BIOS

Tervetuloa lukemaan joulukuun 2020 uutiskirjettä. Uutiskirjeet lähetetään tilaajille sähköpostitse ja arkistoidaan tähän blogiin. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Siirtymäpolitiikan kojelauta osoitteessa kojelauta.bios.fi.

Siirtymäpolitiikan kojelauta on julkaistu

BIOS julkaisi joulukuun alussa siirtymäpolitiikan kojelaudan avoimen verkkoversion suomeksi ja englanniksi (ks. lehdistötiedote). Kojelauta on työkalu, joka on kehitetty ekologisen jälleenrakennuksen seurantaan ja arviointiin. Se esittelee viisi mittaria, joiden avulla siirtymäpolitiikan onnistumista voidaan seurata: hiilitasapaino, luonnonvarojen kokonaiskäyttö, valtion maksukyky, yhteiskunnallinen resilienssi ja siirtymätyöllisyys.

Ilmastopäästöjen nopea vähentäminen ja luonnon monimuotoisuuden elvyttäminen vaativat perusteellista muutosta kaikilla yhteiskunnan sektoreilla, ja tämä edellyttää yhteiskunnallisesti koordinoitua siirtymäpolitiikkaa. Vanhat hallitsevat mittarit, bruttokansantuote ja yleinen työllisyysaste, eivät auta tämän tehtävän toteuttamisessa, mutta ne ohjaavat edelleen sekä politiikkaa että julkista keskustelua. Siirtymäpolitiikan kojelauta paikkaa tätä aukkoa. Kojelauta on ensimmäinen askel työssä, jotta kattava ja jatkuva siirtymäpolitiikan seuranta saataisiin vakiintumaan osaksi suomalaista politiikkaa. 

Samassa hengessä BIOS-tutkimusyksikkö laati joulukuussa lausunnon eduskunnan ympäristövaliokunnalle koskien kestävän kehityksen toimintaohjelmaa (Agenda2030). Toteamme, että valtioneuvoston asiaa koskevassa selonteossa ei oteta alkuunkaan riittävästi huomioon luonnonvarojen ylikulutuksen merkitystä. Peräänkuulutamme luonnonvarojen kulutukselle samanlaista tavoitetasoa ja -vuotta kuin ilmastonmuutoksen hillinnässä. Tavoitteen asettamisessa ja toteutuksen seurannassa pitää käyttää mittareita, jotka kertovat kunnolla myös suomalaisen elämäntavan ulkoistetusta kulutuksesta. Ilman konkreettista tavoitetta selonteon viittaukset kestävään talouskasvuun ja kiertotalouteen jäävät sanahelinäksi.

Muistutamme myös, että YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmasta ei tule hakea perusteita kasvustrategian jatkamiselle. Kestävän kehityksen tavoitteita tulee soveltaa eri tavoin köyhemmissä ja kehittyvissä tai vauraammissa ja ylikuluttavissa yhteiskunnissa:

“Suomen kaltaisissa vauraissa yhteiskunnissa Agenda 2030:n ympäristö- ja luonnonvaratavoitteille täytyy kuitenkin ehdottomasti antaa suhteellisesti suurempi painoarvo, sillä muiden kestävyystavoitteiden hyvä tila on saavutettu merkittävässä määrin suurella ympäristökuormituksella ja luonnonvarojen kulutuksella. Agenda 2030 ei siis ole neutraali asteikko, jota voidaan soveltaa samoin painotuksin minkä tahansa yhteiskunnan tarkasteluun, vaan se on työkalu globaalin kestävyyden rakentamiseksi ja kulloistenkin tärkeimpien haasteiden paikantamiseksi. Suomalaisen yhteiskunnan kestämätöntä ympäristökuormaa ei voi kuitata sillä, että tilanne on muissa tavoitteissa hyvä.”

Maailmalta

Dekarbonisaation hinta ja nettonollalupaukset

Lokakuisessa Carbon Briefin vieraskirjoituksessa tutkijat Marina Andrijevic ja Joer Rogelj esittävät, että koronakriisin jälkeisen elvytyksen ohjaaminen vahvojen ilmastotoimien mukaisesti voisi hillitä ilmastonmuutosta merkittävästi. Teksti pohjaa Science-lehdessä julkaistuun kirjoitukseen.

Kuten on lukuisia kertoja todettu, Pariisin ilmastokokouksen jälkeiset valtioiden vapaaehtoiset sitoumukset eivät riitä läheskään ilmastonmuutoksen pitämiseksi “turvarajoissa”. COVID-19 -pandemiasta taloudelliseen toipumiseen suunnatut varat ovat tutkijoiden mukaan kuitenkin globaalisti niin valtavia, että jos 10% osuutta vastaava summa suunnattaisiin energiasiirtymään seuraavan viiden vuoden ajan, maailma olisi lähtenyt voimalla liikkeelle kohti energiasiirtymää. Koko dekarbonisaatiourakka, eli globaalit nettonollapäästöt viimeistään vuosisadan puoliväliin mennessä, ei sillä valmiiksi tulisi, mutta olennaista on nimenomaan prosessin kunnollinen käynnistäminen.

Tämä kertoo, että suuruudestaan huolimatta energiasiirtymä ei ole suinkaan mikään mahdoton urakka. Käytännössä osa tästä rahoituksesta on jo olemassa nykyisissä energiasiirtymää edistävissä hankkeissa. Lisäksi investointien rinnalle tarvitaan tuen siirtämistä jatkuvasti ja johdonmukaisesti pois fossiilisten polttoaineiden tuotannosta (kulutukseen liittyvien tukimuotojen alasajon lisäksi). Kokonaisuutena katsoen uusien varojen tarve on siis huomattavasti pienempi. Energiasiirtymän rinnalla täytyy tietysti tapahtua vastaavia muutoksia muilla sektoreilla, mutta koska energiantuotanto vastaa kahta kolmasosaa päästöistä, tämä tarkastelu antaa hyvän kuvan mittaluokista.

“Nämä luvut korostavat sitä, että ilmastopositiivinen COVID-19-elvytys nojaa yhtä paljon vihreiden investointien tukeen kuin siihen, että vältetään lukittautumista saastuttaviin investointeihin”

Investointitarpeet ovat kuitenkin hyvin erilaisia ympäri maailman. Kehittyvillä mailla elvytykseen suunnatut varat ovat riittämättömiä, aivan eri mittaluokassa kuin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Intian kaltaisessa maassa taas energiasiirtymän tarpeet ovat huomattavasti suurempia suhteessa talouden kokoon kuin esimerkiksi Euroopassa. Energiasiirtymässä tarvitaan siis kansallisten toimien lisäksi kansainvälistä yhteistyötä, jotta siirtymän rahoittaminen onnistuu myös köyhemmissä kansantalouksissa. 

Science-lehden tekstissään tutkijat korostavat myös sitä, että koska valtioiden kyky suoraan infrastruktuurin rahoittamiseen on rajattu, investointien rinnalla tarvitaan ohjaavia toimia verotus- ja tukiaisuudistuksista aina työntekijöiden uudelleenkoulutukseen asti. Lisäksi elvytystoimien ohjaaminen kohti energiasiirtymää antaisi vahvan signaalin muulle yhteiskunnalle ja auttaisi estämään “fossiilikuplien” syntyä eli fossiilisiin polttoaineisiin sidoksissa olevien sijoitusten arvonromahduksen vaikutusta. Elvyttäminen aiemman kehityslinjan mukaan taas vahvistaa näitä riskejä. Elvytystoimien kytkeminen koherenttiin pitkän aikavälin visioon on välttämätöntä.

Koronavuoden aikana tilanne onkin muuttunut nopeasti, sillä useat maat ovat tehneet yllättäen näkyviä ilmoituksia nettonollatavoitteistaan. Kiinan syyskuista ilmoitusta seurasi Japanin lupaus. Tällä hetkellä puolet päästöistä tulee maista, joilla on vastaavia julkilausuttuja tavoitteita, ja mikäli Bidenin hallinnon aikana Yhdysvallat liittyy joukkoon, osuus on jo 63%. Climate Action Tracker julkaisi joulukuussa raporttinsa Paris Agreement Turning Point, jossa se arvioi näiden lupausten merkitystä. Toteutuessaan nämä tavoitteet riittäisivät ilmaston keskimääräisen lämpenemisen hillintään +2,1°C vuosisadan loppuun mennessä. Raportissa kuitenkin todetaan, että ihailtavat tavoitteet tarvitsevat rinnalleen uskottavia konkreettisia kansallisia sitoumuksia vuodelle 2030 – tavoitteiden päivitys tänä vuonna on olennainen osa Pariisin prosessia. 

Climate Action Trackerin raportin perässä julkaistiin UNEP:in vuosittainen Emissions Gap Report. Sen perusviesti on sama, kuten Zeke Hausfather tiivistää Carbon Briefin artikkelissa: nettonollalupaukset ja “vihreä elvytys” avaavat ikkunan Pariisin tavoitteiden ja nykyisten sitoumusten välisen kuilun ylittämiseen. Mutta ilman koordinoivia politiikkatoimia tämä ikkuna voi sulkeutua, ja päästökehitys voi nopeasti palata entisille urille, joka tarkoittaisi päästöjen nopean laskun sijaan vain niiden tasaantumista. (Ks. myös Climate Action Trackerin tuore julkaisu CAT:n ja UNEP:in Emissions Gap -raporttien välisistä metodologisista eroista. CAT:n arviot lämpenemisestä ovat alhaisempia kuin jälkimmäisissä.)

Painavaa asiaa – ihmisluomukset ohittavat globaalin biomassan

Kuinka paljon ihmisten maailma painaa? Joulukuisessa Naturen artikkelissa todettiin antroposeenin ohittaneen jälleen yhden rajapyykin, kun ihmisen luomusten massa on ylittämässä elävän biomassan koko planeetalla (Guardianin uutinen aiheesta). Ihmiset itsessään vastaavat 0,01% biomassasta, mutta vaikutus muuhun biomassaan on ollut valtava: kasvibiomassan määrä on puolittunut pitkän maataloushistorian kuluessa. Vaikka moderni maatalous hyödyntää valtaosaa planeetan pinnasta, sen ympäristöt ovat pääosin huomattavasti köyhempiä. Viimeisen sadan vuoden aikana biomassan määrässä ei ole enää tapahtunut merkittäviä muutoksia, vaan lähinnä laadullisia muutoksia

Biomassan köyhtymisen rinnalla ihmisten elinympäristön aineelliset luomukset ovat sen sijaan kasautuneet huimaa vauhtia. Vuosisadan alussa ihmistuotteiden massa oli 3% biomassasta, mutta näinä vuosina ihmistuotteet ohittavat elävän biomassan. Tässä arviossa biomassaa (johon on laskettu mukaan ihmiset ja kotieläimet) on laskettu kuivapainona, mutta nykykehityksellä ihmistuotteet ohittaisivat biomassan märkäpainonakin jo 2040-luvun kynnyksellä.

Outo tutkimusväite “ääripäiden” ilmastonäkemuksistä mediassa

e2 Tutkimuksen ja Vaasan yliopiston Innolabin tutkimusraportti Ilmassa ristivetoa – Löytyykö yhteinen ymmärrys? ilmestyi marraskuun lopulla. Samannimisessä hankkeessa tutkittiin suomalaisten ilmastoasenteita. Laajalle levinneessä uutisoinnissa, joka seurasi pitkälti STT:n kautta kulkenutta alkuperäistä tutkimustiedotetta, esiintyi hämmentävä väite ilmastonäkemyksiin liittyvistä “ideologisista painotuksista”. Tutkimusuutisoinnissa ilmastonmuutoksen tai ihmisten roolin epäily rinnastettiin suorasukaisesti siihen, että “ihmisten roolia ylikorostetaan ilmastonmuutoksessa”. 

Käytännössä niiden vastaajien, jotka olivat vastanneet ilmastonmuutoksen johtuvan täysin ihmisen toiminnasta, katsottiin siis “ylikorostaneen” ihmisten roolia. Tämä ei kuitenkaan vastaa ilmastotutkijoiden kantaa. Vaikka kaikki ilmastoprosessit ovat väistämättä luvuttomien tekijöiden yhteisvaikutusta, käytännön toimien, politiikan ja moraalisten arvioiden näkökulmasta on aivan yhtä oikein sanoa, että nykyinen ilmastonmuutos on “täysin” tai “pääosin” ihmistoiminnasta johtuvaa. Jokaisen tällaista tutkimusta tekevän pitäisi myös tiedostaa, että kun asiaa kysytään maallikkoyleisöltä, tällaisten vastausvaihtoehtojen perusteella ei voi moisia tulkintoja tehdä. Tutkimuksessa käytetty tulkinta, joka ei edes vastannut sen tueksi otetta tieteellistä lähdettä, on omiaan hämärtämään ilmastonmuutoskeskustelua. 

Tutkimuksen ongelmiin pureutuivat ansiokkaasti kirjoituksissaan mm. ympäristöaktiivi Otto Bruun ja Long Playn Hanna Nikkanen. Nopeasti laajalle levinnyt julkinen kritiikki saikin e2:n korjaamaan tutkimustaan ja tiedotettaan viikonlopun jälkeen. Yle korjasi myös uutisointiaan poikkeuksellisen näkyvästi. Mutta vaikka esimerkiksi Suomenmaa muokkasi 1.12. eli e2:n korjauksen jälkeen ilmestynyttä uutistaan lukijapalautteen jälkeen, kärjekäs otsikko on entisellään. Tutkija Panu Pihkala kommentoi tutkimushankkeen kyselytutkimusta muuten jo aiemmin sekä omilla sivuillaan että Ylen jutussa. Rakenteellinen vaikuttaminen, eli muu toiminta kuin elämäntapavalinnat ja kuluttaminen, esimerkiksi loistavat poissaolollaan.

Tapaus on tuttu esimerkki siitä, miten ongelmallista tutkimustiedotteiden suoraviivainen ja kritiikitön muuttaminen uutisiksi on. Sillä vaikka alkuperäistä tiedotetta ja jopa raporttia muokattaisiin kritiikin myötä, virheellinen tai yksioikoinen uutisointi voi levitä kymmeniin tiedotusvälineisiin, ja ilman kriittistä kansalais- ja tutkijapalautetta niitä tuskin korjataan.

Myös klikkejä kalastavien alkuperäisten otsikkojen muuttaminen olisi siksi tärkeää pelkkien leipätekstikorjausten lisäksi.

Ruokamysteerit-sivusto tarttui samaan asiaan käsitellessään uutisointia MTK:n Ruokien ravitsemus ja ilmastopäästöt -selvitystä. Jälleen tiedotusmateriaali pääsi laajalti läpi uutisointiin sellaisenaan. Sinänsä selvityksessä päädyttiin seuraamaan käytännössä kaiken aihetta koskevan tutkimuksen konsensusta, että runsaasti kasvispainotteinen ruokavalio on aina paras valinta. Mutta tutkimuksen tapa yhdistää terveys- ja ympäristötarkastelua ongelmallisesti valikoiduilla mittareilla, tarkoitushakuistesti rakennetut esimerkkiateriat sekä ongelmallinen tapa verrata ravitsemukselliselta käytöltään aivan erilaisia ruoka-aineita synnytti hämärtävää uutisointia. Niinpä suurelle joukolle lukijoita tästä jää lähinnä muistiin se, että “riisi onkin se suurin ilmastopahis”. 

Tällaisia tapauksia tulee vastaan aika taajaan. Elokuussa BIOS-tutkija Ville Lähde kirjoitti EVA:n kummallisesta tutkimuksesta, jossa puhuttiin koronasta “liikakansoituksen kitkijänä”. Viime vuonna tartuimme elokuisessa uutiskirjeessämme uutisointiin koskien “metsittämistä parhaana ilmastonmuutoksen torjuntakeinona” – tämäkin tavallaan oikea mutta kuitenkin harhaanjohtavasti ilmaistu uutinen pomppaa säännöllisesti esiin sosiaalisessa mediassa edelleen. (Aiheesta vuoden maaliskuisessa uutiskirjeessä myös.) Saman vuoden maaliskuussa perkasimme uutisointia “maailman vihertymisestä” koskevasta tutkimuksesta. Sitten on tietysti naudat, nurmet ja hiilinielut. Kaikki tiedeuutisointi vaatii tarkkuutta, eikä se voi nojata uskottavasti vain tutkimuslaitosten omiin tiedotteisiin. Toimittajilta ja toimituksilta pitää edellyttää sen verran vaivannäköä, että esimerkiksi tiedeyhteisöissä hyvin nopeasti ongelmallisiin tapauksiin puuttuva keskustelu huomioidaan. Se ei ole vaikeaa, eikä se vie järin paljon aikaa. Tätä työtä ei pidä ulkoistaa lukevassa yleisössä oleville tutkijoille ja kansalaisaktiiveille.

BIOS

Kirjeenvaihto kestävästä kehityksestä

Ville Lähde osallistui syksyllä kuvataiteilija ja tutkija Aura Raulon kanssa Agenda Art 2030 -taidetapahtumaan kirjeenvaihdolla, joka käsitteli kestävän kehityksen problematiikkaa. Lähde pureutui ensimmäisessä kirjeessään Sustainable Development Goals -prosessin historiaan ja tavoitteiden herättämään tutkijakritiikkiin. Raulo peräänkuulutti vastauksessaan moraalisten arvojen voimaa, niiden vaalimista ja julistamista. Hän nosti “filosofisen muutoksen” etusijalle ja korosti “kulttuurillisen identiteettikriisin tarvetta”, törmäämistä omien arvojen kestämättömyyteen. Lähde pohti vastauskirjeessään moraalisten arvojen ja käytäntöjen muutoksen välistä suhdetta: 

“Olen usein miettinyt, että suhde kulkee jopa toiseen suuntaan: ovatko tällaiset ”perustat” pikemmin jälkikäteisiä rakennelmia? Pysyvätkö ne pystyssä vasta kun maaperä on valmisteltu, eli kun tarpeeksi suuri määrä ihmisiä on valmis elämään ja toimimaan uudenlaisilla tavoilla? Ja eikö tarvita myös lakeja, instituutioita, sopimuksia ja monia muita kollektiivisen toiminnan tuotteita, jotta tarpeeksi suuri määrä ihmisiä voi toimia niin ilman, että toiminnan pitää joka hetki nojata vakaumukseen tai jaettuihin arvoihin, ideologioihin tai sen sellaisiin? Rutinoitumisessa on puolensa. Arvomuutoksen tai uuden ideologian toiveiden yllä nimittäin roikkuu synkeä pilvi: jos käytännön muutoksessa pitää odottaa ensin, että tarpeeksi suuri määrä ihmisiä jakaa saman maailmankuvan, joudutaan helposti odottamaan maailman tappiin – tässä tapauksessa hyvin kirjaimellisesti.”

Tulevaisuuden Uusimaa

Paavo Järvensivu osallistui lokakuussa Uudenmaan liiton kirjoitussarjaan “Tulevaisuuden monet kasvot”. Omassa kirjoituksessaan “Tarina Uudeltamaalta, jossa opittiin puhaltamaan yhteiseen potkuriin” hän tarkasteli vuosikymmenen alkua ja visioi vuotta 2050 ekologisen jälleenrakennuksen  ajassa, jossa “järjestelmäpäivityksen suunnitteluyksikkö” SUDU on koonnut yhteen tieteen ja politiikan toimijoita siirtymäpolitiikan suunnitteluun.

“Aivan kuin NASA, SUDU muodostettiin parhaista eri tieteenaloja edustavista tutkijoista, joille annettiin tehtäväksi suunnitella miten Suomen infrastruktuuri ja niihin liittyvät käytännöt, eli sosiotekniset järjestelmät kuten energia-, liikenne- ja ruokajärjestelmät, voitaisiin seuraavien vuosikymmenten aikana uudistaa ekologisen jälleenrakennuksen mukaisesti. Yksikkö resursoitiin poikkeuksellisen hyvin, ja koko yhteiskunta seurasi alusta asti hyvin tarkasti ja suurella mielenkiinnolla, miten yksikön työskentely edistyi. Vuoden-parin sisällä alkoikin hahmottua viheliäisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi tarvittavan järjestelmäpäivityksen kokonaiskuva, joka ohjasi julkista keskustelua ja tuotti pitkäjänteisen näkymän teollisuuden ja muun yhteiskunnan tulevaisuuteen.”

Ekologinen jälleenrakennus ja siirtymäpolitiikka

Alussa mainittiin jo siitymäpolitiikan kojelauta ja lausuntomme eduskunnan ympäristövaliokunnalle; molemmat kertovat siitä, mihin siirtymäpolitiikassa on ekologisen jälleenrakennuksen nimissä kiinnitettävä huomiota.

Ekologisen jälleenrakennuksen ja siirtymäpolitiikan hahmottamisessa suosittelemme myös marraskuussa ilmestynyttä Johan Wahlstenin työpaperia “To Assemble Society Anew?”, joka vertaili BIOS-tutkimusyksikön ekologisen jälleenrakennuksen ohjelmaa muihin vastaaviin aloitteisiin maailmalla. Johan oli BIOS-harjoittelijana kuluneena vuonna.

Toimialakohtaisista ilmastotiekartoista 

Teollisuuden toimialat ovat Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) johdolla valmistelleet kukin oman vähähiilitiekarttansa, joiden tarkoituksena on hahmotella, miten teollisuus pääsee vuoden 2035 hiilineutraalisuus-tavoitteeseen. Lokakussa TEM julkaisi tiekarttojen yhteenvedon.

Antti Majava ja Tere Vadén ottivat tiekartat tarkasteluun niiden kokonaisuuden näkökulmasta ja löysivät kaksi ongelmaa, periaatteellisen ja konkreettisen. Tarkastelu julkaistiin lyhyempänä versiona Politiikasta.fi-sivustolla ja pidempänä BIOS-blogissa.

Periaatteellinen ongelma on, että tiekartat on laadittu ehdollisesta näkökulmasta: “jos näin ja näin käy, tavoitteeseen päästään (ja samalla toimiala kasvaa)”. Niissä ei ole tarkasteltu tapausta, jossa ehdot eivät toteudu, eikä myöskään ehtojen toteutumattomuuden todennäköisyyttä (toisin sanoen tiekarttojen päästöpolkujen riskejä).

Konkreettinen ongelma on, että kolmen suuren toimialan, metsä-, energia- ja kemianteollisuuden, tiekartat edellyttävät biomassojen käytön rajua lisäystä. Tiekarttojen päästöpolkujen toteutumiseksi joko metsien kasvun on kiihdyttävä radikaalisti, biomassoja on tuotava moninkertaisesti enemmän tai jonkin uuden biomassalajin tuotannossa on tapahduttava läpimurto.

Tähän sisältyy kolme riskiä

1. Kestävien biomassojen saatavuus on aina rajallinen.
2. Biomassojen kestävyyden todentaminen on haasteellista.
3. Biomassajakeiden sääntely tulee todennäköisesti muuttumaan.

Metsäteollisuuden, energiateollisuuden ja kemianteollisuuden tiekarttojen vaatimat puukuutiot olisivat yhteensä lähes koko metsien vuosikasvun verran. Hakkuumäärien nostaminen lähelle vuosikasvua johtaa puuvarantojen, hiilinielujen ja -varastojen nopeaan alenemiseen sekä biodiversiteettikadon kiihtymiseen. Metsäteollisuus kertookin tiekarttansa pohjaavan Luonnonvarakeskuksen tuottamaan malliin, jossa metsien kasvua lisätään huomattavasti intensiivisemmällä metsänhoidolla.

Riskien toteutuessa metsä-, kemian- ja energianteollisuus saattavat tulevaisuudessa kilpailla tavoitteidensa kannalta liian pienestä puubiomassan määrästä samaan aikaan, kun muualla maailmassa halvan vähähiilisen sähkön myötä otetaan loikka niin vähäpäästöisyyden kuin teollisuuden kilpailukyvynkin suhteen.

Työn tulevaisuudesta

Tero Toivanen osallistui lokakuussa Nesslingin ja Koneen säätiöiden sekä Ympäristötiedon foorumin Ympäristödialogeja-sarjan tilaisuuteen “Mitä tapahtuu työlle ekologisessa jälleenrakennuksessa?” Tero kirjoitti tapahtumaan kuuluvaan Minä väitän -sarjaan tekstin “Työtä ja työllisyyttä on ohjattava ekologisella siirtymäpolitiikalla”.

“Siirtymäpolitiikassa työtä häviää, mutta on todennäköistä, että kokonaisuutena työvoiman tarve pikemminkin lisääntyy. Tekeviä käsiä ja suunnittelevia aivoja tarvitaan vähähiilisessä maataloudessa, rakennusten energiatehokkuushankkeissa, liikenne- ja energiajärjestelmien suunnittelussa, metsien ennallistamisessa ja kalastuksessa – vain muutama esimerkki mainitakseni.

 

Työllisyyssiirtymä kytkeytyy elimellisesti koulutus- ja sosiaalipolitiikkaan. Oikeudenmukaisen siirtymän mukaisesti työnsä menettäviä työntekijöitä on tuettava sosiaaliturvalla ja uusiin tehtäviin valmistavalla koulutuksella. Mikäli työtä ei synny markkinaehtoisesti, voi julkinen valta suunnata työvoimaa jälleenrakennustöihin esimerkki työpaikkatakuuohjelmalla. Nämä ratkaisut parantavat siirtymän sosiaalista hyväksyttävyyttä.”

Karoliina Lummaa “Sotkuiset maailmat” teoksen toimittajana

BIOS-tutkija Karoliina Lummaa oli mukana vuosina 2015–2018 toimineessa Sotkuiset maailmat -hankkeessa, jonka työhön pohjautuva samanniminen teos ilmestyi syksyllä Nykykulttuuri-sarjassa. Karoliina oli toinen teoksen toimittajista ja kirjoitti siihen johdatustekstit Elsi Hyttisen kanssa sekä oman artikkelinsa “Antroposeenidokumentit ympäristömuutosten ja kulttuuristen muutosten todisteina.”

WISE-hankkeen blogissa

Kollegamme Tapio Reinekoski kirjoitti lokakuussa ilmastoasiantuntemuksesta kuntahallinnossa. Liina-Maija Quist taas tarkasteli omassa kirjoituksessaan kansalaisaktiivisuutta Teksasissa koronavuoden aikana. 

BIOS mediassa ja esiintymässä

Emma Hakala kommentoi lokakuisessa Ylen jutussa turvallisuuspolitiikan muuttuvia haasteita. Ville Lähde selitti Ylioppilaslehden jutussa bruttokansantuotteen problematiikkaa hallitsevana yhteiskuntakehitystä ohjaavana mittarina. Tero Toivanen keskusteli tästä ja muista aiheista lokakuisessa Paradigman muutos -tilaisuudessa.

Ville Lähde oli keynote-puhuja lokakuussa Pirkanmaan ruokafoorumin avajaistilaisuudessa ja esiintyi marraskuussa Ekosäätiön paneelikeskustelussa “Ilmastohätätila ja kriisinhallinta” Helsingissä. Joulukuussa hän kommentoi Helsingin Sanomissa ilmastonmuutoksen tilaa koronapandemian aikana.

Lopuksi

Syyskuisessa London Review of Booksissa Bee Wilson loi katsauksen vehnän, tärkeimmän viljelykasvin, kulttuurihistoriaan. Suosittelemme Janne Säynäjäkankaan ja Ville Kellokummun lokakuista artikkelia “Biotaloutta vai kuitupuukapitalismia?” Politiikasta.fi -lehdessä. Lucas Joel otti marraskuisessa The New York Timesin jutussaan vinkeän tulokulman menneeseen joukkosukupuuttoon. Thomas Oudman tarttui marraskuisessa esseessään David Attenboroughin jäähyväisdokumentin tiettyihin ongelmallisiin väitteisiin. Jenni Frilander kävi marraskuisessa Ylen jutussaan taas läpi ansiokkaasti luonnon monimuotoisuuden problematiikkaa lainsäädännön kannalta.

The New York Times julkaisi joulukuussa hienon Alexandra Keemanin kirjoittaman kirjailija Jeff VanderMeerin henkilökuvan. Ja niin & näin -lehden joulukuun numeron teemana on “Jäte”. Mukana on muun muassa Yrjö Hailan merkittävä essee, joka selventää “nielujen” ja “lähteiden” käsitteistöä, joka on olennaista ekologisten järjestelmien toiminnan hahmottamiselle ja nyky-yhteiskuntien aineenvaihdunnan omaleimaisuuden ymmärtämiselle.

BIOS-uutiskirje 12/2020. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!