tere – Sivu 6

13.6.2022

JAA

Eduskunnan talousvaliokunnalle: REPowerEU Annoimme 13. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan talousvaliokunnalle. Asia: E 76/2022 vp Valtioneuvoston selvitys: Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) 2021/241 muuttamisesta elpymis- ja palautumissuunnitelmien REPowerEU-lukujen osalta sekä asetusten 2021/10160, 2021/2115, direktiivin 2003/87/EY ja päätöksen – KOM(2022) 231 muuttamisesta. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Liiteasiakirja/Documents/EDK-2022-AK-33897.pdf Lausunnon pääsanomat: Suomen myönteinen kanta REPowerEU-suunnitelmaan varauksella, että EU:n 55-valmiuspaketin tavoitteita ja […]

Annoimme 13. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan talousvaliokunnalle.

Asia: E 76/2022 vp Valtioneuvoston selvitys: Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) 2021/241 muuttamisesta elpymis- ja palautumissuunnitelmien REPowerEU-lukujen osalta sekä asetusten 2021/10160, 2021/2115, direktiivin 2003/87/EY ja päätöksen – KOM(2022) 231 muuttamisesta. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Liiteasiakirja/Documents/EDK-2022-AK-33897.pdf

Lausunnon pääsanomat:

Suomen myönteinen kanta REPowerEU-suunnitelmaan varauksella, että EU:n 55-valmiuspaketin tavoitteita ja ilmastotavoitteita ei pitkällä aikavälillä vaaranneta, on BIOS-tutkimusyksikön mielestä perusteltu.
Toistaiseksi REPowerEU-suunnitelman rahoitus vaikuttaa pirstaleiselta eikä esitetyistä laskelmista käy ilmi, onko rahoitusvolyymi riittävä tarvittavien toimenpiteiden aikaansaamiseksi.
Nykyisessä tilanteessa Suomen kanta, jonka mukaan suunnitelman rahoitus on syytä toteuttaa pääasiassa olemassa olevan EU-rahoituksen puitteissa, jäsenvaltioiden päätösvaltaa rahoituksen uudelleenkohdentamisessa kunnioittaen, on perusteltu ja tukee EU- ohjelmien hyväksyttävyyttä jäsenvaltioissa jatkossa.
Lähitulevaisuudessa tarvitaan kuitenkin rohkeampia rahoitusratkaisuja, joiden valmistelu on aloitettava EU:ssa välittömästi. Seuraavien vastaavien suunnitelmien ja ohjelmien toimeenpano saattaa tulla eteen nopeasti ja rahoitustarpeet voivat olla mittavia.
EU-tasolla tarvitaan edelleen parempaa talous- ja investointipoliittista koordinaatiota, jotta tulevien vuosien siirtymäpolitiikka voisi saavuttaa sille asetetut tavoitteet.

Suomen kanta REPowerEU-suunnitelman rahoitukseen

Kiitämme mahdollisuudesta lausua eduskunnan talousvaliokunnalle Euroopan komission valmistelemasta REPowerEU-ohjelmasta ja sen rahoituksesta.

Suomen myönteinen kanta REPowerEU-suunnitelmaan varauksella, että EU:n 55- valmiuspaketin tavoitteita ja ilmastotavoitteita ei pitkällä aikavälillä vaaranneta, on BIOS-tutkimusyksikön mielestä perusteltu. Koska energiariippuvuuden katkaiseminen Venäjästä on tehtävä nopeasti, tässä tilanteessa on jokseenkin välttämätöntä turvautua toimenpiteisiin, jotka sinällään ovat pidemmän ajan päästövähennystavoitteiden vastaisia. Niiden osalta tulee varmistua siitä, että vihreää siirtymää tulevina vuosina viivyttäviä polkuriippuvuuksia ei synny ja toimenpiteistä aiheutuvaa takamatkaa kiritään umpeen kovemmilla päästötoimilla jatkossa.

BIOS-tutkimusyksikkö näkee, että toistaiseksi REPowerEU-suunnitelman rahoitus vaikuttaa pirstaleiselta eikä Euroopan komission esittämistä laskelmista käy selvästi ilmi, onko rahoitusvolyymi riittävä tarvittavien toimenpiteiden aikaansaamiseksi. Ylipäätään REPowerEU:n sisällöllinen koordinaatio vaikuttaa hajanaiselta, eikä ole helppoa saada kokonaiskuvaa siitä, mihin EU-maissa tulevina kuukausina tämän suunnitelman mukaisesti pyritään ja ennen kaikkea mitä on mahdollista tässä aikataulussa saavuttaa.

Ennen kaikkea REPowerEU-suunnitelman rahoituksen volyymia määrittää se, että Euroopan komissio esittää sen järjestämistä pääosin olemassa olevan EU-rahoituksen kautta sitä uudelleen kohdentamalla ja käyttämättä jääneitä valtuuksia hyödyntämällä. Suomi pitää tätä hyvänä lähtökohtana, eikä halua laajentaa rahoitusta uusilla rahoitusvälineillä tai esimerkiksi päästökauppajärjestelmän periaatteita muuttamalla. Päästölupien hintojen tuleekin pidemmällä aikavälillä nousta tasaisesti ja jos rahoitukseen liittyvät erityistoimenpiteet estävät tämän tavoitteen saavuttamista, niitä ei tule toteuttaa.

Suomen kanta on yleisemminkin ymmärrettävä, sillä sovittujen rahoitus- ja ohjausmekanismien nopea muuttaminen tekee politiikan koordinaatiosta tempoilevaa ja rahoituskokonaisuudesta pirstaleisen. Suomi painottaa jäsenvaltioiden päätösvaltaa olemassa olevan rahoituksen uudelleenkohdentamisessa sekä RFF-rahoituksessa että koheesiorahoituksessa. Myös tämä on hyvä periaate, joka tukee EU-ohjelmien hyväksyttävyyttä jäsenvaltioissa jatkossa.

EU-tasolla tarvitaan edelleen parempaa talous- ja investointipoliittista koordinaatiota, jotta tulevien vuosien siirtymäpolitiikka voisi saavuttaa sille asetetut tavoitteet. REPowerEU-suunnitelma ja sen toimeenpano on hyvä testi sille, missä EU:n päätöksenteossa tällä hetkellä siirtymäpolitiikan kentällä mennään. Vaikka tilanne on monesta näkökulmasta vakava ja tilanteen vakauttamiseksi tarvittavat toimenpiteet todennäköisesti ennennäkemättömän laajoja, jäsenvaltioissa suhtautuminen suunnitelman rahoitukseen on varsin konservatiivinen.

Jatkossa suhtautuminen uusiin rahoitusvälineisiin ja rahoituksen volyymin kasvattamiseen pitäisi olla kautta linjan myötämielisempää, sillä uusia negatiivisa yllätyksiä siirtymäpolitiikan tiellä varmasti vielä nähdään. Jo nyt EU:ssa pitäisikin alkaa valmistella uusia rahoitusmekanismeja, jotka voidaan tarpeen tullen ottaa käyttöön seuraavien ohjelmien ja suunnitelmien toimeenpanemisen yhteydessä.

Esimerkiksi EU:n yhteisvelalla rahoitetut koordinoidut investointiohjelmat, joissa hankkeiden laatua ja kokonaisuuden johdonmukaisuutta valvotaan EU-komission sekä jäsenmaiden yhteistoiminnassa, voisivat olla tulevaisuudessa ratkaisu pirstaleisuuden vähentämiseksi. Sekä päätöksentekijöillä että kansalaisilla tulisi olla riittävästi tietoa siitä, mihin siirtymäpoliittisilla toimilla todella pyritään, mihin niillä pystytään ja miten ne suhteutuvat asetettuihin tavoitteisiin. Tällä hetkellä muun muassa kokonaiskoordinaation puutteiden vuoksi tietoa ei ole saatavilla likimainkaan tarpeeksi.

JAA

13.6.2022

JAA

Eduskunnan talousvaliokunnalle: esitys luonnonsuojelulaiksi Annoimme 13. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan talousvaliokunnalle. Asia: HE 76/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle luonnonsuojelulaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta https://www.eduskunta.fi/pdf/HE+76/2022 Lausunnon pääsanomat: Hallituksen esitys luonnonsuojelulaiksi seuraa pääpiirteissään vakiintunutta luonnonsuojelun linjaa, joka on osoittautunut riittämättömäksi. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on kiihtynyt entisestään. Luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttäminen edellyttää tärkeimpien ajurien eli maankäytön tapojen ja luonnonvarojen […]

Annoimme 13. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan talousvaliokunnalle.

Asia: HE 76/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle luonnonsuojelulaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta https://www.eduskunta.fi/pdf/HE+76/2022

Lausunnon pääsanomat:

Hallituksen esitys luonnonsuojelulaiksi seuraa pääpiirteissään vakiintunutta luonnonsuojelun linjaa, joka on osoittautunut riittämättömäksi. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on kiihtynyt entisestään.
Luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttäminen edellyttää tärkeimpien ajurien eli maankäytön tapojen ja luonnonvarojen ylikäytön hillintää. Hallituksen esityksessä luonnonsuojelulain keinovalikoima ei juuri ulotu näille alueille.
Kansainvälinen luontopaneeli IPBES peräänkuuluttaa järjestelmätason muutoksia. Suomessa BIOS on esittänyt ekologista jälleenrakennusta, joka löytyy myös nykyisestä hallitusohjelmasta. Esitys luonnonsuojelulaiksi ei sisällä pyrkimystä tällaiseen kokonaisvaltaiseen muutokseen, vaan luonnonsuojelulain suhde muuhun lainsäädäntöön jää julkilausutusti entisen kaltaiseksi.
Hallituksen esityksessä ei konkretisoidu riittävästi luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja elvyttäminen suojelualueiden ulkopuolella, mikä olisi välttämätöntä monien korvaamattomien ekosysteemipalveluiden jatkuvuudelle. Luonnon monimuotoisuus on tärkeää kaikkialla, ei vain suojellussa luonnossa.
Erityisen ongelmallista esityksessä on tapa, jolla ekologinen kompensaatio tuodaan lakiin yhtäältä vapaaehtoisena ja toisaalta epäselvästi määriteltynä suhteessa suojelutoimien hierarkiaan (välttäminen, minimoiminen, korjaaminen, ja kompensaatio). Toimivuusarvioissa viimekätiseksi suositeltu keino uhkaa muuttua ensisijaiseksi ja luonnon monimuotoisuuden heikentämistä oikeuttavaksi keinoksi. Tällöin esimerkiksi Dasguptan raportin korostama luonnon toiminnallisten piirteiden olennainen korvaamattomuus sivuutetaan.
BIOS-tutkimusyksikkö toteaa, että kiihtyvän luonnon monimuotoisuuden kadon aikana tarvittaisiin rohkeammin yhteen nivoutuvaa lainsäädäntöä, jonka raamit muodostaa tieteellinen tieto ekologisista reunaehdoista, mukaan lukien luonnonvarojen käytön laadulliset ja määrälliset rajat.

Luonnon monimuotoisuuden tila on jatkanut heikentymistään niin globaalisti kuin Suomessa, ja heikentymisen vauhti on kiihtynyt. Nykymuotoinen lainsäädäntö ja muut toimet luonnon monimuotoisuuden kadon hillitsemiseksi ja pysäyttämiseksi ovat täten osoittautuneet riittämättömiksi, jopa epäonnistuneiksi. Huolimatta joistakin kiitettävistä muutoksista ja lisäyksistä voimassa olevaan luonnonsuojelulakiin nähden, BIOS-tutkimusyksikkö toteaa, että hallituksen esitys luonnonsuojelulaiksi sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta seuraa edelleen pääpiirteissään vallitsevaa lainsäädännön linjaa. Näin esitys on riittämätön kiihtyvän luonnon monimuotoisuuden kadon keskellä.

Tieteellinen tutkimus on vastaansanomattomasti osoittanut, kuten hallituksen esityksessä kuvataan (15), että luonnon monimuotoisuuden kadon tärkeimmät ajurit ovat maankäytön tavat ja maankäytön muutokset sekä kaiken kaikkiaan luonnonvarojen kulutuksen kestämättömyys niin määrällisesti kuin laadullisesti. Luonnon monimuotoisuus on monisäikeinen ilmiöjoukko, ja sen heikkenemisen taustalla on monia muitakin syitä, mutta ilman näihin perustaviin ajureihin puuttumista ei nykyistä yhä huonompaa suuntaa ole mahdollista kääntää. Lajien ja elinympäristöjen suojelu on yksinään riittämätön keino siihen. Vaikka hallituksen esitys mainitsee tarpeen laajeta tämän alueen ulkopuolelle, merkittäviä askeleita sitä kohti ei esitykseen sisälly.

Kuten hallituksen esityksessäkin mainitaan (15), kansainvälinen luontopaneeli IPBES on todennut, että nykymuotoisten toimien sijaan tarvitaan järjestelmätason muutoksia. BIOS-tutkimusyksikkö on kuvannut tällaista muutosta Suomessa ekologiseksi jälleenrakennukseksi – käsite on omaksuttu myös Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan. On huolestuttavaa, että maininnasta huolimatta tällaista järjestelmätason pyrkimystä ei ole havaittavissa hallituksen esityksessä. Luonnonsuojelulain keinovalikoima ei merkittävästi laajene, vaikka laajennuksen tarve on todettu voimassa olevan lain toimivuusarvioissa (32). Näin edellä kuvattuihin luonnon monimuotoisuuden kadon tärkeimpiin ajureihin ei päästä merkittävästi vaikuttamaan.

Merkittävä tapa edistää tällaista järjestelmätason muutosta olisi luonnonsuojelulain vahvempi synergia muun lainsäädännön kanssa, ja tällaisen muutoksen tarve todetaankin hallituksen esityksessä useaan otteeseen (mm. 32, 98). Suhteessa muihin lakeihin pyrkimykseksi kuitenkin määritellään “pysyttää nykyinen säätelytila” (65) ja todetaan, että “merkittävä osa sääntelystä, samoin kuin lain keskeinen rakenne säilyvät voimassa olevan luonnonsuojelulain mukaisina” (66). Niin ikään todetaan, että “uudet suojelukeinot ovat varsin rajattuja” (70). Nämä pyrkimykset ovat ilmiselvässä ristiriidassa sen kanssa, että vallitsevat luonnonsuojelulain keinot on todettu hallituksen esityksessäkin riittämättömiksi.

Hallituksen esitys luonnonsuojelulaiksi on rakentunut pitkälti edelleen sille pohjalle, että luonnon monimuotoisuuden suojelu koskee ensisijaisesti lajien ja niiden elinympäristöjen suojelua. Uudet lisäykset koskien luontotyyppien uhanalaisuutta ovat sinänsä kiitettäviä, mutta koska “säännös olisi luonteeltaan informatiivinen, eikä aiheuttaisi välittömästi luonnonsuojelulakiin perustuvia uusia velvoitteita” (84), sen vaikutus uhkaa jäädä vähäiseksi. Nämä perinteiset suojelun muodot ovat välttämätön osa luonnon monimuotoisuuden kadon torjumista, mutta ne eivät riitä.

Vaikka esityksessä todetaankin useaan otteeseen luonnon monimuotoisuuden merkitys suojelualueiden ulkopuolella, konkretia jää vähäiseksi. BIOS muistuttaa, että luonnon monimuotoisuus ei ole vain lajimäärän ja elinympäristöjen kirjon asia, vaan siitä riippuu myös sellaisten aineen ja energian kiertojen ylläpito ja uusiutuminen, josta kaikki ihmiselämä ja hyvinvoinnin luominen on riippuvaista. “Luonnon monimuotoisuus liittyy läpileikkaavasti kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan, ja viime kädessä asettaa sille myös reunaehtoja”, todetaan myös hallituksen esityksessä (98). Nykyään on tullut tavaksi puhua kestävyyden lajeista (ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen) rinnakkaisina ja tasa-arvoisina, mutta tällainen puhetapa tahtoo sivuuttaa ekologisten reunaehtojen perimmäisyyden. Ilman niiden säilymistä mitkään muut kestävyyden lajit eivät ole mahdollisia.

Juuri siksi luonnonvarojen käyttö on luonnon monimuotoisuuden varjelun ja elvyttämisen ydinasia – kaikkialla, ei vain suojellussa luonnossa. Esityksessä toistuvasti esiin nostetut ekosysteemipalvelut eivät synny vain siinä luonnossa, jota rajataan luonnonsuojelualueille tai suojellaan muutoin erillisinä alueina, vaan ekosysteemipalveluita tuottavat luonnon prosessit kaikkialla – toisin sanoen myös maatalousalueilla, talousmetsissä, vesistöissä ja niin edelleen. Näitä prosesseja häiritsevät kestämättömät tuotannon, teollisuuden, kulutuksen, asumisen yms. käytännöt, ja niiden turvaaminen vaatii laajaa elämänkäytäntöjen muutosta – edellä kuvattua järjestelmätason muutosta. Kuten sanottua, tämä jää pääosin hallituksen esityksen ulkopuolelle.

Hallituksen esityksessä ohimennen mainittu Dasguptan raportti (67) on tuonut osaltaan laajempaa keskustelua luonnon monimuotoisuudesta Suomeen. Tosin kuten BIOS-tutkimusyksikkö on todennut (https://bios.fi/life-matters-everywhere-the- notion-of-biodiversity-in-the-dasgupta-review/), raportista hallituksen esitykseenkin omaksuttu luonnon tarkastelu varallisuutena tai pääomana tahtoo painottaa sellaista ymmärrystä, että tuo varallisuus sijaitsee ennen kaikkea erillisillä luontoalueilla ja niiden monimuotoisuudessa. Kun luontoa turvataan, se tuottaa ihmisille palveluita, on ajatus yksinkertaisessa muodossaan.

On kuitenkin kriittisen tärkeää ymmärtää, että lukuisten ekosysteemipalveluiden turvaamisessa on pikemminkin kyse erilaisten virtojen (ravinnekierrot, veden puhdistuminen jne.) jatkuvuuden turvaamisesta, jolloin avainasemassa ovat tuotanto- ja kulutuskäytäntöjemme muutokset ja luonto niiden piirissä. Kuten Dasguptan raportissa todetaan, luonnon prosessit ovat usein korvaamattomia (non- substitutability): siksi yhden vaurion tai haitan korvaaminen muualla ei välttämättä laisinkaan korvaa menetettyjä luonnon toiminnallisia piirteitä. Niinpä esityksen ohjaavaksi periaatteeksi omaksuttu “ei luonnon nettohävikkiä” on ongelmallinen: yhtäällä hävitetyn luonnon monimuotoisuuden korvaamisesta toisaalta ei seuraa nettonollaa, vaan häviämisen vaikutukset luonnon toiminnallisuuteen säilyvät.

Tämän vuoksi BIOS-tutkimusyksikkö toteaa lopuksi, että hallituksen esityksessä luonnonsuojelulaiksi ehdotettu ekologisten kompensaatioiden rooli on syvästi ongelmallinen. Ensinnäkin puhtaasti vapaaehtoisena sen vaikuttavuudesta vallitsee suuri epävarmuus, kuten esityksessäkin todetaan. Toiseksi, vuoden 2020 toimivuusarviossa ekologisia kompensaatioita ehdotettiin yleistä etua ajavien hankkeiden poikkeuslupiin tai tilanteisiin, joissa luontoarvojen heikentämistä ei voida välttää (62). Tällaisessa lähestymistavalla ekologinen kompensaatio on luonnonsuojelutoimien hierarkiassa viimekätinen, ja sen edellä ovat tärkeysjärjestyksessä haitan välttäminen, minimoiminen ja sen korjaaminen. Hallituksen esityksessä ekologinen kompensaatio ei kytkeydy minkäänlaiseen hierarkiaan. Juuri tällöin yksiulotteinen “ei nettohävikkiä” -ajatus voi saada muodon, että luonnon monimuotoisuuden hävittäminen oikeutetaan korvaamalla se toisaalla. Mutta kuten sanottua, varsinainen korvautuvuus ei juuri koskaan ole mahdollista – juuri siksi ekologisen kompensaation tulisi olla viimekätinen “last resort”. Hallituksen esityksessä taas “ekologisen kompensaation säännöksillä vastattaisiin yritysten ympäristövastuun osoittamistarpeeseen” (62), mikä kuvastaa pikemmin keinon ensisijaisuutta.

Hallituksen esityksessä todetaan useita kertoja, että kunnollisia kokemuksia ekologisen kompensaation toimivuudesta ja eri toimijoiden halusta omaksua sen käytäntöjä ei juuri ole. Tästä huolimatta ekologinen kompensaatio on esityksen näkyvimpiä ellei näkyvin uusi toimi. Tarvittavia kokemuksia kompensaatioiden toiminnasta saataisiin ainoastaan laajoilla kokeiluilla, joissa kompensaatioiden suhdetta muuhun luonnonsuojelun keinohierarkiaan voitaisiin testata. Sen sijaan esityksessä lanseerataan vapaaehtoisuuteen perustuvaa käytäntöä, jonka määritelmät ovat niin löyhät, että riski muuttua luonnon monimuotoisuuden heikentämisen oikeuttamisen välineeksi on ilmeinen.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiselle ja elvyttämiselle on kriittisen tärkeää, että joillekin asioille voidaan sanoa “ei”. Ekologisen kriisin oloissa on asioita, joille ei ole mielekästä määritellä hintaa. Tämä on myös eräs mainitun Dasguptan raportin ydinviestejä.

Hallituksen esityksessä todetaan lisäksi: “Tavoitteena tulisi olla tasapainon löytäminen luontoarvoja heikentävien ja niitä suojelevien toimenpiteiden kesken. Kyse on käytännössä ekologisesta kompensaatiosta, jota tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan vapaaehtoisena sisällytettäväksi osaksi luonnonsuojelulakia.” (30)

Tavoitteen asettaminen heikentämisen ja suojelun tasapainoksi tilanteessa, jossa luonnon monimuotoisuuden tilaa olisi pikemminkin elvytettävä laajalti, kuvastaa sitä, miten epävarmalla pohjalla ekologinen kompensaatio on nykyisessä esityksessä. BIOS-tutkimusyksikkö kehottaa painavasti muokkaamaan ekologista kompensaatiota kohti toimivuusarvioissa esitettyä viimekätistä linjaa.

Hallituksen esityksen kohdassa “Muut toteuttamisvaihtoehdot” mainitaan, että uuden luonnonsuojelulain valmisteluvaiheessa esillä on ollut myös puitelain kaltainen biodiversiteettilaki. Tämä mahdollisuus on hylätty, koska se olisi vaatinut “huomattavan laajaa yhteiskunnallista keskustelua koko ympäristölainsäädännön lähtökohdista ja tavoitteista” (103). Hallitus on päätynyt lakiesitykseen, joka painottaa monessa kohdin vapaaehtoisuutta ja suhteellisen kevyitä taloudellisia kannustimia luonnonsuojelukäytännöissä. Kiihtyvän luontokadon aikana on ihmeteltävä, miksi laajapohjaisemman ympäristölainsäädännön mahdollisuus on hylätty.

BIOS-tutkimusyksikkö toteaa, että pahenevan luonnon monimuotoisuuden tilan korjaaminen edellyttäisi juuri edellä kuvattua ympäristölainsäädännön lähtökohtien ja tavoitteiden uudelleenarviointia, sekä kytkemistä vahvasti ja läpäisevästi muuhun lainsäädäntöön. Lisääntyvä ja syventyvä tieto luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja moniulotteisuudesta osoittaa, että pelkät perinteiset suojelukeinot eivät riitä. Ympäristö- ja luonnonsuojelulainsäädännössä ja läpäisevästi kaikessa luonnonvarojen käyttöön liittyvässä lainsäädännössä lähtökohdaksi olisi otettava ne ekologiset reunaehdot, joiden puitteissa inhimillisen hyvinvoinnin luominen ja ylläpitäminen on mahdollista. Nämä reunaehdot rapautuvat nykyisellään yhä pahemmin, vuosi vuodelta. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja elvyttämisen kannalta tämä tarkoittaa, että lainsäädännön lähtökohdaksi olisi otettava pysyminen luonnonvarojen käytön kestävissä laadullisissa ja määrällisissä rajoissa.

JAA

13.6.2022

JAA

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle: REPowerEU-suunnitelma Annoimme 13. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle. Asia: E 68/2022 vp Valtioneuvoston selvitys: Komission tiedonanto, REPowerEU-suunnitelma https://www.eduskunta.fi/pdf/E+68/2022 Lausunnon pääsanomat: Suomen myönteinen kanta REPowerEU-suunnitelmaan varauksella, että EU:n 55-valmiuspaketin tavoitteita ja ilmastotavoitteita ei pitkällä aikavälillä vaaranneta, on BIOS-tutkimusyksikön mielestä perusteltu. Suomen tulisi asettaa energiansäästössä komission suositusta (-13 %) kovempi kansallinen tavoite. Sähköistyminen ja kulutuksen vähentäminen ovat […]

Annoimme 13. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle.

Asia: E 68/2022 vp Valtioneuvoston selvitys: Komission tiedonanto, REPowerEU-suunnitelma https://www.eduskunta.fi/pdf/E+68/2022

Lausunnon pääsanomat:

Suomen myönteinen kanta REPowerEU-suunnitelmaan varauksella, että EU:n 55-valmiuspaketin tavoitteita ja ilmastotavoitteita ei pitkällä aikavälillä vaaranneta, on BIOS-tutkimusyksikön mielestä perusteltu.
Suomen tulisi asettaa energiansäästössä komission suositusta (-13 %) kovempi kansallinen tavoite.
Sähköistyminen ja kulutuksen vähentäminen ovat tavoitteita, jotka on kyettävä toteuttamaan yhtä aikaa, eivätkä ne oikein toteutettuna vaaranna toisiaan.
Energiansäästötoimet eivät voi perustua pelkästään valistukseen, vaan sekä kansallisesti että EU-tasolla valmisteltava myös verotuksellisia keinoja.
Uusiutuvien energialähteiden lisääminen ei saa johtaa biomassajakeiden ylikäyttöön; kestävästi tuotetuilla biomassoilla on dynaaminen mutta ehdoton maksimimäärä.
EU-tasolla tarvitaan edelleen parempaa talous- ja investointipoliittista koordinaatiota, jotta tulevien vuosien siirtymäpolitiikka voi saavuttaa sille asetetut tavoitteet.

Suomen kannanmuodostus REPowerEU-suunnitelmaan

Kiitämme mahdollisuudesta lausua eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Euroopan komission valmistelemasta REPowerEU-ohjelmasta, sen tavoitteista ja ehdotetuista toimenpiteistä, ekologisen jälleenrakennuksen näkökulmasta.

REPowerEU-suunnitelman tavoitteet

Suomen myönteinen kanta REPowerEU-suunnitelmaan varauksella, että EU:n 55-valmiuspaketin tavoitteita ja ilmastotavoitteita ei pitkällä aikavälillä vaaranneta, on BIOS-tutkimusyksikön mielestä perusteltu.

Koska energiariippuvuuden katkaiseminen Venäjästä on tehtävä nopeasti, tässä tilanteessa on jokseenkin välttämätöntä turvautua toimenpiteisiin, jotka sinällään ovat pidemmän ajan päästövähennystavoitteiden vastaisia. Niiden osalta tulee varmistua siitä, että vihreää siirtymää tulevina vuosina viivyttäviä polkuriippuvuuksia ei synny ja toimenpiteistä aiheutuvaa takamatkaa kiritään umpeen kovemmilla päästötoimilla jatkossa.

Suomen tulisi tukea määrätietoisesti REPowerEU-suunnitelman energiansäästöön ja fossiilisten polttoaineiden nopeaan korvaamiseen liittyviä aloitteita. Koska Suomen per capita energia- ja luonnonvarakulutus on EU:n korkeimpia, Suomen tulee asettaa esimerkiksi energiansäästössä komission suositusta (-13 %) kovempi kansallinen tavoite.

BIOS-tutkimusyksikkö muistuttaa, että sähköistyminen ja kulutuksen vähentäminen ovat tavoitteita, jotka on kyettävä toteuttamaan yhtä aikaa, eivätkä ne oikein toteutettuna vaaranna toisiaan. Polttamattoman sähköntuotannon tulee korvata ensisijaisesti runsaspäästöistä energiantuotantoa, ja kulutusvähennysten tulee kohdentua myös ensisijaisesti runsaspäästöiseen tuotantoon. Verotuksellisten keinojen avulla on varmistettava, että sähköistyminen ja energiatehokkuustoimet todella vähentävät päästöjä, eivätkä mitätöidy rebound-efektien kautta.

REPowerEU-suunnitelman toimeenpano

Energiansäästötoimet eivät voi perustua pelkästään valistukseen, vaan sekä kansallisesti että EU-tasolla on alettava valmistella laajempaa toimenpidekokonaisuutta, jossa myös verotukselliset keinot ovat mukana.

Uusiutuvien energialähteiden lisääminen on kannatettavaa, mutta se ei saa johtaa biomassajakeiden ylikäyttöön; kestävästi tuotetuilla biomassoilla on dynaaminen mutta ehdoton maksimimäärä. Biomassan tuonnin kestävyyskriteereitä on tarkistettava ja tiukennettava.

Suomen tulisi suhtautua myötämielisesti EU:n aurinkovoiman Solar Strategyyn ja edistää aurinkoenergiaa myös kansallisesti.

Toistaiseksi REPowerEU-suunnitelman rahoitus vaikuttaa pirstaleiselta eikä esitetyistä laskelmista käy ilmi, onko rahoitusvolyymi riittävä tarvittavien toimenpiteiden aikaansaamiseksi.

EU-tasolla tarvitaan edelleen parempaa talous- ja investointipoliittista koordinaatiota, jotta tulevien vuosien siirtymäpolitiikka voisi saavuttaa sille asetetut tavoitteet. Esimerkiksi päästökauppaa tulee jatkuvasti kehittää johdonmukaisesti siten, ettei yksittäisten rahoitustarpeiden vuoksi poiketa aiemmin sovitusta linjasta.

EU:n yhteisvelan laajempi käyttö siirtymäpolitiikan rahoituksessa jatkossa voisi olla hyvä tapa vähentää edellä mainittua pirstaleisuutta. Määrittämällä rahoituksen käytön ehdot EU:n ja jäsenvaltioiden yhteistoiminnassa siten, että niillä mahdollistettavat investoinnit aidosti tukevat johdonmukaista siirtymäpolitiikkaa, yhteisrahoitukseen yleensä liitetyt tehottomuusongelmat voidaan ratkaista. Koska siirtymäpolitiikan ratkaisut välttämättä ovat osaltaan ylikansallisia, myös ylikansallista rahoitusta tarvitaan niiden toteuttamiseksi.

JAA

7.6.2022

JAA

Eduskunnan talousvaliokunnalle: jakeluvelvoite Annoimme 7. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan talousvaliokunnalle. Asia: HE 85/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä annetun lain 5 §:n muuttamisesta ja 5 b §:n väliaikaisesta muuttamisesta https://www.eduskunta.fi/pdf/HE+85/2022 Lausunnon pääsanomat: Hallituksen esitys eduskunnalle uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamiseksi 7,5 prosenttiyksiköllä (12 prosenttiin) vuodeksi 2022 ja jakeluvelvoitteen ylittämistä koskevan sääntelyn lieventämiseksi […]

Annoimme 7. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan talousvaliokunnalle.

Asia: HE 85/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle
laiksi uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä
annetun lain 5 §:n muuttamisesta ja 5 b §:n väliaikaisesta
muuttamisesta https://www.eduskunta.fi/pdf/HE+85/2022

Lausunnon pääsanomat:

Hallituksen esitys eduskunnalle uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamiseksi 7,5 prosenttiyksiköllä (12 prosenttiin) vuodeksi 2022 ja jakeluvelvoitteen ylittämistä koskevan sääntelyn lieventämiseksi on reaktio Venäjän hyökkäyssodan seurauksena tapahtuneeseen polttoaineiden hinnannousuun.
BlOS-tutkimusyksikön arvion mukaan esitetyn toimenpiteen seuraukset voivat jäädä varsin maltillisiksi sekä hintojen muutoksen että pidemmän ajan ilmastovaikutusten suhteen.
On mahdollista, että esitetty muutos ei vaikuta juuri lainkaan kuluttajahintoihin, joiden alentamisella toimenpidettä ensisijaisesti perustellaan. On mahdollista, että hyödyn hinnan alenemisesta saavat jopa täysimääräisesti polttoaineiden tuottajat sekä jakelijat.
Jos tuottajat ja jakelijat reagoivat laskemalla polttoaineen myyntihintoja, jakeluvelvoitteen pienentäminen voi olla toimiva väliaikainen keino helpottaa inflaatiopainetta taloudessa. Samalla se on kuitenkin tuki fossiiliselle polttoaineelle, jonka käyttö pidemmän päälle tulee lopettaa.
Määräaikainen jakeluvelvoitteen pienentäminen ei synnytä niin sanottua polkuriippuvuutta. Velvoite voidaan palauttaa nopeasti entiselle tasolleen ja sitä voidaan kiristää jatkossa tarpeen mukaan, jopa hallituksen esitystä enemmän.
Keskeinen kysymys pidemmällä aikavälillä on se, onko jakeluvelvoite ja biopolttoaineen käyttö maaliikenteessä ylipäätään kestävä ratkaisu ekologisesti ja ilmastopäästöjen näkökulmasta. Erityisesti viimeaikaiset tiedot Suomen hiilinielujen tasosta muuttavat kuvaa biopolttoaineiden
mahdollisuuksista olla osa tulevaisuuden energiapalettia.

Jakeluvelvoitteen väliaikainen muuttaminen

Kiitämme mahdollisuudesta lausua eduskunnan talousvaliokunnalle uusiutuvienpolttoaineiden liikennekäytöstä ja sen säätelystä ekologisen jälleenrakennuksen näkökulmasta.

Hallituksen esitys eduskunnalle uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen
alentamiseksi 7,5 prosenttiyksiköllä (12 prosenttiin) vuodeksi 2022 ja jakeluvelvoitteen ylittämistä koskevan sääntelyn lieventämiseksi on reaktio Venäjän hyökkäyssodan seurauksena tapahtuneeseen polttoaineiden hinnannousuun. Fossiilisen energian hinnat ovat nousseet nopeasti vuoden 2021 lopulta lähtien, mutta sodan ja talouspakotteiden seurauksena nousuvauhti entisestään kiihtyi.

BlOS-tutkimusyksikön arvion mukaan hallituksen esityksen mukaisten
toimenpiteiden seuraukset voivat jäädä varsin maltillisiksi sekä hintojen muutoksen että pidemmän ajan ilmastovaikulusten suhteen. Tästä huolimatta ne ovat nykyisessä tilanteessa harkinnanarvoisia, sillä taloudelliset olosuhteet ovat muuttuneet nopeasti haasteellisiksi.

Ensinnäkin on mahdollista, että esitetty muutos ei vaikuta juuri lainkaan
kuluttajahintoihin, joiden alentamisella toimenpidettä ensisijaisesti perustellaan. On mahdollista, että hyödyn hinnan alenemisesta saavat jopa täysimääräisesti polttoaineiden tuottajat sekä jakelijat kasvattamalla katteitaan.

Jos tuottajat ja jakelijat reagoivat laskemalla polttoaineen myyntihintoja,
jakeluvelvoitteen pienentäminen voi olla toimiva väliaikainen keino helpottaa
inflaatiopainetta taloudessa. On kuitenkin syytä tiedostaa, että samalla se on tuki fossiiliselle polttoaineelle, jonka käyttö pidemmän päälle tulee lopettaa.

On selvää, että jatkossakin fossiilisten polttoaineiden hinta tulee nousemaan, eikä tätä kehitystä ole myöskään syytä pyrkiä pysyvillä tulonsiirroilla lopettamaan. Määräaikaisilla toimenpiteillä, kuten jakeluvelvoitteen pienentämisellä, voidaan kuitenkin tasoittaa yllättäviä hintapiikkejä, josta viime viikkojen polttoaineiden hintakehitys käy esimerkiksi.

Määräaikaiset tasoittavat loimet tulee kuitenkin valita harkiten niin, että ne eivät
patoa pidemmän aikavälin siirtymäpolitiikkaa muuttamalla ja lukitsemalla
yhteiskunnan rakenteita ongelmallisesta Hallituksen esittämä määräaikainen
jakeluvelvoitteen pienentäminen on hyvä toimenpide juuri siitä syystä, että se ei
synnytä niin sanottua polkuriippuvuutta. Velvoite voidaan palauttaa nopeasti entiselle tasolleen ja sitä voidaan kiristää jatkossa tarpeen mukaan, jopa hallituksen esitystä enemmän.

Keskeinen kysymys pidemmällä aikavälillä on se, onko jakeluvelvoite ja
biopolttoaineen käyttö maaliikenteessä ylipäätään kestävä ratkaisu ekologisesti ja ilmastopäästöjen näkökulmasta. Erityisesti viimeaikaiset tiedot Suomen hiilinielujen tasosta muuttavat kuvaa biopolttoaineiden mahdollisuuksista olla osa tulevaisuuden energiapalettia. Biopolttoaineista ei ole nykyisillä maankäytön päästöarviolla korvaamaan kestävästi fossiilisia polttoaineita henkilöautoilussa siinä laajuudessa, kuin olisi tarpeellista nykyisten ja ennustettujen liikennemäärien ylläpitämiseksi.

JAA

6.6.2022

JAA

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle: lentovero Annoimme 6. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle. Asia: KAA1/2020 vp Lentovero, Esiselvitys: Valtioneuvoston selvitys-ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:19 https://www.eduskunta.fi/pdf/KAA+1/2020 Lausunnon pääsanomat: Lentoliikenteen radikaali vähentäminen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä on välttämätöntä, jotta ilmastokriisin ja laajemman ekologisen kriisin negatiivisia vaikutuksia pystytään rajoittamaan oikeudenmukaisesti. On tärkeää tutkia ja vertailla eri ohjaustapoja, joilla lentämistä voidaan lähitulevaisuudessa nopeasti vähentää. […]

Annoimme 6. kesäkuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle.

Asia: KAA1/2020 vp Lentovero, Esiselvitys:
Valtioneuvoston selvitys-ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:19
https://www.eduskunta.fi/pdf/KAA+1/2020

Lausunnon pääsanomat:

Lentoliikenteen radikaali vähentäminen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä on välttämätöntä, jotta ilmastokriisin ja laajemman ekologisen kriisin negatiivisia vaikutuksia pystytään rajoittamaan oikeudenmukaisesti.
On tärkeää tutkia ja vertailla eri ohjaustapoja, joilla lentämistä voidaan lähitulevaisuudessa nopeasti vähentää. Esiselvitys ”Verotus lentoliikenteen päästöohjauksessa” pyrkii johdonmukaisesti valottamaan tätä asiaa.
Selvityksen perusteella siinä tarkasteltujen verotuksen toteutustapojen välillä on vain pieniä eroja lopputuloksen kannalta. Lisäksi tutkimuksen johtopäätöksiin sisältyy paljon ehdollisuutta (eri oletuksille), mikä voi edelleen kaventaa eroja. Keskeistä näyttääkin olevan, että lentämistä verotetaan jatkossa riittävän voimakkaasti tavalla tai toisella niin, että lentäminen vähenee halutulla tavalla ja tuottaa tavoitellut päästövähennykset.
Pienen kansallisen lentoveron kehittely yksittäisenä ilmastotoimenpiteenä ilman laajempaa siirtymäpoliittista näkökulmaa ei ole välttämättä tehokas tapa tavoitella nopeita päästövähennyksiä ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa.
Jatkossa lentämisen vähentämisen politiikkaa pitäisi tarkastella suurempana kokonaisuutena ja osana laajempaa kansallista, EU-tasoista sekä globaalia siirtymäpoliittista suunnittelua. Verojen lisäksi myös muut työkalut, kuten lentokiintiöt ja lentomäärien kasvun mukana nouseva progressiivinen verotus tulee ottaa mukaan tarkasteluun. Ilmeinen kansainvälistä yhteistyötä vaativa keino päästövähennyksiin on fossiilisten lentopolttoaineiden veroetujen poistaminen.
Suomessa on mahdollista ottaa käyttöön jonkinlainen kansallinen lentovero, jota voidaan kehittää jatkossa kertyvien kokemuksien pohjalta. Tällä hetkellä kaikki toimet lentämisen vähentämiseksi ovat tarpeellisia.

Verotus lentoliikenteen päästöohjauksessa

Kiitämme mahdollisuudesta lausua eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle lentoveroa koskevasta esiselvityksestä ekologisen jälleenrakennuksen näkökulmasta.

Lentoliikenne erityinen liikennesektori ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta

Lentoliikenne on ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta hankala liikennesektori, koska se on muihin liikennemuotoihin verrattuna suhteellisen pienestä koostaan huolimatta ollut kansainvälisesti nopeasti kasvava ja siten myös nopeasti päästöjään lisäävä sektori – ainakin ennen koronapandemiaa. Suomessa Finnarin asemoituminen Aasian liikenteen solmukohdaksi on osa tätä globaalia kasvutrendiä.

Lentoliikenteen käyttö on voimakkaasti keskittynyttä: lentoliikenteen käyttäjät ylipäätään ovat globaali vähemmistö (reippaasti yli puolet maailman väestöstä ei ole käyttänyt lentoliikenteen palveluksia kertaakaan), ja lentoliikenteen käyttäjistä pieni osa vastaa suurimmasta osasta lentoliikenteen käytöstä ja siten sen päästöistä. Kaiken kaikkiaan noin yksi prosentti globaalista väestöstä vastaa yli puolesta kaikista lentoliikenteen päästöistä.¹

On oletettavaa, että myös Suomessa lentoliikenteen käyttö ja näin aiheutuneet päästöt keskittyvät erityisen paljon lentäville asiakkaille. Ennen pandemiaa tehdyissä arvioissa on todettu, että henkeä kohden lasketut lentoliikenteen päästöt ovat Suomessa toiseksi korkeimmat koko maailmassa.² Vaikka Suomen maantieteellinen asema ikään kuin saarena suhteessa Länsi-Eurooppaan perustelee kansainvälisen liikenteen tarvetta, eivät vallitsevat lentoliikenteen päästölukemat ole ilmastonmuutoksen oikeudenmukaisen hillitsemisen näkökulmasta perusteltuja. Riippumatta siitä, tarkastellaanko asiaa historiallisen vastuun, maksukyvyn tai jäljellä olevan päästöbudjetin tasajaon näkökulmasta, joka tapauksessa lentoliikenteen päästövähennysten taakka kuuluu sinne, missä suurimmat päästölähteet ovat.

Samaan aikaan tiedetään, että päästöjen vähentämisellä on kiire. Huhtikuussa 2022 julkaistun IPCC:n III työryhmän raportin julkaisun tiedote ilmaisee asian yksiselitteisesti: ”jos ilmastonmuutos halutaan rajoittaa alle 1,5°C lämpenemisen, päästövähennysten aika on nyt tai ei koskaan”³. Tilastokeskuksen vuoden 2021 kasvihuonekaasujen ennakkoraportin – johon sisältyy tieto maankäyttösektorin kääntymisestä hiilinielusta päästölähteeksi – mukaan Suomen nettopäästöt eivät ole vähentyneet lainkaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.⁴ Näin ollen Suomen päästövähennysten tulee seuraavina vuosina olla huomattavasti jyrkempiä.

Lentoliikenteen päästövähennysten toteuttaminen lentämistä vähentämälle tulee olla ensisijainen keino, koska fossiilisille polttoaineille vaihtoehtoista lentopolttoainetta ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä nykyisen ja ennustetun lentämisen volyymin mittakaavassa. Biomassaperäisten polttonesteiden sekoittaminen lentopolttoaineisiin on lähitulevaisuudessa joka tapauksessa vähäistä, eikä kestävästi saatavilla olevista biomassoista tai biomassaperäisten polttonesteiden ilmastohyödyistä ole riittävää näyttöä.

On siis kaksi painavaa syytä, miksi lentoliikenteen päästöjen vähentäminen on välttämätöntä: ilmastopäästöjen laskun äärimmäinen kiire ja ilmastotoimien oikeudenmukainen ja reilu jako.

Verotus keinona lentomatkustamisen vähentämiseksi

Lentomatkustuksen vähentämiseksi verotus on yksi keino. Onkin tärkeää tutkia ja vertailla eri ohjaustapoja, joilla lentämistä voidaan lähitulevaisuudessa nopeasti vähentää. Esiselvitys ”Verotus lentoliikenteen päästöohjauksessa” pyrkii johdonmukaisesti valottamaan tätä asiaa.

Vertailussa mukana olleet veromallit eivät kuitenkaan tyhjennä koko verotusmahdollisuuksien kenttää. Vertailtujen mallien vaikutukset niin päästöihin kuin talouteenkin ovat tutkimuksen mukaan maltillisia. Lisäksi tutkimuksen johtopäätöksiin sisältyy paljon ehdollisuutta eri oletuksille, mikä voi edelleen kaventaa eroja tarkasteltujen veromallien välillä. Iso kysymys on, millaiseksi vaikutukset muodostuisivat suuremmalla verolla, joka pakottaisi suurempiin siirtymiin liikenteessä ja kuljetuksessa. Todennäköisesti suuri lentovero ei olisi poliittisesti mahdollinen kansallisesti toteutettavaksi, joten mallinnuksia pitäisi tehdä vähintään Euroopan tasolla – ehkä globaalilla näkökulmalla. Olisi ollut toivottavaa, että tutkimuksessa olisi tarkasteltu myös huomattavasti korkeampia veroasteita ja myös muita kuin nyt valituksi tulleita veromalleja.

Erityisesti on huomioitava, että koska lentomatkustus keskittyy voimakkaasti suhteellisen pienelle asiakaskunnalle, on tehokkaimmat keinot löydettävissä tämän ryhmän lentomatkustamiseen vaikuttamalla. Siksi erilaiset asteittain kohoavat (progressiiviset) verot ja maksut ovat näistä toimista tehokkaimpia. Kuten selvityksessä todetaan, esimerkiksi Saksan lippuvero on vaikuttanut matkustamiseen epätasa-arvoisesti ja tehottomasti, vähentäen lähinnä pienituloisten lentoja mutta ei liikematkustamista. Tehokkaan lentoveron on toimittava nimenomaan vähentäen runsaimmin lentävien matkustamista. Koska ilmastopäästöt ylipäätään ovat ekologisesti kestämättömällä tasolla ja koska lentoliikenteen ilmastopäästöt erityisesti ovat olleet kasvu-uralla, on tutkittava ja käyttöönotettava myös muita keinoja, kuten henkilökohtaisia lentokiintiöitä ja -kattoja.

Ilmeinen askel lentoliikenteen fossiilisten päästöjen vähentämiseksi on fossiilisille lentopolttoaineille erilaisilla tuilla ja verokohteluilla luodut etuudet verrattuna fossiilisiin polttoaineisiin muussa liikennekäytössä. Suomen on aktiivisesti vaikutettava siihen, että fossiilisten lentopolttoaineiden nauttimat tuet ja edut poistetaan.

Yksittäiset ilmastotoimenpiteet, kuten lentovero, ovat sinänsä toivottavia, mutta ilman kattavaa kuvaa siirtymästä fossiilisten polttoaineiden käytön jälkeiseen aikaan niiden vaikutukset ovat osittain arvaamattomia ja voivat jäädä potentiaaliaan tehottomammiksi. Sen lisäksi, että fossiilisten käytöstä lentoliikenteessä syntyviä päästöjä on vähennettävä, on myös arvioitava, miten ja millä infrastruktuurilla kansainvälinen liikenne Suomesta voidaan toteuttaa ja miten lentoliikenteen vähentäminen vaikuttaa yhteiskunnan eri sektoreilla.

Digitalisaatio ja etätyö voivat auttaa työhön liittyvän lentämisen vähentämisen aiheuttamaan yhteyksien heikentymiseen. Lomalennot ovat kuitenkin tyypillisesti olleet työmatkalentoja suurempi päästölähde. Niiden korvaaminen etäyhteyksillä ei ole yhtä tarkoituksenmukaista, joten lentämisen vähentämisen toisena puolena on pohdittava esimerkiksi työssäkäyvän väestön vapaa-ajan lisäämistä ja maata pitkin matkustamisen hinnoittelua suhteessa ostovoimaan, jotta pidemmät ja hitaammat lomamatkat ovat mahdollisia. Tällaisen kokonaisvaltaisen näkemyksen luominen edellyttää paitsi ekologisen jälleenrakennuksen aineellisen ja taloudellisen myös sen sosiaalisen ja kulttuurisen puolen ymmärrystä ja ennakointia.

Vaikka siirtymäpolitiikan kokonaisnäkemys on vielä liian suppea ja lentoveron toteuttamisessa monet kysymykset ovat avoimia, on Suomessa mahdollista ottaa piankin käyttöön jonkinlainen kansallinen lentovero, jota voidaan sitten kehittää jatkossa kertyvien kokemuksien ja hahmotettujen tarpeiden pohjalta. Tällä hetkellä kaikki toimet lentämisen vähentämiseksi ovat hyödyllisiä.

1 https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0959378020307779

2 https://theicct.org/not-every-tonne-of-aviation-co2-is-created-equal/

3 https://www.ipcc.ch/2022/04/04/ipcc-ar6-wgiii-pressrelease/

4 https://stat.fi/julkaisu/cktlcpwag38sg0c5561iqop0y

JAA

Tervetuloa lukemaan BIOS-tutkimusyksikön maaliskuun uutiskirjettä. (Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!). Kuten edellisellä kerralla lupasimme, käymme läpi tuoretta IPCC:n raporttia, mutta hyvin erilaisessa tilanteessa kuin silloin osasimme arvatakaan. Helmikuussa suursodan pilvet olivat vielä taivaanrannassa, vaikka Ukrainassa olikin sodittu jo pitkään. Nyt on havahduttu toivottavasti lopullisesti siihen, että irtaantuminen fossiilisista polttoaineista on ilmastopolitiikan lisäksi turvallisuuden ja vakauden kysymys – niin lyhyellä kuin pitkällä aikajänteellä. Siksi olisi paitsi sodasta kärsiviä kohtaan tylyä myös yksinkertaista ajattelua valittaa siitä, että “nyt kukaan ei muista ilmastokriisiä”. Kuten tuoreessa blogiartikkelissamme totesimme:

“Tällaisia antroposeenin ajan kriisit ovat, monisyisesti yhteen nivoutuvia nopeita ja hitaita, paikallisia ja globaaleja tapahtumakulkuja, joissa ei koskaan päästä toimimaan puhtaalta pöydältä.”

Godorfin ratapiha Kölnissä, taustalla osa petrokemiallista Reininmaa-jalostamoaluetta. Kuva: Wikimedia Commons.

Maailmalta

Venäjän hyökkäys Ukrainaan

Julkaisimme blogissamme maaliskuun alussa kaksi kirjoitusta, joissa tarkastelimme Venäjän ja Ukrainan sotaa energiamurroksen ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta. Vaikka Eurooppa edelleen tuskailee sen kanssa, kuinka paljon ja miten nopeasti riippuvuutta Venäjän energiatuonnista voidaan vähentää, aihe on vielä näkyvämmin esillä kuin tuolloin kirjoittaessamme. On kuitenkin selvää, että välitön tuonnin katkaiseminen joko pakotteiden kiristämisenä tai Venäjän vastatoimena aiheuttaisi merkittäviä vaikeuksia koko Euroopassa, etenkin Saksan kaltaisissa maissa, joissa venäläisellä maakaasulla lämmitetään koteja ja laitetaan ruokaa. Mikään maa ei kuitenkaan olisi immuuni vaikutuksille, ei Suomikaan – onhan esimerkiksi venäläisen öljyn jalostaminen merkittävä elinkeino. Sodan raaistuessa päivä päivältä aiemmin poliittisesti mahdottomilta vaikuttaneet asiat voivat kuitenkin pian muuttua mahdollisiksi, sitten todennäköisiksi ja lopulta välttämättömiksi. Euroopan energialaskuilla kun kustannetaan Venäjän sotaa, ja entistä enemmän etenkin kaasun hintojen noustessa pilviin.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessamme “Ukrainan sota, energiamurros ja ilmastonmuutos” muistutimme ennen kaikkea siitä, että välittömään kriisiin vastaaminen vaatii erilaisia toimia kuin hitaampi energiamurros, jonka tavoitteena on kokonaisvaltainen irrottautuminen fossiilisista polttoaineista. Vaikka päästöttömien ja vähäpäästöisten energialähteiden rakentamista nopeutettaisiin kuinka paljon tahansa, sillä ei ehditä vaikuttamaan Venäjän “sotakassan” kertymiseen tarpeeksi nopeasti. Vihreästä siirtymästä ei ole painostuskeinoksi – etenkin kun se ei ole uhkaus, jonka toteuttamisesta voidaan neuvotteluissa perääntyä. Se on yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan kehityksen välttämättömyys.

Venäjän painostaminen energiarintamalla on välttämätöntä, mikäli pakotteiden halutaan tosissaan purevan Venäjän kykyyn käydä sotaa. Tähän tarvitaan erilaisia, nopeammin vaikuttavia välineitä; yhtäältä korvaavia polttoaineita on väliaikaisesti hankittava muualta, toisaalta voidaan joutua merkittävään kulutuksen vähentämiseen, jopa säännöstelyyn. (Tämä pätee myös tilanteeseen, jossa Venäjä päättäisi käyttää “energia-asettaan”.) Mutta on kriittisen tärkeää, että akuuttiin tilanteeseen reagoidessa ei rakenneta polkuriippuvuuksia, joilla pidennetään fossiilisten polttoaineiden käytön elinkaarta kauemmas tulevaisuuteen. Väliaikaisen on pysyttävä väliaikaisena. Paljon riippuu tietysti siitä, kestääkö sota kevään vai jäätyykö se pidempiaikaiseksi.

Ukrainan sotaa onkin käytetty opportunistisesti hyväksi tukemaan vaatimuksia ilmastopoliittisten toimien perumiseksi ja uuden fossiili-infrastruktuurin rakentamiseksi. Suomessa esimerkkinä tästä ovat vaatimukset turpeen alasajon perumiseksi. Tässäkin on erotettava nopeat ja hitaat muutokset: on yksi asia hyväksyä, että turvetta voidaan tarvita väliaikaisesti akuutin kriisin aikana, ja aivan toinen asia vaatia, että se palautettaisiin kotimaisen energiapaletin osaksi, ei siis vain huoltovarmuuden turvaksi.

Toisessa blogikirjoituksessamme “Vihreä siirtymä ja irtautuminen energiariippuvuudesta Venäjään: konkreettiset reunaehdot ja mahdollisuudet Suomessa” tarkastelimmekin yksityiskohtaisemmin sitä, millaisia mahdollisuuksia Suomella on energiamurrokseen lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä. Kirjoituksessa muistutetaan, että vaikka kotimaisen metsäbiomassan lisääntynyt käyttö voi olla välttämätön apu, jos venäläisestä tuonnista irtaudutaan rajusti, pidemmällä aikavälillä siitä ei ole ratkaisuksi. Kirjoituksessa tarkastellaan ennen kaikkea tuulivoiman potentiaalia sekä mahdollisuuksia nivoa suomalaista metsäteollisuutta osaksi uutta energiasektoria. Tätä aihettahan on käsitelty syvällisesti Antti Majavan tuottamassa metsäpodcast-sarjassa, jonka jaksoja on julkaistu lisää sitten viime uutiskirjeen.

Venäjän ja Ukrainan sota uhkaa myös pahentaa entisestään koronapandemian laukaisemia ruokakriisejä. Ruoan hinnan heilahtelut, toimitusvaikeudet ja tuotantoseisokkien aiheuttamaan työttömyyteen ja lisääntyvään köyhyyteen liittyvä ruokaturvattomuus ja nälkä ovat iskeneet satoihin miljooniin ihmisiin viime vuosina. Kun Venäjän ja Ukrainan ruoka- ja lannoitekauppa katkeilee tai estyy kokonaan, nämä vaikutukset voivat moninkertaistua – etenkin jos sota jatkuu pitkään ja tuhoaa osan tulevasta sadosta maailman yhdessä merkittävimmässä vilja-aitassa. Ville Lähde käsitteli yhteenkietoutuneiden globaalien ruokajärjestelmien problematiikkaa blogitekstissään “Ruokajärjestelmän menestyksessä muhivat kriisit” koronapandemian alkukuukausina, ja teksti on hyödyllistä luettavaa tässäkin tilanteessa. Vuoden mittaan julkaisemme aiheesta varmasti lisää. Tässäkin asiassa on tärkeä muistaa, että reagoiminen välittömään kriisiin ja välttämätön ruokajärjestelmien rakenteen perustavanlaatuisempi muutos vaativat osin erilaisia välineitä. Kuten koronapandemian keskellä, nytkin vahva keskittyminen kansalliseen omavaraisuuteen voi olla houkutteleva näkökulma, mutta ongelmat ovat kansainvälisiä. Kun perittyä tilannetta leimaa voimakas keskinäisriippuvuus, nationalistinen vetäytyminen voi olla tuhoisaa. Tasapaino suhteellisen korkean omavaraisuusasteen ja kansainvälisen yhteistyön välillä on löydettävä. Lukuvinkeiksi nykyisestä ruokakriisistä suosittelemme esimerkiksi näitä neljää tekstiä.

IPCC:n uusi raportti pureutui sopeutumisen problematiikkaan

Käsittelimme IPCC:n kuudennen arviointiraportin (AR6) ensimmäistä osaa viime vuoden syyskuun uutiskirjeessä. Raportin toinen osa, joka keskittyy ilmastonmuutoksen seurauksiin ja niihin sopeutumiseen, ilmestyi helmikuun lopussa, pian sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Yli 3600 sivun raportti on niin laaja, että sen viestiä on vaikea yrittää tiivistää. Kuten YK:n pääsihteeri António Guterres totesi, se on “inhimillisen kärsimyksen maailmankartasto”. Carbon Brief julkaisi tapansa mukaan pikaisesti esittelyn raportin ydinkohdista sekä kiintoisan koosteen tutkijoiden näkökulmia raportin merkityksestä. Climate Home News nostaa esiin viisi keskeistä raportin viestiä. Suosittelemme vahvasti tutustumista näihin artikkeleihin. IPCC on julkaissut tietysti myös tiivistelmän päätöksentekijöille sekä “teknisen tiivistelmän”.

IPCC vahvistaa tutun viestin: ilmastonmuutos saa jo nyt aikaan laajoja ja peruuttamattomia muutoksia ekosysteemeissä ympäri planeetan – etenkin merten tilan kuvaukset ovat kylmäävää luettavaa. Yleiskuva on niin ikään ympäristöasioita seuranneille tuttu: muutokset ovat suurempia ja tapahtuvat aiemmin kuin odotettiin. Kriittisenä turvarajana pidetyn 1,5°C lämpenemisen ylittäminen, joka näyttää yhä todennäköisemmältä, olisi hyvin vaarallista. Raportissa korostetaan, että myös väliaikainen “ylilyöntivaihe” (overshoot), jonka jälkeen palattaisiin turvarajan alle, olisi kohtalokkaan riskialtista. Tässä raportissa myös nostetaan toistuvasti esiin, miten ilmastonmuutoksen vaikutukset nivoutuvat muihin “ajureihin” kuten maankäytön muutoksiin, ylikalastukseen ja muuhun luonnonvarojen ylikulutukseen. Vaikutusten tarkka erottaminen ei ole mielekästä, vaan pikemmin korostuu ilmastonmuutos osana laajempaa ympäristökriisiä.

Vaikutukset ihmisyhteisöihin ovat mittavia. Jo nyt puolet ihmiskunnasta esimerkiksi on osan vuodesta alttiina veden niukkuudelle, ja osuus kasvaa väistämättä. Vuoteen 2050 mennessä jopa kolmasosa maailman kaupungeista on vaarassa ylikäyttää vesiresurssejaan. Veteen liittyvät muutokset (yhtäältä kuivuus, toisaalta tulvat) ovatkin merkittävimpiä ihmisyhteisöjä uhkaavia muutoksia, mutta niiden ohella silkka lämpeneminen on vaarallista. Riippuen skenaariosta, vuoteen 2100 mennessä jopa 50–75% ihmiskunnasta on alttiina henkeä vaarantaville olosuhteille.

Niin ikään ruoantuotannolle ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat olleet arvioitua nopeampia. Jo puolentoista asteen turvarajan piirissä ennakoidaan 8% viljelyalasta muuttuvan kelvottomaksi tuotantoon. Vaikka maailman kokonaistuotanto onkin edelleen kasvanut, ilmastonmuutos on jo nyt vähentänyt kasvun potentiaalia merkittävästi monilla alueilla. Lämpenemisen edetessä vaarana on kokonaistuotannon väheneminen joko globaalisti tai ainakin monilla alueilla.

Muutosten edetessä on täysin selvää, että ilmastonmuutoksen hillinnän eli päästöleikkausten ja muiden toimien (mitigaatio) ohella sopeutuminen (adaptaatio) on täysin välttämätöntä. Tämä viesti on toistunut jo pitkään tutkijoiden lausunnoissa: vanha vastakkainasettelu hillinnän ja sopeutumisen välillä on aikansa elänyt. Kumpikin on välttämätöntä. Sopeutuminen onkin ensimmäistä kertaa raporttia läpäisevä teema. Sitä ei ole enää jätetty yksittäisten sopeutumista käsittelevien lukujen aiheeksi, vaan teema on mukana kaikissa raportin osioissa.

Pääviesti on, että sopeutumistoimet ovat olleet tähän mennessä riittämättömiä ja sirpaleisia. Sopeutuminen on lähtöjään vaikeampaa kuin hillintä sikäli, että ei ole olemassa hiilibudjettien kaltaisia yksiselitteisiä mittareita. Ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät koskaan iske “suoraan” vaan aina paikallisen altistumisen, haavoittuvuuden ja sopeutumis- ja mukautumiskykyjen mukaan. Nämä vaihtelevat rajusti ympäri maailman, ja kuten monta kertaa on todettu, maailman köyhimmät ja syrjäytetyimmät ovat haavoittuvimpia. Kaikki eivät ole samassa veneessä vaan hyvin erilaisissa perityissä sosio-ekologisissa tilanteissa. Raportissa nostetaan aiempaa vahvemmin esille alkuperäiskansojen tilanne ja muistutetaan myös eriarvoisuuden historiallisista juurista, esimerkiksi kolonialismin perinnöstä. Ilmasto-oikeudenmukaisuus on esillä selvästi enemmän kuin aiemmissa raporteissa.

Koska haavoittuvuus on tilannekohtaista, myös sopeutuminen vaatii räätälöintiä paikalliseen kontekstiin ja tietysti myös taloudellisia voimavaroja. Raportissa nostetaan esiin Glasgow’n ilmastokokouksessa tapetilla ollut teema, ilmastorahoituksen riittämättömyys. Raportin laadinnan aikana jatkui vääntö “losses and damages”-käsitteistöstä eli käytännössä siitä, missä määrin historiallisesti enemmän ilmastonmuutoksesta vastuussa olevien maiden tulisi auttaa jo tapahtuneiden vahinkojen korjaamisessa ja kompensoinnissa. Monet vauraat maat ovat tiukasti vastustaneet tätä.

Sopeutumisella on kuitenkin rajansa, myös “turvallisemman” ilmastonmuutoksen keskellä. Raportin teknisellä kielellä puhutaan “pehmeistä rajoista”, joihin on mahdollista vaikuttaa sopeutumistoimilla, ja “kovista rajoista”, joiden ylittämisen jälkeen sopeutuminen käy mahdottomaksi. Mitä pidemmälle ilmastonmuutos etenee, sitä kovemmiksi rajat käyvät monilla alueilla. Jo kahden asteen lämpenemisen maailmassa sopeutuminen ei enää olisi kaikilla maailman alueilla mahdollista – siksi ilmastonmuutoksen hillintä on välttämätöntä myös onnistuneelle sopeutumiselle. Raportissa todetaan, että tähän asti on tehty ennen kaikkea yksittäisiä ja asteittaisia sopeutumistoimia, joilla pystytään reagoimaan erillisiin uhkatekijöihin. Sen sijaan tarvittaisiin “transformatiivista sopeutumista”, jossa muutetaan koko sosio-ekologisen systeemin peruspiirteitä. Tällöin voitaisiin vaikuttaa siihen, että sopeutumisen pehmeät rajat eivät muutu koviksi. Yhteiskuntien pitäisi siis perusteellisesti muokata esimerkiksi ruoantuotannon, asumisen, liikkumisen tapoja.

Raportissa kiinnitetään myös paljon huomiota sekä ilmastonmuutoksen hillinnän että sopeutumisen haittavaikutuksiin. Edellä kuvattu “transformatiivinen” sopeutuminen ei yksinään riitä, vaan täytyy kyetä ottamaan huomioon esimerkiksi sopeutumisen eriarvoisuus- ja oikeudenmukaisuusvaikutuksia. Esimerkiksi kaupungin siirtäminen toisaalle voi olla parempi ratkaisu kuin vääjäämätöntä pidättelevät tulvavallit, mutta väestön pakkosiirroilla pakkaa olemaan synkeitä seurauksia. Raporttia laadittaessa myös väännettin paljon kättä “luontoperusteisten ilmastoratkaisujen” roolista, niiden mahdollisista haitoista ja niihin liittyvästä terminologiasta. Climate Home Newsin artikkelissa kuvataan, miten jotkin vauraat maat pyrkivät voimakkaasti vaikuttamaan raportin ilmaisuihin näillä alueilla.

Yksi raportin avainkäsitteitä on “ilmastoresilientti kehitys” (climate resilient development), jolla korostetaan ilmastonmuutoksen hillinnän, sopeutumistoimien ja laajemman kestävän kehityksen kriittisen tärkeitä yhteyksiä. Ilman tämän kolmiyhteyden tunnustamista ilmastotoimet ovat aina vaarassa jättää osan ihmisistä ja muusta luonnosta kärsijän asemaan. Kuten raportin lopussa todetaan, meillä on yhä kapeampi historiallinen mahdollisuuden ikkuna siihen, että kaikille olisi turvattavissa elinkelpoinen tulevaisuus. Monet kehityspolut ovat jo käyneet mahdottomiksi. Nykyiset kehitystrendit – siis myös nykytasoiset ympäristötoimet – vievät kohti lisääntyvää eriarvoisuutta, ruoka- ja vesiturvattomuutta, lisääntyviä muuttoliikkeitä ja eliniän lyhenemistä monissa maissa.

Lopuksi on mainittava biodiversiteetin aiempaa selvästi isompi rooli raportissa. Ihmisyhteisöjen riippuvaisuus luonnon kierroista on raportin kantavia teemoja – tästähän antoi esimakua viimevuotinen IPCC:n ja IPBES:in yhteisjulkaisu. Jopa hieman yllättävästi IPCC päätyy nostamaan yhdeksi raportin pääviesteistä 30–50% suojelu- ja ennallistamistavoitteen. Jopa puolet maapallon alasta tulisi siis saattaa näiden toimien piiriin, ja kaikkialla muualla tulisi siirtyä kestäviin käytäntöihin. Käsittelimme tätä viime vuosina yhä vahvempaa näkyvyyttä saanutta suojeluvaatimusta taannoin Dasguptan raporttia analysoineissa suomenkielisessä ja englanninkielisessä tekstissä. Tavoite on kohdannut yleisluontoisuutensa ja erittelemättömyytensä vuoksi paljon kritiikkiä etenkin kehittyvien maiden järjestöiltä, joten perinteisesti varovaiselta IPCC:ltä sen omaksuminen on vahva kannanotto. Tosin raportin tekstissä korostetaan paikallisten asukkaiden ja etenkin alkuperäiskansojen roolia suojelu- ja ennallistamistoimissa, jotta ne olisivat paitsi tehokkaita myös oikeudenmukaisia. Tätä näkökulmaa tuodaan vahvasti esiin myös tässä podcastissa, jossa Greenpeacen Kaisa Kosonen keskustelee Tero Mustosen kanssa – Mustonen oli yksi IPCC:n raportin pääkirjoittajista.

BIOS

Tero Toivasen artikkeli “Demokratia ja koulu nopeasti kuumenevassa maailmassa – miten ekologisen jälleenrakennuksen aikakausi muuttaa demokratian tärkeysjärjestyksiä ja koulun roolia?” on julkaistu Into -kustannuksen tuoreessa kokoelmassa Lupaus paremmasta. Teos käsittelee koulujen roolia demokratian turvaamisessa.

Ville Lähde keskusteli Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-podcastissa Luken Mila Sellin kanssa siitä, miten ilmastonmuutos lisää nälkää ja heikentää ruokaturvaa.

Jussi T. Eronen kommentoi Helsingin Sanomien helmikuisessa jutussa kaupunkien tulevaisuutta:

“Pitkällä aikavälillä yhteiskuntien ratkaistavaksi on tulossa perustavanlaatuinen ongelma: nykymuotoisten kaupunkien infrastruktuurin ylläpito kuluttaa valtavan määrän luonnonvaroja ja aiheuttaa päästöjä.

”Olemme rakentaneet laajan järjestelmän, joka syö todella paljon energiaa. Pystytäänkö sitä ylläpitämään?” Eronen kysyy.”

Vuoden alusta BIOS-ekonomistina aloittanut Jussi Ahokas puhui Rakentaja-lehden haastattelussa suunnittelun merkityksestä, selitti Politiikasta-lehdessä SWIFT-järjestelmän perusasioita ja kävi lausumassa Eduskunnan talousvaliokunnalle sekä suuren valiokunnan työjaostolle EU:n talouspolitiikan koordinaatiosta.

“Keskeisin toimintaympäristöön liittyvä kysymys on kuitenkin se, millaisissa olosuhteissa tulevaisuudessa EU:n talouspolitiikan pitää toimia ja millainen koordinaatio- ja sääntökehikko toimii siinä parhaalla mahdollisella tavalla. Koronapandemia ei vieläkään osoita väistymisen merkkejä ja suuremmat haasteet ilmastonmuutoksen sekä luontokadon muodossa ovat jo EU:n, kansallisvaltioiden ja kansalaisten edessä. Näihin onkin tartuttu EU:ssa jo esimerkiksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelmalla, jossa on asetettu kovat tavoitteet vihreälle siirtymälle EU:n alueella. Tavoitteet kiteytyvät kolmeen kohtaan: hiilineutraalisuuteen vuoteen 2050 mennessä, talouskasvun erottamiseen resurssien käytöstä ja oikeudenmukaiseen siirtymään.”

Voima-lehden Häiriköt-artikkelissa Antti Majava kommentoi suomalaista metsätaloutta:

”Metsien hoitoa Suomessa ohjaa metsäteollisuuden tarve tietyn tyyppiselle puuraaka-aineelle. Se tarkoittaa kuusta ja mäntyä, ja kaikki muu on vähän tiellä.”

Lopuksi

Guardian kirjoitti helmikuussa tiedekustantaja Elsevierin yhteistyöstä fossiiliteollisuuden kanssa. Helmikuussa julkaistiin jälleen uusia laskelmia ympäristölle haitallisen toiminnan tukiaisista. Carbon Brief kirjoitti Amazonin alueen lähestyvästä “keikahduspisteestä”. Luken Juha-Matti Katajajuuri ruoti ansiokkaasti julkisuudessa MTK:n tilaaman Ruoka ja ilmasto -selvityksen ongelmia (suosittelemme myös tätä kriittistä tarkastelua). IEA kertoi helmikuussa, että energiasektorin metaanipäästöt lienevät 70% virallisia lukuja korkeammat, ja Nature käsitteli mahdollisia metaanipäästöihin liittyviä positiivisia takaisinkytkentöjä.

Suosittelemme myös tätä Steve Keenin luentoa ilmastomuutoksen taloustieteen kummallisuuksista. Karusta aiheestaan huolimatta luento voi myös naurattaa, ja se on välillä tärkeää.

JAA

Lausunnon pääsanomat:

Suomen kanta REPowerEU-suunnitelman rahoitukseen

Lausunnon pääsanomat:

Lausunnon pääsanomat:

Suomen kannanmuodostus REPowerEU-suunnitelmaan

REPowerEU-suunnitelman tavoitteet

REPowerEU-suunnitelman toimeenpano

Lausunnon pääsanomat:

Jakeluvelvoitteen väliaikainen muuttaminen

Lausunnon pääsanomat:

Verotus lentoliikenteen päästöohjauksessa

Lentoliikenne erityinen liikennesektori ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta

Verotus keinona lentomatkustamisen vähentämiseksi

Lausunnon pääsanomat:

Lausunnon pääsanomat:

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2023–2026

Talouden näkymät ja finanssipolitiikan linja

Vihreän siirtymän toimenpiteet

Epävarmassa tilanteessa esitettävä useita skenaarioita

Julkisen talouden suunnitelma välineenä nopean ja hallitun ekologisen kestävyyssiirtymän toteuttamiseksi Suomessa

“Tulevaisuuden tilannehuone” avautui

Maailmalta

IPCC:n arviointiraportin (AR6) kolmas osa ilmestyi

BIOS

Venäjän ja Ukrainan sodasta, energiasta, ruokakriisistä ja turvallisuudesta

Muuta BIOS-toimintaa

Lopuksi

Loppuuko ruoka?

Omavaraisuus on osin harhakuvitelmaa

Eläintuotantokeskeisyys tekee muutoksen vaikeammaksi

Hankalia polkuriippuvuuksia tulee varoa

Eläintuotantoa voidaan vähentää, mutta ei miten tahansa

Ruokaa ei ole ilman sen tekijöitä

Juoksuhaudoista pitää uskaltaa nousta puhumaan

Maailmalta

Venäjän hyökkäys Ukrainaan

IPCC:n uusi raportti pureutui sopeutumisen problematiikkaan

BIOS

Lopuksi