Syksy on ollut kiireistä aikaa BIOS-tutkimusyksikössä. Ville ja Tere kirjoittavat kovalla tohinalla teosta 12 käsitettä maailmasta (niin & näin -kirjat), joka ilmestyy huhtikuussa BIOSin juhlavuoden kunniaksi – olemme pian kymmenvuotiaita! Toimistomme on muuttanut Meritullintorilta lähistölle Sofiankadulle uusiin tiloihin, ja Industrial Foresight Studion lanseeraaminen vaatii paljon työtä. Tästä huolimatta on kertynyt kosolti kerrottavaa muusta toiminnastamme. Ensiksi luomme kuitenkin katseen tuoreisiin ympäristöraportteihin.
Ja onnea Tere Vadénille ja Antti Salmiselle sekä Juha Kauppiselle Ekosäätiön tämän vuoden Pekka Kuusi -palkinnoista!
Uutiskirjeen voi tilata sähköpostiin täältä. Muista seurata myös videoitamme ja podcastejamme ja sosiaalisen median kanaviamme kuten Bluesky, Facebook, Instagram ja LinkedIn.
Paaluja sumussa. Kuva: Paavo Järvensivu
Maailmalta
Ympäristöraporttien syksy
Syyskuussa ilmestynyt Euroopan ympäristökeskuksen (European Environment Agency) raportti Europe’s Environment 2025 oli karua muttei yllättävää luettavaa (Ylen juttu aiheesta). Euroopan ympäristökeskus on EU:n virasto, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa juuri viiden vuoden välein julkaistava kattava trendejä ja keski- ja pitkän aikavälin näkymiä yhteennivova raportti. Perusviesti on selvä: ympäristön tila jatkaa heikkenemistään Euroopassa. Erityisesti nostetaan esiin biodiversiteetin kato sekä vesiongelmat: jo kolmasosa maanosan väestöstä elää “vesistressin” oloissa. Kumpikin näistä ongelmakimpuista nivoutuu osin ilmastonmuutokseen. Euroopan ilmasto lämpenee tuplasti nopeammin kuin globaali keskiarvo. Silti ongelmien pahenemista ajavat myös kestämättömät paikalliset käytännöt, ja erityisesti maa- ja metsätalous korostuvat näillä ongelma-alueilla.
Euroopassa on edistytty ilmastopäästöjen vähentämisessä, joskin liikenteen ja ruokajärjestelmän päästöissä edistyminen on ollut olematonta. Maan ja metsien hiilinielujen heikkeneminen on syönyt osan edistyksestä, mikä on suomalaisittain tuttu ongelma. Monia muita ilmansaasteita on myös saatu vähennettyä.
Sosio-ekologisen aineenvaihdunnan ydinkysymyksiä on luonnonvarojen käyttö, ja se on Euroopassa kestämättömällä tasolla. Suomalainen yhteiskunta on erityisen resurssi-intensiivinen, ja täällä myös materiaalin kierrossa on edetty selvästi heikommin kuin Euroopassa keskimäärin.
Kuten vaurailla mailla on tapana, Euroopan maat myös ulkoistavat kulutuksensa ympäristövaikutuksia. Seikka näkyy esimerkiksi YK:n vuosittaisissa raporteissa, jotka tarkastelevat Kestävän kehityksen tavoitteiden (SDG) saavuttamisessa tapahtunutta edistystä maailmanlaajuisesti. Syksyllä ilmestynyt Sustainable Development Report 2025 tarkastelee maiden kestävyyttä myös niiden maantieteellisten rajojen ulkopuolisten ympäristövaikutusten kantilta: ulkoistamisen tai “vuotamisen” (spillover) rankingissa Suomen sija ei ole mairitteleva: 144/167. Vaikka sillä asteikolla, jossa kaikkia “kestävyyden ulottuvuuksia” mitataan samanarvoisina, Suomi on ykkösenä, ympäristöhaittojen tarkastelussa olemme kaukana kestävyydestä. (Kommentoimme taannoin tätä asiaa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle.)
Lokakuussa ilmestynyt, kuudes vuosittainen State of the Climate Report oli saanut karun alaotsikon “planeetta kuilun partaalla”. Raportin on kirjoittanut joukko nimekkäitä tutkijoita, jotka kuuluvat kansainväliseen verkostoon “Alliance of World Scientists”. Verkosto on syntynyt kokemuksesta, että tutkijayhteisöllä on erityinen vastuu varoittaa yhteiskuntia kehityksen suunnasta. Raportti ilmaisee saman huolen:
“Johtuen asemastamme tutkimuksessa ja ylemmässä koulutuksessa meillä on eettinen velvollisuus soittaa hälytyskelloja kiihtyvien globaalien riskien äärellä ja toimia kollektiivisesti, jotta ne kohdataan selvänäköisinä ja päättäväisinä.”
State of the Climate -raportissa tarkastellaan joukkoa keskeisiä ympäristön tilasta kertovia “elonmerkkejä” ja todetaan, että suurin osa niistä (22/34) vie yhä huonompaan suuntaan. Hälytyssignaalien ohella raportti esittää joukon konkreettisia toimia, kun mahdollisuuden ikkuna on vielä auki välttää kaikkein pahimmat muutokset.
BIOS
Tutkimusartikkeleita
Syyskuussa Alue ja Ympäristö -lehdessä ilmestyi Tere Vadénin johdolla kirjoitettu artikkeli “Onko talouskasvun ja ympäristöpaineiden irtikytkennässä onnistuttu? Tapaus Suomi”, joka päivittää ja tarkentaa varhaisemman artikkelimme tuloksia. Artikkeli vahvistaa aikaisemman tutkimuskirjallisuuden havaintoja: talouden kasvun yhdistäminen ympäristökuorman vähentämiseen on mittakaavaltaan suurempi haaste kuin esimerkiksi julkisesta keskustelusta usein välittyy.
Tellervo Ala-Lahti kirjoitti Leonie Reinsin kanssa artikkelin “Innovation, precaution, and sustainable development in EU environmental law—a false trichotomy?”, jossa tarkastellaan nykyistä kädenvääntöä varovaisuusperiaatteen ja “innovaatioperiaatteen” välillä EU:n ympäristölain kentällä. Kirjoittajien mukaan innovaatioperiaate on EU-oikeudessa tarpeeton, koska kestävän kehityksen periaate jo velvoittaa tasapainottamaan sosiaaliset, ympäristölliset ja taloudelliset tavoitteet EU-politiikassa samalla kun varovaisuusperiaate ohjaa riskien hallintaa, jolloin erillistä innovaatioperiaatetta ei tarvita.
BIOS-podcastien syksy
Loka- ja marraskuussa BIOS-podcastissa sukellettiin syvälle ilmastonmuutokseen kahdessa jaksossa otsikon “Ilmastonmuokkaus” alla. Ensimmäisessä osassa Ville ja Tere kertasivat ilmastonmuutoksen perusasioita, kävivät lävitse hiilen talteenoton problematiikkaa ja pureutuivat ilmastonmuokkauksen moninaisiin ehdotettuihin muotoihin ja aihetta käsitteleviin tieteellisiin kiistoihin. Toisessa osassa keskusteluun liittyi Emma Hakala, ja kolmikko ruoti ilmastonmuokkausta turvallisuuden ja geopolitiikan näkökulmasta.
BIOS-ekonomisti Jussi Ahokas on tavalliseen tapaan esiintynyt Raha, talous, politiikka -podcastissa. Sitten viime uutiskirjeen, Jussi ja Lauri Holappa ovat kommentoineet tiukasti Orpon hallituksen leikkauksia ja valtionvarainministeriön tiedontuotantoa, Suomen työttömyyskriisiä, Javier Milein Argentiinaa, velkajarrun hyväksymistä ja “Nallen puhdistuksia”. Jussi kommentoi työttömyyskriisiä myös MTV:lle lokakuussa.
BIOS-blogi
BIOSin varttuneeksi jäseneksi liittynyt Janne Hukkinen kirjoitti lokakuun alussa siitä, mitä BIOS voi opettaa yliopistoille tieteen rajojen ylittämisestä:
“Lopuksi on vielä niitä, jotka huudahtavat epätoivoisina: Nyt konkretiaa pöytään! Miltä näyttäisi rakenteiltaan uudistuneessa suomalaisessa yliopistossa toimiva tutkimusryhmä, joka kykenee pitkäjänteiseen tieteen rajat ylittävään kestävyystutkimukseen?
Se näyttäisi BIOS:ilta. BIOS on ollut olemassa jo kymmenen vuotta ja aikoo näillä näkymin jatkaa elämäänsä vielä vuosikaupalla. Sen perustajajäsenet ovat edelleen sen jäseniä. Joitain jäseniä on tullut lisää. Se on tehnyt systemaattista tutkimustyötä ekologisen jälleenrakennuksen ja kestävyysmurroksen edistämiseksi. Tähän tutkimustyöhön nojautuen se on pyrkinyt vakuuttamaan päätöksentekijät tiedeperustaisen suunnittelun hyödyistä ympäristökriisien keskellä.
BIOS on juuri sellainen kestävyyshaasteisiin vastaava tutkimusyksikkö, joita olen edellä väittänyt tarvittavan suomalaisissa yliopistoissa.”
Tellervo Ala-Lahti perehdytti BIOS-blogin lukijoita lokakuussa datakeskusten problematiikkaan tarkastelemalla, miltä niiden luokittelu “puhtaiksi investoinneiksi” näyttää ympäristöoikeuden näkökulmasta. Tellervo peräänkuuluttaa datakeskusten ympäristöarvioinnissa myös systeemistä näkökulmaa:
“Tämä tuo meidät mielenkiintoisen ristiriidan ääreen. Datakeskusten tekniset seulontakriteerit on rakennettu siten, että niiden täyttyessä datakeskuksen nähdään “merkittävästi edistävän” ilmastonmuutoksen hillinnän ympäristötavoitetta. Siksi, kun datakeskus täyttää taksonomian ehdot ja on “linjautunut”, sitä pidetään merkittävästi myötävaikuttavana nimenomaan ilmastonmuutoksen hillintään – ei muihin tavoitteisiin.
Kuitenkin, jos datakeskuksen ”ei merkittävää haittaa” -arviossa tulee ilmi jäykkä sähkönkulutus ja riski syrjäyttävästä vaikutuksesta, voidaan tulkita (järjestelmätason ja epäsuorat vaikutukset huomioon ottaen), että datakeskus voi aiheuttaa merkittävää haittaa juuri ilmastonmuutoksen hillinnälle eli samalle tavoitteelle, mitä sen on tarkoitus merkittävästi edistää.”
Muuta BIOS-toimintaa
Ville Lähteen antroposeeniä käsittelevä essee ilmestyi australialaisessa Aeon-lehdessä. Geologisena käsitteenä antroposeeni on julistettu kuopatuksi, ja vaikuttaa siltä, että käsitteen puolustajilla ei ole enää suurta intoa heiluttaa tuota lippua. Sana “antroposeeni” on kuitenkin tullut jäädäkseen monitieteiselle ja -taiteiselle julkisen keskustelun kentälle. Inspiroituneena geologian kentällä käydyistä keskusteluista Ville tarkastelee antroposeenia aikakauden sijaan tapahtumaketjuna, prosessina, mikä avartaa näkymiä ympäristöongelmien historian moniulotteisuuteen. Tämä oli kolmas osa Villen “käsitetrilogiaa” Aeonissa.
Ville kolumnoi myös syksyllä Helsingin seudun journalistien Lööppi-lehdessä otsikolla “Ilmastojuttujen perusasiat kuntoon”. Kansan Uutisten jutussa “Mikä meitä estää syömästä kasviksia?” hän vastasi Emilia Männynvälin kysymyksiin suomalaisen ruokajärjestelmän pullonkauloista ja perityistä piirteistä.
Brasilian ilmastokokouksen alla julkaistussa Ylen jutussa toimittajat Satu Helin ja Johanna Vehkoo tarkastelivat erilaisia ilmastoestämisen muotoja. Aihetta ILMEST-hankkeessa tutkiva Tero Toivanen oli jutun asiantuntijana:
“Ilmastodenialismin väheneminen ei tarkoita sitä, että tilanne meidän yhteiskunnassamme olisi aiempaa parempi… Kohtalonkysymys on se, annetaanko ilmastoestämisen valtavirtaistua vai pidetäänkö kiinni tavoitteista toteuttaa nopeita kestävyystoimia. Valtavirtaistuminen tarkoittaisi, että antaudutaan ilmastokriisin edessä.”
Paavo Järvensivu kommentoi Uudelle Jutulle Suomen ilmastopolitiikkaa, ristiriitaa puheiden ja tekojen välillä. Paavo peräänkuuluttaa johdonmukaisia toimia teollisuuden uudistamiseksi:
”Meillä on koko ajan maailman huippuluokan innovaatiotyötä liittyen siihen, mihin kaikkeen puukuitua ja puupohjaista raaka-ainetta ylipäätään voi käyttää. Mutta se, että innovaatioista syntyy kaupallisia menestyksiä ja varsinkin merkittävän mittakaavan skaalautuvia kaupallisia menestyksiä, vie pitkän ajan.”
Emma Hakala arvioi Kansan Uutisten laajassa jutussa ympäristömuutosten ja konfliktien välisiä suhteita, ja peräänkuulutti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan ymmärrystä siitä, että ympäristötoimia ei voi sivuuttaa sotilaallisten uhkien edessä.
“Tämä vertailuasetelma syntyy nykyajassa helposti: ympäristötoimista leikataan ympäri maailmaa ja Euroopassa käydään sotaa. Tärkeää kuitenkin olisi ymmärtää, että niin maanpuolustus kuin ympäristötoimetkin ovat välttämättömyyksiä. Vain uskottava maanpuolustus turvaa järjestelmän, jossa on mahdollista tehdä kestävää ympäristöpolitiikkaa. Toisaalta ilman ympäristönsuojelutoimia nakerramme pohjaa elinoloilta ja luonnonvaroilta, joita pyrimme turvaamaan.”
Talouselämän jutussa “Suomi on ollut jo vuosia maailman onnellisin maa: Talouselämä selvitti, onko meillä siihen enää jatkossa varaa“ BIOS-ekonomisti Jussi Ahokas muistuttaa onnen tavoittelun materiaalisista rajoitteista.
”Onnea pitää etsiä asioista, jotka ovat materiaalisesti kestäviä ja inhimillisesti korkeita. Meidän pitää vapautua kulutusyhteiskunnan vaatimuksista”, hän sanoo. Mitä tällainen onni sitten voisi olla? Ahokas viittaa 1900-luvun alun brittiläisten filosofi G. E. Mooren ja ekonomisti John Maynard Keynesin ajatuksiin siitä, että hyvä elämä löytyy mielentiloista ja esteettisistä kokemuksista, ja vuorovaikutuksesta esimerkiksi luonnossa tai taiteessa koetun kauneuden kanssa.
”Sen sijaan, että haetaan onnea ulkoisista puitteista ja vaurauden maksimoimisesta, keskitytään enemmän itseemme, inhimilliseen hyvään ja vuorovaikutukseen muun maailman kanssa.”
Ahokas painottaa, että jo nykyään ihmiskunta tuottaa tarpeeksi materiaalista hyvää, että siitä riittäisi kaikille, jos se jakautuisi tasaisemmin.
Lopuksi
Grist-lehden reportaasi syventyy Standing Rockin protestien historiaan sekä siihen omituiseen tapahtumakulkuun, jonka seurauksena Greenpeace tuomittiin mittaviin vahingonkorvauksiin. Carbon Briefin jutussa käsitellään kaapatun hiilidioksidin varastoinnin rajallista kapasiteettia. Guardianissa kerrotaan merkittävästä ilmastonmuutokseen nivoutuvasta keikahduspisteestä: suurin osa koralliriutoista on käytännössä menetetty. Tuore tutkimus tosin esittää asiasta optimistisemman näkemyksen. Zeke Hausfather tarkastelee Bill Gatesin hämmennystä herättänyttä ilmastomuistiota.
Lauri Myllyvirta kirjoittaa Carbon Briefissä, että Kiinan vuosittaisten hiilidioksidipäästöjen kasvu näyttää viimein pysähtyneen.
Sonja Pietiläinen kirjoittaa rasismin yleistymisestä ilmastokriisin aikana: tämä ei ole sattumaa.
Anna Kukkonen, Maija Jokela ja Arttu Malkamäki kysyvät Matti Vanhasen “metsärauhan” julistuksen jäljiltä, kuka oikeastaan lietsoo metsäsotaa.
Vesa Kyllönen kirjoittaa Reino Rinteestä, joka oli merkittävä hahmo suomalaisessa luontokysymyksiä käsittelevässä kirjallisuudessa ja “Kuusamon koskisodissa”. Noita tapahtumia käsitellään myös Ylen sarjassa “Suoran toiminnan Suomi”.
Long Play on mukana laajassa eurooppalaisessa tiedotusvälineiden Green to Grey -yhteistyöhankkeessa. Yhteisartikkeleita on ilmestynyt muun muassa Guardianissa. Suosittelemme lämpimästi pitkää juttua “Pois alta risut ja männynkävyt”. Syksyllä on ilmestynyt muitakin mainioita juttuja, kuten kompensaatioväitteitä käsittelevä “Kuolleet nielut” sekä Kainuun metsiin matkaava “Puolet petäjäistä”.