19.5.2020
UUTISKIRJE 5/2020 Toukokuun BIOS-uutiskirje poikkeaa rakenteeltaan aiemmista, sillä edellisen uutiskirjeen jälkeen kaikki tutkimusyksikkömme julkaistu työ on käsitellyt tavalla tai toisella käynnissä olevaa pandemiaa, sen hillintätoimia ja niiden vaikutuksia yhteiskuntiin. Tällä kertaa uutiskirjettä ei ole siksi tuttuun tapaan jaettu temaattisiin osioihin. 

Toukokuun BIOS-uutiskirje poikkeaa rakenteeltaan aiemmista, sillä edellisen uutiskirjeen jälkeen kaikki tutkimusyksikkömme julkaistu työ on käsitellyt tavalla tai toisella käynnissä olevaa pandemiaa, sen hillintätoimia ja niiden vaikutuksia yhteiskuntiin. Tällä kertaa uutiskirjettä ei ole siksi tuttuun tapaan jaettu temaattisiin osioihin. 

Totta kai olemme tällä välillä jatkaneet työtä myös muiden aiheiden parissa, ja seuraavassa uutiskirjeessä on luvassa asiaa muun muassa ruokajärjestelmien kriisialttiudesta. Eivätkä ympäristö- ja luonnonvarakriisit ole tietenkään mihinkään poistuneet koronakriisin aikana. Seuraamme niitä koskevia uutisia ja tutkimusta päivittäin. Tuttuja Maailmalta-katsauksia jatketaan seuraavissa uutiskirjeissä.

Nyt kuitenkin olemme historiallisesti kriittisellä hetkellä, jolloin huomion keskittäminen on tärkeää. Kun yhteiskunnat kamppailevat siitä, millä tavalla koronakriisin aikainen ja sen jälkeinen elvytys toteutetaan, määritetään tulevien vuosien politiikan reunaehtoja. Elvytys voi joko rakentaa ekologisen jälleenrakennuksen edellytyksiä tai muodostaa kohtalokkaita esteitä siirtymäpolitiikalle. Nyt tehdään konkreettisia päätöksiä siitä, otetaanko politiikan ja talouden aikajänteeksi seuraavat pari kolme vuotta vai päädytäänkö pandemiakriisin motivoimina aidosti suunnittelemaan pitkäjänteisempää toimintaa. Taloudellisten instituutioiden rooleista, Euroopan yhtenäisyydestä ja globaalista solidaarisuudesta tehdään kauaskantoisia päätöksiä kuluvan vuoden aikana. 

Olemme usein käyttäneet “polkuriippuvuuden” käsitettä puhuessamme esimerkiksi teknologisen infrastruktuurin kehitystä ohjaavasta voimasta. Polkuriippuvuutta synnytetään myös taloudellisilla ja poliittisilla päätöksillä. Historiallisina saranahetkinä rakennetaan tulevia vuosikymmeniä. Onko edessä ekologisen siirtymäpolitiikan menetetty vuosikymmen, vai antaako kriisi mahdollisuuden ymmärtää sen välttämättömyys? Tällaisiin kysymyksiin BIOS-tutkimusyksikön työ on etsinyt vastauksia viime kuukausina.

Kuva Paavo Järvensivu.

Edellisessä uutiskirjeessä mainittujen kirjoitusten “Ekologinen jälleenrakennus epävarmassa maailmassa” ja “Koronakriisin taloudellinen hallinta” teemoja käsiteltiin kolmessa podcast-keskustelussa huhti-toukokuussa. BIOS-harjoittelija Venla Lankinen haastatteli Ville Lähdettä BIOS-podcastissa 10.4. ensin mainitun kirjoituksen teemoista, ja Tero Toivasta ja Paavo Järvensivua jälkimmäisen teemoista podcastissa 4.5. Toivanen ja Järvensivu olivat keskustelemassa myös 20.4. julkaistussa Kalevi Sorsa -säätiön podcastissa “Yhteiskunnan kriisit ja niihin sopeutuminen”. Tämän lisäksi Ville Lähde esitteli BIOS-näkemyksiä 11.5. julkaistussa Elokapinan asiantuntijavieraan haastattelussa.

Tero Toivanen käsitteli koronakriisin herättämiä kysymyksiä laajasti Tiede & Edistys -lehden pääkirjoituksessa “Kuka haluaa takaisin normaaliin?”, jossa hän nosti esiin myös pandemiakeskustelun keskittymisen vauraiden vanhojen teollisuusmaiden kohtaloihin: 

“Koronakeskustelu on ollut tähän saakka jopa häpeällisen länsikeskeistä. Paradoksaalisesti siis globaaliksi kehystetyn pandemiaongelman käsittely on ollut kaikkea muuta kuin globaalia. Erityisesti globaali etelä on puuttunut keskustelusta lähes täysin. Vaihtoehtoisesti on luotu kehys, jonka mukaan globaalin etelän mailla on kädessään kaksi erityistä koronavalttia: nuori väestö, johon virus ei vaikuta yhtä pahoin kuin läntisten maiden vanhenevaan väestöön, ja kuumuus, jossa viruksen leviämisen edellytykset ovat heikommat. Vaikka molemmat väitteet ovat virologisesti päteviä, ovat ne täysin irti globaalin etelän yhteiskunnallisesta todellisuudesta ja harhaanjohtavuudessaan vahingollisia politiikkatoimille, joita globaalin pandemian hillitseminen edellyttäisi.”

*

BIOS-tutkijat ovat myös osallistuneet aktiivisesti keskusteluun koronakriisin torjunta- ja hillintätoimista. Paavo Järvensivu esiintyi kutsuttuna lausunnonantajana eduskunnan talousvaliokunnalle 24.4. sekä valtionvarainvaliokunnalle 28.4. Kummassakin tilaisuudessa käsiteltiin valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021–2024. Ensimmäinen lausuntomme julkaistiin myös BIOS-blogissa. Korostimme lausunnoissamme talouspoliittisen näkökulman laajentamista kapeasti ymmärretystä “kestävyysvajeesta” kokonaisvaltaisempaan riskien hallintaan, jossa huomioidaan yhteiskunnan kyky torjua ympäristö- ja luonnonvarakriisejä ja sopeutua niihin tavalla, joka pitää huolta yhteiskunnallisesta vakaudesta. Kritisoimme paitsi ympäristönäkökulmien olematonta roolia selonteossa myös sitä, miten etenkin keskuspankkien muuttunut rooli sekä muutokset eurooppalaisessa talouskeskustelussa jäivät huomioimatta selonteossa. Vaarana on, että Suomi sitoo itsensä talouspoliittiseen kehykseen, joka on aikansa elänyt.

“Selonteosta ja valtiontalouden kestävyysvajeen käsittelystä jää täysin huomiotta rahatalouden institutionaalinen ja poliittinen ulottuvuus. Puute on räikeä, kun otetaan huomioon, minkälaisen roolin euroalueen uudet talousmekanismit ja erityisesti keskuspankki ovat ottaneet etenkin vuoden 2008 kansainvälisen finanssikriisin jälkeen. Keskuspankit ovat pitäneet muun muassa määrällisen helpottamisen toimillaan ja korkopolitiikallaan markkinoiden rattaat pyörimässä ja huolehtineet julkisten talouksien maksukyvystä. Tästä huolimatta selonteko ei mainitse keskuspankkeja sanallakaan.”

WISE-tutkimushanke, jossa BIOS on mukana, julkaisi oman politiikkasuosituksensa 22.4. Siinä peräänkuulutetaan sellaisten asiantuntijatiedon rakenteiden luomista, jotka auttaisivat paitsi kriisitilanteessa toimimista myös ennen kaikkea kriisitilassa tehtävien päätösten luomien polkuriippuvuuksien tunnistamista. Suosituksissa korostetaan myös normaalitilanteessa “tehottomalta” vaikuttavan liikkumavaran ja päällekkäisyyden tärkeyttä yhteiskunnan instituutioissa, sillä ne mahdollistavat luovaa sopeutumis- ja mukautumiskykyä. Ajatus virtaviivaistetusta normaalitilasta ei toimi maailmassa, jossa peräkkäisten, yhtaikaisten ja toisiaan vahvistavien kriisien todennäköisyys kasvaa.

*

BIOS-blogissa julkaistiin toukokuussa myös kaksi tärkeää elvytystoimia ja siirtymäpolitiikkaa kommentoivaa kirjoitustamme. 11.5. julkaistu kannanotto “Energiaelvytys” oli suunnattu ennen kaikkea elvytystoimia pohtiville ministeriöiden työryhmille. Kannanotossa lueteltiin konkreettisia energiasektorille suunnattavia toimenpiteitä, joilla olisi sekä elvyttävä että kasvihuonekaasupäästöjä leikkaava vaikutus. On selvää, että Suomen energiantuotannon kehityksen päälinjan täytyy olla polttamattomassa tuotannossa, josta kannanotto nostaa esiin ennen kaikkea tuulivoiman mahdollisuudet sekä sen rinnalla ei-fossiiliset kaasut ja energiankäytön tehostamisen. Energiaelvytyksen teemoja pohditaan myös jo kuudennessa BIOS-podcastissa, jossa äänessä ovat Venla Lankinen, Antti Majava ja Tere Vadén.

Vesa Vihriälän johtama taloustyöryhmä julkaisi 8.5. raporttinsa Talouspolitiikan strategia koronakriisissä. BIOS kommentoi tätä “kipupakettia” tuoreeltaan 13.5. julkaistussa kannanotossaan, joka kiinnitti huomiota erityisesti ennakoitujen sopeutumis- ja leikkaustoimien muodostamaan vaaraan:

“Vihriälän raportti linjaa selkeästi, että vaadittavia talouden rakennemuutoksia ja sopeuttamista koskeva poliittinen suunnittelu ja päätöksenteko on aloitettava välittömästi, tai muuten politiikalle aiheutuu ”uskottavuusongelma” (s. 95). Tässä mielessä raportti voi hyvinkin muotoutua suomalaisen koronakeskustelun kulminaatiopisteeksi, jossa koronakriisin alkuvaiheen poliittisesta yhteisymmärryksestä – niin sanotusta lipun ympärille käpertymisestä – irrottaudutaan ja 2020-luvun politiikka ohjataan edellisen “menetetyn vuosikymmenen” tapaan kiistelyyn talouden sopeutuksista ja leikkausten kohteista.”

Kritisoimme kannanotossa edellä mainittua kapeaa käsitystä kestävyysvajeesta sekä kyseenalaistamme sen, miten huoli velkaantumisesta ohittaa huolen yhteiskunnan perustavammasta ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä. Sopimuksenvaraiseen velkakattoon ripustautuva Vihriälän ryhmän raportti peräänkuuluttaa “resilienssiä ja kriisinsitetokykyä” mutta ehdottaa toimintalinjaa, joka pikemminkin heikentää niitä.

“Riskien arvioinnin näkökulmasta voidaan asettaa jälleen yksinkertainen kysymys: ollaanko vuoden 2030 Suomessa tyytyväisiä, jos velkasuhde on kurottu 90 prosenttiin mutta samalla on heikennetty leikkauspolitiikalla suomalaisen yhteiskunnan ja tulevien sukupolvien edellytyksiä kohdata yhä tiheneviä viheliäitä kriisejä? Onko todella niin, että juuri ”kohtuullinen velkaantuneisuus” on järkevin näköala turvata yhteiskunta esimerkiksi tulevilta pandemioilta tai kasvavilta ilmastomuutoksen aiheuttamilta vaikutuksilta? Miksi talouspolitiikkaa pitäisi ohjata juuri 90 prosentin velkasuhde? Miksei 100 prosenttia, joka voi olla yhtä hyvin kaikkialla euroalueen kasvavien velkamäärien kanssa sopusoinnussa? Miksi hirttää talouspolitiikka ja julkisen talouden suunnittelu ensisijaisesti abstraktiin velkasuhdetavoitteeseen aikana, jolloin Suomen muiden maiden ohella on toteutettava historiallisen nopeat päästövähennystoimet? Ympäristötutkimuksen näkökulmasta ei juuri ole epäselvyyttä, että ilmastoimissa epäonnistuminen tuottaa yhteiskunnille julkisvelan kasvua suuremman torjuttavan riskin.”

Toukokuussa harjoittelijakautensa päättänyt BIOS-harjoittelija Venla Lankinen kirjoitti BIOS-blogiin kaksi ajankohtaista kirjoitusta EU:n vihreän kehityksen ohjelman tulevaisuudesta. “Miten Euroopan Green Dealin käy koronakriisissä?” (5.5.) kartoittaa koronakriisin aikaisia Green Dealia puolustavia ja sitä vastustavia kantoja sekä sitä, miten kriisi on viivästyttänyt ohjelman toimeenpanemista. Vaikka kannanotot ovat pääosin olleetkin puolustavia, käytännössä toimia on siirretty tulevaisuuteen. Tätä taustoittava kirjoitus “EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä” esittelee niin sanottua EU-taksonomiaa, jonka on tarkoitus muodostua merkittäväksi taloudellisen toiminnan kestävyyskriteeristöksi.

*

Näinä poikkeuksellisina aikoina on ilmeistä, että ihmiset haluavat ja jaksavat lukea aiempaa enemmän ja syvällisempiä analyysejä. Tähdellisen luettavan poimiminen voi kuitenkin olla työn ja tuskan takana. Siksi edellisen uutiskirjeen tapaan esittelemme joukon kirjoituksia, jotka ovat mielestämme nyt erityisen arvokasta luettavaa

Adam Toozen “The Pandemic Has Ended the Central Bank Myth” auttaa ymmärtämään, minkä takia Saksan perustuslakituomioistuimen taannoinen päätös on niin kriittinen EU:n tulevaisuuden kannalta. Toozen kirjoitus selittää myös perusteellisesti keskuspankkien muuttuneen roolin merkitystä viime vuosina. Suosittelemme myös Antti Ronkaisen kirjoitusta mainitusta päätöksestä.

Kysymys koronakriisin vaikutuksesta ilmastopäästöihin nousee yhä uudelleen esiin julkisuudessa. Keskustelu on osoittanut, miten vaikeaa ilmastonmuutoksen torjunnan mittakaavaa on hahmottaa. Samalla koronakriisi on konkretisoinut, miten suuri ero on hetkellisellä kulutuksen notkahduksella ja pitkäjänteisillä ilmastotoimilla, jotka pyrkivät pysyvään tuotanto- ja kulutustapojen muutoksiin. Koska kertaus on opintojen äiti, perusasioiden äärelle on hyvä palata näissä Carbon Briefin ja Gristin artikkeleissa. 

Koska pandemia hämmentää meitä kaikkia, suosittelemme lämpimästi Ed Youngin artikkelia “Why the Coronavirus is so Confusing?Atlantic-lehdessä. Se käy läpi koronaviruksen ja sen aiheuttaman COVID-19-taudin ominaispiirteiden lisäksi läpi aiheeseen liittyvän tutkimuksen, viestinnän ja informaation tulkinnan problematiikkaa. Artikkeli käy ansiokkaasti kiinni kysymyksiin, jotka liian usein pelkistyvät yksiulotteiseksi auktoriteettiuskon ja epäilyn vastakkainasetteluksi. Sigal Samuel taas kokoaa yhteen Voxin artikkelissa olennaisia kysymyksiä teollisen eläintuotannon ja tartuntatautien yhteyksistä. 

Helsingin yliopiston tutkija Daria Krivonos kirjoittaa ukrainalaisten vierastyöläisten asemasta ja ristiriitaisesta kohtelusta Suomessa. Ari Elmeri Hyvönen ja Tapio Juntunen kirjoittavat Kalevi Sorsa -säätiön blogissa Suomen kriisinsietokyvystä ja peräänkuuluttavat normaaliaikojen “tehokkuusajattelun” yli kurottavaa perspektiiviä. He muistuttavat, että kansalaisten todellisten vaikutusmahdollisuuksien edistämistä ei voi korvata kosmeettisella “osallistamisella”. 

Lopuksi suosittelemme science fiction -kirjailija Kim Stanley Robinsonin esseetä “The Coronavirus Is Rewriting Our Imaginations”. Ajatelkaa tulevaa.

“We’re now confronting a miniature version of the tragedy of the time horizon. We’ve decided to sacrifice over these months so that, in the future, people won’t suffer as much as they would otherwise. In this case, the time horizon is so short that we are the future people. It’s harder to come to grips with the fact that we’re living in a long-term crisis that will not end in our lifetimes. But it’s meaningful to notice that, all together, we are capable of learning to extend our care further along the time horizon. Amid the tragedy and death, this is one source of pleasure. Even though our economic system ignores reality, we can act when we have to. At the very least, we are all freaking out together. To my mind, this new sense of solidarity is one of the few reassuring things to have happened in this century. If we can find it in this crisis, to save ourselves, then maybe we can find it in the big crisis, to save our children and theirs.”