3.12.2021
Uutiskirje 12/2021 Tervehdys lukijoillemme! Tämä on vuoden viimeinen BIOS-uutiskirje, ja seuraavaksi on luvassa tavalliseen tapaan vuoden tapahtumien kertaus tammikuun alussa. Joulukuun aikaiset tekemisemme löydätte aikanaan siitä. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä. Maailmalta COP 26: Glasgow’n ilmastokokouksen jälkeen Glasgow’n ilmastokokoukseen kohdistui poikkeuksellisen suuria odotuksia, sillä siellä oli tarkoitus vihdoin kiristää valtioiden sitoumuksia, kuten Pariisin sopimuksen yhteydessä oli luvattu. Kokouksen viivästyminen […]

Tervehdys lukijoillemme! Tämä on vuoden viimeinen BIOS-uutiskirje, ja seuraavaksi on luvassa tavalliseen tapaan vuoden tapahtumien kertaus tammikuun alussa. Joulukuun aikaiset tekemisemme löydätte aikanaan siitä.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä.

COP26-kokouksen kulkua 3. marraskuuta. Kuva Dean Calma / Wikimedia Commons.

Maailmalta

COP 26: Glasgow’n ilmastokokouksen jälkeen

Glasgow’n ilmastokokoukseen kohdistui poikkeuksellisen suuria odotuksia, sillä siellä oli tarkoitus vihdoin kiristää valtioiden sitoumuksia, kuten Pariisin sopimuksen yhteydessä oli luvattu. Kokouksen viivästyminen pandemian vuoksi oli vain lisännyt painetta: oltiinhan tilanteessa, jossa päästöt olivat notkahtaneet hetkellisesti mutta uhkasivat ponnahtaa takaisin historiallisen korkealle tasolle. Pariisin sopimuksen sitoumuksista huolimatta kokoukseen mentiin siis maailmassa, jossa globaalit vuosipäästöt ovat edelleen kasvusuunnassa. Painetta olivat luoneet myös useat raportit, jotka olivat korostaneet 1,5°C tavoitteen merkitystä. Lisäksi vauraat maat eivät olleet täyttäneet kymmenen vuoden takaista lupausta vuosittaisesta 100 miljardin dollarin ilmastorahoituksesta köyhempien maiden ilmastotoimiin, ja tämä tiedettiin etukäteen kriittiseksi kiistakysymykseksi.

Kokouksen päätyttyä analyysit jakautuivat selkeästi kolmeen joukkoon. Yhtäällä kokous nähtiin yllättävänä menestyksenä: monista vanhoista kinkkisistä kysymyksistä päästiin sopuun, ja puolentoista asteen tavoitteen status vahvistui. Toisten mukaan Greta Thunbergin ilmaisun mukaisesti “blaablaablaa” jatkui ja välttämättömät päätökset jäivät tekemättä. Kolmannen ryhmän muodostivat tulkinnat, joissa korostettiin, että ilmastonmuutosta ei koskaan voidakaan ratkaista vain ilmastokokouksilla. Ne ovat korvaamattomia globaalin ongelman äärellä, mutta käytännössä ratkaisut tehdään valtioiden, kaupunkien ja alueiden tasolla. Siksi kansalaisliikkeiden painostusta tarvitaan entistäkin enemmän, ja tappioista huolimatta täytyy pystyä myös iloitsemaan voitoista.

Kuten saattoi odottaa, Carbon Brief julkaisi ensimmäisenä kattavimman analyysin neuvotteluista. Tämä uutiskirje pohjaa vahvasti tuohon pitkään koosteeseen, ja yksityiskohtaisempia tietoja löytyy sieltä kätevästi. Muut lähteet on osoitettu verkkolinkeillä.

Merkittävä ero aiempiin ilmastokokouksiin oli, että puolentoista asteen tavoite nostettiin vahvasti etualalle. Pariisin sopimukseen se päätyi mukaan viime metreillä lisätavoitteena kahden asteen tavoitteen jälkeen, mutta etenkin vuoden 2018 IPCC:n “1,5°C raportin” sekä elokuisen ilmastoraportin jälkeen alhaisemman tavoitteen tärkeys on vain korostunut. Glasgow’n erityispiirteistä on nostettu esiin myös pyrkimys kiihdyttää ilmastositoumusten tiukentamisen prosessia vuosittaiseksi – aiemman viiden vuoden rytmin sijaan. Ensimmäisen kerran koskaan ilmastokokouksen päätösasiakirjassa myöskin puhuttiin suoraan fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisesta. Retorisella tasolla ainakin muutos on iso, joskaan prosessia ei kovasti mairittele, että tähän vaadittiin 30 vuotta.

Vaikka näkemykset kokouksen tuloksista vaihtelevat kuvatulla tavalla, kukaan ei väitä, että puolentoista asteen tavoitteeseen olisi nyt päästy. Optimistisetkin arvioijat käyttävät sen suuntaisia pandemia-ajan kielikuvia, että tavoite on elossa mutta vielä teho-osastolla. Kokouksen aikana ja sen jälkeen kuitenkin puhuttiin julkisuudessa hyvin paljon siitä, että ensimmäistä kertaa aukesi mahdollisuus päästä alle 2 asteen lämpenemisen. Carbon Brief vertaili toisessa kirjoituksessaan eri analyyseja ja osoitti niiden olevan melko samoilla linjoilla. Mutta mitä tämä tarkoittaa konkreettisesti?

Analyysien mukaan nykyisillä vuoteen 2030 ulottuvilla toimilla arvioitu lämpeneminen vuosisadan loppuun mennessä olisi hyvin vaarallisella yli 2,5°C alueella. Vielä Pariisin kokouksen aikaan tapetilla olleet pahimmat jopa 4°C lämpenemisen skenaariot eivät näytä siis enää kovin mahdollisilta. Analyyseissä todettiin kuitenkin, että mikäli mainittujen lyhyen aikavälin toimien lisäksi pidemmän aikavälin nettonollatavoitteet ja muut lupaukset toteutuvat, olisi mahdollista rajoittaa lämpeneminen 1,8°C. Toki lämpeneminen ei pysähdy vuosisadan loppuun, mikäli hiilidioksidin kertyminen ilmakehään jatkuu. Pysähtyminen vaatisi globaaleja nettonollapäästöjä. Joka tapauksessa lupausten tasolla edistyminen on ollut nopeampaa kuin moni osasi toivoa. Toisaalta lupaukset eivät paljon paina, jos ne eivät toteudu. Edes nykyisissä lyhyen aikavälin sitoumuksissa ei ole pysytty, eivätkä nettonollatavoitteet ole uskottavia, mikäli niiden toteuttamiseksi ei ole konkreettisia tiekarttoja. Climate Action Tracker puhuikin kokouksen tiimoilla “uskottavuuskuilusta”. Juuri tämän vuoksi on selvää, että yksikään ilmastokokous ei edes voisi ratkaista ilmastokriisiä, sillä lupausten ja sitoumusten merkitys on vasta niiden toteutuksessa – ja se vaatii väsymätöntä kansalaisten painetta.

Valtioiden sitoumusten problematiikkaa korosti Washington Postin tekemä reportaasi (maksumuuri) virallisten päästölukujen puutteista ja virheistä. Toimittaja Chris Mooney käy asiaa läpi twiittiketjussaan.

Glasgow’n ilmastokokous erosi aiemmista myös siinä, että sen aloitti poikkeuksellisesti valtiojohtajien huippukokous, jossa sitoumuksia iskettiin pöytään etupainotteisesti. Aiemmin johtajien esiintymiset ovat lopettaneet kokouksia ja lähinnä vahvistaneet neuvottelutuloksia. Tämän ohella kokouksen aikana tehtiin näkyvästi uutisoituja valtioryhmien ja muiden toimijoiden tekemiä erillislupauksia kuten sopimus metsäkadon lopettamisesta vuoteen 2030 mennessä. Kriitikkojen mukaan sopimus on vailla konkretiaa, ja se on hyvin samankaltainen aiempien vastaavien ja epäonnistuneiden kanssa. Alkuperäiskansojen roolin korostaminen ja heille luvatut varat keräsivät kuitenkin kiitosta, joskaan pelkkä rahoitus ei riitä, jos poliittiset oikeudet, vaikutusmahdollisuudet ja turva ovat heikot.

Lukuisten valtioiden tekemä sopimus metaanipäästöjen leikkaamisesta 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä sai niin ikään paljon kiitosta, joskin Australia, Kiina, Intia ja Venäjä jäivät pois, jolloin vain puolet vuosittaisista metaanipäästöistä olivat sopimuksen alla. Carbon Brief myös laski, että väitteet toimien tehosta olivat liioiteltuja: päästöleikkausten tulisi olla paljon nopeampia, että väitettyihin lämpenemistä vähentäviin vaikutuksiin päästäisiin. Kokonaisuutta katsoen, metsä- ja metaanilupausten vaikutukset jäävät siis Carbon Briefin mukaan melko pieniksi, eikä niissä ole kunnollisia maakohtaisia tavoitteita eikä mekanismeja toteuttamiseen ja seuraamiseen.

Positiivisella puolella kokouksesta nostettiin esille myös Yhdysvaltain ja Kiinan symbolinen julkilausuma ilmastoyhteistyöstä – lähinnä siksi, että se oli signaali muutoksesta maiden kylmissä suhteissa ainakin tällä saralla. Ilmastokokousten pitkän linjan prosessissa sopu saatiin myös päästöjen raportoinnista (mainittu Washington Postin reportaasi tosin kyseenalaistaa, miten pitkälle tämä riitää) sekä globaaleista hiilimarkkinoista – jälkimmäistä kohtaan alkuperäiskansojen edustajilta tuli jälleen kovaa kritiikkiä siitä, miten kompensaatiotoimet voivat muuttua käytännössä maakaappauksiksi. Glasgow’n sopimustekstissä lupailtiin tosin tähän liittyvää valitusmekanismia – mutta vaikutusvallan epäsymmetrisyyttä se ei tietenkään poistaisi. Lisäksi moitteita sai Kioton prosessista jääneiden päästöyksikköjen laskeminen mukaan, jota voi pitää juuri sellaisena tuplalaskentana, jota nyt pyrittiin torjumaan.

Kriittisissä näkemyksissä nousi esiin etenkin Intian ajama sanamuotojen vesittäminen koskien kivihiilen alasajoa (Carbon Briefin katsauksesta saa kaikkiaan hyvän kuvan sanamuotojen merkityksestä prosessissa). Kivihiilen alasajo vaihtui löysempään asteittaista vähentämistä kuvaavaan ilmaisuun, ja mukaan tuotiin lievennyksenä vielä maininta hiilen talteenotolla varustetuista voimaloista. Myös tukiaisten lopettamisen sijaan puhuttiin “tehottomista tukiaisista”, mikä antaa valtioille kosolti liekaa selitellä toimiaan. Tarkkaan katsoen tekstissä myös puhuttiin vain sähköntuotannosta (power), ei kaikesta kivihiilen käytöstä. Intia sai jupakassa suurimman roiston roolin, mutta Guardian muistutti, että samaa ilmaisutapaa käytettiin myös Yhdysvaltain ja Kiinan julkilausumassa. Lisäksi kun öljy ja maakaasu jäävät sopimustekstissä vaille mainintaa, kohdistuvat toimet esimerkiksi Intian näkökulmasta kohtuuttomasti heihin verrattuna vauraisiin maihin. Carbon Brief toteaa koosteessaan, että joka tapauksessa vailla konkretiaa oleva kohta on toistaiseksi lähinnä symbolinen ele.

Kokous oli myös selvä pettymys siinä, että tarvittavaa ilmastorahoitusta kehittyville maille ei saatu läheskään aikaiseksi. Karkeasti jakaen vauraat maat vastustivat neuvotteluissa kunnon määritelmiä ilmastorahoitukselle sekä torjuivat keskustelua aiempien täyttämättä jääneiden lupausten täyttämisestä. Samoin pyrkimys tuoda ilmastonmuutoksesta kärsittävien vahinkojen korvaaminen osaksi prosessia pitkälti torjuttiin, ja se jäi tulevan dialogin tasolle. Vaikka sopeutumisvaroja luvattiin lisätä, kaikkiaan luvattu ilmastorahoitus jäi kauas tarvittavasta. Kymmenien tai satojen miljardien sijaan köyhemmät maat tarvitsevat varoja päästöleikkauksiin ja sopeutumiseen jopa biljoonia vuodessa. Sen sijaan ollaan tilanteessa, jossa fossiilisten polttoaineiden tukiaiset edelleen ylittävät reippaasti puhtaampaan energiantuotantoon suunnatut varat. Suorien tukiaisten määrä on yli 500 miljardia vuodessa, tai IMF:n laskutavalla liki kuusi biljoonaa, mikäli hinnoittelemattomat vahingot lasketaan mukaan. Fossiilisten polttoaineiden tuotantosuunnitelmat ovatkin aivan liian mittavia. Adam Toozen pessimistinen luenta Guardianissa ilmastorahoituksesta oli, että valtaosa siitä joudutaan hakemaan yksityiseltä sektorilta – Glasgow’ssa finanssialan toimijoiden koalitio lupasikin 130 biljoonaa dollaria energiasiirtymään. Mutta yksityinen raha hakee tuottoja, ja köyhemmissä maissa kaikissa toimissa niitä ei ole aina luvassa. Niinpä finanssitoimijat vaativat valtioilta vakauksia menetysten varalta, mutta tällaiseen “bailoutiin” tuskin on poliittista tahtoa, jos ei suoraan ilmastorahoitukseenkaan.

Lopuksi paljon kriittistä keskustelua käytiin toimijoiden osallistumismahdollisuuksista. Alkuperäiskansojen roolin rinnalla nousi esiin yllättävän vahvasti tutkijoiden osallisuus: tiedelehti Nature kertoi tutkijoiden kokemista ongelmista päästä seuraamaan neuvotteluprosessia. Tämä on huolestuttavaa, sillä tutkijayhteisön vaikutusvalta on välttämätöntä, jotta esimerkiksi päästöjen raportointiin tai nettonollan määritelmiin saadaan yhteinen ja tieteellisesti perusteltu näkemys.

BIOS

Uusi podcastsarja metsistä

Tutkijamme Antti Majavan vetämänä marraskuun alussa käynnistyi uusi podcastsarjamme Metsäsektorin ekologinen siirtymä. Se käsittelee metsiä, metsätaloutta, metsäteollisuutta, ilmastonmuutosta ja luontokatoa suomalaisesta näkökulmasta. Ensimmäisessä jaksossa vieraina olivat SYKE:n Sampo Soimakallio ja Ympäristöministeriön Tuomo Kalliokoski. Toisessa jaksossa käsitellään energiamurroksen mahdollisuuksia ja riskejä metsäteollisuuden näkökulmasta. Antin vieraina ovat energia- ja lämpöyhtiö Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi ja VTT:n johtava tutkija Eemeli Tsupari.

BIOS-podcasteihin tuotettin myös WISE-hankkeen puolelta jakso “Tulevaisuuden tilannehuone”, jossa Paavo Järvensivu keskusteli dramaturgi Katariina Nummisen ja professori Janne Hukkisen kanssa pian valmistuvasta kuntapäättäjien ja -asiantuntijoiden harjoituksesta, jonka avulla voidaan treenata päätöksentekoa ekologisessa siirtymässä.

Lausunto “Ekologinen jälleenrakennus liikenteen näkökulmasta”

BIOS lausui pyynnöstä Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaostolle 9.11. koskien tulevaa talousarviota. Nostimme lausunnossamme esiin riskitekijöinä vahvan nojaamisen biopolttoaineiden jakeluvelvoitteeseen sekä siihen kuuluvat oletukset sähköpolttoaineista, jotka ovat toistaiseksi kuitenkin spekulatiivisella tasolla. Korostimme edelleen vahvan yksityisautofokuksen sijaan liikenteen systeemisten muutosten merkitystä:

“Tiekartan mainitsemista toimenpiteistä vain liikennemäärien vähentäminen on laskentasäännöistä ja tulevaisuuden teknologioista riippumaton päästövähennysten keino. Liikennemäärien vähentämisen suhteen tiekartta on kuitenkin varsin varovainen tai jopa aihetta välttelevä. Ekologisen jälleenrakennuksen näkökulmasta systemaattinen tapa lähestyä asiaa on analysoida, mikä määrä minkäkinlaista liikkumista voidaan tuottaa parhailla mahdollisilla teknologioilla ekologisissa reunahdoissa, ja peilata tätä kestävää tuotantokapasiteettia suhteessa niihin tarpeisiin, joita kansalaisten hyvä elämä vaatii. Tästä näkökulmasta tiekartan toteamus, että jatkossa infrainvestointien suunnittelun tulee perustua tavoitetilan saavuttamiselle, ei suoritteiden kasvuennusteille (s. 50), on oikeansuuntainen. On varsin mahdollista, että kansalaiset elävät hyvää elämää liikutellen itseään ja tavaroita nykyistä vähemmän ja eri tavalla. Tiekartassa ja talousarvioesityksessä julkisella liikenteellä, digitaalisilla yhdistelmäpalveluilla sekä pyöräilyllä ja kävelyllä on rooli, mutta se näyttäisi jäävän melko pieneksi suhteessa henkilöautoihin ja niiden muuttuviin käyttövoimiin.”

Tieteellisiä artikkeleita

WISE-tutkimushankkeessa on julkaistu kaksi artikkelia, joiden kirjoittamisessa BIOS-tutkijat ovat olleet mukana. Politics and Governance -lehdessä ilmestyi Helmi Räisäsen johdolla kirjoitettu “Comprehensive security: The opportunities and challenges of incorporating environmental threats in security policy”. Safety Science -lehdessä ilmestyi Janne Hukkisen johdolla kirjoitettu “The policy operations room: Analyzing path-dependent decision-making in wicked socio-ecological disruptions”.

Katsaus energiakriisiin

Tere Vadén kirjoitti Politiikasta.fi-lehteen lokakuussa esseen “Toinen koronasyksy toi energiakriisin”. Siinä hän käy läpi mittavan määrän ajankohtaista keskustelua käsillä olevasta energiakriisistä. Teksti on linkkeineen varsinainen tietolähteiden aarreaitta, ja Vadén tuo yhteen suuren joukon energiantuotannon ja -kulutuksen sekä kansainvälisen logistiikan juonteita nykytilanteen takana sekä niiden nivoutumista kansainväliseen politiikkaan. Energiakriisin taustalla on suurempi kysymys siitä, saadaanko siirtymä puhtaampaan energiantuotantoon toteutettua tarpeeksi nopeasti niin, että esimerkiksi törmäys nettoenergian niukkuuteen saa aikaan vaarallista takapakkia yhteiskuntien kehityksessä.

“Delannoyn ja kumppaneiden päätelmä onkin, että energiajärjestelmän siirtymällä puhtaaseen tuotantoon on kiire: nyt vielä fossiillipolttoaineet tuottavat riittävästi nettoenergiaa siihen, että mittavia puhtaan energian infrastruktuurihankkeita voidaan viedä maaliin. Jos näin ei tehdä, vuosikymmenen tai parin sisällä on pakko peruuttaa öljyä heikompiin energialähteisiin, sillä vain hiilellä ja mahdollisesti kaasulla on riittävä nettoenergia ja saatavuus pyörittämään teollista infrastruktuuria. Tosin siinä tilanteessa ihmissivilisaatioille käypä ilmasto on jo kokonaan menetetty.”

Hyödyllistä lisälukemista on tämä Adam Toozen kirjoitus energiakriisistä.

Muuta

Ville Lähde oli haastateltavana All Youth -tutkimushankkeen blogisarjan “Kirjoituksia kestävästä hyvinvoinnista” ensimmäisessä osassa.

“Tässä on olennaista ymmärtää, että samat inhimilliset perustarpeet (syöminen, liikkuminen, asuminen ja niin edelleen) on mahdollista tyydyttää lukemattomin erilaisin tavoin. Ne voidaan toteuttaa olosuhteissa, jotka ovat ekologisesti kestäviä ja oikeudenmukaisia, tai sitten olosuhteissa, jotka eivät ole. On meidän valintamme, miten toimimme.Aineellinen hyvinvointi ei ole sidottu mihinkään tiettyyn energian ja materiaalin kulutuksen määrään. Esimerkiksi suomalainen elämäntapa on ekologisilta ja materiaalisilta vaikutuksiltaan monikertaistunut viime vuosikymmeninä – mutta tämä ei ole hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä. Elintaso ja hyvän elämän edellytykset voidaan turvata hyvin ilman aineellista ja energeettistä kasvua. On sitten oma kysymyksensä, miten tämä arvotetaan taloudellisissa laskelmissa.”

Tere Vadén esiintyi Finnwatchin uudessa Valokeilassa-podcastissa ja puhui metallimineraalien riittävyydestä ekologisessa siirtymässä.

Osallistuimme myös lokakuussa ajankohtaiseen keskusteluun kehysmenettelystä suhteessa ekologiseen siirtymään.

Kauppalehti Optio julkaisi 16.11. henkilöjutun (maksumuuri) tammikuun alussa BIOSissa aloittavasta Jussi Ahokkaasta.

Lopuksi

Lukuvinkkeinä tällä kertaa suosittelemme Ylen juttua kulutusperäisistä ilmastopäästöistä, Finnwatchin erinomaista koostetta nettonollan käsitteellisestä ryteiköstä sekä Helsingin Sanomien juttua armeijoiden päästöistä sekä hienoa kertomusta siitä, mitä lieksalaisen metsäpalon jälkeen tapahtui.

Guardian julkaisi komean ilmastograafien koosteen sekä käynnisti kaksi tärkeää kirjoitusten sarjaa ilmaston lämpenemisen terveysvaikutuksista ja pandemian jälkeisestä jälleenrakennuksesta, josta suosittelemme erityisesti tekstiä “A tale of two pandemics”.