Uusi vuosi on koittanut, kieltämättä kovin erikoisissa tunnelmissa, sillä maailma tuntuu mullistuvan päivä kerrallaan. Ympäristötutkijalle perinjuuristen murrosten seuraaminen on arkipäivää, mutta nykyinen vauhti hirvittää. Työtä on silti jatkettava. Kokosimme tuttuun tapaan viime vuoden julkaisujamme ja muuta toimintaamme yhteen blogissamme. Tämän vuoden alkua on hallinnut kiihtynyt yhteiskunnallinen kiista metsistä ja ilmastopolitiikasta, ja tähän teemaan pureudumme vuoden ensimmäisessä uutiskirjeessä.
Uutiskirjeen voit tilata täältä. BIOS-videoita ja podcasteja löytyy paljon, ja sosiaalisen median kanaviamme ovat mm. Bluesky, Facebook, Instagram, LinkedIn ja Mastodon.
Kaavio kemiallisen metsätehtaan monimuotoisesta tuotannosta. Politiikasta.fi
Metsäkeskustelu kuumenee taas: BIOS peräänkuuluttaa kansallista metsämissiota, toisaalla uhataan jo ilmastolakia
Tammikuun puolivälissä Luonnonvarakeskuksen julkaisemat kasvihuonekaasuinventaarion ennakkotiedot kertoivat asian, jota tutkimus oli ennakoinut ja josta lukuisat tutkijat olivat vuosia varoitelleet: Suomen metsät ovat kääntyneet päästölähteiksi. Helsingin Sanomissa tätä kutsuttiin “uutispommiksi” ja Ylen sivuilla “shokkiuutiseksi”, vaikka kehitys oli ollut samansuuntaista jo pitkään. (Esimerkkinä BIOS-tutkimusyksikön vuonna 2017 fasilitoima tutkijoiden metsäjulkilausuma.) Metsien tilanteen vuoksi maankäyttösektori oli kääntynyt jo aiemmin päästölähteeksi: uusi tieto vain veti maton alta vastaväitteeltä, että metsät pysyivät silti nieluna. Takana on pikemminkin hälyttävien uutisten sarja ja haluttomuus havahtua todellisuuteen.
Julkinen keskustelu metsistä ja ilmastopolitiikasta on joka tapauksessa käynyt kuumana koko alkuvuoden. Helsingin Sanomien mainitussa jutussa muistutettiin, että hakkuiden merkitys on metsänielun heikkenemisessä ohittamaton. Ilmastopaneelin puheenjohtaja Jyri Seppälä muistutti samassa lehdessä, että tutkijoiden varoituksia asiasta ei ollut kuunneltu: ”Hakkuisiin ei ole haluttu puuttua, vaan on jopa uskottu, että asiat korjaantuvat itsestään.” Ylen jutussa Seppälä totesi: “Se on ihan selvää, että hakkuita on tavalla tai toisella saatava vähennettyä, jos halutaan saavuttaa ilmastotavoitteet.” Markku Ollikainen totesi MTV:n jutussa: “Tämä paletti on kyllä hallituksella tiedossa, mutta ei nykyisellä eikä edellisellä hallituksella ole eikä ole ollut riittäviä suunnitelmia metsien ja maaperän hiilinielujen vahvistamiseksi. Hallitukset ovat kyvyttömiä tarttumaan tähän ongelmaan, haluttomia ja kyvyttömiä.”
Seuraavana päivänä Helsingin Sanomat haastatteli asiasta Itä-Suomen yliopiston tutkija Jakob Donner-Amnellia, joka selitti kasvaneiden hakkuiden taustoja. Kansan Uutisten jutussa Syken Riikka Paloniemi ja Riku Lumiaro muistuttivat vanhojen metsien merkityksestä. Sampo Soimakallio selitti tässä Bluesky-ketjussa hakkuu- ja nieluasian perusteet, jälleen kerran.
Vaikka tämä uutinen ei yllätys ollutkaan, vaikutti hetken siltä, että metsien muuttuminen päästölähteeksi kääntäisi keskustelun suuntaa perinpohjaisesti. Uutta suuntaa vauhdittamaan BIOS laati Politiikasta-lehteen kaksiosaisen kirjoitussarjan: ensimmäisessä käytiin läpi ongelmallista nykytilannetta, toisessa esiteltiin visio kestävästä metsämissiosta, joka auttaisi toteuttamaan ilmasto- ja luontotavoitteet sekä rakentamaan metsäteollisuudelle tulevaisuuden edellytyksiä. Kuten lehdistötiedotteessamme todetaan
“Mission tehtävä on metsäsektorin kestävyyssiirtymä. Samaan tapaan kuin energiateollisuus sähköistyy ja terästeollisuus siirtyy kohti hiliivapaata terästä, myös metsäteollisuudessa voidaan uudistaa niin tuotantotapoja kuin tuoteportfoliotakin. Metsäteollisuudella on osaamisensa, raaka-ainepohjansa ja maantieteellisen sijoittumisensa puolesta mainiot edellytykset puhtaan sähköenergian hyödyntämiseen ja polttamattomuuteen perustuvaan tuotantoon.”
Kuunteluvinkki: nyt kannattaa palata myös BIOS-tutkija Antti Majavan tuottamaan metsäpodcastien sarjaan, jossa Antti loi metsäalan ammattilaisten ja metsätutkijoiden kanssa katsauksen alan kestävyyssiirtymään. Ja maaliskuussa aiheesta saa rautaisannoksen, kun Antti vierailee podcastin “12 käsitettä maailmasta” erikoisjaksossa, jonka teemana on tietysti metsä.
Lupaavan alun jälkeen julkisessa keskustelussa kuitenkin tempoiltiin vanhastaan tutuille urille. Uusi ympäristöministeri Sari Multala ehätti tuoreeltaan kommentoimaan asiaa valitettavan tutulla olkiukkoargumentilla: ”Maailman ilmastoa ei pelasteta sillä, että Suomen hakkuut lopetettaisiin.” Kukaanhan ei koskaan ole missään puhunut kaikkien hakkuiden lopettamisesta. Professori Janne Hukkinen kritisoi ministerin puheita voimakkaasti Helsingin Sanomissa. Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja, professori Janne Kotiaho, taas joutui korjailemaan MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakolan väitteitä.
Metsien muuttuminen päästölähteeksi ei riittänyt kääntämään kaikkia päitä, vaan seuraava askel kiistelyiden jatkumossa oli tarttua muihin vaikuttaviin tekijöihin metsähakkuiden roolin vähättelemiseksi. Luonnonvarakeskusta on syytetty myös huonoista laskentamenetelmistä, kun huomiota on viety hakkuista metsämaahan. Erikoislaatuiseksi tämä retoriikka meni helmikuun puolivälissä, kun Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas puhui Taloussanomissa muutoksen johtuvan “luonnon mekanismeista” ja “luonnon prosessista” palauttaen ongelman metsämaahan ja metsien ikärakenteeseen, mainitsematta hakkuita laisinkaan. Taalaksen viestinnän pitkässä linjassa tämä ei ole poikkeus, mutta tutkijalta yksioikoinen puhe “luonnon prosesseista” on erikoista, kun ilmastonmuutoksen vaikutus metsämaahan on sekin ihmistoiminnasta peräisin. Onneksi samaisessa jutussa haastateltu Markku Ollikainen muistutti isosta kuvasta:
“Nythän me rikomme EU-sitoumuksia ja vaarannamme koko EU:n tavoitteita osaltamme ja niillähän on iso merkitys kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Jos EU epäonnistuu, mihin tässä maailmassa voidaan enää luottaa?“
Mutta vauhti kiihtyy. Luonnonvaraneuvos Heikki Granholm esitti Maaseudun Tulevaisuudessa, että “kansallisen tavoitteen aikajänne joudutaan arvioimaan uudelleen” ja ennakoi, että EU joutuisi “tarkastelemaan” ilmastotavoitettaan. Jutussa kyllä kuultiin ansiokkaasti laajempaa asiantuntijajoukkoa, joiden viesti oli hyvin toisenlainen: ympäristöneuvos Tuomo Kalliokosken mukaan “hakkuiden tutkittua vaikutusta ei voida ohittaa”. Kalliokoski esitteli konkreettisia keinoja vaikuttaa tilanteeseen tässä Ylen jutussa, jossa kiinnitettiin huomiota myös talousasiantuntijoiden ehdotuksiin:
“Joukko talouspolitiikan asiantuntijaorganisaatioita on toistuvasti vaatinut juuri hintaohjausta metsien ilmastotoimiin. Niin ovat tehneet Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, talouspolitiikan arviointineuvosto, valtiontalouden tarkastusvirasto sekä Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.”
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila vaati helmikuun puolivälissä Helsingin Sanomissa, että Suomen olisi muutettava ilmastolakiaan. Hänen kommenttinsa “tiedeyhteisön enemmistöstä” oli, jo edellä kuvatun perusteella, selvästi harhaanjohtava: ”Tiedeyhteisössä käsittääkseni enemmistön mielipide on, että tässä tilanteessa kansallisista tavoitteista on parasta tiputtaa maankäyttösektori kokonaan pois.” Marttila käytti hyvin erikoisella ja vääristävällä tavalla tukenaan Suomessa vuonna 2023 vierailleen Johan Rockströmin kommentteja. Tiina ja Antti Herlinin järjestämässä tilaisuudessa puhunut Rockström ei suinkaan esittänyt, että huoli metsänieluista olisi tarpeetonta: hän päinvastoin peräänkuulutti kunnianhimoisempia toimia sekä päästöjen vähennyksessä että hiilinielujen tukemisessa. Päästö- ja nielutavoitteiden erottamisella Rockström kritisoi sitä, että laskennallisen nettonollan tavoittelu uhkaa hävittää varsinaisen päämäärän näkyvistä – nettonollan jälkeen kun on edettävä nettonegatiiviseen suuntaan, mikä edellyttää sekä päästöjen minimointia että nielujen kasvattamista. Kaiken lisäksi Rockström painotti haastattelussa voimakkaasti, että Suomen kaltaisen vauraan maan ei tule joustaa ilmastotavoitteistaan, koska sillä olisi välittömästi merkittävä moraalikatovaikutus kehittyvien talouksien ilmastokunnianhimoon.
Etenkin Petteri Taalas on viitannut Rockströmiin tällä tavoin harhaanjohtavasti niin monta kertaa, että soisi kotimaisten tiedotusvälineiden kysyvän asiasta tältä kansainvälisesti arvostetulta tutkijalta. Hänen lausumiensa mobilisoiminen ilmastoestämiseen tuskin miellyttäisi.
Ilmastopolitiikan muuttamista niin Suomessa kuin EU:ssa peräänkuulutti myös ministeri Sari Essayah Maaseudun Tulevaisuudessa, samana päivänä kun Taalaksen ja Marttilan puheenvuorot ilmestyivät. RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz ehätti kritisoimaan Essayahia MTV:n uutisessa samana päivänä. Helsingin Sanomien jutussa Essayah tosin kiisti vaativansa lain tarkastamista. Perussuomalaisten Jani Mäkelä vaati nykyisestä ilmastotavoitteesta luopumista.
Elämme siis suomalaisen ilmastopolitiikan kohtalonhetkiä. Vaikka toimet ilmastositoumusten toteuttamiseksi ja ilmastolain hengen seuraamiseksi ovat olleet tähän asti riittämättömiä, ja vaikka tutkijoiden varoituksia ei ole kuunneltu, ei sitoumuksiin ole kehdattu suoraan kajota. Mutta nyt kehtaamista on alkanut näkyä.
BIOS
Tieteellisiä julkaisuja
Karoliina Lummaa on ollut mukana kahdessa äskettäin ilmestyneessä tutkimusjulkaisussa. Itä-Suomen yliopiston Puut lähellämme -hankkeen tutkijoiden artikkeli ”Green companions: Affordances of human–tree relationships” julkaistiin 27.1.2025 Ambiossa. Julkaisu perustuu Hollannissa kerättyyn kyselyaineistoon ja tarkastelee ihmisten puusuhteita tarjoumien teorian avulla. Karoliina on kirjoittanut myös Katarina Leppäsen ja Auður Aðalsteinsdóttirin toimittamaan artikkeliantologiaan Creative Responses to Environmental Crises in Nordic Art and Literature (Lexington/Rowman & Littlefield, 2025), jossa tutkitaan pohjoismaisen taiteen ja luovien alojen vastauksia ilmasto- ja ympäristökriiseihin. Karoliinan luku ”CO2, The Poetic Compound” käsittelee ja käsitteellistää hiilitietoisuutta suomalaisessa runoudessa.
BIOS eetterissä
BIOS-podcastsarja “12 käsitettä maailmasta” on jatkunut kahdella erikoisjaksolla.
Neljännessä erikoisjaksossa “Varovaisuusperiaate” Ville Lähde ja Tere Vadén jututtivat Tellervo Ala-Lahtea. Jaksossa paneuduttiin ympäristöoikeudelliseen varovaisuusperiaatteseen ja sen rooliin osana ympäristöpolitiikkaa. Kansainvälisessä oikeudessa varovaisuusperiaate tunnetaan laajimmin Yhdistyneiden kansakuntien ympäristö- ja kehityskonferenssin vuonna 1992 hyväksymän ympäristöä ja kehitystä koskevan Rion julistuksen kautta, ja se on sisällytetty Euroopan Unionin lainsäädäntöön suurelta osin jäsenvaltioiden, erityisesti Saksan ja Ruotsin, sekä kansainvälisen ympäristölainsäädännön vaikutuksesta.
Teollisten hankkeiden luvituksessa viranomaiset keskittyvät arvioimaan, voidaanko lailla kiellettyjen ympäristöä tai ihmisten terveyttä vaarantavien seurausten toteutumisen riski sulkea pois tai hallita riittävästi lupamääräyksillä. Ympäristölaatunormit ja muu aineellisoikeudellinen ympäristösääntely asettavat perustason sille, millaisia haitallisia vaikutuksia toiminnalla saa olla ympäristöön ja ihmisten terveyteen, kun taas varovaisuusperiaate määrittää, kuinka suuri riski näiden vaikutusten toteutumiselle voidaan hyväksyä. Suhteettoman riskin olemassaolo voi siis käytännössä tarkoittaa, ettei teolliselle hankkeelle voida myöntää lupaa, jolloin hanke jää toteutumatta. Jaksossa pohditaan, voivatko nykyhallituksen ympäristöpoliittiset suunnitelmat osoittautua ympäristöoikeuden ”hengen” vastaisiksi.
Viidennessä erikoisjaksossa “Kulttuurinen muutos” jututettavana oli Karoliina Lummaa. Luonto ei kestä nykyisenkaltaisia ylikuluttavia, fossiiliselle perustalle rakennettuja yhteiskuntia. Ihmisluonto puolestaan on lujilla kiireellisissä uudistamistarpeissa, jotka koskevat taloutta, tuotantoa ja kulutusta, teknologioita ja kaikkea ihmistoimintaa. Kestävyysmurroksen edistäjäksi ja jopa perustavaksi voimaksi on eri tutkimusaloilla ehdotettu kulttuurista muutosta. Kulttuurin käsitteeseen liittyvän monitulkintaisuuden vuoksi kulttuurisen muutoksen määrittely ei ole helppo tehtävä.
Toisaalta merkkejä ympäristön tilaan ja ihmisten luontosuhteisiin liittyvästä kulttuurisesta muutoksesta näkyy yhä enemmän esimerkiksi taiteessa, julkisessa keskustelussa ja ihmisten erilaisissa arjen valinnoissa ja teoissa. Nykyisen vilkkaan ja moninaisen kulttuurikeskustelun joukkoon tarvitaan yhä enemmän sellaisia kulttuurisen muutoksen ääniä, jotka puolustavat luontoa sekä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpää yhteiskuntaa.
BIOS-ekonomisti Jussi Ahokas sen sijaan on Kansan Uutisten upouuden podcastin “Raha, talous ja politiikka” vakiovieras Lauri Holapan rinnalla. Jussi ja Lauri ovat tätä kirjoitettaessa kerenneet sukeltamaan syvälle Trumpin hallinnon touhuihin parissa ensimmäisessä jaksossa. Asiantuntevan analyysin rinnalla podcast henkii huumoria, mitä synkkinä aikoina tarvitaan.
Paavo Järvensivu vieraili Ylen Tiedeykkösessä toimittaja-kirjailija Kerttu Kotakorven kanssa puhumassa “suuresta fossiilivedätyksestä”:
“Keskustelu ilmastoteoista jumiutuu usein yksilöiden arkisiin elämänvalintoihin – se on fossiiliteollisuuden taitava silmänkääntötemppu, jonka turvin päästöjuhla on saanut jatkua. Miten paljon yksilön teoilla on merkitystä ison ja monimutkaisen ilmastokriisin hillinnässä? Pääsevätkö todelliset ilmastopahikset kuin koira veräjästä ja miten yhteiskunta voitaisi oikeasti muuttaa kestäväksi?”
Lopuksi
Alkuvuonna kertyneestä lukemistosta löytyvät muun muassa Sandra Järvenpään mukava essee, jossa hän pohtii yksilön elämänvalintoja viitaten mm. Vardan erinomaiseen elokuvaan Gleaners and I sekä Ville Lähteen kääntämään Mara van der Lugtin esseesen toiveikkaasta pessimismistä. YK:n ilmastoasioiden erikoisraportoija Elisa Morgera kritisoi Guardianissa nykyistä neuvotteluprosessia. Lämmin suositus myös Adam Toozen uutiskirjeessä vierailleen Stefan Eichin opettavaiselle Keynes-esseelle: mitä “In the long run, we are all dead” oikeastaan tarkoitti?
Tällaisina aikoina myös kevyemmät asiat ovat tärkeitä: lue Guardianin jutut puhdistajakaloista, jotka tuntevat vakiasiakkaansa sekä nimen “Luca” saaneesta muinaisesta pieneliöstä.