Maaliskuisen uutiskirjeen aiheiden kirjo on laaja: teollisuuspolitiikan demokraattinen hallinnointi, väestökysymykset, Atlantin merivirrat, teollisuuden päästöjen säätely. Esittelemme myös maaliskuussa alkanutta metsäaiheista näyttelyä sekä Tere Vadénin ja Antti Salmisen uutta kirjaa. Lisäksi mukana työpaikkailmoitus!
Uutiskirjeen voit tilata täältä. BIOS-videoita ja podcasteja löytyy paljon, ja sosiaalisen median kanaviamme ovat mm. Facebook, Instagram, Bluesky ja Mastodon.
Wärtsilän telakan lakot; työntekijä istuu satama-alueella, Helsingissä 16.3.1984. Kuva Hannu Lindroos, Museovirasto.
Maailmalta
Miten hallinnoida teollisuuspolitiikkaa demokraattisesti? Yalen professori Amy Kapczynski ja post-doc-tutkija Joel Michaels purkavat kysymystä tuoreessa artikkelissaan hallinto-oikeustieteen näkökulmasta. Artikkeli toteuttaa teollisuuspolitiikkaa pitkään tutkineen taloustieteilijä Dani Rodrikin maksiimia: kysymys ei ole pitäisikö teollisuuspolitiikkaa tehdä vaan miten sitä pitäisi tehdä. Suosittelemme artikkelin pariksi suomalaisen ReSES-tutkimushankkeen tilaamaa ja Rodrikin 6.3. pitämää luentoa ”Industrial Policies: The Old and the New” (tallenne).
Kuten Kapczynski ja Michaels kirjoittavat, takana on monta vuosikymmentä uusliberaalia politiikkaa, jonka myötä teollisuuspolitiikan hallinnointiin vaadittavia kyvykkyyksiä ja instituutioita ajettiin alas. Uusliberalismin ideana on jättää talouden määrittyminen mahdollisimman pitkälle markkinoiden vastuulle. Tällöin ei tarvita hallintoa, joka määrittäisi talouden rakenteen kehittymiselle laajan poliittisen näkemyksen mukaiset tavoitteet ja ohjaisi taloutta tavoitteiden suuntaan.
Teollisuuspolitiikan pyrkimyksenä on muokata talouden sektoreita niin, että talous vastaa laajasti julkisiin tavoitteisiin. Se edellyttää riittävän isoa ja kyvykästä byrokratiaa, joka pystyy hyvin perusteltuun ennakointiin ja järkevään rakenteellisen tason päätöksentekoon. Teollisuuspoliittinen kirjallisuus suosittelee autonomista ja joustavaa byrokratiaa, mutta ei kerro, miten se saadaan demokratiassa tilivelvolliseksi.
Kirjoittajat argumentoivat, että jotta teollisuuspolitiikka voisi olla vaikuttavaa ja se nähtäisiin oikeutettuna, valtiolle on ensiksikin rakennettava riittävästi hallinnollista voimaa ja valtaa talouden ohjaamiseksi. Toiseksi on rakennettava tasapainottavaa voimaa ja valtaa, jotta myös vähemmän organisoituneet ja marginalisoidut ryhmät voivat vaikuttaa sekä valtioon että teollisuuspolitiikan edunsaajiin.
Kirjoittajien mukaan hallinto-oikeustiede on varustautunut huonosti demokraattisen teollisuuspolitiikan tarpeisiin. Näin voitaneen sanoa kaikista muistakin tutkimusaloista. Poliittisessa taloudessa on jo jonkin aikaa käyty teollisuuspolitiikasta vilkasta keskustelua, samoin kestävyystiede on ollut siitä hyvin kiinnostunut, mutta nimenomaan demokratiaulottuvuuden ja erityisesti demokratian toteutumiseen vaadittavien käytäntöjen tutkimus ja kehitystyö ovat vielä alkutekijöissään. Analyyttisellä työllä on myös kiire, koska teollisuuspolitiikkaa viedään koko ajan politiikan eri tasoilla eteenpäin.
Suomen näkökulmasta artikkeli on erittäin osuva ja ajankohtainen, vaikka sen oikeudellinen konteksti on nimenomaan Yhdysvallat. Suomi on pitkään ollut huolissaan Euroopassa esitetyistä teollisuuspoliittisista avauksista ja jo tehdyistä toimenpiteistä: niiden epäillään kohtelevan Suomea epäreilusti, eikä Suomen ääni välttämättä kuulu riittävästi. Tämä on erinomainen esimerkki teollisuuspolitiikan potentiaalisesta valtioiden välisestä demokratiavajeesta.
Kapczynski ja Michaels näkevät, BIOS:n tavoin, että johtopäätöksenä ei pitäisi olla teollisuuspolitiikan vastustaminen. Teollisuuspolitiikalle on ilmasto- ja ympäristökriisien, turvallisuushuolien ja monien sosiaalisten ongelmien aikana erittäin selvät ja vakavat perusteet. Sen sijaan on huolehdittava, että teollisuuspolitiikka on hyvää – ja yksi “hyvän” välttämätön osa on riittävä demokraattisuus.
Eräs teollisuuspolitiikan toistuva kritiikki kuuluu, että hallinto joko ei tiedä teollisuudesta riittävästi tai se on liian lähellä olemassa olevaa teollisuutta, jolloin vaarana on joutua hallitsevassa asemassa olevia yritysten vietäväksi, julkisten tavoitteiden kustannuksella. Teollisuuspoliittinen kirjallisuus vastaa tähän painottamalla ”upotettua autonomiaa” (”embedded autonomy”), jossa virkailijat liikkuvat ketterästi ja itsenäisinä toimijoina teollisuuden eri piireissä ja oppiensa kautta sopeuttavat hallintoa kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Tämä ei kuitenkaan tyhjentävästi poista tilivelvollisuuteen liittyviä huolia. Kirjoittajat viittaavat Blake Emersoniin todeten, että demokratia vaatii asiantuntijahallintoa, joka kykenee käsittelemään monimutkaisia sosiaalisia ongelmia, mutta erikoistunut asiantuntijuus, sääntelykeskeisyys ja etäisyys ylipäänsä tapaavat heikentää demokraattisia arvoja. Upotettu autonomia ei pääse tästä hankauksesta eroon.
Demokraattisuus on varsin monitahoinen ilmiö, mutta Kapczynski ja Michaels liittävät siihen kaksi tärkeää ominaisuutta. Yksi on poliittisen yhteisön kollektiivinen kyky saavuttaa jaettuja tavoitteita, esimerkiksi julkisen hallinnon muodossa. Toinen on materiaalista tasa-arvoa toteuttavat toimenpiteet, jotka tuottavat poliittisen yhteisön jäsenille kyvyn esittää uskottavia vaatimuksia jaettujen tavoitteiden määrittelemiseksi. Alussa mainitut julkisia tavoitteita palvelevan teollisuuspolitiikan kaksi edellytystä eli hallinnollinen ja tasapainottava voima ja valta juontuvat juuri näistä demokratian piirteistä.
Hallinnollista kykyä määrittävät tiedollinen ulottuvuus ja ohjaava ulottuvuus. BIOS on pitkään kehittänyt tapoja tukea erityisesti teollisuuspolitiikan tiedollista ulottuvuutta. Olemme tutkineet tiedevetoisen suunnittelun edellytyksiä ja pilotoineet sitä käytännössä. Ohjaava ulottuvuus asettuu jatkumolle, jonka sisällä on lähestulkoon loputtomasti erilaisia käytännöllisiä mahdollisuuksia. Yhdessä ääripäässä ovat valtion suorat investoinnit ja sen suorassa kontrollissa oleva toiminta ja toisessa ääripäässä valtion hankinnat ja tuet avoimilla markkinoilla.
Tasapainottava voima ja valta on hallinto-oikeustieteilijöiden kauttaaltaan erinomaisen artikkelin omaperäisintä antia. Sen toteuttamisella olisi todennäköisesti järisyttävä (positiivinen) vaikutus myös Suomessa, joten keskitytään siihen hetkeksi.
Tasapainotus on tärkeää, koska teollisuuspolitiikka luo edelleen valtaa tahoille, joilla on jo entuudestaan merkittävää poliittista valtaa, esimerkkeinä hallitsevassa asemassa olevat yritykset ja TKI-organisaatiot ja -virkailijat. Kapczynski ja Michaels painottavat toimintakykyisiä organisaatioita, jotka edustavat nykyisellään vallan ytimestä syrjään jääneitä – esimerkiksi työntekijöitä, työttömiä, kuluttajia, syrjäalueella asuvia tai alkuperäiskansan edustajia. Tämänkaltaisia tahoja edustavilla organisaatioilla on teollisuuspolitiikassa ainakin kolme tärkeää tehtävää: ne voivat tuottaa taustatietoa ja muokata hallinnon päätöksentekoa, luoda politiikkaan pysyvyyttä luovia ja demokraattisia käytäntöjä juurruttavia takaisinkytkentöjä sekä luoda kilpailua tuotantopaikoilla keskittyneen yksityisen vallan kanssa.
Koska teollisuuspolitiikka ei tähtää kapeasti taloudelliseen tehokkuuteen tai kilpailukykyyn vaan laajaan julkiseen etuun, tiedontuotanto ja päätöksenteko on järjestettävä siten, että päätöksentekijöillä on mielekästä tietoa kattavasti koko vaihtoehtojen avaruudesta. Teollisuuspoliittisilla päätöksillä on laajoja vaikutuksia esimerkiksi alueiden, talouden sektorien, keskenään kilpailevien teknologioiden, ammattiryhmien ja syrjäytyneiden tulevaisuuden kannalta. Näiden vaikutusten on oltava läsnä, kun päätöksiä tehdään. Jos eivät ole, ja jos eri tahot eivät pääse aidosti vaikuttamaan toteutusvaihtoehtoihin, teollisuuspoliittisilla linjauksilla ja toimenpiteillä tuskin on toivottua vaikutusta ja pysyvyyttä.
Viesti Suomelle on selvä. Teollisuuden ja esimerkiksi sote-palvelujen uudistaminen vaativat määrätietoista teollisuuspolitiikkaa (kuten kirjoittajat painottavat, teollisuuspolitiikan kohteena ei ole vain valmistaminen vaan laajasti talouden rakenteiden uudistaminen). Se taas vaatii hallinnon kykyjen merkittävää lisäämistä – mukaan lukien monialainen ennakoiva tiedontuotanto – sekä voimien ja vallan tasapainotusta. Tarvitaan sisällöllistä näkemystä talouden sektorien uudistamisesta, ja tämän jaetun näkemyksen tuottamiseen on kutsuttava mukaan eri tahot hyvin laajasti. Suomen on pyrittävä varmistamaan, että nämä periaatteet toteutuvat myös Euroopan unionissa, jossa voimme itse toisinaan kokea syrjäisen edustajan asemaa.
Olemassa olevan tuotantorakenteen sementointipyrkimys ja Euroopan unionin uudistusten jarrutus sekä työntekijöiden pitäminen loitolla tulevaisuuden suunnan määrityksestä on väkevä resepti, mutta lopputulos tuskin maistuu kenellekään. Tasapainotettu teollisuuspolitiikka sen sijaan auttaisi uudistamaan suomalaista teollisuutta ja muita yhteiskunnan sektoreita neuvotellen ja eteenpäin katsoen.
BIOS
Teollisuuspolitiikka kestävyysmurroksen näkökulmasta
Kuten jo yllä viittasimme, uuden teollisuuspolitiikan tuleminen on kestävyysmurroksen toteuttamisen kannalta hyvin tärkeä kehityskulku. Kirjoitimme vaihteeksi englanniksi hieman pidemmin miksi näin on, ja minkä ehtojen täytyy täyttyä, jotta teollisuuspolitiikka saadaan linjaan kestävyysmurroksen tavoitteiden kanssa. Avaamme asiaa yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan käsitteen kautta, ja kuvaamme tiedevetoisen suunnittelun roolia teollisuuspolitiikassa. Tekstissä on myös linkit viime aikojen kiinnostavimpiin kansainvälisiin keskusteluihin teollisuuspolitiikasta erityisesti poliittisen talouden piirissä.
”The new industrial policy seems to push political reality closer to a position from which it is possible to articulate and act on the huge, complex task of a sustainability transition.”
Haemme joukkoomme tohtoria tutkimaan ja edistämään teollisuuden uudistumista
Julkaisimme kuun alussa työpaikkailmoituksen: tarkoituksenamme on palkata joukkoomme tohtori viemään eteenpäin BIOS:n työtä teollisuuden uudistamiseksi. Kutsumme hakijoita laajalti eri taustoista, kuten tekniikan, talouden, politiikan, yhteiskuntatieteen ja kestävyystieteen aloilta. Hakuaikaa on maaliskuun loppuun saakka. Olemme rekrytoineet uusia tutkijoita vain harvoin, joten nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen!
Väestökysymyksistä podcastissa, blogissa ja mediassa
Kovin usein kuulee väitettävän, että väestönkasvu on ympäristökriisin juurisyy ja tärkein syy. Kaikki juontuu siitä, ja jos siihen ei puututa, kaikki muu on turhaa. Tämä argumentaatio on myös ahkerassa käytössä äärioikeistossa ja kansallisen itsekkyyden oikeuttamisessa. Koska globaali väestö kasvaa, pienellä Suomella ei ole merkitystä, ja koska se kasvaa esimerkiksi Afrikassa, voidaan syy vierittää toisennäköisille ihmisille ja heidän kulttuureilleen.
Tällainen “kova” väestöpuhe perustuu harhakäsityksille ja tietämättömyydelle, ja sillä lietsotaan muukalaisvihamielistä politiikkaa. Virheellisellä väestöpuheella pönkitetään sellaista fatalismia, jolla vastustetaan ympäristötoimia. Siksi tällaiseen puheeseen on puututtava tiukasti.
Ville Lähde ja Tere Vadén sukelsivat syvälle väestökysymyksiin BIOS-podcastin “12 käsitettä maailmasta” jaksossa “Väestö”. Keskustelun ja lukuisten väestökirjoitustensa pohjalta Ville Lähde laati myös tuoreen aihetta kartoittavat blogiartikkelin “Väestöpuhe on harhatietoa tulvillaan”. Maaliskuun aikana Villeä haastateltiin aiheesta myös Ylelle ja Turun Sanomiin (maksumuuri). Turun Sanomien jutussa hän muistuttaa, miksi väestönkasvu ympäristökriisin juurisyynä on niin sitkeä myytti:
“Sen kautta vastuun voi vierittää jollekulle muulle jossain kaukana. Se on kätevää, jos haluaa vastustaa ilmastotoimia ja omaan politiikkaan liittyy muukalaispelkoisia tai rasistisia sävyjä. Ilmastoabortti on Lähteen mukaan ajatus, jossa tietämättömyyteen yhdistyy julmuus.”
Atlantin AMOC-juoksu
Helmikuussa Ville Lähde kirjoitti BIOS-blogiin myös tuoreista tutkimuksista, jotka varoittavat Atlantin valtameren virtausjärjestelmän (AMOC) muutoksista. Tutkimuksista uutisoitiin laajalti ja räväkästi, mutta kuten niin usein, maallikkolukijan on vaikea tulkita lehtijutuista uhkan mittakaavaa, aikataulua ja todennäköisyyttä. Blogikirjoituksessa Ville tarjoaa taustoja ja kartoittaa kriittisiä arvioita tuoreesta tutkimuksesta. Uusi jääkausi ei ole ovella, mutta silti tämä keikahduspiste vaikuttaa olevan aiemmin luultua lähempänä. Toisaalta merivirtojen keikahduksen vaikutukset eivät tapahdu tyhjiössä vaan ilmaston lämmetessä, ja näiden muutosten yhteisvaikutus on vielä tuntematon.
“Suomalaisessa keskustelussa tämä asia pelkistyy liian helposti vain kysymykseen siitä, kuinka lämmintä tai kylmää meillä päin lopulta tulisi olemaan. Kuten sanottua, tästä uusi tutkimus ei vielä kerro. Paljon tärkeämpää kuitenkin on, että AMOC:in pysähtyminen olisi globaalin tason mullistus ja vaikuttaisi monituisin tavoin ympäri planeetan. Riippumatta täkäläisistä seurauksista tämä uhka on yksi lukuisista perusteista sille, että ilmastonmuutos ei saisi edetä yli katastrofaalisten rajojen.”
Artikkeli ja näyttely suomalaisten puusuhteista
BIOS-tutkija Karoliina Lummaa on ollut mukana Puut lähellämme -tutkimushankkeessa, joka kerää tietoa suomalaisille tärkeistä puista, ja nimen omaan puuyksilöistä. Millaisia ovat ihmisille tärkeät yksittäiset puut, ja millaisia suhteita niihin muodostuu? Hankkeen tuloksia käsitellään tuoreessa artikkelissa “Do you have a tree friend?”. Artikkelin lisäksi hankkeen työhön voi tutustua maalis- ja huhtikuussa Lieksassa, Kolin luontokeskus Ukossa näyttelyssä “Puut lähellämme”. Näyttelyssä esitellään tuloksia, joita syntyi kyselystä yli 1700 suomalaiselle. Hankkeessa työskentelivät myös äänitaiteilijat Band of Weeds ja valokuvataiteilija Sakari Piippo. Piipon kuvattaviksi kutsuttiin tutkimukseen osallistuneita henkilöitä puuystävänsä kanssa. Haetaan seuraa -ääniteoksen kautta voi kuunnella neljää kuviteltua puuta, jotka edustavat puiden näkökulmaa vastapainona ihmisten sanallisille luonnehdinnoille. Tämän lisäksi näyttelyssä voi kuunnella ja lukea vuosina 2019–22 julkaistua suomalaista puuaiheista runoutta.
Artikkeli teollisuuspäästöjen säätelystä
Uusimman BIOS-tutkija Tellervo Ala-Lahden artikkeli “Navigating the Unknown: Novel Technologies in Finnish Environmental Adjudication” ilmestyi Nordic Environmental Law Journalin numerossa 2/2023. Artikkeli käsittelee teollisuuspäästödirektiiviä, jolla säännellään erityisesti teollisuuden teknologioita teollisuusalakohtaisesti. Teollisuuspäästödirektiivillä on ollut kuitenkin rajallinen vaikutus teknologisten edistysaskelten edistämiseen, ja se on vaikuttanut vain vaatimattomasti päästöjen vähentämiseen. Tästä syystä on esitetty, että useiden joustavien oikeudellisten välineiden käyttöönotto on välttämätöntä uusien teknologioiden käytön edistämiseksi teollisuudessa. Joustavuus voi kuitenkin myös heikentää ympäristönsuojelua, sillä uusissa teknologioissa on epävarmuuksia.
Artikkeli osoittaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä tarkastelemalla millainen systematiikka teollisuuspäästödirektiivin ns. BAT-päätelmien ja muiden paikallista ympäristöä suojelevien normien välillä vallitsee laintulkinnassa. Tutkimus pyrkii erityisesti valaisemaan Suomen korkeimman hallinto-oikeuden arviointiroolia uusien teknologioiden oikeudellisen aseman vahvistamisessa. Lisäksi tutkimus tarkastelee varovaisuusperiaatteen roolia, käsitellen paikallisten ympäristöriskien ja tieteellisten epävarmuuksien oikeudellista tulkintaa.
Tulokset korostavat Suomen korkeimman hallinto-oikeuden rajallista harkintavaltaa, joka rajoittuu pelkästään paikallisiin ympäristövaikutusten laillisuustarkasteluihin eikä voi ottaa huomioon lupahakemuksessa esitetyn teknologian arvoketjun laajempia kestävyysvaikutuksia. Tämä rajoitus edellyttää vaihtoehtoisten prosessien tutkimista epävarmuuden lieventämiseksi liittyen uusiin teknologioihin. Vaihtoehtoisissa prosesseissa teollisuuteen implementoitavia uusia teknologioita tutkitaan ennen virallisen lupaprosessin aloittamista niihin liittyvien riskien ja epävarmuuksien minimoiseksi, jolloin niiden oikeudellinen asema lupaprosesseissa voi vahvistua.
Tere Vadénin ja Antti Salmisen teos Merkitys ja ala-aine ilmestyi
niin & näin -kirjat julkaisi Tere Vadénin ja Antti Salmisen teoksen Merkitys ja ala-aine, joka päättää uraauurtavan energia-trilogian avaamalla kysymyksen merkitysenergiasta ja sen aineellisista juurista. Kysymys kuuluu: jos moderni käsitys energiasta teki tahallista ja tahatonta työtä elollisen kadoksi, miten saattaa tätä tuho- ja luomiskykyistä energiaa merkityksellistymisen avuksi? Kirja ulottaa energian filosofian merkityksen syntyyn, säälimättömään hoivaan ja elollisen yhteytensä tunnistavaan sielukkuuteen.
BIOS-ekonomisti äänessä
Jussi Ahokas oli vieraana Poliittinen talous -podcastin jaksossa, jossa pohdittiin käynnissä olevia työmarkkinakiistoja sekä talouspolitiikan isoa kuvaa. Miksi hallitus edistää työmarkkinareformejaan kustannuksista piittaamatta? Entä millainen ajattelu luonnehtii hallituksen finanssi- ja suhdannepoliittista linjaa?
Jaksossa tarkastellaan kotimaisen taloustilanteen ohella Euroopan ja Yhdysvaltojen taloussuhdannetta. Miltä finanssi- ja rahapolitiikan askelmerkit näyttävät? Onko Euroopan keskuspankki EKP keventämässä rahapolitiikkaansa, vai varjeleeko se – koronapandemian ja tarjontashokkien lietsoman inflaation traumatisoimana – omaa uskottavuuttaan työllisyyden kustannuksella? Entä mitä raha- ja finanssipolitiikan koordinaatio-ongelmat kertovat talousteorian oppien ajantasaisuudesta?
Lopuksi
“Antroposeenistä” ei tullut virallista aikakautta, mutta kuten Paul Voosen kirjoittaa Sciencessa, termi jää elämään. Tässä Helsingin Sanomien jutussa erotellaan kerrankin toisistaan tekniset hiilinielut ja nykyhallituksen puhuma “piippujen tulppaaminen” sekä muistetaan korostaa eroa talteenotetun hiilen varastoinnin ja hyötykäytön välillä. Naturessa muistutetaan vaurauden ongelmasta: tasavertaisuuden lisääminen on välttämätön edellytys kestävyydelle. New Yorkerissa kerrotaan merten hälyttävästä lämpenemisestä. Guardianin artikkelissa käsitellään kansainvälisten ilmastokompensaatiomarkkinoiden epäkohtia.