IPCC:n tuore raportti painottaa, että inhimilliset elinolosuhteet turvataksemme ilmastonmuutos on pysäytettävä pikemminkin 1,5 asteeseen kuin 2 asteeseen. Yhteiskuntien on tehtävä nyt päätökset, joiden myötä ne pääsevät eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja laskevat ilmastopäästönsä 15–25 vuodessa hiilinielujen tasolle.
Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen Pariisin sopimuksen mukaiseen alle kahteen asteeseen – mieluummin reilusti alle – vaatii Suomelta yhteiskunnan kaikkia aloja koskevia toimia. Julkisessa ja poliittisessa keskustelussa on käännettävä huomio retorisista ilmastokannoista kohti konkreettisia ratkaisuja ja väistämättä hankalia poliittisia päätöksiä. Vallankäyttäjä ei voi lausua yhtäällä kaunopuheita ilmastokunnianhimosta ja noudattaa toisaalla politiikkaa, joka vesittää Pariisin sopimuksen tavoitteet.
Sekä Valtioneuvoston teettämät vaikutusarviot että Tilastokeskuksen kokoama ilmastopolitiikan seurantaraportti YK:lle vahvistavat, että Suomen nykyiset ilmastotoimet eivät johda ilmastopäästöjen vähenemiseen vuoteen 2030 mennessä. Uudet valtakunnan metsien inventointitiedot (VMI) eivät muuta tätä kokonaiskuvaa.
Eduskuntavaalit pidetään keväällä 2019. Vaaleista tulee ilmastovaalit. Jotta kansalaiset voivat arvioida tulevien päättäjien kykyä ratkaista tulevaisuuden kohtalonkysymystä, on valtaan pyrkiviltä puolueilta ja poliitikoilta vaadittava ensisijassa rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. Tässä tehtävässä medialla on suuri vastuu.
Helsingin Sanomat reagoi IPCC:n tuoreeseen raporttiin kysymällä eduskuntapuolueilta, mitä Suomen pitäisi tehdä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Vastaukset osoittavat, että puolueet lähtevät vaaleihin ohjelmilla, joiden ilmastovaikutukset poikkeavat toisistaan rajusti.
Haluamme selkiyttää puolueiden ja ehdokkaiden näkemyseroja sekä tukea tulevia vaalikeskusteluja kahdella pääsykoekysymyksellä ja niihin liittyvillä jatkokysymyksillä. Vastaukset kertovat seuraavan kaavion mukaisesti, minkälaiseen maailmaan vastaajat ovat Suomea viemässä.
I PÄÄSYKOEKYSYMYS. Päästövähennystavoitteet: tavoitteleeko Suomi kaikkia mahdollisia toimia alle kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi vai hyväksyykö se vähintään kolmen asteen lämpenemisen?
IPCC:n raportti vahvistaa, että jo 1,5 asteen lämpeneminen on todella vaarallinen: yhteiskuntien toimintaedellytykset muuttuvat merkittävästi ja laajat sopeuttamistoimet ovat välttämättömiä. Valtioiden nykyisillä sitoumuksilla maailma on kuitenkin lämpenemässä vähintään kolme astetta, mikä tarkoittaa globaaleja olosuhteita, joissa järjestäytyneiden yhteiskuntien toiminnasta tulee äärimmäisen hankalaa.
Ilmastovaaleissa valtaan pyrkiviltä on kysyttävä, ovatko he valmiita toimimaan siten, että Suomi tekee omalta osaltaan kaikkensa lämpötilan nousun pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen vai ovatko he tyytyväisiä Suomen nykyisiin sitoumuksiin, jotka yhdessä muiden maiden sitoumusten kanssa johtavat vähintään kolmen asteen globaaliin nousuun.
Mikäli poliitikko on tyytyväinen nykyisiin sitoumuksiin, on seuraavaksi kysyttävä, mitä yli kolmen asteen lämpeneminen hänen mielestään tarkoittaa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudelle.
Kun planeettamme lämpenee keskimäärin kolme astetta, Suomessa lämpötila nousee yli kaksinkertaisesti, 6-8 astetta. Mitään tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvaa ei ole olemassa siitä, millainen yli kuusi astetta lämpimämpi Suomi olisi kolme astetta lämpimämmällä maapallolla. Selvää kuitenkin on, että globaalisti sadat miljoonat ihmiset kärsivät nälkää ja ovat pakotettuja etsimään paremman elämän edellytyksiä muualta. Miljoonakaupunkeja on veden alla ja ympärivuotiset sään ääri-ilmiöt paitsi vaativat lukemattomia ihmishenkiä myös tuhoavat pysyvästi elinkeinojen mahdollisuuksia. Suuria alueita maapallosta on muuttunut ihmisasutukselle, maanviljelykselle tai tuotantoeläimille kelpaamatttomiksi, ja merkittäviä alueita lyhyidenkin oleskelujen kannalta sietämättömiksi.
Miten tällaisessa maailmassa vastataan kansalaisten perustarpeisiin? Millaiset mahdollisuudet on suomalaisella elinkeinoelämällä? Millaiset edellytykset on järjestäytyneen demokratian, kansalaisoikeuksien ja tasa-arvon ylläpitämiselle?
Kysymysten tavoite on ilmeinen. Kääntämällä katse nykyisten sitoumusten tuottamaan katastrofaaliseen tulevaisuuteen, voidaan ilmastokeskustelua kehystää tiukemmin siihen, mitkä ovat aikamme politiikan panokset ja mitä on tehtävä, jotta lämpeneminen pysäytetään alle kahteen asteeseen. Näin kansalaiset pääsevät arvioimaan, millaisia päättäjiä äänestävät ratkomaan lähivuosien viheliäisiä ongelmia.
II PÄÄSYKOEKYSYMYS. Talouden rakenteen uudistaminen: uudistaako Suomi taloutensa materiaalisen perustan vai ei?
Jotta ilmastopäästöt ja hiilinielut saadaan alle kahden asteen kehityksen vaatimassa aikataulussa tasapainoon, Suomen talous on uudistettava perusteitaan myöten. Fossiilisten polttoaineiden käytöstä on päästävä eroon, mutta se on tehtävä siten, että ilmastopäästöt nettotasolla todella laskevat ja luonnon monimuotoisuus säilyy.
Keskitymme vain yhteen ratkaisevaan ja keskustelua herättäneeseen sektoriin eli metsään, koska hallituksen metsiä koskevat nykysuunnitelmat ajavat kaikki muut talouden sektorit päästövähennystavoitteiden vuoksi erittäin ahtaalle. Sipilän hallitus on perustanut ilmasto- ja energiapolitiikkansa olemassa olevien rakenteiden varaan sen sijaan, että olisi lähtenyt hakemaan Suomen taloudelle uusia suuntia. Suunnitelmien mukaan lämpölaitoksissa poltetaan kivihiilen sijaan puupellettejä ja muuta Suomesta ja muualta maailmasta peräisin olevaa biomassaa. Ajoneuvojen tankkeihin sekoitetaan bensan sekaan puupohjaisia biopolttoaineita.
Nämä muutokset suomalaisen teollisuuden on helppo toteuttaa. Ei tarvitse miettiä uusia ansaintalogiikoita tai toimintatapoja sen kummemmin tuotannossa kuin kulutuksessakaan. Ei tarvitse uudistaa ajoneuvokantaa. Voidaan keskittyä rakentamaan polttolaitoksia ja sellutehtaita kuten ennenkin. Sen sijaan esimerkiksi kaupunkirakenteen ja liikennejärjestelmän uudistaminen siten, että omia autoja ei tarvita ja sähköistetty julkinen liikenne saa energiansa vähäpäästöisistä lähteistä, vaatisi monia suuria uudistuksia.
Vanhoihin rakenteisiin nojaavan suunnitelmansa toteuttamiseksi hallitus on kaavaillut vuosittaisten hakkuumäärien lisäämistä. Ilmastopolitiikan näkökulmasta tämä on keskeinen ongelma, koska metsien hiilinielut vähenevät verrattuna tilanteeseen, jossa hakkuita ei tehdä. Suunnitellut lisähakkuut johtavat siihen, että hiilinielut vähenevät jopa enemmän kuin ilmastopäästöt, jolloin nettopäästöt kasvavat.
Jos ehdokas tavoittelee politiikallaan alle kahden asteen lämpenemistä, hänen on sitouduttava muuhun kuin hakkuiden lisäämiseen johtavaan politiikkaan. Tai vähintäänkin hänen on todettava, että jos metsähakkuita lisätään, on muun suomalaisen tuotannon ja kulutuksen päästöjä vähennettävä erittäin rajusti (esimerkiksi vähentämällä alle puoleen kaikki kulutus kuten liikennekilometrit, liha-ateriat, asumisneliöt, korkearesoluutiosten videoiden suoratoisto ja niin edelleen) jo vuoteen 2030 mennessä.
Pääsykoekysymysten jälkeen päästään varsinaiselle työmaalle: on kysyttävä, millaisin ohjaus-, rahoitus- ja rajoituskeinoin nopeat päästövähennykset voidaan toteuttaa. Tarvitaan konkreettisia näkemyksiä siitä, millaisin talouspoliittisin työkaluin jälleenrakennetaan vähähiilisiksi vain parissa vuosikymmenessä suomalaisen asumisen, liikenteen, energiajärjestelmän ja ruoantuotannon infrastruktuurit ja käytännöt.
Jos joku haluaa väittää, ettei Suomen pienenä maana kannata tehdä mitään, tarkoittaa tämä myös 6–8 asteen lämpötilannousun hyväksymistä. Jos Suomi ei tee voitavaansa, ei sillä ole mahdollisuuksia edellyttää toimintaa muiltakaan.