1.6.2021
Uutiskirje 6/2021 Tervetuloa kesäisen uutiskirjeen pariin. Saa nähdä, sataako tämän tullessa, mutta pääskysiä joka tapauksessa pyörii ikkunan takana tätä kirjoittaessa. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä! Maailmalta Kansainvälisen energiajärjestön raportti lyö fossiilitaloutta kasvoille Loppukevään eittämättä merkittävin ilmastopoliittinen uutinen oli Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n raportin Net Zero by 2050 ilmestyminen. Perinteisesti ilmastopoliittisessa mielessä konservatiivinen IEA on povannut fossiilisten merkittävän roolin jatkuvan paljon […]

Tervetuloa kesäisen uutiskirjeen pariin. Saa nähdä, sataako tämän tullessa, mutta pääskysiä joka tapauksessa pyörii ikkunan takana tätä kirjoittaessa. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Leppäpirkkoja kalliolla. Kuva Tere Vadén.

Maailmalta

Kansainvälisen energiajärjestön raportti lyö fossiilitaloutta kasvoille

Loppukevään eittämättä merkittävin ilmastopoliittinen uutinen oli Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n raportin Net Zero by 2050 ilmestyminen. Perinteisesti ilmastopoliittisessa mielessä konservatiivinen IEA on povannut fossiilisten merkittävän roolin jatkuvan paljon pidemmälle tulevaisuuteen kuin ilmastotiekartoissa on esitetty, ja sen laskelmat energiankulutuksen kasvusta ovat olleet sitkeän nousujohteisia. Tosin kuten vuoden takaisessa uutiskirjeessä kerroimme, johtajansa Fatih Birolin suulla IEA on peräänkuuluttanut pandemia-aikana voimakkaita ilmastotoimia energiasiirtymän edistämiseksi, kun yhteiskunnat alkavat toipua poikkeusoloista. Sävy on siis muuttunut jo jonkin aikaa.

Mutta uudessa raportissa viesti oli tiukentunut ennenkuulumattomasti. Kuten Fatih Birol totesi 13.5. ilmestyneessä kirjoituksessaan, IEA on “täysin sitoutunut” globaaliin nettonollatavoitteeseen vuoteen 2050 mennessä, ja sen laatima tiekartta tähtää 1,5 asteen “turvarajaan” (tarkkaan ottaen 50% todennäköisyydellä). Samalla hän jälleen varoitti, että fossiilisiin polttoaineisiin nojaava elvytys uhkaa kasvattaa päästöjä ennennäkemättömän nopeasti pandemian aikaisen notkahduksen jälkeen.

Tuttuun tapaansa Carbon Brief julkaisi nopeasti analyysinsä, josta raportin pääkohdat saa hyvin selville. Pyrittäessä 1,5 asteen tavoitteeseen ei turvauduta “ylilyöntiin” (overshoot) eikä myöskään päästöjen kompensointiin maankäyttösektorilla – näin se on esimerkiksi useimpia IPCC:n 1,5 asteen skenaarioita “aggressiivisempi”. Niin ikään energian kokonaiskulutus on alhaisempi kuin IPCC:n skenaarioissa, ja jopa nykyistä tasoa 8% alhaisempi vuonna 2050. Samoin hiilen talteenottoon ja bioenergiaan turvaudutaan vähemmän (joskin määrät ovat edelleen merkittäviä). Uusiutuvan energian tähdätään vastaavan kahdesta kolmanneksesta globaalista energiantuotannosta vuonna 2050 ja valtaosasta sähköntuotantoa.

Energiamurroksessa tulee pyrkiä reiluun siirtymään globaalisti – toisin sanoen köyhempien maiden mahdollisuudet parantaa kansalaistensa elämää pitää turvata. Siirtymällä biomassan “perinteisestä” polttamisesta esimerkiksi uusiutuville rakentuvaan sähkönkäyttöön “universal energy access” saavutettaisiin 2030, eli energiaköyhyys pyrittäisiin hävittämään hyvin nopeasti. IEA vastaa siis raportissaan “ilmastohidastajien” ja “-hämärtäjien” väitteisiin, joiden mukaan maailman köyhien aseman parantuminen uhkaa ilmastotavoitteita. Se peräänkuuluttaa vahvaa globaalia yhteistyötä ja vauraampien maiden apua ja tukea köyhemmille siirtymässä – mutta muutoksen täytyy tapahtua kaikkialla yhtaikaa. Suomen kaltaiset maat eivät siten voi hidastella sillä perusteella, että muualla ilmastotoimet olisivat “kustannustehokkaampia” ja täällä ei kannata toimia “liian aikaisin” kilpailukyky vaarantaen. Tällaistahan linjaa esimerkiksi perussuomalaisten Halla-aho veti johdonmukaisesti taannoisessa Päättäjien luonto- ja ilmastotentissä, ja kaiken kaikkiaan se on ollut leimallista suurelle osalle suomalaista ilmastokeskustelua viime vuosina. Kun ei enää voida vastustaa ilmastotoimia sinänsä, sysätään ne toisten harteille. IEA:n raportti korostaa jälleen, miten kaikkien maiden on toimittava, eli moiseen “valistuneen itsekkääseen” valikointiin ei ole enää varaa.

Kärjekkäin yksittäinen viesti on, että investointien fossiilisten polttoaineiden tuotantoon tulisi loppua saman tien. Enää ei siis esimerkiksi esitetä maakaasua mittavana “siirtymäkauden polttoaineena”, mikä oli tavanomaista retoriikkaa vielä hetki sitten, vaikka sen käyttö kasvaakin skenaariossa vuoteen 2025 asti. Myöskään fossiilivoimaloita ei enää tulisi laittaa rakenteille tästä vuodesta lähtien, ellei niitä ole varustettu hiilen talteenoton tekniikalla. Tällaista ei olisi vielä vuosi sitten olettanut lukevansa IEA:n teksteistä. Tämä yksittäinen vaatimus on konkreettisin esimerkki muutoksesta, ja sen vaikutukset esimerkiksi rahoitusalaan ympäri maailmaa ovat varmasti merkittäviä. Auktoriteettituki fossiilitalouden “pehmeälle laskulle” häipyi.

Raportin tärkeä piirre on kaiken kaikkiaan, että siinä esitetään sadoittain kouriintuntuvia virstanpylväitä muutosprosessissa. Kuten viime uutiskirjeessä kuvasimme, nettonollatavoitteita on kritisoitu siitä, että niistä puuttuu näkemys konkreettisesta toimintapolusta. Ja koska ilmastonmuutoksen hillinnässä aikaisemmat toimet vaikuttavat voimallisemmin kuin myöhemmät (tai kääntäen muotoiltuna: viivyttely tekee urakan myöhemmin sitäkin vaikeammaksi), tästä vuodesta alkavien toimintakehotusten tekeminen on tärkeää.

Käyttäytymisen muutoksilla on skenaarioissa myös merkittävä rooli, ja siihen edellytetään yhteiskunnan aktiivisuutta infrastruktuurin kuten nopeiden raideyhteyksien rakentamisessa ja lentoliikenteen kasvun rajoittamisessa. Raportti ei siis esitä pelkästään teknisiä ratkaisuja nykyisen elämäntavan säilyttämiseksi, vaan siihen on sisäänkirjoitettu, että yhteiskuntien on muututtava laajemminkin – vaikka lähtöoletuksena onkin edelleen merkittävä BKT-mittainen talouskasvu.

On huomattavaa, että raportti keskittyy pelkästään energiasektorille, eli se ei esitä skenaariotaan pönkittämään toimia maankäyttösektorilla, ruokajärjestelmissä ja niin edelleen. Toisin sanoen nämä toimet tulisivat kaiken tämän päälle ja voisivat helpottaa urakkaa merkittävästi. Raportissa sivutaan näitä keinoja (s. 92–93) ja mainitaan muun muassa, että lihan kulutuksen kohtuullistaminen kaikkialla nykyiselle globaalille keskitasolle tuottaisi jo merkittäviä päästövähennyksiä. Ja kuten Carbon Brief toteaa pariin otteeseen, tällainen muutos myös vapauttaisi laidunmaata huomattavasti enemmän kuin skenaarion olettama bioenergian käyttö vaatisi. Tosin tietenkään nämä maa-alat eivät mitenkään automaattisesti vaihtuisi toisikseen, eli bioenergian käytön kasvu voisi silti kiihdyttää biodiversiteettikatoa ja kilpailla ruoantuotannon kanssa. Raportti onkin saanut osakseen kritiikiä bioenergian roolista, sillä vaikka sen osuus on vastaaviin skenaarioihin nähden alhaisempi, on sen volyymi silti merkittävä. Raportissa kuvatun mittakaavan vauhdikas sähköistyminen myös väistämättä tarkoittaa tiettyjen mineraalien louhinnan lisääntymistä, eli eri kestävyysnäkökohtien ristiriitaa ei voida välttää. Vetytalouden rooli on niin ikään skenaariossa suuri, ja sen mahdollisuuksista käydään paljon kriittistä keskustelua, myös taannoin Helsingin Sanomien sivuilla.

Skenaariot tietysti vaativat toteuttamista, ja IEA tähtääkin raportillaan syksyn ilmastoneuvotteluihin, jotka varmasti ovat entistäkin vaikeammat pandemian luomissa poikkeusoloissa. Joka tapauksessa tarvittavan muutoksen mittakaava ja konkretia on nyt esitetty sellaiselta taholta, jonka sivuuttaminen on vastaanhangoittelijoille paljon vaikeampaa. Kuten ilmastotutkija Glen Peters huomautti, IEA:n skenaario on kuitenkin hyvin kaukana nykysuunnasta. Tämänhetkiset toimet ovat johtamassa vasta päästöjen kasvun loppumiseen, ja julkisten päästöleikkauslupaustenkin mittakaava jää vielä kovasti kauas IEA:n kuvaamasta tasosta. Fatih Birolin sanoin, “retoriikan ja reaalisen välillä on vielä ammottava kuilu”. 

Kuten todettu, IEA:n raportti olettaa BKT:n kasvua. Sopivasti samoihin aikoihin Naturessa julkaistiin myös kiinnostava keskustelunavaus, 1,5 asteen degrowth-skenaarion tarkastelu. Kirjoittajat toteavat, että verrattuna tavanomaisiin skenaarioihin, jotka nojaavat negatiivisiin päästöteknologioihin ja äkilliseen talouden ja ympäristön heikentymisen iritkytkentään, degrowth-skenaariot vähentävät huomattavasti päästövähennysten epäonnistumisen riskiä, ja ovat tietysti myös toteuttamiskelpoisempia, koska eivät vaadi vielä olemassaolematonta teknologiaa. Toteutuksen poliittiset esteet kirjoittajat kuvaavat vastaavasti mittaviksi.

David Wallace-Wells käsitteli optimististen tavoitteiden ja reaalimaailman, “retoriikan ja reaalisen” jännitteitä taidolla tuoreessa New York Magazinen esseessään.

Kuka on oikeassa? Pään pistää pyörälle se, että todellisuudessa kummatkin osapuolet. Nopea dekarbonisaatio on samanaikaisesti mahdollista jopa näkyvässä lähitulevaisuudessa, kiitos viime vuosien ennennäkemättömän mobilisaation, ja äärimmäisen hankalaa – melkein käsittämättömän mullistavaa ja mahdotonta saada aikaan millään teknokraattisella “napsautanpa sormia ja homma on hoidettu” tavalla. Energiamurros ei ole laskuliitoa, kuinka laskettelurinteiltä vuoteen 2050 piirretyt käyrät dekarbonisaatiosta näyttäisivätkään, tai kuinka olettaisimmekaan, että pääsemme perille. Sitä ei kuitenkaan voi sivuuttaa vain otaksumana, eikä sitä voida siirtää tuonnemmaksi myöskään odotellessamme, että työsarka muuttuisi vähemmän kivikkoiseksi. Ei muutu, päinvastoin. Miltä tahansa ilmasto- ja energiatulevaisuutemme näyttääkään, sitä rajoittavat kummatkin faktojen joukot, ei vain toinen niistä. Meillä on kuitenkin onneksi olemassa myös tämä toinen, optimistisempi joukko. Kysymys kuuluu, mitä teemme sillä.

Raportissa myös todetaan, että tämän mittakaavan muutos kohtaa varmasti vastarintaa niiltä tahoilta, joiden intresseissä on säilyttää status quo, mutta “vastarinta on mahdollista voittaa laajemman yhteisen hyvän saavuttamiseksi”.

Samaan aikaan toisaalla…

Koska IEA:n raportin käsittely vei jo kosolti tilaa, lueteltakoon sähkösanomatyyliin joukko tuoreita tapahtumia, jotka ovat omiaan kiihdyttämään ilmastonmuutoksen hillintää ja sen politiikkaa. G7-maat sopivat toukokuussa lopettavansa hiilen tuotannon tukemisen muualla maailmassa ja sitoutuivat 1,5 asteen tavoitteeseen. Shell hävisi Alankomaissa historiallisen oikeusjutun, jossa Maan ystävät -järjestön johtama kanne vaati yhtiötä sopeuttamaan toimintansa Pariisin sopimukseen. Exxon Mobil ja Chevron kohtaavat osakkaiden “kapinan” ilmastosuunnitelmiensa puutteellisuuden takia. Helsingin Sanomat uutisoi näistä tapahtumista myös. Ilmastoaktiivi Bill McKibben kirjoitti tästä tapahtumaryppäästä New Yorkerissa. (Tässä kohtaa on mainittava myös ExxonMobilin denialistisesta, viivyttävästä ja hämärtävästä retoriikasta tehty tutkimus, josta Helsingin Sanomatkin uutisoi.) Australialainen oikeusistuin taas ilmoitti päätöksessään, että maan ympäristöministerillä on velvollisuus suojella nuoria ilmastonmuutokselta, joskaan päätös ei estänyt kiisteltyä hiilikaivoksen laajennusta.

Aika näyttää, syntyykö näistä tapahtumista yhdessä IEA:n raportin kanssa vyöry, joka muuttaa tilannetta kunnolla ennen syksyn ilmastoneuvotteluita. Retoriikan ja reaalisen välillä on umpeen kurottavaa.

BIOS

BIOS lausui jälleen valiokunnille

Lausuimme 21.5. pyynnöstä Eduskunnan talousvaliokunnalle Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2022–2025. Lausunnon pääsanomat olivat:

  • JTS:sta puuttuvat tieto ekologisesta kestävyydestä ja työkalut ohjata taloutta sitä kohti. Vastuullinen taloudenpito edellyttää tietopohjan ja ohjauskyvyn harppauksenomaista parantamista.
  • JTS:n tavoite talouskasvun vahvistamisesta on ekologisen kestävyyden suhteen välinpitämätön ja pahimmillaan kielteinen. Kasvustrategian sijaan ekologinen kestävyyssiirtymä vaatii siirtymäpolitiikkaa, joka suoraan ja sisällöllisesti ohjaa taloutta ekologisiin raameihin.
  • Ekologinen kokonaisnäkemys tarvitaan perustaksi aktiiviselle ja suunnitelmalliselle finanssi-, innovaatio- ja teollisuuspolitiikalle, jonka tehtävänä on tuottaa tavoiteltu talouden rakennemuutos.
  • Uusi kansainvälinen talouspoliittinen ympäristö mahdollistaa aktiivisen finanssipolitiikan, jolla ekologinen kestävyyssiirtymä ja sen mukainen teollinen murros saadaan liikkeelle.

Lausuimme myös 28.5. pyynnöstä Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle Agenda 2030 selonteosta “Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Pääviestimme olivat:

  • Ympäristön tilaan ja luonnonvarojen käyttöön liittyvien Agenda2030-tavoitteiden on oltava Suomessa ensisijaisia.
  • Ylikulutus on nähtävä systeemisenä, kaikkea yhteiskunnan toimintaa koskevana ja globaalia kestävää kehitystä vaarantavana ongelmana.
  • Bioenergian rooli uusiutuvan energian tuotannossa ja kiertotaloudessa vaatii tarkennusta, jotta ristiriidat ekologisen kestävyyden kanssa vältetään.
  • Kasvustrategia on korvattava siirtymäpolitiikalla, joka luo Suomeen kestävää vaurautta.
  • Kulttuuri on tunnistettava keskeisenä yhteisöllisenä ja yksilöllisenä voimavarana kestävyyssiirtymässä.

Muuta

BIOS-tutkija Tero Toivanen siirtyy elokuussa Helsingin yliopiston tutkijakollegiumiin, missä hänen tutkimushankkeensa on “The Climate of the Far Right – Ideological and Materialist Articulations of Environmentalism in the Finnish and European Far Right”. Tero kuitenkin pysyy myös BIOS-tutkijana. 

Teron artikkeli “A Player Bigger Than Its Size: Finnish Bioeconomy and Forest Policy in the Era of Global Climate Politics” on julkaistu tuoreessa Biotaloutta laajasti käsittelevässä kokoelmassa. Hän osallistui myös Politiikasta-lehden “Paradigman muutos” -raatiin, jonka näkemykset julkaistiin huhtikuussa, sekä toukokuiseen Tiedekulman “Työn kestävä tulevaisuus” -paneeliin.

Tere Vadénin ja emeritusprofessori Erkki Lähteen yhteiskirjoitus “Ruotsin metsätalouden malli” julkaistiin 12.5. Versus-lehdessä.

Ei ole epäselvää, etteikö metsätalous niin Ruotsissa kuin Suomessakin olisi ollut laajaa kannatusta ja kunnioitusta nauttivan hyvinvointivaltion perustoja, Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa myös alunperin köyhyydestä nousemisen edellytys. Mutta maailma on muuttunut, ja erityisesti luonnonvarojen käyttöä olisi harkittava uudelleen, uusien tavoitteiden mukaisesti. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat vakavia ongelmia, ja köyhyyden poistoon on muitakin keinoja kuin maksimoitu selluteollisuus. Ruotsissa helmikuussa julkaistussa debattiartikkelissa professorit Erland Mårald ja Camilla Sandström peräävät, että poliitikkojen olisi astuttava kentälle, jotta aikaan saataisiin kattava keskustelu, uusi ”yhteiskuntasopimus” metsien käytöstä.

Ville Lähteen essee “Näin kompostini opetti minua” julkaistiin Suomen Luonnossa (vain tilaajille). Lähde oli myös yksi Voima-lehden artikkelin “Miten maailma ruokitaan” 5/2021 haastateltavista.

Nälkää ei torjuta kestävästi tuomalla ruokaa. Ihmiset tarvitsevat vakaan elannon, mutta omistuksen epätasaisuus ja eriarvoistava kauppapolitiikka estävät vakauden saavuttamisen. Akuutti nälänhätä on ikään kuin jäävuoren huippu ruokaturvattomassa maailmassa, jonka pelisäännöt ovat epäreilut.

Samaan aikaan julkaistun Voiman talousliitteen 1/2021 artikkelissa “Ympäristötuhon pysäyttäminen vaatii tiedevetoista suunnittelua ja uutta talousajattelua” haastateltiin Paavo Järvensivua ja Tere Vadénia.

Tarvitaan siirtymäpolitiikkaa, jossa valtio ohjaa taloutta ekologisista reunaehdoista lähtien. Pitkään on ajateltu, että talous on vain teknologisesti neutraalia rahataloutta ja markkinat tuottavat parhaat ratkaisut. Jotta saavutetaan siirtymäpolitiikan tavoitteet, tarvitaan ekologisista reunaehdoista lähtevää, tieteeseen perustuvaa aktiivista teollisuuspolitiikkaa. Ei voida enää ajatella, että katsotaan mitä markkinoilta tulee. Valtion täytyy ohjata taloutta ja tarvittaessa investoida itse.

Emma Hakala julkaisi yhdessä Freek van der Vetin kanssa Ulkopoliittisen instituutin Briefing paperin “Protecting the environment during armed conflict: From principles to implementation”. Julkaisussa todetaan, että konflikteihin liittyvät ympäristövahingot aiheuttavat pitkäaikaisia ongelmia kansanterveydelle, ekosysteemeille ja rauhanvälitystyölle. Tätä on erityisesti viime vuosina pyritty hillitsemään uusilla, kansainväliseen lakiin perustuvilla toimintaperiaatteilla. Näiden kehysten toimeenpanoa kuitenkin hidastaa itsenäisten seurantamekanismien puute. Kirjoittajien mukaan valtio- ja kansalaisyhteiskuntatason toimijoiden on pyrittävä kohti läpinäkyvää seurantajärjestelmää, joka auttaisi painostamaan konfliktien osapuolia määräysten noudattamiseen.

Emma Hakalalta julkaistiin Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan (VNTEAS) Tieto käyttöön -blogissa kirjoitus Miten jäsentää muuttuvan ilmaston vaikutuksia turvallisuuteen? Blogikirjoitus liittyy VNTEAS-rahoitettuun hankkeeseen Ilmastonmuutos ja Suomen turvallisuus

Ilmastoturvallisuuden kohdalla aiheen jäsentäminen on erityisen tärkeää, sillä se poikkeaa monin tavoin perinteisestä uhkakuva-ajattelusta. Osin tämä johtuu ilmiön kokonaisvaltaisuudesta. Kuten hankkeemme edellisessä blogissa kuvataan, ilmastonmuutos vaikuttaa lähes kaikkeen yhteiskunnan toimintaan, mutta yksittäisiin vaikutuksiin ja erityisesti niiden muodostamiin vaikutusketjuihin liittyviä syy-seuraussuhteita on usein vaikea hahmottaa. Lisäksi ilmastonmuutosta on kuvattu toimijattomaksi uhaksi (“actorless threat”), minkä vuoksi sitä ei voi torjua kukistamalla yksittäinen vastustaja, vaan siihen varautuminen edellyttää pitkäjänteistä toimintaa monelle eri alalla.

Lopuksi

Onnittelut Pieta Hyväriselle Vuoden tiedekynä -palkinnosta!

Suosittelemme Naomi Kleinin riipaisevaa kirjoitusta Kalifornian maastopalojen synnyttäneestä kodittomuudesta, jota voi hyvin kutsua maan sisäiseksi ilmastopakolaisuudeksi. Lämmin suositus myös Ian Anguksen neliosaiselle kalastuksen historiaa käsittelevälle artikkelisarjalle. The New Yorkerin artikkeli vähenevän väestön maista on hyvä katsaus aiheeseen. Samoin kannattaa tutustua lehdessä julkaistuun puheenvuoroon hyödykekaupan globaaleista ongelmista

Lopuksi suosittelemme Etiikka.fi -sivuston tuottamaa sarjaa ilmastoaiheisia videohaastatteluita. Tämä uusi tapa julkaista tutkimushaastatteluita on kiinnostava ja palvelee tieteen avoimuutta komeasti.