BIOS

Tervetuloa vuoden viimeisen BIOS-uutiskirjeen pariin! Aikaisemmat uutiskirjeet löytyvät blogistamme ja sen voi tilata täältä.

BIOS luovutti tiekartan hiilineutraaliin kaukolämpöön pormestari Vapaavuorelle 11. joulukuuta.

NOSTO

BIOS kommentoi Helsingin kaukolämmön tulevaisuutta ja esitystä ”hiililaiksi”

BIOS luovutti 11.12. pormestari Jan Vapaavuorelle tiekartan hiilineutraaliin kaukolämpöön siirtymiseksi Helsingissä. Taustalla oli Valor-konsulttiyhtiöltä tilattu selvitys. Tiekartan lähtökohtana on ilmastopaneelin suositus saada Suomen nettopäästöt nollaan mahdollisimman pian vuoden 2030 jälkeen. Koska kaukolämmön tuotanto muodostaa noin puolet Helsingin kasvihuonepäästöistä, on sen merkitys ohittamaton pohdittaessa kaupungin tulevaa kehitystä.

Esitetty laki, joka kieltäisi kivihiilen käytön vuonna 2029, ohjaisi kuitenkin nykyisessä muodossaan kaukolämmön tuotantoa voimakkaasti metsäbiomassan käyttöön. Tämä on julkilausuttu lain valmistelutyössä. Helsingissä kivihiilen käyttöä suunnitellaan korvattavaksi metsäbiomassaa käyttävillä biolämpölaitoksilla. Ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimalla aikataululla ne eivät kuitenkaan vähentäisi kasvihuonekaasupäästöjä, mikä on myös todettu lain valmistelussa.

Metsäbiomassan käyttöä on kutsuttu “välivaiheeksi”, mutta viimeistään IPCC:n tuoreen 1.5°C -raportin myötä on selvää, että moisille välivaiheille ei ole aikaa. Sitoutuminen polttamiseen perustuvaan kaukolämmön tuotantoon vuosikausiksi ja samalla todellisten kasvihuonekaasupäästöjen pysyminen korkealla tasolla ei ole siksi hyväksyttävä ratkaisu. Tavoitteeksi pitää asettaa todellinen hiilineutraalius ja polttamiseen perustuvan tuotannon mahdollisimman nopea lopettaminen kokonaisvaltaisesti ilman välivaiheita.

Tiekarttaa kommentoitiin laajalti ainakin Helsingin Sanomissa, Maaseudun Tulevaisuudessa, Vihreässä Langassa ja Helsingin Uutisissa. Aihe herätti myös närää, etenkin siksi, että kivihiilen kielto nähdään perustellusti myös tärkeänä symbolisena eleenä. BIOS-tutkimusyksikkö kuitenkin peräänkuuluttaa sellaisia linjanvetoja, joissa poliittinen symboliarvo yhdistyy todellisiin päästövähennyksiin – mitä nykymuotoinen esitys kivihiilen kielloksi ei tee. BIOS ei siis tietenkään vastusta kivihiilen käytön lopettamista, kuten jotkut ehtivät jo ihmettelemään, vaan peräänkuuluttaa kasvihuonekaasupäästöjen todellista vähentämistä mahdollisimman nopeassa ja systemaattisessa aikataulussa.

Tuoreessa blogikirjoitukessa  selvensimme tiekartan taustalla olevia näkemyksiä ja johtopäätöksiä.

MAAILMALTA

Nature-lehti varoittaa kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta

Joulukuisessa Nature-lehden kirjoituksessaan kolme yhdysvaltalaista ilmastotutkimuksen professoria varoittaa, että ilmaston lämpeneminen etenee lähitulevaisuudessa ennakoitua nopeammin. Tätä uhkaa ei oteta heidän mukaansa täysimääräisesti huomioon edes IPCC:n 1,5°C -raportissa.

Taustalla on kolme samanaikaista trendiä. Ensinnäkin kasvihuonekaasupäästöt kasvavat edelleen, eli maailma on tällä hetkellä sitkeästi IPCC:n pahempien skenaarioiden radalla. Toiseksi muiden ilmansaasteiden torjunta on onnistunut ennakoitua paremmin. Se on hyvä uutinen ihmisten terveyden ja muun ympäristön kannalta, mutta valitettavasti se myös kiihdyttää ilmaston lämpenemistä – esimerkiksi tietyt pienhiukkaspäästöt kun ovat tähän asti hillinneet lämpenemistä. Kolmanneksi planeetta saattaa olla siirtymässä myös luontaisen vaihtelun lämpimämpään kauteen, joka vahvistaisi muutosta.

Tutkijat peräänkuuluttavat muun muassa ilmastoraporttia, joka keskittyisi seuraavien 25 vuoden muutoksiin ja hillinnän keinoihin, sekä huomattavasti vakavampaa panostusta siihen, että yhteiskunnat voivat sopeutua tuleviin muutoksiin. He myös esittävät, että nyt olisi kiireellistä saada aikaan leikkauksissa voimakkaissa mutta lyhytkestoisissa ilmastopäästöissä (metaani, musta hiili, HFC-yhdisteet).

”Sukupuuttokapina” leviää 

Uusi tulokas ympäristöliikehdinnän kentällä, “Sukupuuttokapina” eli Extinction Rebellion on kasvanut piskuisesta hankkeesta nopeasti näkyväksi toimijaksi. Liikehdinnän ytimessä on tuskastuminen vakiintuneiden poliittisten toimijoiden kyvykkyyteen saada aikaan nopeita muutoksia, ja politiikan kiihdyttämiseksi kutsutaan laajojen kansanjoukkojen väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta. Iso-Britanniasta liikkeelle lähtenyt hanke on levinnyt jo 35 maahan vain puolen vuoden aikana. Joulukuisessa avoimessa kirjeessään 100 tutkijaa, kirjailijaa, poliitikkoa ja aktivistia kutsui ihmisiä mukaan liikehdintään, joukossa mm. Vandana Shiva, Naomi Klein, Bill McKibben, David Graeber, Kate Raworth ja Eric Holthaus.

BIOS

Seminaari talous- ja ilmastopolitiikasta 22.11.

BIOS järjesti yhteistyössä Kalevi Sorsa -säätiön kanssa 22.11. seminaarin “Talous- ja ilmastopolitiikka vaalikaudella 2019–2023”. Paikalla oli BIOS-tutkimusyksiköstä puhumassa Paavo Järvensivu, joka esitteli yksikkömme laatiman taustapaperin “Yhteiskunnan ekologinen jälleenrakennus” ajatuksia. Toisen asiantuntijapuheenvuoron esitti Jari Liski Ilmatieteen laitokselta. Puheenvuoroja kommentoivat seminaarissa Antti Rinne (SDP) ja Pekka Haavisto (Vihreät).

Metsien käytön ajojärjestyksestä

Kirjoituksessaan “Metsien käytön ajojärjestyksestä” BIOS ruoti suomalaisen metsä- ja ilmastokeskustelun ongelmakohtia. Yksittäisten toimien seurauksien ja laskennallisten yksityiskohtien arvioinnin ja niistä kiistelyn sijaan tarvitaan kokonaisnäkemystä. Metsien käytöstä puhuttaessa on nähtävä julkisen vallan merkittävä rooli käytön ohjaajana, metsien rooli hiilinieluina ja -varastoina sekä ilmastonmuutoksen nykykehityksen luoma aikajänne. Tämä luo prioriteettijärjestyksen, jossa metsäpuun energiakäyttö asettuu viimeiseksi.

Kirjoituksessa muistutetaan myös ilmastonmuutoksen aikajänteestä: ei ole samantekevää, milloin ilmastopäästöjä tapahtuu ja milloin hiiltä saadaan sidottua ilmakehästä. Mitä myöhemmin toimiin ryhdytään, sitä todennäköisempiä ovat peruuttamattomat tai käsistä lähtevät seuraukset. Juuri tästä “overshoot” -ongelmasta IPCC:n 1,5°C-raportti varoittaa. Siksi on vastuutonta esittää, että metsien käytön ilmastovaikutusten aikajänteellä ei olisi väliä.

“Näiden seikkojen valossa on ratkaisevasti väliä sillä, laskevatko nettopäästöt 20 vai sadan vuoden aikajänteellä. Mitä nopeammin, sitä todennäköisemmin vältetään pahemmat seuraukset ja riskit. Aikajänne koskee niin päästöjen vähentämistä kuin nielujakin. Päästövähennyksissä Suomi on edennyt kohtalaisesti, mutta vaarassa ovat nielut, joiden pienenemistä Suomessa uhkaavat nimenomaan suunnitelmat hakkuiden kasvattamisesta ja puun energiakäytön lisäämisestä.”

Kirjoitussarja “Miksi maailma on niin vaikea pelastaa”

BIOS osallistui Politiikasta.fi -lehden kirjoitussarjan “Miksi maailma on niin vaikea pelastaa” toimittamiseen ja kirjoittamiseen. Lehden toimituskunnan Emma Hakala on myös yksikkömme tutkija ja BIOS-tutkijat osallistuivat kirjoitusten toimittamiseen ja ideoimiseen. Ville Lähteen kirjoitus “Maailman nälkä ei ratkea tuotantoa lisäämällä” ilmestyi 21.11., ja Antti Majavan teksti “Puolueissa herättiin ympäristöongelmiin” 14.12. Suosittelemme myös lämpimästi Yrjö Hailan kirjoitusta “Miksi biodiversiteetin suojelussa ei ole onnistuttu paremmin?”.

Muuta toimintaa

Antti Majavan kirjoitus “Politiikka muuttuu, planeetta muuttuu vielä nopeammin” ilmestyi Versus-lehdessä 15.11. Miksi suomalaisten puolueiden menneiden ohjelmien ympäristökannat tuntuvat radikaaleilta nykytilanteessa?

Emma Hakala kommentoi Intian ilmastotoimia Ylen Ykkösaamussa 26.11. Onko Intia ilmastonmuutoksen vastaisen toiminnan uusi suurvalta kuten se esittää, vai onko todellisuus toinen?

Tero Toivasta haastateltiin Helsingin yliopiston Tiedekulman videolla, jossa hän pohti ilmastonmuutoksen hillinnän vaikutuksia suomalaiseen työelämään.

Paavo Järvensivu kommentoi Taloussanomissa liikenne- ja viestintäministeriön tuoretta raporttia.

LOPUKSI

Suosittelemme New York Timesin laajaa kirjoitusta “The Insect Apocalypse is Here”, joka antaa kattavan yleiskuvan hyönteismaailman biodiversiteetin kadosta.

Hyvän sään aikana -sivuston toimittaja Erkki Mervaala kirjoitti Katowicen ilmastokokouksesta käsin mielenkiintoisen artikkelin metsäpalojen ilmastovaikutuksista.

World Resources Instituten odotettu raportti “Creating a Sustainable Food Future” ilmestyi joulukuussa. Raportin pääviesti on, että ympäristöllisesti kestävän ruokajärjestelmän luominen ei onnistu millään yhdellä keinolla, vaan se vaatii toimia monilla eri tahoilla.

Katri Valan puiston alla on Helenin vuonna 2006 valmistunut suuri lämpöpumppulaitos (lämpöä 100 MW, jäähdytystä 65 MW). (Kuvakaappaus: Google Maps)

• Helsinki pyrkii nopeasti hiilineutraaliksi. Kaukolämmön tuotanto on suurin yksittäinen hiilidioksidin lähde Helsingissä.

• Kivihiilelle ei tällä hetkellä ole kaukolämmön huippukulutuksen aikaan muuta 100% toimitusvarmaa vaihtoehtoa kuin puu.

• Puun poltto on ilmastonmuutoksen kannalta ratkaisevalla aikavälillä kutakuinkin yhtä haitallista kuin kivihiilen poltto.

• Biomassalaitosten rakentaminen korvaamaan Hanasaaren ja Salmisaaren hiili-CHP-laitokset olisi ilmaston ja Helsingin talouden kannalta virheinvestointi.

• Koska kaukolämpövoimaloiden kaavoittaminen, rakentaminen ja käyttöönotto kestää vuosia, Helsingin kaupungin on tehtävä päätöksiä nyt ja lähivuosina. Pelkästään odottaa ei voi.

• Polttamattomia lämmöntuotantomenetelmiä on ja niitä voidaan ottaa käyttöön heti. Lämpöpumpuilla ja esimerkiksi tuulisähköllä voidaan kattaa vuositasolla suurin osa lämmön tarpeesta.

• Kylmien ajankohtien huippukulutuksen kattaminen vaatii teknologioita, jotka ovat vielä kehitysvaiheessa. Siksi päätöksiä hiili-CHP-laitosten sulkemisesta ja korvaamisesta on syytä lykätä, kunnes tarjolla on korvaavia teknologioita.

Suomen kasvihuonekaasujen nettopäästöt on Suomen Ilmastopaneelin suosituksen mukaisesti saatava nollaan mahdollisimman pian vuoden 2030 jälkeen. Tämän jälkeen nielujen on oltava päästöjä suuremmat. Helsinki pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä.

Tavoitteen saavuttamiseksi kokonaisuuden (“systeeminen”) tarkastelu on tärkeää. Jonkin osa-alueen tai näkökulman korostaminen muiden osien kustannuksella voi hyvinkin johtaa kokonaisuuden kannalta kielteiseen lopputulokseen, vaikka priorisoitu osa-alue saataisiin erinomaiseen kuntoon.

BIOS-tutkimusyksikön tarkoituksena on tarkastella parhaimpaan tutkittuun tietoon perustuen, miten Suomessa voidaan siirtyä yhteiskuntaan, joka mahtuu planeetan ekologisiin rajoihin. Yhden tärkeimmistä rajoista muodostavat juuri kasvihuonekaasupäästöt. Kaukolämmön tuottaminen ilman todellisia hiilidioksidipäästöjä Helsingin kokoisessa kaupungissa on tapaus, jossa kokonaistarkastelun tarve tulee hyvin ilmi.

KAUKOLÄMMÖN TUOTANTO ON HELSINGILLE RATKAISEVA KYSYMYS KASVIHUONEKAASUJEN VÄHENTÄMISPYRKIMYKSISSÄ

Kaukolämmön tuotanto vastaa noin puolesta Helsingissä syntyvistä kasvihuonekaasupäästöistä, ja muiden lämmitysmuotojen (sähkölämmitys, öljylämmitys) päästöt puolestaan alle 10 prosentista. Kaukolämpöä tuotetaan tällä hetkellä monin eri tavoin – polttamalla hiiltä, öljyä ja maakaasua, polttamalla puubiomassaa sekä lämpöpumpuilla. Erilaisin lämmön varastointitekniikoin tasapainotetaan verkon toimintaa. Kivihiili (61%) ja maakaasu (28%) ovat keskeisimmät lämmön raaka-aineet, ennen lämpöpumppuja (8%), joiden lämmön lähteenä käytetään esimerkiksi jätevesiä.

Pelkästään kaukolämmön tuotannon eri tavoitteiden (esim. hinta, toimitusvarmuus, huoltovarmuus) asettaminen erilaisiin arvojärjestyksiin johtaa erilaisiin lopputuloksiin järjestelmän kokonaisuuden kannalta. Entistä suurempia eroja priorisointien välille syntyy, kun kuvaan astuvat laajemmat tavoitteet, kuten hiilineutraalius tai aikataulurajoitteet lämmönlähteiden käytölle.

Keskustellessaan tutkijoiden, poliitikkojen, virkahenkilöiden, järjestöjen ja eturyhmien kanssa BIOS on havainnut, että energiantuotantoa koskevissa näkemyksissä eri toimijoiden välillä vallitsee huomattavia epäluuloja. Karkeasti jaoteltuna näitä on ainakin neljää lajia. Yksi epäilys on, että energian tuottajat haluavat tieten tahtoen polttaa hiiltä ja painavat siten keskustelua koko ajan suuntaan, jossa hiilestä luopumisen vaikeutta korostetaan. Toiseksi epäillään, että poliitikot eivät ymmärrä energiantuotannon todellisuutta ja asettavat energiantuotannolle epärealistisia tavoitteita. Kolmas epäilys on, että jotkut poliitikot haluavat vain ajaa puun energiakäyttöä päästövähennystavoitteista riippumatta. Viimeiseksi epäillään, että tutkijat eivät ymmärrä sen paremmin politiikkaa kuin liiketoimintaakaan.

Näissä epäluuloissa on epäilemättä mukana niin urbaania legendaa kuin kokemusten syvää rintaääntä. Yhtä kaikki epäluulojen olemassaolo kertoo tilanteesta, jossa osatavoitteet ja rajatut näkökulmat ylikorostuvat ja kokonaisuuden hallinnan mahdollisuus heikkenee. BIOS haluaa omalla panoksellaan minimoida tätä riskiä.

Helsingin kannalta akuutti kysymys kuuluu, miten korvata kivihiili lämmityksessä. Ennen kaikkea, kukaan ei ole uskottavasti esittänyt, miten lämpö (ja sähkö) tuotetaan Helsingissä ilman puun polttoa, jos kivihiilestä luovutaan 2029, mutta samalla halutaan säilyttää keskitetyn kaukolämmön ilmastopäästö- ja taloudelliset edut. Tilanne on kiireinen, koska hiilenkieltolaki pakottaisi tekemään päätökset uudesta kapasiteetista jo seuraavien parin vuoden sisällä.

TIEKARTTA PÄÄTÖKSENTEON TUEKSI

Ratkaisuja tarjotaksemme perehdyimme BIOSissa siihen, miten hiilineutraaliin kaukolämpöön siirtyminen olisi Helsingissä mahdollista. Lisäksi tilasimme Valor-konsulttiyhtiöltä selvityksen aiheesta oman työmme tueksi. Selvityksen on tarkoitus toimia monitieteisen analyysin apuna ja mahdollistaa keskustelun kautta jaetun näkemyksen rakentaminen. Selvityksessä muodostetun tiekartan tarkoituksena ei ole takertua yksittäisiin lukuihin, vaan se etsii ratkaisuja, jotka ohjaavat kokonaisuuden, erityisesti aikajänteen ja mittakaavojen hahmottamista.

Tällaista otetta tarvitaan, kun esimerkiksi Helsingissä parasta aikaa valmistellaan ja tehdään mittavia päätöksiä. Kuntapäättäjä ei voi tehdä päätöksiä pelkästään käyttökokemusta vailla olevien teknologisten ratkaisujen tai piirustusten varassa. Hän ei myöskään voi odottaa vuosikausia viime hetkeen, koska pitkiä valmistelu- ja rakennusaikoja vaativissa toimissa jahkaileminen estää järkevät investoinnit ja merkitsee siten vastuun laiminlyömistä.

Selvityksen reunaehdoksi BIOS asetti, että kaukolämmön tuotannossa on päästävä Ilmastopaneelin asettaman tavoitteen mukaisesti hiilineutraaliuteen mahdollisimman pian vuoden 2030 jälkeen. Suomen ilmastopaneelin ja kansainvälisen hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n suositukset perustuvat tieteellisen tutkimuksen laajalle, toistuvalle, tarkalle ja pitkäjänteiselle arvioinnille. Näin ne voivat kertoa muun muassa, millaisiin ilmakehän hiilidioksipitoisuuksiin on päästävä esimerkiksi kansallisella ohjauksella ja säätelyllä, jotka usein muodostetaan huomattavasti nopeamman ja karkeamman valmistelun perusteella.

Tämän tavoitteen valossa on selvää, että Helsingin lämmöntuotannossa ei tule kysymykseen vaihtoehto, jossa Hanasaaren ja Salmisaaren kivihiilivoimalat korvattaisiin bioenergialla (puupelleteillä ja/tai -hakkeella). Skenaario ei tuota päästövähennyksiä asetetulla aikataululla, mikä jo itsessään riittää asetetun reunaehdon valossa skenaarion hylkäämiseen.

Lisäksi Suomesta ei löytyisi energiakäyttöön soveltuvaa puubiomassaa skenaarion vaatimassa mittakaavassa, mikä uhkaisi korkeamman jalostusarvon metsäteollisuuden puun saantia. Iso osa tarvittavasta puusta täytyisi tuoda ulkomailta. Selvityksessä tarkastellaan myös muita näistä kahdesta seikasta aiheutuvia taloudellisia, logistisia ja ilmastopoliittisia ongelmia.

Bioenergiaan siirtymistä on usealla taholla, kuten Helen Oy:n viestinnässä, kuvattu välivaiheeksi ennen kokonaan polttamatonta lämmöntuotantoa. Tämä ajattelu ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla. Välivaihe olisi kenties ollut mahdollinen, jos siirtymä pois hiilestä olisi aloitettu esimerkiksi kymmeniä vuosia sitten. Nyt välivaiheisiin ei ole enää aikaa. Tänä syksynä julkaistu IPCC:n 1,5 asteen raportti kiristi entisestään päästövähennysten aikataulua ja tarvetta skaalata aidosti päästöttömiä energiaratkaisuja, jollainen puun energiakäytön välivaihe ei ole.

On myös syytä todeta, että joitakin vuosia sitten puun energiakäyttöä pidettiin varsin laajasti ilmastoystävällisenä ratkaisuna. Nykyisen laajan tieteellisen tiedon valossa näin ei kuitenkaan ole: puun polttaminen on ilmastovaikutuksiltaan yhtä ongelmallinen kuin kivihiilen polttaminen ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimalla aikajänteellä. Lisäksi tulevat biodiversiteettiä koskevat näkökohdat: jo nyt metsien laajamittainen käyttö kaventaa ratkaisevasti eliöiden elinpiiriä, ja käytön massiivinen lisäys niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin kaventaisi biodiversiteettiä edelleen.

Välivaihe ei ole myöskään helsinkiläisten taloudellisen edun mukainen. Ei ole järkevää investoida väliaikaisesti teknologiaan, joka jo nyt tiedetään päästöiltään liian suureksi ja joka käy lainsäädännöllisen ja teknologisen kehityksen myötä todennäköisesti nopeasti vanhanaikaiseksi.

AIKATAULUPAINEET

Lämpöenergiaratkaisuille luo paineita esitetty kivihiililaki, jonka mukaan kivihiilen käyttö energian ja lämmön tuotantoon kielletään 2029. Pääasiallisen tavoitteen (todellisten päästöjen väheneminen) näkökulmasta tämä paine tuntuu jopa tarpeettomalta: hiilineutraalius välittömästi vuoden 2030 jälkeen on riittävän kova tavoite ilman, että yksittäisiä polttoaineita koskeva lainsäädäntö luo esteen välivaiheettomalle siirtymälle. Yksittäisiä polttoaineita koskeva lainsäädäntö ei välttämättä olekaan paras julkisen vallan käytössä oleva ohjauskeino.

Näistä varauksista huolimatta on selvää, että kivihiililain kaltaisilla merkkipaalutavoitteilla on suomalaisessa ja kansainvälisessä ilmastotyössä tärkeä mobilisoiva ja innoittava vaikutus. Lain säätämisellä on odotettavasti myönteisiä seurannaisvaikutuksia sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella, kuten valtioneuvoston laatimassa esityksessä laista todetaan. Tällä perusteella kivihiililain ajatusta on syytä pitää kannatettavana, ainakin jossakin muodossa.

Lausuntojen pohjaksi esitetyssä kivihiililain muotoiluissa on kuitenkin vakavia ongelmia. Näistä keskeisin on julkilausuttu siirtymä biomassan käyttöön hiilen sijaan, ja siitä seuraava perustavoitteen eli aitojen päästövähennysten sivuuttaminen. Lakiesityksessä arvioidaan, että puun käyttö lisääntyisi kokonaisuudessaan noin 2.1 TWh, josta merkittävä osuus pohjaisi puun tuontiin:

”Poistuva hiilikapasiteetti korvattaisiin suurimmaksi osaksi biomassalla”
”Merkittävä osa kiellosta johtuvasta biomassan lisäyksestä arvioidaan tuotavan ulkomailta (noin 1 terawattituntia)”
”Merkittävä osa polttoaineista kuitenkin tuotaisiin todennäköisesti merikuljetuksina johtuen myös polttoaineen saatavuushaasteista”.

Seurauksena hiilen korvautumisesta pääosin biomassalla on, että päästöt eivät kivihiililain ansiosta lyhyellä aikavälillä (joka, kuten yllä todettu, on ratkaiseva) vähene, kuten esitys suorasanaisesti toteaa:

”Biomassan polttaminen ei myöskään vähennä hiilidioksidipäästöjä lyhyellä aikavälillä, vaikka laskennallisesti biomassan polttaminen ei tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä.”

Toisin sanoen esitetty laki ei tavoittele päästövähennyksiä suoraan vaan ainoastaan välillisesti, lähettämällä rohkaisevan retorisen signaalin. Lakiesityksen ilmaus “laskennallisesti” tarkoittaa, että tällä hetkellä käytössä olevien (Kioton sopimuksen ja EU-sopimusten) laskentamallien mukaisesti biomassan poltosta piipun päästä lähtevää hiilidioksidia ei lasketa polttolaitoksen päästöksi, toisin kuin hiilen poltosta syntyvä hiilidioksidi.

Hiilen kieltämisellä tavoiteltavaa kansainvälistä päästövähennyksiä tukevaa “symboliarvoa” tavoiteltaessa on tärkeää varmistaa, että hiilen energiakäyttö ei korvaudu muuallakaan kestämättömällä puun käytöllä. Valitettavasti esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa on lisätty baltialaisen, vain energiakäyttöä varten kaadetun ainespuun käyttöä lämmöntuotannossa.

BIOS-TUTKIMUSYKSIKÖN NÄKEMYS HELSINGIN TULEVASTA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSTA

BIOSin tilaaman selvityksen pohjalta on mahdollista muodostaa yksityiskohtaisempia käsityksiä hiilineutraalin kaukolämmön tuotannosta ja tuotannon muutoksen aikataulusta. Esimerkiksi lämpöpumppujen, lämmön tuottamisen sähköllä (power-to-heat) ja pienydinvoiman rooleja ja niiden käyttökelpoisuutta voidaan arvioida eri tavoin.(*)

Priorisoimalla selvityksen ulkopuolelle jääneitä seikkoja – kuten esimerkiksi julkisen vallan toimintaa – päädytään myös toisenlaisiin näkemyksiin. BIOS katsoo, että julkisella vallalla pitää käynnissä olevassa talouden ja kulttuurin muutoksessa olla laajemminkin ohjaava, koordinoiva ja investoiva rooli. Helsingin kaukolämmön tuotannon kannalta tämä tarkoittaa esimerkiksi, että kaukolämmön kuluttajahinnan voidaan ajatella nousevan Valorin tekemän selvityksen skenaarioiden reunaehtoja korkeammaksi, koska samaan aikaan julkinen valta voi tukea lämmön käyttäjiä, joille korkeampi hinta olisi taloudellisesti liikaa. Näin hinta ohjaisi myös kulutuksen vähentämiseen, mikä lopulta on myös välttämätöntä.

Jälleen priorisointien voimakkuus, mahdollisuus tai mahdottomuus näyttää eri näkökulmista erilaiselta. Energian tuottajan kokemus kertoo, että esimerkiksi asuinlämpötilan alentamisella on tiukka lämmön käyttäjien toiveiden ja kokemusten asettama raja. Maailman tulevaisuuden muutoksen mittaluokkaa päivittäin pohtiva tutkija puolestaan voi ajatella, että sisälämpötilan laskeminen parilla asteella on pienimpiä niistä shokeista, joita tulevaisuus todennäköisesti tarjoaa.

On olemassa lämmön tuotannon ja varastoinnin muotoja, joiden rakentamiseen ja kehittämiseen Helsingissä voidaan huoletta investoida ilman pelkoa investointien vanhentumisesta tai päästötavoitteiden laiminlyömisestä. Tällaisia ovat esimerkiksi lämpöpumput ja -varastot, lämmön tuotanto sähköllä, lämmön talteenotto ja kaukojäähdytys. Näitä investointeja voidaan ryhtyä tekemään välittömästi ilman vaaraa, että ne osoittautuisivat 5-10 vuoden aikajänteellä ylimitoitetuiksi tai turhiksi. Koska näissä ratkaisuissa sähkön rooli on keskeinen, Helsingin ratkaisuja tukemaan tarvitaan tuulivoiman rakentamista valtakunnan tasolla. Sitä voidaan samaan tapaan tehdä käytännössä vailla huolta hukka- tai liikainvestoinneista.

Mainittujen polttamattomien lämmöntuotantomenetelmien mahdollinen mittaluokka täytyy kuitenkin selvittää. Arvioimme, että näillä lähteillä saadaan katettua leijonanosa (luokkaa neljä viidesosaa) Helsingin lämmöntuotannosta.

Ongelmaksi Helsinkiä koskevissa selvityksissä ja malleissa jää kylmimpien ajanjaksojen huipputehon tarve. Miten se katetaan polttamattomilla teknologioilla? Tähän yksikään julkaistu selvitys ei ole esittänyt ratkaisua, joka samaan aikaan säilyttäisi kaukolämpöverkon järjestelmätason edut. Olemassaolevilla polttamattomilla teknologioilla nykyisenkaltaisen huipputehon saavuttaminen ei välttämättä ole mahdollista edes mittavilla taloudellisilla panostuksilla.

BIOS-tutkimusyksikön näkemys on, että jos ja kun huipputehoa pidetään (kuluttajien ja lämmön tuottajan näkökulmasta) välttämättömänä, silloin tällä hetkellä on parempi antaa hiilivoimaloiden olla olemassa ja taata huipputehon saatavuus. (Pidemmällä tähtäimellä ilmastonmuutoksen pahimpien vaikutusten ehkäiseminen voi vaatia sitäkin, että kylmimpien jaksojen aikana lämmön jakelua säännöstellään.) Jos huipputehoja yhä vuoden 2029 jälkeen tarvitaan hiilivoimaloista, on parempi antaa hiilivoimaloille tiukasti säädelty poikkeuslupa rajoitettuun toimintaan kuin suurelta osin romuttaa ne lähivuosina ja rakentaa huipputehon takaajaksi puubiomassavoimaloita. Toisin sanottuna: parempi muutama vuosi tiukalla poikkeusluvalla säädeltyä hiilivoimaa kuin kymmeniä vuosia puun polttoa.

On tietysti sen parempi, jos hiilivoimaloiden tarve huipputehon takaamiseksi loppuu jo vuoteen 2029 mennessä tai sitä aiemmin. Käytännössä tämä edellyttäisi omistajien eli helsinkiläisten poliittista päätöstä siitä, että Helen investoi enemmän ja nopeammin polttamattomaan teknologiaan. Myös kaukolämmön kulutuksen laskuun on pyrittävä, esimerkiksi tottumusten ja lämmön käytön käytäntöjen muutoksen kautta.

Joka tapauksessa BIOS pitää kokonaisuuden kannalta parhaana suoraa siirtymää polttamattomaan kaukolämmön tuotantoon ilman biomassavälivaihetta.

Esitetyn kaltainen hiililaki ei välttämättä ole ristiriidassa tämän näkemyksen kanssa, koska se sallii poikkeuslupamenettelyn huolto- ja toimitusvarmuuden perusteella.(**) Tällä hetkellä esitetty laki on kuitenkin valitettavasti “musta laatikko”, jonka täsmällinen vaikutus kuvatun kaltaisessa tilanteessa on tuntematon. Lakiesityksen kehittäminen edelleen on siis ehdottomasti tarpeen.

Sen sijaan, jos vuonna 2029 astuu voimaan absoluuttinen kivihiilen kielto, mikä puolestaan johtaa Helsingissä Hanasaaren ja Salmisaaren voimaloiden korvaamiseen (pääasiassa) puubiomassan poltolla, on kivihiilen kielto toiminut päästövähennystavoitetta vastaan (ja vaarantanut muitakin keskeisiä tavoitteita, kuten biodiversiteettiä). Tätä BIOS ei hyväksy, ei vaikka kivihiililailla olisi myönteinen poliittinen signaalivaikutus. Käsityksemme mukaan puubiomassan polton lähettämä kielteinen signaalivaikutus on suurempi, puun polton lähettämästä hiilidioksidista puhumattakaan. Jos on toteutettavissa keino yhdistää absoluuttinen hiilen kielto ja polttamaton kaukolämmön tuotanto vuonna 2029, se on tietysti parasta. Tällä hetkellä emme sellaisesta keinosta ole tietoisia, eikä tulevaa kaukolämmön tuotantoa voida rakentaa vain sille oletukselle, että keinot löytyvät.

Yksityiskohtainen malli polttamattomaan ja aidosti päästöjä vähentävään kaukolämmön tuotantoon 2030-luvulla on vaativa ongelma. Siksi tilasimme selvityksen, ja siksi toivomme kaikilta tahoilta jatkokeskustelua, johon BIOS aikoo omasta puolestaan aktiivisesti osallistua.

• Lämpöpumppuihin ja power-to-heat-ratkaisuihin voidaan huoletta investoida Helsingissä välittömästi. Valtakunnan tasolla tuulivoiman rakentaminen on heti järkevää ja tukee Helsingin siirtymää.

• Julkisella vallalla pitää olla rooli energian- ja lämmöntuotannon kustannusten jakautumisessa oikeudenmukaisesti.

• Kulutuksen laskuun on päästävä – myös kaukolämmössä.

• Miten kylminä jaksoina tarvittava kaukolämmön tuotannon huipputeho saavutetaan, vaatii vielä selvittämistä ja kokeilua.

• Kivihiililain esimerkkivaikutus tai mobilisointivaikutus on eri asia kuin sen vaikutus ilmastopäästöihin: lakiesityksessä ei edes oleteta lain vaikuttavan vähentävästi päästöihin.

• Ilmastotavotteiden kannalta muutaman vuoden erityislupa hiilen polttoon on parempi kuin joustamattoman lain aiheuttama kymmenien vuosien puun poltto.

(*)
Lämpöpumppujen kohdalla kysymys osien ja kokonaisuuden suhteesta ja verkon hallinnasta nousee esiin uudella tavalla. Lämpöpumppujen käyttö keskitettynä ratkaisuna johtaa erilaiseen tilanteeseen kuin hajautettu (esimerkiksi kiinteistökohtainen) lämpöpumppujen käyttö. Kun tulevaisuudessa on yhä enemmän mahdollista säätää lämmön käyttöä ja jakelua, kysymykseksi nousee esimerkiksi, kuka ja millä periaatteilla ohjaa lämmön tuotannon ja jakelun joustoa? Tehdäänkö säätely keskitetysti, jolloin esimerkiksi verkon haltija säätelee joustoa pitäen silmällä koko verkon tehokkuutta, vai säätelevätkö yksittäiset lämmön käyttäjät täysmääräisesti omaa käyttöään, jolloin verkon edut eivät tule hyödynnetyksi ja verkon olemassaolo kaiken kaikkiaan voi kyseenalaistua? Jos verkon ylläpito ei jälkimmäisessä tapauksessa enää ole tarkoituksenmukaista, on todennäköistä myös, että jotkin tällä hetkellä toimitusvarmaa ja kohtuuhintaisesta lämpöä saavat asiakkaat joutuvat luopumaan joko toimitusvarmuudesta tai maksamaan kovempaa hintaa, tai jopa molempia.

(**)
Sen sijaan “lain henki” saattaa olla tällaista poikkeuslupaa vastaan, koska esityksessä nimenomaan mainitaan, että poikkeuslupaa ei voi myöntää sillä perusteella, että laitos joutuisi polttamaan “kuitupuuta tai muita metsäjakeita, jotka soveltuvat korkeamman jalostusasteen tuotannon raaka-aineeksi.” Toisin sanoen laki esitysmuodossaan edellyttää, että laitoksen on poltettava pikemmin ainespuuta kuin hiiltä. Jos asiaa haluaisi kärjistää, voisi kivihiililakia tällä perusteella moittia runkopuunpolttolaiksi.

Tiekartta luovutettiin pormestari Jan Vapaavuorelle aamupäivällä 11. joulukuuta Balderin salissa. Lataa julkistustilaisuudessa näytetyt esityskalvot ja varsinainen tiekartta.

Tilaisuuden tiedote, sis. ohjelma:

”Bioenergia ei tuota ilmastohyötyjä ja tulee Helsingille kalliiksi – Pormestari Vapaavuori vastaanottaa tiekartan hiilineutraaliin kaukolämpöön siirtymiseksi Helsingissä

Julkistamistilaisuus 11.12.2018 klo 9.30–10.30, Balderin Sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki

Salmisaaren voimalaitos (kuvakaappaus, Google Maps)

Suomen ilmastopaneelin mukaan hiilineutraaliuteen on pyrittävä vuoteen 2035 mennessä. Tämä on myös Helsingin tavoite. Yhtenä konkreettisena toimenpiteenä Suomen hallitus on päättänyt, että kivihiilen käyttö kiellettäisiin energiantuotannossa vuonna 2029. Kivihiilen kokonaan kieltävä välitavoite on johtanut Helsingissä suunnitelmiin korvata kivihiiltä käyttävä yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto (CHP) biolämpölaitoksilla.

Toteutuessaan biolämpölaitokset eivät vähentäisi ilmastopäästöjä. Puupohjaisen bioenergian ilmastopäästöt piipun päästä mitattuna ovat kivihiiltä suuremmat, ja bioenergian lisäys Helsingissä vaatisi puun kansainvälisen tuonnin lisäystä tai hakkuiden lisäystä kotimaassa. Tutkijoiden mukaan hakkuiden lisääminen pienentää metsien hiilinielua ilmastotavoitteiden kannalta ratkaisevalla aikavälillä.

Vain välivaihetta varten tehtävät investoinnit tulisivat myös helsinkiläisille kalliiksi, ja energiapuun kuljetus vaatisi nykyistä energiantuotantoa merkittävästi tiheämmän laiva- tai rekkaliikenteen.

BIOS-tutkimusyksikkö on tilannut Valor-konsulttiyhtiöltä tiekartan hiilineutraaliin lämmöntuotantoon siirtymiseksi Helsingissä (toteuttajina energianeuvos, Helenin ex-toimitusjohtaja Seppo Ruohonen ja Kotkan Energian ex-toimitusjohtaja Pekka Passi). Tiekartassa kuvataan, miten kaukolämpö voidaan tuottaa Helsingissä ilman kivihiilen ja biomassan polttamista niin, että päästöt aidosti vähenevät tavoitellussa aikataulussa, huolehtien samalla toimitusvarmuudesta ja kustannusten kohtuullisuudesta.

Helenin tuottoja kannattaa ohjata päästöttömien vaihtoehtojen selvittämiseen, kehittämiseen ja pilotointiin. Näin voidaan lähivuosien aikana rakentaa hallittu järjestelmätason siirtymä suoraan muuhun kuin polttamiseen perustuvan teknologian käyttöön. Kivihiilestä luopuminen on oikea tavoite, mutta sen käytön kieltävä laki on muotoiltava niin, ettei se pakota Heleniä puun energiakäyttöön ja siten vaikeuta Helsingin ilmastotavoitteiden saavuttamista.

11. joulukuuta järjestettävässä tilaisuudessa pormestari Jan Vapaavuori vastaanottaa selvityksen ja kommentoi sitä Helsingin strategisesta näkökulmasta. Kommenttipuheenvuoron jälkeen Vapaavuori ja muut puhujat vastaavat toimittajien kysymyksiin.

Ohjelma:

9:30 Paavo Järvensivu (BIOS): Avaussanat
9:35 Seppo Ruohonen ja Pekka Passi (Valor): Ylätason tiekartta hiilineutraaliin energiantuotantoon siirtymiseksi Helsingissä
9:50 Sampo Soimakallio (Syke): Puun käytön ilmastovaikutukset
10.00 Antti Majava (BIOS): Saatesanat ja selvityksen luovutus pormestarille
10.10 Pormestari Jan Vapaavuori: Kommenttipuheenvuoro
10.20 Yleisökeskustelu ja median kysymykset
10.30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan ja kehittää kansalaisten ja päättäjien ennakointikykyä. Tutkimusyksikön toiminnan päärahoittaja on Koneen Säätiö. BIOS on myös osa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa WISE-konsortiota. Lisätietoja: www.bios.fi

Yhteydenotot: Antti Majava, BIOS-tutkimusyksikkö, 0400-655883, antti.majava@bios.fi”

Ilmastonmuutoksen kannalta ratkaisevaa on ilmakehän tiettynä ajanjaksona sisältämien kasvihuonekaasujen määrä. Tästä luonnontieteellisestä näkökulmasta sekä päästöjen vähentäminen että nielujen lisääminen ovat tarpeellisia ja toimivia keinoja. Tarvittavien päästöleikkausten mittakaava on suurempi kuin potentiaalisten nielujen, mutta kummatkin vaikuttavat täysimääräisesti nettopäästöihin.

Poliittisesti tilanne on toinen, koska päästöjen suhteen käydään osittain kauppaa, osittain vähennyksiä tehdään sopimuksin. Nielut on ainoastaan luvattu (Kioton sopimuksen toisella kaudella) pitää vähintään entisellä tasolla ja nielukauppa on vasta suunnittelun asteella. Laskennallisesti esimerkiksi IPCC olettaa malleissaan, että tällä hetkellä olemassa olevat globaalit nielut pysyvät vähintäänkin entisen suuruisina.

Suomessa on hyvät edellytykset sekä päästöjen vähentämiseen että nielujen kasvattamiseen. Esimerkiksi Sitra on julkaissut laskelmia, joiden mukaan päästövähennyksiä on mahdollista saavuttaa hyvin vähäisin kustannuksin. Myös nieluja on mahdollista kasvattaa, kuten esimerkiksi hallituksen aloite metsityksen lisäämisestä esittää.

Tämä kokonaisnäkemys antaa puitteet arvioida eri yhteiskunnallisten alueiden ja talouden sektoreiden päästökehitystä kokonaisuuden kannalta. Kokonaisuuden tarkasteleminen on ratkaisevan tärkeää muutoksessa, joka koskettaa kaikkia yhteiskunnan ja talouden osia ja joka jossakin muodossa, enemmän tai vähemmän kivuliaana, tapahtuu joka tapauksessa. Osa-optimointi sektorien sisällä tai sektoreittain johtaa helposti kokonaisuuden kannalta epäedullisiin tuloksiin (joista ilmastonmuutos itsessään on esimerkki).

Kokonaisnäkemystä tarvitaan erityisesti julkiselle vallalle. Vaikka monet toimet – kuten esimerkiksi puun osto ja myynti – nykyisessä yhteiskunnassa tapahtuvat markkinoilla, on julkisella vallalla ratkaiseva rooli markkinoiden mahdollistajana. Lisäksi julkinen valta säätelee liiketoiminnan kannattavuutta. Puumarkkinat ovat tästä erinomainen esimerkki. Markkinoiden rakennetta (mitä kannattaa myydä ja milloin) säätelee moni kulloisenkin hallituksen vallassa oleva asia, tärkeimpinä verotus ja erilaiset tukijärjestelmät, niin myyjiä kuin ostajiakin koskien. Näitä säätelemällä hallitus pyrkii toteuttamaan tietyn hakkuumäärän, jota linjataan hallitusohjelmassa ja kansallisessa metsästrategiassa. Keinoja ovat muun muassa (energia)verotus, kestävän metsätalouden rahoituslakiin perustuvat eli Kemera -tuet, metsähakkeen tuotantotuki (ja keskeisten kilpailijoiden, kuten turpeen, tuki- ja verokohtelu), investointituet ja kansallisen metsästrategian 11 erillistä ohjelmaa. Myös pääosin suojeluun pyrkivät ohjelmat kuten Metso vaikuttavat osaltaan asiaan. Kaiken kaikkiaan metsäsektorin (niin puun myyjien kuin ostajienkin) tukemiseeen on Suomessa käytetty miljardeja.

Ilmastonmuutos tuo metsäsektorin roolin kokonaisarvioon tärkeinä tekijöinä ainakin kysymykset metsistä hiilinieluina ja -varastoina, mikä puolestaan vaikuttaa kysymykseen puusta raaka-aineena.

Metsät toimivat sekä hiilinieluina että -varastoina. Nielu- ja varastotehtävät voivat sopia hyvin yhteen luonnon monimuotoisuuden tukemisen kanssa. Myös puusta tehtävät pitkäkestoiset tuotteet toimivat hiilivarastoina. Sen sijaan sellupohjaiset tuotteet ja varsinkin energiapuu vapauttavat hiilensä nopeasti. Puu on uusiutuva luonnonvara, mutta ei päästötön. Poltettaessa puu päästää hiilidioksidia energiayksikköä kohden jopa enemmän kuin kivihiili. Jos metsän uusiutumisesta on pidetty huolta, takaisin kasvava metsä (mukaan lukien maaperä, johon hiiltä myös sitoutuu) sitoo toki hiilen jossain vaiheessa takaisin. Ilmastonmuutoksen etenemisen kannalta aikajänne on kuitenkin ratkaiseva. On paljonkin väliä sillä, hakataanko metsiä nyt vai useamman kymmenen vuoden päästä.(*)

Metsien käytön ajojärjestys asettuu tästä näkökulmasta sangen selkeästi. Ensin on varmistettava, että hiilinieluja ja -varastoja on riittävästi. Tämän jälkeen ajojärjestyksessä on mekaaninen metsäteollisuus, joka tekee tuotteita, joihin hiili sitoutuu suhteellisen pitkäksi ajaksi. Seuraavaksi ajojärjestyksessä on kuidutttava metsäteollisuus, jonka tuotteet ovat nopeampikiertoisia kuin mekaanisen metsäteollisuuden, eivätkä siksi muodosta hiilivarastoja. Näiden käyttötarkoitusten yhteydessä syntyy esimerkiksi hakkuutähteitä, joita on ainakin lyhyiden kuljetusyhteyksien päässä järkevää käyttää energiapuuna, varsinkin jos käyttö korvaa uusiutumattomia polttoaineita. Sen sijaan ainespuun käyttö polttotarkoituksiin ei ole kokonaisuuden kannalta järkevää, tuskin myöskään energiapuun kuljettaminen pitkiä matkoja, varsinkaan, jos puuta on tuotava ulkomailta. Hakkuiden kielteisten vaikutusten ulkoistaminen kaupan avulla ei ole vastuullista ilmastopolitiikkaa.

Metsäteollisuuden osien sisälle muodostuu vastaava prioriteettijärjestys. Mekaanisessa puuteollisuudessa kannattaa panostaa tuotteisiin, jotka ovat mahdollisimman pitkäkestoisia, sahauksesta jäävä puru, ja reunalauta kannattaa käyttää selluteollisuudessa, ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan niin kutsuttuina sivuvirtoina syntyvä puu kannattaa käyttää metsäteollisuudessa, raaka-aineena tai energiana. Kaskadikäytössä on paljon kehitettävää. Esimerkiksi puun käyttö rakennuksissa kannattaa suunnitella niin, että puu voidaan käyttää uudelleen ja vasta aivan viimeiseksi jos ollenkaan energiana.

Lisää tutkimusta tarvitaan varsinkin energiapuu-osion sisäisestä ajojärjestyksestä. Ohut ja nopeasti lahoava hakkuutähde (oksat) on ajojärjestyksessä ensimmäisenä, mutta esimerkiksi kantojen energiakäyttöä on kritisoitu.

Sivuvirtojen puu on jo pääasiallisesti metsäteollisuuden omassa energiakäytössä. Myös suunniteltujen investointien yhteydessä syntyvä metsäteollisuus mitä todennäköisimmin käyttää suurimman osan omista sivuvirroistaan. Näin ollen ajojärjestyksen alimmalle jakeelle, energiapuulle, ei ole syntymässä suuria lisäyksiä. Jo nyt energiapuuta tuodaan Suomeen ulkomailta, lähinnä Venäjältä ja Baltiasta. Koska päästöttömiä energiamuotoja on hyvin kustannustehokkaasti saatavilla, tuontienergiapuu on jo pelkästään logistiikan aiheuttamien päästöjen ja kulujen vuoksi ajojärjestyksessä kaikkein viimeisimpänä.

AIKAJÄNTEESTÄ

Aikajänne niin päästöjen vähentämisen kuin nielujen lisäämisenkin kannalta on tärkeä. Ilmakehän hiilidioksidimäärän kasvu pitää saada pysäytettyä ja laskuun nimenomaan nyt, eikä 100 vuoden päästä.

Jos olisi niin, että globaali lämpeneminen olisi täsmälleen sama asia kuin hiilidioksipitoisuuden määrä ja riippuisi vain ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta, voitaisiin ajatella, että nyt voidaan päästää hiilidioksidipitoisuus (ja lämpötila) korkeammaksi (overshoot), kunhan myöhemmin hiilidioksidia poistetaan enemmän (ja saadaan lämpötila laskemaan). Näin ei kuitenkaan ole.

Ilmakehän hiilidioksidi ”pakottaa” ilmakehää lämpenemään, millä puolestaan on seurannaisvaikutuksia käytännössä kaikille ekologisille järjestelmille eli kaikelle elämälle.

Ajatellaan, että hetkellä t1 hiilidioksidipitoisuus on x, hetkellä t2 pitoisuus on x+1 ja hetkellä t3 uudelleen x, koska hiilidioksidia on onnistuttu poistamaan 1 yksikkö (verrattuna hetkeen t2). Tällöin aikana, joka kuluu hetkestä t1 hetkeen t3 ilmakehässä ollut ”ylimääräinen” hiilidioksidi on jo tehnyt temppunsa, eli on lämmittänyt ilmakehää kaikkine seurannaisvaikutuksineen, joista kaikki eivät suinkaan pysähdy, saati käänny takaisin ”parempaan” pitoisuuksien palautuessa.

Toisin sanoen hiilineutraaliuden tavoittamisen lisäksi on ratkaisevaa, millä aikataululla ja mitä polkua pitkin hiilineutraaliuteen päästään. Näin siksi, että ”polun varrella” tulevat päästöt ehtivät vaikuttaa jo nyt liian korkeisiin pitoisuuksiin ennen neutraaliuden saavuttamista. Lopulta myöskään hiilineutraalius ei ole riittävä maali, vaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden laskeminen kestävälle tasolle. Kuten vuosi sitten kirjoitimme, on katsottava kohti tulevaisuutta, jossa hiiltä saadaan imettyä ja sidottua pois ilmakehästä niin, että vaaralliset itse itseään vahvistavat takaisinkytkennät tai muut turmiolliset ympäristönmuutokset eivät ehdi käynnistyä.

IPCC’n “Global Warming of 1,5°C”-raportti huomauttaa nimenomaan tämän ”ylimääräisyyden” (overshoot) ongelmista, joista kaksi on erityisen huomattavia.

Ensinnäkin yllä mainittu ”temppujen tekeminen”: vaikka hiilidioksimäärän aiheuttamaa lämpenemistä saataisiin myöhemmin peruutettua, korjaamatonta ja mittavaa vahinkoa (esimerkiksi kokonaisten ekosysteemien menetyksiä tai laajojen jäätiköiden sulamisia) on jo erittäin suurella todennäköisyydellä syntynyt.

A3.2. Future climate-related risks depend on the rate, peak and duration of warming. In the aggregate they are larger if global warming exceeds 1.5°C before returning to that level by 2100 than if global warming gradually stabilizes at 1.5°C, especially if the peak temperature is high (e.g., about 2°C) (high confidence). Some impacts may be long-lasting or irreversible, such as the loss of some ecosystems (high confidence).

Esimerkiksi jos mittava jäätikkö sulaa, se ei todennäköisesti jäädy uudelleen millään nyky-yhteiskuntien kehitykseen vaikuttavalla aikajänteellä, vaikka hiilidioksidipitoisuutta saataisiin laskettua. Samoin esimerkkinä voi ajatella ajatella lämpenemisen seurauksena meriin kertynyttä lämpöä (energiaa), joka on pääasiallinen syy lisääntyneiden hirmumyrskyjen lisääntyneisiin voimiin. Vaikka hiilidioksidipitoisuutta ilmakehässä saataisiin laskettua, merien lisäenergia purkautuu hitaasti.

Mitä suurempi ”ylimääräisyys” (overshoot), sitä pahempia ja sitä todennäköisempiä ovat peruuttamattomat ja hitaasti peruuntuvat vahingot, ja itse itseään vahvistavien kierteiden karkaaminen. Siksi jälleen: mitä nopeammin ja mitä enemmän pitoisuuden kasvu saadaan pysäytettyä ja laskuun, sen parempi.

Toiseksi: ei ole riittävän luotettavaa varmuutta siitä, että hiilidioksidipitoisuuden laskeminen ”overshoot”-tilanteen jälkeen ylipäätään laskisi lämpötilaa. Tähän kannattaa pysähtyä hetkeksi: ei ylipäätään tiedetä varmaksi, että jos pitoisuudet päästetään korkealle ja lämpeneminen yli 1,5°C, takaisin voitaisiin palata, vaikka pitoisuuksia saataisiin laskettua. ”Overshoot”in syntyminen on jo itsessään venäläistä rulettia maapallon ilmastolla.

C3.3. Pathways that overshoot 1.5°C of global warming rely on CDR (carbon-dioxide removal) exceeding residual CO2 emissions later in the century to return to below 1.5°C by 2100, with larger overshoots requiring greater amounts of CDR (Figure SPM.3b). (high confidence). Limitations on the speed, scale, and societal acceptability of CDR deployment hence determine the ability to return global warming to below 1.5°C following an overshoot. Carbon cycle and climate system understanding is still limited about the effectiveness of net negative emissions to reduce temperatures after they peak (high confidence).

Tämä siis täysin riippumatta siitä, onko teknisesti mahdollista poistaa hiilidioksidia riittävän paljon. IPCC:n raportti on ilahduttavan optimistinen sen suhteen, että luonnonjärjestelmiä (metsiä, soita, maaperää ja niin edelleen) tukemalla hiiltä voidaan sitoa. Nämä ekosysteemien suojeluun ja elvyttämiseen tai esimerkiksi maatalouden toimintatapojen muutokseen perustuvat keinot ovat huomionarvoisia siksikin, että osalla keinoista on muita hyötyjä esimerkiksi maataloudessa vesivarojen suojelussa, eroosion torjunnassa tai ruokaturvan parantamisessa. Win-win -ratkaisujakin siis on olemassa. Mutta ongelma on, että vaikka sidonta onnistuisi, ilmasto ei silti välttämättä viilene tai käyttäytyy ”overshootin” jälkeen muuten tavoilla, jotka ovat epäsuotuisia (esimerkiksi heilahtelee rajusti).

Näiden seikkojen valossa on ratkaisevasti väliä sillä, laskevatko nettopäästöt 20 vai sadan vuoden aikajänteellä. Mitä nopeammin, sitä todennäköisemmin vältetään pahemmat seuraukset ja riskit. Aikajänne koskee niin päästöjen vähentämistä kuin nielujakin. Päästövähennyksissä Suomi on edennyt kohtalaisesti, mutta vaarassa ovat nielut, joiden pienenemistä Suomessa uhkaavat nimenomaan suunnitelmat hakkuiden kasvattamisesta ja puun energiakäytön lisäämisestä. Kuten LUKE toteaa: “Skenaariolaskelmien perusteella näyttää siltä, että puun käytön lisäys pienentää nielua enemmän kuin sen lisäyksellä saadaan aikaan päästövähennyksiä vuosisadan puoliväliin mennessä esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tai betonirakenteiden korvaamisesta.”

(*)
Lisäksi asiaan vaikuttaa IPCC’n käyttämä hiilibudjettien laskentatapa, joka korostaa nielujen lisäämisen tarvetta. IPCC’n laskelmat perustuvat hiilibudjeteille, joissa otetaan huomioon globaalit päästöt ilmakehään ja globaalit nielut. Toisin sanoen hiilibudjeteissa on jo mukana myös arvio Suomen hiilinielujen vaikutuksesta. Näin ollen kun IPCC korostaa nielujen tulevaa merkitystä esimerkiksi raportissaan “Global Warming of 1,5°C”, se puhuu ihmistoimin aikaansaaduista uusista nieluista, mikä Suomessa tarkoittaisi esimerkiksi metsitystä, soiden ennallistamista, pitkäkestoisiin puutuotteisiin sitoutuvaa hiiltä ja niin edelleen. Tai toisinpäin: globaalisti, mukaan lukien Suomen, nykytasoinen hiilinielu ei IPCC’n silmissä ole nielu, jota voin käyttää ilmakehään kertyneen hiilidioksidin “ylimäärän” (overshoot) palauttamiseen alkutilaan. Kuten erikoistutkija Antti-Ilari Partanen toteaa: “olemassa olevien metsien hiilinielujen nykyistä kehitystä ei [IPCC:n skenaarioissa] lasketa mukaan negatiiviseksi päästöksi”. IPCC’n laskemistavassa overshootin korjaamiseen tarvitaan uusia, nyt olemassaolemattomia nieluja. Näin ollen argumentti, että hakatut metsät kasvaessaan sitovat takaisin päästämänsä hiilidioksidin, ei koske IPCC:n skenaarioiden overshootin palauttamista lainkaan. Overshootia voidaan palauttaa vain tekemällä uusia nieluja. Laskentatavoista riippumatta huomio kannattaa kiinnittää nettopäästöihin ja niistä seuraaviin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksiin.

Puheenjohtajat Antti Rinne (SDP) ja Pekka Haavisto (Vihreät) hahmottivat tulevan vaalikauden talous- ja ilmastopolitiikkaa yhdessä tutkijoiden Jari Liskin (Ilmatieteen laitos) ja Paavo Järvensivun (BIOS) kanssa Kalevi Sorsa -säätiön ja BIOS-tutkimusyksikön järjestämässä seminaarissa.

BIOS laati seminaarin pohjaksi tulevien vuosien konkreettisia ilmastotoimia ja niiden toteuttamisen mahdollistavia talouspoliittisia työkaluja tarkastelevan taustapaperin “Yhteiskunnan ekologinen jälleenrakennus”. Voit ladata Järvensivun esityskalvot tästä ja taustapaperin tästä.

Myös Demokraatti ja Vihreä Lanka kirjoittivat seminaarista.

Avoimen tilaisuuden kutsuteksti:

”Ilmastonmuutos ja sen torjunta ovat puhuttaneet suomalaisia harvinaisen kuuman kesän ja IPCC:n tiukkasanaisen raportin jälkeen. Tutkijoilta odotetaan ratkaisuehdotuksia, poliitikoilta odotetaan tuntuvia toimenpiteitä.

Seuraavaa vaalikautta pohjustava, tutkijat ja puoluejohtajat yhteen tuova seminaari nostaa keskiöön talous- ja ilmastopolitiikan suhteen: Millaisen talouden rakennemuutoksen Suomi tarvitsee ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Mitä on ilmaston huomioon ottava vastuullinen taloudenpito? Miten valtiontalouden kysymyksenasettelu ja vastaukset muuttuvat, jos laajennamme tarkastelun kunnianhimoisiin ilmastotoimiin, energiamurrokseen ja niukkoihin luonnonvaroihin?

Julkinen keskustelu taloudesta ei ole pysynyt nopeasti etenevän ilmastonmuutoksen vaatimalla tasolla. Tuoreita monitieteiseen tutkimukseen pohjaavia näkökulmia esiin nostaakseen Kalevi Sorsa -säätiö kutsui tilaisuuden vierailevaksi järjestäjäksi BIOS-tutkimusyksikön.

Seminaari järjestetään 22.11.2018 klo 8.45–11.15, Balderin Salissa (Aleksanterikatu 17, Helsinki).

Tilaisuuden ohjelma:

8.45 Tarjolla kahvia
9.00 Kaisa Penny (Kalevi Sorsa -säätiö): Ilmastonmuutos ja politiikan innovaatiot
9.10 Jari Liski (Ilmatieteen laitos): Ilmastotieteen asettamat haasteet ilmastopolitiikalle
9.30 Paavo Järvensivu (BIOS-tutkimusyksikkö): Yhteiskunnan ekologinen jälleenrakennus
9.50 Pekka Haavisto (Vihreät): Vihreiden talouspolitiikka ja ilmastonmuutos
10.10 Antti Rinne (SDP): SDP:n talouspolitiikka ja ilmastonmuutos
10.30 Paneelikeskustelu”

Syksy on jatkunut kiireisenä ja tapahtumarikkaana. Uutiskirjeissä esittelemme kiinnostavia tutkimuksia ja tapahtumia sekä kerromme BIOS-tutkimusyksikön toiminnasta ja tuotannosta. Aikaisemmat uutiskirjeet löytyvät tästä blogista.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Greenscreen. Kuva Paavo Järvensivu.

NOSTO

IPCC:n raportti muutti ilmaston laskuoppia

Lokakuussa ilmestynyt IPCC:n raportti Climate Warming of 1,5°C sai aikaan suoranaisen ilmastokeskustelun hyökyaallon ja toi Suomessa tuhannet ihmiset kadulle. BIOS-tutkimusyksikkö esitteli tuoreeltaan raportin tuloksia pitkässä blogikirjoituksessa “Ilmaston laskuoppi muuttui – muuttuiko politiikka?” BIOS muistutti suomalaisia etenkin siitä, että IPCC:n linja ei tästä höllenny vaan varmasti tiukkenee, kun tulevissa raporteissa otetaan huomioon tutkimuksia, joka vielä jäivät tuoreen raportin ulkopuolelle. Rohkeampia poliittisia päätöksiä pitäisi tehdä jo nyt:

“Nykyiset päätökset ja investoinnit joutuvat elämään tiukkenevan ilmastopolitiikan maailmassa. Yhtäältä on riskinä, että tehdään päätöksiä, joiden peruminen pakon edessä tulee kalliiksi ja hukkaa aikaa, vaivaa ja rahaa. Toisaalta, ja ennen kaikkea, väärät päätökset lukitsevat ‘polkuriippuvuuksia’ – niillä on hitausvoimaa, kun esimerkiksi infrastruktuurin elinkaarta mitataan vuosikymmenissä.”

Tuleviin vaalikeskusteluihin tähdäten BIOS julkaisi myös toimittajia varten laaditun kirjoituksen “Kaksi pääsykoekysymystä ilmastovaaliehdokkaille”. Kysymysten tarkoituksena on kaivaa esiin ehdokkaiden ymmärrystä siitä, millaiseen maailmaan tehtävillä päätöksillä ollaan menossa. Hyväksyykö poliitikko nykyisten ilmastositoumusten linjan, joka muiden maiden sitoumusten kanssa vie kohti vähintään kolmen asteen lämpenemistä? Ja ymmärtääkö hän, mitä tämä kouriintuntuvasti tarkoittaisi? Jos poliitikko vaatii nykylinjan tiukentamista, miten hän hahmottaa metsätalouden roolin tulevassa muutoksessa?

BIOS-tutkimusyksikön Antti Majava kirjoitti myös Politiikasta.fi-sivustolla suomalaisesta ilmastopolitiikasta IPCC:n raportin valossa otsikolla “Hallituksen ilmastostrategia ei johda päästöjen vähenemiseen”. Samaan aikaan raportin kanssa kun ilmestyivät uudet valtakunnan metsien inventointitiedot, jotka vahvistivat sen, että Suomen nettopäästöt kasvavat, mikäli lisähakkuut toteutuvat ennakoidussa mittakaavassa.

Raportista on tehty monia analyysejä, joista vinkkaamme erityisesti tämän Foreign Policyn artikkelin “The Hope at the Heart of the Apocalyptic Climate Change Report”. Artikkeli nostaa esiin IPCC:n raportin toiveikkaimpien skenaarioiden painotukset kulutuksen vähentämiseen sekä sellaisiin ratkaisuihin, jotka ilmastohyötyjen lisäksi parantavat ruokaturvaa, torjuvat köyhyyttä, hillitsevät väestönkasvua ja ylipäätään pyrkivät löytämään yhteistä pohjaa ilmastotoimille ja kestävän kehityksen päämäärien toteuttamiselle. Vaikka esimerkiksi Suomen ilmastopaneelin Markku Ollikainen toi tätä puolta esiin vahvasti IPCC:n raportin suomalaisessa tiedotustilaisuudessa, julkisessa keskustelussa se on jäänyt harmittavan vähälle huomiolle.

MAAILMALTA

Hyönteiskato

Hyönteispopulaatioiden kadosta Euroopassa on saatu hälyttäviä tietoja jo aikaisemmin, ja lokakuussa ilmestynyt tutkimusartikkeli kertoi karuja uutisia myös Puerto Ricosta. The Washington Postin artikkelissa tutkijat kertaavat näitä tuloksia ja pohtivat trooppisen hyönteiskadon yhteyttä ilmastonmuutokseen – muutoksiin niin lämpötilassa kuin sademäärissä. “Holy crap”, kuten eräs tutkijoista toteaa.

Biodiversiteetti on noussut otsikoihin laajemminkin viime aikoina, kun WWF julkaisi uusimman Living Planet -raporttinsa. Tiedotusvälineissä asiasta kerrottiin kuitenkin kovin huolimattomasti otsikoiden esimerkiksi Guardianin (30.10.) tapaan, että ihmiskunta on “pyyhkäissyt olemattomiin 60% eläinpopulaatioista sitten 1970-luvun”. Myöskään WWF ei ole omassa viestinnässään ollut aina järin huolellinen. Raportin tulokset ovat huolestuttavia, mutta niitä ei pidä tulkita noin. Raportin mukaan tutkitut selkärankaisten populaatiot ovat vähentyneet keskimäärin 60% – jotkut ovat siis vähentyneet, jotkut kasvaneet, ja yksilömäärät riippuvat tietysti populaatioiden koosta. Tämä ei tietenkään tee kehitystä yhtään vähemmän hälyttäväksi, mutta tiedeviestinnän tarkkuus on tärkeää, kuten Ed Yong muistuttaa Atlantic-lehden artikkelissaan.

BIOS

Ilmastovaaliseminaari 22.11.

Järjestämme Helsingissä 22.11. klo 8.45–11.15 pidettävän seminaarin “Talous- ja ilmastopolitiikka vaalikaudella 2019–2023” (Aleksanterinkatu 12, Balderin sali). Kalevi Sorsa -säätiö kutsui BIOS:n tilaisuuden vierailevaksi järjestäjäksi. Seminaarissa esiintyy BIOS-tutkijoista Paavo Järvensivu, muita esiintyjiä ovat Kaisa Penny (Kalevi Sorsa -säätiö), Jari Liski (Ilmatieteen laitos), Pekka Haavisto (Vihreät) ja Antti Rinne (SDP). Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuuden sivu ja Facebook-tapahtuma.

BIOS-tutkija Tero Toivasen väitös 16.11.

Tero Toivanen väittelee Helsingin yliopiston päärakennuksessa (auditorio XV) perjantaina 16.11. klo 12–14 otsikolla “Pohjoinen polku kapitalismin ympäristöhistoriaan”. Väitöskirjaan voi tutustua verkossa. Lisätietoja väitöksestä.

Debatti Maaseudun Tulevaisuudessa jatkuu

Maaseudun Tulevaisuuden palstoilla jatkui hämmentävän kovakielinen linja, joten BIOS  selvensi marraskuun alussa julkaistussa kirjoituksessaan “Maaseudun Tulevaisuus nimeää tutkimustiedon ‘ympäristölobbyksi’” tutkimusyksikkömme toimintaa ja päämääriä. Toivoaksemme keskustelun sävy muuttuu jossain välissä paremmaksi. Mieluisa signaali oli, että Maaseudun Tulevaisuus kysyi BIOS-tutkimusyksiköltä kantaa professori Lauri Valstan lokakuiseen kirjoitukseen. Kommentoimme Valstan kirjoitusta myös laajemmin blogissa.

Jakautuuko Suomi? -kirja ilmestyi

Koneen Säätiön tuottama kirja Jakautuuko Suomi? ilmestyi lokakuussa Innon kustantamana, ja julkaisutilaisuus pidettiin perjantaina 26.10. Koneen kartanolla. BIOS-tutkimusyksikön Ville Lähde oli toinen kirjan toimittajista, ja Paavo Järvensivu ja Jussi T. Eronen kertoivat omassa artikkelissaan Yle-yhteistyöhankkeestamme. Ville Lähde esiintyi kirjan julkistamistilaisuudessa, ja häntä haastateltiin kirjan ilmestyttyä Ylen Radio Suomen Ajantasaan ja Helsingin Sanomiin.

Muita kirjoituksia

Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen kirjoittivat lokakuussa Politiikasta.fi-sivulla otsikolla “Kuinka Suomi voi toteuttaa Pariisin ilmastosopimuksen mukaisen ekologisen jälleenrakennuksen?” Tero Toivanen puhui niin ikään ekologisen jälleenrakennuksen ja vahvan yhteiskunnallisen ohjauksen puolesta Ylen lokakuisessa artikkelissa:

“Kokonaiset tieteenalat, esimerkiksi taloustiede, ovat muotoutuneet tämän fossiilitalouden aikana. Nyt siirrytään valintatilaan, jossa yhteiskunnallista ajattelua ei enää voi rakentaa sille perustalle.”

Tero Toivanen jatkoi teeman käsittelyä Kansan Uutisten lokakuisessa haastattelussa, jossa hän muistutti yhteiskunnan ekologisen murroksen työllistävästä vaikutuksesta.

Antti Majava kirjoitti Versus-lehden puheenvuorossaan ”Uusiutuva energiaoperetti” luonnon kantokyvyn perustavuudesta.

LOPUKSI

Suosittelemme Yliopisto-lehden erinomaista artikkelia Iiris ja Tuomas Mattilan kokeilevasta ja tutkivasta maatilasta. Samoja aiheita käsitteli Helsingin Sanomien oivallinen artikkeli viljelymaan hiilensidonnan mahdollisuuksista.

Tässä Ylen artikkelissa käydään kiintoisaa keskustelua siitä, minkä ikäisenä metsää hakataan Suomessa ja mistä se johtuu.

TIlastokeskuksen laskelmien mukaan kotitalouksien yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt ja materiaalinkulutus ovat yllättäen laskeneet hiukan, vaikka kotitalouksien määrä on kasvanut. Tämä johtuu siitä suotuisesta kehityssuunnasta, että kotitalouskohtaiset kulutusmäärät ovat laskeneet, jopa yllättävän paljon, etenkin kun malli ottaa myös huomioon tuotteiden ulkomaisen tuotannon vaikutukset. Suunta on siis oikeaan, vaikkei vielä läheskään tarpeeksi nopeaa. Laskelmat myös osoittavat suuren eron pieni- ja suurituloisten kulutuksen välillä.

Vielä Pariisin ilmastosopimusta laadittaessa ilmastopolitiikassa oli päädytty siihen, että maapallon keskilämpötilan nousu 2℃ teollisen ajan alun jälkeen olisi ilmastonmuutoksen “turvaraja”. Tiedettiin, että jo siihen mennessä tapahtuisi merkittäviä ympäristömuutoksia, mutta niiden kanssa voitaisiin vielä elää. Kunnianhimoisempi tavoite pyrkiä kohti 1,5℃ nousua oli lähinnä myönnytys uhanalaisille pienille tai köyhille saari- ja rannikkovaltioille. IPCC sai silti mandaatin tutkia, miten siihen päästäisiin ja miten se eroaisi 2℃ nousun maailmasta. Kuitenkin 2℃ tavoitteen turvallisuus on jo aiemmin kyseenalaistettu, ja ilmastotutkija Kevin Anderson on kutsunut sitä eroksi vaarallisen ja erittäin vaarallisen ilmastonmuutoksen välillä. Maanantaina 8.10. julkaistu raportti Climate Warming of 1.5℃ vie keskustelun kertarysäyksellä tähän suuntaan. Raportti tarjoaa yhtaikaa karua kertomaa ja toivon kajoa. IPCC:n mukaan tutkimus osoittaa, että 2℃ ei ole enää mielekäs tavoite. Raportti kiskoo ilmastopolitiikkaa kohti tiukempaa ja vaikeampaa 1,5℃ maailmaa. Nykyiset Pariisin sitoumukset kuitenkin vievät kohti tuplasti suurempaa eli noin 3℃ lämpenemistä vuoteen 2100 mennessä – ja lämpeneminen jatkuisi edelleen hamaan tulevaisuuteen. IPCC:n raportti osoittaa, että poikkeustilasta on tullut normaali. Mikäli maailma halutaan pitää siedettävänä niin ihmisyhteiskunnille kuin luvuttomille ekologisille yhteisöille, on puhuttava yhteiskuntien kaikkia sektoreita yhdistävästä mullistuksesta – ei enää erillisestä ilmastopolitiikasta.

Uuden ilmastoraportin johtopäätökset eivät tule yllätyksenä kenellekään, joka on seurannut tarkemmin viime vuosien ilmastotutkimusta. Lukemattomissa tutkimuksissa on varoitettu paitsi nykyisten ilmastotoimien riittämättömyydestä myös siitä, että maailma kohtaa vaarallisia muutoksia jo 1,5℃ nousun myötä, puhumattakaan korkeammasta. Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että varovaisuudestaan tunnettu IPCC päätyi vetämään näin tiukkaa linjaa.

Vielä 2.8. julkaistussa MustRead-lehden haastattelussa Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas ennakoi IPCC:n raportin kertovan, että 1,5℃ tavoite on “käytännössä menetetty” ja että 3℃ nousu olisi “realismia”. Tällaiset puheet menivät nyt romukoppaan. Kävikin niin, että aiemmin liian tiukkoina pidetyt tieteelliset näkemykset muuttuivat realismiksi. Kolmen asteen nousun maailma, samoin kuin kahden, on siedettävälle elämälle kohtuuttoman epärealistinen.

Washington Postin artikkelissa IPCC:n varapuheenjohtaja Jim Skea totesi raportin kertoneen, “mitä maailman täytyy tehdä”, mutta vastuu on nyt päätösten tekijöillä. Tiede on sanansa sanonut. Tai kuten suomalainen Greenpeacen ilmasto- ja energiavastaava Kaisa Kosonen ilmaisi asian BBC:n artikkelissa, tiedeyhteisö sanoi numeroin ja kaavioin: “Toimikaa nyt, idiootit!”

Puolen asteen suuri ero

Tähän mennessä maapallon keskimääräinen pintalämpötila on noussut teollisen ajan alusta (1850–1900) 0,8–1,2℃, ja nykytrendeillä 1,5℃ nousu saavutettaisiin 2030–2052. (4) (Tässä tekstissä olevat sivunumerot viittaavat IPCC:n raportin päätöksentekijöille laadittuun yhteenvetoon.) On tärkeää muistaa, että esimerkiksi arktisilla alueilla keskimääräinen lämpeneminen on huomattavasti suurempaa, 2–3-kertaista. Samoin äärilämpötilat nousevat huomattavasti enemmän (8–9). Pariisin sopimuksen osapuolten ilmoittamat vapaaehtoiset kansalliset sitoumukset sen sijaan veisivät maailman kohti 3℃ lämpenemistä vuosisadan loppuun mennessä – eikä niitä edes tällä hetkellä noudateta (24). Alla oleva Climate Action Trackerin kuvaaja osoittaa, miten suuri ero nykyisillä trendeillä, Pariisin sitoumuksilla ja 2℃ tai 1,5℃ tavoitteilla on. Ne ovat eri maailmoista, hyvin kouriintuntuvasti.

Raportti toteaa useaan otteeseen, että maailma kokee vaarallisia ympäristömuutoksia jo 1,5℃ lämpenemisen myötä, mutta 2℃ on huomattavasti vaarallisempi (8–9). Pidemmällä aikavälillä Grönlannin ja Antrarktiksen jäätiköiden sulaminen etenee myös 1,5℃ maailmassa, mutta nopeammissa muutoksissa erot ovat kouriintuntuvia. Puolen asteen ero vaikuttaa esimerkiksi siihen, menetetäänkö maailman koralliekosysteemit kokonaan vai voidaanko vielä osa niistä pelastaa. Erot valtamerten happamoitumisessa ja happikadosta johtuvien “kuolleiden vyöhykkeiden” syntymisessä ovat myös huomattavia, ja tällä on suuri merkitys merten ekosysteemien selviämiselle. Kaiken kaikkiaan ekosysteemien olosuhteiden muutos ajaa väistämättä biodiversiteetin katoa, mutta jälleen puolella asteella on suuri merkitys muutosten laajuudelle. (9–11)

Ihmiskunnalle puolen asteen ero on niin ikään kuolettavan tärkeä. Haavoittuvuus ympäristömuutosten edessä lisääntyy väistämättä, mutta vuosisadan puoliväliin mennessä 2℃ nousujanalla muutoksille altistuvia ihmisiä olisi satoja miljoonia enemmän. (11) New York Timesin haastattelussa yksi raportin kirjoittajista, Aromar Revi (Indian Institute for Human Settlements) toteaa, että jo 2℃ nousun myötä valtiorajat muuttuisivat muuttoliikkeiden myötä merkityksettömiksi osassa maailmaa, sillä sellaisten väkimäärien kontrollointi pakkokeinoin ei onnistuisi.

Ruoantuotanto kärsii myös 1,5℃ maailmassa. niin sadot kuin satokasvien ravinteikkuus. Samoin kalakannat kärsivät. Mutta tässäkin puolella asteella olisi merkitystä. Samaten ilmastotekijöistä johtuvasta veden niukkuudesta kärsivien ihmisten määrä voisi jäädä jopa puoleen 1,5℃ nousulla. (11–12)

Mitä 1,5℃ tavoite vaatii?

Viime vuoden joulukuussa ilmestyneessä blogiartikkelissamme “Sadan vuoden urakka – miten ilmaston kanssa eletään” esittelimme kansainvälisen tutkijaryhmän laatiman tiekartan edellyttämän “hiilen lain”. Sen mukaan nettopäästöt (kasvihuonepäästöt miinus hiilinielut) tulisi puolittaa joka vuosikymmen, kunnes päästäisiin nettonollapäästöihin vuonna 2050. IPCC:n uusi raportti on nyt käytännössä vakiinnuttanut tämän tiedeyhteisön kannaksi. Kunnianhimoiset päästöleikkaukset on saatava käyntiin pian: 2010–2030 päästövähennysten täytyy olla 45% (15) – eli kunnianhimoisempia, koska niistä ollaan myöhässä. Ja nettonollapäästöihin täytyy päästä 2045–2055 skenaariosta riippuen (18–19). Kuten ilmastopaneelin johtaja Markku Ollikainen totesi Helsingin Sanomissa: “koko maailman pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.”

Mikä tärkeintä, nykyisessä raportissa kehotetaan tiukasti välttämään niin sanottua “overshoot” -tilannetta, jossa lämpeneminen päästettäisiin ensin yli 1,5℃ ja pyrittäisiin myöhemmin saamaan alemmaksi päästöleikkauksilla ja hiilen talteenotolla. Tämä on merkittävä muutos, sillä aiemmin “overshoot” ja laaja hiilen talteenotto oli huomattavasti suuremmassa roolissa ilmastoskenaarioissa. Nyt raportti varoittaa, että tällainen “ylilyönti” lisäisi ilmastoriskejä merkittävästi. (8) Lisäksi lämpenemisen peruminen “overshoot” -tilanteen jälkeen olisi epävarmaa, koska monimutkainen ilmastojärjestelmä ei toimi yksinkertaisesti soutamalla ja huopaamalla (23), puhumattakaan siitä, että jotkut ekologiset muutokset ylilyönnin aikana olisivat peruuttamattomia (8).

Kaikki raportin neljä skenaariota kohti 1,5℃ maailmaa onkin laadittu joko ilman overshootia tai pitämällä se rajoitettuna. Skenaariot pitävät sisällään tutun viestin. Mitä myöhemmin kunnianhimoisiin päästövähennyksiin ryhdytään, sitä 1) vakavampia ovat haitallisten takaisinkytkentämekanismien käynnistymisen riskit, 2) sitä enemmän tulevaisuudessa jouduttaisiin nojaamaan vielä kokeiluasteella oleviin tai spekulatiivisiin teknologisiin hiilen talteenoton menetelmiin ja 3) sitä suuremmin myös “luonnolliset hiilinielut” kuten uudelleenmetsitys voivat joutua kilpailemaan muun maankäytön ja vedenkulutuksen kanssa.

IPCC varoittaakin, että skenaarioihin leivotut suuremmat hiilen talteenoton määrät kohtaisivat vakavia rajoitteita, ja että niissä ylitettäisiin olemassa olevan tutkimuskirjallisuuden arvioimien potentiaalien mittakaava. (23) Ja “overshoot” vain pahentaisi tätä ongelmaa. Tämä on merkittävä muutos IPCC:n kielenkäytössä, sillä aiemmin etenkin tekniset hiilen talteenoton menetelmät oli leivottu sisään skenaarioihin hyvin optimistisesti, mikä herätti paljon kritiikkiä. Nyt sanotaan ääneen, ettei niihin voida turvautua luotettavasti suuressa mittakaavassa. Myös raportin suomalaisessa tiedotustilaisuudessa VTT:n Laura Sokka varoitti tuudittautumasta negatiivisten päästöjen luomaan turvallisuudentunteeseen.

Toinen suuri muutos on, että metsittämiselle, kestävälle maataloudelle ja muille “luonnollisille ilmastoratkaisuille” on annettu aiempaa selvästi suurempi painoarvo. Mittakaavansa vuoksi metsät ovat avainasemassa. (Metsien roolia korostaa myös tuore tutkijoiden vetoomus.)

Kuten joulukuisessa blogiartikkelissamme totesimme, on jo pitkään ollut selvää, että monenlaisia hiilen talteenoton (CDR) menetelmiä tarvitaan tulevaisuudessa – etenkin koska ilmastotyö ei lopu vuoteen 2100. Mutta päästöleikkausten aloittamisen ajankohta ja leikkausten mittaluokka määrittävät sen, onko mahdollista keskittyä sellaisiin keinoihin, joista on saatavissa muitakin tärkeitä hyötyjä esimerkiksi ruokaturvan ja vesihuollon kannalta. Vai toimitaanko niin myöhään, että joudutaan lyömään vetoa sellaisten epävarmojen teknologioiden puolesta, jotka todennäköisemmin päätyvät törmäyskurssille etenkin YK:n kestävän kehityksen päämäärien (SDG) kanssa? Käytännössä siis päästövähennyksistä päätettäessä ratkaistaan myös se, otetaanko köyhyyden, nälän, väestönkasvun ja monien muiden ongelmien torjunta tosissaan.

Vaikka raportin kolme ensimmäistä skenaariota on laadittu tähtäimessä nettonollapäästöt vuoden 2050 tietämillä ja “no or limited overshoot”, niissä on valtava ero mitä tulee yhteiskunnallisen muutoksen nopeuteen, hiilen talteenoton menetelmiin ja ennen kaikkea skenaarioiden inhimillisiin seuraamuksiin.

Lähde: IPCC 2018, Global Warming of 1,5℃, Summary for Policymakers, 19.

Skenaario 1 perustuu energian kulutuksen vähentämiseen samalla, kun hyvinvointia pyritään lisäämään etenkin globaalissa Etelässä. Siinä käytössä ei ole lainkaan teknologisia hiilen talteenoton menetelmiä. Skenaariossa 2 niihin nojataan jonkin verran päästöleikkauksien tahdin keventämiseksi, mutta tavoitteena on silti monipuolinen hyvinvointi. Kummatkin näistä skenaarioista siis pyrkivät löytämään yhteyttä YK:n kestävän kehityksen päämääriin (SDG), ja raportin mukaan skenaariossa 1 on parhaat mahdollisuudet löytää synergiaa monipuolisen kestävän kehityksen ja ilmastotoimien välillä. (26)

Tämä on iso asia. Aiemmin puhe energiankulutuksen vähentämisestä, puhumattakaan sen yhteydestä köyhyyden ja nälän torjuntaan, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja moniin muihin SDG-tavoitteisiin, on leimattu helposti haihatteluksi. Nyt tämä näkemys on tiedeyhteisön laajan tuen oikeuttama.

Sen sijaan “keskitien” skenaario 3 ja nykykehitystä eniten muistuttava ”high overshoot” skenaario 4, joissa päästövähennykset aloitetaan huomattavasti hitaammin ja teknologiset hiilen talteenoton keinot ovat suuressa roolissa, käytännössä hylkäisivät monia näistä päämääristä. Niissä jouduttaisiin ottamaan esimerkiksi käyttöön niin suuria maa-alueita hiilen sidontaan, että ne joutuisivat synergioiden sijaan törmäyskurssille muiden kehityspäämäärien kanssa (26).

Kaikkiaan IPCC:n uusi raportti esittää, että 1,5℃ tavoitteen saavuttaminen ilman merkittävää ja pitkäkestoista overshoot-tilannetta vaatisi mittakaavaltaan ennennäkemättömiä yhteiskunnallisia muutoksia (21). Kuten aina, IPCC on käytännön toimien ja etenkin poliittisten suositusten suhteen hyvin varovainen kielenkäytössään, mutta esimerkiksi köyhien ja haavoittuvaisten ihmisten suojaaminen, varallisuutta uudelleen jakavat toimet ja sosiaalinen tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus nousevat tekstissä esiin säännönmukaisesti.

On siis selvää, että nykyiset tavoitteet ja toimet ovat riittämättömiä, eikä niiden kiristämistä voida jäädä odottelemaan. Tässä valossa on hyvin huolestuttavaa, että ministeri Kimmo Tiilikainen sanoi heti raportin julkaisun jälkeisessä haastattelussa, että hallituksen nykyistä linjaa ei ennen vaaleja lähdetä tiukentamaan.

Kannat eivät tästä enää höllenny vaan tiukentuvat

Nykyinen raportti otti huomioon uusinta tutkimusta, joka osoitti aiemmat näkemykset ilmastonmuutoksen hillinnästä riittämättömiksi. Tämä prosessi ei pysähdy. Jatkossa IPCC ottaa vuorenvarmasti huomioon niitä tutkimuksia, jotka se vielä tällä kertaa jätti varovaisesti raportin ulkopuolelle, mistä sitä on ehditty kritisoidakin.

Huomiota on herättänyt etenkin hiilibudjetin määrittely. Hiilibudjetti on se määrä kasvihuonepäästöjä, joita ilmakehään voidaan vielä päästää tavoitteeseen (nyt siis 1,5℃) nähden. (Hiilibudjetista ja sen ongelmista lisää aiemmassa kirjoituksessamme.) Se on löyhempi kuin aiemmassa IPCC:n raportissa, kuten Washington Postin artikkelissa todettiin. Raportissa todetaankin, että budjetin määrittelyyn liittyy epävarmuuksia (16). Naturen raporttia käsittelevä artikkeli päättyykin tutkijan varoitukseen, että liian löyhä budjetti voi lähettää väärän signaalin.

Samoin erilaisia haitallisia takaisinkytkentämekanismeja (feedback) on huomioitu raportissa vielä vähän, ja niiden huomioon ottaminen vain lisäisi toimien kiireellisyyttä ja suuruusluokkaa. Useat tutkijat varoittavat Guardianin artikkelissa “keikahduspisteistä” (tipping point), jotka voivat kiihdyttää lämpenemistä ennakoitua nopeammin. Näistä varoitettiin elokuisessa tutkimusartikkelista, joka lanseerasi “pannuhuone-maapallon” metaforan. Toiset keikahduspisteet taas voivat aiheuttaa laajoja ympäristönmuutoksia arvioitua nopeammin. Jälkimmäisistä merkittävin lienee jäätiköiden hajoaminen, joka voisi johtaa jopa kahden metrin merenpinnan nousuun tällä vuosisadalla. Yllä mainitussa Naturen artikkelissa brittiläinen Antarktiksen tutkija Robert Larter kutsui niitä “nukkuviksi jättiläisiksi”, joita ei pitäisi töniä hereille.

IPCC:n linja ei nyt julkaistusta höllenny vaan tiukkenee, ja tätä olisi viisasta ennakoida. Virallisesti Suomi on 2℃ linjalla mutta käytännössä pikemmin toimii kohti 3℃ maailmaa. Sen sijaan, että “hivutellaan pikkuhiljaa” kohti 1,5℃ tavoitetta tai että EU päivittää tavoitteitaan vasta vuonna 2020, suunnitelmia olisi muutettava paljon nopeammin. Nykyiset päätökset ja investoinnit joutuvat elämään tiukkenevan ilmastopolitiikan maailmassa. Yhtäältä on riskinä, että tehdään päätöksiä, joiden peruminen pakon edessä tulee kalliiksi ja hukkaa aikaa, vaivaa ja rahaa. Toisaalta, ja ennen kaikkea, väärät päätökset lukitsevat “polkuriippuvuuksia” – niillä on hitausvoimaa, kun esimerkiksi infrastruktuurin elinkaarta mitataan vuosikymmenissä. Nykyisten investointien inertiasta varoittivat Guardianin artikkelissa myös YK:n ilmastonsuojelun puitesopimuksen entinen pääsihteeri Christiana Figueres sekä tunnettu ruotsalainen ympäristötutkija Johan Rockström.

Suomen bioenergiastrategia ja tietoinen lobbaaminen EU-tasolla on esimerkki tällaisesta kestämättömästä ratkaisusta, joka luo huonoja polkuriippuvuuksia silloin kun pitäisi kääntää suuntaa. Ilmastopaneelin johtaja Markku Ollikainen totesi Helsingin Sanomissa ykskantaan, että puusta tehdyt biopolttoaineet ovat neljä kertaa kuormittavampia kuin fossiiliset ja että nykyisiä päätöksiä pitäisi perua.

Kohtalon vuosikymmen, kohtalokkaat vuosisadat

Mikäli lämpeneminen halutaan tosissaan rajoittaa 1,5℃, on valmistauduttava yhteiskuntien perusteelliseen muutokseen, joka ulottuu syvemmälle kuin teknisten ratkaisujen asteittaiseen viilaamiseen. Näin on myös piskuisessa Suomessa. Kuten BIOS-tutkimusyksikön Tero Toivanen totesi Ylen artikkelissa: “Usein sanotaan, ettei Suomi voi pienenä maana tätä ratkaista. Mutta ilmastopolitiikassa on niin, että Suomen kaltaisten hyvinvoivien maiden pitää näyttää johtajuutta, sillä muuten voidaan sanoa hellurei globaalille ilmastopolitiikalle.”

Ilmastonmuutoksen hillinnästä on tultava muutakin kuin ilmastopolitiikkaa. Manchesterin yliopiston professori Kevin Anderson muistuttaa kirjoituksessaan, että maailman ylikuluttavien vähemmistö on edelleen vastuussa suurimmasta osasta päästöjä. Jos saastuttavimman 10% päästöt saataisiin laskettua edes nykyiselle eurooppalaiselle keskitasolle, voitaisiin nopeasti ja (inhimillisesti katsoen) kivuttomasti päästä eroon kolmanneksesta globaaleja päästöjä. Anderson esittää sodanjälkeisen Marshall-suunnitelmaan verrattavissa olevaa jälleenrakennusohjelmaa. BIOS-tutkimusyksikkö on hakenut vertauskuvaa suomalaisesta jälleenrakennuksesta sotien jälkeen. Kuten aiemmassa blogiartikkelissamme olemme esittäneet, tämä vaatii myös laajempaa näkökulmaa luonnonvarojen kestämättömään kulutukseen.

Mutta urakka ei lopu siihen. IPCC:n raportin tiivistelmä muistuttaa tästä heti kättelyssä: jo tähän asti kertyneet päästöt vaikuttavat vuosisatojen ja -tuhansien ajan esimerkiksi merten pinnan nousuun (4–5, 9). 1,5℃ on välietappi, mutta välttämätön sellainen. Haitallisten takaisinkytkentämekanismien estäminen ja etenkin merten happamoitumisen vähentäminen vaativat toimia hamaan tulevaisuuteen. Kuten ilmastokeskustelun pioneeri James Hansen totesi Guardianin artikkelissa, 1,5 asteen tavoitteen saavuttaminen tekisi kuitenkin tästä urakasta mahdollisen tuleville sukupolville.