vaativa ongelma. Siksi tilasimme selvityksen, ja siksi toivomme kaikilta tahoilta jatkokeskustelua, johon BIOS aikoo omasta puolestaan aktiivisesti osallistua.

  • Lämpöpumppuihin ja power-to-heat-ratkaisuihin voidaan huoletta investoida Helsingissä välittömästi. Valtakunnan tasolla tuulivoiman rakentaminen on heti järkevää ja tukee Helsingin siirtymää.

  • Julkisella vallalla pitää olla rooli energian- ja lämmöntuotannon kustannusten jakautumisessa oikeudenmukaisesti.

  • Kulutuksen laskuun on päästävä – myös kaukolämmössä.

  • Miten kylminä jaksoina tarvittava kaukolämmön tuotannon huipputeho saavutetaan, vaatii vielä selvittämistä ja kokeilua.

  • Kivihiililain esimerkkivaikutus tai mobilisointivaikutus on eri asia kuin sen vaikutus ilmastopäästöihin: lakiesityksessä ei edes oleteta lain vaikuttavan vähentävästi päästöihin.

  • Ilmastotavotteiden kannalta muutaman vuoden erityislupa hiilen polttoon on parempi kuin joustamattoman lain aiheuttama kymmenien vuosien puun poltto.

(*)
Lämpöpumppujen kohdalla kysymys osien ja kokonaisuuden suhteesta ja verkon hallinnasta nousee esiin uudella tavalla. Lämpöpumppujen käyttö keskitettynä ratkaisuna johtaa erilaiseen tilanteeseen kuin hajautettu (esimerkiksi kiinteistökohtainen) lämpöpumppujen käyttö. Kun tulevaisuudessa on yhä enemmän mahdollista säätää lämmön käyttöä ja jakelua, kysymykseksi nousee esimerkiksi, kuka ja millä periaatteilla ohjaa lämmön tuotannon ja jakelun joustoa? Tehdäänkö säätely keskitetysti, jolloin esimerkiksi verkon haltija säätelee joustoa pitäen silmällä koko verkon tehokkuutta, vai säätelevätkö yksittäiset lämmön käyttäjät täysmääräisesti omaa käyttöään, jolloin verkon edut eivät tule hyödynnetyksi ja verkon olemassaolo kaiken kaikkiaan voi kyseenalaistua? Jos verkon ylläpito ei jälkimmäisessä tapauksessa enää ole tarkoituksenmukaista, on todennäköistä myös, että jotkin tällä hetkellä toimitusvarmaa ja kohtuuhintaisesta lämpöä saavat asiakkaat joutuvat luopumaan joko toimitusvarmuudesta tai maksamaan kovempaa hintaa, tai jopa molempia.

(**)
Sen sijaan “lain henki” saattaa olla tällaista poikkeuslupaa vastaan, koska esityksessä nimenomaan mainitaan, että poikkeuslupaa ei voi myöntää sillä perusteella, että laitos joutuisi polttamaan “kuitupuuta tai muita metsäjakeita, jotka soveltuvat korkeamman jalostusasteen tuotannon raaka-aineeksi.” Toisin sanoen laki esitysmuodossaan edellyttää, että laitoksen on poltettava pikemmin ainespuuta kuin hiiltä. Jos asiaa haluaisi kärjistää, voisi kivihiililakia tällä perusteella moittia runkopuunpolttolaiksi.