3.11.2022

JAA

Julkisen talouden ohjausta kehitettävä vallitseviin yhteiskunnallisiin ja ekologisiin oloihin Valtiovarainministeriötä ei voida ohittaa uudenlaista yhteiskuntapolitiikan suunnittelua luotaessa. Ministeriön tai ainakin eri ministeriöiden muodostaman kokonaisuuden on kuitenkin laajennettava katsettaan vanhojen julkisen talouden totuuksien ulkopuolelle, jotta rakentava keskustelu voi jatkua. Kuten sanottua, parempi toimintaympäristön analyysi voi auttaa valtiovarainministeriötä eteenpäin, näkemään julkisen talouden ohjaukseen juuri nyt monikriisissä kohdistuvat vaatimukset.

Valtiovarainministeriö julkaisi vastikään huolellisesti argumentoidun ehdotuksensa julkisen talouden ohjauksen kehittämiseksi – hyvissä ajoin ennen seuraavia hallitusneuvotteluita. Tässä tekstissä käymme läpi ehdotuksen avainkohdat, tarkastelemme sen välittömästi saamaa julkista kritiikkiä ja esitämme omat kriittiset huomiomme Suomessa julkisen talouden ohjauksesta käytävään keskusteluun. Nähdäksemme valtiovarainministeriön avaus ei ota likimainkaan riittävästi huomioon radikaalisti viime vuosina muuttunutta, monikriisin määrittämää toimintaympäristöä ja siihen liittyviä aikamme suuria haasteita. Avaus on nähtävä yhdestä näkökulmasta esitettynä puheenvuorona laajemmassa talouden ohjauksen kontekstissa. Jatkossa julkisen talouden ohjauksen on oltava huomattavasti paremmassa yhteydessä vallitseviin yhteiskunnallisiin ja ekologisiin oloihin ja haasteisiin.

Keskiviikkona (2.11.2022) julkaistiin valtiovarainministeriön budjettipäällikön Mika Niemelän johtaman työryhmän raportti julkisen talouden ohjauksesta ja sen uudistamisesta. Kyseessä on kassanhoitajaministeriön virallinen puheenvuoro viime aikoina sekä kansallisesti että EU-tasolla velloneeseen keskusteluun siitä, millä tavalla tässä ajassa pitäisi julkista taloutta ohjata.

Koronapandemian talouspolitiikalle aiheuttama shokki on tietysti toiminut tämän keskustelun innoittajana. Kun taloudet jouduttiin laittamaan kiinni epidemian hallitsemiseksi, ottivat hallitukset ympäri maailmaa kansantalouden perusrakenteet kannateltavakseen. Tässä yhteydessä aiemmin käytössä olleet julkisen taloudenpidon säännöt laitettiin pitkälti jäähylle. Näin tehtiin sekä EU:ssa että kansallisvaltioissa Suomi mukaan lukien. Meillä hallituskauden menosäännöstä poikettiin koronaelvytyksessä ja vielä uudestaan keväällä 2022, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa.

Ajatus on ollut, että jossain vaiheessa poikkeusajat kuitenkin väistyvät, jolloin taas talouspoliittiset säännöt palaavat. Viimeaikaiset kokemukset vakavista kriiseistä ja globaalin finanssikriisin sekä eurokriisiin jälkeinen pitkä hitaan kasvun ja korkean työttömyyden kausi ovat kuitenkin saaneet päätöksentekijät ja virkahenkilöt vakavasti miettimään, millaisessa muodossa säännöt tulisi palauttaa käyttöön. Ja juuri tätä valtiovarainministeriön avauskin pohtii.

Valtiovarainministeriön avaus ja sen suora kritiikki

Valtionvarainministeriön selvitys Julkisen talouden ohjauksen kehittäminen liitteineen on varsin perusteellinen viranomaisjulkaisu, jossa ministeriön kannat on selkeästi esitetty ja myös kattavasti perusteltu. Ministeriö on nähnyt vaivaa ja tehnyt huolellista työtä oman argumenttinsa muodostamisessa. Julkisen keskustelun näkökulmasta vastaavia ajankohtaisia avauksia ministeriöiltä näkisi mielellään useamminkin.

Yli 200 sivun raporttiin mahtuu monenlaisia julkisen talouden hallintaan ja ohjaukseen liittyviä yksityiskohtia, joiden kaikkien käsittely tässä tekstissä on mahdotonta. Sen sijaan esitämmekin seuraavaksi mielestämme keskeisimmät hieman yleisemmät kohdat valtiovarainministeriön ehdotuksesta. Toivomme, että niistä muodostuva kuva esittää ministeriön tahtotilan keskustelun kannalta riittävällä tarkkuudella ja ennen kaikkea oikein.

Valtiovarainministeriön ehdotus tiivistyy seuraaviin kohtiin:

Finanssipolitiikan sääntöperusteisuudesta tulee pitää kiinni jatkossakin. Sääntöihin nojaava finanssipolitiikka tuo talouspolitiikkaan vakautta ja ennustettavuutta eikä mahdollista mahdollisesti epävakautta synnyttäviä poliittisia irtiottoja.
Sääntöjen tulee kuitenkin olla siinä määrin joustavia, että poliittiselle päätöksentekojärjestelmälle jää liikkumavaraa yhteiskuntapolitiikan toteuttamisessa.
Sääntöjen tulee olla riittävän yksinkertaisia.
Valtion olemassa oleva kehysjärjestelmä on hyvä lähtökohta myös tulevaisuuden julkisen talouden ohjaukselle.
Kehysjärjestelmän kirjaamista lakiin velvoittavana (vrt. julkisen talouden kestävyyden ylisukupolvinen turvaaminen) tulee pohtia, mutta toistaiseksi voidaan jatkaa niin, että kehykset ja niiden noudattaminen perustuvat poliittiseen sopimukseen.
Vaalikautinen kehysjärjestelmä pitää rakentaa meno- ja tasapainosäännön varaan. Tulosääntöä ei tule ottaa käyttöön. Julkisen sektorin investointimenot sisältyisivät menosääntöön eikä erillistä investointikehystä tarvita.
Tulevalla vaalikaudella talouspolitiikan lähtökohdaksi tulee ottaa velkakestävyys eli kestäväksi ajateltu julkisen velkasuhteen kehitys pidemmällä aikavälillä. Hallitusohjelmassa julkisen talouden rahoitusasemalle asetettaisiin nimellinen tavoite vaalikauden yli.
Rahoitusasematavoitteen saavuttamiseksi asetetaan euromääräinen toimenpidekokonaisuus, johon hallitus vahvasti sitoutuu. Euromääräisestä tavoitteesta pidettäisiin kiinni suhdanteista riippumatta.
Rahoitusasematavoitteen saavuttamista tarkasteltaisiin puoliväliriihessä, ja jos tavoitteesta oltaisiin jäämässä, uusista toimenpiteistä voitaisiin sopia poliittisesti tässä yhteydessä.
Myös jatkossa kehysjärjestelmään määriteltäisiin poikkeusmekanismi, joka mahdollistaa finanssipoliittisen reaktion merkittävissä taloudellisissa kriiseissä. Mekanismiin turvauduttaisiin vain erittäin vaikeissa olosuhteissa, jotka määritellään hallitusohjelmassa viitteellisesti. Valtiovarainministeriön kansantalousosasto (riippumaton taho) vastaisi poikkeusmekanismin aktivoinnin pohjaehdotuksesta, josta talouspoliittinen ministerivaliokunta linjaisi tarkemmin ennen valtioneuvoston käsittelyä.
Valtion sektorin lisäksi pyrittäisiin välillisesti ohjaamaan maakunta- ja kuntataloutta niin, että julkiselle taloudelle asetettu rahoitusasematavoite saavutetaan.
EU-lainsäädännöstä ja kansallisesta lainsäädännöstä nousevat reunaehdot julkisen talouden ohjaukselle huomioidaan ohjauksen tavoitteenasettelussa.

Kuten näistä kohdista käy ilmi, ei valtiovarainministeriö pyri keksimään ehdotuksellaan julkisen talouden ohjauksen pyörää kokonaan uudestaan, vaan se nojaa monilta osin jo tuttuihin ja olemassa oleviin käytäntöihin. Käytännössä ehdotus onkin enemmän täsmentävä, joissain kohdin teknisesti pidemmälle kurottava ja joiltain osin talouspolitiikan valtasuhteita muuttamaan pyrkivä. Toki ministeriö pyrkii myös vaivihkaisesti määrittämään seuraavan hallituskauden talouspolitiikan reunaehdot velkakestävyyden vaalimisen kautta – palaamme tähän kirjoituksemme lopuksi.

Viimeaikaisen finanssipolitiikan ja laajemmin talouspolitiikan sääntöihin sekä julkisen talouden ohjaukseen liittyvän keskustelun pohjalta on helppo paikantaa erityisiä kohtia, joista valtiovarainministeriön ehdotus varmasti kerää kritiikkiä. Näihin kysymyksiin liittyy nimittäin välttämättä vaikeita valintoja, joita ei voi ratkaista kuin päättämällä suuntaan tai toiseen. Siinä mielessä teknisiltäkin näyttävät julkisen talouden ohjauksen kysymykset ovat varsin poliittisia. Mitä enemmän valinnat vaikuttavat laajemman yhteiskuntapolitiikan harjoittamisen edellytyksiin ja rajoitteisiin, sitä enemmän valta-aspekteja niihin liittyy.

Jo ministeriön järjestämässä julkistamistilaisuuden paneelista nousi suoraa kritiikkiä ehdotusta kohtaan. Esimerkiksi STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà, joka keskittyi kommentoinnissaan ennen kaikkea kehysjärjestelmään, olisi halunnut jonkinlaisen tulokehyksen mukaan tähän kokonaisuuteen. Tämä tekisi Lainàn mukaan kehysohjauksesta symmetrisempää, nostaisi meno- ja tulo-ohjauksen samalle viivalle sekä estäisi erilaisten ”verohäkkyröiden” käytön menokehysten kiertämisessä. Lainà ei hyväksynyt valtiovarainministeriön perustelua, jonka mukaan verotulojen ennakoimattomuus estää tulosäännön käytön. Ennakoimattomuutta ei nimittäin nähty raportissa ongelmana hyvinvointialueiden sote-rahoituksen kehyssäätelyssä.

PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen piti ehdotusta pääpiirteissään hyvänä mutta epäili sen kuitenkin asettavan erityisesti taantumaolosuhteissa liikaa rajoitteita poliittisille päättäjille. Lahtinen ajatteli selvästi tilannetta, jossa taloutta kohtaa syvä taantuma, joka ei vielä kuitenkaan laukaise kriisimekanismia. Silloin aiemmin asetetuista euromääräisistä sopeutustavoitteista kiinni pitäminen johtaa välttämättä myötäsykliseen eli taantumaa syventävään finanssipolitiikan linjaan. Lahtinen huomautti myös, että valtiovarainministeriön kansantalousosaston rooli poikkeusmekanismin aktivoitumisen valmistelussa ei välttämättä kuulosta kovin hyvältä, vaan aiheuttaa tarpeetonta kitkaa valmistelevan ministeriön ja poliittisen päätöksentekojärjestelmän välille.

Keskustelussa ja yleisökysymyksissä nousi esiin myös velkakestävyysohjelma ja sen toimeenpano. Kuten valtiovarainministeriön julkaisussakin on tiedostettu, tällaisen euromääräisen sopeutustavoitteen hallinta voi olla erittäin vaikeaa, koska niin monet siihen vaikuttavat dynamiikat voivat jo muutamassa vuodessa muuttua merkittävästi. Jos esimerkiksi globaali suhdannetilanne muuttuu merkittävästi, voivat tavoitteet olla jopa naurettavan helposti saavutettavissa tai sitten eivät lainkaan saavutettavissa. Tästä näkökulmasta sitovaksi tarkoitetut tavoitteet voivatkin syödä julkisen talouden ohjauksen uskottavuutta, jos niitä heiluttaa jokin muu kuin varsinainen päätösperäinen talouspolitiikka. Samaa ongelmaa nähtiin myös hyvinvointialueiden menosääntelyn puolella.

ETLA:n tutkija Päivi Puonti otti paneelikeskustelussa hyvin kiinni siitä, että kehysjärjestelmän kirjaaminen velvoittavana lakiin tuskin tekee siitä yhtään paremmin toimivaa. Valtiovarainministeriön flirttailu tähän suuntaan ei saanut muutoinkaan vastakaikua paneelissa. Puonti huomautti myös, että on syytä katsoa maltilla, mitä EU:n talouspolitiikan sääntöjen uudistuksesta tulee ulos lähitulevaisuudessa. On tärkeää, että kansallinen talouspolitiikan ohjaus on jatkossa sopusoinnussa EU-tason ohjauksen kanssa.

Paneelin kritiikkien lisäksi keskustelua todennäköisesti tulee herättämään myös investointien kohtelu kehysjärjestelmässä. Tästä on nimenomaan EU-tasolla käyty paljon keskustelua. Kun viime vuosina on nähty, että yllättäviä investointi- ja menotarpeita voi tulla, eri Euroopan valtioissa on haluttu hakea joustavuutta niiden toteuttamiseen johdonmukaisen julkisen talouden ohjausjärjestelmän sisällä.

Valtiovarainministeriön kanta, jonka mukaan erillistä investointikehystä (ja ehkä väljempää sellaista) ei tarvita, on ymmärrettävä, koska pelätään, että kehykseen valuisi poliittisilla päätöksillä menovarauksia, jotka eivät varsinaisen juoksevan menokehyksen sisään mahdu. Kuitenkin voidaan vastaavasti kysyä, jääkö joitain investointivarauksia tekemättä sen vuoksi, että juoksevaa menokehystä ei niiden vuoksi haluta hallituskauden ajaksi kasvattaa merkittävästi. Siksi investointikehyksellä voisikin olla tärkeä rooli julkisen talouden ohjauksessa varsinkin tilanteessa, jossa julkisten investointien tarve yhteiskunnassa on suuri. Suomessa merkittäviä investointeja kaipaavia kohteita ovat esimerkiksi energiajärjestelmä, luontokadon pysäyttäminen, koulutus ja hoiva.

Valtiovarainministeriön avauksen laajempi kritiikki: toimintaympäristön analyysi on puutteellinen

Nähdäksemme laajempi ongelma valtiovarainministeriön ehdotuksessa on, että se ei ole riittävästi kiinni tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa eli toimintaympäristön analyysi jää kovin puutteelliseksi. Kun julkaisua lukee, jää väistämättä sellainen kuva, etteivät esimerkiksi hitaasti kiiruhtava ekologinen kriisi, Euroopan geopoliittinen tilanne tai tällä hetkellä Eurooppaa akuutisti koetteleva energiakriisi ole vaikuttaneet siinä esitettyyn näkemykseen julkisen talouden ohjauksesta oikeastaan mitenkään.

Tausta-ajatuksena tuntuu olevan, että Suomessa, Euroopassa ja maailmassa ollaan pian palaamassa tilanteeseen, jossa viime vuosina kohdatut yhteiskunnalliset ja ekologiset haasteet väistävät. Sitten keskeiseksi kysymykseksi nousee jälleen BKT:n kasvun vaaliminen vanhoilla tai hitaasti paremmiksi muuttuvilla teknologisilla rakenteilla, samalla kun huonommaksi muuttuva väestörakenne tuottaa talous- ja yhteiskuntapolitiikalle harmaita hiuksia.

Valitettavasti yhteiskunnallinen tilanne ja tulevaisuuskuva ei kuitenkaan ole näin ruusuinen. Kuten BIOS-tutkimusyksikön monissa viimeaikaisissa kirjoituksissa on huomautettu, elämme monikriisin aikaa. Se tarkoittaa käytännössä, että hitaat ja nopeat kriisit ovat keskuudessamme koko ajan. Toiset väistävät, uusia syntyy ja kriisit kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka tekee niiden hallinnasta ja niiden vaikutusten pehmentämisestä erittäin haastavaa. Voidaan sanoa, että uusi normaali globaalin koronapandemian jälkeen on, että mitään normaalia (pitkään pysyvää ja vakaata) ei enää ole.

Tällaisissa olosuhteissa yhteiskunnalliset ohjausmallit, kuten julkisen talouden ohjaus, joutuvat myös uudenlaisen haasteen eteen. Kun esimerkiksi tällä hetkellä Eurooppaa ja Suomea kohtaa energiapula eli meillä on käytössämme liian vähän yhteiskunnan perustoimintojenkin kannalta keskeistä resurssia, on sillä väistämättä mittavia taloudellis-yhteiskunnallisia seurauksia. Jos näitä ei tunnisteta ja hyväksytä julkisen talouden ohjauksen lähtökohdiksi, on ohjaus väistämättä tuuliajolla.

Samanlainen dynamiikka voidaan pidemmällä aikavälillä löytää julkisen talouden ohjauksen suhteesta ilmastonmuutokseen, luontokatoon, luonnon resurssien käyttöön, geopoliittisiin murroksiin mutta myös yhteiskunnallisessa resilienssissä tapahtuviin muutoksiin. Mikäli nämä sivuutetaan ja suljetaan täysin tulevaisuuden julkisen talouden ohjauksen kehittämisen ulkopuolelle, voimme tuskin saada tehokkaasti toimivaa ohjausmallia avuksemme tulevaisuuden suurten haasteiden ratkaisemiseksi. Toisin sanoen väärän tilannekuvan perusteella julkisen talouden ohjaus olisi rakennettu ratkaisemaan ongelmia, jotka eivät tulevaisuudessa ole ongelmista päällimmäisiä.

Jo nyt julkisen talouden ohjauksessa pitäisikin ottaa tämän hetken ja tulevaisuuden ekologiset ja yhteiskunnalliset reunaehdot vakavasti. On tehtävä vakava toimintaympäristöanalyysi ja kohdattava luonnontieteiden sekä yhteiskuntatieteiden välittämä kuva tulevaisuuden haasteista sellaisena kuin se on. Tämän jälkeen julkisen talouden ohjaukseen on löydettävä rakenne ja työkalut, joiden kautta noihin haasteisiin aidosti pystytään vastaamaan. Välttämättä isoja muutoksia perusrakenteisiin ei silloinkaan tarvitse tehdä, ja monet tarvittavat työkalut ovat jo nyt olemassa. Ne vain pitää järjestää oikein, jotta tarvittavan yhteiskuntapolitiikan edellytykset jatkossa turvataan.

Johtopäätökset

Valtiovarainministeriön huolellisesti perusteltu avaus julkisen talouden ohjauksen kehittämiseksi on siinä mielessä tärkeä, että se avaa valtiovarainministeriön toimintaa ohjaavaa ajattelua ja mahdollistaa jäsentyneen yhteiskunnallisen keskustelun aiheen ympärillä.

Samalla on huomioitava, että valtiovarainministeriö pyrkii avauksellaan vakiinnuttamaan velkakestävyyden eduskuntavaalikeskustelun kuumaksi ytimeksi ja seuraavan hallituskauden talouspolitiikan kovaksi reunaehdoksi. Kuitenkin julkisen talouden velkaantuminen on nähtävä vain yhtenä riskitekijänä muiden riskien joukossa, jotta Suomi voi toteuttaa ekologisen siirtymän eli uudistaa yhteiskunnallisen aineenvaihduntansa, huolehtia kansalaisten osaamisesta ja hyvinvoinnista sekä reagoida päättäväisesti akuutteihin maailmantilanteen muutoksiin. Julkisen sektorin velkaantuminen (samassa luokassa verrokkimaihin nähden) on nähdäksemme pienempi riski kuin esimerkiksi se, että kansalaisten koettu hyvinvointi laskee merkittävästi ja menetämme yhteiskunnallisen eheyden tai se, että emme pysty uudistamaan teollista rakennettamme ekologisten reunaehtojen mukaisesti.

Niin kauan kun luonnonvaroja ja materiaalisia oloja käsitellään erillään rahavaroista, vähintään yhtä suurella vakavuudella kuin valtiovarainministeriön avaukseen on suhtauduttava esimerkiksi ympäristöministeriön esiin tuomiin talouden ohjauksen reunaehtoihin. Jatkossa on tietysti voimakkaasti pyrittävä siihen, että tällaista erillisyyttä ei enää ole, vaan julkisen talouden ohjaus ja talouspolitiikka ylipäänsä on synkroonissa muiden politiikkatavoitteiden kanssa.

BIOS-tutkimusyksikkö on ehdottanut tiedevetoisen suunnittelun vahvistamista ekologisen siirtymän edellytysten parantamiseksi. Tiedevetoinen suunnittelu tuo näkyväksi (mm. ekologisesti) mahdolliset ja (mm. taloudellisesti) houkuttelevat teollisen murroksen polut Suomessa. Ehdotuksemme pyrkii nimenomaan liittämään yhteen eri politiikkatavoitteet aikamme suurten haasteiden kukistamiseksi. Emme saa Suomessa kehittää julkisen talouden ohjausta niin, että käytännössä poissuljemme mahdollisuuden ekologisen siirtymän vaatimaan määrätietoiseen innovaatio- ja teollisuuspolitiikkaan.

Valtiovarainministeriötä ei voida ohittaa uudenlaista yhteiskuntapolitiikan suunnittelua luotaessa. Ministeriön tai ainakin eri ministeriöiden muodostaman kokonaisuuden on kuitenkin laajennettava katsettaan vanhojen julkisen talouden totuuksien ulkopuolelle, jotta rakentava keskustelu voi jatkua. Kuten sanottua, parempi toimintaympäristön analyysi voi auttaa valtiovarainministeriötä eteenpäin, näkemään julkisen talouden ohjaukseen juuri nyt monikriisissä kohdistuvat vaatimukset.

JAA

26.10.2022

JAA

Uutiskirje 10/2022 Lokakuun uutiskirjeessä palataan BIOS-festivaalin tunnelmiin ja tarkastellaan viimeaikaista suomalaista talouskeskustelua.

Lokakuun uutiskirjeessä palataan BIOS-festivaalin tunnelmiin ja tarkastellaan viimeaikaista suomalaista talouskeskustelua.
(Mikäli tutustuit uutiskirjeeseen ensimmäisen kerran verkkosivustomme kautta, kirjeen voi tilata täältä).

Minttu Mustakallio, Teppo Mäkynen ja Timo Lassy esiintyvät BIOS-festivaaleilla

Minttu Mustakallio, Teppo Mäkynen ja Timo Lassy esiintyivät BIOS-festivaaleilla.

Ensimmäinen BIOS-festivaali oli jymymenestys

Helsingissä, Valkoisessa salissa, vietettiin 12.-13.10. ensimmäistä BIOS-festivaalia, jonka pääteemoja olivat ekologinen jälleenrakennus ja teollisen ekologisen siirtymän suunnittelu. Festivaaliliput varattiin loppuun ja yleisöä oli molempina päivinä reippaasti yli 200. Sydämelliset kiitokset kaikille esiintyjille, taustavoimille ja koko yleisölle!

Keskiviikkoiltana nautimme ensin Timo Lassyn, Teppo Mäkysen ja Minttu Mustakallion sykähdyttävästä konserttiesityksestä ja sen jälkeen seurustelusta elektronis-jälleenrakentavan musiikin tahtiin.

Torstaipäivänä kuulimme puheenvuoroja ja keskustelimme Suomesta, joka toteuttaa ekologista siirtymää suunnitelmallisesti ja sopeutuu luovasti maailmantilanteessa tapahtuviin muutoksiin. Torstain ohjelmaa esitellään tarkemmin blogissamme, ja sitä voi kuunnella podcastina. Tilaisuuden taustaideoihin voi tutustua julkaisemassamme ideapaperissa sekä Paavo Järvensivun tuoreessa kirjoituksessa “Teollinen murros edellyttää suunnittelua”.

Kun vallitseva paradigma jyrähtää

Harva BIOS-uutiskirjeen lukija ja näitä asioita seuraava ihminen saattoi olla huomaamatta, miten lokakuussa vallitseva talouspoliittinen paradigma älähti – sopivasti lähestyvien vaalien alla. Keskustelun käynnisti 3.10. Helsingin Sanomien pääkirjoitus “Velkaantunut hallitus jättää seuraajalleen ison laskun”. Kirjoituksessa hyökättiin näkyvästi vasemmistolaisia talousnäkemyksiä vastaan, ja erityiseksi kohteeksi otettiin moderni rahateoria (MMT), tai ainakin vulgääritulkinnat siitä.

Kunnon kierroksille päästiin, kun pääministeri Sanna Marin meni lainaamaan Twitterissä poliittisen talouden tutkijan Antti Ronkaisen 2.10. julkaistua Suomen Kuvalehden kolumnia. Helsingin Sanomien 4.10. pääkirjoituksessa “Keskuspankin uskottavuus on kovaa valuuttaa” hyökättiin Marinin toimintaa (ja väistellen myös tämän näkemyksiä) sekä erityisesti Ronkaisen “harhaa” vastaan. Viesti oli selvä: haitalliset epäortodoksiset talousnäkemykset ovat tunkeutuneet hallituksen ytimeen, mikä vaarantaa Suomen talouspolitiikan linjan ja keskuspankkien uskottavuuteen.

BIOS-ekonomisti Jussi Ahokas reagoi Helsingin Sanomien kirjoituksiin 5.10. julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, jossa hän muistutti, miten tärkeää koko kysymystä velasta ja keskuspankkien roolista on tarkastella nykyisessä täysin uudessa historiallisessa tilanteessa:

“Elämme monikriisien aikaa, jolloin talouspolitiikkaa tarvitaan yhtäaikaisesti erilaisten ongelmien ratkaisemiseen. Juuri nyt ei ole syytä alistua liialliselle velkahuolelle, vaan on pohdittava 2020-luvun talouspolitiikkaa avoimin ja päättäväisin mielin.”

Jussi käsitteli aihetta luonnollisesti myös Keskuspankkikapitalismi-uutiskirjeessään, ja 11.10. keskusteli Politiikkaradiossa aiheesta työelämäprofessori Vesa Vihriälän kanssa. Ja toki aihe nousi esille myös hänen esityksessään BIOS-festivaalin toisena päivänä!

Myös Antti Ronkainen sai julki mielipiteensä Helsingin Sanomissa 4.10. kirjoituksessaan “Keskuspankki ei voi yksin hallita inflaatio-ongelmaa”, ja hän jatkoi aiheen käsittelyä Suomen Kuvalehdessä. Hän myös selitti alkuperäisen kolumninsa ajatuksia Demokraatti-lehden haastattelussa 3.10.

Suosittelemme myös tutkija Lauri Holapan 9.10. Kansan Uutisissa julkaistua kirjoitusta “Elvytystä pitikin puolustaa – Helsingin Sanomat on väärässä”. Oivaa taustoitusta antaa myös Poliittinen talous -podcastin jakso 53 “Missä mennään”, jossa Holappa ja Timo Harjuniemi käyvät läpi tätä keskustelua muiden ajankohtaisten talouspoliittisten aiheiden ohella. Financial Timesin Martin Sandbu totesi suomalaisten paradigmanvartioijden reaktiolle:

“But defensiveness is the wrong response. Not just because Marin didn’t actually criticise any central bank actions. But, more profoundly, because avoiding a debate over whether our macroeconomic regime is fit for purpose is more perilous than having one.”

BIOS

BIOS lausui eduskunnalle luonto- ja ilmastopolitiikasta

Syys- ja lokakuussa tutkimusyksikön väki sai ahkeroida eduskunnan valiokunnille laadittavien lausuntojen parissa, sillä meiltä pyydettiin näkemyksiä keskeisiin luonto- ja ilmastopolitiikan aloitteisiin ja asiakirjoihin. Ensimmäiseksi oli vuorossa uuden luonnonsuojelulain käsittely maa- ja metsätalousvaliokunnassa 23.9. Kritisoimme esitystä luonnonsuojelulaiksi lähtökohtaisesti riittämättömänä, sillä lain keinovalikoima ei olennaisesti laajene, monimuotoisuuden turvaaminen luonnonsuojelualueiden ulkopuolella jää maininnan tasolle vailla konkretiaa, ja koska ekologinen kompensaatio tuodaan mukaan tavalla, joka uhkaa tehdä siitä ensikätisen luonnontuhojen legitimoijan viimekätisen keinon sijaan.

Lokakuun 7. päivä annoimme lausunnot valtionvarainvaliokunnalle komission ehdotuksesta ennallistamisasetukseksi sekä ympäristövaliokunnalle kaivoslaista. Ennallistamisasetukseen liittyen tarkastelimme ensinnäkin valtioneuvoston kantaa, jota kritisoimme pyrkimyksestä asetuksen liudentamiseksi, ja toiseksi itse asetusta, jonka suhteen peräänkuulutimme kokonaisvaltaisuutta – juuri sellaista suunnitelmallisuutta, jota käsiteltäisiin BIOS-festivaalin aikana. Kaivoslain lausunnossa palasimme kokonaisvaltaisen suunnittelun teemaan ja ilmaisimme syvän huolemme siitä, että nykyisen moninaisen ympäristökriisin aikana esitellään lakia, jonka myönteisiä ympäristövaikutuksia on arvioissa pidetty vähäisinä: “tilanteessa, jossa luonnon tila on liian heikko ja yhä heikentymässä, on irrationaalista tehdä lainsäädäntöesitys, jonka myönteinen ympäristövaikutus on – tunnetusti ja tiedostetusti – vähäinen ja epämääräinen.”

Talousvaliokunta taas pyysi BIOS-tutkimusyksiköltä lausuntoa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta, kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta sekä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta. Tämä suunnitelmien ja strategioiden kolmikko määrittää suomalaista ilmastopolitiikka lähivuosina, minkä vuoksi olikin surullista todeta suunnitelmien perustavasti ongelmallinen tila. Kaikissa suunnitelmissa nojataan epärealistisiin ja yltiöoptimistisiin arvioihin maankäyttösektorin hiilinielun kehityksestä aikana, jolloin on vakava huoli sektorin muuttumisesta päästölähteeksi tai joka tapauksessa sen nielujen pysyvästä heikentymisestä. Tätä asiaa käsiteltiin sopivasti viikkoa aiemmin myös Helsingin Sanomissa. Suunnitelmissa nojataan voimakkaaseen hiilinielujen kasvuun, mutta toimenpiteitä tämän toteuttamiseen ei juuri esitetä. Asetelmaa pahentaa voimakas nojaaminen biopolttoaineisiin.

Kiinnitimme myös huomiota siihen, että maatalouden suunnitelmissa mitä olennaisimpaan tekijään eli eläintuotannon suhteelliseen osuuteen ei kohdisteta mitään toimenpiteitä, vaikka se on yhä uudestaan todettu välttämättömäksi (joskaan ei yksin riittäväksi) asiaksi maatalouden päästöjen vähentämisessä.

Julkaisuja

BIOS-ekonomisti Jussi Ahokkaan arvio Elizabeth Popp Bermanin teoksesta Thinking Like an Economist julkaistiin Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa. Jussi kävi arvionsa argumentteja läpi ja tarjosi lisälukemista pitkässä Twitter-ketjussa.

Jussi T. Eronen oli kirjoittajana yhteisartikkelissa “Mammalian body size evolution was shaped by habitat transitions as an indirect effect of climate change”, joka julkaistiin lehdessä Global Ecology & Biogoegraphy.

BIOS äänessä

Ville lähde puhui globaalien ruokajärjestelmien ongelmista Koneen Säätiön uudessa Reviving the Wild -podcastissa 27.9. Karoliina Lummaa taas keskusteli Untame-podcastin jaksossa “Toivo(ma)ttomat ideat” Ilja Lehtisen kanssa toivottomuudesta, posthumanismista, antroposeenista ja tietämisen tavoista. Paavo Järvensivu esiintyi Workday Designersin webinaarissa “Mitä tapahtuu työlle ekokriisin ajassa?”

BIOS-ekonomisti mediassa

Edellä mainittujen interventioiden lisäksi BIOS-ekonomisti Jussi Ahokas esiintyi 15.9. Suomen Attacin ja Vasemmistofoorumin tilaisuudessa “Mitä inflaatiolle pitäisi tehdä?” ja puhui 19.9. Ylen Ykkösaamussa talouden näkymistä. Kansan Uutisissa hän käsitteli 25.9. velkapelkoa ja 29.9. Iso-Britannian jo menneen hallituksen taloustoikkarointia. Jälkimmäistä aihetta hän tarkasteli myös Demokraatissa 30.9. tehden vallan osuvan ennusteen linjan “nolosta lopusta”.

Lopuksi

Suosittelemme lämpimästi Long Playssa ilmestynyttä Hanna Nikkasen artikkelia “Ruoan hinta”: hän käsittelee hyödykespekulaation keskeistä roolia ruoan hintapiikkien synnyssä. Avoimesti luettavissa Long Playn “Sivuäänissä” Nikkanen tiivistää artikkelin viestiä ja tarkastelee eläkerahastojen roolia ruokaspekulaatiossa. Helsingin Sanomissa nähtiin jatkoa Nikkasen artikkelin reaktioissa tai pikemmin niiden puutteessa.

Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Tuomala tarkastelee Alusta! -lehdessä ranskalaisekonomisti Lucas Chancelin tuoretta tutkimusta, jonka mukaan suurituloisin kymmenesosa maailman väestöstä on vastuussa lähes puolesta kaikista päästöistä, kun taas maailman köyhimmän väestönpuolikkaan päästöjen osuus on noin 12 prosenttia. Kannattaa tutustua Tuomalan pohdintaan hiiliveron ja määräsääntelyn mahdollisuuksista eriarvoisuuden haittojen korjaamisessa.

Guardian keräsi “yksiin kansiin” vuoden ilmastojournalisminsa tärkeimmät hetket.

Ja onnittelut Alue ja Ympäristö -lehdelle vuoden tiedelehden tittelistä!

JAA

19.10.2022

JAA

Eduskunnan talousvaliokunnalle: Valtioneuvoston selonteot ilmasto- ja energiastrategiasta ym. Annoimme 19. lokakuuta pyynnöstä lausunnon eduskunnan talousvaliokunnalle. Asiat: VNS 4/2022 vp Valtioneuvoston selonteko Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa 2035 https://www.eduskunta.fi/pdf/VNS+4/2022 VNS 6/2022 vp Valtioneuvoston selonteko Hiilineutraali Suomi 2035 – kansallinen ilmasto- ja energiastrategia https://www.eduskunta.fi/pdf/VNS+6/2022 VNS 7/2022 vp Valtioneuvoston selonteko maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta https://www.eduskunta.fi/pdf/VNS+7/2022 Lausunnon pääsanomat: Suunnitelmista ja strategiasta puuttuu riittävä kokonaisvaltaisuus ja ennakoivuus: hiilineutraaliustavoitteen […]

Annoimme 19. lokakuuta pyynnöstä lausunnon eduskunnan talousvaliokunnalle.

Asiat: VNS 4/2022 vp Valtioneuvoston selonteko Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma
Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa 2035 https://www.eduskunta.fi/pdf/VNS+4/2022
VNS 6/2022 vp Valtioneuvoston selonteko Hiilineutraali Suomi 2035 – kansallinen ilmasto- ja energiastrategia https://www.eduskunta.fi/pdf/VNS+6/2022
VNS 7/2022 vp Valtioneuvoston selonteko maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta https://www.eduskunta.fi/pdf/VNS+7/2022

Lausunnon pääsanomat:

Suunnitelmista ja strategiasta puuttuu riittävä kokonaisvaltaisuus ja ennakoivuus: hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen on jätetty suotuisien tapahtumaketjujen varaan (erityisesti taakanjakosektorilla ja suhteessa nieluihin). Tätä vastoin riittäviin päästövähennyksiin on oltava suunnitelmat, jotka johtavat hiilineutraalisuuteen joka tapauksessa (ennakoitavuuden rajoissa).
Päästötavoitteet ovat kiitettävät, mutta keinot selvästi riittämättömät ja epävarmat.
Suunnitelmissa on rakenteellinen ongelma: ne nojaavat epärealistiseen ennusteeseen nielujen kasvusta, mikä johtaa myös taakanjakosektorin toimien alimittaisuuteen.
Alimitoituksen korjaamiseksi tarvitaan huomattavasti enemmän päästövähennyksiä, eikä harkittavaksi jätettyjä toimia (esim. liikenteen päästökauppaa) tule enää empiä vaan saattaa toimeen.
Eläintuotannon vähentäminen on toistuvasti todettu tärkeäksi keinoksi maatalouden päästöjen vähentämiseen; tämä ei valitettavasti näy maataloussektoria ja kulutusta koskevissa suunnitelmissa.

Kiitämme mahdollisuudesta lausua eduskunnan talousvaliokunnalle valtioneuvoston selonteoista keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta (KAISU), kansallisesta ilmasto- ja energiastrategiasta sekä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmasta (MISU).

Käsillä oleva suunnitelmien ja strategioiden kolmikko (jatkossa: suunnitelmat) on mitä tärkein kokonaisuus, sillä niiden avulla ohjataan suomalaista ilmastopolitiikkaa lähivuodet. Olemme ilmastonmuutoksen hillinnän historiallisessa käännekohdassa: joko nopea ja johdonmukainen päästöjen vähennys saadaan niin Euroopassa kuin globaalistikin käyntiin nyt, tai ilmastonmuutoksen niin sanotuissa turvarajoissa pysymiselle ei ole enää mahdollisuuksia. Epäonnistuminen tarkoittaisi mittaamattoman suuria negatiivisia ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia. Odotteluun ei ole aikaa. Nyt on laadittava suunnitelmia, joilla ilmastotavoitteet saavutetaan.

On kiitettävää, että suunnitelmissa tavoitteeksi asetetaan Euroopan unionin päästötavoitteet. Lähivuosina ja -vuosikymmeninä ei ole nähtävissä muuta kehityssuuntaa kuin yhä kiristyvät ilmastotavoitteet. Tätä ajavat ilmastonmuutoksen negatiivisten seurauksien toteutuminen kautta linjan ennakoitua nopeammassa aikataulussa ja akuutti energiakriisi, jonka Venäjän hyökkäys Ukrainaan laukaisi. Irtaantuminen fossiilisista polttoaineista on välttämätöntä niin nopean kuin hitaankin kriisin torjumiseksi.

Suunnitelmia kuitenkin vaivaa kokonaisvaltaisuuden puute ja epävarmuutta aiheuttava ehdollisuus. Toistaiseksi päästövähennysten leijonanosasta on vastannut päästökauppasektorin energiantuotanto. Taakanjakosektorilla päästöt ovat vähentyneet pienesti tai eivät lainkaan. Näin nettonollatavoite on jäänyt hiilinielujen kasvun varaan. Yhdellä kortilla pelaaminen ei kuitenkaan ole vastuullista ilmastopolitiikkaa. Nieluihin keskittymisen sijaan suunnitelmat on laadittava niin, että nettonollaan päästään joka tapauksessa, riippumatta esimerkiksi juuri maankäyttösektorin hiilitaseen kehityksestä. Tämä vaatii ennakointia ja järjestelmällistä varautumista myös epäsuotuisiin kehityskulkuihin. Käytännössä tarvitaan sektori- ja hallinnonrajat ylittäviä toimia, jotka muuttavat tuotannon ja kulutuksen rakenteita. Muuten jokin päästölähde tai nielu saattaa joutua kohtuuttoman suurten ja nopeiden toimien kohteeksi. Nyt suunnitelmat pelaavat tällaista häviävää korttia joko taakanjakosektorille tai maankäyttösektorille.

Ilmastolain edellyttämä hiilinegatiivisuus on suunnitelmissa aivan oikein pitkän aikavälin tavoite. Myös tässä kokonaisvaltaisuus ja ennakointi korostuu. Nettonegatiivisuuden saavuttaminen edellyttää ongelmallisten polkuriippuvuuksien välttämistä. Toisin sanoen tähdättäessä nettonollaan ei voida rakentaa tuotantoa ja kulutusta, joka jatkossa toimii esteenä etenkin hiilinielujen vahvistamiselle ja siten pyrkimiselle kohti nettonegatiivista tilannetta. Valitettavasti virheellisiä polkuriippuvuuksia on suunnitelmissa idulla; palaamme näihin tuonnempana.

Pelkkä tavoitteiden oikea mitoitus ei riitä: on oltava uskottavia polkuja niiden toteuttamiseen. Tarvitaan sekä merkittäviä päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla että nielujen vahvistamista. Nielut ovat ennen kaikkea tapa toteuttaa tulevaa nettonegatiivisuutta, eikä niihin tule suhtautua ensisijaisesti muualla tapahtuvien päästöjen kuittaajana, kuten valitettavasti nyt on laita. Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma toteaa: “Jos halutaan varmistua ilmastotavoitteiden saavuttamisesta, tulisi päästöjä vähentävien toimien kokonaisuus lähtökohtaisesti ylimitoittaa.” (163) Näin ei nyt ole, vaan suunnitelmien lopputulos on alimitoitettu.

Käsiteltäviä suunnitelmia laaditaan voimassa olevan ilmastolain oloissa, ja uutta ilmastolakia laaditaan parhaillaan. Lausunnossaan sitä koskien BIOS peräänkuulutti kokonaisvaltaisempaa suunnittelun järjestelmää, jossa päästövähennykset ja hiilinielujen vahvistaminen muodostavat johdomukaisen kokonaisuuden. Tällainen pyrkimys tarvitaan jo nykyisen lain piirissä tehtäviin suunnitelmiin. Monet ilmastopolitiikkaan vaikuttavat prosessit Euroopan unionissa ovat kesken. Epävarmuus ei kuitenkaan ole peruste päästövähennysten puutteelle. Päinvastoin: sääntelyn ja suunnitelmien tulee ennakoida EU:n ilmastopolitiikan jatkuvaa tiukentumista ja hahmottaa, että ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii systeemitason muutosta yhteiskunnassa.

Ongelma: nojaaminen nielujen kasvuun

Suunnitelmiin sisältyvä reitti hiilineutraalisuuteen nojaa päästövähennysten lisäksi kasvaviin hiilinieluihin. Kuten yllä todettu, tämä rakenne on jo itsessään ongelmallinen, aiheuttaen päästövähennysten alimitoitusta ja toimien ennakoimattomuutta. Lisäksi suunnitelmien oletukset nielujen kehittymisestä ovat ylioptimistisia. Tästä juontuvat ongelmat heijastuvat lukuisin tavoin yksittäisiin toimenpiteisiin ja niiden mittakaavaan varsinkin taakanjakosektorilla.

Suunnitelmia ei ole suhteutettu nykytilanteeseen, jossa maankäyttösektori on todettu vähintään väliaikaisesti päästölähteeksi. Seikka mainitaan ohimennen (MISU 13, Ilmasto- ja energiastrategia 87), mutta se ei ole vaikuttanut toimenpidesuunnitelmiin. Jos jo aiemmin oli jo syytä varautua tilanteeseen, jossa metsän kasvu ei kiihdy metsäsektorin omien skenaarioiden mukaisesti, nyt viimeistään on havahduttava myös mahdollisuuteen, että metsän kasvu voi jopa hidastua.

Tätä vastoin suunnitelmissa nojataan oletukseen, että maankäyttösektorin nielut saadaan kasvamaan voimakkaasti. Tämän kasvun varassa ja mm. kustannustehokkuuden nimissä pyritään välttämään päästöleikkauksia etenkin taakanjakosektorilla, käyttämällä maankäyttösektorin joustoa – tämä on jopa yksi kansallisen ilmasto- ja energiastrategian päälinjauksia (11). Toisin sanoen taakanjakosektorin toimia alimitoitetaan tietoisesti sillä oletuksella, että tarvittavia joustoja saadaan maankäyttösektorilta (KAISU 159). Puhe “kustannustehokkuudesta” on kuitenkin tyhjää, jos ilmastotavoitteita ei ole mahdollista saavuttaa tällä tavalla. BIOS yhtyykin siksi KAISUn edellisellä lausuntokierrokselle esitettyihin näkemyksiin: “Lausunnoissa esitettiin, että jo tunnistettuja lisätoimia vietäisiin toteutukseen sen sijaan, että puuttuvat päästövähennykset hankitaan joustoilla.” (KAISU 177)

Joka tapauksessa hiilinielujen kokoon ja kasvattamiseen liittyy huomattavia epävarmuuksia (ääreytyvät säätilat, muuttuvan ilmaston aiheuttamat tuholaisongelmat, geopoliittiset uhkat, jne.). Ilmastostrategian rakentaminen tällaisten epävarmuuksien päälle ilman vankkaa vaihtoehtoista suunnitelmaa on valmistautumista epäonnistumiseen. Riittäviin päästövähennyksiin on oltava suunnitelma, joka saavuttaa ilmastotavoitteet joka tapauksessa (tietysti ennakoitavuuden rajoissa). Tällainen suunnitelma voi ottaa joustavasti huomioon nielujen tulevan kehityksen oli se sitten kasvava tai laskeva.

Mitä nielujen kehittymiseen itseensä tulee, MISUssa todetaan, että suurin metsien hiilitaseeseen vaikuttava seikka on metsien hakkuutaso, mihin puolestaan eniten vaikuttaa markkinatilanne eli puun kysyntä (56). Kun tämä tilanne on hyvin tiedossa ja kun sektori tällä hetkellä on päästölähde, tulisi suunnitelmien jo nyt sisältää riittävät kuvaukset ja arviot keinoista, joilla hakkuumääriin voidaan vaikuttaa. Kansalliseen metsästrategian luonnokseen (KMS2035) sisältyvä kuvaus kansallisesta strategiauniversumista (s.15) kertoo, että metsien käyttöön vaikuttaa Suomessa noin nelisenkymmentä erilaista eri alojen ja sektorien strategiaa, tiekarttaa ja ohjelmaa. Puukauppa tapahtuu markkinoilla ja markkinat on vahvasti muotoiltu sääntelyllä ja strategioilla. Tavoitetta hiilinieluja kasvattavasta puunkäytöstä ei voida jättää markkinamekanismin heilahtelujen varaan, vaan keinot markkinoiden uudelleenmuotoilemiseen on valmisteltava välittömästi.

On huomattava, että ongelmallinen oletus maankäyttösektorin nielujen koosta ja kasvusta koskee niin perusskenaarioita (WEM) kuin politiikkaskenaarioita (WAM). Perusskenaarioihin on “leivottu sisään” maankäyttösektorin nieluja koskevia oletuksia, jotka voivat osoittautua virheellisiksi. Näin käydessä myös suunnitellut politiikkaskenaarioiden lisätoimet jäävät lähtökohtaisesti alimitoitetuiksi. Toisin ilmaistuna: koko vuosille 2030 ja 2035 laskettu päästökuilu määrittyy hyvin todennäköisesti pohjalta, joka osoittautuu vielä virheelliseksi. Tähän tulisi reagoida jo ennakoiden.

Tämä riski on niin suuri ja niin todennäköinen, että päästöleikkaustoimia olisi ehdottomasti lisättävä kaikilla sektoreilla nykyisiin suunnitelmiin nähden. Asiaan on huomattavasti vaikeampaa, työläämpää ja kalliimpaa reagoida jälkijunassa, jos maankäyttösektorin ennakoitua pienemmät nielut (tai jopa sektorin pidempiaikainen muuttuminen päästölähteeksi) johtavat mittavien lisätoimien tarpeeseen taakanjakosektorilla ja päästökaupassa.

Riskiä lisää, että selonteon mukaan kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa valmistaudutaan mittaviin infrastruktuuritoimiin metsäpuun energiakäytön lisäämiseksi (29–30), ja metsähakkeen energiakäytön oletetaan tuplaantuvan 2035 mennessä (86). Tällaisten suunnitelmien yhdistäminen oletukseen maankäyttösektorin nielun voimakkaasta kasvusta kertoo kokonaisvaltaisuuden puutteesta. Puun energiakäytön lisäämisen ja nielujen kasvattamisen välillä on ilmeinen vastakkaisuus riippumatta siitä, miten puun polton päästöjä raportoinnissa kohdellaan.

Uhkarohkeaa suhtautumista kuvaa myös MISUn toteamus: “Biomassojen käytön kestävyys ja käytettävyys ovat kestävän biotalouden edellytyksiä. Vaikutukset maankäyttösektorin tavoitteisiin ovat välillisiä, sillä strategiassa ei oteta kantaa käytettävissä olevan biomassan määrään.“ (35) Biomassojen käyttömäärä vaikuttaa ratkaisevasti sekä ilmastotavoitteisiin että luonnon monimuotoisuuden kehitykseen. Kantaa on siis otettava, jotta kestävän metsätalouden tulevaisuudennäkymät ovat selkeät ja ennakoitavissa. Oireellisesti vastaava kokonaisarvion puute luonnehtii myös muuten ansiokkaita toimialakohtaisia vähähiilitiekarttoja, joiden yhteelaskettu biomassan tarve ylittää rutkasti saatavilla olevan kotimaisen biomassan määrän.

Selonteossa KAISUsta todetaan: “On myös mahdollista, että koko tavoitekehikko rakennetaan uudestaan tulevien 15 vuoden aikana, mikäli todetaan, että nykyiset tavoitteet eivät riitä torjumaan ilmaston lämpenemistä riittävästi.” (164) Tämä on enemmän kuin todennäköistä, eikä 15 vuoden odotteluun ole aikaa. Jokainen viivytelty tai harhaan toimittu vuosi tarkoittaa, että tulevat toimet ovat kalliimpia, vaikeampia ja että turvarajoja ylitetään. Selonteon sivulla 87 todetaan: “Maakäyttösektorin skenaariot tullaan päivittämään yhdessä kansallisen ilmasto- ja energiaskenaarioiden päivityksen kanssa osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimustoimintaa.” Koska on ilmeistä, että suunnitelmien oletukset maankäyttösektorista eivät päde, miksi tehdä suunnitelmista jo lähtökohtaisesti vanhentuneita? Asiaan on syytä reagoida etupainotteisesti lisäämällä päästöleikkauksia jo nyt, ei vasta selvitysten jälkeen.

Suunnitelmissa ovat vaarassa toteutua juuri ne nettonolla-fokuksen riskit ja ongelmat, joista lukuisat tutkijat ja tutkimuslaitokset ovat pitkään varoittaneet, BIOS mukaan lukien. Ilmastonmuutoksen hillinnälle merkityksellinen asia on, kuinka paljon kasvihuonekaasuja kertyy ilmakehään vuosittain. Tilanne pahenee niin kauan kuin kertymä on positiivinen. Kun nettonollalaskelmista tulee päämäärä itsessään, seuraa juuri kuvatunlaista nojaamista epärealistisiin nieluoletuksiin, jotta vaikeampia päästöleikkauksia voitaisiin välttää. Tällöin noudatetaan ilmastopolitiikan ja – sopimusten kirjainta, ei niiden henkeä.

Liikenne

Toinen merkittävä ongelma kytkeytyy osittain maankäyttösektorin nieluihin liittyviin oletuksiin, joihin ajatus biopolttoaineiden ilmastohyödyistä perustuu. Kuten käsillä olevissa suunnitelmissa todetaan, biopolttoaineita on olemassa monenlaisia, ja vahvasti ympäristökestävien polttoaineiden kehitystyö on tärkeää. Mahdolliset tulevat vaihtoehtoiset polttoaineet ovat kuitenkin oma kysymyksensä – nykyisissä suunnitelmissa ja perusskenaarioissa nojataan pitkälti vanhan sukupolven biopolttoaineisiin, joiden ongelmista on esitetty laajaa tieteellistä kritiikkiä.

Taakanjakosektorilla jo perusskenaariossa (WEM) nojataan liikenteen suhteen siihen, että suuri määrä tarvittavia vähennyksiä saadaan aikaan jakeluvelvoitteella. Tämän oletuksen varaan rakentuu myös KAISUssa määriteltyjen lisätoimien volyymi – ja jälleen lisätoimissa biopolttoaineilla on suuri rooli. Biopolttoaineiden ilmastohyötyjä on kuitenkin kyseenalaistettu tutkimuksessa laajalti, etenkin kun niiden käytön volyymi on suuri ja kasvaa.

Nojaamalla yhä voimakkaammin biopolttoaineisiin luodaan juuri sellaista polkuriippuvuutta, joka vaarantaa ilmastotavoitteita. Liikenteen osalta toimien perusrunkona toimii fossiilittoman liikenteen tiekartta, josta BIOS lausui kriittisiä huomioita vuonna 2021: “Liikenteen ennakoinnin tulisi perustua siihen, että käytetään vain varmuudella päästövähennyksiä tuottavia biomassajakeita. Koska jakeluvelvoite on laskettu mukaan päästövähennysten perusennusteeseen ja lisätoimien ytimessä on jakeluvelvoitteen kasvattaminen, riskien toteutumisen aiheuttamat kielteiset vaikutukset päästövähennyspolulle ovat suuret.”

Liikenteen osalta BIOS kiittää, että keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa korostuu mm. ajosuoritteiden väheneminen ja liikenteen systeeminen muutos, mutta näitä koskevat keinot ovat alimitoitettuja – siitä syystä, että tähtäimessä oleva päästökuilu on mitoitettu vahvan biopolttoaineisiin nojaamisen mukaan. Liikenteen systeemisessä muutoksessa tarvittaisiin huomattavasti enemmän siirtymää kevyeen ja joukkoliikenteeseen. Tätä kautta on saavutettavissa merkittäviä ilmastohyötyjä ilman edellä kuvatun kaltaisia riskejä.

Kulutus, maatalous ja eläintuotannon roolin sivuuttaminen

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa on tarkasteltu kulutuksen merkitystä perusteellisesti, ja kulutusta koskevaa tutkimusta on huomioitu kiitettävän laajasti. Toimenpiteet jäävät kuitenkin vähäisiksi ja vaikutuksiltaan epämääräisiksi. Näin ei pidä olla siksikään, että taakanjakosektorin osuus kotimaisista kulutuspäästöistä on hallitseva (KAISU 143). Kun taakanjakosektorin tavoitteet kaikkiaan on alimitoitettu, tämä heijastuu päästövähennysten puutteeseen myös kulutusta koskevissa toimissa. Kuten KAISUssa todetaan: “Vaikuttavuuden esteenä siis on, että eri keinot eivät kokonaisuudessaan riittävästi kannusta kuluttajia siirtymään vähäpäästöisiin kulutustapoihin ja ole siten kokonaisuudessaan johdonmukaisia.” (146)

Juuri tällaista kokonaisvaltaisuutta ja johdonmukaisuutta BIOS peräänkuuluttaa. Ääneenlausutut tavoitteet ovat suureellisia: kuluttajia kannustetaan puolittamaan hiilijalanjälkensä vuoteen 2030 mennessä (KAISU 148). Kun suunnitelmissa samalla tunnustetaan kuluttajien alisteisuus teknologisille rakenteille ja tarjonnan alisteisuus tuotannon tavoille, on selvää, että näin suuri tavoite vaatii systemaattisia toimia. Tällaisia ei suunnitelmissa tarjota, jolloin “kannustaminen” jää sanahelinäksi. Arvio kulutusta koskevien toimien vaikutuksesta taakanjakosektorilla jääkin hyvin vähäiseksi (KAISU 150).

BIOS huomauttaa eräästä olennaisesta puutteesta, joka heijastuu kulutuksen lisäksi myös maatalouden päästökehitykseen sekä maankäyttösektorille. Käytännössä minkäänlaisia toimia ei esitetä eläintuotannon osuuden vähentämiseksi tuotannossa tai kulutuksessa. Tarve tähän kuitenkin on osoitettu kaikissa RuokaMinimi -hankkeen skenaarioissa (KAISU 114). Myös tuore Reilu ruokamurros -raportti toteaa, että turvemaiden maatalouskäytön hillitsemisen lisäksi eläintuotteiden osuuden vähentäminen on välttämätöntä, jos halutaan valikuttaa merkittävästi ruokajärjestelmän päästöihin. Etenkin kun maankäyttösektorin vaikutukset lasketaan mukaan, on eläintuotteiden rooli kulutuspäästöissä hyvin merkittävä (KAISU 143). Nämä asiat todetaan ja tunnistetaan suunnitelmissa, mutta se ei heijastu toimenpiteisiin. Tämä on jälleen osoitus kokonaisvaltaisuuden ja johdonmukaisuuden puutteesta.

Lopuksi

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman, kansallisen ilmasto- ja energiastrategian sekä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman tavoitteet ovat hyvällä tasolla. Suunnitelmien ja strategian keinovalikoima on kuitenkin täysin puutteellinen tavoitteiden saavuttamiseksi, etenkin kun otetaan huomioon tiedot maankäyttösektorin päästötaseen nykytilasta ja ongelmalliset oletukset nielujen kehityksestä. Suunnitellut toimenpiteet eivät ole tavoitteiden tasalla. BIOS- tutkimusyksikkö lausuu, että toimenpiteitä tulee ehdottomasti lisätä, jotta ilmastotavoitteisiin päästään epävarmuuksista huolimatta. Kaiken kaikkiaan peräänkuulutamme ilmastopolitiikalle vahvempaa kokonaisvaltaisuutta ja johdonmukaisuutta, jossa fokuksena ovat todelliset ilmastovaikutukset, ei hiilineutraaliuteen tähtäävä laskennallisuus, jolloin riskinä ovat hiilinegatiivisuutta kohti johtavaa kehitystä estävät ja hidastavat polkuriippuvuudet.

Kunnioittavasti,
BIOS-tutkimusyksikkö

JAA

17.10.2022

JAA

Ensimmäinen BIOS-festivaali 12.-13. lokakuuta 2022 oli jymymenestys Liput “myytiin” loppuun hyvissä ajoin ja paikan päällä oli molempina päivinä reippaasti yli 200 osallistujaa. Keskiviikkoiltana nautimme ensin sykähdyttävästä konserttiesityksestä ja sen jälkeen seurustelusta elektronis-jälleenrakentavan musiikin tahtiin. Torstaipäivänä kuulimme puheenvuoroja ja keskustelimme Suomesta, joka toteuttaa ekologista siirtymää suunnitelmallisesti ja sopeutuu luovasti maailmantilanteessa tapahtuviin muutoksiin. Keskiviikon tunnelmiin voi palata alla näkyvien kuvien ja Kristiina Männikön Spotify-soittolistaksi […]

Liput “myytiin” loppuun hyvissä ajoin ja paikan päällä oli molempina päivinä reippaasti yli 200 osallistujaa. Keskiviikkoiltana nautimme ensin sykähdyttävästä konserttiesityksestä ja sen jälkeen seurustelusta elektronis-jälleenrakentavan musiikin tahtiin. Torstaipäivänä kuulimme puheenvuoroja ja keskustelimme Suomesta, joka toteuttaa ekologista siirtymää suunnitelmallisesti ja sopeutuu luovasti maailmantilanteessa tapahtuviin muutoksiin.

Keskiviikon tunnelmiin voi palata alla näkyvien kuvien ja Kristiina Männikön Spotify-soittolistaksi koostaman ekologisen jälleenrakennuksen soundtrackin kautta. Konsertista ei ole tallennetta.

Torstain ohjelma on kuultavissa kokonaisuudessaan BIOS-podcastina. Podcastin sisältö ja kulku on kuvattu alla. Puheenvuorojen ja paneelien välillä kuultavat välisoitot ovat Timo Lassyn käsialaa.

BIOS-podcast · BIOS-festivaali (puheohjelma)

Podcast-sisältö

0t 0min Karoliina Lummaa lausuu tervetuliaissanat.

0t 5min Ville Lähde tekee katsauksen maailman tilaan ja peräänkuuluttaa Suomelta suunnitelmallisuutta monikriisin ajan “uudella planeetalla”. Emme voi tukeutua lineaariseen edistykseen, mutta voimme turvata hyvinvoinnin perustan, rakentaa turvallisempaa elämää, vähentää eriarvoisuutta ja saavuttaa rikkaampia elinympäristöjä. Tämä ei tule “entisen päälle”, vaan sen tuottamisen ja nauttimisen tavat on rakennettava uudelleen.

0t 25min Paavo Järvensivu esittelee BIOS:n aloitteen teollisen murroksen tiedevetoisesta suunnittelusta: miksi sitä tarvitaan ja mitä tarkoitamme suunnittelulla? Puheenvuoro perustuu BIOS:n syyskuun alussa julkaisemaan ideapaperiin. Järvensivun puheenvuoron jälkeen kuulemme videokommentit Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikaiselta, Kestävyyspaneelin kanssapuheenjohtaja Lassi Linnaselta ja Luontopaneelin 2. Varapuheenjohtajalta Ilari Sääksjärveltä.

1t 00min Tero Toivanen vetää politiikkapaneelikeskustelun otsikolla “Siirtymäpolitiikka seuraavassa hallitusohjelmassa”. Paneelin keskustelijat ovat Atte Harjanne (vihr), Hilkka Kemppi (kesk), Mai Kivelä (vas), Matias Mäkynen (sdp) ja Saara-Sofia Sirén (kok). Toivanen ehdotti heille, että seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan “Perustetaan valtioneuvoston kanslian alaisuuteen teollisen murroksen tiedevetoinen suunnitteluyksikkö.” Poliitikot esittävät vähintäänkin varovaista tukea suunnittelulle mutta jäävät vielä miettimään erilaisia toteutustapoja.

1t 50min Julia Jousilahti (Demos Helsinki) moderoi mediapaneelikeskustelun ”Talousjournalismi talouspolitiikan kriitikkona ja kirittäjänä”. Aiheesta keskustelevat Tuomas Niskakangas (HS), Maija Elonheimo (YLE) ja Timo Harjuniemi (Demos Helsinki). He jäsentävät, mistä kaikesta median ja journalistien rooli suhteessa talouspolitiikkaan nykyään muodostuu ja miten journalistinen työskentely on muuttunut ajan saatossa. Summaten: talouden totunnaisuuksia haastavat näkökulmat ja aloitteet voivat saada medianäkyvyyttä, mutta ei se edelleenkään helppoa ole.

2t 30min BIOS-ekonomisti Jussi Ahokas esittäytyy ja kuvaa miten makrotalouspolitiikan ideat ovat kansainvälisen finanssikriisin jälkeen muuttuneet ja mikä nyt horjuttaa makrotalouspolitiikan konsensusta. Keskustelu elää voimakkaasti ja mahdollisuus ideoiden muotoutumiseen uusin tavoin on auki.

2t 45min Päivän päätteeksi yleisö esittää hyviä kysymyksiä ja kommentteja.

3t 00min Tilaisuus ja podcast päättyy.

Kiitämme erityisesti

Konsertin työryhmä Minttu Mustakallio, Teppo Mäkynen, Timo Lassy, Tuomas Rinta-Panttila, Teemu Korpipää, Teemu Nurmelin

Dj Kristiina Männikkö

Demos Helsinki, TSTO, sadsongskomplex:fi

Koneen Säätiö

Kuvia festivaalilta

Festivaalisivut ovat edelleen nähtävissä osoitteessa festivaali.bios.fi

JAA

7.10.2022

JAA

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle: Komission ehdotus ennallistamisasetukseksi Annoimme 7. lokakuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle. Asia: U 76/2022 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luonnon ennallistamisesta (ennallistamisasetus) https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kirjelma/Documents/U_76+2022.pdf Lausunnon pääsanomat: Ennallistamisasetus on osa säädösten kokonaisuutta, jolla pyritään torjumaan ja hillitsemään ilmastokriisiä ja luontokatoa. Kokonaisuuden tavoitteista vallitsee konsensus: hyvin voivat ekosysteemit ovat välttämättömiä yhteiskunnan ja talouden mielekkään tulevaisuuden […]

Annoimme 7. lokakuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle.

Asia: U 76/2022 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luonnon ennallistamisesta (ennallistamisasetus) https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kirjelma/Documents/U_76+2022.pdf

Lausunnon pääsanomat:

Ennallistamisasetus on osa säädösten kokonaisuutta, jolla pyritään torjumaan ja hillitsemään ilmastokriisiä ja luontokatoa. Kokonaisuuden tavoitteista vallitsee konsensus: hyvin voivat ekosysteemit ovat välttämättömiä yhteiskunnan ja talouden mielekkään tulevaisuuden turvaamiseksi.
Valtioneuvoston kirjelmässä pyritään useissa kohdin liudentamaan komission ehdotuksen vaikutuksia: lopputuloksena valtioneuvoston kanta asettuu ristiriitaan julkilausuttujen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen tavoitteiden kanssa.
Ehdotus ennallistamisasetukseksi hahmottaa luonnon monimuotoisuuden turvaamisen voittopuolisesti luonnon suojeluna ja ennallistamisena. Selvästi vähemmälle huomiolle jää teollisen toiminnan uudistaminen ekologisten reunaehtojen mukaisesti. Tästä eriytymisestä syntyy vastakkainasettelu talous- ja ympäristötoimenpiteiden välille.
Ennallistamisasetus tuo julki tarpeen kokonaisvaltaiselle suunnittelulle ja politiikkatoimien johdonmukaisuudelle. Kuitenkin jos suunnittelu ja politiikkatoimet nähdään lähinnä suojelun ja ennallistamisen kautta, vastakkainasettelu talous- ja ympäristötoimenpiteiden välillä säilyy. Teollisuutta kehitetään yhtäällä, suojelua toisaalla.
Mitä kauemmin teollisuutta muokataan ja rakennetaan ottamatta luonnon reunaehtoja tosissaan ja kokonaisvaltaisesti huomioon, sen vaikeampia ja kalliimpia tulevista väistämättömistä muutoksista tulee.
Jotta suunnitelmat voivat olla riittävän kokonaisvaltaisia ja politiikkatoimet riittävän johdonmukaisia, on tarkastelun tason oltava teollisen mittakaavan toiminnan suunnittelussa ja ohjaamisessa.
Suosittelemme, että toisistaan erillisten suunnitelmien sijaan Suomi valmistautuu muodostamaan ilmasto-, biodiversiteetti-, energia- ja turvallisuussuunnitelmansa osana teollisuuden (laajamittaisesti energiaa ja materiaaleja käyttävä tuotanto) ja kulutusjärjestelmien (energia, liikenne, asuminen, ruoka) ennakoivaa suunnittelua.
Tällainen ympäristön ja talouden reunaehdot, tavoitteet ja muutostekijät huomioiva ennakoiva suunnittelu voi toimia suunnannäyttäjänä koko Euroopan unionin tasolla. Se luo edellytykset kehitykselle, jossa ympäristösäätelyä ei tehdä jatkuvasti pikkutarkemmin ja hallinnollista taakkaa lisäten vaan paikalliset olosuhteet ja vahvuudet huomioiden.

***

Kiitämme mahdollisuudesta lausua valtiovarainvaliokunnalle komission ehdotuksesta ennallistamisasetukseksi sekä valtioneuvoston tätä koskevasta kirjelmästä eduskunnalle.

Ehdotettu ennallistamisasetus on osa säädöskokonaisuutta, johon liittyvät muun muassa viime aikoina työstetyt ilmastolaki, luonnonsuojelulaki ja kaivoslaki Suomessa sekä ilmasto- ja biodiversiteettistrategiat EU:ssa. Säädöskokonaisuuden tavoitteista vallitsee tieteellinen konsensus ja laaja poliittinen yksimielisyys: toimivat ekosysteemit ovat elinehto toimiville talouksille ja yhteiskunnille.

Ennallistamisasetuksen kaltaiselle säädökselle on siten selvä tarve. Kuten kirjelmässä todetaan: “EU:n ponnisteluista huolimatta luontokato ja ekosysteemien heikkeneminen jatkuvat ja uhkaavat ihmisiä, taloutta ja ilmastoa.” (2) Ennen kuin ympäristötavoitteet saavutetaan Suomessa, EU:ssa ja globaalisti, ympäristösäädösten voidaan odottaa tiukkenevan, ja tätä tulisi ennakoida kaikessa laki- ja säädöstyössä.

Yhä laajemmin myös lakeja ja säädöksiä laadittaessa todetaan, että ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan syviä järjestelmätason muutoksia ja politiikkakoherenssia. Vaikuttavia muutoksia ohjattaisiin yhteneväiseen suuntaan ja toisiaan vahvistaen. Käytännössä ympäristöä koskevat säädökset jäävät kansallisella ja EU-tasolla kuitenkin edelleen toisistaan erillisiksi. Ne ovat yleensä maltillisia parannuksia entiseen nähden, eikä niitä ole ajateltu perusteiltaan uusiksi, uutta heikentynyttä ympäristön tilaa ja tarvittavien muutosten syvyyttä ja kiireellisyyttä vastaamaan. Olemme kiinnittäneet huomiota kokonaisvaltaisuuden puutteeseen viimeaikaisissa lausunnoissamme luonnonsuojelulaista[1] ja kaivoslaista[2]. Molemmat lait pyrkivät pieniin ja asteittaisiin parannuksiin ilman kattavaa ja koherenttia uudistustyötä. Seurauksena ovat uudistukset, jotka ovat jo tehtyjen vaikutusarvioiden mukaisesti riittämättömiä.

Arvioimme komission esitystä ja valtioneuvoston kirjelmää ennen kaikkea tästä näkökulmasta – sillä myös taloudellisia vaikutuksia tulisi katsoa vastaavanlaisesti kokonaisvaltaisen muutoksen näkökulmasta, ei yksittäisten toimien kustannuksina.

Ensin yleinen huomio komission ehdotuksesta. Sille on leimallista luonnonsuojelun pitäminen erillään yhteiskunnan teollisista käytännöistä. Tarkoitamme tässä teollisella toiminnalla kaikkea laajamittaisesti energiaa ja materiaaleja käyttävää tuotantoa ja siihen kytkeytyviä kulutusjärjestelmiä, kuten energia, liikenne, asuminen ja ruoka. Ehdotus hahmottaa luonnon monimuotoisuuden turvaamisen lähinnä luonnon suojeluna ja ennallistamisena. Sillä pyritään rajaamaan ja korjaamaan teollisen toiminnan aiheuttamaa luonnon heikentymistä, mutta ei perustavanlaatuisesti uudistamaan teollista toimintaa ekologisten reunaehtojen mukaisesti. Ehdotetussa ennallistamisasetuksessa metsien seuranta koskee myös talousmetsiä, mutta yksittäisten indikaattorien tasolla haittoja korjaavien toimien lisäksi tulisi toimintaa uudistaa kaiken kaikkiaan ekologisiin reunaehtoihin istuvaksi.

Samanlainen eriyttäminen näkyy Suomessa siinä, miten työ- ja elinkeinoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö eivät ole löytäneet tapoja ajatella ja ohjata ekologisen siirtymän isoja kokonaisuuksia yhteistyössä. Kaikkia yksittäisiä säädösehdotuksia, jotka pyrkivät turvaamaan luonnon ekosysteemejä, päädytään helposti hidastamaan, vastustamaan ja lieventämään nykyisenlaisen teollisen toiminnan turvaamiseksi. Näin on tehtykin, koska ympäristön tila on edelleen heikentynyt huolimatta tavoitteita koskevasta yhteisymmärryksestä. Etenkin luontokadon pysäyttämisessä ja ekosysteemien tilan parantamisessa on epäonnistuttu täysin.

BIOS-tutkimusyksikkö kritisoikin sitä, miten valtioneuvoston kirjelmässä monin eri tavoin pyritään liudentamaan komission ehdotuksen vaikutuksia. Kun nykyiset käytännöt ja säädökset luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi on todettu ensin riittämättömiksi, perätään kirjelmässä Suomelle koituvien kustannusten alentamista, valitetaan tarpeesta täydentää kansallista lainsäädäntöä, kritisoidaan heikentymättömyysvelvoitetta ja todetaan, että toimet eivät saisi heikentää elinkeinotoiminnan mahdollisuuksia lainkaan. Esimerkiksi heikentymättömyysvelvoitteen vastustusta perustellaan vetoamalla olemassa oleviin direktiiveihin – jotka on kuitenkin todettu riittämättömiksi. Valtioneuvoston kirjelmässä on sisäinen ristiriita.

On vaikea nähdä, miten tällaisin vaatimuksin merkittävästi saataisiin edistettyä luonnon monimuotoisuuden elvyttämistä. Vetoaminen kansallisiin erityspiirteisiin on kyllä kohdallista, sillä sosio-ekologiset tilanteet ovat eri alueilla erilaisia, mutta yhdistettynä edellä kuvattuihin kannanottoihin se vaikuttaa lähinnä pyrkimykseltä heikentää komission ehdotuksen vaikutuksia. Vastakkainasettelu teollisen toiminnan ja ekologisten reunaehtojen turvaamisen välillä on leimallista valtioneuvoston kirjelmälle. Esimerkkinä tästä BIOS-tutkimusyksikkö nostaa esiin sen, että ennallistamisen positiiviset taloudelliset vaikutukset on kirjelmässä arvioitu hyvin kapeasti, vain suorina vaikutuksina matkailuille ja vastaaville elinkeinoille. Yhteiskunnan hyvinvoinnille – ja teolliselle toiminnalle – välttämättömien toimivien ekosysteemien taloudellinen merkitys, eli niihin kohdistetun uhkan välttäminen, ei näy taloudellisessa arviossa lainkaan.

Mitä kauemmin rakennamme ja säätelemme teollista toimintaamme ottamatta luonnon reunaehtoja tosissaan ja kokonaisvaltaisesti huomioon, sen vaikeampia tulevista väistämättömistä muutoksista tulee. Ehdotetun ennallistamisasetuksen taloudelliset kustannukset voivat nyt tuntua kovilta. Niihin voi myös sisältyä kustannuksia, jotka ehdotusta paremmalla oikeudellisella ja hallinnollisella suunnittelulla voidaan välttää ympäristötavoitteista tinkimättä. On kuitenkin selvää, että jos kustannukset onnistutaan nyt välttämään sillä, että ympäristön tilaa kohentavia toimenpiteitä ei tehdä, tulevaisuudessa kustannukset ovat paljon isommat.

Kuten sanottua, BIOS-tutkimusyksikkö näkee ongelmia myös komission ehdotuksessa, mutta hyvin eri tavalla kuin valtioneuvoston kirjelmässä. Periaatetasolla ehdotettu ennallistamisasetus korostaa tarvetta kokonaisvaltaiselle suunnittelulle ja politiikkatoimien johdonmukaisuudelle. Kuitenkin koska luonnon monimuotoisuuden turvaaminen nähdään lähinnä luonnon suojelun ja ennallistamisen kautta, vastakkainasettelu teollisuuden kehittämisen ja ympäristötoimenpiteiden välillä säilyy. Jotta suunnitelmat voivat olla riittävän kokonaisvaltaisia ja politiikkatoimet riittävän johdonmukaisia, olisi tarkastelun tason oltava teollisen mittakaavan toiminnan (teollinen tuotanto ja kulutusjärjestelmät) suunnittelussa ja ohjaamisessa. Pahenevan ympäristökriisin oloissa kehitys vie lopulta tähän suuntaan, kun taas nykyinen linja tuottaa hajanaisuutta.

Välttämättömyydestä kannattaisi tehdä hyve ja suunnitella teollisen kokonaisuuden muutokset ajoissa niin, että lähtökohtana on toiminta ekologisten reunaehtojen mukaisesti. Jos teollinen rakenne Suomessa jatkossakin perustuu matalan lisäarvon energia- ja resurssi-intensiiviseen tuotantoon, se törmää ekologisiin reunaehtoihin yhä rajummin.

Suosittelemme, että toisistaan erillisten suunnitelmien sijaan Suomi valmistautuu muodostamaan ilmasto-, biodiversiteetti-, energia- ja turvallisuussuunnitelmansa osana teollisen toiminnan ennakoivaa suunnittelua. Olemme ehdottaneet, että valtio käynnistää teollisen murroksen tiedevetoisen suunnittelun (linkki ideapaperiin), joka vastaa tähän tarpeeseen. Suunnittelun tarkoituksena on tukea päätöksentekoa. Se yhdistää kansalliset ympäristö- ja taloustavoitteet sekä tekee näkyväksi suomalaisen teollisen toiminnan ekologisesti ja materiaalisesti mahdolliset sekä taloudellisesti ja sosiaalisesti houkuttelevat tulevaisuuspolut.

EU-säädösprosesseissa kannattaa huolehtia, että ympäristön ja talouden kannalta voimme tehdä paikallistasolla Suomessa järkeviä kokonaisratkaisuja emmekä joudu mukautumaan sääntelyyn, joka ei toteuta kokonaisetua Suomen kohdalla. Kokonaisetua ei tulisi kuitenkaan ymmärtää valtioneuvoston kirjelmän hengessä tiukkenevien ympäristösäädösten vastustamiseksi ja nykyisenkaltaisen teollisen toiminnan puolustamiseksi. Tästä seuraa lopulta vain heikkenevää hyvinvointia ja kasvavia taloudellisia kustannuksia. Sen sijaan teollisen murroksen suunnittelun avulla Suomi voisi ymmärtää kokonaisetunsa myös tulevien vuosikymmenten ekologisen siirtymän keskellä, parhaimmillaan jopa kansainvälisenä edelläkävijänä. Poliittista pääomaa Euroopan unionissa ei kannata uhrata siihen, että puolustetaan paikallista liikkumavaraa väistyvän teollisen toiminnan takia.

Kunnioittavasti,
BIOS-tutkimusyksikkö

[1] https://bios.fi/maa-ja-metsatalousvaliokunnalle-luonnonsuojelulaki/

[2] https://bios.fi/eduskunnan-ymparistovaliokunnalle-kaivoslaki/

JAA

7.10.2022

JAA

Eduskunnan ympäristövaliokunnalle: Kaivoslaki Annoimme 5. lokakuuta 2022 pyynnöstä kirjallisen lausunnon Eduskunnan ympäristövaliokunnalle Asia: HE 126/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaivoslain muuttamisesta Lausunnon pääsanomat: Kaivoslain sääntelyn, kuten kaiken ympäristön tilaa mahdollisesti heikentävän toiminnan sääntelyn, tulee perustua tavoitteeseen luontokadon pysäyttämisestä ja ripeästä luonnon tilan kohentamisesta. Vain toimivat luonnonjärjestelmät mahdollistavat muiden intressien mukaisen toiminnan (kuten talouden) Vaikka esitystä ei kokonaisuutena […]

Annoimme 5. lokakuuta 2022 pyynnöstä kirjallisen lausunnon Eduskunnan ympäristövaliokunnalle

Asia: HE 126/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaivoslain muuttamisesta

Lausunnon pääsanomat:

Kaivoslain sääntelyn, kuten kaiken ympäristön tilaa mahdollisesti heikentävän toiminnan sääntelyn, tulee perustua tavoitteeseen luontokadon pysäyttämisestä ja ripeästä luonnon tilan kohentamisesta. Vain toimivat luonnonjärjestelmät mahdollistavat muiden intressien mukaisen toiminnan (kuten talouden)
Vaikka esitystä ei kokonaisuutena uudelleenmuokattaisi ottaen huomioon ekologisten reunaehtojen ensisijaisuus, on siihen tehtävissä huomattavia parannuksia:
- Kaikki malminetsintä ja kaivostoiminta on rajattava kaikkien luonnonsuojelualueiden ulkopuolelle (ei vain kansallis- ja luonnonpuistojen)
- Kaivoslupamenettelyyn on sisällytettävä intressivertailu, joka ottaa huomioon paitsi luontohaitan myös kaivostoiminnan uhkaamat ja haittaamat vaihtoehtoiset taloudelliset intressit
- Kaivostoiminnan jälkihoidon ja toiminnan aikaisten ympäristövahinkojen korjaamiseen tarkoitettujen vakuussummien määrä on korotettava tasolle, joka realistisesti korvaa pitkäaikaisetkin ympäristöhaitat
- Alkuperäiskansan elimille on säädettävä mahdollisuus päättää saamelaisten kotiseutualueella tapahtuvan malminetsinnän ja kaivostoiminnan sallimisesta ja kieltämisestä

Kiitämme mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä laiksi kaivoslain muuttamisesta.

Kaivostoiminta voi heikentää ympäristön tilaa kaikissa vaiheissaan, alkaen malmin etsinnästä aina kaivosten jälkihoitoon. Kansainvälisten tieteellisten konsensusraportttien perusteella tiedetään, että luontokato on pikimmiten pysäytettävä ja luonnon monimuotoisuutta on pystyttävä kohentamaan, jotta suotuisat olot ihmisyhteiskunnille voivat säilyä. Kuten esityksessä todetaan, kaivostoiminnan sääntely vaatii erilaisten intressien yhteensovittamista. Intressit eivät kuitenkaan ole samanarvoisia, sillä niin kutsutut luonnon ekosysteemipalvelut ovat heikentyneet niin pahasti, että niiden turvaaminen on välttämätön edellytys ihmisyhteisöjen muiden intressien toteutumiselle. Prioriteettijärjestys tarkoittaa, että kaikkea toimintaa, myös kaivostoimintaa, on valtakunnallisessa säätelyssä tarkasteltava kokonaisuuden osana, ei irrallisena talouden sektorina. Tämä edellyttää lainsäädännön lähtökohtien ja tavoitteiden uudelleenarviointia, sekä lainsäädännön kokonaisuuden arviointia.

Kaivoslain muutosesitystä luonnehtii sama puute, josta huomautimme myös lausunnossamme luonnonsuojelulain muutoksesta. Kumpikaan esitys ei sisällä pyrkimystä kokonaisvaltaiseen näkemykseen, vaan esitysten mukaan lakien suhde muuhun lainsäädäntöön jää entisen kaltaiseksi. Kuten ympäristöministeriön muistio “Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luonnon ennallistamisesta” (EU/509/2022) toteaa: “Luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemejä koskevat näkymät ovat synkät ja osoittavat, että nykyinen lähestymistapa ei toimi.” Valitettavasti esityksessä kaivoslain muutoksesta ei ole ryhdytty kattavaan uudistustyöhön, vaan on tyydytty olemassaolevan lainsäädännön pienipiirteiseen ja askeleittaiseen kehittämiseen. Tämä epäonnistunut lähtökohta tekee esityksen arvioimisesta hankalaa, ikään kuin arvioitaisiin parannusta lapioon työmaalla, jolla tarvitaan kaivinkonetta. Virheellisestä oletuksesta, että ympäristönäkökulma on vain yksi muiden kanssa samanarvoinen näkökulma, seuraa useita esityksen ongelmia. Palaamme niihin tuonnempana.

Kaivoslain toinen jatkuva kipupiste ovat kaivostoiminnan haitat paikallisyhteisöille ja paikkasidonnaisille elinkeinoille. Kaivokset on luonnollisesti perustettava malmioiden yhteyteen, mutta sen paremmin maailmassa kuin Suomessakaan ei ole tilaa, joka ei olisi jo joko joidenkin elinkeinojen käytössä tai turvaisi tärkeitä ekosysteemipalveluja. Näin ollen kaivostoiminta aina syrjäyttää ja usein myös tekee mahdottomaksi jonkin olemassaolevan toiminnan, jolla on myös taloudellinen arvo (palaamme ekosysteemipalveluiden taloudellisen arvon kysymykseen tuonnempana).

Paikkasidonnaiset elinkeinot ja paikkasidonnaiset elintavat, kuten esimerkiksi alkuperäiskansa saamelaisten perinteiset elinkeinot, eivät voi toteutua samalla alueella kaivosten kanssa. Siksi paikallisyhteisöillä tulee olla realistiset mahdollisuudet estää kaivoksen perustaminen. Esitykseen sisältyvä edellytys kunnan kaivostoiminnan sallivasta kaavoituksesta on parannus. Lisäksi erityisesti saamelaisia edustavilla elimillä tulee olla veto-oikeus kaikkeen saamelaisten kotiseutualueella tapahtuvaan kaivoslain koskemaan toimintaan, alkaen malminetsinnästä aina kaivostoimintaan.

Suomen ympäristökeskus toteaa arviossaan, että esityksen myönteiset ympäristövaikutukset ovat “verrattain vähäisiä”. BIOS-tutkimusyksikkö ei löydä syytä epäillä tätä arviota. Lainsäädännön arviointineuvosto puolestaan on todennut, että esitys ei anna riittävää kuvaa tavoitelluista parannuksista. Myös tästä BIOS- tutkimusyksikkö on samaa mieltä, ja toteaa, että tilanteessa, jossa luonnon tila on liian heikko ja yhä heikentymässä, on irrationaalista tehdä lainsäädäntöesitys, jonka myönteinen ympäristövaikutus on – tunnetusti ja tiedostetusti – vähäinen ja epämääräinen.

Ei ole sattumaa, että luonnon heikentämättömyyden periaate ja paikallisyhteisöjen sananvalta eivät ole aiemmissa kaivoslaeissa tai tässä esityksessä tulleet riittävästi huomioiduksi. Kaivoslain perustuminen valtaus-periaatteeseen, jonka mukaan kaivannaisten hyödyntämisen oikeus kuuluu niiden löytäjälle, on molempien ongelmien taustalla. Esitys toteaa, että periaatteesta on haluttu pitää kiinni, koska “[sen] on arvioitu turvaavan parhaiten malminetsinnän ja kaivostoiminnan edellytykset.“ (13) Edellä sanotun valossa kaivoslain lähtökohtana ei voi olla malminetsinnän ja kaivostoiminnan edellytysten paras. Nämä voivat olla korkeintaan toinen prioriteetti ympäristön jälkeen. On kyseenalaista, onko edes taloudellisesti rationaalista asettaa malminetsinnän ja kaivostoiminnan edellytykset kaivoslain perustaksi. Näin siksi, että vahingoittuneiden tai jopa tuhoutuneiden luonnonympäristöjen tarjoamat ekosysteemipalvelut voivat olla taloudellisesti arvokkaampia kuin kaivostoiminnan taloudelliset tulokset – myös kuvitteellisessa tilanteessa, jossa luontokato ei uhkaisi järjestäytyneiden yhteiskuntien jatkuvuutta. Kuten esityksessä todetaan, “Sääntelyllä ratkaistaan eri sukupolvien välistä ja sukupolvien sisäistä hyvinvoinnin jakautumista” (11). Ympäristökriisien ajan sääntelyn on ensisijaisesti ja varovaisuusperiaatteen nimissä turvattava tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet. Lisäksi on huomioitava, että malminetsinnän ja kaivostoiminnan taloudelliset haitat esimerkiksi matkailutoiminnalle voivat olla suuremmat kuin sen hyödyt. Sekä luonnolle että muulle elinkeinotoiminnalle aiheutetut haitat tulee ottaa intressivertailun piiriin kaivoslupaprosessissa (ks. alla).

Kuten Partha Dasguptan raportti luonnon monimuotoisuuden taloustieteestä toteaa, luonnon ekosysteemipalvelujen taloudellista arvoa ei voida kääntää tyhjentävästi markkinahinnoiksi. Luonnon monimuotoisuutta ei voi yksiselitteisesti mitata (esimerkiksi lajien määränä, tms.), koska monimuotoisuuden merkittävin palvelu on luonnon toiminnallisuus, joka mahdollistaa monimutkaiset aineen ja energian kierrot planeetalla. Monimuotoisuus on Dasguptan sanoin “enabling asset”. Samasta syystä luonnon prosessit ovat usein korvaamattomia (non-substitutability): vaurion tai haitan korvaaminen muualla ei korvaa menetettyjä luonnon toiminnallisia piirteitä. Luonnon taloudellisen hyödyn turvaamisen pitääkin tapahtua (ulkoisvaikutusten hinnoittelun sijaan) poliittisin keinoin, joista lainsäädäntö on yksi keskeisimpiä. Lainsäädäntö epäonnistuu määritelmänomaisesti tässä tehtävässä, jos sen lähtökohtana on “turvata parhaiten malminetsinnän ja kaivostoiminnan edellytykset”.

BIOS-tutkimusyksikkö toteaakin, että nykymuotoisten toimien sijaan tarvitaan järjestelmätason muutoksia. Olemme kuvanneet tällaista muutosta Suomessa ekologiseksi jälleenrakennukseksi. Muutos edellyttää kokonaisvaltaista harkintaa ja vaatii koherenttia lainsäädäntöä. Valitettavasti tällaista kokonaisvaltaista harkintaa ei ole hallituksen esityksen taustalla. Kuten esityksessä todetaan, kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia koskevat myös ympäristönsuojelulaki, luonnonsuojelulaki, vesilaki, patoturvallisuuslaki ja vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettu laki (13). Lisäksi lupaprosessien arviointeihin vaikuttaa vielä muukin sääntely. Tällainen lainsäädännön pirstoutuminen ja siiloutuminen ei ole tarkoituksenmukaista sen paremmin luontokadon ehkäisyn kuin ekologisen jälleenrakennuksen taloudenkaan kannalta. Lainsäädännön siiloutuminen on erityinen ongelma luontokadon kannalta, koska erilaisten toimien yhteisvaikutukset pitää myös pystyä ennakoimaan ja arvioimaan. Kokonaisvaltaisen harkinnan pohjana voi toimia esimerkiksi EU:n biodiversiteettistrategian mukainen tavoite luontokadon pysäyttämisestä ja kehityksen kääntämisestä myönteiseksi 2030 mennessä. Sen perustalta kaivos- ja ympäristöviranomaiset voisivat tehdä yhteistyötä, jos esimerkiksi kaivos- ja ympäristöluvan käsittely tehtäisiin yhtä aikaa, kuten olisi tarkoituksenmukaista.

Kuten esityksessä todetaan, siirtymä vähäpäästöiseen energiantuotantoon ja teollisuuteen tulee luomaan kysyntää monille kaivosteollisuuden tuotteille niin maailmalla kuin Suomessakin (60, 67, 82). Esimerkiksi energiantuotannon ja -käytön sähköistyminen luo kysyntää paitsi perusmetalleille myös akkumineraaleille ja harvinaisemmille maametalleille. Edelleen, kuten esityksessä todetaan, Suomessa on erinomaista geologista osaamista, infrastruktuuria ja vakaa investointiympäristö. Varsinkaan kasvavan kysynnän olosuhteissa ei ole syytä houkutella kaivosteollisuutta sitä erityisesti suosivalla lainsäädännöllä, joka laiminlyö ympäristön ja paikallisyhteisöjen oikeuksien suojelun. Mineraalivarannot pysyvät Suomen alueella. Kysynnän kasvaessa myös kansantaloudelle saatava hyöty potentiaalisesti kasvaa, ja korkean osaamisen kaivosteollisuus pystyy kantamaan myös ympäristönsuojelun vaatimat kustannukset. Tavoitteena tulee talousvaliokunnan lausunnon mukaisesti olla “kiertotalousyhteiskunta, jossa metallit ja mineraalit otetaan tuotteista talteen ja käytetään uudelleen, niin että uutta malmia louhittaisiin mahdollisimman vähän.” Raaka-aineiden hankkimisen niin, että avataan uusi kaivos tarkoitusta varten, tulee aina olla taloudellisesti kannattamattomampaa kuin raaka-aineiden kierrätys, mukaan lukien olemassaolevien ja suljettujen kaivosten sivukiven ja muun käyttämättömän aineksen arvoaineiden käyttöönotto.

BIOS-tutkimusyksikkö toteaa, että jos hallituksen esitystä ei tässä vaiheessa ole mahdollista perustaa ekologisen jälleenrakennuksen mukaiseen kokonaisharkintaan, nykyiseen esitykseen olisi helposti tehtävissä parannuksia, jotka edistäisivät sekä ympäristön suojelua että kansantaloudellista etua (niin ympäristön suojelun kautta kuin siitä riippumatta).

Ensinnäkin laissa pitää yksiselitteisesti määritellä, missä kaivokset ovat mahdollisia ja missä eivät. Tämä selvennys on tehtävä jo yksin siksi, jotta julkisyhteisöt eivät joudu välimiesmenettelyyn tai muuten riitaosapuoliksi esimerkiksi CETA- sopimukseen tai muihin sopimuksiin sisältyvän investointisuojan perusteella.

Esityksessä kaivostoiminnan ulkopuolelle on rajattu kansallis- ja luonnonpuistot. Näiden lisäksi malminetsintä, varaukset ja kaivostoiminta tulee laissa kieltää kaikilla luonnonsuojelualueilla (mukaan lukien luonnonsuojelulain tarkoittamat luonnonsuojelualueet, Natura 2000-alueet, erämaa-alueet ja Unescon maailmanperintökohteet). EU:n biodiversiteettistrategia edellyttää Suomelta merkittävää lisäystä tiukasti suojeltujen luonnonsuojelualueiden määrässä. Luonnonsuojelualueiden rajaaminen ulos malminetsinnästä ja kaivostoiminnasta on tässä valossa minimitoimi. Lisäksi malminetsinnän valvonta on toistuvasti ollut huolimatonta ja haittojen korvaukset riittämättömiä. Sääntely on tässä tilanteessa välttämätöntä.

Koska biodiversiteettistrategia edellyttää luontokadon pysäyttämistä ja tilan kohenemista jo vuoteen 2030 mennessä, on kaivoslaissa otettava huomioon erityisesti jo toiminnassa olevat ja toimintansa lakkauttaneet kaivokset ja niiden ympäristövaikutukset. Kaivoslaissa on syytä nostaa vakuussummia, jotta jälkihoito ja ennallistaminen sujuvat “saastuttaja maksaa”-periaatteen mukaisesti. Vakuussummien rahastoinnin on riitettävä kattamaan lopetetun kaivoksen sulkeminen täysmääräisesti, huomioonottaen kaivosalueen ja sen jätevesien pitkäaikaiset ympäristövaikutukset.

Koska kaivostoiminnan paras ei enää voi olla lain lähtökohta, on siihen sisällytettävä myös vesilain kaltainen intressivertailu, jossa kaivoslupaa harkittaessa vertaillaan kaivoksesta aiheutuvia hyötyjä ja sen aiheuttamia haittoja. Lupaprosesseissa on haittana otettava huomioon myös malminetsinnän ja varauksien aiheuttama epävarmuus ja mainehaitta muille elinkeinoille. Intressivertailua kaivosten yhteydessä tarkastellut selvitys toteaa, että intressivertailun toteuttaminen kaivosluvan yhteydessä on “haasteellista lakien keskinäisten soveltamis- ja hallinnonalarajojen päällekkäisyyksien vuoksi”. Edellä mainituista syistä haaste on otettava vastaan, joko nyt käsiteltävässä kaivoslain muutoksessa tai välittömästi käynnistettävässä laajemmassa lakien ja hallinonalarajojen kokonaisvaltaisessa ja harkitussa uudistuksessa.

Kunnioittavasti,
BIOS-tutkimusyksikkö

JAA

23.9.2022

JAA

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle: Luonnonsuojelulaki Annoimme 23. syyskuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle. Asia: HE 76/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle luonnonsuojelulaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta https://www.eduskunta.fi/pdf/HE+76/2022 Lausunnon pääsanomat: Luontokadon pysäyttämisen täytyy olla tavoite, josta käsin luonnonsuojelua koskevia lakialoitteita arvioidaan. Tavoite sisältyy hallitusohjelmaan ja EU:n biodiversiteettistrategiaan. Lakiehdotus tarvitsisi etukäteisen tieteellisen arvion siitä, että ehdotus tekee tavoitteen saavuttamisen […]

Annoimme 23. syyskuuta 2022 pyynnöstä lausunnon eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle.

Asia: HE 76/2022 vp Hallituksen esitys eduskunnalle luonnonsuojelulaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta https://www.eduskunta.fi/pdf/HE+76/2022

Lausunnon pääsanomat:

Luontokadon pysäyttämisen täytyy olla tavoite, josta käsin luonnonsuojelua koskevia lakialoitteita arvioidaan. Tavoite sisältyy hallitusohjelmaan ja EU:n biodiversiteettistrategiaan. Lakiehdotus tarvitsisi etukäteisen tieteellisen arvion siitä, että ehdotus tekee tavoitteen saavuttamisen mahdolliseksi. Tällaista ei ole.
Esitys luonnonsuojelulaiksi seuraa pääpiirteissään vakiintunutta luonnonsuojelun linjaa, joka on osoittautunut riittämättömäksi. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen jatkuu voimakkaana.
Luonnonsuojelulain keinovalikoima ei esityksessä merkittävästi laajene, vaikka laajennuksen tarve on todettu voimassa olevan lain toimivuusarvioissa. Näin esitys on lähtökohdiltaan riittämätön.
Luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttäminen edellyttää tärkeimpien ajurien eli maankäytön muutosten ja luonnonvarojen ylikäytön hillintää. Hallituksen esitys on näiltä osin riittämätön.
Kansainvälinen luontopaneeli IPBES peräänkuuluttaa järjestelmätason muutoksia. Suomessa BIOS on esittänyt ekologista jälleenrakennusta, joka löytyy myös nykyisestä hallitusohjelmasta. Esitys luonnonsuojelulaiksi ei sisällä pyrkimystä tällaiseen kokonaisvaltaiseen muutokseen, vaan luonnonsuojelulain suhde muuhun lainsäädäntöön jää julkilausutusti entisen kaltaiseksi.
Monimuotoisuuden turvaamisen ja elvyttämisen tarve myös luonnonsuojelualueiden ulkopuolella tunnustetaan, mutta pyrkimys jää lakiehdotuksessa hampaattomaksi. Se on kuitenkin välttämätöntä monien korvaamattomien ekosysteemipalveluiden jatkuvuudelle. Luonnon monimuotoisuus on tärkeää kaikkialla, ei vain suojellussa luonnossa.
Luontotyyppien merkityksen korostaminen on positiivinen muutos, mutta koska asian huomioon ottaminen jää pitkälti “informatiiviseksi”, se ei merkittävästi lisää vaikutusta luontokadon torjuntaan.
Erityisen ongelmallista esityksessä on tapa, jolla ekologinen kompensaatio tuodaan lakiin yhtäältä vapaaehtoisena ja toisaalta epäselvästi määriteltynä suhteessa suojelutoimien hierarkiaan (välttäminen, minimoiminen, korjaaminen, ja kompensaatio). Toimivuusarvioissa viimekätiseksi suositeltu keino uhkaa muuttua ensisijaiseksi ja luonnon monimuotoisuuden heikentämistä oikeuttavaksi keinoksi. Tällöin esimerkiksi Dasguptan raportin korostama luonnon toiminnallisten piirteiden olennainen korvaamattomuus sivuutetaan.
BIOS-tutkimusyksikkö toteaa, että kiihtyvän luonnon monimuotoisuuden kadon aikana tarvittaisiin rohkeammin yhteen nivoutuvaa lainsäädäntöä, jonka raamit muodostaa tieteellinen tieto ekologisista reunaehdoista, mukaan lukien luonnonvarojen käytön laadulliset ja määrälliset rajat. Kuten hallituksen esityksessä oikein todetaan, luonnonsuojelulaki ei yksin riitä päämäärän eli luontokadon pysäyttämisen tavoittamiseen. Juuri siksi tarvitaan perusteellisempaa lainsäädännöllistä uudistustyötä – vaihtoehtoa, joka lain valmistelussa eksplisiittisesti hylättiin.

***

EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja kääntää sen kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä. Myös Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen – tosin ilman selkeää aikataulua. Kuitenkin hallitusohjelman tavoite on sidottu YK:n biodiversiteettisopimuksen tavoitteisiin: Suomenkin allekirjoittamassa Kunmingin julkilausumassa tavoitevuodeksi asetettiin 2030, ja Kunmingin prosessin aikana sen voi perustellusti olettaa vakiintuvan myös globaaliksi pyrinnöksi. Lakiehdotuksen tavoitteenasettelusta (57) puuttuu tavoitevuosi: sen sijaan viitataan epämääräisemmin pyrkimykseen “luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi ja hidastamiseksi”. Koska Suomi on sitoutunut pysäyttämiseen tiukalla aikataululla, “hidastaminen” on tarpeeton liudennus tavoitteenasettelussa. Tavoitteenasettelu ei ole ajan tasalla.

Kuten hallituksen esityksessä todetaan, luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä ei ole saatu pysäytettyä voimassa olevalla lainsäädännöllä (14, 32, 103). Nykymuotoinen lainsäädäntö ja muut toimet luonnon monimuotoisuuden kadon hillitsemiseksi ja pysäyttämiseksi ovat täten osoittautuneet riittämättömiksi. Esityksessä myös oikein todetaan, että luonnon monimuotoisuuden tila on jatkanut heikentymistään niin globaalisti kuin Suomessa, ja heikentymisen vauhti on kiihtynyt (15). Lain uudistus on ehdottomasti tarpeen, mutta sen laatimisessa on otettava vakavasti aiemman lainsäädännön tunnistettu riittämättömyys. Uuden lain on vastattava tähän haasteeseen, yhteen aikakauden suurimmista ongelmista. Lakiehdotuksen kykyä edistää voimallisesti tavoitteen saavuttamista pitää arvioida tieteellisesti etukäteisesti, sillä kiihtyvän ympäristökriisin aikana jälkikäteinen seuranta on riittämätöntä.

Vaikka etukäteiseen arviointiin kuuluu väistämätön epävarmuus, etenkin luonnonympäristöjen muutosten kiihtyessä ilmastonmuutoksen edetessä (luontotyyppien muuttuminen toiseksi, lajien levinneisyysalueiden muutokset), on täysin mahdollista esittää perusteltuja tieteellisiä arvioita lainsäädännön keinovalikoiman riittävyydestä. Hallituksen esityksessä ei konkreettisesti käsitellä sitä, millä tavoin lakiehdotus edistää luontokadon pysäyttämistä vuoteen 2030 mennessä ja onko tavoitteen saavuttaminen todennäköistä.

Myös lainsäädännön arviointineuvosto kiinnitti huomiota siihen, että lakiehdotuksen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen on arvioitu epäselvästi (131). Hallituksen esityksessä huomautetaan tähän aivan oikein, että luonnonsuojelulainsäädäntö ei yksin riitä tavoitteen saavuttamiseen eli luontokadon pysäyttämiseen (32, 43, 56), vaan se muodostaa “reunaehtoja” toiminnalle (131). Tällöin on tietenkin arvioitava, ovatko nuo reunaehdot riittäviä.

Huolimatta joistakin kiitettävistä muutoksista ja lisäyksistä voimassa olevaan luonnonsuojelulakiin nähden, BIOS-tutkimusyksikkö toteaa, että hallituksen esitys luonnonsuojelulaiksi sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta seuraa edelleen pääpiirteissään vallitsevaa lainsäädännön linjaa. Kuten yllä todettiin, vallitseva lainsäädäntö ei ole ollut tehtävänsä tasalla. Oireellista on, että lakiehdotuksen ympäristövaikutusten arvioinnissa vaikutusten todetaan olevan pitkälti ehdollisia, “välillisiä” ja vapaaehtoisuuden vuoksi velvoittamattomia (87–88). Näin ehdotus on riittämätön.

Tieteellinen tutkimus on vastaansanomattomasti osoittanut, kuten hallituksen esityksessä kuvataan (10, 15), että luonnon monimuotoisuuden kadon tärkeimmät ajurit ovat maankäytön tavat ja maankäytön muutokset sekä kaiken kaikkiaan luonnonvarojen kulutuksen kestämättömyys niin määrällisesti kuin laadullisesti. Tämä on todettu myös aiemman lain toimivuusarvioissa 2010 ja 2020 (29, 30). Luonnon monimuotoisuus on monisäikeinen ilmiöjoukko, ja sen heikkenemisen taustalla on monia syitä, mutta ilman näihin perustaviin ajureihin puuttumista ei nykyistä yhä huonompaa kehityssuuntaa ole mahdollista kääntää. Lajien ja elinympäristöjen suojelu on yksinään riittämätön keino siihen. Vaikka hallituksen esitys mainitsee tarpeen laajeta tämän alueen ulkopuolelle, merkittäviä askeleita sitä kohti ei esitykseen sisälly.

Kuten hallituksen esityksessäkin mainitaan (15), kansainvälinen luontopaneeli IPBES on todennut, että nykymuotoisten toimien sijaan tarvitaan järjestelmätason muutoksia. BIOS-tutkimusyksikkö on kuvannut tällaista muutosta Suomessa ekologiseksi jälleenrakennukseksi (https://eko.bios.fi/) – käsite on omaksuttu myös Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan. On huolestuttavaa, että maininnasta huolimatta tällaista järjestelmätason pyrkimystä ei esitykseen sisälly. Luonnonsuojelulain keinovalikoima ei merkittävästi laajene, vaikka laajennuksen tarve on todettu voimassa olevan lain toimivuusarvioissa (32). Näin edellä kuvattuihin luonnon monimuotoisuuden kadon tärkeimpiin ajureihin ei päästä merkittävästi vaikuttamaan.

Merkittävä tapa edistää tällaista järjestelmätason muutosta olisi luonnonsuojelulain vahvempi synergia muun lainsäädännön kanssa, ja tällaisen muutoksen tarve todetaankin hallituksen esityksessä useaan otteeseen (mm. 32, 98). Suhteessa muihin lakeihin pyrkimykseksi kuitenkin määritellään “pysyttää nykyinen sääntelytila” (65) ja todetaan, että “merkittävä osa sääntelystä, samoin kuin lain keskeinen rakenne säilyvät voimassa olevan luonnonsuojelulain mukaisina” (66). Niin ikään todetaan, että “uudet suojelukeinot ovat varsin rajattuja” (70). Luontotyyppien ja eliölajien suojelun kohdalla vaikutusten arvioissa myös todetaan, että monimuotoisuusvaikutuksia heikentää “huomioonottamisen päätöksenteossa” riittämättömyys luvan hylkäämisen perusteena (92,93). Alueelliset monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmat ovat kyllä lupaava askel kokonaisvaltaisuuden suuntaan, mutta kuten vaikutusten arviossakin todetaan, vapaaehtoisuus vähentää suunnittelun kokonaisvaltaisuutta (89). Kaikki tämä on ristiriidassa sen kanssa, että vallitseva luonnonsuojelulainsäädäntö on todettu hallituksen esityksessäkin useaan otteeseen riittämättömäksi. Palaamme lakiehdotuksen kokonaisvaltaisuuden puutteeseen tämän lausunnon lopuksi.

Lakiehdotus on rakentunut pitkälti edelleen sille pohjalle, että luonnon monimuotoisuuden suojelu koskee ensisijaisesti lajien ja niiden elinympäristöjen suojelua. Nämä perinteiset suojelun muodot ovat välttämätön osa luonnon monimuotoisuuden kadon torjumista, mutta ne eivät riitä. Uudet lisäykset koskien luontotyyppien uhanalaisuutta ovat sinänsä kiitettäviä, mutta koska “säännös olisi luonteeltaan informatiivinen, eikä aiheuttaisi välittömästi luonnonsuojelulakiin perustuvia uusia velvoitteita” (84, ks. 92, 106), sen vaikutus uhkaa jäädä vähäiseksi. Esityksen kuvaukset siitä, että lakiehdotuksessa pyritään luontotyyppien statuksen merkittävään parantamiseen, ovat räikeässä ristiriidassa tämän kanssa. Lisäksi huolestuttavasti todetaan: “suojeltavat kohteet (kuten lajit ja luontotyypit) ovat usein alueelliselta ulottuvuudeltaan varsin rajallisia” (69).

Kuitenkin kuten lakiehdotuksessa todetaan, EU:n biodiversiteettistrategiaan liittyy paitsi edellä mainittu vahva tavoite luontokadon pysäyttämisestä myös laajempi näkökulma: luonnonalueiden kytkeytyneisyys, laaja maisemataso, monimuotoisuuden säilyminen myös suojelualueiden ulkopuolella sekä ekosysteemipalvelut (30). Vaikka hallituksen esityksessä todetaankin useaan otteeseen luonnon monimuotoisuuden merkitys suojelualueiden ulkopuolella (esim. 44), konkretia puuttuu.

BIOS muistuttaa, että luonnon monimuotoisuus ei ole vain lajimäärän ja elinympäristöjen kirjon asia, vaan siitä riippuu myös sellaisten aineen ja energian kiertojen ylläpito ja uusiutuminen, josta kaikki ihmiselämä ja hyvinvoinnin luominen on riippuvaista. “Luonnon monimuotoisuus liittyy läpileikkaavasti kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan, ja viime kädessä asettaa sille myös reunaehtoja”, todetaan myös hallituksen esityksessä (98). Nykyään on tullut tavaksi puhua kestävyyden lajeista (ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen) rinnakkaisina ja tasa-arvoisina, mutta tällainen puhetapa sivuuttaa ekologisten reunaehtojen perimmäisyyden. Ilman niiden säilymistä mitkään muut kestävyyden lajit eivät ole mahdollisia. Hallituksen esityksessä myös “ekosysteemilähestymistapa” määritellään (17) tavalla, joka ei korosta ekologisten reunaehtojen perimmäisyyttä vaan niiden rinnakkaisuutta yllä kuvatulla tavalla. YK:n biodiversiteettisopimukseen pohjaavan käsitteen pääidea on kuitenkin ekosysteemien rakenteen ja toiminnan suojelu, jotta ekosysteemien kyky tuottaa välttämättömiä palveluja säilyy.

Luonnonvarojen kestävä käyttö on luonnon monimuotoisuuden varjelun ja elvyttämisen ydinasia – kaikkialla, ei vain suojellussa luonnossa. Esityksessä toistuvasti esiin nostetut ekosysteemipalvelut eivät synny vain siinä luonnossa, jota rajataan luonnonsuojelualueille tai suojellaan muutoin erillisinä alueina, vaan ekosysteemipalveluita tuottavat luonnon prosessit kaikkialla – toisin sanoen myös maatalousalueilla, talousmetsissä, vesistöissä ja niin edelleen. Näitä prosesseja häiritsevät kestämättömät tuotannon, teollisuuden, kulutuksen, asumisen yms. käytännöt, ja niiden turvaaminen vaatii laajaa elämänkäytäntöjen muutosta – edellä kuvattua järjestelmätason muutosta. Kuten sanottua, tämä jää pääosin hallituksen esityksen ulkopuolelle.

Hallituksen esityksessä ohimennen mainittu Dasguptan raportti (67) on tuonut osaltaan laajempaa keskustelua luonnon monimuotoisuudesta Suomeen. Tosin kuten BIOS-tutkimusyksikkö on todennut (https://bios.fi/life-matters-everywhere-the-notion-of-biodiversity-in-the-dasgupta-review/), raportista hallituksen esitykseenkin omaksuttu luonnon tarkastelu varallisuutena tai pääomana (68) tahtoo painottaa sellaista ymmärrystä, että tuo varallisuus sijaitsee ennen kaikkea erillisillä luontoalueilla ja niiden monimuotoisuudessa. “Kun luontoa turvataan, se tuottaa ihmisille palveluita”, on ajatus yksinkertaisessa muodossaan.

On kuitenkin kriittisen tärkeää ymmärtää, että lukuisten ekosysteemipalveluiden turvaamisessa on varantojen sijaan pikemminkin kyse erilaisten virtojen (ravinnekierrot, veden puhdistuminen jne.) jatkuvuuden turvaamisesta, jolloin avainasemassa ovat tuotanto- ja kulutuskäytäntöjemme muutokset ja luonto niiden piirissä. Kuten Dasguptan raportissa todetaan, luonnon prosessit ovat usein korvaamattomia (non-substitutability): yhden vaurion tai haitan korvaaminen muualla ei korvaa menetettyjä luonnon toiminnallisia piirteitä. Niinpä hallituksen esityksessä kuvattu periaate “ei luonnon nettohävikkiä” on ongelmallinen: yhtäällä hävitetyn luonnon monimuotoisuuden korvaamisesta toisaalta ei seuraa nettonollaa, vaan häviämisen vaikutukset luonnon toiminnallisuuteen säilyvät. Lakiehdotuksen vaikutusten arviossa ilmoitetaan lisäksi, että huomioonottaminen päätöksenteossa ei koske “ekosysteemipalveluita (esimerkiksi pölytystä) hoitavia tai muita toiminnallisia avainlajeja” (93) – eli juuri tämä kriittisen tärkeä monimuotoisuuden ulottuvuus jää katveeseen.

Tämän vuoksi BIOS-tutkimusyksikkö toteaa, että ehdotettu ekologisten kompensaatioiden rooli on syvästi ongelmallinen. Ensinnäkin puhtaasti vapaaehtoisena sen vaikuttavuudesta vallitsee suuri epävarmuus, kuten esityksessäkin todetaan. Toiseksi, vuoden 2020 toimivuusarviossa ekologisia kompensaatioita ehdotettiin yleistä etua ajavien hankkeiden poikkeuslupiin tai tilanteisiin, joissa luontoarvojen heikentämistä ei voida välttää (62). Tällaisessa lähestymistavalla ekologinen kompensaatio on luonnonsuojelutoimien hierarkiassa viimekätinen, ja sen edellä ovat tärkeysjärjestyksessä haitan välttäminen, minimoiminen ja sen korjaaminen. Hallituksen esityksessä ekologinen kompensaatio ei kytkeydy minkäänlaiseen hierarkiaan. Juuri tällöin yksiulotteinen “ei nettohävikkiä” -ajatus voi saada muodon, että luonnon monimuotoisuuden hävittäminen oikeutetaan korvaamalla se toisaalla. Mutta kuten sanottua, varsinainen korvautuvuus ei juuri koskaan ole mahdollista – juuri siksi ekologisen kompensaation tulisi olla viimekätinen “last resort”. Hallituksen esityksessä taas “ekologisen kompensaation säännöksillä vastattaisiin yritysten ympäristövastuun osoittamistarpeeseen” (62), mikä kuvastaa pikemmin keinon ensisijaisuutta.

Esityksessä todetaan useita kertoja, että kunnollisia kokemuksia ekologisen kompensaation toimivuudesta ja eri toimijoiden halusta omaksua sen käytäntöjä ei juuri ole. Tästä huolimatta ekologinen kompensaatio on esityksen näkyvimpiä ellei näkyvin uusi toimi. Tarvittavia kokemuksia kompensaatioiden toiminnasta saataisiin ainoastaan laajoilla kokeiluilla, joissa kompensaatioiden suhdetta muuhun luonnonsuojelun keinohierarkiaan voitaisiin testata. Sen sijaan esityksessä lanseerataan vapaaehtoisuuteen perustuvaa käytäntöä, jonka määritelmät ovat niin löyhät, että riski siitä, että kompensaatiot muuttuvat monimuotoisuuden heikentämisen välineeksi, on ilmeinen. Kompensaation riskistä “löystyttää” suojelua mainitaan lakiehdotuksen perusteluissa, mutta tätä riskiä torjutaan ainoastaan tiukan lajinsuojelun kohdalla (127). Tämä ongelma on kuitenkin vähintään yhtä merkittävä koskiessaan laajempia ekologisia kokonaisuuksia ja niiden toiminnallisuutta. Näin kompensaatio lakiehdotuksen muotoilemana ei voi toteuttaa esityksessä mainittua kokonaisheikentymättömyyttä: sen tulee olla, kuten sanottua, viimekätinen keino.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiselle ja elvyttämiselle on kriittisen tärkeää, että joillekin asioille voidaan sanoa “ei”. Ekologisen kriisin oloissa on asioita, joille ei ole mielekästä määritellä hintaa. Tämä on myös Dasguptan raportin ydinviestejä. Vieraillessaan Helsingissä toukokuussa 2022 Partha Dasgupta totesi painokkaasti esityksensä jälkeisessä keskustelussa, että “keikahduspisteiden” (tipping points) vaara, luonnonjärjestelmien yllättävän, peruuttamattoman ja epälineaarisen muutoksen mahdollisuus, tekee pelkkään hintamekanismiin nojaamisen riittämättömäksi – selvät kiellot ja rajoitukset ovat välttämättömiä.

Hallituksen esityksessä todetaan lisäksi: “Tavoitteena tulisi olla tasapainon löytäminen luontoarvoja heikentävien ja niitä suojelevien toimenpiteiden kesken. Kyse on käytännössä ekologisesta kompensaatiosta, jota tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan vapaaehtoisena sisällytettäväksi osaksi luonnonsuojelulakia.” (30) Tavoitteen asettaminen heikentämisen ja suojelun tasapainoksi tilanteessa, jossa luonnon monimuotoisuuden tilaa olisi pikemminkin elvytettävä laajalti, kuvastaa sitä, miten epävarmalla pohjalla ekologinen kompensaatio on nykyisessä esityksessä. BIOS-tutkimusyksikkö kehottaa painavasti muokkaamaan ekologista kompensaatiota kohti toimivuusarvioissa esitettyä viimekätistä linjaa.

Lopuksi palaamme keskeisimpään ongelmaan eli lakiehdotuksen kokonaisvaltaisuuden puutteeseen ja pitäytymiseen riittämättömäksi osoittautuneen luonnonsuojelulain kehyksessä.

Hallituksen esityksen kohdassa “Muut toteuttamisvaihtoehdot” mainitaan, että uuden luonnonsuojelulain valmisteluvaiheessa esillä on ollut myös puitelain kaltainen biodiversiteettilaki. Tämä mahdollisuus on hylätty, koska se olisi vaatinut “huomattavan laajaa yhteiskunnallista keskustelua koko ympäristölainsäädännön lähtökohdista ja tavoitteista” (103). Samassa yhteydessä todetaan nykyisen luonnonsuojelulain toimivan “suhteellisen hyvin” (103), mikä on räikeässä ristiriidassa muualla hallituksen esityksessä todetun kanssa: luonnon monimuotoisuuden heikentäminen jatkuu ja kiihtyy. Hallitus on päätynyt lakiesitykseen, joka painottaa keskeisissä kohdin vapaaehtoisuutta, informatiivisuutta ja suhteellisen kevyitä taloudellisia kannustimia luonnonsuojelukäytännöissä. Kiihtyvän luontokadon aikana on hämmentävää, että laajapohjaisemman ympäristölainsäädännön mahdollisuus on hylätty.

BIOS-tutkimusyksikkö toteaa, että luonnon monimuotoisuuden kadon pysäyttäminen edellyttäisi juuri edellä kuvattua ympäristölainsäädännön lähtökohtien ja tavoitteiden uudelleenarviointia, sekä kytkemistä vahvasti ja läpäisevästi muuhun lainsäädäntöön. Hallituksen esityksessäkin todetaan: “Usein sellainen monimuotoisuuden heikentyminen ja jopa menetys, joka liittyy elinkeinorakenteen muuttumiseen ja ilmenee esimerkiksi perinnebiotooppien heikkenemisenä tai jopa katoamisena, on vaikeasti estettävissä vain luonnonsuojelulainsäädännön keinoin” (30). Voimassa olevan lain toimivuusarvioissa on korostettu, että luonnonsuojelulakia tulisi valmistella yhteydessä muuhun lainsäädäntöön niin, että muodostuu toisiaan täydentävä kokonaisuus (32–33). Vaikka toimivuusarviot ovat muodostaneet lakiehdotuksen laatimisen “keskeisen pohjan” (33), tämä tärkein näkemys ei siihen heijastu.

Lisääntyvä ja syventyvä tieto luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja moniulotteisuudesta osoittaa, että pelkät perinteiset suojelukeinot eivät riitä. Ympäristö- ja luonnonsuojelulainsäädännössä ja läpäisevästi kaikessa luonnonvarojen käyttöön liittyvässä lainsäädännössä lähtökohdaksi olisi otettava ne ekologiset reunaehdot, joiden puitteissa inhimillisen hyvinvoinnin luominen ja ylläpitäminen on mahdollista. Nämä reunaehdot rapautuvat nykyisellään yhä pahemmin, vuosi vuodelta. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja elvyttämisen kannalta tämä tarkoittaa, että lainsäädännön lähtökohdaksi olisi otettava pysyminen luonnonvarojen käytön kestävissä laadullisissa ja määrällisissä rajoissa.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja elvyttämisen lisäksi on pyrittävä parantamaan luonnonjärjestelmien mukautumis- ja sopeutumiskykyä (resilienssiä) niissä väistämättömissä muutoksissa, joita ilmastonmuutos tuo parhaimmassakin mahdollisessa tulevaisuudessa. Tämä vain entisestään lisää tarvetta laajentaa toimintaa perinteisen suojelun ulkopuolelle, sillä ekologinen resilienssi vaatii “ylijäämää”, joka toimii paitsi puskurina muutoksille myös tarjoaa pohjan tulevaisuuden uudelle monimuotoistumiselle moniulotteisen ympäristökriisin uhatessa. Tämän aikakauden luonnonsuojelulain tavoitteena tulisi olla lähivuosikymmenien siirtymäkauden mahdollistaminen: yhtäältä pysäytetään luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen riittävän nopeasti ja toisaalta turvataan ekologisten järjestelmien toiminnallisuuden säilyminen yllättävien ja nopeiden ympäristömuutosten aikakaudella. Tähän käsillä oleva hallituksen esitys ei tarjoa riittävästi eväitä.

Kunnioittavasti,
BIOS-tutkimusyksikkö

JAA

15.9.2022

JAA

Uutiskirje 9/2022 – tervetuloa BIOS-festivaaleille! Tervetuloa lukemaan syyskuun uutiskirjettä: kutsumme lukijat BIOS-festivaaleille 12.–13.10!

Tervetuloa lukemaan syyskuun uutiskirjettä: kutsumme lukijat BIOS-festivaaleille 12.–13.10!

Syyskuun uutiskirje poikkeaa totutusta mallista, sillä lokakuussa siintää edessä ensimmäinen BIOS-festivaali. (Mikäli tutustuit uutiskirjeeseen ensimmäisen kerran verkkosivustomme kautta, kirjeen voi tilata täältä).

Helsingissä, Valkoisessa salissa Senaatintorin kupeessa (Aleksanterinkatu 16–18), järjestetään 12.-13.10. tiedettä ja taidetta ainutlaatuisesti yhdistävä tapahtuma. BIOS kutsuu uutiskirjeen lukijat mukaan! Festivaalin sivusto löytyy osoitteesta festivaali.bios.fi

BIOS-festivaali

Kaksipäiväinen BIOS-festivaali 12.-13.10. on ilmainen, mutta osallistujien on varattava etukäteen itselleen maksuton yhden tai kahden päivän lippu. Lippuvarauksen voi tehdä festivaalin sivustolla, ja sieltä saa tapahtuman lähestyessä päivittyvää tietoa ohjelmasta. Tiedotamme tapahtumasta myös Facebook-sivullamme sekä Twitterissä.

Festivaalin käynnistää keskiviikkoiltana 12.10. ekologisen jälleenrakennuksen ympärille rakentuva konsertti. Spoken word -henkisessä kokonaisuudessa yhdistyvät jazz, näyttelijäntaide ja yhteiskunnallinen ajattelu. Timo Lassy ja Teppo Mäkynen soittavat musiikkia kehutulta yhteisalbumiltaan ja Minttu Mustakallio esittää dramatisoituja osuuksia ekologisen jälleenrakennuksen aloitteesta, jonka BIOS julkaisi vuonna 2019. Esityksen on rakentanut ohjaaja-dramaturgi Tuomas Rinta-Panttila. Sen aiempi versio nähtiin viime vuoden Jyväskylän kesässä – tuolloin järjestettiin myös ekologista jälleenrakennusta käsittelevä keskustelutilaisuus, jonka alusti BIOS-tutkija Paavo Järvensivu (tallenteen voi katsoa täällä).

Toisena festivaalipäivänä, torstaina 13.10. jatketaan monipolvisella esitelmä- ja keskustelutilaisuudella, jota rikastavat Timo Lassyn välisoitot. Tilaisuudessa luodaan katse mullistuneeseen maailmantilanteeseen ja tulevaisuuteen sekä pohditaan, miten Suomen tulisi tässä tilanteessa toimia. Miten ekologisen jälleenrakennuksen ja siirtymäpolitiikan aloitteemme asettuvat tähän uuteen aikaan?

Historian murroskohdassa

Torstain festivaalipäivän keskusteluja pohjustaa BIOS-tutkija Ville Lähteen puheenvuoro “Maailman tila ja Suomi”. Se pohjautuu hänen tuoreeseen BIOS-blogissa julkaistuun esseeseensä “Sitkeä edistysusko ja murtumien maailmanpolitiikka”. Siinä hän tarkastelee nykyistä “monikriisien” aikaa kahden vallitsevan historiakäsityksen valossa: yhtäältä sitkeä usko lineaariseen edistykseen, toisaalta kehämäinen käsitys historian kultakausien ja romahdusten vaihtelusta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tehnyt tällaisen sivilisaatiotason näkymän yhä akuutimmaksi. Millaista historiakäsitystä ja sivilisaationäkymää tarvitaan, että voidaan välttää valinta kahden mahdottoman vision väliltä?

“Ehkä aikakauden suuren kysymyksen voi asettaa näin: keillä on kykyä ajatella ja puhua maailmasta sivilisaation tasolla? Kiina esimerkiksi on toiminut näin eksplisiittisesti jo pitkään, Venäjä kulkee päätä pahkaa omanlaiseensa sivilisaatiopolitiikkaan, ja äärioikeisto ympäri maailman mobilisoi samankaltaisia ajatuksia. Tällaiselle ei ole vastustuskykyä, jos eletään ohimenevän poikkeustilan ja normaaliin paluun mielikuvastossa. Murtumien lietsojia vastaan on voitava asettaa jotain muuta kuin vain lineaarinen ja kestämättömäksi osoittautunut business as usual. Tarvitaan sivilisaation ja historian näkökulma, joka ohittaa elämän materiaalisista ja ekologisista reunaehdoista vieraantuneet kuvitelmat, joissa historia kulkee valmiiksi oletettujen kaarien mukaisesti. Vieraantuneessa ajattelussa kun maailmalla ei ole väliä, ei merkitystä.”

Miksi tarvitaan suunnittelua?

Päivä jatkuu BIOS-tutkija Paavo Järvensivun esityksellä “Teollisen murroksen tiedevetoinen suunnittelu” ja sen jälkeisillä kommenttipuheenvuoroilla kansallisilta tiedepaneeleilta. Festivaalin alla olemme julkaisseet vapaasti ladattavissa olevan ideapaperin, jossa käymme läpi teollisen murroksen suunnittelun teemaa. Näin festivaalin osallistujat voivat tutustua päivän keskustelujen teemoihin jo etukäteen. Miten teemme Suomessa mahdolliset ja houkuttelevat, kestävään talouteen johtavat konkreettiset tulevaisuuspolut näkyviksi?

BIOS on työstänyt teollisen murroksen suunnittelun kysymyksiä jo pitkään – teollinen murros on konkreettinen esimerkki siitä, mitä siirtymäpolitiikka edellyttää ja tarkoittaa Suomessa. Keskitämme näkökulman teollisuuteen, koska teollisuudenalat ovat niin energeettisesti kuin materiaalisesti yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan ytimessä. Ekologinen siirtymä ei onnistu ilman eri alojen koordinointia ja suunnittelua, kuten totesimme kaksi vuotta sitten analysoidessamme suomalaisten teollisuudenalojen tiekarttaprosessia. BIOS-tutkijat ovat työstäneet teemaa sittemmin mm. Sitralle tuotetussa selvityksessä reilun ja kestävän talouden aloitteista sekä Venla Lankisen ja Paavo Järvensivun tuoreessa artikkelissa “Missiolähtöisyys Suomessa”.

Järvensivun esityksen ja tieteellisten kommenttien jälkeen keskustelua jatketaan politiikkapaneelissa “Määrätietoinen siirtymäpolitiikka ja teollisen murroksen suunnittelu seuraavassa hallitusohjelmassa”. Tieto suurimpien puolueiden panelisteista päivittyy tapahtuman lähestyessä festivaalisivustolle.

Tapahtuman kolmannesta keskusteluosiosta vastaa Demos Helsinki. Kotimaisille teollisen murroksen ja siirtymäpolitiikan pohdinnoille tuodaan kansainvälistä kaikupohjaa ulkomaisten vieraiden voimin. Millaisia muita siirtymäpolitiikan suunnittelun hankkeita on maailmalla vireillä tai käynnissä, ja mitä niistä voidaan oppia? Tieto vieraista tarkentuu festivaalisivustolle lähiaikoina.

Jokaiseen kolmeen osioon on varattu tilaa yleisökysymyksille.

Talvi on tulossa

Festivaalipäivän neljännessä pääosiossa BIOS-ekonomisti Jussi Ahokas luo ennakoivan katseen käynnissä olevaan energiakriisiin ja taloudelliseen kehitykseen puheenvuorossaan “Kohti kiristyvää talvea”.

Kuten BIOS-tutkimusyksikön toimintaa seuranneet ovat varmasti huomanneet, Ahokas on kommentoinut tätä kehitystä erittäin aktiivisesti. Erikseen on nostettava esiin hänen huhtikuinen kirjoituksensa “Venäjän energia ja makrotaloudelliset laskelmat”, joka kritisoi kaukonäköisesti ongelmallisia talousarvioita, joiden mukaan energiakriisin vaikutukset jäisivät vähäisiksi. Hänen ajankohtaista kommentointiaan on koottu aiempiin uutiskirjeisiin huhtikuussa ja kesäkuussa.

Tuoreemmin Ahokkaan analyyseihin on voinut tutustua mm. Seurassa, Kansan Uutisissa, Ylen uutisissa, Suomen Kuvalehdessä, Iltalehdessä ja Hufvudstadsbladetissa. #neuvottelija-podcastissa Jussi keskusteli tutkija Antti Ronkaisen kanssa inflaatiosta, keskuspankkikapitalismista, Björn Wahlroosista ja Olli Rehnistä. Suosittelemme myös lämpimästi Inderes-podcastin pitkää jaksoa, jossa Jussi kertoo perusteellisesti, mitä “keskuspankkikapitalismi” tarkoittaa. Ja tietysti hänen samannimistä uutiskirjettään kannattaa seurata!

Päivän päättää BIOS-tutkijoiden yhteenveto, jonka jälkeen avaamme vielä tilan yleisökysymyksille ja -keskustelulle. Tervetuloa!

Muuta BIOS-toimintaa

Metsäpodcast jatkui politiikkakeskusteluilla

Syksyn toinen päätapahtuma oli perjantaina 9.9. järjestetty metsäkeskustelujen päivä, joka pohjasi Antti Majavan luotsaamaan kymmenosaiseen metsäpodcastien sarjaan. Ensimmäisessä keskustelussa mukana olivat poliitikkovieraina Mauri Pekkarinen (KESK), Sirpa Pietikäinen (KOK) ja Nils Torvalds (RKP) sekä tieteen edustajana Lukesta Jyri Maunuksela. Toinen keskustelu järjestettiin Helsingissä Eruooppasalissa. Poliitikkovieraina olivat Miapetra Kumpula-Natri (SDP), Ville Niinistö (VIHR) ja videokommentilla Silvia Modig (VAS) sekä tieteen edustajana Syken professori Jyri Seppälä. Tapahtuman keskustelut julkaistaan pian podcast-muodossa osana yllä mainittua sarjaa!

Tieteellisiä julkaisuja

Ville Lähteen tieteellinen artikkeli “The Appeal of Environmental Master Metrics” julkaistiin pohjoismaisessa filosofian journaalissa SATS. Artikkelissa Lähde jatkaa työtään erilaisten ympäristömittarien kriittistä analyysin parissa – BIOS-blogissa esimerkiksi saatiin aikanaan lukea esitys “ekologisen jalanjäljen” ongelmista ja biodiversiteetin mittaamisen problematiikasta. Artikkelissa hän kritisoi yhteismitattomien ongelmien “aggregointia” yhden mittarin alle, puntaroi tätä painottavia tiedonintressejä ja hakee toisenlaista suuntaa.

BIOS-tutkija ja Helsusin apulaisprofessori Jussi T. Eronen oli mukana kirjoittamassa Nature Communications -lehdessä ilmestynyttä artikkelia “Late quaternary biotic homogenization of North American mammalian faunas”. Häntä myös haastateltiin tieteellisenä asiantuntijana Ylen laajaan artikkeliin ja sen rinnakkaisartikkeliin, jotka käsittelivät luonnon monimuotoisuutta ja kuudetta sukupuuttoaaltoa.

“Luonnon resurssien saatavuus vähenee niin monella tasolla, ettei sitä pysty edes vielä hahmottamaan. Ihmiskunta on rakennettu luonnon resursseille. Jos ne katoavat, niitä on vaikea korvata.”

Muuta

Paavo Järvensivu piti Tulevaisuuskoulussa esitelmän “Kohti työn tulevaisuutta”.

Karoliina Lummaa ja Ville Lähde kirjoittivat Koneen Säätiön blogiin huhtikuussa järjestämästämme tilaisuudesta “Kasvatus ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella”.

Ville Lähde osallistui Fingon Ruokaturvaryhmän kannanoton “Globaali ruokakriisi vaatii kestäviä ratkaisuja” laatimiseen.

Lopuksi

Syksyn lukuvinkkeinä suosittelemme kolmea Helsingin Sanomien artikkelia Euroopan helleaalloista, Saksan jokien kuivumisesta ja metsittämisen ongelmista. Janne M. Korhosen blogikirjoitus sähkön hintakriisistä oli arvokas puheenvuoro – hänen blogiaan kannattaa muutenkin seurata! Mikko Pelttari kirjoitti Yliopisto-lehteen hienon esseen tutkijoiden yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta (ks. myös tämä Guardianin artikkeli aiheesta). Tuukka Tomperin ja Sonja Helkalan artikkeli demokratiakasvatuksesta on niin ikään olennaista luettavaa myös tieteen vaikuttavuuden näkökulmasta.

Suosittelemme myös tätä Afrikan ruokakriisiä käsittelevää Yle-juttua. Kiitokset Suomen Kuvalehdelle hienon konttiliikennettä käsittelevän artikkelin avoimesta julkaisusta.

Ja onneksi olkoon kymmenvuotiaalle Politiikasta-lehdelle!

JAA

7.9.2022

JAA

Sitkeä edistysusko ja murtumien maailmanpolitiikka Koronapandemia, ennakoitua nopeammat ja vakavammat ympäristökriisin vaikutukset sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat ajaneet meidät maailmanhistoriallisten murtumien keskelle. Fossiilitalous on kriisissä, pahimmin sen syntykodissa Euroopassa. Kiinan asema maailmassa mullistuu. Maailmanlaajuinen erikoistumiseen, tehokkaisiin kulkuyhteyksiin ja nopeisiin toimitusaikoihin nojannut kaupankäynnin verkosto on melkoisessa sotkussa – Ever Given -laivan jumittuminen Suezin kanavaan oli näkyvä esimerkki verkoston haavoittuvuudesta, mutta pandemia […]

Koronapandemia, ennakoitua nopeammat ja vakavammat ympäristökriisin vaikutukset sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat ajaneet meidät maailmanhistoriallisten murtumien keskelle. Fossiilitalous on kriisissä, pahimmin sen syntykodissa Euroopassa. Kiinan asema maailmassa mullistuu. Maailmanlaajuinen erikoistumiseen, tehokkaisiin kulkuyhteyksiin ja nopeisiin toimitusaikoihin nojannut kaupankäynnin verkosto on melkoisessa sotkussa – Ever Given -laivan jumittuminen Suezin kanavaan oli näkyvä esimerkki verkoston haavoittuvuudesta, mutta pandemia paljasti ongelmien systeemisen luonteen. Globaali ruokajärjestelmien verkoston haavoittuvuus on niin ikään käynyt ilmeiseksi muillekin kuin asiaa tutkineille. Tilanne oli heikentynyt jo vuosikausia ympäristöongelmien ja lukuisten konfliktien vuoksi, mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen seuraukset – etenkin energian ja lannoitteiden hintojen nousu ja toimitusvaikeudet yhteydessä samanaikaisiin laajoihin sään ääri-ilmiöihin – ovat laukaisseet akuutin ruokakriisin yhtäaikaisesti lukuisilla alueilla. Sota Ukrainassa uhkaa myös kansainvälisen ilmastopolitiikan (jo valmiiksi riittämättömiä) saavutuksia, kun useat maat käynnistävät uudelleen vanhoja fossiilisia laitoksiaan. Uusi historiallinen aikakausi orastaa, mutta millaisena? Asian hahmottamista voi auttaa, jos tarkastelemme nykytilannetta historiakäsitysten törmäyksenä.

Taloushistorioitsija Adam Tooze on tehnyt viime aikoina tunnetuksi “monikriisin” (polycrisis) käsitettä, ja nykyisessä maailmantilanteessa käsite saa lihaa luidensa päälle. Monikriisi ei tarkoita vain erilaisten ongelmien luettelointia vaan tilannetta, jossa useat kriisit osuvat samaan hetkeen ja kytkeytyvät yhteen vahvistaen toisiaan. Ympäristötutkimuksessa, etenkin ympäristöturvallisuuden näkökulmasta, tällaisista tilanteista on varoitettu jo pitkään. Ympäristökriisi ei yksioikoisesti korosta “pehmeitä” turvallisuusnäkökohtia perinteisten “kovien” sijaan, vaan nimenomaan ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen niukkuuden, ruokakriisien, biodiversiteetin kadon ja muiden ympäristömuutosten oloissa yhteiskunnalliset jännitteet ja konfliktit korostuvat – niitä vain ei voida torjua eikä ratkaista pelkästään perinteisillä “kovilla” keinoilla.

Monikriisi myös vetää maton alta sellaiselta ajattelutavalta, jossa tämän maailmanajan suuria ongelmia voidaan tarkastella erillisinä haasteina ja pyrkiä niiden hillittyyn ja verkkaiseen muutokseen “siirtymävaiheiden” kautta (näin Euroopassa suhtauduttiin maakaasuun pitkään). Tällaisessa ajattelussa siirtymän voidaan ajatella tapahtuvan vailla merkittäviä yhteiskunnallisia konflikteja, laittamalla vain mahdolliset ratkaisukeinot kilpailemaan enemmän tai vähemmän reiluilla markkinoilla. On energiasiirtymä täällä, ruokatransitio tuolla, liikenteen muodonmuutos toisaalla, vailla kokonaiskuvan ja koordinaation tarvetta. Erilliset innovaatiot tehostavat toimintaa siellä täällä, ja muutos tapahtuu kuin itsestään, kunhan sitä ei liikaa häiritä politiikalla. Suuntaa saa antaa, sorkkia ei.

Mutta kun sodan ja pandemian kaltaiset “historian katalyytit” räjäyttävät näennäisesti erillisten ilmiöiden kytkökset näkyviin, paljastuu, miten totutut toimintatavat eivät olekaan enää elinkelpoisia uudessa maailmantilanteessa. Monikriisi osoittaa systeemitason ongelmia yhteiskunnissa, niiden resurssiperustassa ja luontosuhteissa. Kun perityn tilanteen ongelmat paljastuvat perinpohjaisesti, systeemisen muutoksen välttämättömyys on ilmeinen. Ja kun ongelmat ovat nivoutuneita monimutkaisesti yhteen, yhteiskunnan instituutioiden ja infrastruktuurin perustaa myöten, ratkaisuiltakin vaadittaisiin yhteen kytkeytymistä, koordinaatiota, suunnitelmallisuutta. Historian murroskohdassa tämän ymmärtäminen ja hyväksyminen on välttämätöntä.

Valitettavasti kuitenkin vaikuttaa siltä, että Euroopassa eletään voittopuolisesti edelleen poikkeustilan ja normaaliin palaamisen tunnelmissa. Energia- ja ruokakriisien synty ja syyt paikannetaan niin voimakkaasti Venäjän hyökkäykseen, että muista taustatekijöistä muistuttaminen voi vaikuttaa jopa epäilyttävältä. On täysin totta, että juuri tällaista tilannetta ei olisi syntynyt ilman sotaa. Mutta on yhtä totta, että tällainen monikriisi ei olisi mahdollinen ilman niitä riippuvaisuuksia ja haavoittuvaisuuksia, jotka ovat nyt muuttuneet akuuteiksi. Jotain tällaista oli tuloillaan, ja siitä oli varoitettu vuosikausia.

Monikriisin toteutuva muoto on väistämättä etukäteen tuntematon, hetken tekijöiden muovaama. Siksi tarkka ennustaminen on mahdotonta, tai pikemmin liian voimakas ennusteisiin nojaaminen voi olla vaarallista, kun maailma väistämättä yllättää. Sen sijaan tarvitaan ennakointia. Yhtäältä ennakointi on ymmärryksen tasapainoilua hahmottaen sen, mitkä suuret kehityskulut vaikuttavat todennäköisimmiltä (esimerkiksi ilmastonmuutoksen eteneminen, luonnonvarojen riittävyys) sekä sen, missä potentiaaliset yllätykset, haavoittuvuudet ja vaaralliset “dominovaikutukset” piilevät. Toisaalta ennakointi on konkreettista valmistautumista ja suunnitelmien luomista, ikään kuin etukäteen sopeutumista muutokseen. Monikriisin oloissa kun suunnitelmallisuus ei voi olla tulevaisuuden tiukkaan kontrolliin pyrkivää “suunnitelmataloutta” tai “komentotaloutta”. Sen sijaan pitää ennakoida tulevia kehityksen päälinjoja jättäen kuitenkin koko ajan mahdollisuuksia sopeutumiseen ja itsen muokkaamiseen. Tämä aika vaatii siis uudenlaista politiikkaa.

Julkisessa keskustelussa kuitenkin ollaan kiinnostuneempia ennustamisesta: kuka veikkaa paremmin sodan, pandemian, inflaation tai muun akuutin tekijän kulun lyhyellä aikavälillä? Monikriisille luontaisen ennustamattomuuden sekä lyhyen ja pitkän aikavälin muutosten yhteennivoutumisen keskellä tämä painotus heikentää kollektiivista ymmärrystä maailman tilasta. Hetkellisten häiriöiden taustalla kun on rakenteellisia vikoja, ja niihin pitäisi kyetä tarttumaan etukäteen, ennakoiden – vain näin voidaan vähentää haavoittuvuutta ja laajentaa toiminnan mahdollisuuksia, kun tilanne muuttuu akuutiksi. Tapa, jolla Euroopan energiatalous yllätettiin “housut nilkoissa” sodan tullen, kertoo täysin päinvastaisesta ennakointivapaasta toiminnasta. Mikäli tähän historian murtumakohtaan suhtaudutaan ohimenevänä poikkeuksena, jonka jälkeen palataan vanhoille verkkaisen muutoksen urille, kohdataan varmasti vielä kurjempia yllätyksiä.

Sitkeä edistysusko, “kaupunki kukkulalla”

Nykyisen maailmanhistoriallisen murtuman rajuutta ja peruuttamattomuutta ei kuitenkaan ole sisäistetty alkuunkaan. Vallitseva ajatus Euroopassa on suunnilleen, että kunhan sota voitetaan (tarkoittaa se sitten Venäjän pakottamista rauhanneuvotteluihin tai sen nykyhallinnon sortumista), päästään jatkamaan entiseen malliin – muuttumaan kyllä mutta pysymään pohjimmiltaan samana.

Vihreä siirtymä ei näin nähtynä (uusiutuva energia, kasvispainotteinen ruoka, kiertotalous) ole yhteiskunnallinen murros vaan kasvojenkohotus. Sotaa ja pandemiaa edeltäneessä kehitysmallissa ei nähdä vieläkään perusteellisempaa ongelmaa: kunhan kehitys kehittyy, saadaan ilmastonmuutos kuriin, kaikki muutkin ympäristöongelmat irtikytkettyä kasvusta, nälkäiset ruokittua ja nykymuotoinen elämäntapa turvattua (ainakin vauraimmissa maissa). Kriisit eivät ole perustavanlaatuinen haaste tälle mallille: ajatellaan, että parhaimmillaan ne jopa kiihdyttävät muutosta, kun vaikkapa sodan aikana rahaa laitetaan aiempaa enemmän energiasiirtymään. Tosin tällä hetkellä näyttää siltä, että houkutus palata entiselle fossiiliselle uralle on suuri – käytännössä tämä tarkoittaa päästövähennysten takapakkia ainakin väliaikaisesti, kun vanhojen voimaloiden käyttöikää pidennetään ja reservejä otetaan käyttöön. Pidempiaikaiseksi takapakki muuttuu, jos rakennetaan uutta fossiilista infrastruktuuria, puhumattakaan kansainvälisen ympäristöpolitiikan sakkaamisesta, etenkin jos Yhdysvaltain ja Kiinan kylmä sota lämpenee entisestään.

Globaalin erikoistumisen, tiiviin kaupankäynnin ja fossiilitalouden mallia noudattavan tehostumisen siunauksellisuus sinnittelevät kehityksen perusoletuksina. Joissain maailmantalouden riippuvuuksissa on kyllä alettu nähdä ongelmia – pääasiassa tietysti Venäjän suhteen, mutta myös esimerkiksi Yhdysvaltain ja Kiinan suhteissa. Vielä ei ole kuitenkaan perinpohjaisesti pohdittu, mitä nykyisenkaltaisen tiiviin riippuvaisuuden purkautuminen tai rakenteen perustavanlaatuinen muutos tarkoittaisi materiaalisesti ja poliittisesti. Pienempi, hajautetumpi, säästeliäämpi ja paikallisempi tulkitaan edelleen paluuksi menneisyyteen. Ne ovat mielikuvissa synonyymejä nurkkakuntaisuudelle, takapajuisuudelle ja kehittymättömyydelle.

Usko kehityksen ja edistyksen lineaarisuuteen, etenemiseen vääjäämättömästi, on syvässä. Toki kehityksen tiellä nähdään kuoppia: sotien ja pandemioiden lisäksi talous etenee nousu- ja laskukausien sykleinä. Markkinoiden “luova tuho” siivoaa pois kelvottomat ratkaisut, kun pienet romahdukset puhaltavat pelin poikki välillä. Näköpiirissä siintää kuitenkin aina “kaupunki kukkulalla”, kasvavaa vaurautta ja hyvinvointia yhä suuremmalle määrälle ihmisiä, kunhan vaikeiden aikojen jälkeen jaksetaan punnertaa ylös ja eteenpäin.

Tällaisen tulevaisuuden näkeminen vääjäämättömänä on vaarallista, kun edessä siintää todellinen tyytymättömyyden talvi nykyisten energia- ja ruokajärjestelmien kriisiytyessä. Erityisen petollista on, jos vapauden ja demokratian kaltaisten arvojen nähdään olevan kohtalonyhteydessä vallitsevaan kehitysmalliin. Jos nähdään, että ne voidaan toteuttaa vain pitämällä kiinni fossiilitalouden luomasta energian ja luonnonvarojen mittavan kulutuksen luomasta hyvinvoinnista, miten niiden käy akuutissa monikriisissä? Entä kun fossiilisten polttoaineiden tarjoamaa energiatalouden mittakaavaa ei voidakaan korvata? Entä jos vihreät siirtymät edellyttävätkin myös vaikeuksien sietämistä?

Onko silloin vaihtoehtona vain puskea ja “kiihdyttää” läpi edessä siintävän kriisin, jonkinlaisen teknologisen utopian voimalla? Mitä tapahtuu, jos tai kun yhä useammat ihmiset menettävät uskonsa tähän? Mitä tarjotaan tilalle? Nimittäin jos demokratia, vapaus ja tasa-arvoisuus on kammitsoitu nykyiseen kehitysuskoon ja materiaalisen kulutuksen kasvun malliin, niitä on luontevaa vastustaa toisenlaisesta historiakäsityksestä ponnistaen – sellaisesta, jonka merkitystä ja vaaroja on viime vuosina pohdittu aivan liian vähän.

Murtumien lietsojat, “ohimenevät kultakaudet”

Nykymaailmassa monet tahot näyttävät toimivan vallan erilaisella historiakäsityksellä. Lineaarisen edistyksen mallin sijaan ne nojaavat kehämäisempään näkymään, jossa historia ei ole kohti edistystä vievä virta. Se on kultakausien ja suurten romahdusten vaihtelua, sivilisaation ja barbarian vuoropeliä, jossa toimijana ei ole edistyvä ihmiskunta vaan toisiaan vastaan taistelevat kansakunnat, rodut tai “sivilisaatiot”. Romahdukset eivät ole pohjimmiltaan hyödyllisiä notkahduksia kehityksen uralla, vaan ne pyyhkivät pöydän puhtaaksi ja antavat vahvoille ja armoitetuille mahdollisuuden rakentaa uudelleen. Ne eivät ole vahinkoja tai onnettomuuksia vaan suorastaan historian luonnonlaki. Kansakunnalle romahdus voi olla jopa tervehdyttävä, jos se palauttaa perusarvoihin ja syrjäyttää epäterveet ja korruptoituneet. Tämänkaltaiseen maailmankuvaan nojaavat monet etnonationalistit ja muilta perustoilta demokraattisia ihanteita vastustavat liikkeet.

Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ei voida tietenkään suoraan palauttaa tällaiseen näkemykseen. Minkään yksittäisen valtion toiminnan taustalla ei liene koskaan yhtä motiivia, ei edes autoritäärisen johtajan, vaan sisäisillä valtakamppailuilla, virheellisillä taustatiedoilla, strategisilla kömmähdyksillä ynnä muulla sellaisella on oma roolinsa. Voi kuitenkin olla avartavaa tarkastella Venäjän toimintaa myös tällaisesta historiallisesta näkökulmasta. Nyt se hahmotetaan lähinnä irrationaalisena sekoiluna, itsetarkoituksellisena julmuutena tai epäonnistuneena taktiikkana – jolloin taktiikkana olisi ollut, että onnistuneen “salamasodan” myötä Ukrainan valtauksesta olisi tullut fait accompli, johon “länsi” olisi hiljalleen joutunut sopeutumaan. Epäonnistumisen jälkeen sodan jatkaminen nähdään kollektiivisena mielipuolisuutena, taisteluna tutkainta vastaan, koska lopulta Venäjä häviää tavalla tai toisella. Edistyksen historiallista voimaa vastaan ei ole kamppaileminen.

Jos historiakäsitys ei kuitenkaan ole nätin lineaarinen, sodan voi nähdä osana brutaalia sivilisaatiotason politiikkaa, joka kurkottaa vuosikymmenten päähän. Suuret maailmanhistorialliset romahdukset nähdään suorastaan vääjäämättöminä ja jopa siunauksellisina, joten niiden vältteleminen ei ole mahdollista tai mielekästä. Tärkeintä on suojella omaa kansakuntaa tai sen konstruktiota (“Äiti Venäjää” tai muuta sellaista) historian kuohuissa ja luovia kohti seuraavaa kultaista kautta. Tällainen ajattelutapa voi olla jopa luontevaa, jos omassa maassa on historiallisia kokemuksia yhteiskunnan romahduksesta, ja niihin liittyviä kaunoja ja traumoja voidaan mobilisoida. “Seuraavaksi on meidän vuoromme.”

Tällaisen maailmankuvan sisäiseen rationaalisuuteen kuuluu oletus, että vallitseva globaali “liberaali” maailmanjärjestys ja etenkin “läntiset” vauraat yhteiskunnat eivät pysty selviämään moisista historian murroskohdista. Niiden kansalaiset ovat liian mukavuudenhaluisia ja haluttomia luopumaan omista saavutetuista eduistaan, ja niiden moniääninen poliittinen kulttuuri ei kykene reagoimaan tällaisiin haasteisiin. Ne joko sortuvat tai kääntyvät autoritääriselle ja vierasvihamieliselle uralle. Ja tällöin murtumien lietsoja on voittanut, vaikka olisikin näennäisesti hävinnyt sotilaallisesti tai poliittisesti.

Tällaisesta vinkkelistä maailmanhistoriallisen murtuman tietoinen edistäminen voi näyttää omanlaiseltaan kaukonäköisyydeltä. Vaikka sota hävittäisiinkin, voidaan silti uskoa, että oma kansakunta selviää voittajana esimerkiksi ilmasto- ja ruokakriiseistä, joita sodan voimalla ajettiin akuuteiksi. Karumpaan tulevaisuuteen varaudutaan kahmimalla resursseja, rakentamalla omavaraisuutta ja luomalla strategisia liittolaisuuksia muihin maihin, jotka kokevat olevansa tai konkreettisesti ovat altavastaajina tai syrjäytettyjä nykyisessä kehitysmallissa. Venäjän kaltaisessa yhteiskunnassa on myös mahdollista ajatella, että oma keskiluokka voi hyvin romuttua kriisin aikana – kansalaisyhteiskunnan perustan tuhoaminen vuosikymmenten aikana on käytännössä eliminoinut keskiluokan onnistuneen kapinan mahdollisuudet ja siten lieventänyt pakkoa pitää se tyytyväisenä. Jotain muuta voidaan rakentaa tilalle, kun aallonpohjasta on selvitty.

Tietysti tällainen ajattelutapa on paitsi julmaa myös harhaista lukuisin tavoin. Ekologisten kriisien syvyyttä ei hahmoteta laisinkaan: kukaan ei selviä kunnialla maailmassa, jossa ilmasto lämpenee useita asteita ja elonkirjo rapautuu yhä syvemmin. Säällisen ihmiselämän ekologiset reunaehdot romuttuvat. Ylipäätään tällaisessa ajattelutavassa usko kykyyn kontrolloida omaa kohtaloaan on täysin ylimitoitettu.

Harhaisuus ei kuitenkaan tarkoita, ettei tällaista ajatusta voi ottaa joku tosissaan ja elää ja toimia sen mukaisesti. On houkutteleva ajatus, että historiallisen altavastaajan asemasta voisi murtautua voittajaksi, vaikka sitten katastrofeja lietsomalla.

Irti ruton ja koleran välisestä valinnasta

Harhaisuudesta huolimatta murtumien politiikka on aito ja vakava haaste. Kukaan ei todellakaan osaa vielä vastata kysymykseen, kuinka hyvin esimerkiksi eurooppalaiset yhteiskunnat kestävät sodan luomaa painetta, jos se kestää vielä kauan – laajemmasta monikriisistä puhumattakaan. Nykyiset energiakriisit ja hintapiikit voivat olla vasta alkusoittoa sille, miten syvällisesti arkielämä vielä mullistuu vauraissakin yhteiskunnissa, ja paljon nopeammin kuin kukaan osaisi ennakoida. Seuraava talvi voi olla karu, eikä keväällä välttämättä helpota. Jos säännöllisistä mullistuksista tulee elämän normaali tila, miten kansalaiset sietävät sitä?

Toki Eurooppa voi löytää vastustus- ja sopeutumiskykyä synkeällä tavalla: linnoittautumalla joko yhtenäisesti tai hajaantuneemmin kansakuntina, pyrkimällä pitämään kiinni omasta hyvinvoinnistaan muiden kustannuksella. Juuri tällä tavalla monet etnonationalistiset tai äärioikeistolaiset tahot pyrkivät mobilisoimaan nykyistä kriisiä, kuten ne ovat yhä enemmän yrittäneet ottaa haltuun esimerkiksi ilmastokriisiä: edessä on vääjäämätön synkkä maailmankausi, josta meidän on mahdollista selviytyä, mutta kaikkien ei.

Jos aiemmin mainittu ympäristöturvallisuuden näkökulma korostaa solidaarisuuden ja keskinäisriippuvuuden merkitystä, tällainen monikriisin “turvallistaminen” peräänkuuluttaa valistunutta itsekkyyttä. (Toisin sanoen “turvallistaa” voi monin eri tavoin – “turvallistamisella” ei ole vääjäämätöntä muotoa.) Ja valitettavasti itsekäs tulkinta on osoittautunut hyvin vetoavaksi. Jos uskotellaan, että omasta aineellisesta hyvinvoinnista ja arkiturvallisuudesta pystytään pitämään kiinni, on helppo luopua monista sivistyksellisistä ja moraalisista arvostuksista. On mahdollista tyytyä linnoittautuneeseen vaurauteen ja vakauteen kriisien runtelemassa maailmassa. Muille käy miten käy.

Ehkä aikakauden suuren kysymyksen voi asettaa näin: keillä on kykyä ajatella ja puhua maailmasta sivilisaation tasolla? Kiina esimerkiksi on toiminut näin eksplisiittisesti jo pitkään, Venäjä kulkee päätä pahkaa omanlaiseensa sivilisaatiopolitiikkaan, ja äärioikeisto ympäri maailman mobilisoi samankaltaisia ajatuksia. Tällaiselle ei ole vastustuskykyä, jos eletään ohimenevän poikkeustilan ja normaaliin paluun mielikuvastossa. Murtumien lietsojia vastaan on voitava asettaa jotain muuta kuin vain lineaarinen ja kestämättömäksi osoittautunut business as usual. Tarvitaan sivilisaation ja historian näkökulma, joka ohittaa elämän materiaalisista ja ekologisista reunaehdoista vieraantuneet kuvitelmat, joissa historia kulkee valmiiksi oletettujen kaarien mukaisesti. Vieraantuneessa ajattelussa kun maailmalla ei ole väliä, ei merkitystä.

Kriittinen kysymys on, onnistutaanko omaa historiakäsitystä päivittämään niin, että pystytään tähtäämään vuosikymmenien päähän ja ensi vuosisadalle – mutta ei kyynisesti pyrkien selviämään vääjäämättömässä maailmanpalossa vaan toimien niin, että pahin tuho voidaan välttää. Tässä palataan tekstin alussa käsiteltyihin ennakoinnin ja suunnittelun kysymyksiin, joita BIOS-tutkimusyksikössä on puntaroitu ekologisen jälleenrakennuksen käsitteen ympärillä. Kun yhteiskunnallista aineenvaihduntaa ja elämäntapoja täytyy pystyä muuttamaan nopeasti useilla alueilla yhtaikaa, tarvitaan koordinointia ja pitkäjänteisyyttä. On oltava kykyä pitää lyhyen aikavälin reagointi ja pidemmän tähtäimen suunnitelmallisuus mielessä yhtaikaa.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa juuri nyt esimerkiksi sitä, onko eurooppalaisilla yhteiskunnilla kunnollisia valmiuksia luopumiseen ja säännöstelyyn, jos ja kun energeettiset ja aineelliset kriisit kärjistyvät entisestään. Kyetäänkö sellaiseen “sotatalouteen”, joka mahdollistaisi paitsi Ukrainan pitkäaikaisen tukemisen sotatoimissa myös esimerkiksi energiajärjestelmän remontin kriisin aikana ja yhteiskuntien jälleenrakentamisen tuhoisan sodan jälkeen? Pystytäänkö mobilisoimaan ne mittavat voimavarat, jotka tarvittaisiin mahdollisimman nopeaan energiasiirtymään ja ruokajärjestelmien remonttiin?

Tämän mittakaavan toimista ei vielä ole hajuakaan, ja osin akuutin kriisin hetkellä palataan lyhytnäköisesti vanhoihin toimintatapoihin. “Tämä on vain väliaikaista”, toistellaan, ja luvataan siirtymätoimien jatkumista kriisin väistyttyä. Mutta monikriisi voi muuttua krooniseksi, jolloin luvattua rauhallista hetkeä ei tule. Jokainen fossiilitalouteen ripustautuva “väliaikainen” vuosi tekee tulevaa urakkaa vaikeammaksi, seuraukset kipeämmiksi ja edellä kuvatun itsekkään politiikan houkuttelevammaksi.

Ja toisaalta kyetäänkö tässä työssä ja ennen kaikkea ruokakriisien torjunnassa sellaiseen globaaliin solidaarisuuteen, joka murtaisi Venäjän ja Kiinan rakentamia koalitioita monien maailman köyhempien maiden kanssa? On helppo turhautua ja tuskastua siihen, miten esimerkiksi Venäjän kertomukset käymästään sodasta löytävät kuulevia korvia maailmalta, ja miten “imperialismin” ja “kolonialismin” vastaisuus nivotaan osaksi noita tarinoita. Syyt tällaiseen ymmärrykseen ovat varmasti moninaisia, osin yksinkertaisen aineellisiakin (tuontiriippuvaisuus), mutta harhaisissakin kertomuksissa voi olla osatotuuksia. Kolonialismin ja imperialismin historia on todellinen ilmiö, ja niiden vaikutusten keskellä miljoonat ihmiset elävät edelleen. Historiallisesti uusiutumattomien luonnonvarojen esikoisoikeus käytettiin perin juurin eriarvoisesti, mikä korostuu fossiilisista luopumisen pakon äärellä. Tämä ei muutu valheeksi sillä, että asiaan vedotaan vilpillisin motiivein ja perusteluin.

Ja etenkin jos demokratian, tasa-arvon ja vapauden “pakettiratkaisu” yhdistyneenä lineaarisen edistyksen mallin on edelleen vallitseva taustaoletus, on helppo nähdä turhautuminen kaukaiseksi jäävään lupaukseen: “Kaikki tämä tulee teillekin, kunhan kehitys kehittyy ja edistys edistyy.” Tuo lupaus alkaa muuttua yhä ontommaksi olosuhteiden heiketessä, ja sen ylläpitäminen alkaa vaikuttaa valheelta. Jos nykymallisen kehityksen aineelliset ja ekologiset edellytykset ovat uhattuina, pakettiratkaisu tarkoittaa kääntäen sitä, että vapautta ja demokratiaakaan ei voikaan tavoittaa. Silloin synkeätkin vaihtoehdot alkavat houkutella, jos ne lupaavat nykyisille altavastaajille parempaa. Autoritäärisyyden ja epädemokraattisuuden ohella se tarkoittaa esimerkiksi, että omat fossiiliset varat otetaan maksimaalisesti käyttöön, kun kunnollista tukea fossiilivaiheen ylittävään energiasiirtymäänkään ei ole saatu. Murtumien lietsojilla ei ole intressiä moiseen tukeen, koska he uskovat selviävänsä voittajina historian myrskyistä.

Kivinen tie globaaliin solidaarisuuteen

Ainoa tie ulos tästä “murtumien maailmanpolitiikan koalitiosta” on valmius sellaiseen globaalin eriarvoisuuden vähentämiseen, joka menee avustustoimintaa paljon pidemmälle: luonnonvarojen oikeudenmukaisempaa jakoa, perusteellisesti reilumpaa kauppaa, joka ei pakottaisi köyhempiä yhteiskuntia ekologisesti tuhoisaan toimintaan, ja paikallisiin olosuhteisiin räätälöityjä kehityksen malleja.

Toisin sanoen, vallitsevasta yhä tiiviimmästä ja kiihtyvämmästä globalisaatiosta olisi luovuttava ja rakennettava uudenlaisia tasavertaisempia yhteyksiä, alueellista omaleimaisuutta ja haavoittuvuutta vähentävää omavaraisuutta, mutta ei kuitenkaan absoluuttista autarkiaa. Sillä vaikka nykyinen fossiiliperustainen globaali yhteenkietoutuminen on tavalla tai toisella tiensä päässä, tilalle ei tarvitse tulla toisistaan irrallisten alueiden mosaiikkia. Yhteistyö voi hakea sellaisia muotoja, joissa pyritään turvaamaan myös vastustus- ja mukautumiskykyä kriisiaikoina. Ruoantuotannon, lääketieteen, tiedonvälityksen ja monien muiden alojen ymmärryksestä ja osaamisesta ei voida pitää kiinni ilman globaalia yhteistyötä. Alueiden radikaali erkaantuminen tarkoittaisi myös tiedon ja osaamisen maailmanpaloa.

Tällä hetkellä sivilisaatiotason kamppailussa vallitsee vain kaksi vaihtoehtoa, kaksi yhtä harhaanjohtavaa näkemystä historiasta. Nykyisen monikriisin luonteeseen ja syihin ei ole pääsyä kummastakaan käsin – koska se tulee tulkituksi joko väistämättömästi hoituvana edistyksen lastentautina tai seuraavan romahduksen kauden alkusoittona. Monikriisin konkreettinen aineellisuus ja ekologinen perusta jäävät sivuasioiksi. Näiden näkemysten kädenväännössä ei näy voittajaa, ja kollektiivisen katastrofin mahdollisuus on todellinen.

Millaisen kuvaston varaan toisenlainen käsitys voisi rakentua? Kaukainen “kaupunki kukkulalla” ja historian kehä ovat voimallisia mielikuvia. Ennakoiva ja suunnitteleva asenne, jota ekologisessa jälleenrakennuksessa tarvitaan, on aktiivista pyrkimystä vaarallisten romahdusten välttämiseen, mutta se on myös jotain muuta kuin lineaarinen näkymä kasvuun ja edistykseen. Se on dynaamista vakautta, elämän edellytysten ja hyvinvoinnin perustan turvaamista maailmassa, jossa on muitakin voimia kuin ihmiset ja kansakunnat. Siitä on vaikeampi luoda mobilisoivaa kuvastoa, mutta sellaista tarvitaan.

Toinen ja kipeämpi vaikeus on, että ajatus globaalista solidaarisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta on yhä heikommissa kantimissa. Niiden mobilisoiva voima on kuihtumassa: niihin viittaaminen vaikuttaa naiivilta haihattelulta, kun suurvaltojen sota on muuttumassa jälleen arkiseksi uhkakuvaksi ja kun äärioikeisto nousee valtaan yhä useammassa maassa. On selvää, että solidaarisuutta tarvitaan kipeästi, mutta on yhtä selvää, että tie on kivinen ja kuoppainen.

Tämä on kriittinen kysymys myös ekologiselle jälleenrakennukselle historian murtumakohdassa. Miten Suomessa voidaan rakentaa kohtuulliseen kulutukseen ja kestävään hyvinvointiin perustuvaa yhteiskuntaa, joka ei nojaa elämän edellytysten heikentämiseen muualla? Ja miten tällainen yhteiskunta voi paitsi konkreettisella esimerkillään ja aineellisilla vaikutuksillaan myös poliittisilla toimillaan tukea sellaisia globaaleja suhteita, joita tarvitaan?

Ehkä ensimmäinen askel voisi olla sen tunnistaminen ja tunnustaminen, että Suomi ja Eurooppa eivät saa olla vain turvaamassa “eurooppalaista sivistystä” tai “eurooppalaista sivilisaatiota”, vaan niiden täytyy turvata ja luoda uudenlaisten globaalien suhteiden edellytyksiä. Yhtäällä se on lujaa vastarintaa autoritäärisyydelle ja pakkovallalle, toisaalla se on kouriintuntuvaa auttamista ja omista eduista luopumista.

Ville Lähde

JAA

6.9.2022

JAA

Keskusteluja Suomen metsälinjauksista ja metsäsektorin kehittämisestä pe 9.9. BIOS-tutkimusyksikkö on viime syksystä alkaen toteuttanut yhteensä kymmenen jaksoa sisältävän podcast-sarjan Metsäsektorin ekologinen siirtymä. Olemme kutsuneet keskusteluihin yhteensä 19 metsä-, energia- ja rahoitussektorin sekä vihreän siirtymän johtavaa asiantuntijaa yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja alan yrityksistä. Sarja huipentuu perjantaina 9.9. 2022 kahteen keskusteluun, joissa suomalaiset europarlamentaarikot kommentoivat sarjan keskeisiä viestejä, vihreän siirtymän metsäsektorille avaamia uusia mahdollisuuksia sekä kansallisia […]

BIOS-tutkimusyksikkö on viime syksystä alkaen toteuttanut yhteensä kymmenen jaksoa sisältävän podcast-sarjan Metsäsektorin ekologinen siirtymä. Olemme kutsuneet keskusteluihin yhteensä 19 metsä-, energia- ja rahoitussektorin sekä vihreän siirtymän johtavaa asiantuntijaa yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja alan yrityksistä.

Sarja huipentuu perjantaina 9.9. 2022 kahteen keskusteluun, joissa suomalaiset europarlamentaarikot kommentoivat sarjan keskeisiä viestejä, vihreän siirtymän metsäsektorille avaamia uusia mahdollisuuksia sekä kansallisia ja EU-tason metsälinjauksia.

Metsäsektorin muutos 9.9. klo 10.30-11.30

Aamulla 9.9. klo 10:30-11:30 keskustelemassa ovat europarlamentaarikot Mauri Pekkarinen (KESK), Sirpa Pietikäinen (KOK) ja Nils Torvalds (RKP) sekä tieteen edustajana johtava asiantuntija Jyri Maunuksela (LUKE). Keskustelun erityisenä painopisteenä ovat uusien biojalostusteknologioiden potentiaalit sekä yritysten ja julkisen sektorin yhteistyö potentiaalien hyödyntämisessä. Keskustelu lähetetään livestreamina ja tallennetaan podcastina kuunneltavaksi.

Metsäsektorin kestävyys 9.9. klo 15.45-16.45

Iltapäivällä 9.9. klo 15:45-16:45 järjestetään Eurooppasalissa (Malminkatu 16) Helsingissä yleisökeskustelu, johon osallistuvat europarlamentaarikot Miapetra Kumpula-Natri (SDP), Ville Niinistö (VIHR) ja videokommentilla Silvia Modig (VAS) sekä tieteen edustajana Tuotannon ja kulutuksen keskuksen johtaja, professori Jyri Seppälä (SYKE). Keskustelun erityisteemana on metsien käytön sovittaminen ympäristön ja ilmaston kannalta kestäviin raameihin. Yleisö on tervetullut tilaisuuteen klo 15:30 alkaen. Myös tämä keskustelu on nähtävissä livestreamina sekä podcast-tallenteena.

Moniäänisestä podcastsarjasta voidaan kiteyttää muutamia keskeisiä viestejä:

Suomen maankäyttösektorin nielut ovat heikentyneet ja nettopäästöt kasvaneet pääosin metsien käytön takia, myöskään luontokatoa ole pystytty pysäyttämään.
Tieteen valossa EU:n ja kansallisten ilmasto- ja ympäristötavoitteiden voidaan arvioida kiristyvän eikä biotalouden menestys voi jatkossa perustua puun käytön kasvattamiseen.
Metsien kasvua voidaan paikoin myös lisätä ja Suomessa olisi syytä siirtyä laajamittaisesti “ilmastoviisaaseen” metsätalouteen.
Metsäsektorilla on jatkossakin oleellinen rooli maamme hyvinvoinnin turvaajana, mutta tuotannon energian ja raaka-aineiden käytön tehokkuutta ja jalostusastetta on pyrittävä nostamaan.
Biopohjaisen hiilen, metsänielujen sekä monimuotoisuuden hinnoittelu osana päästöoikeusmarkkinoita voisi kannustaa metsäsektoria uudistumaan.
Metsäteollisuuden osuus Suomen teollisuuden sähkönkulutuksesta on 60% ja kokonaisenergiankulutuksesta 25%. Ala tarvitaan siten välttämättä mukaan energiaverkon tasapainottamiseen.
Ligniinin ja muiden sivuvirtojen hyödyntäminen korkean lisäarvon tuotteissa, vetytalous, päästöjen kierrättäminen hiilivedyiksi ja niihin pohjaaviksi energiatuotteiksi sekä energiaverkon tasapainottaminen energian tuotannon ja käytön älykkäällä ohjauksella voisivat luoda valtaisia uusia liiketoimintamahdollisuuksia metsäteollisuudelle.
Riskien torjuminen ja mahdollisuuksiin tarttuminen vaativat tiivistä sektori-integraatioita sekä julkisen sektorin ja yritysten yhteistyötä.

Keskustelujen taustaksi kannattaa kuunnella podcastsarjan jaksoja, erityisesti yhteennivova 10. jakso, sekä lukea jaksojen tekstitiivistelmät.

Eurooppasalissa osoitteessa Malminkatu 16, Helsinki on noin 100 yleisöpaikkaa, jotka täytetään saapumisjärjestyksessä.

Keskustelujen livestreamit:

Tilaisuuksien jälkeen keskustelut löytyvät podcast- tallenteina osoitteesta: https://bios.fi/metsapodcast/

Keskustelut tuottaa ja juontaa BIOS-tutkimusyksikön tutkija Antti Majava. Kaikille lämpimästi tervetuloa etänä, paikan päälle tai tallenteena ääreen itselle parhaiten sopivana ajankohtana.

JAA

Valtiovarainministeriön avaus ja sen suora kritiikki

Valtiovarainministeriön avauksen laajempi kritiikki: toimintaympäristön analyysi on puutteellinen

Johtopäätökset

26.10.2022 JAA Uutiskirje 10/2022 Lokakuun uutiskirjeessä palataan BIOS-festivaalin tunnelmiin ja tarkastellaan viimeaikaista suomalaista talouskeskustelua.

Ensimmäinen BIOS-festivaali oli jymymenestys

Kun vallitseva paradigma jyrähtää

BIOS

BIOS lausui eduskunnalle luonto- ja ilmastopolitiikasta

Julkaisuja

BIOS äänessä

BIOS-ekonomisti mediassa

Lopuksi

Lausunnon pääsanomat:

Ongelma: nojaaminen nielujen kasvuun

Liikenne

Kulutus, maatalous ja eläintuotannon roolin sivuuttaminen

Lopuksi

Podcast-sisältö

Kiitämme erityisesti

Kuvia festivaalilta

Lausunnon pääsanomat:

Lausunnon pääsanomat:

Lausunnon pääsanomat:

15.9.2022 JAA Uutiskirje 9/2022 – tervetuloa BIOS-festivaaleille! Tervetuloa lukemaan syyskuun uutiskirjettä: kutsumme lukijat BIOS-festivaaleille 12.–13.10!

BIOS-festivaali

Historian murroskohdassa

Miksi tarvitaan suunnittelua?

Talvi on tulossa

Muuta BIOS-toimintaa

Metsäpodcast jatkui politiikkakeskusteluilla

Tieteellisiä julkaisuja

Muuta

Lopuksi

Sitkeä edistysusko, “kaupunki kukkulalla”

Murtumien lietsojat, “ohimenevät kultakaudet”

Irti ruton ja koleran välisestä valinnasta

Kivinen tie globaaliin solidaarisuuteen

Metsäsektorin muutos 9.9. klo 10.30-11.30

Metsäsektorin kestävyys 9.9. klo 15.45-16.45

26.10.2022

JAA

Uutiskirje 10/2022 Lokakuun uutiskirjeessä palataan BIOS-festivaalin tunnelmiin ja tarkastellaan viimeaikaista suomalaista talouskeskustelua.

15.9.2022

JAA

Uutiskirje 9/2022 – tervetuloa BIOS-festivaaleille! Tervetuloa lukemaan syyskuun uutiskirjettä: kutsumme lukijat BIOS-festivaaleille 12.–13.10!