BIOS

Tervetuloa lukemaan BIOS-tutkimusyksikön hellekesää kertaavaa uutiskirjettä!

Uutiskirjeissämme esittelemme kiinnostavia tutkimuksia ja tapahtumia sekä kerromme BIOS-tutkimusyksikön toiminnasta ja tuotannosta. Uutiskirjeet lähetetään tilaajille sähköpostitse ja arkistoidaan myös tälle sivustolle.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Jälkifossiilinen tilanne Björkskärillä kesällä 2018. Kuva Tere Vadén.

NOSTO

BIOS julkaisi 5.9. katsauksen Suomen ilmastopolitiikan tilasta. Katsaus perustuu joulukuussa 2017 julkaistuun tilastokeskuksen kokoamaan YK:n ilmastosopimuksen seurantaraporttiin, joka arvioi hallituksen Energia- ja ilmastostrategian sekä Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman (KAISU) vaikuttavuutta. Karu ja mediassa aiemmin esilläolematon tulos kuuluu: metsien lisähakkuista aiheutuva hiilinielujen pieneneminen johtaa ilmakehään päätyvien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävään kasvuun. Kuten Yle uutisoi: ”Raportti arvioi, että vaikka kaikki hallituksen esittämät lisätoimet otettaisiin käyttöön, päästöt kasvavat silti 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2015 tasosta.”

Nettopäästöt saadaan, kun bruttopäästöistä vähennetään nielujen nielemät päästöt. Sekaannusta syntyy, jos yksi puhuu bruttopäästöistä ja toinen nettopäästöistä. Julkista keskustelua seuratessa on erittäin tärkeää tunnistaa, minkä sektorin päästövähennyksistä puhutaan. Osalla sektoreista päästöt voivat vähentyä, samalla kun toisten sektoreiden päästöjen kasvu tai nielujen pieneneminen voi haudata alleen saavutetut vähennykset.

Syystä tai toisesta julkisessa keskustelussa kerrotaan Suomen ilmastopäästöiksi ja niiden kehitysskenaarioiksi lukuja, joissa ei oteta huomioon maankäyttösektorin ja erityisesti metsien hiilinielujen ja varastojen kehitystä. Kevään vaalien lähestyessä kansalaisten on voitava luottaa päättäjien haluun ja kykyyn hillitä maamme ilmastopäästöjä ja edistää kansainvälisten ilmastosopimusten tavoitteiden toteutumista. Myös medialla on tärkeä tehtävä luottettavan tiedon levittämisessä ja poliitikkojen retoriikan kyseenalaistamisessa.

MAAILMALTA

PITKÄ KUUMA KESÄ

Kesällä Suomessa kärvisteltiin helteissä tai nautittiin niistä. Etenkin viljelijät toivoivat sateita, joita ei juuri tullut – monin paikoin koettiin täydet satotappiot. Poikkeukselliset sääolot olivat pohjoisella pallonpuoliskolla enemmän sääntö kuin poikkeus: maasto- ja metsäpaloja, kuivuutta, tappavia helleaaltoja. Kaliforniassa koettiin maailman kuumin sade, Omanissa mitattiin korkein yölämpötila koskaan. Kun suomalaisissa viestimissä yritettiin ymmärtää ilmaston ja sääilmiöiden suhteita, arkikieleen tuli uudenlaisia ilmaisuja kuten “käristyskupoli” tai “suihkuvirtausten liikenneruuhka”. Alettiin hiljalleen ymmärtää, että vanha hokema “sää on eri asia kuin ilmasto” ei ole enää kovin hyödyllinen – ei ainakaan kiistämään yksittäisten sääilmiöiden merkitystä ilmastonmuutoksessa. Nature-lehti muistutti kesäkuisessa pääkirjoituksessaan ja laajemmassa artikkelissaan, että ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöiden yhteyksiä ymmärretään yhä paremmin.

Kesän kokemukset loivat hedelmällisen maaperän kansainvälisen tutkijaryhmän artikkelille “Trajectories of the Earth System in the Anthropocene”, joka ilmestyi elokuun alussa PNAS-julkaisussa. (Itse tutkimusartikkeli ei ole avoimesti luettavissa, mutta Climate Feedback -ryhmän faktantarkistus Guardian-lehden uutisartikkelista on erinomainen tietolähde.) Siinä varoitettiin eräänlaisesta ilmastonmuutoksen dominovaikutuksesta, joka tekisi planeetasta lopulta “pannuhuoneen” – ilmastonmuutos voi lähteä kehitysuralle, jonka myötä ilmaston kanssa ei enää voida oppia elämään. Artikkeli tuo havainnollisesti yhteen pitkän ja lyhyen ajan. Yhtäältä itseään ruokkiva kehitys voi saada aikaan tuhansia vuosia kestävän kiihtyvien muutosten kauden – tärkeä muistutus siitä, että ilmastopolitiikan vuodet 2030, 2050 tai 2100 ovat vain historian välietappeja. Toisaalta kehityksen “tienhaara” on hyvin lähellä. Parin vuosikymmenen aikana ratkaistaan, kulkeeko ilmastojärjestelmä kohti pannuhuonetta vai stabiilimpaa tilaa, jonka kanssa on mahdollista opetella elämään. Artikkelin tuskaisin viesti on, että Pariisin 2 asteen tavoite ei ehkä ole tähän tarpeeksi kunnianhimoinen.

Artikkeli on herättänyt ennennäkemätöntä kiinnostusta, ja tutkijaryhmään kuuluvan Hans Joachim Schnellnhuberin mukaan vastaavaa ei ole näkynyt kymmeneen vuoteen. Olisiko nyt heräämässä sellainen laajan yleisön huoli, joka saa aikaan uudenlaista politiikkaa? Toisaalta ennustukset “pannuhuonemaapallosta” synnyttivät myös lehtijuttuja, joissa aikamittakaavat menivät sekaisin ja tutkijoiden pääviesti unohtui. Eric Holthaus muistuttaa artikkelissaan, että uusi tutkimus ei saarnaa tuomiopäivää vaan vaatii toimintaa. Päämäärä ei ole muuttunut: päästöjen leikkaukset, hiilinielujen vaaliminen ja uudelleen rakentaminen, eliökehän järjestelmää säätelevien ekosysteemien suojelu ja yhteiskuntien mukautuminen niihin muutoksiin, joita vakiintuvakin ilmasto toisi muassaan.

ILMASTOPANEELI VAATII TIUKEMPIA TOIMIA

Kuumasta kesästä huolimatta juhannussäät eivät olleet kummoisia, mutta juuri juhlinnan alla ilmestyi Suomen ilmastopaneelin muistio pitkän aikavälin päästövähennystavoitteista. Ottaen huomioon, että tämä oli toistaiseksi vuoden merkittävin suomalainen tiederaportti, sen julkaisemista juhannusjuhlinnan tiedotuskatveessa ei voi kuin ihmetellä.

Ilmastopaneelin viesti on tiukka ja selvä: nykyinen ilmastopolitiikka ei ole läheskään tarpeeksi kunnianhimoista, ja vahva nojautuminen bioenergian tuotantoon vaarantaa päästötavoitteet. Käytännössä Suomen päästöjen tulee olla nieluja pienemmät pian vuoden 2030 jälkeen. Ero nykypolitiikkaan on merkittävä, sillä helmikuussa 2017 julkaistussa valtioneuvoston selvityksessä todettiin, että nykyisellä ilmasto- ja energiastrategialla päästöt eivät vähene lainkaan vuoteen 2030 mennessä, kun hiilinielujen heikkeneminen huomioidaan. Saman ankaran sanoman vahvistaa Suomen 7. maaraportti (ks. 5 luku, taulukot sivulla 154).

Päästöleikkausten tason määrittely riippuu siitä, miten kansainvälinen oikeudenmukaisuus ymmärretään. Joka tapauksessa mikäli etenkin metsien hiilinielu heikkenee nykytasosta suunnitelmien mukaan, fossiilisten ja prosessiperäisten ilmastopäästöjen leikkausten tarve kasvaa 85–100 prosenttiin. Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen selvitti muistion johtopäätöksiä Politiikkaradion haastattelussa.

BIOS

VIRHEELLISIÄ VÄITTEITÄ MUOVIN KIERRÄTYKSESTÄ

Heinäkuun alussa useissa Lännen Median lehdissä ilmestyi hyvin ongelmallinen muovin kierrätystä käsittelevä artikkeli, jossa muovin kierrätystä väitettiin turhaksi touhuksi. Se perustui ympäristönsuojelulle vihamielisistä kannoistaan tunnetun Mikko Paunion raporttiin, jonka julkaisi brittiläinen ajatushautomo GWFP (joka taas on tunnettu ilmastotoimien vastustuksesta). Artikkeli sisälsi useita virheellisiä väitteitä etenkin muovijätteen “dumppaamisesta” ulkomaille. Sosiaalisessa mediassa moni ympäristötietoinenkin ihminen alkoi epäillä kierrätyksen mielekkyyttä. Ville Lähde pureutui BIOS-tutkimusyksikön Facebook-sivulla julkaistussa kirjoituksessaan alkuperäisen artikkelin ongelmiin ja pohti kierrätyksen, kiertotalouden ja materiaalisen kulutuksen vähentämisen problematiikkaa. Paunion kirjoitus herätti paljon kritiikkiä, ja toivoa sopii, että jatkokeskustelusta seurasi myös hyvää. Ainakin Turun Sanomat on korjannut alkuperäistä juttuaan. Journalistisesti on joka tapauksessa huolestuttavaa, että näin heikolla pohjalla horjuva juttu pääsi alkujaan läpi.

BIOS TUPLANA KAINUUN SANOMISSA

Heinäkuun lopulla Kainuun Sanomissa ilmestyi Tero Toivasen ja Antti Majavan kaksi ilmastonmuutosta ja siihen reagoimista käsittelevää artikkelia. Tero käy kirjoituksessaan läpi edellä mainitun ilmastopaneelin muistion johtopäätöksiä ja peräänkuuluttaa ekologista jälleenrakennusta: mittavat ilmastopäästöleikkaukset, hiilinielujen edistäminen ja koko yhteiskunnan mukauttaminen uuteen energiatalouteen vaativat vahvaa julkista ohjausta, jonka inspiraatiota voidaan hakea esimerkiksi sotien jälkeisestä jälleenrakennuksesta. Antti peräänkuuluttaa järkeä metsien käyttöön. Tämä ei ole vain päästö- ja nielulaskelmien kysymys: kun kansainvälinen ilmastopolitiikka etenee ja EU joutuu väistämättä miettimään tavoitteitaan uusiksi, nyt tehtävät suomalaiset investoinnit voivat osoittautua myös taloudellisesti mielettömiksi. Teron ja Antin Kainuun Sanomien kirjoitukset julkaistiin osana ensimmäistä kertaa Kainuussa järjestettyä Ärjän ekologista taidefestivaalia.

WISE-HANKE JULKISUUDESSA

BIOS on osa WISE-tutkimushanketta “Luova sopeutuminen viheliäisiin ekososiaalisiin murroksiin”. Hankkeen johtaja professori Janne Hukkinen kertoi Ylen haastattelussa ympäristötietoisuuden ja -liikehdinnän historiasta ja viheliäisten kriisien ajan politiikasta, jossa on tunnustettava ja otettava tosissaan maailman järjestelmien lipuminen radikaalin epävarmuuden aikaan.

BLOGISSA EKOLOGISESTA JALANJÄLJESTÄ

Elokuun 1. päivä vietettiin globaalia ylikulutuspäivää, jonka ajoittaminen perustuu Global Footprint Networkin lanseeraamaan ekologisen jalanjäljen mittariin. Huoli on mitä aiheellisin, mutta mittari on hyvin ongelmallinen. Ville Lähde käsitteli kirjoituksessaan “Joka päivä on ylikulutuspäivä” perusteellisesti ekologisen jalanjäljen ympärillä käytyä kriittistä keskustelua ja totesi, että ylikulutuspäivän viesti on oikeastaan liian ruusuinen. Tuolla mittarilla tilanne ei olisi alkuunkaan kestävä, vaikka ihmiskunta eläisi “yhden maapallon rajoissa”.

“Ajatus, että vasta elokuun alussa ihmiskunta on elänyt yli ekologisten reunaehtojen, ei kuvaa todellisuutta. Emme myöskään ole vain 2/3 ‘miinuksella’. On perustellumpaa sanoa, että ylikulutuspäivä oli vuosikausia sitten. Tai pikemmin: koska elintärkeät ekologiset järjestelmät vaurioituvat ympäri maailman, luonnonvaroja käytetään kiihtyvällä tahdilla, väestö kasvaa ja ilmastonmuutos etenee, ylikulutuspäivä on joka päivä.”

WORLD-ECOLOGY 2018 -KONFERENSSI HELSINGISSÄ

World-ecology Research Networkin konferenssi järjestettiin elokuun puolivälissä Helsingissä. BIOS-tutkimusyksikkö oli paikalla kunnon edustuksella. Tere Vadén ja Jussi T. Eronen esittelivät yksikön tutkimusartikkeleita (vertaisarvioinnissa) luonnonvarojen kulutuksen ja irtikytkennän problematiikasta. Tero Toivanen ja Paavo Järvensivu käsittelivät esityksessään suomalaista metsä- ja bioenergiakeskustelua. Ville Lähde käsitteli ruokaturvan ja ruokasuvereniteetin käsitteitä sekä nälän monitahoisuutta.

ARTIKKELI ILMASTOTURVALLISUUDESTA

Emma Hakala ja Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen kirjoittivat Kanavassa ja Suomen Kuvalehdessä ilmastonmuutoksen haasteesta turvallisuuspolitiikalle. Kun ilmastonmuutos nousee politiikan ytimeen, sen tulee näkyä turvallisuuspolitiikassakin. Suomen puolustusvoimat on todennut ensimmäistä kertaa tänä vuonna, että ilmastonmuutos on kansallinen turvallisuusuhka. Olennainen kysymys on, tuoko “ilmastoturvallisuus” mukanaan avoimempaa ja moniäänisempää turvallisuuskeskustelua vai jääkö se vain turvallisuustoimien asiaksi. “Pohjoinen ulottuvuus” nousee artikkelissa näkyvästi esiin, ja kirjoittajat kritisoivat politiikan ristiriitaisuutta:

“Lähestymistapa paljastaa Suomen arktiseen politiikkaan liittyvän ristiriidan: ympäristöriskit tunnustetaan, mutta kaupalliset edut asetetaan niiden edelle. Poliitikot ja intressiryhmät perustelevat Suomen osallistumista lisäksi cleantech-osaamisella. Sen väitetään takaavan arktisten resurssien käytön ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Viesti siitä, että arktisella alueella tapahtuva ilmastonmuutos koituisi Suomelle hyödyksi, on kuitenkin ongelmallinen. Vastuullisen ilmastopolitiikan kannalta erityisesti fossiilisten energiavarojen hyödyntäminen arktisella alueella on kestämätöntä.”

BIOS-VIESTI MAAILMALLE YLLÄTTÄVÄSSÄ MUODOSSA

BIOS-blogissa julkaistiin 21.8. tutkimusyksikön laatima tieteellinen taustadokumentti, joka on osa YK:n kestävän kehityksen raportin 2019 laadintaprosessia. Dokumentissa käsitellään sitä, millaisia muutoksia talousajatteluun tarvitaan ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella, kun yhteiskuntien on saavutettava hiilineutraalius ja tehtävä perusteellinen energiantuotannon, asumisen, liikkumisen ja ruoantuotannon remontti. Pääviesti on ankara: “Ainuttakaan laajasti käyttökelpoista taloudellista teoriaa ei ole kehitetty tulevia murrosvuosia varten.” Dokumentti nostaa esiin talousteoreettisia lähestymistapoja, jotka ovat toistaiseksi jääneet marginaaliseen asemaan.

Dokumentti sai varsin laajaa kansainvälistä julkisuutta, mutta pääviesti eli huomion kiinnittäminen tarvittavaan talousajatteluun ei valitettavasti juuri välittynyt. Vice Motherboardin artikkelissa otsikoitiin, että tutkijat varoittavat kapitalismin nurkan takana olevasta romahduksesta. Uutinen levisi laajalle, ja myöhemmissä otsikoissa esitettiin BIOS-dokumentin jo vaativan “kapitalismin kuolemaa”. Sana ”kapitalismi” nousi keskeisemmäksi kuin ratkaiseva kysymys: millainen talousajattelu helpottaa siirtymää hyvinvoinnin takaamiseen paljon nykyistä niukemmilla energia- ja materiaaliresursseilla.

Oppitunti tiedeviestinnästä tämäkin. Onneksi Paavo Järvensivu pääsi selittämään HuffPostin ja Suomen Kuvalehden haastatteluissa mitä tutkimusyksikön dokumentissa oikeasti sanottiin.

“After 20 to 30 years, we don’t know what this [economy] would look like, if we actually managed to achieve radically lower emissions and still secure possibilities for a good life … are we then even concerned whether this was capitalism or not, or are we looking for other things,” he says. “Probably we are.”

LOPUKSI

Lauri Lahikainen, BIOS-tutkimusyksikön työtoveri WISE-hankkeessa, väitteli kesäkuun alussa otsikolla “Yksilöiden vastuu ilmastonmuutoksesta”. Alusta! -lehden kirjoituksessaan Lahikainen kritisoi yksilökeskeistä ilmastokeskustelua ja tarkasteee ilmastonmuutosta yhteiskuntarakenteellisena ongelmana.

Yliopisto-lehden toimittajan Mikko Pelttarin artikkeli antaa hyvät perustiedot Golf-virran tilasta ja sen muutosten mahdollisista seurauksista.

Suomen ympäristökeskuksen professori Mikael Hildén selittää Kaleva-lehden artikkelissa ilmastonmuokkauksen ongelmia: “Jos tällaiseen mennään ja samalla jatketaan hiilidioksidin päästämistä ilmaan, tässä tulee ikään kuin narkkarin dilemma. Annoksia joudutaan ottamaan jatkuvasti lisää, koska jos toiminta lopetetaan, seuraukset ovat ikäviä.”

Hyvän sään aikana tuotti perusteellisen kyselyn suomalaisten puoluejohtajien ilmastokannoista. Nähdäänkö ensi keväänä ensimmäiset ilmastovaalit? Näin sopii toivoa, ja myös BIOS toimii tämän edistämiseksi.

Elokuun 1. päivä vietetään globaalia ylikulutuspäivää, jolloin ihmiskunta on ylittänyt maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Tuolla tavoin päivää kuvaa Global Footprint Network, jonka kehittämään ekologisen jalanjäljen mittariin päivä pohjaa. Ekologinen jalanjälki on maailman tunnetuin ympäristömittari, jota sovelletaan globaalilta aina valtiolliselle tasoille ja yritysten ja yksilöiden toimintaan. Viesti on selvä: ihmiskunta elää yli planeetan ekologisten reunaehtojen. Viesti on osuva, mutta mittari on tieteellisesti hyvin ongelmallinen. Se myös esittää tilanteesta liian ruusuisen kuvan. Global Footprint Networkin mukaan tarvittaisiin 1,7 maapalloa, että ihmiskunta voisi elää nykykulutuksella kestävästi. Tilanne ei kuitenkaan olisi kestävä, vaikka tällä mittarilla ihmiskunta eläisi yhden maapallon rajoissa – mittari ei nimittäin pysty tavoittamaan monia merkittäviä ympäristöongelmia lainkaan. Moninaisten ympäristöongelmien ahtaminen saman mittarin alle ei onnistu. Mielekäs ympäristötoiminta kuitenkin edellyttää kunnollista tietoa.

Globaalia ylikulutuspäivää vietetään joka vuosi yhä aikaisemmin, ja ylikulutuksen (overshoot) määrääkin on päivitetty. Vielä jokunen vuosi sitten todettiin, että ihmiskunta käyttää 1,5 maapallon uusiutuvat luonnonvarat – nyt luku on 1,7 maapalloa. Suunta on huonompaan, mikä ei yllätä ketään ympäristöasioita seuraavaa.

Selvä ja yksinkertainen luku tuntuu iskevältä, ja ylikulutuspäivän viesti välittyykin näkyvästi tiedotusvälineisiin Suomessa ja muualla maailmassa. Suomalaisten oma ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 11.4. Suomessa asiasta tiedottaa WWF, jonka mukaan ”jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, tarvitsisimme 3,6 maapalloa”.

Global Footprint Networkin tunnuslause on ”You can’t manage what you can’t measure”, mikä eittämättä pitää paikkansa. Toimiva ympäristöpolitiikka edellyttää kunnon tietoa ja välineitä. Ekologisen jalanjäljen mainostetaan olevan ”ainoa skaalautuva kestävyysmittari yksilöille, hallituksille ja yrityksille”. Järjestön tunnetuimman edustajan Mathis Wackernagelin mukaan sen tarkoituksena on ”mitata, kuinka suuri talousjärjestelmän aineenvaihdunta on verrattuna luonnon kykyyn tarjota ainekset tälle aineenvaihdunnalle.” (Wackernagel 2014, 20)

Guardian-lehden artikkelissa (23.7.) Wackernagel toteaa, että talousjärjestelmämme ovat pyramidihuijaus planeetan kustannuksella. Lainaamme maapallon tulevaisuuden resursseja pitääksemme nykyiset taloutemme käynnissä. Kun kansakunnat, yritykset ja kotitaloudet velkaantuvat ekologisesti yhä syvemmin, ne lopulta romahtavat.

Kovia sanoja. Mutta mitä niiden taustalla on? Miten tähän lukuun – 1,7 maapalloa – on päädytty, ja miten ekologista jalanjälkeä lasketaan?

Ihmistoimintaa arvioidaan hehtaareina

Global Footprint Network esittelee metodologiaa verkkosivustollaan. Ekologista jalanjälkeä mitataan ihmistoiminnan kulutuksen ja luonnon tarjoaman biokapasiteetin suhteena. Sekä ekologinen jalanjälki että biokapasiteetti erotellaan kuudelle alueelle: viljelysmaa, laidunmaa, kalastusalueet, rakennettu maa, metsätalous ja tarvittavat hiilinielut. Kummatkin ilmaistaan globaaleina hehtaareina – ei siis kirjaimellisina maa-alueina (tai vesialueina kalakantojen tapauksessa) vaan laskennallisina hypoteettisina alueina, jotka kuvaavat keskimääräistä luonnonjärjestelmien tuottavuutta kunakin laskentavuonna. Globaali hehtaari ei siis ole vakioinen, vaan se vaihtelee esimerkiksi käytössä olevien tuotantoteknologioiden mukaan. (Galli et al. 2016, 225; Wackernagel 2014, 20) Jos esimerkiksi kalastukseen käytetyt troolit paranevat niin, että tietyltä alueelta saadaan enemmän kalaa saaliiksi, ”globaali kalahehtaari” pienenee (koska sama kalamäärä saadaan pienemmältä alueelta). Kulutusta ja biokapasiteettia vertailemalla arvioidaan, onko tarkastellulla alueella ”velkaa” (deficit) vai ”varantoa” (reserve).

Tarkastellut kuusi aluetta jakaantuvat kahteen ryhmään. Hiilinieluja tarkastellaan ikään kuin fiktiivisenä, virtuaalisena maa-alana: kuinka paljon metsää tarvittaisiin, että se sitoisi vuosittaiset fossiilisten polttoaineiden käytön päästöt? (Maankäyttösektorin päästöjä ei ilmeisesti edelleenkään oteta mukaan laskelmaan.) Muilla viidellä alueella sen sijaan tarkastellaan nyt käytössä olevaa biokapasiteettia. Kaikki kuitenkin ilmaistaan samalla mittayksiköllä riippumatta siitä, puhutaanko metsien hiilinieluista vai esimerkiksi viljan tuotannosta. (Fiala 2008, 519)

Kaavio 1: Ekologisen jalanjäljen jakaantuminen eri maatyypeille 2018. (Lähde: Global Footprint Network)

Hyvä ja huono Suomi?

Suomessa ylikulutuspäivää vietetään tällä hetkellä huhtikuussa. Kuten edellä kuvattiin, sen perusteena on se, montako maapalloa tarvittaisiin, jos kaikki ihmiset eläisivät kuin suomalaiset. Tässä mielessä Suomi elää ”yli planeetan varojen”. Global Footprint Network mainostaa, että ekologinen jalanjälki on ”ainoa skaalautuva kestävyysmittari” – mitä se siis sanoo Suomen rajoissa? Järjestön sivuilta löytyvällä maakohtaisella työkalulla voi katsoa täkäläisiä lukuja. Yllättäen Suomi ei eläkään velaksi, vaan sillä on varantoa! Biokapasiteetti päätä kohti on tuplasti suurempi kuin henkilökohtainen keskikulutus. Suomella ei siis ole koskaan omaa ylikulutuspäivää, jos mittaria käytetään tällä tavalla – eli kuten järjestö suosittelee sitä käytettävän, kansallisen politiikan työkaluna.

Työkalun esittämä Suomen käyrä seuraa sekä jalanjäljen että biokapasiteetin kehitystä 1960-luvun alusta nykypäivään. Siinä on muutakin omituista. Ekologinen jalanjälki on nimittäin pysynyt tasaisena! Kuten taannoisessa blogiartikkelissamme esitimme, suomalainen luonnonvarojen kulutus on kuitenkin kasvanut tasaisesti tänä aikana. Jotain on pielessä. Mitä?

Osviittaa saa katsomalla yllä olevaa Kaaviota 1 globaalista ekologisesta jalanjäljestä. Ainoastaan kasvihuonepäästöjä kuvaava hiilinielujen osuus on kasvanut merkittävästi vuodesta 1960 lähtien. Samaan aikaan kuitenkin väestö, materiaalinkulutus, bruttokansantuote, ruoantuotanto ja monet muut asiat ovat kasvaneet voimakkaasti. Mario Giampietro ja Andrea Saltelli ovat osoittaneet tämän ongelman oivaltavalla graafisella keikauksella:

Kaavio 2: Ekologisen jalanjäljen ”viiden alueen” outo tasaisuus. (Lähde: Giampietro & Saltelli 2014, 612)

Global Footprint Networkin kuvio on muuttunut hieman yllä käytetyn vuoden 2006 jälkeen, mutta perusongelma pysyy: miten ihmeessä ekologisen jalanjäljen taso ”viidellä alueella” (kalastus, viljelysmaa, ladunmaa, rakennettu maa, metsätalous) on pysynyt liki vakaana vuosikymmeniä? (Giampietro & Saltelli 2014, 612–613) Jos väestö, taloudellinen toimeliaisuus ja materiaalinen tuotanto ovat kasvaneet huimasti, onko planeetan biokapasiteetti lisääntynyt radikaalisti samalla?

Ei olekaan ihme, että tieteellisessä keskustelussa mittaria on kritisoitu paljon, vaikkei tämä keskustelu juurikaan ole näkynyt julkisuudessa. Ehkä kritiikki tulkittaisiin helposti niin, että se kyseenalaistaa globaalin ylikulutuspäivän viestin. Asia on kuitenkin päinvastoin: kriitikkojen mukaan ekologinen jalanjälki aliarvioi pahanlaisesti ihmistoiminnan ympäristövaikutuksia ja antaa harhaanjohtavan kuvan nykytilanteesta.

Kritiikkiä ekologista jalanjälkeä kohtaan

Kun hiilinielujen osuus on ekologisen jalanjäljen laskelmissa ainoa merkittävästi muuttuva osuus, biokapasiteetin ja ylikulutuksen määrittely on lopulta kiinni vain fossiilienergiasta (Galli et al. 2016, 229). Ilmastonmuutoksesta tulee oikeastaan ainoa merkittävä ongelma. Se eittämättä onkin kohtalokas ympäristöongelma, joka vaikuttaa kaikkeen muuhun.

Mutta katsotaanpa Kaaviota 1. Jos ilmastopäästöt onnistuttaisiin nollaamaan päästöleikkauksilla ja hiilinieluilla, ekologinen jalanjälki olisi enää noin puoli maapalloa. Olisiko tilanne silloin kestävä? Mitä ilmeisimmin ei, sillä maailmassa on suuria ongelmia vesivarojen, biodiversiteetin, viljelysmaan, metsäkadon ja monen muun asian kanssa. Kasvihuonepäästöjen eliminoiminen ei yksinään johtaisi kestävään maailmaan.

Ekologisen jalanjäljen laskelmissa käytettyä hiilinielun määritelmää on myös kritisoitu. Määritelmä perustuu siihen, kuinka paljon metsiä tarvittaisiin, jotta kaikki nykyiset fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyneet vuosittaiset kasvihuonepäästöt sitoutuisivat puun kasvuun. Mittauksiin on käytetty laskennallista metsien hiilinielun keskiarvoa. Mutta entä jos metsät alkavat muuttua globaalisti hiilinielusta hiilen lähteeksi? Ekologinen jalanjälki muuttuisi äärettömäksi, kun mikään määrä fiktiivisiä metsiä ei riittäisi. Tai toisaalta: eivätkö nopeasti kasvavat puuplantaasit ole tällä laskelmalla paras tapa pienentää ekologista jalanjälkeä? Kriitikkojen mukaan tämä laskentatapa ei myöskään kykene havaitsemaan metsäkatoa tai metsien vaurioitumista. (Blomqvist et al. 2013, 2–4; Giampietro & Saltelli 2014, 619)

Toinen olennainen kritiikki on, että ekologinen jalanjälki ei pysty tekemään merkityksellistä eroa luonnon hyödyntämisen tapojen välillä. Kaikki kalastus, metsätalous, maatalous ja rakentaminen on pohjimmiltaan samanlaista – pois luonnolta. Biodiversiteettiä, maaperän eliöstöä, vesivarojen uusiutumista tai hiilinieluja tukevia ihmistoiminnan muotoja ei voida havaita, ei liioin kestävämpää metsätaloutta tai kalastusta. Global Footprint Networkin omissakin kuvauksissa poissulkeva käyttö on julkilausuttu oletus. (Galli et al. 2016, 225)

Kestävien käytäntöjen sijaan itse asiassa intensiivisempi luonnon hyödyntäminen näyttää lisäävän biokapasiteettia. Tämä tukee yksiviivaista oletusta, että esimerkiksi intensiivinen maatalous on aina parempaa ja tehokkaampaa, koska se käyttää vähemmän maa-alaa. Tämä kuitenkin sivuuttaa kaikelle ympäristötutkimukselle olennaisen asian, laadut. Maataloudessa suurempi maantieteellinen jalanjälki voi olla parempi, jos käytännöt ovat kestäviä. Ekologisen jalanjäljen mittarilla viljelysmaata vaurioittava toiminta voi kuitenkin näyttää kestävältä, koska se ei pysty huomioimaan kunnolla maaperän laadullista heikkenemistä. (Fiala 2008, 523–524) Kalastuksen ekologinen jalanjälki on myös ristiriidassa sen kanssa, mitä tutkimus sanoo kalakantojen tilasta (Blomqvist et al. 2013, 4). Teknologinen osaaminen voi totta kai myös lisätä kestävyyttä lisäämällä tuottavuutta ja tehostamalla vesivarojen käyttöä ja näin estämällä uuden viljelysmaan raivaamista. Mutta jos kestävyyden mittari ei pysty huomioimaan luonnonedellytysten heikkenemistä, se on kelvoton. (Giampietro & Saltelli 2014, 612–615)

Kriitikot huomauttavat, että ”viidellä alueella” eli kaikessa muussa paitsi kasvihuonepäästöjen osalta ylikulutusta ei voi syntyä. Tämä kertoo mittarin pahanlaisesta valuviasta. Koska viidellä alueella päädytään väistämättä laskennalliseen tasapainoon, ylikulutus (overshoot) jää vain hiilinielujen osaksi. (Giampietro & Saltelli 2014, 618; Blomqvist et al. 2013, 2) Biokapasiteetti jollain alueella on tarjonta, jonka kulutus käyttää – muita kestävyysnäkökulmia laskelmaan ei mahdu. Tämä kuulostaa hassulta, mutta näin se on. Menetelmän puolustajat ovat tässä tosin hieman ristiriitaisia. Yhtäältä he sanovat, että totta kai biokapasiteettia mitatessa näin on, mutta toisaalta he sanovat, että luonnon varantojen heikkeneminen näkyy laskelmissa. (Rees & Wackernagel 2013, 2; Lin et al. 2015, 465)

Kuten sanottua, biokapasiteettia mittaavat globaalit hehtaarit eivät ole konkreettisia hehtaareja vaan perustuvat laskelmiin luonnon tuottokyvystä ja sen hyväksikäytöstä. ”Viiden alueen” ekologinen jalanjälki, puolisen maapalloa, osuu kuitenkin suunnilleen samaan kuin laskelmat siitä, kuinka suuri osa planeetan maanpinta-alasta on ihmiskunnan käytössä – yli 50% – ja määrä on kasvanut voimakkaasti kuluneen vuosisadan aikana (UNCD 2017). Yhden tuoreen tutkimuksen mukaan 75% maa-alasta, pois laskien Antarktis, kokee ”mitattavaa ihmisvaikutusta”, joskaan tämä ei ole suoraan verrattavissa kummankaan yllä mainitun kanssa (Venter et al. 2016) Kertooko biokapasiteettia mittaava hypoteettinen maa-ala jotain olennaista, jos konkreettinen maa-ala osuu samaan mittaluokkaan tai on jopa suurempi?

Maailma ei mahdu yhteen numeroon

Global Footprint Networkin edustajat ja menetelmän kannattajat ovat vuosien varrella reagoineet ja vastanneet kritiikkiin, mutta keskustelua ei voi luonnehtia kovin hedelmälliseksi. Paras lähde tähän on artikkeli ”Questioning the Ecological Footprint” (Galli et al. 2016), joka tuo osapuolet yhteen vertailemaan näkemyksiään, mutta kunnollista lopputulemaa ei ole edes siitä, mistä puhutaan.

Yleisin vastaus on se, että kritiikki menee ohi maalin: ekologinen jalanjälki ei mittaa niitä asioita, joita kriitikot kaipaavat, vaan ainoastaan biokapasiteettia. Mikään muu mittari ei mittarin puolustajien mukaan kuitenkaan onnistu tavoittamaan sitä, minkä osuuden luonnon tuotantokyvystä ihmistoiminta kuluttaa. Tämän kuvaaminen ei ole heidän mukaansa riittävää, mutta se on välttämätöntä. Usein he myös esittävät kritiikkiä muita menetelmiä kohtaan, jotka esittävät globaaleja arvioita yhdellä mittarilla. (Wackernagel 2014, 20–21; etenkin Galli et al. 2016)

Kritiikin ydin on kuitenkin juuri tässä: voidaanko ympäristö- ja luonnonvaraongelmien moninaisuutta koskaan palauttaa yhteen mittariin? Paras mittari ei riitä, jos tehtävänasettelu on pielessä. (van den Bergh & Grazi 2015, 461; Giampietro & Saltelli 2014, 619–620) Mittarin puolustajat usein kiistävät niputtavansa monisyisiä ongelmia yhteen, mutta käytännössä Global Footprint Network kuitenkin itse sanoo tekevänsä niin. (van den Bergh & Grazi 2015, 461–462)

Retoriikan ja käytännön todellisuuden ristiriita näkyy menetelmän puolustajien puheessa muutenkin. He toteavat, että ekologinen jalanjälki ”ei mittaa ihmistoiminnan ympäristövaikutuksia” eikä se ole ”kestävyyden mittari” – siis täysin päinvastoin kuin mitä järjestön sivusto mainostaa! (Galli et al. 2016, 230)

Ylikulutus on selvä asia, ja tutkimusraportit ilmastosta, maaperästä, kalakannoista, vesivaroista, biodiversiteetistä ja monesta muusta asiasta kertovat sen ilman tieteellisesti ongelmallista ja laskennallisesti monimutkaista palauttamista yhteen muuttujaan. (Fiala 2008, 524) Mutta miksi ekologista jalanjälkeä pitäisi kritisoida? Kai se kuitenkin välittää tärkeän viestin? Kritiikki on helppo nähdä pilkunviilaamisena ja asian hämärtämisenä, kiireellisen ympäristötyön hidasteena tai pahimmillaan sen vastustamisena.

Ympäristökriisistä ei kuitenkaan päästä perille ilman tutkittua tietoa eletystä elämästä. Jotta asioille voidaan tehdä jotain, tarvitaan tietoa. Kritiikin tärkein viesti on, että ekologinen jalanjälki ei anna meille todellista tilannekuvaa poliittisten toimien perustaksi vaan aliarvioivan kuvan tilanteen vakavuudesta (van den Bergh & Grazi 2013, 13; Giampietro & Saltelli 2014, 610). Itse asiassa myös menetelmän puolustajat ovat todenneet tämän (Lin et al., 2015, 464).

Tieteellinen ongelma tiivistyy siihen, että näin korkealle abstraktiotasolle nousten, näin rajusti laadullista moninaisuutta yhteen niputtaen, ei päästä sanomaan mitään kovin hyödyllistä. Kaikki pelkistyy luonnon ”primäärituotannoksi”, ja kaikesta tulee oikeastaan keskenään vaihdettavaa ja samanarvoista – sama ongelma kuin materiaalivirtalaskelmissa, jos niitä sovelletaan väärin. (Blomqvist et al. 2013, 5; van den Bergh & Grazi 2013, 13, 15) Kriitikkojen mukaan menetelmän puolustaminen muistuttaa BKT-keskustelua: ”ei meillä ole parempaakaan” (van den Bergh & Grazi 2014, 24). Menetelmän puolustajille niputtaminen taas on hyve (Wackernagel 2014, 22). Tai sitten he esittävät, että hienojakoisemman mittarin kehittämisen esteenä on datan puute (Rees & Wackernagel 2013, 2). Ei ihme, että keskustelu ei ole päätynyt mihinkään hedelmälliseen, kun tieteelliset näkemykset ovat näin radikaalisti erilaiset.

Kriitikot myös pelkäävät, että ekologista jalanjälkeä soveltamalla voidaan päätyä turmiollisiin politiikkasuosituksiin. Esimerkiksi Ruotsissa omaa ekologista jalanjälkeä on pienennetty monokulttuurimetsillä (Giampietro & Saltelli 2014, 615–616). Onko esimerkiksi hitaasti kasvavan vanhan metsän vaihtaminen metsäplantaasiksi kuitenkaan mielekäs tapa parantaa ekologista tasetta?

Ylikulutuspäivä on joka päivä

Mikä tärkeintä, emme ole enää tilanteessa, jossa hiilipäästöjen nollaaminen päästöleikkauksilla ja hiilinieluilla riittäisi. Päästöt täytyy saada lähivuosikymmeninä negatiivisiksi. Jätetään hetkeksi metodologinen kritiikki sikseen ja mietitään ekologisen jalanjäljen mittarin toimivuutta sen omilla ehdoilla – eli kun ylikulutus määrittyy käytännössä vain kasvihuonekaasupäästöjen perusteella.

Nykyisessä tilanteessa ei riittäisi, että pääsisimme ”yhden maapallon rajoihin”, mikä siis voisi tarkoittaa sitä, että koko maapallon maapinta-ala ja biokapasiteetti olisi tuotannollisessa käytössä, kunhan kasvihuonekaasupäästöjä ei olisi tai nielut kattaisivat ne. Täytyisi päästä reilusti alle yhden maapallon.

Ajatus, että vasta elokuun alussa ihmiskunta on elänyt yli ekologisten reunaehtojen, ei kuvaa todellisuutta. Emme myöskään ole vain 2/3 ”miinuksella”. On perustellumpaa sanoa, että ylikulutuspäivä oli vuosikausia sitten. (Galli et al. 2016, 225) Tai pikemmin: koska elintärkeät ekologiset järjestelmät vaurioituvat ympäri maailman, luonnonvaroja käytetään kiihtyvällä tahdilla, väestö kasvaa ja ilmastonmuutos etenee, ylikulutuspäivä on joka päivä.

Mikään yksittäinen luku ei pysty tavoittamaan tätä moninaisuutta. Tällaisia helposti omaksuttavia lukuja rakastavat niin poliitikot kuin toimittajatkin. Yksinkertaistus on tieteessä välttämätöntä, mutta kaikki yksinkertaistukset eivät kuitenkaan ole hyviä. Ympäristötyössä tarvitaan monia mittareita moniin tarkoituksiin, ja siksi tutkijoiden ja järjestöjen ei pitäisi tarttua retorisesti ja pedagogisesti houkutteleviin mutta sisällöllisesti ongelmallisiin työkaluihin. (Giampietro & Saltelli 2014, 611)

Ja mitä koko ongelman tiivistäminen yhdeksi lukuarvoksi oikeastaan kertoo meille? Sillä voidaan viestiä, että tilanne on huono. Mutta jos halutaan etsiä toivon ja toiminnan mahdollisuuksia, tarvitaan viestejä ja välineitä, jotka kertovat meille, mitä on tehtävä. Ekologinen kengännumeromme ei anna siihen osviittaa.

/ Ville Lähde

KIRJALLISUUS

Blomqvist, Linus et al., Does the Shoe Fit? Real versus Imagined Ecological Footprints. PLOS Biology. Vol. 11, No. 11, 2013.

Fiala, Nathan, Measuring Sustainability: Why the Ecologial Footprint is Bad Economics and Bad Environmental Science. Ecological Economics. 67, 2008, 519–525.

Galli, Alessandro et al., Questioning the Ecological Footprint. Ecological Indicators. Vol. 69, 2016, 224–232.

Giampietro, Mario & Andrea Saltelli, Footprints to Nowhere. Ecological Indicators. Vol. 26, 2014, 610–621.

Lin, David et al., Ecological Footprint: Informative and Evolving – A Response to van den Berg and Grazi (2014). Ecological Indicators. Vol. 58, 2015, 464–468.

Rees, William E. & Mathis Wackernagel, The Shoe Fits, but the Footprint is Larger than Earth. PLOS Biology. Vol. 11, No. 11, 2013.

UNCD, Global Land Outlook 2017. Bonn, Germany.

van den Bergh, Jeroen & Fabio Grazi, Ecological Footprint Policy? Land Use as an Environmental Indicator. Journal of Industial Ecology. Vol. 18, No. 1, 2013, 10–19.

van den Bergh, Jeroen & Fabio Grazi, Response to Wackernagel. Journal of Industial Ecology. Vol. 18, No. 1, 2014, 23–25.

van den Bergh, Jeroen & Fabio Grazi, Reply to the first systematic response by the Global Footprint Network to criticism: A real debate finally? Ecological Indicators. Volume 58, 2015, 458–463.

Venter, Oscar et al., Sixteen years of change in the global terrestrial human footprint and implications for biodiversity consevation. Nature Communications. 7, 2016.

Wackernagel, Mathis, Comment on Ecological Footprint Policy? Land Use as an Environmental Indicator. Journal of Industial Ecology. Vol. 18, No. 1, 2014, 21–23.

Tervetuloa lukemaan ensimmäistä BIOS-uutiskirjettä! Arvaamattomien algoritmien aikana vanhat tiedottamisen tavat ovat osoittautuneet kullanarvoisiksi, sillä etenkin sosiaalisessa mediassa viestejä on vaikea saada enää maailmalle – ellei käytössä ole muhkeaa mainosbudjettia. BIOS-tutkimusyksikkö alkaa siksi julkaista uutiskirjettä. Se lähetetään kirjeen tilaajille sähköpostissa, mutta kaikki kirjeet arkistoidaan myös avoimesti tälle sivustolle.

Kokoamme uutiskirjeisiin silmään pistäneitä ja korviin särähtäneitä tutkimustuloksia, tapahtumia ja kommentteja maailmalta ja Suomesta. Käytämme tietysti myös tilaisuutta hyväksemme kertoaksemme BIOS-tutkimusyksikön viimeaikaisesta toiminnasta ja uusimmista julkaisuista.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi tästä!

Maailmalta

TAUSTAOLETUKSET JA ILMASTOHERKKYYS

Carbon Brief -sivusto julkaisi kiinnostavan katsauksen tuoreeseen Nature Climate Change -lehdessä julkaistuun tutkimukseen. Tutkimus käsitteli sitä, voidaanko ilmaston keskimääräinen lämpeneminen tällä vuosisadalla pitää alle 1,5 asteen rajan turvautumatta voimakkaasti hiilen talteenoton menetelmiin, ennen kaikkea bioenergiaan ja sen päästöjen talteenottoon ja varastointiin (BECCS). Tavoitteen mahdollisuutta ja hiilen talteenottoahan käsiteltiin BIOS-tutkimusyksikön joulukuisessa kirjoituksessa.

Tutkimus on tärkeä etenkin, koska se nostaa esiin ilmastoskenaarioiden taustaoletuksia. Kun pohditaan 1,5 asteen tavoitteen mahdollisuutta, nojataan paitsi ilmastotutkimukseen myös siihen, miten uskottaviksi teknologiset, taloudelliset, poliittiset ja kulttuuriset muutokset nähdään. Mitä kapeammiksi nämä mahdollisuudet nähdään, sitä suuremmaksi vielä kehittymättömien hiilen talteenoton menetelmien rooli ilmastoskenaarioissa kasvaa. Mikäli syvällisemmät yhteiskunnalliset ja kulttuuriset muutokset nähdään mahdollisiksi, avautuvat myös toisenlaiset ilmastopolitiikan mahdolliset maailmat.

Mahdollisuudet päästä 1,5 asteen tavoitteeseen ovat kiinni myös siitä, kuinka paljon pelivaraa on jäljellä – eli kuinka suuri käytettävissä oleva hiilibudjetti on. Kuten joulukuisessa BIOS-blogikirjoituksessa totesimme, hiilibudjetin määritteleminen on kuitenkin hyvin vaikeaa. Yksi epävarmuutta aiheuttava tekijä on “ilmastoherkkyys”, toisin sanoen se, miten paljon maapallon keskilämpötila nousee hiilidioksidin mukana. Yliopisto-lehden toimittaja Mikko Pelttari kirjoitti blogissaan Ilmasto muuttaa kaiken tuoreesta tutkimuksesta, joka tarkentaa arvioita ilmastoherkkyydestä.

”Jos ilmastoherkkyys olisi tuo Coxin ja kumppanien keskiarvo 2,8 astetta, tavoiteltuun puolentoista asteen lämpenemiseen olisi silti lähes mahdoton päästä, ja Petersin hahmottelemaan kahden asteen hiilibudjettiin pääseminen vaatisi isoja rakenteellisia muutoksia ja mittavia toimia.”

LENTOVERO

Ruotsi yllätti lanseeraamalla huhtikuussa lentoveron. Long Play -lehden Hanna Nikkanen kirjoitti aiheesta tuoreeltaan oivallisen kolumnin, jossa hän muistuttaa kansainvälisen lentoliikenteen erityisasemasta ilmastotoimien poikkeustapauksena. Vaikka toistaiseksi lentoliikenne aiheuttaa ilmastopäästöistä vasta 2–4%, halpalentojen maailmassa matkustajalentoliikenne kasvaa hurjaa vauhtia. Näin se syö onnistumisia muilla saroilla. Lentoliikenteen päästöjen leikkaaminen on visainen ongelma, sillä hiilidioksidipäästöt ovat vain osa koneiden ilmastovaikutuksista.

BIOS

BUSINESS AS USUAL -SKENAARIOTA EI OLE

BIOS-tutkimusyksikön Antti Majava piti esityksen “Sata länsimetroa kymmenessä vuodessa? – Ekologisen jälleenrakennuksen kulttuurisesta perustasta.” Helsingin seudun ilmastoseminaarissa 15.2. Viesti oli, että tämän hetken markkina-arvoihin ja hinnanmuodostukseen ei sisälly juurikaan informaatiota tai arvioita edes lähitulevaisuuden riskeistä. Euro ei siis ole ”paras konsultti” vaikkapa energiainvestointeja tehtäessä. Voimme kuitenkin elää terveempää, merkityksellisempää sekä sivistyksellisesti ja sosiaalisesti rikkaampaa elämää nykyistä paljon pienemmällä energian ja materiaalien kulutuksella.

PESSIMISMIN JA OPTIMISMIN TUOLLA PUOLEN

niin & näin -lehti julkaisi numerossa 1/2018 Ville Lähteen artikkelin “Saako ilmastonmuutoksella pelotella?” Se käsittelee viime vuonna New York Magazinessa ilmestynyttä artikkelia “The Uninhabitable Earth” ja sen synnyttämää laajaa julkista kiistaa. Ville toteaa artikkelissaan, että optimismin ja pessimismin psykologiasta puhuvat nojaavat harvemmin tutkimustietoon, ja kun nojaavat, tekevät senkin väärin tai huolimattomasti. Myöhemmin Ville pohti omaa kantaansa otsikon kysymykseen:

“Käsillä olevien muutosten mittakaava on otettava tosissaan. Toivoa voi, saa ja pitää hakea, kunhan sitä hakee todellisen eikä toivemaailman ehdoilla. Tässä viestijänkin vastuu on raskas: muoto ei saa hallita sisältöä. Niin viestijän kuin vastaanottajan tulee ymmärtää, että paraskin tulevaisuus on reippaasti erilainen kuin nykyinen. Yhteiskuntien täytyy muuttua perustavasti, ja luonnonjärjestelmät muuttuvat väistämättä. Eli jos optimistinen tai pessimistinen viesti ei mene yksiin tutkimustiedon kanssa, se on väärässä, huonoa ja vastuutonta.”

PAINAVAA ASIAA BIOS-BLOGISSA

Kevään mittaan olemme tehneet raskasta työtä tuoreen luonnonvarojen käyttöä koskevan tutkimuksen kartoittamiseksi, ja olemme puntaroineet sen pohjalta kysymystä “irtikytkennästä” (decoupling). Toisin sanoen: mikä on inhimillisen hyvinvoinnin tuottamisen ja luonnonvarojen suhde, ja voiko se muuttua radikaalisti? Onko siirtymä aineettomampaan talouteen käynnissä? Huhtikuussa julkaisimme aiheesta blogikirjoituksen “Maailman aineksen käyttö kasvaa kasvamistaan – minne ja kenelle luonnonvarat virtaavat?”

Tilanne on karu. Vaikka teollisuusmaista kuuluu välillä rohkaisevia uutisia, että päästöt tai materiaalien käyttö eivät kasva ihan yhtä lujaa kuin talous, globaalissa kuvassa materiaalien käyttö ja ilmastopäästöt jatkavat kasvuaan. Lisäksi kun huomioidaan vauraiden maiden kuluttamien tuontituotteiden kulutus, merkit paikallisestakaan irtikytkennästä eivät ole kovin uskottavia. Vauraammat maat ovat luonnonvarojen nettotuojia ja ympäristöongelmien viejiä.

Talouskasvu on edelleen kaiken politiikan lähtökohta, mutta vaatimus on vastuuton sellaisessa taloudessa, joka perustuu edelleen luonnonvarojen käytön lisäämiseen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo ilmaisi Vihreän Langan haastattelussa (11.4.2018) talouskasvun olevan välttämätöntä esimerkiksi koska “ilmastonmuutosta ei pystytä torjumaan ilman että talous kasvaa.” Vaikka päästöjen ja talouskasvun irtautumista ei ole vielä nähty, “uskon, että nyt kun tilanteeseen on laajasti herätty, niin teknologia ja vastuullisuus päätöksissä ohjaavat päästöjen irtautumiseen talouskasvusta. On pakko.”

Valitettavasti luonnonvarojen kulutuksen, ympäristöongelmien ja talouskasvun välisestä irtikytkennästä ei näy merkkejä, kun maailman materiaalivirtoja tarkastellaan tutkimustiedon valossa. Materiaalisen kasvun pysäyttäminen on välttämätöntä moninaisten ympäristöongelmien selättämiseksi.

Lopuksi

Ilmastokirjan Hyvän sään aikana tekemisestä syntynyt yhteisö sai Tiina ja Antti Herlinin säätiöltä jatkorahoituksen toiminnalleen! Hankkeessa jatketaan kirjan ympärille syntynyttä monipuolista verkkojulkaisemista ja ilmastojournalismia. BIOS onnittelee!

Vuoden 2018 Tiedekynä-ehdokkaiden joukossa on BIOS-tutkimysyksikön Karoliina Lummaan teksti “Lintujen hiljeneminen ympäristön ja kielten katastrofina” (niin & näin, 2/2015). Palkinto julkaistaan 9. toukokuuta. BIOS jännittää!

Vuoden tiedekirjan palkinnon saivat Aki Suokko ja Rauli Partanen teoksesta Energian aika. Avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen (WSOY). Palkinnon perustelut puhuvat paljon: “Aki Suokko ja Rauli Partanen osoittavat tinkimättömästi, mitä vallitseva käsitys talouskasvun pakosta merkitsee energiankulutukselle ja -tuotannolle. Kun hyvinvointia tavoitellaan lähinnä talouskasvun kautta, myös ympäristöhaitat lisääntyvät tuhoisasti. Hyvinvointi ei kuitenkaan edellytä energiankulutuksen kasvua, ja tavoitteeksi tulisikin asettaa eettisesti ja ympäristöllisesti kestävä hyvinvoinnin lisääminen ja oikeudenmukaisuus.” BIOS onnittelee!

Ajatuspaja e2 on julkaissut Kaisa Karttusen laatiman ruokaraportin otsikolla “Ruokitaan edes itsemme – selvitys ruokajärjestelmän kestävästä kehityksestä”. Raportin mukaan Suomen ruokajärjestelmä on moniin maihin verrattuna hyvällä tolalla, mutta matkaa ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään tilanteeseen on vielä paljon. Maatalous kannattaaa heikosti (ilman tukia tuskin lainkaan) ja ruokajonot ovat ilmestyneet katukuvaan. Ruoan tuotannon ympäristöjalanjälki on liian suuri, varsinkin kun otetaan huomioon rajojen ulkopuolella tuotetun ruoan ympäristökuorma. Raportti ehdottaa kokonaisvaltaista, sektoreita ja toimijoita yhdistävää ruokapolitiikkaa. BIOS lukee!

Suomen freelance-journalistit ry valitsi Vuoden 2017 freelanceriksi toimittaja, käsikirjoittaja ja tietokirjailija Jari Hanskan. Palkinnon perusteena nostetaan esiin vuonna 2017 Ylellä podcastina julkaistu 11-osainen Tulevaisuus Hanskassa -sarja, jossa studiovieraiden lisäksi kuullaan Villen ja käsikirjoittaja Juho Gröndahlin kirjoittamia lyhyitä fiktioita tulevaisuuden Suomesta. Tarinat perustuvat BIOS-tutkimusyksikön kokoamaan tutkimustietoon.  “Tästä asti meillä on sama matka.”

Kesäkuisessa blogikirjoituksessa kerroimme yli kaksi vuotta toimineen tutkimusyksikkömme historiasta, toiminnan taustalla olevista ajatuksista ja käynnissä olevista projekteista. Monenlaista oli työn alla. Työtahti vain kiristyi loppuvuotta kohti, ja viime vuosi olikin niin toiminnantäyteinen, ettemme aina tahtoneet pysyä itsekään sen perässä, mitä kaikkea väkemme touhusi. Monet pitkään suunnitellut ja työstetyt yhteistyöhankkeet saatiin valmiiksi vuoden loppuun mennessä, ja sen ohessa luennoimme ympäri maata ja julkaisimme niin tieteellisiä kuin laajalle yleisölle suunnattuja kirjoituksia.

BIOS & Yle -yhteistyö

Tutkimusyksikkömme ensimmäinen suuri hanke, johon Koneen säätiö myönsi meille vuonna 2015 rahoituksen, oli yhteistyö Ylen kanssa uudenlaisen ympäristöjournalismin kehittämiseksi. Hanke loi nahkansa monta kertaa parin vuoden työn aikana, ja uutis- ja ajankohtaistoimituksen rinnalle mukaan tuli draamatoimitus. Laajan Tehtävänä tulevaisuus -kokonaisuuden julkaiseminen alkoi lokakuussa. Siihen kuului haastatteluiden ja perinteisten reportaasien lisäksi joukko draaman tuottamia audiovideoita sekä Jari Hanskan juontama podcast-sarja Tulevaisuus hanskassa. Podcast-sarjan runkona toimivat kuunnelmat, jotka Juho Gröndahl oli dramatisoinut pääosin BIOS-tutkimusyksikön tuottamien tarinoiden pohjalta. BIOS-väki oli muutoin mukana kokonaisuudessa sekä haastateltuina asiantuntijoina että tuottamalla toimittajille tietopaketteja keskeisistä ympäristö- ja resurssihaasteista.

Tehtävänä tulevaisuus oli pioneerityötä: ensimmäinen Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen ja draaman yhteishanke, poikkeuksellisen pitkäkestoista tutkijoiden ja toimittajien yhteistyötä sekä julkaisualustojensa monipuolisuudessa uraauurtavaa journalismia. Toisaalta kokonaisuus osoitti, miten vaikeaa yksilön kuluttajavalintoihin tai yksittäisiin teknisiin ratkaisuihin keskittyvästä puhetavasta on päästä irti. Ympäristö- ja resurssikysymysten kunnollinen kytkeminen taloudellisiin ja poliittisiin näkökulmiin on yhä työn ja tuskan takana. Tämä kuvaa tilannetta tietysti journalismia laajemminkin. Ennen vuoden vaihdetta julkaistussa jutussaan toimittajat Virpi Hukkanen ja Janne Toivonen toteavat:

”Mutta millaista liikettä on saatu aikaan? Hyvin, hyvin varovaista.

Suomen hallitus laskee hämmästyttävän paljon kansalaisen vapaaehtoisuuden varaan. Tavallisen suomalaisen pitäisi puolittaa ilmastopäästönsä runsaassa 20 vuodessa. Ilman sitä koko maan ilmastotavoitteet jäävät saavuttamatta.

Kuinka moni suomalainen edes tietää, että hänen kontollaan on moinen muutos?

Entä missä ovat kannustimet? Eivät juuri missään.

Ehkä ympäristöministeriössä luotetaan, että sivistynyt kansalainen hoitaa hommansa.”

Tutkijoiden julkilausuma Suomen metsien käytön ilmasto- ja ympäristövaikutuksista

Keskustelun muutos vaatii myös tutkijoiden yhä aktiivisempaa osallistumista yhteiskuntaan. Viime vuosina tästä on maailmalta monia esimerkkejä. BIOS:in Jussi Eronen osallistui vuonna 2013 julkaistuun tutkijoiden konsensuslausuntoon, joka peräänkuulutti ”Maapallon elossapitojärjestelmien” turvaamista. Viime vuoden maaliskuussa joukko tutkijoita julkaisi ”tiekartan hiilipäästöjen alasajoon”. Joulukuussa julkisuutta sai yli 15 000 tutkijan allekirjoittama ”varoitus ihmiskunnalle”.

Suomalaiset tutkijat taas laativat maaliskuussa julkaistun julkilausuman, jossa otettiin kantaa hallituksen kaavailemiin metsänkäyttö- ja biotaloussuunnitelmiin. Allekirjoittaneet tutkijat vastasivat julkilausuman sisällöstä, mutta BIOS fasilitoi tutkijoiden yhteistyötä ja julkistamisponnistuksia. BIOS osallistui myös Helsingissä Eurooppa-Salissa 24.3. pidetyn julkistamistilaisuuden järjestelyihin.

Asia oli lopulta yksinkertainen: mikäli metsien polttamiseen nojattaisiin energiantuotannossa yhä enemmän, se olisi turmiollista luonnon monimuotoisuudelle – eivätkä Suomen ilmastopäästöt vähenisi yhtään tarvittavalla aikavälillä. Keskustelu asiasta kävi kuitenkin kuumana pitkään. Tutkijoita syytettiin siitä, että he halusivat ”museoida” Suomen metsät ja kieltää niiden hakkaamisen, vaikka julkilausuma tietysti käsitteli nykyisen hakkuumäärien voimakasta lisäämistä eikä puhunut hakkuita vastaan ylipäätään. Tutkijoiden näkemykset pitkäkestoisten puutuotteiden suosimisesta tahtoivat myös jäädä kärjekkäämmän kiistelyn varjoon.

BIOS-tutkimusyksikön Antti Majava osallistui aktiivisesti aiheesta käytyyn julkiseen keskusteluun muun muassa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksella ”Tieteellinen tutkimus ei tue metsänhakkuiden lisäämistä” (maksumuurin takana), Politiikasta.fi-lehden kirjoituksillaan ”On aika siirtyä suunnitelma B:hen”, ”Suomi lobbasi metsänsä alelaariin” sekä Kanavassa ja Suomen Kuvalehdessä julkaistulla artikkelilla Hallituksen ilmastopolitiikalle haukut: ”Toivotamme tervetulleeksi seitsemän asteen lämpenemisen Suomessa”. BIOS julkaisi myös heinäkuussa oman tiedotteensa blogissaan.

Keskustelua kuumensi se, että samaan aikaan EU:ssa päätettiin niin sanotuista LULUCF-säännöistä eli siitä, miten maankäytön eli myös metsätalouden ilmastovaikutuksia lasketaan. Suomalainen lobbaus EU:n päätöksen ohjaamiseksi hallituksen linjan mukaiseksi oli hyvin aggressiivista, ja vaikka tutkijoiden konsensusta ilmaistiin edelleen Ilmastopaneelin lausunnossa, EASAC:in raportissa ja tutkijoiden kansainvälisessä julkilausumassa, niihin viitattiin jopa ”adressitutkijoiden” älähdyksinä. Tiedemaailman yksimielisyydestä tehtiin hyveen sijaan pahe. Myös BIOS sai oman osansa syytöksistä.

Lopullinen päätös LULUCF-säännöistä saatiin aikaan joulukuussa. Pääasiassa päätös myötäilee Suomen hallituksen linjaa eli on vastoin niitä päämääriä, joihin esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksissa sitouduttiin. Tutkijat eivät jääneet ääniksi korvessa, vaan tieto metsätalouden ilmastovaikutuksista levisi laajalle ja muutti koko keskustelua perinpohjaisesti. Kuten niin usein, tieto jää kuitenkin politiikassa helposti altavastaajaksi.

Kansainvälisiä vieraita ja kirjayhteistyötä

BIOS oli järjestämässä kahta kansainvälistä vierailua Suomeen. Huhtikuussa toimittaja ja kirjailija Nafeez Ahmed vieraili Helsingissä ja Tampereella. Helsingissä luento järjestettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston Kestävä planeetta -tiedeteeman kanssa, Tampereella Tampereen yliopiston journalistiikan koulutusohjelman kanssa. BIOS-tutkimusyksiköstä Tere Vadén ja Ville Lähde esiintyivät Tampereen tilaisuudessa. Samassa tilaisuudessa esiteltiin myös journalistiikan vierailijaprofessori Hanna Nikkasen luotsaamaa kirjahanketta Hyvän sään aikana.

Kirjan tekeminen oli sekin ympäristöjournalismin pioneerityötä: Nikkanen teki kirjan yhdessä 21 opiskelijan työryhmän kanssa, ja prosessin tavoitteena oli kirjan lisäksi kouluttaa Suomeen ympäristö- ja resurssikysymyksiin syvällisesti perehtyneiden toimittajien joukko. BIOS-väki oli onnellisen otettu saadessamme osallistua tähän hankkeeseen. Järjestimme työryhmälle koulutuspäivän Tampereen yliopistolla 10.2., annoimme kirjoittajille asiantuntija-apua ja olimme haastateltavina sekä kirjassa että sen rinnalla tuotetussa erinomaisessa podcast-sarjassa.

Hyvän sään aikana palkittiin marraskuussa Kanava-palkinnolla, ja se päätyi myös Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi. Mikä tärkeintä, kirja on ollut myyntimenestys. Päätyessään tuhansien lukijoiden käsiin se muuttaa omalta osaltaan suomalaista ilmastokeskustelua. Vielä pari vuotta sitten tällainen ympäristöaiheita käsittelevän kirjan menestys olisi tuntunut mahdottomalta.

Anthony D. Barnosky, Mari Pantsar, Janne Hukkinen ja Paavo Järvensivu Jussi T. Erosen vetämässä paneelikeskustelussa Helsingin yliopistolla 8. kesäkuuta 2017.

Kesäkuussa BIOS oli mukana järjestämässä professori Anthony Barnoskyn vierailua Suomeen Barnoskyn ja Elizabeth Hadlyn kirjan Loppupeli käännöksen ilmestymisen aikaan. Helsingin yliopiston Metsätalolla pidetyn tilaisuuden juontajana oli Jussi Eronen ja Barnoskyn keskustelukumppanina lavalla Paavo Järvensivu. Barnosky esiintyi myös Turussa pidetyssä Ekologinen kompensaatio -tilaisuudessa, johon BIOS osallistui isolla joukolla. Paavo Järvensivu kuului tapahtuman suunnitteluryhmään, ja Jussi Eronen ja Karoliina Lummaa esiintyivät tilaisuudessa.

Työryhmistä teatteriin

Näiden päähankkeiden lisäksi BIOS-tutkimusyksikkö osallistui lukuisiin muihin tapahtumiin ja erilaisten tutkimuselinten tai tieteen ja politiikan suhteita rakentavien tahojen toimintaan.

Antti Majava oli läpi vuoden aktiivinen Smart Energy Transition –hankkeen Energiamurrosareenalla. Energia-alan asiantuntijoita ja päättäjiä yhteen koonneen areenan tarkoituksena oli tuottaa konkreettisia toimintaehdotuksia Suomen energia- ja ilmastostrategian tueksi. Työn päätyttyä Antti kirjoitti kokemuksistaan otsikolla ”Tarvitaanko myös kulttuurinen murros?”

Osallistuimme myös Valtioneuvoston kanslian ja Sitran Kansallisen ennakointiverkoston toimintaan sekä Kehys ry:n ruokaturvaryhmän kokoontumisiin. Tero Toivanen antoi marraskuussa BIOS-tutkimusyksikön asiantuntijalausunnon eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle. Teimme myös yhteistyötä Dodo ry:n kanssa.

Yllä mainittu Helsingin yliopiston Kestävä planeetta -tiedeteema järjesti alkuvuodesta vanhassa Tiedekulmassa laajan Planeetan rajat -keskustelutilaisuuksien sarjan. BIOS-tutkijat osallistuivat sarjan suunnitteluun, olivat paikalla esittämässä asiantuntijakommentteja, ja Jussi Eronen oli mukana keskustelussa “Planeetan rajat: miten elämää voidaan suojella?” Lisäksi tammikuussa Ville Lähde oli keskustelemassa Tieteiden yön tapahtumassa ”Vapauden tulevaisuus” ja Karoliina Lummaa osallistui joulukuussa paneeliin ”Kertakäyttökulttuuri, massakulutus ja ympäristö”.

Heurekaan rakennetun Suomi 100 -juhlanäyttelyn ”Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta” konsultoiminen oli mukavaa vaihtelua tutkijatyöhön ja kiivaaseenkin julkiseen keskusteluun. Paavo Järvensivu ja Jussi Eronen tarjosivat tieteellistä taustoitusta Anu Koskisen työryhmälle, joka laati KOKO Teatterin esityksen Tältä planeetalta.

Tieteellisiä julkaisuja

Vaikka BIOS-tutkimusyksikkö painottaa tavanomaisia tieteellisiä toimijoita enemmän osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tiede–politiikka-yhteyksien rakentamiseen, on oma tutkimustyö tietysti toiminnan kivijalkoja.

Lokakuussa The Anthropocene Review -lehdessä ilmestyi BIOS-yhteisartikkeli ”The Many Anthropocenes”.

Jussi Eronen osallistui useiden yhteisartikkelien kirjoittamiseen, muun muassa: ”Productivity, biodiversity, and pathogens influence the global hunter-gatherer population density” (PNAS), ”The Calm Before the Storm: Global Climate Change Driving the Extinction of a Bamboo Specialist” (Current Biology) ja ”Merging paleobiology with conservation biology to guide the future of terrestrial ecosystems” (Science).

Paavo Järvensivun artikkeli ”A post-fossil fuel transition experiment: Exploring cultural dimensions from a practice-theoretical perspective” ilmestyi julkaisussa Journal of Cleaner Production. Tero Toivasen ja Mikko Pelttarin artikkeli ”Tämä ihmisen maailma?” ilmestyi Tiede & Edistys –lehden numerossa 1/2017. Karoliina Lummaan artikkeli ”Antroposeeni: ihmisen aika geologiassa ja kirjallisuudentutkimuksessa” ilmestyi Avain-lehden numerossa 1/2017.

BIOS-blogi ja muita laajan yleisön julkaisuja

BIOS-tutkimusyksikön kotisivujen blogista on kehkeytynyt julkaisualusta niin tiedotteille tai kannanotoille kuin syvällisille kirjoituksille erilaisista ympäristöaiheista. Syyskuussa kommentointiin uutista uuden taloustieteen huippuyksikön perustamisesta, lokakuussa Valtioneuvoston selontekoa Suomen ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030. Vuoden aikana ilmestyi kolme Ville Lähteen BIOS-kollegoiden tuella laatimaa pitkää esseetä: heinäkuussa ”Väestönkasvun perusasiat haltuun”, elokuussa ”Mitä ympäristöturvallisuus voisi tarkoittaa?” ja joulukuussa vuoden ilmastouutisia ja -tutkimusta koonnut ”Sadan vuoden urakka – Miten ilmaston kanssa eletään”.

Monet laajan yleisön kirjoituksista olivat kriittisiä kommentteja julkiseen keskusteluun tai tiettyihin kannanottoihin. Helmikuussa Kauppalehdessä julkaistu Ville Lähteen kirjoitus ”Kiertomatkalla ei opi koko maailmaa” puuttui lehden toimittajan skeptisiin näkemyksiin ilmastotoimista (laajempi versio). Helsingin Sanomissa maaliskuussa ilmestynyt kirjoitus ”Köyhyysrajan yläpuolella on paljon köyhyyttä” kommentoi lehdessä ilmestyneitä Heikki Aittokosken, Saska Saarikosken ja Bjørn Lomborgin näkemyksiä (kirjoitus on maksumuurin takana, mutta laajempi versio löytyy täältä). Huhtikuussa Ville Lähde kritisoi tutkimuksen ja mainostuksen rajaa rikkovaa raporttia Maaseudun tulevaisuuden sivuilla ja jatkoi raportin ruotimista laajemmassa kirjoituksessaan. Kesäkuussa Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen kommentoivat Suomen Kuvalehdessä hävittäjähankintoja.

Ville Lähde kirjoitti Huili-lehdessä ympäristökeskustelun kuluttajakeskeisyydestä ja Vihreässä Langassa kehityksen hyvistä ja huonoista suunnista. Tero Toivanen kirjoitti Politiikasta.fi-lehdessä ympäristökeskustelun sotametaforista ja tarkasteli Pekka Kuusen klassikkoteosta nykypäivän valossa Ekosäätiön sivuilla.

BIOS haastateltavana ja luennoimassa

Vuoden kuluessa BIOS-väki oli haastateltavana lehdissä ja radiossa toistakymmentä kertaa. Jälleen osa näistä oli reaktioita muuhun julkiseen keskusteluun, kuten Ville Lähteen haastattelu Helsingin Sanomiin Pentti Linkolan väestönäkemyksistä (maksumuurin takana) tai Esko Valtaoja näkemyksiin vastaava haastattelu Maaseudun Tulevaisuudessa.

Toukokuussa Tero Toivanen keskusteli Mikko Pelttarin kanssa antroposeenista Yle Puheen ohjelmassa ”Uuden aikakauden äärellä”. Jussi Eronen ja Tero Toivanen olivat marraskuussa keskustelemassa Yle Radio 1:n Tiedeykkösen ohjelmassa ”Antroposeeni, uusi geologinen aikakausi, on alkanut”. Samassa kuussa Ville Lähde keskusteli professori Juha Heleniuksen kanssa ruoantuotannosta Yle Puheen ohjelmassa ”Mitä syömme tulevaisuudessa?”

Teroa haastateltiin Kansan Uutisiin provokatiivisella otsikolla ”Villiä luontoa ei enää ole”. Jussi Eronen oli läpi vuoden haastateltavana useissa viestintävälineissä etenkin ilmastonmuutoksesta ja kuudennesta sukupuuttoaallosta.

Säännöllinen luennointi niin yliopistossa kuin erilaisten järjestöjen, seurojen tai instituutioiden järjestämissä tilaisuuksissa on osa kaikkien BIOS-tutkijoiden elämää, ja he ovat aktiivisia myös muilla saroilla kuin BIOS-työssä. Kaikkiaan tutkijamme pitivät nelisenkymmentä tutkimusyksikön aiheita koskevaa luentoa Suomessa ja ulkomailla.

Tieteellisistä luennoista voidaan mainita esimerkiksi seuraavat: Ville Lähde oli kutsuttu luennoija Tampereen yliopiston ja EADI:n kansainvälisessä seminaarissa ”Global Governance and Reponsibility” huhtikuussa Tampereella. Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen esitelmöivät kesäkuussa konferenssissa ”HopefulNESS – The 13th Nordic Environmental Social Science Conference” Tampereella. Ville Lähde oli kutsuttu luennoija Tukholmassa elokuussa järjestetyssä ”Resilience 2017” -konferenssissa. Tere Vadén piti syyskuussa esitelmän Future Energy Summit -tapahtumassa Iso-Britanniassa Folkestonessa. Karoliina Lummaa esitelmöi marraskuussa konferenssissa ”Confronting the Narratives of the Anthropocene” Tampereella.

Muista julkisista esiintymisistä mainittakoon: Paavo Järvensivu luennoi Aalto-yliopiston Critical Design –kurssilla huhtikuussa. Antti Majava esiintyi toukokuussa Suomen Akatemian järjestämässä Ihminen ja kosmos –seminaarissa Kuhmossa. Tero Toivanen ja Paavo Järvensivu järjestivät toukokuussa paneelin Kulttuurintutkimuksen päivillä. Jussi Eronen oli elokuussa puhujana Tieteiden yössä. Ville Lähde osallistui syyskuussa Nessling Nestin keskusteluun ”Systeeminen muutos”. Antti Majava esiintyi marraskuussa Satahima-hankkeen päätösseminaarissa Porissa.

Mitä seuraavaksi?

BIOS on mukana Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamassa hankkeessa ”Luova sopeutuminen viheliäisiin ekososiaalisiin murroksiin” (WISE). Hankkeen toiminta käynnistyi vuoden 2018 alussa ja jatkuu useamman vuoden, kuten muukin BIOS-tutkimusyksikön toiminta Koneen Säätiön rahoituksella.

Tutkimushankkeen rinnalla jatkamme seuraavaa omaa päähankettamme: avoimesti verkossa käytössä oleva tietokokonaisuus, joka selvittää uusimman tutkimustiedon pohjalta sitä, millaisia ovat tärkeimmät lähitulevaisuuden ympäristö- ja resurssihaasteet, ja minkä mittakaavan muutoksia niistä selviäminen edellyttää etenkin suomalaiselta yhteiskunnalta. Tämän työn ohessa syntyviä laajalle yleisölle suunnattuja katsauksia julkaistaan niin ikään säännöllisesti BIOS-blogissa.

Ja vaikka olemme luvanneetkin itsellemme ja toisillemme keskittyä tänä vuonna näihin päätöihimme, varmasti meihin törmää edelleen luennoimassa ja keskustelemassa maailman turuilla ja toreilla.