20.7.2020
Korona kitkee liikakansoitusta? EVA:n kummallinen kyselytutkimus Tiistaina 14.7. äimistyin törmätessäni Helsingin Sanomien otsikkoon ”Kysely: Puolet suomalaisista uskoo, että koronavirusepidemia on luonnon oma tapa vähentää liikakansoitusta”. Mitä ihmettä? Puolet suomalaisistako mukailisi näkemyksissään Charles Dickensin Joulukertomuksen saituri Scroogea, joka toivoo, että ylimääräinen väestö kitkettäisiin pois? Ja kaiken lisäksi he näkisivät globaalissa pandemiassa luonnon oman pyrkimyksen tähän? Koska lehtiotsikkojen pohjalta ei kannata tehdä johtopäätöksiä, siirryin leipätekstiin. Siellä todettiin tarkemmin: ”Lähes puolet suomalaisista uskoo, että koronavirusepidemia on luonnon oma tapa vähentää liikakansoitusta ja huolehtia ympäristön ja ilmaston kantokyvystä.” Hieman eri asia, mutta hämmentävää silti, että esimerkiksi vihreitä kannattaneiden vastaajien joukossa 45% oli samaa mieltä (perussuomalaisissa 63%). Näkemys on tyystin epätieteellinen ja muutenkin karmea. Koska tulos oli niin käsittämätön, päätin tutustua uutisoituun EVA:n kyselytutkimukseen. Se paljastuikin järin eriskummalliseksi. Kyselyn tulos kertoo pikemmin laatijoidensa oudoista olettamuksista kuin vastaajien näkemyksistä. Toimittajien hälytyskellojen olisi pitänyt soida, mutta sen sijaan Helsingin Sanomien juttu välitti EVA:n tiedotteen sanomaa käytännössä sellaisenaan.”

Tiistaina 14.7. äimistyin törmätessäni Helsingin Sanomien otsikkoon ”Kysely: Puolet suomalaisista uskoo, että koronavirusepidemia on luonnon oma tapa vähentää liikakansoitusta”. Mitä ihmettä? Puolet suomalaisistako mukailisi näkemyksissään Charles Dickensin Joulukertomuksen saituri Scroogea, joka toivoo, että ylimääräinen väestö kitkettäisiin pois? Ja kaiken lisäksi he näkisivät globaalissa pandemiassa luonnon oman pyrkimyksen tähän? Koska lehtiotsikkojen pohjalta ei kannata tehdä johtopäätöksiä, siirryin leipätekstiin. Siellä todettiin tarkemmin: ”Lähes puolet suomalaisista uskoo, että koronavirusepidemia on luonnon oma tapa vähentää liikakansoitusta ja huolehtia ympäristön ja ilmaston kantokyvystä.” Hieman eri asia, mutta hämmentävää silti, että esimerkiksi vihreitä kannattaneiden vastaajien joukossa 45% oli samaa mieltä (perussuomalaisissa 63%). Näkemys on tyystin epätieteellinen ja muutenkin karmea. Koska tulos oli niin käsittämätön, päätin tutustua uutisoituun EVA:n kyselytutkimukseen. Se paljastuikin järin eriskummalliseksi. Kyselyn tulos kertoo pikemmin laatijoidensa oudoista olettamuksista kuin vastaajien näkemyksistä. Toimittajien hälytyskellojen olisi pitänyt soida, mutta sen sijaan Helsingin Sanomien juttu välitti EVA:n tiedotteen sanomaa käytännössä sellaisenaan.

EVA:n Sami Metelisen laatima tiedote on saanut suureellisen otsikon ”Luonnon vastaisku”. Jo otsikkotasolla koronapandemia kuvataan ikään kuin luonnon kostona ihmiselle. Ensimmäisellä sivulla todetaan: ”Moni suomalainen vaikuttaisi siis tulkitsevan, että pandemiakriisi ei ole luonnon kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta irrallinen prosessi, vaan että ne liittyvät loogisesti yhteen.” Väite ”loogisesta” yhteydestä on tällaisessa luonnontieteellisessä kysymyksessä kummallinen, mutta siihen ei tässä kannata syventyä. Mutta mitä edes voisi tarkoittaa, että pandemia olisi irrallinen ”luonnon kehityksestä”? Että se olisi jumalinen kirous, avaruusolentojen tuote tai synkeiden tiedemiesten salajuoni? Tiedotteen kirjoittajan aivoituksia selventää hiukkasen, kun hän viittaa seuraavaksi James Lovelockin kuuluisaan Gaia-hypoteesiin. Seuraavalla sivulla hän tiivistää tämän pohjalta, että kysely kertoo suomalaisten näkemyksistä pandemiasta ”luonnon itsesäätelymekanismina” ja että ”luonto huolehtii ympäristön kantokyvystä pandemioilla”.

 Vauhti huimaa, joten on hyvä hengähtää hetken. Mikä on Gaia-hypoteesi? Populaariajattelussa kreikkalaisen mytologian mukaan nimetty Gaia mielletään usein jonkinlaiseksi ”maaäidiksi” tai ylipäätään jonkinlaiseksi planetaariseksi persoonaksi, joka toimii tietoisesti jotain päämäärää kohti ja voi jopa ”kostaa” uhkaajilleen luonnonomullistuksin. EVA:n tiedote kosiskelee tällaista naiivia tulkintaa. Lovelockin ja Lynn Margulisin muotoilemassa alkuperäisessä tieteellisessä hypoteesissa ei kuitenkaan ole mukana tällaista personoitua luonnon toimijuutta. Hypoteesin innoitteena oli käytännöllinen tieteellinen ongelma: miten elämää kannattaisi etsiä muualta universumista? Lovelock ja Margulis päätyivät siihen, että elollinen luonto muokkaa planeetan kaasukehän tietynlaiseksi, eli elämää kannattaisi etsiä sen perusteella. Tämä laajentui ajatukseksi, että elämä on omaleimainen ilmiö, joka sekä luo omat edellytyksensä että ylläpitää niitä. Elämä ei saavu valmiiseen ympäristöönsä vaan osallistuu sen luomiseen. 

Hypoteesista ei kuitenkaan voi vetää tiedotteen laatijan tavoin sellaista johtopäätöstä, että ”Gaia” pyrkisi ylläpitämään jonkinlaista luonnontasapainoa karsimalla ihmiskunnan ”liikaväestöä”. Planeetan historia lukuisine joukkosukupuuttoineen kertoo karusti siitä, että elollinen luonto ei muodosta hienosäädettyä vakaata kokonaisuutta, vaan se on lopulta haavoittuvainen mullistusten edessä. Elämän sitkeydestä kertoo toisaalta, että uudenlaisia eliörikkaita ekosysteemejä on syntynyt yhä uudelleen näiden mullistusten jälkeen. Juuri tätä on ”Gaia” tieteellisessä mielessä: elämän kykyä luoda elämän edellytyksiä ja monimuotoistua yhä uudelleen. Tämän tärkein selittävä tekijä on tietysti evoluutio, joka mahdollistaa elollisten eliöiden jatkuvan muutoksen ja sopeutumisen yhä uusiin olosuhteisiin. Ekologiaa ei voi todella ymmärtää ilman sitä. Vanhahtavan ”luonnon tasapainon” sijaan luonnonhistoria on sekoitus dynaamisia tasapainotiloja ja suurempia muutoksia. Massiivisten mullistusten välillä kulkee hidas uutuuksien syntymisen ja sukupuuttojen virta. Lajit eivät häviä eivätkä populaatiot kohtaa onnettomuuksia vain törmätessään jonkinlaisiin ”luonnon rajoihin”, joiden ylittämisestä seuraa luonnon vastaisku. Taudit ja muut vitsaukset vaivaavat elämää ihan normaaliaikoinakin. Gaia-hypoteesi ei siis veny siihen, että luonto palauttaa otuksia ruotuun. Planeetalla ei ole immuunijärjestelmää.

Silti tiedotteessa päädytään johtopäätökseen: ”Vaikuttaisikin siltä, että näkemysten taustalla on perustavanlaatuisempi maailmankatsomus luonnon toiminnasta, joka jakaa ihmisten mielipiteitä.” Tämä on hyvin mahdollista, jopa todennäköistäkin, sillä uskonnolliset näkemykset poikkeavat tässä toisistaan ja maallistuneista näkemyksistä, eivätkä maallistuneetkaan näkemykset muodosta yhtenäistä joukkoa. Mutta miltä pohjalta EVA:n kyselytutkimus päätyy esittämään näin suureellisen tuloksen?  

Puurot ja vellit

Kyselyssä johtopäätöksen pohjana on yksi ainoa väite, johon vastaajan tulee ottaa kantaa samaa mieltä – eri mieltä -akselilla: ”Koronavirusepidemia on luonnon oma tapa vähentää liikakansoitusta ja huolehtia ympäristön ja ilmaston kantokyvystä.” Todellakin, johtopäätöksiä maailmankatsomusten eroista tehdään yhden ainoan kysymyksen perusteella antamatta vastaajille mitään muita vaihtoehtoja! EVA:n tiedotteesta käy selvästi ilmi, että kysymyksen laatijoiden näkökulmasta on ihan sama, näkeekö vastaaja luonnon todellakin tekevän tietoista ”vastaiskua” vai näkeekö hän nykyisen pandemian ja ympäristönmuutosten välillä arkisempia konkreettisia yhteyksiä. Kaikki luetaan osaksi samaa maailmankatsomusta, jonka kanssa pitää olla samaa tai eri mieltä. Kyselyn laatijat ovat siis kirjoittaneet omat ongelmalliset oletuksensa sisään kysymyksiin ja tulkitsevat vastauksia takaperoisesti niiden mukaisiksi.

On täysin selvää, että tuollaisen kysymyksen perusteelta ei voi vetää moisia johtopäätöksiä. Vastaajan suhtautumista “ja”-sanalla yhdistettyihin väitteisiin (luonnon tapa vähentää liikakansoitusta, luonnon tapa huolehtia ympäristön kantokyvystä) ei edes periaatteessa voida erotella, joten jäljelle jää epämääräisestä “maailmankatsomuksesta” puhuminen. Kyselyt ovat aina keinotekoisia tilanteita, joiden rakentamisessa kysymysten laatijoilla on suuri vastuu, kuten on myös tulosten tulkitsijoilla. 

Tässä kyselyssä oli neljä kysymystä, joista kolme muuta olivat hyvin konkreettisia koskien ilmastopolitiikan priorisointia, ilmastotoimien roolia pandemian jälkeisessä elvytyksessä ja vastaajien valmiuksia tinkiä omasta elintasostaan. Tällaisessa ympäristössä ensimmäinen ”maailmankuvallinen” kysymys tulkitaan hyvin helposti yleisluontoiseksi kannanotoksi ilmastotoimien tärkeydestä, ympäristökriisin vakavuudesta ja niin edelleen. Moni vastaaja varmasti asemoi itseään oletettuun ympäristöasenteiden kirjoon eikä ajatellut kysymystä niin tarkkaan. Ylipäätään kuinka moni kehtaa kyseenalaistaa koko kysymyksen tolkun ja jättää vastaamatta? On siten hyvin ongelmallista olettaa, että vastaajille voitaisiin lukea niin vahvoja kantoja kuin EVA:n tiedotteessa tehdään. Kysymyksenasettelu ja sen tulkinta ovat yksinkertaisesti ammattitaidottomia.

Kysymyksenasettelu on myös vastuuton toisella tavalla, sillä se rinnastaa toisiinsa epäproblemaattisesti ”liikaväestön” karsiutumisen ja ympäristön kantokyvyn. Kuten olen useaan otteeseen kirjoittanut ja puhunut, yhteys väestökehityksen ja ympäristöongelmien välillä ei ole lainkaan yksinkertainen (ks. esim. täällä, täällä, täällä ja täällä). Tämä on aidosti vaikeasti hahmotettava asia, ja tieteellisesti virheelliset näkemykset ovat edelleen hyvin yleisiä. Eli samaan kysymykseen on pakattu sekä kummallinen oletus luonnon vastaiskusta että yksioikoinen väestönäkemys. Kuinka moni vastaaja pysähtyi lopulta pohtimaan ja kritisoimaan tätä pakettiratkaisua? 

Lisäksi: vaikka joku hyväksyisikin tieteellisesti ongelmallisen ja julman käsityksen ”liikaväestön karsiutumisesta”, nykyisellä pandemialla ei tietenkään edes ole kykyä muuttaa väestökehitystä radikaalisti. Maailman väestönkasvu pysähtyy näillä näkymin jossain 2050–2100 välillä arvioista riippuen – tai pikemmin riippuen siitä, miten naisten oikeudet edistyvät, köyhyyden ja nälän torjunta onnistuu, terveydenhuolto ja sanitaatio leviävät ja konfliktit leviävät. Ja jos päättää uskoa Gaiaan, joka hillitsee ympäristötuhoa kulkutaudeilla, miksi ihmeessä pandemia löisi ihmiskuntaa näpeille vasta nyt? Miksi ei muutaman miljardin alhaisemmalla populaatiolla? Ennen kaikkea: miksi rakentaa kyselyn kysymyksenasettelu näin kertakaikkisen höttöiselle perustalla?

Nykyisellä koronakriisillä kyllä on ympäristöongelmiin liittyvät ulottuvuutensa, mutta hyvin eri tavalla kuin tiedotteen kysymyksenasettelu antaa ymmärtää. Tutkijat ovat pitkään varoittaneet, että kiivaan kaupankäynnin ja kansainvälisen liikenteen sekä suurten väestökeskittymien maailmassa epidemioiden mahdollisuus levitä pandemioiksi lisääntyy. Pandemiakandidaatteja taas syntyy todennäköisemmin, kun ihmistoiminta leviää yhä uusille biodiversiteetiltään rikkaille alueille, kun ilmastonmuutoksen myötä tautien leviäminen helpottuu, kun ”luonnoneläimiä” aletaan tarhata kulutushyödykkeiksi – ja kun muu intensiivinen eläintuotanto muodostaa ”tautihautomoita”. Sen sijaan, että pandemiat olisivat merkki luonnon itsesäätelykoneiston toiminnasta, tutkijat ovat varoittaneet niiden olevan jälleen yksi oire pahenevasta ihmistoiminnan aiheuttamasta ympäristökriisistä. EVA:n tiedote sotkee nämä asiat keskenään aivan käsittämättömällä tavalla.

Luonto ei ole yksi vaan monta

Mutta ehkä vastaajat eivät ole ymmärtäneet luontoa toimijana niin kirjaimellisesti kuin EVA:n tiedotteessa oletetaan? Entä jos tulkinta oli vertauskuvallisempi? Kyllähän luonnonjärjestelmissä näkyy monenlaista itsesäätelyä. Kun saaliseläinten kannat runsastuvat, saalistajien kannat seuraavat perässä. Joskus tauti voi ikään kuin ”hillitä” kasvavaa populaatiota, mutta se ei ole automaattinen ”luonnon itsesäätelymekanismi”, vaan se voi aivan yhtä hyvin jäädä tapahtumatta. Paikallisiin ja alueellisiin luonnontapahtumiin voi siis joskus hyvin perustein lukea tietynlaista tarkoituksenmukaisuutta – vaihtoehto Gaia-mystiikalle ei ole täydellinen satunnaisuus ja kaoottisuus.

 Tällainen tulkinta menee kuitenkin helposti liian pitkälle. Sitkeä harhaluulo sopulien massaitsemurhista on esimerkki siitä, miten arkisten kannanvaihteluiden taustalle oletetaan edelleen melkein maagisia prosesseja. Lopulta asia on yleisissä piirteissään yksinkertainen, joskin yksityiskohdissaan mahdottoman monimuotoinen: elämä muodostaa systeemejä, jotka pysyvät yllä aineen ja energian läpivirtauksella kehittäen omaleimaisia tapoja niiden hyödyntämiseen (esimerkiksi yhteyttäminen). Nämä järjestelmät syntyvät, muuttuvat ja katoavat historian varrella, mutta ne myös ylläpitävät itseään. Maapallon luonto ei muodosta saumatonta kokonaisuutta vaan näiden limittäisten järjestelmien mosaiikin, jossa elollinen ja eloton nivoutuvat monin tavoin yhteen. 

Tällaiset ”ylläpitomekanismit” ovat kuitenkin aina paikallisia, kulloiseenkin luonnon systeemiin kuuluvia. Niiden yleistämisen planetaarisen tason vaikutukseksi on virheellinen analogia, mutta ajatus on hyvin yleinen, ja se toistui tästä tutkimuksesta käydyssä sosiaalisen median keskusteluissa. Miksi luonnon yksityiskohdista on niin helppo liikkua ajatuksiin luonnosta yhtenä ja yhtenäisenä kokonaisuutena?

Taustalla vaikuttaa se, että ”luonto” on kulttuurisen perintömme vahvimpia ja ladatuimpia sanoja. Sen monissa merkityksissä on mukana vanhoja uskonnollisia sivuvärejä. Ajatus luonnosta ”luomakuntana”, jota ohjaa yhtenäinen jumalallinen periaate, ei enää maallistumisen myötä ole kaikkien jakama. Moni uskovakin on omaksunut luonnontieteellisen näkemyksen evolutiivisesti kehkeytyvästä ja muuttuvasta luonnosta – toiset taas pitävät tiukasti kiinni yhtenäisemmästä uskonnollisesta kosmologiasta. Joka tapauksessa puhe ”luonnosta” tahtoo tuoda mukanaan oletuksia yksityiskohtien ja kokonaisuuden samankaltaisuudesta, luonnosta löytyvistä suurista ohjaavista periaatteista ja niin edelleen. Tällaiset käsitteelliset oletukset eivät ole rajoittuneet uskonnollisiin tai uushengellisiin yhteyksiin, vaan ne vaikuttavat usein tieteellisessäkin ajattelussa.

Niinpä esimerkiksi ajatus, että ”luonto tietää parhaiten”, elää monenlaisissa muodoissa, usein rinta rinnan tieteellisesti valistuneiden käsitysten kanssa. Samoin vanhakantainen oletus luonnon tasapainosta on edelleen vahva, vaikka se on hylätty ekologiassa ajat sitten. Maailmankuvamme eivät ole yhtenäisiä vaan muodostuvat monenlaisista palasista, usein keskenään ristiriitaisistakin. Juuri siksi tällaisella yksittäisellä kysymyksellä ei saada missään nimessä kaivettua esiin sellaisia maailmankuvallisia eroja, joista EVA:n tiedotteessa puhutaan. Sen sijaan kyselystä kertova tiedote ja uutisointi luovat keinotekoisen ja virheellisen kuvan suuren joukon jakamasta maailmankuvasta.

Ville Lähde