Tervetuloa lukemaan elokuun 2019 BIOS-uutiskirjettä! Uutiskirjeet lähetetään tilaajille sähköpostitse ja arkistoidaan tähän blogiin. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!
Metsää Kvikkjokk-Kabla suojelualueella. Kuva Tere Vadén.
MAAILMALTA
Onko metsittäminen paras tapa torjua ilmastonmuutosta?
Science-lehdessä julkaistiin heinäkuun alussa artikkeli, jossa arvioitiin metsänistutuksen globaaleja mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillintään. Tutkimuksesta uutisoitiin näkyvästi maailmalla ja Suomessa, ja viesti oli innostunut: puiden istuttaminen onkin tehokkain ja halvin keino hillitä ilmastonmuutosta! Lapin Kansassa jopa intouduttiin toteamaan, että “suhteellisen pienellä maailmanlaajuisella metsän pinta-alan lisäämisellä hiilidioksidin määrä pystyttäisiin palauttamaan esiteolliselle tasolle ja pysäyttämään hallitsematon ilmaston lämpeneminen.” Tutkimus oli tärkeä ja uraauurtava, mutta tiedeviestintä osoittautui jälleen vaikeaksi lajiksi, sillä lehtijuttujen perusteella moni lukija sai asiasta virheellisen kuvan.
Tutkimuksessa kehitettiin uusia menetelmiä kartoittaa metsittämisen potentiaalia koko maailmassa ottaen huomioon alueellisia eroja. Menetelmällistä kehitystyötä on kiitetty laajasti. Tutkimus osoittaa, että IPCC:n esittämä tarve uusien metsien alalle, noin miljardi hehtaaria, on ainakin laskennallisesti saavutettavissa. Tämä vastaa noin 11 prosenttia planeetan maapinta-alasta, mutta hyvä uutinen on se, ettei se söisi esimerkiksi nykyistä ruuantuotantoon käytettyä alaa (tutkimuksessa tosin arvioidaan, että laidunmaille voitaisiin istuttaa jonkin verran metsää).
Conversationin artikkelissa kuitenkin huomautetaan, että arvio hiilensidonnan potentiaalista (205 Gt) on monin verroin suurempi kuin IPCC:llä ja muissa tutkimuksissa. Vaikka siis arvioita metsäalan koosta on kiitetty, sen vaikutuksia on kriitikkojen mukaan reilusti yliarvioitu. Lisäksi vaikka arvio olisi kohdallinen, tuo hiilivarasto toteutuisi vasta yli sadan vuoden kuluessa metsien ikääntyessä. Eikä aikaa odotteluun ole.
Ennen kaikkea, koska globaaliksi tavoitteeksi täytyy asettaa negatiiviset päästöt, ei metsittäminen voi edes tällä optimistisella tasolla korvata päästövähennyksiä. Kumpienkin pitää onnistua. Tutkija Stefan Rahmstort muistutti Twitterissä, että tutkimuksen arvioimalla tasolla uudet metsät imisivät hiiltä 2–4 Gt vuodessa, kun nykyinen päästötaso on 11 Gt vuodessa. Siksi on yksinkertaisesti harhaanjohtavaa sanoa, että metsittäminen on “paras tapa” torjua ilmastonmuutosta – ja tutkimusryhmän jäseniä onkin kritisoitu huolimattomasta viestinnästä tässä kohtaa.
National Geographicin jutussa ilmastotutkija Glen Peters viittaa uuteen Naturessa julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan jo nyt olemassa oleva fossiili-infrastruktuuri vaarantaa ilmastotavoitteet. Yhtään ei pitäisi rakentaa lisää, ja olemassa olevaa pitäisi purkaa reippaasti ennen normaalin käyttöiän loppua. Metsittämällä ei tätä kuviota muuteta.
Samassa jutussa tutkimusryhmän seniori Tom Growther muistuttaa itsekin sekä päästöleikkausten että olemassa olevien metsien suojelun tarpeesta. Uudelleenmetsittämisen lisäksi pitäisi tietysti saada metsäkato loppumaan siellä, missä sitä tapahtuu. Lisäksi ilmastonmuutos näyttää myös heikentävän globaalilla tasolla metsittymisen mahdollisuuksia, vaikka joillain alueilla ne voivatkin parantua.
Tutkimus on siis tärkeä, ja se antaa toivoa pitkälle tulevaan, kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuus täytyisi saada laskemaan turvallisemmalle tasolle. Se ei kuitenkaan missään nimessä osoita, että päästövähennyksistä voitaisiin livetä metsittämisen nimissä – kuten monet Suomessakin unelmoivat.
BIOS
Onnistuuko talouskasvun ja luonnonvarojen kulutuksen irtikytkentä?
Alue ja ympäristö -lehden kesäkuussa ilmestyneessä numerossa julkaistiin BIOS-tutkimusyksikön vertaisarvioitu tutkimusartikkeli “Onnistunut irtikytkentä Suomessa?” Kuten uutiskirjeemme lukijat tietävät, artikkeliin perustuva essee julkaistiin jo aiemmin keväällä Versus-lehdessä.
Kävimme laajasti läpi kansainvälistä tutkimuskenttää selvittääksemme, miltä ajatus talouskasvun ja luonnonvarojen kulutuksen “irtikytkennästä” vaikuttaa tutkimustiedon valossa. Irtikytkennällä tarkoitetaan sitä, että luonnonvarojen kulutus tai jokin ympäristöhaitta kasvaa hitaammin kuin talous (suhteellinen irtikytkentä) tai pysyy vakaana tai laskee talouden kasvaessa (absoluuttinen irtikytkentä). Lopputulema oli, että nykyisten merkittävien ympäristö- ja luonnonvarakriisien vaatimassa aikataulussa riittävän suuri absoluuttinen irtikytkentä näyttää mahdottomalta. Toteamme, että tämän vuoksi irtikytkentä ei ole toimiva käsite ohjaamaan politiikkaa.
Ville Lähde kertoi tutkimuksestamme Suomen Kuvalehden haastattelussa 23.7.:
“Myös suomalaisten elintaso nojaa luonnonvarojen virtauksiin muualta maailmasta. Korkealla pysyvä aineellinen kulutus vauraissa maissa luo myös kestämättömän esimerkin tavoiteltavaksi niille lukemattomille ihmisille, jotka ovat nousseet tai nousevat köyhyydestä.”
Ilolla panimme merkille tämän uuden irtikytkentää käsittelevän tutkimusraportin, jossa on tehty niin ikään laajaa tutkimuskirjallisuuden kartoitustyötä.
Miten maailman nälkä voitetaan?
Samassa Alue ja ympäristö -lehden numerossa ilmestyi Ville Lähteen vertaisarvioitu katsausartikkeli “Mitä maailman nälän voittaminen vaatii?” Versus-lehti julkaisi heinäkuussa hänen esseensä “Miten maailman nälkä voitetaan?”, joka tiivistää artikkelin ajatukset. Lähde käy läpi arvioita nälkäisten määrästä ja nälkäkehityksestä sekä niitä kritisoivia näkemyksiä. Hän esittelee ruokaturvaa ja ruokajärjestelmiä koskevaa tutkimusta, joka kyseenalaistaa yksioikoisen näkemyksen nälän torjumisesta tuotantoa lisäämällä. Sen sijaan hän pureutuu nälän, köyhyyden ja turvattomuuden yhteen nivoutuneisiin syihin ja peräänkuuluttaa oikeudenmukaisempaa kansainvälistä kauppaa sekä tuottajien asemaa ja itsemääräämisoikeutta korostavaa ruokapolitiikkaa.
“YK:n vaatimus, että tarvitsemme 50 prosenttia lisää ruokaa vuosisadan puoliväliin mennessä, on tästä syystä ongelmallinen. Se ei nimittäin kuvaa ruoan todellista tarvetta vaan ennakoi ruoan ostovoimaisen kysynnän kasvua. Toisin sanoen se ei vastaa kysymykseen ”miten maailman nälkä voitetaan?” vaan kysymykseen ”kuinka paljon ruoan kysyntä lisääntyisi nykyisen kaltaisen ruokajärjestelmän jatkuessa?” Vaikka tuotannon lisääminen siis onnistuisi, nälkä ei loppuisi maailmasta, jos ruokajärjestelmän peruspiirteet pysyvät ennallaan.”
Keskustelua kestävyydestä
Kuten BIOS-työtä seuranneet tietävät, vuoden 2019 YK:n kestävän kehityksen raportin laatimisprosessia varten kirjoittamamme taustadokumentti sai viime vuonna aikaan melkoisen julkisuusmylläkän. Terra-lehti julkaisi heinäkuussa dokumentin vastaanottoa koskevan koosteen, joka sisälsi päätoimittaja Hannu Linkolan pitkän johdannon sekä Paavo Järvensivun ja Tero Toivasen kirjoituksen lisäksi kolme kutsuttua tutkijakommenttia. Hannu Linkola haki johdannossaan koko tapauksesta oppituntia nykyiseen tiedeviestintään:
“Tiedonkulun uusista rakenteista ja logiikoista on tullut huolestuttavine oheisvaikutuksineenkin realiteetti, jonka kanssa ja jonka sisällä tutkijoiden pitää osata elää ja kommunikoida. Tässä suhteessa BIOS:n kaltaiset itsenäiset, aktiivisesti sosiaalista mediaa ja verkkoviestintää hyödyntävät, tutkimuksen ja yhteiskunnan välille joustavasti asemoituvat tutkimusryhmät ovat optimaalisessa asemassa. Niiden näyttämää esimerkkiä on pystyttävä kuitenkin noudattamaan myös vakiintuneiden tieteenala- ja yliopistorakenteiden puitteissa.”
Tekojen ja valintojen merkityksistä BIOS-blogissa
BIOS-blogissa julkaistiin kesäkuun alussa Karoliina Lummaan paljon luettu ja kiitetty essee “Tekojen ja valintojen merkityksistä”. Siinä hän luotaa viimeaikaista keskustelua ihmisten elämäntapa- ja kulutusvalinnoista sekä niihin liittyvästä monensorttisesta moralisoinnista ja väheksynnästä, josta esimerkiksi ilmastolakkoilevat koululaiset ovat saaneet oman osansa. Lummaa kohtaa syytteet “hyvesignaloinnista” pureutumalla siihen, miten yksilöiden ja yhteisöjen elämänvalinnat ovat osa elämän merkityksellisyyden kokemusta, yhteisöjen lujittamista, monisyistä identiteetin rakentamista ja tärkeä osa toimintakyvyn säilyttämistä vaikeassa tilanteessa – eikä niitä siksi voi mielekkäästi tarkastella ja laskeskella erillisinä tekoina jonkinlaisella tehokkuuskalkyylillä.
“Samalla kun ihmiset kyselevät, mitä kukin yksilö, yhteisö ja taho voi tehdä tai on velvollinen tekemään, ihmiset ovat totuttelemassa ajatukseen siitä, että jokaisella teolla on kytköksensä ympäristön tilaan ja resurssien riittävyyteen. Käytännössä todistamme siis sellaisen luontokäsityksen rapautumista, jossa luonto on itseään korjaava loputtomien resurssien tarjoaja. Yhtä lailla neuvottelemme parhaillaan uudenlaisista tavoista olla ihmisiä ja ihmisyhteisöjä ei-inhimillisen luonnon kanssa, ei sen yläpuolella.”
Seminaari ympäristöturvallisuudesta
BIOS järjesti yhdessä Ulkopoliittisen instituutin, Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen kanssa sarjan ympäristöturvallisuuden työpajoja. Päätösseminaari järjestettiin 19.6., ja puheenvuorot ovat katsottavissa verkossa. Työpajasarjan loppuraporttiin voi tutustua BIOS-tutkimusyksikön sivuilla.
Kirjoitus Nielu-taidenäyttelyyn
Kuten viime uutiskirjeessä kerroimme, BIOS osallistui kesällä järjestettyyn Nielu-taidenäyttelyyn Haltian luontokeskuksessa. Karoliina Lummaa, Ville Lähde ja Tere Vadén kävivät esiintymässä paikan päällä, ja Karoliina kirjoitti näyttelyn sivuille esseen “Metsän nielu”.
“Metsän kehojen ja ihmiskehojen ja niiden nielujen ajatteleminen voi johdatella kohti muutosta, jossa metsää ei nähdä enää ihmiskeskeisesti ansainnan alueena tai ihmisen hallitsemien tapahtumien paikkana. Ajallisesti kauaskantoiset prosessit sekä mikroskooppiset, ihmissilmin näkymättömät eliöt tulisivat ehkä huomioiduiksi. Metsä olisi tarkasteltavissa merkeistä ja merkityksistä sekä niiden lukemiseen kykenevistä olioista koostuvina paikkoina, joilla on omat historiansa. Ihmisen kokemus metsästä olisi aistimellisempi, alttiimpi.”
Artikkeli kulttuurisesta jätteentutkimuksesta
Jätteistä tehdään tänä päivänä runsaasti yhteiskuntatieteellistä ja humanistista tutkimusta. Karoliina Lummaa esitteli kulttuurista jätteentutkimusta kirjallisuudentutkijoille tutkimusartikkelissaan “Kuinka lukea jätettä: Pois-halutun aineen olemus ja jäsennykset Jukka Viikilän runoudessa”, joka ilmestyi Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen numerossa 2/2019.
BIOS tiedotusvälineissä
Ville Lähteen kirjoitus “Tulevaisuus ei ole vaakakupissa” ilmestyi kesän Maailman kuvalehdessä. Numero ilmestyi parahiksi Maailma kylässä -festivaalille, jonka aikana Lähde oli myös haastateltavana ruokaturvasta Kyläradiossa.
LOPUKSI
Kesän aikana olemme lukeneet muun muassa Thomas Pikettyn kirjoitusta ilmastonmuutoksen hillinnän ja eriarvoisuuden vastustamisen kohtalonyhteydestä, Fingon Outi Hakkaraisen koostetta Green New Dealista ja muista uusista yhteiskunnallisista visioista, Helsingin Sanomien hienoa verkkojuttua ruoantuotannosta ja ilmastosta, sekä Steve Keenin kritiikkejä William Nordhausin tekemiä ilmastonmuutoksen hinnan arvioita kohtaan.