Tervetuloa lukemaan lokakuun 2020 uutiskirjettä. Uutiskirjeet lähetetään tilaajille sähköpostitse ja arkistoidaan tähän blogiin. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!
Myöhäistä satoa. Kuva Ville Lähde.
Maailmalta
Biodiversiteettikriisistä
Syksyn mittaan ilmestyi kaksi laajasti uutisoitua biodiversiteetin tilaa seuraavaa raporttia. Elokuinen “lippulaivaraportti” Global Biodiversity Outlook 5 on osa YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (CBD, 1992) prosessia. Uusin raportti julkaistiin YK:n “biodiversiteetin vuosikymmenen” ja yleissopimuksen alla päätetyn 2011–2020 strategian päätteeksi (Aichi-tavoitteet). Raportin pääviesti on synkkä: biodiversiteetin tila heikkenee kiihtyvällä vauhdilla, ja muutosta ajavat paineet lisääntyvät jatkuvasti. Kuten Guardian asian ilmaisi, yhtäkään asetettua tavoitetta ei saavutettu. Raportti esittelee myös esimerkkejä edistyksestä suojelu- ja politiikkatoimissa. Vaikka edistys on ollut riittämätöntä, ne tarjoavat esimerkkejä laajemmalle muutokselle.
Syyskuussa ilmestyi WWF:n ja Institute of Zoologyn yhteinen Living Planet Report 2020, jonka pääviestistä uutisoitiin jälleen laajasti ja näkyvästi: selkärankaisten populaatiot ovat vähentyneet keskimäärin 68% vuodesta 1970. Parin vuoden takaisessa BIOS-uutiskirjeessä käsittelimme aiemman raportin huolimatonta uutisointia. Raportin viesti ei siis ole, että 68% selkärankaisten määrästä olisi pyyhkäisty olemattomiin – mutta tämä harhakäsitys toistuu edelleen julkisessa keskustelussa. Se kertoo hyvin eri suuruisten populaatioiden keskimääräisestä muutoksesta: kasvua, häviötä ja pysymistä ennallaan. Kokonaiskuva on joka tapauksessa huono, ja tilanne menee pahempaan suuntaan.
Vielä pari vuotta sitten WWF:n oma viestintäkään ei ollut täysin onnistunutta, mutta tällä kertaa raportin osio “How to Read the Living Planet Index” (s. 10) vääntää asian rautalangasta. Tuhansien lajien kymmenistä tuhansista tarkastelluista populaatioista noin puolessa havaittiin laskua. Ja koska joukossa on sekä hyvin suuria että hyvin pieniä populaatioita, populaatioiden keskimääräinen kohtalo ei kerro eläinmääristä. Tilanne myös vaihtelee alueittain ja ympäristötyypeittäin (esimerkiksi kosteikkojen menetys on ollut hurjaa).
Biodiversiteetti ei ole yksi ilmiö, eikä sillä ole ilmastonmuutoksen kaltaista yhtenäistä globaalia dynamiikkaa. Biodiversiteetin kato niin ikään on lukemattomien erilaisten mittakaavojen ja laadullisten muutosten sikermä, eikä sitä pystytä seuraamaan millään yhdellä mittarilla. Living Planet Report muistuttaakin tästä erillisessä osiossa, joka erittelee muutosta ajavia voimia. Merkittävimmäksi nousee tässä raportissa, kuten monessa muussa raportissa ja tutkimuksessa, ihmiskunnan yleisen toimeliaisuuden ja maankäytön muutosten kiihtyminen. Luonnonvarojen käyttöönotto kasvaa koko ajan, ja 75% jäättömästä maa-alasta on merkittävästi ihmistoiminnan muokkaamaa – puhumattakaan merten kiihtyvästä hyödyntämisestä ja muista ekologisista muutoksista. Sellaiset inhimillisen toiminnan muodot, jotka auttavat ylläpitämään tai lisäämään biodiversiteettiä, ovat vähemmistössä.
Moninaisuuden huomioimisesta huolimatta raportti nojaa kuitenkin harmillisen vahvasti ekologiseen jalanjälkeen, jonka ongelmana on nimenomaan ihmisen ympäristövaikutusten pakottaminen yhteen mittariin, joka ei lopulta kerro juuri mistään muusta kuin ilmastopäästöistä. Se soveltuu erityisen huonosti biodiversiteettikadon tarkasteluun.
Edellisten vuosien tapaan Living Planet Report on saanut osakseen tutkimukseen nojaavaa kritiikkiä. Sen tarkoituksena ei ole kiistää ongelman vakavuutta – kaikensorttisen denialismin aikana tällainen kriittinen keskustelu on aina vaikeaa, koska se otetaan helposti haltuun valheellisiin tarkoituksiin. Ympäristötiedotuksen tieteellinen tarkkuus on kuitenkin ohittamattoman tärkeä asia. Kriitikkojen mukaan puristamalla biodiversiteettikadon moniulotteisuus yhdeksi indeksiksi raportti tuottaa epäuskottavan suuren prosenttiluvun. Biodiversiteettikato ei myöskään ole pelkkää häviämistä, vaan myös “voittajien ja häviäjien” suhteet aiheuttavat ekologisia muutoksia. Esimerkiksi ihmisasutuksen liepeillä pärjäävien “generalistien” roolista zoonoottisten tautien synnyssä on puhuttu paljon tänä vuonna. Biodiversiteetin kehityksen seuranta ja arviointi vaatii edelleen tieteellistä kehitystyötä sekä tämän tietämyksen kääntämistä toimintasuositusten kielelle. Asiasta kiinnostuneille suosittelemme esimerkiksi tätä Naturen artikkelia, jossa pohditaan elinympäristöjen tuhoutumisen vaikutuksia biodiversiteettiin uuden tutkimuksen pohjalta. Tutkimuksessa arvellaan, että vallitsevat tarkkailumenetelmät voivat aliarvioida etenkin maankäytön muutosten vaikutuksia ekosysteemien toimintaan.
Jäitä poltellessa
Elokuussa uutisoitiin alustavasti uudesta tutkimuksesta, jossa oli arvioitu ensimmäistä kertaa jäätiköiden sulamisen globaalia kokonaiskuvaa. Tulokset ovat hätkähdyttäviä, ja määrät niin suuria, ettei niiden siteeraaminen tai kuvallistaminen (esimerkiksi “100 metrin jääpeitteen häviäminen Iso-Britannian päältä”) juuri auta hahmottamaan muutosta. Olennaisin tieto on, että sulaminen etenee pahimpien ilmastoskenaarioiden tahtiin. Tutkimuksessa ei tarkasteltu siis pelkästään sellaista sulamista, joka nostaa merenpintaa – hieman yli puolet häviöstä on ollut kelluvaa merijäätä tai sellaista maanpäällistä jäätä, jonka sulaminen ei vaikuta merenpinnan korkeuteen. Sillä on kuitenkin muita vaikutuksia: vuoristojen sulamisvesien ehtyminen aiheuttaa makean veden niukkuutta monilla maailman väkirikkaimmilla alueilla sekä monenlaisia ekologisia muutoksia, ja sulaminen vaikuttaa heijastuvuuden muutoksien myötä myös ilmastonmuutokseen.
Tämän hetken arviot valtamerten pinnan noususta vuosisadan loppuun mennessä vaihtelevat 1–2 metrin välillä. Toistaiseksi Grönlannin jääpeitteen sulaminen on vastannut suurimmasta osasta merenpinnan nousua (40%), mutta Antarktiksen jäätiköiden sulaminen on nousemassa rajusti ohi merkittävämmäksi vaikuttavaksi tekijäksi – kuten on pitkään arveltu. Syyskuisessa Naturessa julkaistussa artikkelissa tarkasteltiin Antarktiksen jäätikköjen sulamista pitkällä aikavälillä. Sen mukaan vaikka ilmaston lämpenemisessä pysyttäisiin 2 asteen löyhemmissä “turvarajoissa”, pelkästään Antraktiksen sulaminen nostaisi merenpintaa ensi vuosisadan puolella 2,5 metrillä. Erityisen huolestuttavaa on, että sulaminen vaikuttaisi olevan peruuttamatonta. Tieteellisesti tähän viitataan käsitteellä hystereesi: monimutkaisen järjestelmän muuttuessa syntyy tekijöitä, jotka estävät järjestelmän paluun aiempaan tilaan, vaikka yleiset olosuhteet palautuisivatkin ennalleen. Toisin sanoen vaikka joskus tulevaisuudessa kasvihuonekaasujen pitoisuudet saataisiin alemmaksi ja keskilämpötila alkaisi laskea, jäämassat eivät palaisi ja merten pinnan nousu jäisi pysyväksi tai erittäin pitkäkestoiseksi. Tämä on jälleen yksi syy, jonka takia ilmastopäästöjen “ylilyönti” (overshoot) on hyvin vaarallista uhkapeliä. (Guardianin artikkeli aiheesta.)
Huonoja tutkimusuutisia kuultiin syksyllä myös Grönlannista. Vuoden 2000 tienoille asti jään sulaminen ja uuden jään kertyminen olivat vielä suht tasapainossa, mutta sen jälkeen on ohitettu jäätikön keikahduspiste. Kuten sanottua, sittemmin Grönlannin sulaminen on vaikuttanut merenpinnan nousuun. Jääpeitteen sulaminen on edennyt pahimpien ilmastoskenaarioiden tahdissa. Naturen syyskuisessa artikkelissa käsiteltiin tutkimusta, jonka mukaan Grönlannin jäätiköiden sulaminen kiihtyy jatkossa entisestään. Koko holoseenin ajalla (yli 11 000 vuotta) on ollut aiempiakin sulamisvaiheita, mutta tämän vuosisadan aikana sulaminen ylittää reippaasti aiemmat arvot.
BIOS
Irtikytkennästä
Edellisessä uutiskirjeessä kerroimme uusista tieteellisistä sartikkeleistamme, joissa olemme käsitelleet irtikytkennän (decoupling) käsitteen ongelmia. Julkaisimme syyskuussa aiheesta englanninkielisen koosteen sekä lanseerasimme tutkimuksen kartoitushankkeen. Tarkoituksena on luoda kattava tietopankki tätä kysymystä käsittelevästä tutkimuksesta. Suosittelemme myös kollegamme Jason Hickelin oivallista uutta artikkelia “What Does Degrowth Mean? A Few Points of Clarification”, joka selventää hyvin käsitettä degrowth ja onnistuu toivottavasti selventämään joitain siihen liittyviä sitkeitä väärinkäsityksiä.
BIOS äänessä
Ville Lähde vieraili syyskuussa ORSI-hankkeen Kristallipallo-podcastin osassa “Murros”, jossa keskusteltiin erilaisista ekologisen siirtymän yhteiskunnallisista malleista ja visioista. Paavo Järvensivu taas puhui työn tulevaisuudesta YLEn Horisontissa. Ilahduimme myös lukiessamme Politiikka-lehden arviota Paavon kirjasta Rajattomasti rahaa niukkuudessa:
“Tieteellisesti Järvensivun teoksesta erityisen kiinnostavan tekee sen monitieteisyys ja kyky tarkastella uhkaavia ekologisia kriisejä laajasti eri näkökulmista sekä yhteydessä toisiinsa. Yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta teos nostaa esiin ainakin kaksi keskeistä huomiota. Ensinnäkään ekologiset kriisit eivät ole ratkaistavissa pelkän luonnontieteellisen asiantuntemuksen avulla, vaan vaativat yhtä lailla yhteiskunnallista ja humanistista tietoa ja asiantuntijuutta. Toiseksi kriisi on mitä suurimmissa määrin poliittinen. Tällöin myös asiantuntijuuteen tulee arvopohjaisuutta, joka tulee hyväksyä. Pelkkien teknokraattisten keinojen kehittämisen sijaan asiantuntijuudella on arvoa myös liittyen esimerkiksi tarvittavan yhteiskunnallisen muutoksen hyväksyttävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen.”
Emma Hakala uudessa Toxic Crimes -hankkeessa
BIOS-tutkija Emma Hakala on mukana sotien ympäristövaikutuksia tutkivassa Toxic Crimes -hankkeessa, jonka ideaa esiteltiin syyskuisessa Helsingin yliopiston verkkoartikkelissa. Hankkeessa tutkitaan mahdollisuuksia ulottaa kansainvälisen rikostuomioistuimen toiminta koskemaan myös ympäristörikoksia.
Uusia julkaisuja WISE-hankkeen blogissa
Kollegamme WISE-hankkeessa ovat kirjoittaneet tähdellisiä tekstejä. Annukka Lehikoinen käsitteli kestävyyden käsitteen epämääräisyyttä ja kestävyyden mittaamisen problematiikkaa. Roope Kaaronen taas kirjoitti viehättävässä esseessään arkisista peukalosäännöistä ja monimutkaisessa maailmassa pärjäämisestä sienestyksen näkökulmasta.
Lopuksi
Suosittelemme Nature-lehdessä käytyä keskustelua YK:n kestävän kehityksen päämääristä ja niiden ongelmista etenkin pandemian muuttamassa maailmassa. Guardianissa julkaistiin varsin onnistunut yleiskatsaus ympäristömuutoksen “keikahduspisteisiin” (tipping points). Suosittelemme myös erittäin isolla pensselillä maalaavaa artikkelia “Spaceship Earth’s Odyssey to a Circular Economy – a century long perspective”. Artikkelin perusajatuksiin voi tutustua tässä videossa.