Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto kysyy 6.9. 2018 ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselta YK:n maaraportin ja BIOSin tiedotteen pohjalta, miksi Suomen nettoilmastopäästöt eivät näytä vähenevän.
BIOS-tutkimusyksikkö nosti syyskuussa 2018 esiin Suomen YK:n ilmastosopimuksen maaraportin laskelmat, joiden mukaan Suomen nettoilmastopäästöt eivät merkittävistä päästövähennystoimista huolimatta laske lainkaan vuoteen 2030 mennessä. Tämä johtuu raportin mukaan pääosin siitä, että hakkuutason nosto pienentää metsien hiilinieluja yhtä paljon kuin päästöjä vähennetään muualla yhteiskunnassa.
Sipilän hallituksen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja hänen avustajansa vihjailivat syksyn mittaan, että uudet tutkimustulokset tulisivat vaikuttamaan oleellisesti käsitykseen metsien hiilinielun kehityksestä eri hakkuutasoilla. Odotimmekin BIOS:issa kiinnostuneena uusia julkaisuja.
Lokakuun alussa julkaistiin valtakunnan metsien uudet inventointitiedot, joiden mukaan puuston vuosikasvu oli 107 miljoonaa kuutiota, eli 2 miljoonaa kuutiota enemmän kuin mihin YK:n maaraportin luvut pohjasivat. Päivitetyn aineiston mukainen metsien kasvun lisäys tuottaa kuitenkin vain muutaman prosentin lisäyksen hiilinieluihin eikä siten riitä korjaamaan hakkuista aiheutuvaa nielujen pienenemistä.
Luonnonvarakeskuksen (LUKE) pääjohtaja Johanna Buchert vähätteli syksyn aikana useita kertoja julkisuudessa hiilinielujen merkitystä ja puolusti hakkuutason nostoa. Kysyttäessä, mihin Buchert pohjaa näkemyksensä, hän viittasi Luken Metsä 150 -hankkeeseen, jossa on selvitetty mahdollisuutta lisätä metsien kasvua. Hankkeen näkemykset ovat kuitenkin hyvin alustavia, niitä ei ole julkaistu vertaisarvioituna tutkimuksena, eikä kasvun keinotekoisen lisäämisen (esimerkiksi lannoituksen, jalostettujen siementen ja maanmuokkauksen avulla) ilmastovaikutuksia ole arvioitu.
Marraskuussa hiilinielulaskelmat näyttivät menevän kokonaan uusiksi, kun LUKE:n tutkimusylijohtaja Antti Asikainen esitteli eduskunnan talousvaliokunnalle uusia MELA-mallinnuksen tuottamia lukuja. Asikainen esitti puuston kasvun ja hiilinielujen olevan oleellisesti suuremmat kuin missään viime vuosina tehdyssä arviossa.
Asikaisen luvut pohjasivat MELA-mallin vielä keskeneräiseen päivitykseen. Monilla heräsikin kysymys, miksi Asikaisen luvut poikkesivat niin paljon aiemmista ja miksi hän esitteli lukuja ennen kuin niitä työstävä tiimi oli saanut työnsä valmiiksi.
Pian talousvaliokunnan kuulemisen jälkeen huomattiin, että laskennassa oli verrattu metsien inventointiaineistoista vääriä pinta-aloja, mikä johti hakkuumahdollisuuksien yliarviointiin. Suomi kuitenkin lähetti epäselvyyksiä sisältäneen vertailutasoehdotuksensa EU-komission tarkistettavaksi joulukuussa.
Tammikuussa 2019 metsätaloustieteilijät nostivat esiin, että MELA-laskelmaan valittu korkotaso oli tarkoitushakuinen, mikä johtaa paineeseen hakata metsät keskenkasvuisina. Korkotason valinnalla on huomattava vaikutus siihen kuinka Suomi voi hyödyntää jatkossa taloudellisesti hiilinielujaan ja se vaikuttaa siten oleellisesti hiilinielujen kehitykseen ja metsätalouden kannattavuuteen.
Helmikuussa 2019 Suomen ilmastopaneeli julkaisi vertailun kuuden eri mallin eri hakkuutasoilla tuottamista hiilinielutasoista. Mallien tuottamissa tuloksissa oli huomattavaa hajontaa. Vain yhden mallin, MELA:n, todettiin tukevan hallituksen hakkuutavoitteita.
MELA-mallin tarkastelussa on myös todettu sen huomioivan puutteellisesti muun muassa maaperän ravinnerajoitteiden sekä ilmastonmuutoksen (mahdolliset seuraukset esimerkiksi sadannalle) vaikutukset puiden kasvuun. Puutteet johtavat kasvun ja siten hakkuumahdollisuuksien yliarvioimiseen.
Toukokuun puolivälissä ulkopuolisen tutkijayhteisön tarkistuksessa huomattiiin, että hiilinielulaskennassa on huomattavia, jopa 50% virheitä päätehakkuiden pinta-aloissa.
Tässä yhteydessä LUKE onkin ilmoittanut tekevänsä hiilinielujen vertailutasolaskelmat uusiksi ja julkaisevansa uudet luvut kesäkuussa. Uusien arvioiden mukaan EU voi vaatia Suomea alentamaan hakkuutasoehdotustaan 10-18 miljoonaa kuutiota.
Jo huhtikuussa EU-komission arviointiryhmä totesi, että LUKE:n laskelmiin perustuvat arviot Suomen metsien käytön vaikutuksista hiilinielujen kehitykseen eivät ole uskottavia.
Edellisestä ilmastosopimuksen maaraportin julkaisusta on kulunut nyt puolitoista vuotta, ja BIOS-tutkimusyksikön maaraporttia koskevan tekstin julkaisusta ja niiden synnyttämästä keskustelusta Eduskunnassa kahdeksan kuukautta. Tänä aikana ei ole saatu minkäänlaista selvyyttä hiilinielulukuihin.
Ei voi kuin ihmetellä, miten maamme tulevaisuuden kannalta aivan keskeiset hiilinielulaskennat voivat olla näin sekaisin? Miten laskelmien uskottavuus saadaan palautettua?
Luotettavaa tutkimustietoa tarvitaan käyttöön nopeasti. LUKE on kertonut avaavansa MELA-mallin tiedeyhteisön tarkasteltavaksi neljän vuoden kuluessa. Odottavan aika uhkaa käydä pitkäksi.
Sektoritutkimuslaitoksena LUKE:n ensisijainen tehtävänä on palvella Maa- ja metsätalousministeriön poliittisen päätöksenteon tietotarpeita. Strategiassaan Luke kertoo päätehtävikseen tukea biotaloutta ja tuottaa uutta biopohjaista liiketoimintaa.
EU-valtioiden välisen nielukaupan samoin kuin markkinaehtoisen päästö/nielukaupan on tarkoitus nostaa ilmastohaittoja tuottavan energian ja raaka-aineen käytön kustannuksia. Määrättävien kannusteiden ja sanktioiden on luonnollisesti oltava sellaiset, että ne johtavat haluttuun lopputulokseen. Virheet nielulaskelmissa ja mahdolliset virheellisin tiedoin tehdyt investointipäätökset voivat tuottaa miljardilaskun.
Koska metsäteollisuuden sivuvirrat eivät riitä kattamaan kuin pienen osan kaavaillusta puun käytön lisäämisestä, tulisi suurin osa energia- ja ilmastostrategian mukaisesta puun käytön kasvusta kohdistumaan hiinieluja pienentävään metsien käyttöön. Riski hakkuutasoa nostavien energia-, ilmasto- ja biotalouslinjausten karahtamisesta kiville on todellinen.
MELA-mallin käyttöön liittyneiden virheiden, tunnettujen puutteiden ja mahdollisten vääristymälähteiden valossa on huolestuttavaa, että merkittävät strategiset päätökset perustuvat vain MELA-mallin antamiin lukuihin. Ylipäätään on kyseenalaista, voiko julkinen tietopohjainen politiikka perustua malliin, jonka rakenne ei ole tiedeyhteisölle avoimesti tarkasteltavissa.
Sikäli kun ilmastokriisin ja siihen Suomen osalta ratkaisevasti liittyvän metsien käytön voi tulevaisuudessa olettaa olevan entistä tärkeämpiä yhteiskunnan menestymisen kannalta, on syytä avata ja laajentaa tietopohjaa, pikemmin kuin siilouttaa sitä poliittisessa ohjauksessa olevalle sektoritutkimuslaitokselle.
Ilmastopaneelin kuuden eri mallin vertailu kertoo, että nojaaminen yhteen malliin, ja yhden mallin tietyn version tietyllä ajanhetkellä antamiin tuloksiin sisältää helposti vääränlaista uskoa täsmällisyyteen.
Hakkuutasojen ja hiilinielujen kehitykseen vaikuttaa suuri joukko tekijöitä. Malleilla laadittuja lukuarvioita on syytä pitää nimenomaan arvioina ja ymmärtää, että esimerkiksi hakkuutason nostaminen yhden mallin tietynlaisilla parametreillä tehdyn ajon sallimalle korkeimmalla tasolle voi hyvinkin ylittää tosiasiallisen kestävyyden rajat – kuten jokin toinen malli ehkä ennustaakin. Näin ohuella nuoralla käveleminen ei mitenkään voi olla yhteiskunnan ja kansantalouden riskienhallinnan kannalta järkevää.