9.12.2022
Uutiskirje 12/2022 Voit tilata BIOS-uutiskirjeen täältä. Toimintaamme voi seurata myös Facebook-sivullamme, Twitterissä ja Mastodonissa. Youtube-kanavallamme on kerätty omia videoitamme ja muita esiintymisiämme. Kotisivuillemme olemme keränneet myös listan videoesiintymisistä ja podcasteista. Maailmalta Egyptin ilmastokokous ja puolentoista asteen tavoitteen kohtalo Sharm el-Sheikhissä järjestetyn COP27-ilmastokokouksen annista on voinut lukea laajasti niin kotimaisista kuin kansainvälisistä tiedotusvälineistä, joten emme syvenny yksityiskohtiin tässä uutiskirjeessä. Kokouksen […]

Voit tilata BIOS-uutiskirjeen täältä. Toimintaamme voi seurata myös Facebook-sivullamme, Twitterissä ja Mastodonissa. Youtube-kanavallamme on kerätty omia videoitamme ja muita esiintymisiämme. Kotisivuillemme olemme keränneet myös listan videoesiintymisistä ja podcasteista.

Fanny Churberg, Talvimaisema, iltarusko (1878), lähde: Wikimedia Commons

Maailmalta

Egyptin ilmastokokous ja puolentoista asteen tavoitteen kohtalo

Sharm el-Sheikhissä järjestetyn COP27-ilmastokokouksen annista on voinut lukea laajasti niin kotimaisista kuin kansainvälisistä tiedotusvälineistä, joten emme syvenny yksityiskohtiin tässä uutiskirjeessä. Kokouksen kulusta, tuloksista ja niiden puutteesta kiinnostuneille voi suositella etenkin Carbon Briefin laajaa analyysiartikkelia

Kokouksen jälkeisissä analyyseissä toistuivat synkeät ilmaukset ”mahalasku”, ”laiskuus”, ”pettymys” ja ”anti jäi laihaksi”. Ainoa isompi edistysaskel tapahtui niin sanottujen menetysten ja vahinkojen (loss and damage) korvaamisen saralla: siihen perustetaan uusi ilmastorahasto. Tämä on kuitenkin vain alkuaskel, ja edessä lienee kivinen taival – sillä kuten Glasgow’n ilmastokokouksen jälkeisessä uutiskirjeessä kerrottiin, ei aiempiakaan riittämättömiä ilmastorahoituksen lupauksia ole täytetty. Fingon analyysissä myös todettiin, että ilmastonmuutokseen sopeutuminen jäi rahoituskysymyksissä nyt muiden aiheiden varjoon. 

Egyptin kokouksessa ei saatu aikaan linjausta fossiilisten polttoaineiden käytön ”häivyttämisestä” tai vähentämisestä (phase out/down), ja kaiken kaikkiaan ilmastonmuutoksen hillinnässä ei edistytty oikeastaan mitenkään. Edellisen ilmastokokouksen puheenjohtajan Alok Sharman sanoin:

”Päästöhuippu ennen vuotta 2025, mikä on tieteen mukaan välttämätöntä. Ei tässä tekstissä. Selkeää edistystä kivihiilen käytön häivyttämisessä. Ei tässä tekstissä. Selvä sitoumus kaikkien fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseen. Ei tässä tekstissä.”

Kokouksen aikana käytiin paljon keskustelua siitä, luovuttaisiinko nyt puolentoista asteen tavoitteesta (eli keskimääräinen ilmaston lämpeneminen 1,5°C teollisen ajan alusta lähtien). Glasgow’ssa oli juuri vahvistettu sitoumusta tuohon tavoitteeseen – Pariisin ilmastosopimuksessahan se kuvattiin vain pyrinnöksi varsinaisen 2°C tavoitteen ohella. Egyptin kokouksessa puolentoista asteen tavoite ”pelastettiin” lähinnä siksi, koska G20-maat sitoutuivat Balin kokouksessaan Glasgow’n tavoitteisiin.

Mutta mitä oikeastaan tarkoittaa, että puolentoista asteen tavoite ”pelastettiin”, että se on ”elossa” tai että ”ikkuna on yhä raollaan”?

On olennaista tarkastella asiaa yhtäältä tieteellisestä näkökulmasta – kysymyksenä siitä, mikä on teknisesti ja luonnontieteellisesti yhä mahdollista – ja toisaalta poliittisena kysymyksenä. Mikä merkitys on innostavilla päämäärillä, jollaiseksi puolentoista asteen tavoitetta on usein kutsuttu? Ja mitä voidaan teknis-luonnontieteellisten mahdollisuuksien ohella pitää poliittisesti tai taloudellisesti mahdollisena? Nämä ovat hyvin erilaisia näkökulmia, mistä juontuvat myös ristiriitaiset näkemykset tavoitteen hyödyllisyydestä tai ongelmista. Näkemykset tavoitteen merkityksestä eivät nimittäin jakaannu yksinkertaisesti voimakkaiden ilmastotoimien vastustajien ja kannattajien rajan mukaisesti.

Jo Pariisin sopimuksen aikaan, kun puolentoista asteen tavoite saatiin sisään Pariisin ilmastosopimukseen, monet tutkijat yllättyivät. Tavoite olisi niin vaikea saavuttaa. Sen asemaa kuitenkin vahvisti vuoden 2018 ”puolentoista asteen ilmastoraportin” julkaisu. Se osoitti, että tavoite ei ole vain mielivaltainen rajapyykki vaan se kuvaa aivan konkreettisesti eroa vaarallisten ja hyvin tuhoisien ilmastonmuutoksen vaikutusten välillä. Silti alusta lähtien oli selvää, että tavoitteeseen pääsy vaatisi sekä uskomattoman nopeita päästöleikkauksia että erilaisia ”negatiivisia päästöjä” eli hiilen talteenottoa. Muistettakoon, että vuonna 2017 lanseerattu ”hiilen laki”, joka edellytti päästöjen puolittumista joka vuosikymmenessä, tähtäsi vielä kahden asteen lämpenemiseen. 

Päästöt ovat kuitenkin jatkaneet kasvuaan: koronapandemian pienen notkahduksen jälkeen fossiilisten polttoaineiden käytön päästöt nousivat kuluneena vuonna korkeimmalle vuositasolle historiassa. Arvioiden mukaan Venäjän hyökkäyksen jälkeisissä toimissa maakaasun saannin varmistamista on ylikompensoitu niin, että fossiilinen polkuriippuvuus vahvistuu.

Koska hiilidioksidi kertyy ilmakehään – eli ilmastonmuutoksen etenemisestä kertoo lopulta kasvihuonekaasujen pitoisuus ja sen muutos – jokainen viivyttelyn vuosi tekee urakkaa yhä vaikeammaksi. Tarvittavien päästövähennysten rinne muuttuu jyrkemmäksi. Toisin ilmaisten: kuilu tavoitteiden ja todellisuuden välillä lavenee, ja sillan rakentaminen käy yhä vaikeammaksi. Niinpä puolentoista asteen skenaarioissa negatiivisten päästöjen osuus kasvaa, jotta laskelmat saadaan täsmäämään. Tai sitten sallitaan väliaikainen ”ylilyönti” (overshoot), jonka jälkeen palataan puolentoista asteen tasolle – mikäli hiilen talteenotto onnistuu ja vaarallisia positiivisia takaisinkytkentöjä ei käynnisty. 

Niinpä lokakuussa ennen Egyptin ilmastokokousta YK:n Emissions Gap -raportti totesi, että näkyvissä ei ole ilman perustavaa yhteiskunnallista muutosta minkäänlaista uskottavaa polkua puoleentoista asteeseen (Guardianin juttu aiheesta). Suosittelemme myös tätä Washington Postin artikkelia, jossa käydään läpi puolentoista asteen skenaarioiden uskottavuutta ja niihin sisältyvän ”ylilyönnin” suuruutta. Viimevuotisessa Naturessa julkaistussa kyselytutkimuksessa hyvin pieni osa IPCC:n pääkirjoittajista piti puolentoista asteen tavoitteeseen pääsyä todennäköisenä. Ei olekaan ihme, että monien tutkijoiden mielestä ”juna meni jo”. 

Lokakuisessa Guardianin mielipidekirjoituksessaan professori Bill McGuire suorastaan vaati tavoitteesta luopumista COP27-kokouksessa. Hänen mukaansa siihen ripustautuminen luo illuusiota edistyksestä ja ikään kuin oikeuttaa viivyttelyä: vaikka ei tehdä alkuunkaan tarpeeksi, tavoite on ”elossa”.

Professorit James Dyke ja Julia K. Steiberger tulkitsevat tilanteen aivan toisin, vaikka hekin epäilevät puolentoista asteen tavoitteen saavuttamista. The Conversationin artikkelissaan he toteavat, että puolentoista asteen tavoitteen kritiikkiä käytetään ilmastohidasteluun ja -viivyttelyyn: sitä kutsutaan mahdottomaksi, ja sen jälkeen vaaditaan jotain toista, huomattavasti korkeampaa rajapyykkiä kuten vaikka 2,5°C. Mutta kuten sanottua:  ilmastonmuutoksen ”turvaraja” ei ole mielivaltainen, vaan 1,5°C ja 2,5°C ovat kirjaimellisesti eri planeetoilta. Moisessa hyppäyksessä käytännössä uhrattaisiin miljoonia ihmisiä ja muita eliöitä ”poliittisen realismin” ja kansallisen itsekkyyden (tai enemmän ja vähemmän eksplisiittisen rasismin) nimessä. 

Siksi Dyke ja Steinberger toteavat, että puolitoista astetta on kriittisen tärkeä myös epäonnistumisen mittatikkuna – mitä kauemmas siitä päädytään, sitä pahemmaksi tilanne muuttuu. Siksi on kamppailtava joka kymmenyksestä. Tämän vuoksi ilmastopoliittinen loikka vaikkapa kahden asteen tavoitteeseen olisi ollut vaarallista: jos nyt on lipsuttu tavoitteesta pahasti, kuinka rajusti lipsuttaisiin korkeammasta?

Toisaalta Dyke ja Steinberger ovat McGuiren kanssa samalla linjalla: tavoitetta ei tule pitää tiukkana rajana onnistumisen ja epäonnistumisen välillä, vaan on keskityttävä onnistumaan niin hyvin (tai epäonnistumaan niin vähän) kuin suinkin on mahdollista. Siksi toivottomuus ja apatia silloinkin, kun puolentoista asteen tavoitteen saavuttaminen on jo mahdotonta (kuten se hyvin mahdollisesti nyt on), olisi moraalitonta. Masentuminen ja suuttumus on mitä ymmärrettävintä, mutta oikeastaan ilmastonmuutoksen kertymisen ja uhkaavien ”keikahduspisteiden” vuoksi toiminta ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen eteen muuttuu koko ajan vain tärkeämmäksi ja kiireisemmäksi. Tämä tahtoo olla meille ihmisille vähän epäintuitiivista, mutta näin se on. 

Tämän aiheen käsittely on kuitenkin hyvin vaikeaa: James Dyke joutuikin taannoin havaitsemaan, miten hänen oma TED Talkkinsa oli mobilisoitu ilmastohidastelijoiden välineeksi. Vaikka sanansa asettaisi kuinka varovasti, on selvää, että tässä määrittelykamppailussa kukaan ei voi oman sanomansa kohtaloa hallita. Mutta todellisuuden ja ilmastonmuutoksen turvarajojen välisen kuilun levetessä koko ajan asiaa on voitava ajatella ja siitä on voitava puhua. Sillä pahimmillaan liian kirjaimellinen tavoitteesta kiinni pitäminen ja epäuskottavan optimistinen puhe voi luoda illuusioita, joiden murtumisesta voi seurata raju vastareaktio. 

Ilmastokeskustelua hallitsee puhetapa, jossa ”olemme matkalla X asteen lämpenemiseen”, koska ennustusten tekeminen on vetoavaa. Se kuitenkin myös hämärtää ymmärrystä tulevaisuudesta: ennustukset ovat täynnä oletuksia siitä, miten yhteiskunnat voivat kehittyä ja muuttua, miten biosfääri reagoi, mitä teknologioita saadaan käyttöön ja miten herkkä ilmakehä lopulta on, ja miten tosissaan nykyisiä sitoumuksia otetaan. Siksi ”me” olemme matkalla 1,8°C–3°C lämpenemiseen riippuen siitä, kuka puhuu.

Tärkeämpää olisi sanoa, minne me haluamme matkustaa, ja toimia sen eteen. Mainittu Emissions Gap -raportti, joka ei nähnyt uskottavia polkuja puoleentoista asteeseen, peräänkuulutti silti ”systeemistä transformaatiota” ilmastokatastrofin välttämiseksi. Jos haluamme pyrkiä tosissaan ihan mihin tahansa inhimillisesti ja ekologisesti siedettävään päämäärään, tämä on välttämätöntä – ”ilmastotoimet” eivät enää riitä. 

BIOS

BIOS julkaisi energialaskurin

BIOS-tutkimusyksikkö julkaisi 16. marraskuuta verkossa energialaskurin, jonka avulla käyttäjä voi tarkastella ja havainnollistaa fossiilisen energiantuotannon korvaamisen haasteita Suomessa. Energialaskurissa käyttäjä voi säätää energian tarvetta ja tuotantotapoja, ja laskuri näyttää, mikä määrä sähköä, biomassaa ja maalämpöä tuotantoon tarvitaan. Tutkija Tere Vadén toteaa lehdistötiedotteessamme:

”Laskuriin otettiin mukaan kaikki kulutus – sähkö, lämpö ja liikenne –, jotta tehtävä on mahdollisimman kattava […] Fossiilisia korvaamaan tarvitaan valtava energiainfra. Tämän näkeminen auttaa ymmärtämään, miksi energian kulutuksen vähentäminen on tärkeää.” 

Laskurissa kulutuksen puolella lähtökohtana on vuoden 2019 energiankulutus ja tuotannon puolella nykyinen teknologia. Laskuri perustuu Geologian tutkimuskeskuksen julkaisemaan raporttiin Assessment of the scope of tasks to completely phase out fossil fuels in Finland, jonka tekoon myös BIOS-tutkimusyksikön tutkijat osallistuivat.

BIOS-tutkimusyksikön näkemyksiä makrotaloudesta

Marraskuun lopulla julkaistiin BIOS-blogissa laaja kirjoitus tutkimusyksikkömme näkemyksistä ekologisen jälleenrakennuksen makrotaloudesta ja valtion roolista siirtymässä. Kirjoitustyöhön osallistui aktiivisesti BIOS-ekonomisti Jussi Ahokkaan rinnalla koko monitieteinen väkemme. Kirjoitus on paitsi omien kehittyvien näkemystemme erittelyä myös julkinen puheenvuoro, kutsu keskustelemaan aiheesta, jossa jumiudutaan toistuvasti ennalta-arvattaviin asetelmiin. Keskustelun helpottamiseksi pyrimme käyttämään makrotaloudellisissa tarkasteluissa jaettuja käsitteitä ja eksplikoimaan mahdollisimman tarkasti, kun kurotamme niiden totutun sovellusalan ulkopuolelle.

”Olemme tässä tekstissä tarkastelleet, miltä ekologinen jälleenrakennus voisi näyttää makrotalouden perspektiivistä. Keskeinen johtopäätös on, että ekologisen jälleenrakennuksen aikana investointikysynnän rooli korostuu Suomen kansantaloudessa, kun mittavia investointihankkeita toteutetaan yhtä aikaa ja perätysten eri toimialoilla ja yhteiskunnan alueilla. Käytännössä tämä johtaa siihen, että ekologisen jälleenrakennuksen talous on toteutuessaan täystyöllisyystalous ja ekologisesti kestävästi käytettävissä olevien resurssien täyskäytön talous. Ekologisen jälleenrakennuksen makrotalouspolitiikka ja talouspolitiikka laajemminkin pitää suunnitella näistä lähtökohdista.”

BIOS-blogissa kommentoitiin myös BIOS-ekonomistin johdolla julkisen talouden ohjaamisen kysymyksiä, jotka heräsivät marraskuun alussa valtionvarainministeriön julkaisemasta raportista. Ahokas on niin ikään kommentoinut Ylelle valtion menoleikkauksia, Suomen Kuvalehdelle Rishi Sunakin hallituksen talouslinjaa ja Visiiri-lehdelle keskustelua modernista rahateoriasta.

Muuta toimintaa

Tere Vadén keskusteli lokakuussa Tampereen yliopiston Moreenimedian lähetyksessä mineraalien tarpeesta energiasiirtymässä, ja joulukuussa hän oli mukana My Energy 2050 -podcastissa halvan energian aikakauden lopusta. Häntä haastateltiin myös Suomen luonnonsuojeluliiton marraskuiseen artikkeliin ”Elämä energiamurroksen jälkeen”.

Tero Toivanen oli mukana Yliopisto-lehden artikkelissa ”Voimmeko saada sekä hyvinvointivaltion että elinkelpoisen planeetan?” sekä marraskuisessa Tiedekulman keskustelussa ”Miten käy kapitalismin?

Antti Majava osallistui Levillä järjestettyyn tulevaisuustapahtuma Auraan, Emma Hakala esiintyi Climate Moven Ilmastokriisilinja-podcastiin ja Ville Lähde osallistui Taideyliopiston keskusteluun ylikulutuksesta ja uudenlaisesta olemisesta.

Lopuksi

Suosittelemme lämpimästi kahta Tilastokeskuksen julkaisemaa artikkelia, joissa tarkastellaan uusia tarkempia materiaalivirtojen laskentatapoja sekä Suomea ja irtikytkennän kysymystä niiden valossa. Luonnonvarojen kulutus on hienoisessa laskussa, mutta on epäselvää, kertooko tämä pysyvästä trendistä. Lisäksi uudet laskentatavat eivät vielä huomioi ”piilovirtoina” ulkoistettua kulutusta ja voivat antaa osin harhaanjohtavan kuvan. Erittäin tärkeä kehitysaskel silti! Materiaalikysymyksiä koskien kannattaa myös tutustua tähän Geopolitics of Stuff -keskusteluun.

Antti Halkka kirjoittaa Suomen Luonnossa taannoisista tapahtumista eduskunnan ympäristövaliokunnassa ja luonnonsuojelulain ympärillä. Helsingin Sanomat on myös kunnostautunut asian käsittelyssä.

Täällä voit tutustua Suomen ensimmäisen ilmasto-oikeudenkäynnin taustoihin. Bill McKibben tarkastelee New Yorkerissailmastomuokkauksen” monisyisiä kysymyksiä.