Ympäristöturvallisuuden 3 tasoa

BIOS on yhdessä Ulkopoliittisen instituutin, Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen kanssa ollut toteuttamassa Tiina ja Antti Herlinin säätiön rahoittamaan Ympäristöturvallisuuden työpajasarjaa. Hankkeen tavoitteena oli tuoda ympäristötekijät ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun ytimeen ja kehittää käytäntöjä niiden hallitsemiseksi. Työpajoissa tuotiin yhteen niin virkamiehiä, kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten edustajia kuin tutkijoita keskustelemaan ympäristönmuutoksen ulko- ja turvallisuuspoliittisista vaikutuksista. Tarkoituksena oli keskustelujen kautta kartoittaa Suomen näkökulmasta kriittisimpiä kysymyksiä, tuoda ne tiedoksi työskentelyyn eri politiikan toimijoille sekä kehittää valmiuksia käsitellä niitä osana ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Projektin keskusteluissa todettiin, että ympäristönmuutoksen turvallisuusuhkiin tulee varautua nykyistä laajemmin myös Suomessa. Varsinkin geopoliittisella ja rakenteellisella tasolla ilmeneviä turvallisuusvaikutuksia kuitenkin tunnetaan vielä verrattain huonosti, eikä niihin liittyviä riskejä pystytä riittävästi huomioimaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan strategia- ja skenaariotyössä. Monialaiset vaikutukset edellyttävät toimenpiteitä niin ulkopolitiikan kuin sisäisen turvallisuuden piirissä, mutta strateginen kokonaiskäsitys ympäristöturvallisuudesta on silti tarpeen. Hallinnonalojen välinen verkostoituminen ja tiedonvaihto on siksi avainasemassa.

Työpajojen loppupäätelmät koottiin politiikkapaperiin, jonka BIOS julkaisee ohessa [PDF]. Saman hankkeen puitteissa on myös julkaistu kaksi samaa aihepiiriä käsittelevä tieteellistä artikkelia, jotka ovat avoimesti saatavilla Sustainability-lehdessä täällä ja täällä.

Lehdistössä ja muissa medioissa kerrotaan ja keskustellaan yhä useammin ihmisten kulutusvalinnoista, joiden perustana ovat ilmasto- ja ympäristösyyt. Ruotsalaisen Greta Thunbergin aloittamat, Suomeenkin levinneet koululaisten ilmastolakot ovat saaneet paljon ansaittua huomiota ja rohkaisseet yhä useampia nuoria käsittelemään ilmastoahdistustaan julkisesti. Sosiaaliseen mediaan on syntynyt ryhmiä, joissa ihmiset sitoutuvat matkustamaan maitse ja järjestäytyvät jakamaan tavaraa ostamisen sijaan. Kasvisruokavaliosta keskustellaan ja siihen sitoudutaan yhä yleisemmin. Kuluttamisen ympäristövaikutuksia voi myös hyvittää erilaisilla tavoilla.

Julkiset kannanotot ja keskustelu ilmasto- ja ympäristötietoisista teoista ja valinnoista ovat herättäneet myös vastareaktioita. Koululakoista ja lakkoilevista nuorista kirjoitetuissa lehtijutuissa tai niiden kommenttiosioissa toistellaan, että yhden ihmisen tai yhden pienen valtion kaikkien kansalaistenkin teoilla on planeetan mittakaavassa häviävän pieni vaikutus. Samaa saavat kuulla ihmiset, jotka kertovat vähentävänsä yksityisautoilua, lentämistä tai lihankulutusta sekä ihmiset, jotka alkavat kasvattaa itse osan ruuastaan. Asioita tarkastellaan numeerisesti, laskemalla päästöjä tai erilaisten resurssien kulutusta. Yhden ihmisen, perheen tai yhteisön valinnat eivät tällöin merkitse mitään maapallon suuressa summapelissä.

Toisinaan kestävämmät elämäntavat ja avoin keskustelu niistä on liitetty myös julkiseen identiteetinmuodostukseen tai oman eettisen arvopohjan markkinointiin sosiaalisessa mediassa. Elämäntapojaan muuttavia panetellaan ”hyvesignaloinnista”.

Liian vähän puhutaan siitä, mikä merkitys ja arvo teoilla ja valinnoilla on ihmiselle itselleen, sekä siitä, millainen voimavara arvot ja arvojen mukainen elämä on, yksilölle ja yhteisölle. Eivät kuluttamistaan ilmastosyistä vähentävät ihmiset varmaankaan ajattele, että juuri heidän valintansa jotenkin ratkaisevasti laskevat kasvihuonekaasupäästöjä. Päätöksiin ja toimintaan vaikuttavat aina monet asiat ja ihminen tuskin on tietoinen kaikista motiiveistaan. On hyvä kuitenkin tunnistaa tekoihin ja valintoihin tietoisesti liitetyt merkitykset ja merkityksellisyyden kokemukset: kestävämmät valinnat voivat tuntua tärkeiltä, tulevien sukupolvien tai elonkehän kannalta hyödyllisiltä ja oikeilta ja siten hyviltä. Jaettuina tällaiset merkitykset ja kokemukset myös lujittavat yhteisöä.

Miksi keskustelu kestävistä valinnoista sivuuttaa niihin liitetyt merkitykset ja arvot ja takertuu mittakaavoihin ja moralismiin?

Päästö- ja kulutusmittakaavojen keskeisyys saattaa johtua siitä, että ympäristökeskustelu on tyypillisesti laskennallista. Meillä on taloudellinen puheenparsi, jossa ympäristöteotkin muuttuvat vaihtoarvon mukaan punnittaviksi: valtiot epäröivät ilmastotoimien kansantaloudellisia seurauksia ja vaikutuksia talouskasvuun, ja kansalaiset laskeskelevat mistä ovat valmiita luopumaan ja mitä pitäisi saada tilalle. Laskennallisuuden toinen ulottuvuus tulee tieteistä: meillä on yhä tarkempaa tietoa ilmastonmuutoksen osatekijöistä ja luonnonresurssien kulutuksesta liittyen ihmisen toimintaan. Luvut puhuvat omaa kieltään ja niillä voidaan puolustella monenlaisia kantoja, myös yhden ihmisen kulutuksen mitättömyyttä.

Moralisointia vastaan hyökkäävää, hyvesignaloinnista syyttelevää keskustelua käydään ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa. Omasta elämästä ja siten kulutusvalinnoistakin viestitään usein lyhytsanaisissa, kuvapainotteisissa kanavissa toisille samoja arvoja jakaville ihmisille. Kohdeyhteisön ulkopuolelle tällaiset viestit saattavat näyttäytyä itsekeskeisenä oman elämän, arvojen ja valintojen esittämisenä ja sosiaalisen aseman nostamisena. Itselle merkityksellisten asioiden esille tuominen aletaan nähdä toisenlaisten valintojen ja tekojen tuomitsemisena, tarkoitushakuisestikin.

Taloudellisen kannattavuuden ensisijaisuus, laskennallinen ajattelu ja ihmisten väliset vastakkainasettelut ovat ajassamme vallitsevia ilmiöitä ja siksi ymmärrettävästi osa ympäristökeskustelujakin. Vallitsevuutensa vuoksi olemme myös valmiimpia tunnistamaan tällaiset elementit. Ympäristöongelmia ja kestäviä valintoja koskevaa keskustelua ei kuitenkaan tarvitse nähdä pelkkänä hajottavana, erilaisten ryhmien eriytymistä kiihdyttävänä kiistelynä. Pohjimmiltaan käynnissä on ympäristöä, ihmistä ja tulevaisuutta koskeva merkitysten, arvojen, käsitysten, kokemusten ja tulkintojen käymistila.

Vaikka siis näyttäisi siltä, että merkitysten ja arvojen sijaan keskustellaan mittakaavoista ja moralisoinnista, väittelyn taustalla on joukko laajoja, perustavanlaatuisia kysymyksiä. Ympäristö- tai ilmastonmuutosahdistuksesta väitellessään ihmiset tunnustelevat, millaisia kokemuksia toisilla on ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristöongelmista, ja millaisin tavoin näitä kokemuksia tulisi jäsentää ja jakaa. Ilmastolakkoilun yhteydessä pohditaan, mitä merkityksiä yksittäisten ihmisten tai ryhmien muuttuneelle käytökselle tulisi antaa – mitä he oikeastaan tarkoittavat, miksi he kokevat niin kuin kokevat ja tekevät niin kuin tekevät. Keskustelujen ytimessä pysyvät kysymykset siitä, mikä lopulta on ympäristön tila juuri nyt, ja kuinka paljon painetta luonto ihmiseltä kestää.

Samalla kun ihmiset kyselevät, mitä kukin yksilö, yhteisö ja taho voi tehdä tai on velvollinen tekemään, ihmiset ovat totuttelemassa ajatukseen siitä, että jokaisella teolla on kytköksensä ympäristön tilaan ja resurssien riittävyyteen. Käytännössä todistamme siis sellaisen luontokäsityksen rapautumista, jossa luonto on itseään korjaava loputtomien resurssien tarjoaja. Yhtä lailla neuvottelemme parhaillaan uudenlaisista tavoista olla ihmisiä ja ihmisyhteisöjä ei-inhimillisen luonnon kanssa, ei sen yläpuolella.

Tätä kriisiä tai käymistilaa on hankala jäsentää, koska olemme sen keskellä. Ympäristön tila on kuitenkin heikkenemässä nopeasti ja vaadittavat yhteiskunnalliset muutokset ovat valtavia. Ihmiset yrittävät parhaillaan jäsentää luontosuhdettaan uusiksi ja elintapojaan kestävämmiksi – tämä prosessi tulisi tunnistaa ja tunnustaa, ja sitä pitäisi tukea ja vahvistaa.

Kulttuurintutkimus voi osaltaan tarjota välineitä ympäristökeskustelun ja sen taustalla tapahtuvien merkitys- ja arvomurrosten jäsentämiseen. Mediaa on viime aikoina syytelty ilmastoahdistuksen lietsonnasta ja maailmanlopun maalailusta. Näin luonnontieteilijöiden varoituksia vähätellään samastamalla ne apokalyptisiin ja dystooppisiin hengellisen ja kaunokirjallisen kerronnan muotoihin, joiden avulla nykykirjallisuuskin käsittelee ympäristöongelmia. Lopullisen tuhon kuvaston rinnalla luontoa on totuttu ajattelemaan myös runsaudensarvena ja itsensä alati ihmiselämälle suotuisaksi korjaavana systeeminä. Tähän kertomukseen yhä harvempi kuitenkaan enää uskoo.

Jos tekoja ja valintoja ajattelee merkitysten ja merkityksellisyyden kannalta, voi havaita niiden olevan luonteeltaan pikemminkin vertauskuvallisia kuin kirjaimellisia. On kyse teoista, jotka tarkoittavat itselle omien arvojen mukaista, huolehtivaa jokapäiväistä elämää. Yksittäiset kieltäytymiset, pidättäytymiset, huomionosoitukset, vaivannäöt ja lahjoitukset rakentavat oman käsityksen mukaista kestävämpää elämää ja tekevät arjesta merkityksellisempää ja rikkaampaa. Nämä teot, joista yksikään ei yksittäin tietenkään pelasta maailmaa, ovat merkkejä, jotka halutaan myös nähtävän ja ymmärrettävän juuri tässä tietyssä merkityksessä: ne ovat yksilön ja planeetan elämää kannattelevia tekoja.

Maailman luonnonsäätiön (WWF) vuosittain järjestämän Earth Hour -tapahtuman verkkosivuilla valojen sammuttamisen symbolisuus todetaan suoraan: “Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille. Earth Hour ei siis ole sähkön- tai energiansäästötempaus.” Jos ilmastotekojen vertauskuvallisuutta haluaisi ruotia pidemmälle, voisi huomauttaa, että ne ovat nimenomaan metonyymisiä eli osittaisia tekoja. Retoriikan tutkimuksessa ja runousopissa metonymia on tuttuuteen ja jatkuvuuteen perustuva kielikuva, jossa tyypillisesti osa tarkoittaa kokonaisuutta, esimerkiksi purjeet veneitä. Yksittäinen teko tai valinta edustaa kulttuurisena merkkinä laajempaa toimintaa tai suunnanvalintaa osana ryhmää tai yksilön muilla elämän osa-alueilla. Metonyymiset teot ja valinnat voivat toimia esimerkkeinä ja inspiraationa toisille, mutta ne ovat aina sidoksissa omakohtaisiin arvoihin ja maailmankuvaan.

Ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen liittyen on esitetty, että vastuuta ei saa sälyttää yksilöille. Suhtautumista ilmastonmuutokseen on myös tutkittu maailmankuvallisiin ja asenteellisiin eroihin paneutuen. Keskustelut yksilön vastuusta ja asenteista ympäristöongelmiin liittyen ovat tärkeitä, mutta niiden rinnalla on oltava herkkyyttä tekojen taustalla olevien arvojen ja merkitysten tunnistamiseen. Luopuminen ja pidättäytyminen tai vaihtoehtoiset valinnat eivät ole oman hyveellisyyden korostamista tai epäsuora tapa ilmaista halveksuntaa toisen valinnoista; ne eivät välttämättä ole edes tietyn identiteetin omaksumista ja ilmentämistä. Kyse on vakaumuksesta.

On tunnustettava, että yhä useampi meistä haluaa jo muutosta, ja että yhä useampi muutosta haluavista on nuoria.

Karoliina Lummaa

Tervetuloa lukemaan kesäkuun 2019 BIOS-uutiskirjettä! Uutiskirjeet lähetetään tilaajille sähköpostitse ja arkistoidaan tähän blogiin. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Kesäkuun alkua Porkkalan saaristossa. Kuva Paavo Järvensivu.

MAAILMALTA

Laaja raportti luonnon monimuotoisuuden tilasta

Viime aikojen merkittävin ympäristöuutinen oli Hallitustenvälisen luontopaneeli IPBES:n julkaisema globaali selvitys maailman luonnon tilasta. Tiedot luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja ekosysteemien rapautumisesta eivät ole valitettavasti uusia, mutta yksiin kansiin koottuna ne antavat hätkähdyttävän kuvan tilanteesta. Luonnonvarojen hyödyntämisen lisääntyessä jatkuvasti jo 75% maapinta-alasta on merkittävästi ihmistoiminnan muokkaamaa, ja 66% merten alasta on kiihtyvästi hyödynnettyä. Lisääntyvien sukupuuttojen ohella seurauksena on ollut lukuisten lajien kantojen pienentymistä ja ekosysteemien korvautumista yksipuolisemmilla – esimerkiksi luonnonmetsien tilalle kasvatetuilla talousmetsillä. Kokonaisuudessaan ruoantuotanto maanviljelyksestä kalastukseen on merkittävin vaikuttava tekijä, ja ilmastonmuutos vaikeuttaa tilannetta entisestään. Sitran Oras Tynkkynen kirjoitti aiheesta tiivistelmän.

IPBES on vuonna 2012 perustettu YK:n alainen riippumaton tieteellinen elin, jonka raportteja luodaan eri maiden edustajien kesken nojaten tuhansiin tieteellisiin tutkimuksiin ja raportteihin. Konsensusmenettelystä huolimatta raportin sävy on kovasanainen, ja siinä peräänkuulutetaan perusteellisia järjestelmätason muutoksia kaikilla yhteiskuntien alueilla. Tämä edellyttää kokonaiskulutuksen ja saasteiden tuotannon vähentämistä, mukaan lukien niin väestönkasvun hillintä kuin henkilökohtaisen kulutuksen vähentäminen, mutta tietysti eri tavoin eri maailman alueilla. Aivan kuin taannoisessa IPCC:n raportissa, raportissa muistutetaan mahdollisuuksista yhdistää luonnonsuojelutavoitteita esimerkiksi koulutuksen, sukupuolten tasa-arvon, eriarvoisuuden vähentämisen ja rauhan tavoitteisiin. Vaikka ihmisten hyvinvointi on muusta luonnosta riippuvaista, tuloksena ei tarvitse olla nollasummapeliä.

Raportissa myös todetaan, että tämän mittakaavan muutos kohtaa varmasti vastarintaa niiltä tahoilta, joiden intresseissä on säilyttää status quo, mutta “vastarinta on mahdollista voittaa laajemman yhteisen hyvän saavuttamiseksi”.

BIOS

Ympäristökriisi ja talouskeskustelun tila Suomessa

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, luonnonvarojen liikakulutus ja monet muut merkittävät ympäristöongelmat vaativat yhteiskunnilta perustavanlaatuisia muutoksia. Näin myös Suomessa. BIOS on käynyt viime vuosina hedelmällistä ja uutta luovaa keskustelua eri tieteenalojen edustajien ja monenlaisten yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Yhä selvempää on, että tämän mittaluokan haasteiden selättäminen edellyttää monitieteistä yhteistyötä. Kuitenkin keskustelu taloustieteen edustajien kanssa on osoittautunut työlääksi. Ilahduttavia poikkeuksia on, mutta taloustieteen puolelta on esitetty toistuvasti myös ärhäköitä ja vähätteleviä kannanottoja. Monitieteellisyyden sijaan keskustelussa törmätään toistuvasti sitkeään valtavirran puolustamiseen ja vaihtoehtojen väheksyntään.

Julkaisimme BIOS-blogissa 27.5. kirjoituksen, joka käy läpi Mustread-verkkolehden toimittajan ja osakkaan Heikki Pursiaisen artikkelia. Vaikka artikkelin sävy on poikkeuksellisen vihamielinen, se tarjoaa laajemminkin esimerkkejä sellaisista julkisen keskustelun ongelmista, joiden ylittäminen on tarpeen hedelmällisemmän ja moniäänisemmän vuoropuhelun mahdollistamiseksi.

“Ilmastonmuutos ja muut ympäristökriisit eivät ole vain yksi talouden ongelma muiden joukossa. Niillä on eksistentiaalinen merkitys ihmisyhteisöjen ja siten talouksien tulevaisuudelle. Keskusteltaessa taloudesta niin tieteessä kuin julkisuudessakin on etsittävä keinoja vastata akuutteihin ympäristökysymyksiin. On tärkeää käydä rakentavaa talousteoreettista keskustelua, mutta yhtä tärkeää on kyky rakentaa poliittisia työkaluja, joiden avulla yhteiskunnat voivat nopeasti toteuttaa vaadittavat toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi.”

Eurooppalainen Green New Deal?

BIOS-tutkijat Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen kirjoittivat 20.5. Politiikasta-lehdessä taannoisista vaatimuksista “eurooppalaisen Green New Dealin” luomiseksi. He käyvät läpi sitä poliittista ja taloudellista maastoa, johon vaatimukset asettuvat, ja vertaavat niitä yhdysvaltalaiseen keskusteluun. Miksi kokonaisvaltainen ja oikeudenmukainen siirtymä on tarpeen? Onnistuuko Eurooppa valitsemaan tällaisen tien?

“GND:n kaltaisella kokonaisvaltaisella aloitteella olisi eurooppalaisessa julkisuudessa paljon saavutettavaa. Ensi alkuun eurooppalaisen GND:n läpilyönti voisi ainakin osittain katkaista kansainvälisille ilmastotoimille ominaisen nollasummapelin, jossa jokainen valtio punnitsee toimiaan suhteessa enemmän saastuttavaan maahan löytääkseen perustelut päästötoimien viivyttelylle.”

Mitä on sivistys ekologisen kriisin aikakaudella?

Ville Lähteen kirjoitus sivistyksestä ekologisen kriisin aikakaudella julkaistiin 7.5. Helsingin seudun kesäyliopiston sivuilla. Hän pohtii sitä, millainen olisi laajan yhteiskunnallisen muutoksen edellyttämä “kulttuurinen muutos”. Moraalisten arvostusten ja luontoasenteiden roolista on puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta Lähde muistuttaa kulttuurisen murroksen laajemmista edellytyksistä.

“Sivistys ekologisten kriisien aikakaudella vaatii siis aktiivisuutta, itsekriittisyyttä ja oppimishaluisuutta kahdella tärkeällä elämänalueella. Miten tulla kansalaiseksi, joka ei alistu totunnaisiin ahtaisiin toiminnan rooleihin? Ja miten löytää tasapaino yhtäältä terveen tiedon auktoriteettien epäilyn ja toisaalta yli-itsevarman mielipiteiden muodostamisen välillä?”

Fingon ruokaturvaryhmän kannanotto kestävästä ruokajärjestelmästä

BIOS osallistui suomalaisten kehitysjärjestöjen katto-organisaation Fingon ruokaturvaryhmän kannanoton “Ruoka ratkaisijana” laatimiseen. Suomen tuleva EU-puheenjohtajuus tarjoaa hyvän mahdollisuuden nostaa kestävää ruokajärjestelmää esille ja keskustella ruokaturvan paikasta EU:n kehityspolitiikassa. Huhtikuussa ilmestyneessä kannanotossa todetaan, että kestävä ja oikeudenmukainen ruokajärjestelmä tarjoaa ainutlaatuisen tavan tuoda yhteen ympäristöllisiä, sosiaalisia ja taloudellisia näkökulmia ilman, että niitä käsitellään erillään. Ilman kokonaisnäkemystä käy usein niin, että yhtä ulottuvuutta edistettäessä muut kärsivät. Kannanotossa peräänkuulutetaan panostamista laajasti ymmärrettyyn ruokaturvaan niin suomalaisessa kuin eurooppalaisessa kehityspolitiikassa. Globaalisti pienviljelijöiden rooli on ohittamattoman tärkeä.

“Ruokaan liittyvässä kehityspolitiikassa tulisi painottaa toimenpiteitä, jotka tukevat pienviljelijöiden järjestäytymistä, kehittävät omavaraistuotantoa, varmistavat ruoan saatavuutta paikallisesti ja kehittävät arvoketjuja oikeudenmukaisemmiksi raaka-aineiden tuottajien kannalta. Tämä edellyttää myös, että pienviljelijöille taataan maan ja muiden ruoantuotannon resurssien hallinta- ja omistusoikeudet.”

Kestävämpää rakennuspolitiikkaa hallitusohjelmaan

Laajan tutkijajoukon politiikkasuositus rakennusten puhtaiden energiaratkaisujen edistämiseksi ilmestyi 8.5. Allekirjoittajissa oli BIOS-tutkijoita. Dokumentti sisältää suuren joukon toimenpide-ehdotuksia, joilla voitaisiin edistää rakennuskannan energiankulutuksen ja ilmastopäästöjen vähentämistä aikataulussa, joka istuu kansainvälisiin ilmastotavoitteisiin.

BIOS-blogissa biotuotetehtaista ja ilmastopolitiikan uskottavuudesta

BIOS julkaisi 16.5. tiukkasanaisen kirjoituksen siitä, miten uudet biotuotetehtaat joutuvat törmäyskurssille Sipilän hallituksen lanseeraamien metsäenergiasuunnitelmien kanssa. Tutkijat ovat jo pitkään kritisoineet nykyisiä suunnitelmia ekologisen kestävyyden ongelmista, mutta uudet hankkeet näyttävät ylittävän myös kapeammin tarkastellun puuntuotannollisen kestävyyden.

“Jos ennusteet puun kasvun kiihtymisestä eivät toteudu, lisääntyneet hakkuutasot voivat ylittää jopa puuntuotannollisen kestävyyden. Riski on olemassa, koska kasvuennuste perustuu vain MELA-malliin, joka ei ota huomioon esimerkiksi ravinnetaseen ja sadannan mahdollisia tulevia muutoksia. Useampien miljardien investointien ja kansantaloudellisten tulonsiirtojen (esimerkiksi nielujen pienenemisestä aiheutuvat kulut) perustaminen yhden pitkäaikaisesti koettelemattoman mallinnuksen (päivitetty MELA) varaan ei ole vastuullista, varsinkaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia edellyttävänä aikana.”

BIOS-tutkijat kirjoittivat aiheesta myös tutkija Tuomo Kalliokosken kanssa. Julkinen keskustelu sai vauhtia jo seuraavana päivänä, kun Luonnonvarakeskus ilmoitti laskelmistaan löytyneestä merkittävästä virheestä. Laskelma perustuivat juurikin yllä mainittuun MELA-malliin. Tutkija Sampo Soimakallio avasi Ylen uutisessa 21.5. sitä, millaisia konkreettisia eroja erilaisilla metsänäkemyksillä on.

BIOS kertasi blogissaan 21.5. metsälaskelmien virheiden sarjaa, joka syö suomalaisen ilmastopolitiikan uskottavuutta.

“Sikäli kun ilmastokriisin ja siihen Suomen osalta ratkaisevasti liittyvän metsien käytön voi tulevaisuudessa olettaa olevan entistä tärkeämpiä yhteiskunnan menestymisen kannalta, on syytä avata ja laajentaa tietopohjaa, pikemmin kuin siilouttaa sitä poliittisessa ohjauksessa olevalle sektoritutkimuslaitokselle.”

Vanhaa vai uutta ympäristöturvallisuutta?

BIOS-tutkija Emma Hakala kirjoitti 16.5. widersecurity-sivustolla turvallisuuskeskustelun muutoksesta kohti vahvempaa ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöhaasteiden huomioonottamista. Pitkään ja paljon puhuttu aihe on kuitenkin jäänyt poliittisesti epämääräiseksi, ja konkreettisia toimenpide-ehdotuksia on ollut vähän. Hakala peräänkuuluttaa turvallisuuskeskustelua, joka huomioi ympäristömuutosten aiheuttaminen uhkien lisäksi sen, millä tavoin yhteiskunnat sekä hillitsevät ympäristömuutoksia että pyrkivät sopeutumaan niihin.

“Tästä näkökulmasta ilmastoturvallisuus liittyy olennaisesti oikeudenmukaisuuteen, niin globaalisti kuin yhteiskuntien sisällä. Ilmastonmuutoksen on jo nyt todettu lisäävän taloudellista eriarvoisuutta maiden välillä, kun kehitysmaat kärsivät vaikutuksista länsimaita enemmän. Sama pätee tutkimusten mukaan myös maiden sisällä. Toisaalta mikäli ilmastonmuutoksen vastaisia toimia pidetään epäoikeudenmukaisina tai eriarvoisuutta lisäävinä, voivat myös ne johtaa vastustukseen ja yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymiseen. Myös turvallisuuden ja vakauden kannalta on siten tärkeää, että oikeudenmukaisuus huomioidaan kaikessa ilmastopolitiikassa.”

BIOS on mukana kesäkuisessa taide- ja ruokatapahtumassa Nielu

Nuuksiossa Haltian luontokeskuksella järjestetään 8.–19.6. monipuolinen taidetapahtuma Nielu (Facebook-sivu), joka yhdistää erilaisia taidemuotoja ja illallisia, jotka pohjaavat kerättyihin ja lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin. BIOS-tutkijat ovat osallistuneet Nielun tuottamiseen keskustelemalla taiteilijoiden kanssa heidän teoksistaan koko työprosessin ajan. Lisäksi olemme mukana tapahtumassa paikan päällä: Tere Vadén vetää 10.6. keskustelutilaisuuden “Mitä energian filosofia kertoo modernista teknologiasta?”, ja Karoliina Lummaa keskustelee runoilija ja esitystaiteilija Hanna Stormin 18.6. kanssa ympäristöstä ja runoudesta otsikolla “Miksi kertoa maailmanlopusta nyt?”. Päätöspäivänä 19.6. Karoliina Lummaa ja Ville Lähde johdattavat vieraat keskustelevalle taidekierrokselle.

BIOS tiedotusvälineissä

BIOS-tutkimusyksikkö oli esillä 28.4. ilmestyneessä Helsingin Sanomien artikkelissa, jossa tutkijamme kommentoivat Antero Vartian tuoretta Compensate-hanketta.

“Paavo Järvensivu jatkaa: ‘Tiedetään, että tätä teollista yhteiskuntaa ei voida kompensoida. Se on biofysikaalisesti mahdotonta. Reilusti ylikuluttaville pitäisi tulla fiilis, että ne ei voi tehdä muuta kuin vähentää kulutusta.’”

Suomen Kuvalehdessä 3.5. julkaistiin BIOS-tutkimusyksikön työtä esittelevä laaja Paavo Järvensivun henkilökuva (maksumuurin takana). Helsingin Sanomissa 4.5. ilmestyneessä artikkelissa Tere Vadén pohtii öljyn lonkeroita nykyisen sivilisaation ytimessä. Moderni unelma ihmiskunnan itsenäistymisestä on ollut öljyn mahdollistama illuusio:

”Samalla on syntynyt illuusio siitä, että olemme voittaneet luonnon tai olemme riippumattomia siitä. Tässä on se ironia, että illuusion on synnyttänyt nimenomaan tietty luonnossa oleva ominaisuus. Siis se, että fossiilista energiaa on ollut niin paljon käytettävissämme.”

Tero Toivanen muistuttaa 4.5. ilmestyneessä Ylen jutussa, että ilmastonmuutoksen edessä ihmiskunta ei ole “samassa veneessä”. Helsingin Sanomien 5.5. ilmestyneessä artikkelissa hän taas pohtii ekologisen jälleenrakennuksen mahdollisuuksia ja sitä, millaisia uusia työn mahdollisuuksia se voisi luoda.

“Toivasen mukaan muutos ei tapahdu itsestään. Hänen mukaansa julkisen vallan ja eri talouden toimijoiden – oli sitten kysymys yrityksistä, työntekijöistä tai vaikka eturyhmistä – olisi pelattava yhteen. Julkinen valta eli poliitikot ovat niitä, jotka pystyvät tarvittaessa ohjaamaan muiden toimintaa esimerkiksi tukia suuntaamalla.”

Edellisessä uutiskirjeessämme kerroimme BIOS-tutkijoiden Yhdysvaltain matkasta. Matkan peruja on myös 11.5. julkaistu Truthout-sivuston haastattelu, joka käsittelee siirtymää kohti hiilinegatiivisia yhteiskuntia, ilmastotoimien vastustusta ja kokonaisvaltaisen poliittisen vision tarvetta.

Antti Majava pohti Puhetta taiteesta -podcastissa taiteen roolia ilmastonmuutoksen hillinnässä.

BIOS lavalla

Ville Lähde keskusteli Tampereella 24.4. Eija-Riitta Korholan kanssa Veritas-tapahtumassa otsikolla “Miten elää ilmastonmuutoksen värittämässä todellisuudessa?” Seuraavana päivänä hän luennoi Tampereella Masters’ Conference 2019 -tilaisuudessa otsikolla “The Natural Basis of Human Life: It can be ignored, but it is always present”.

BIOS oli näkyvästi mukana Maailman kylässä -tapahtumassa. Emma Hakala keskusteli ympäristöturvallisuudesta. Ville Lähde puhui yksilön toimintamahdollisuukista ja osallistui Ruoka vaarassa -keskustelutilaisuuteen.

LOPUKSI

Suosittelemme WISE-hankkeemme johtajan Janne Hukkisen demokratian mahdollisuuksia pohtivaa kirjoitusta Helsingin Sanomissa, Johanna Vuorelman oivaltavaa Politiikasta-lehden kirjoitusta eduskuntavaaleista ja perussuomalaisten määrittelyvallasta sekä Ylen Jenni Frilanderin syväluotaavaa juttua merten ekosysteemien muutoksista.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto kysyy 6.9. 2018 ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselta YK:n maaraportin ja BIOSin tiedotteen pohjalta, miksi Suomen nettoilmastopäästöt eivät näytä vähenevän.

BIOS-tutkimusyksikkö nosti syyskuussa 2018 esiin Suomen YK:n ilmastosopimuksen maaraportin laskelmat, joiden mukaan Suomen nettoilmastopäästöt eivät merkittävistä päästövähennystoimista huolimatta laske lainkaan vuoteen 2030 mennessä. Tämä johtuu raportin mukaan pääosin siitä, että hakkuutason nosto pienentää metsien hiilinieluja yhtä paljon kuin päästöjä vähennetään muualla yhteiskunnassa.

Sipilän hallituksen ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja hänen avustajansa vihjailivat syksyn mittaan, että uudet tutkimustulokset tulisivat vaikuttamaan oleellisesti käsitykseen metsien hiilinielun kehityksestä eri hakkuutasoilla. Odotimmekin BIOS:issa kiinnostuneena uusia julkaisuja.

Lokakuun alussa julkaistiin valtakunnan metsien uudet inventointitiedot, joiden mukaan puuston vuosikasvu oli 107 miljoonaa kuutiota, eli 2 miljoonaa kuutiota enemmän kuin mihin YK:n maaraportin luvut pohjasivat. Päivitetyn aineiston mukainen metsien kasvun lisäys tuottaa kuitenkin vain muutaman prosentin lisäyksen hiilinieluihin eikä siten riitä korjaamaan hakkuista aiheutuvaa nielujen pienenemistä.

Luonnonvarakeskuksen (LUKE) pääjohtaja Johanna Buchert vähätteli syksyn aikana useita kertoja julkisuudessa hiilinielujen merkitystä ja puolusti hakkuutason nostoa. Kysyttäessä, mihin Buchert pohjaa näkemyksensä, hän viittasi Luken Metsä 150 -hankkeeseen, jossa on selvitetty mahdollisuutta lisätä metsien kasvua. Hankkeen näkemykset ovat kuitenkin hyvin alustavia, niitä ei ole julkaistu vertaisarvioituna tutkimuksena, eikä kasvun keinotekoisen lisäämisen (esimerkiksi lannoituksen, jalostettujen siementen ja maanmuokkauksen avulla)  ilmastovaikutuksia ole arvioitu.

Marraskuussa hiilinielulaskelmat näyttivät menevän kokonaan uusiksi, kun LUKE:n tutkimusylijohtaja Antti Asikainen esitteli eduskunnan talousvaliokunnalle uusia MELA-mallinnuksen tuottamia lukuja. Asikainen esitti puuston kasvun ja hiilinielujen olevan oleellisesti suuremmat kuin missään viime vuosina tehdyssä arviossa.

Asikaisen luvut pohjasivat MELA-mallin vielä keskeneräiseen päivitykseen. Monilla heräsikin kysymys, miksi Asikaisen luvut poikkesivat niin paljon aiemmista ja miksi hän esitteli lukuja ennen kuin niitä työstävä tiimi oli saanut työnsä valmiiksi.  

Pian talousvaliokunnan kuulemisen jälkeen huomattiin, että laskennassa oli verrattu metsien inventointiaineistoista vääriä pinta-aloja, mikä johti hakkuumahdollisuuksien yliarviointiin. Suomi kuitenkin lähetti epäselvyyksiä sisältäneen vertailutasoehdotuksensa EU-komission tarkistettavaksi joulukuussa.

Tammikuussa 2019 metsätaloustieteilijät nostivat esiin, että MELA-laskelmaan valittu korkotaso oli tarkoitushakuinen, mikä johtaa paineeseen hakata metsät keskenkasvuisina. Korkotason valinnalla on huomattava vaikutus siihen kuinka Suomi voi hyödyntää jatkossa taloudellisesti hiilinielujaan ja se vaikuttaa siten oleellisesti hiilinielujen kehitykseen ja metsätalouden kannattavuuteen.

Helmikuussa 2019 Suomen ilmastopaneeli julkaisi vertailun kuuden eri mallin eri hakkuutasoilla tuottamista hiilinielutasoista. Mallien tuottamissa tuloksissa oli huomattavaa hajontaa.  Vain yhden mallin, MELA:n, todettiin tukevan hallituksen hakkuutavoitteita.

MELA-mallin tarkastelussa on myös todettu sen huomioivan puutteellisesti muun muassa maaperän ravinnerajoitteiden sekä ilmastonmuutoksen (mahdolliset seuraukset esimerkiksi sadannalle) vaikutukset puiden kasvuun. Puutteet johtavat kasvun ja siten hakkuumahdollisuuksien yliarvioimiseen.

Toukokuun puolivälissä ulkopuolisen tutkijayhteisön tarkistuksessa huomattiiin, että hiilinielulaskennassa on huomattavia, jopa 50% virheitä päätehakkuiden pinta-aloissa.

Tässä yhteydessä LUKE onkin ilmoittanut tekevänsä hiilinielujen vertailutasolaskelmat uusiksi ja julkaisevansa uudet luvut kesäkuussa. Uusien arvioiden mukaan EU voi vaatia Suomea alentamaan hakkuutasoehdotustaan 10-18 miljoonaa kuutiota.

Jo huhtikuussa EU-komission arviointiryhmä totesi, että LUKE:n laskelmiin perustuvat arviot Suomen metsien käytön vaikutuksista hiilinielujen kehitykseen eivät ole uskottavia.

Edellisestä ilmastosopimuksen maaraportin julkaisusta on kulunut nyt puolitoista vuotta, ja BIOS-tutkimusyksikön maaraporttia koskevan tekstin julkaisusta ja niiden synnyttämästä keskustelusta Eduskunnassa kahdeksan kuukautta. Tänä aikana ei ole saatu minkäänlaista selvyyttä hiilinielulukuihin.

Ei voi kuin ihmetellä, miten maamme tulevaisuuden kannalta aivan keskeiset hiilinielulaskennat voivat olla näin sekaisin? Miten laskelmien uskottavuus saadaan palautettua?

Luotettavaa tutkimustietoa tarvitaan käyttöön nopeasti. LUKE on kertonut avaavansa MELA-mallin tiedeyhteisön tarkasteltavaksi neljän vuoden kuluessa. Odottavan aika uhkaa käydä pitkäksi.

Sektoritutkimuslaitoksena LUKE:n ensisijainen tehtävänä on palvella Maa- ja metsätalousministeriön poliittisen päätöksenteon tietotarpeita. Strategiassaan Luke kertoo päätehtävikseen tukea biotaloutta ja tuottaa uutta biopohjaista liiketoimintaa.

EU-valtioiden välisen nielukaupan samoin kuin markkinaehtoisen päästö/nielukaupan on tarkoitus nostaa ilmastohaittoja tuottavan energian ja raaka-aineen käytön kustannuksia. Määrättävien kannusteiden ja sanktioiden on luonnollisesti oltava sellaiset, että ne johtavat haluttuun lopputulokseen. Virheet nielulaskelmissa ja mahdolliset virheellisin tiedoin tehdyt investointipäätökset voivat tuottaa miljardilaskun.

Koska metsäteollisuuden sivuvirrat eivät riitä kattamaan kuin pienen osan kaavaillusta puun käytön lisäämisestä, tulisi suurin osa energia- ja ilmastostrategian mukaisesta puun käytön kasvusta kohdistumaan hiinieluja pienentävään metsien käyttöön. Riski hakkuutasoa nostavien energia-, ilmasto- ja biotalouslinjausten karahtamisesta kiville on todellinen.

MELA-mallin käyttöön liittyneiden virheiden, tunnettujen puutteiden ja mahdollisten vääristymälähteiden valossa on huolestuttavaa, että merkittävät strategiset päätökset perustuvat vain MELA-mallin antamiin lukuihin. Ylipäätään on kyseenalaista, voiko julkinen tietopohjainen politiikka perustua malliin, jonka rakenne ei ole tiedeyhteisölle avoimesti tarkasteltavissa.

Sikäli kun ilmastokriisin ja siihen Suomen osalta ratkaisevasti liittyvän metsien käytön voi tulevaisuudessa olettaa olevan entistä tärkeämpiä yhteiskunnan menestymisen kannalta, on syytä avata ja laajentaa tietopohjaa, pikemmin kuin siilouttaa sitä poliittisessa ohjauksessa olevalle sektoritutkimuslaitokselle.

Ilmastopaneelin kuuden eri mallin vertailu kertoo, että nojaaminen yhteen malliin, ja yhden mallin tietyn version tietyllä ajanhetkellä antamiin tuloksiin sisältää helposti vääränlaista uskoa täsmällisyyteen.

Hakkuutasojen ja hiilinielujen kehitykseen vaikuttaa suuri joukko tekijöitä. Malleilla laadittuja lukuarvioita on syytä pitää nimenomaan arvioina ja ymmärtää, että esimerkiksi hakkuutason nostaminen yhden mallin tietynlaisilla parametreillä tehdyn ajon sallimalle korkeimmalla tasolle voi hyvinkin ylittää tosiasiallisen kestävyyden rajat – kuten jokin toinen malli ehkä ennustaakin. Näin ohuella nuoralla käveleminen ei mitenkään voi olla yhteiskunnan ja kansantalouden riskienhallinnan kannalta järkevää.

BIOS-tutkimusyksikkö oli laatimassa Fingon koordinoiman ruokaturvaryhmän tuoretta kannanottoa ”Ruoka ratkaisijana”. Se peräänkuuluttaa ruokaturvaa ja kestäviä ruokajärjestelmiä suomalaisen kehityspolitiikan painopisteeksi. Ruoka on monien ympäristö- ja kehityskysymysten polttopiste, ja laajasti kestävä ruokajärjestelmä on elimellinen osa väestönkasvun hillintää, naisten ja lasten oikeuksien edistämistä ja yhteiskunnallisen vakauden edistämistä. Suomen EU-puheenjohtajuus tarjoaa maalle ainutlaatuisen tilaisuuden edistää sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpää ruokajärjestelmää.

”Köyhissä maatalousvaltaisissa maissa, suurimmat vaikutukset köyhyyden vähentämiseksi on saatu panostamalla maatalouteen ja maaseudun elinkeinoihin. Ruokaturva tarjoaa mahdollisuuden tuoda sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristölliset näkökulmat yhteen, sen sijaan, että niitä tarkastellaan erillään.”

”Ruokaan liittyvässä kehityspolitiikassa tulisi painottaa toimenpiteitä, jotka tukevat pienviljelijöiden järjestäytymistä, kehittävät omavaraistuotantoa, varmistavat ruoan saatavuutta paikallisesti ja kehittävät arvoketjuja oikeudenmukaisemmiksi raaka-aineiden tuottajien kannalta. Tämä edellyttää myös, että pienviljelijöille taataan maan ja muiden ruoantuotannon resurssien hallinta- ja omistusoikeudet.”

Ruoka ratkaisijana PDF

UUTISKIRJE 4/2019

Tervetuloa lukemaan huhtikuun 2019 BIOS-uutiskirjettä! Uutiskirjeet lähetetään tilaajille sähköpostitse ja arkistoidaan tähän blogiin. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Prof. Anthony Barnosky ja BIOSlaisia Jasper Ridgellä.

BIOS MAAILMALLA

Kolme BIOS-tutkijaa teki parin viikon tutkimusvierailun Yhdysvaltain länsirannikolle huhtikuussa. Reissu alkoi Oregonin osavaltion Portlandista, jossa Paavo Järvensivu osallistui Lewis & Clark Collegen symposiumiin ”Challenges to Status Quo: A System Unraveling?” julkisessa väittelyssä Environmental Defense Fundin Aasian johtajan Dan Dudekin kanssa otsikolla ”An environmentally sustainable future: can capitalism supply it?”.

Matkan varrella tutkijat vierailivat Stanfordin yliopiston Jasper Ridgen luonnonsuojelualueella professori Anthony Barnoskyn opastamina. Barnosky vieraili Suomessa pari vuotta sitten Koneen säätiön ja BIOS-tutkimusyksikön kutsumana ja esitteli kirjaansa Loppupeli (Vastapaino 2017). Hän on BIOS-tutkimusyksikön perustamista inspiroineen “Consensus for Action” -hankkeen ydinhenkilöitä. Stanfordissa BIOS-tutkijat vierailivat myös Sustainable Finance Initiative -projektin, Zero Degree -projektin ja uusiutuvan energian mallinnuksistaan tunnetun professori Mark Jacobsonin luona. Sacramentossa he tapasivat Kalifornian uuden kuvernöörin Gavin Newsomin ympäristöneuvonantajaryhmän, ja Berkeleyn yliopistossa he keskustelivat Energy and Environmental Policy Labin tutkijoiden kanssa.

MAAILMALTA

Suureellinen suunnitelma biodiversiteetin suojelemiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi

Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi 19.4. Science Advances -lehdessä kunnianhimoisen suunnitelman, joka yhdistää luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja elvyttämisen ilmastonmuutoksen hillintään ja muiden merkittävien ympäristöuhkien torjuntaan. Global Deal for Nature eli GDN tulee nimeltään tuskin sattumalta lähelle toista viime aikoina tutuksi tullutta ilmaisua Green New Deal eli GND. Tämä suunnitelma on kuitenkin huomattavasti suurisuuntaisempi – ja samalla paljon kauempana poliittisesta toteuttamisesta. Luonnontiedepainotteisessa suunnitelmassa ei käsitellä poliittisia toteutumispolkuja käytännössä lainkaan. Kuvaavaa on, että Pariisin ilmastosopimus otetaan inspiraatioksi sen ilmeisistä puutteista huolimatta.

Ehdotuksen tärkein arvo lienee, että se osoittaa käsillä olevien haasteiden ja tarvittavien ratkaisujen mittaluokkaa. Pähkinänkuoressa tutkijat nimittäin peräänkuuluttavat, että kolmannes maista ja meristä muodostettaisiin luonnonsuojelualueiksi, merkittäviä alueita varattaisiin luonnollisille hiilinieluille ja muu ihmistoiminta rajattaisiin 50% planeetasta samalla, kun päästöjä leikattaisiin voimakkaasti ja tuotantokäytäntöjä mullistettaisiin. Tässä artikkelissa kuvataan ehdotuksen pääkohdat.

Kansainvälistä energiajärjestöä vaaditaan luopumaan business as usual -hengestä

Tutkijoiden, sijoittajien ja liike-elämän toimijoiden joukko vaati huhtikuun alussa Kansainvälistä energiajärjestöä (International Energy Agency, IEA) luopumaan “vaarallisen ilmastonmuutoksen normalisoinnista”. Allekirjoittajien mukaan IEA:n korostama business-as-usual -skenaario vie maailmaa kohti vaarallista ilmastonmuutosta ja kohtalokkaita seurauksia koko maailmalle. Hämäävästi nimetty “New Policy Scenario” on vuosittaisissa raporteissa paraatipaikalla, mikä vahvistaa käsitystä, että se on politiikkaa ohjaava, vaikka siihen kuuluvien ilmastotoimien riittämättömyys on selviö.

Kritiikkiä IPCC:n kielenkäyttöä kohtaan

Maaliskuisessa tutkimusartikkelissa kritiikkiä saavat myös IPCC:n raportit. Tutkijoiden mukaan raporteissa esiintyvät tilastolliset ilmaisut ovat liian varovaisia ja konservatiivisia, mikä haittaa ilmastonmuutosta koskevaa viestintää ja tekee raportit turhaan haavoittuviksi ilmastonmuutoksen kieltäjien argumenteille. Ilmaisujen selkiyttämisen lisäksi artikkelissa peräänkuulutetaan myös, että IPCC perustaisi oman työryhmän viestinnän parantamiseksi, sillä avoimen vihamielisten keskustelijoiden keskellä ei voida olettaa, että parhaimmallakaan tavalla laaditut tieteelliset ilmaisut ymmärretään oikein.

BIOS

Kaksi tieteellistä artikkelia ympäristöturvallisuudesta

Sustainability-lehden erikoisnumerossa “Enhancing Security, Sustainability and Resilience in Energy, Food and Water” ilmestyi kaksi BIOS-tutkimusyksikön vertaisarvioitua artikkelia, jotka on kirjoitettu tutkijamme Emma Hakalan johdolla. Ensimmäinen artikkeli “Northern Warning Lights: Ambiguities of Environmental Security in Finland and Sweden” käy läpi pohjoismaisen ympäristöturvallisuuskeskustelun kenttää ja esittelee käsitteellinen kehikon, joka laajentaa totunnaista tarkastelutapaa. Toinen artikkeli “A Lot of Talk, But Little Action—The Blind Spots of Nordic Environmental Security Policy” soveltaa edellisen artikkelin metodologiaa ja tarkastelee suomalaisen ja ruotsalaisen ympäristöturvallisuuden poliittisia ja institutionaalisia ansioita ja etenkin puutteita. Keskeinen huomio on, että ilmastonmuutoksen ja muiden suurten ympäristöuhkien torjuntaan tarvittavan yhteiskunnallisen siirtymän turvallisuusulottuvuuksia on toistaiseksi tarkasteltu hyvin vähän.

BIOS-tutkijat Emma Hakala ja Tero Toivanen käsittelivät aihetta myös maaliskuisissa puheenaihe.fi-sivuston kirjoituksissaan otsikon “Voiko ilmastonmuutoksen torjuminen olla turvallisuusuhka?” alla. Tero Toivanen toteaa:

“Olisi täysin väärä johtopäätös ajatella Ranskan [keltaliivien] esimerkin osoittavan, että ilmastotoimien – jollaisena Macronin veronkorotus esiteltiin – toteuttaminen ei tule vastustuksen vuoksi onnistumaan saati, että niihin ei tulisi ryhtyä lainkaan. Keltaliivien pitäisi sen sijaan herättää pohtimaan, miten ilmastotoimet toteutetaan kokonaisvaltaisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävästi.”

Harhakuvitelmia metsäteollisuuden sivuvirroista

BIOS-blogissa julkaistu kirjoitus “Metsäteollisuuden sivuvirrat, onko niitä?” (26.3.) avaa tärkeän näkökulman metsien energiakäytöstä käytävään keskusteluun. Koska käyttöä on paljolti puolustettu sellaisilla sivuvirroilla, joilla ei energiantuotannon lisäksi ole muuta käyttöä, pitää mahdollisten sivuvirtojen määrää arvioida kunnolla. BIOS-tutkimusyksikön lopputulema on tyrmäävä:

“Suomen on nostettava resurssi- ja energiatehokkuuttaan rajusti, jos se aikoo pärjätä kansainvälisen talouden toimintaympäristön muutoksessa. Vain polttamiseen kelpaava sivu- tai jätevirta on todennäköisesti tuntematon käsite tulevaisuuden teollisuudessa. Uusi hallitus joutuukin hakemaan päästövähennykset jostain muualta, kuin olemattomista sivuvirroista.”

Miksi kulutuksen vähentäminen herättää niin rajuja vastareaktioita?

Vaalien alla BIOS-blogissa julkaistiin myös kirjoitus “Kulutuksen vähentäminen – vaatimus ja vastareaktio”. Laajalti luetussa kirjoituksessa käsitellään sitä, miksi ympäristö- ja luonnonvarakysymysten läpilyönti julkisuuteen on herättänyt ennennäkemätöntä vastarintaa myös Suomessa. Perussuomalaisten selkeän ilmastotoimia vastustavan linjan lisäksi vaalikeskusteluissa oli esillä paljon virheellisiä ja harhaanjohtavia näkemyksiä kulutuksen ympäristövaikutuksista. Pitkä kirjoitus luotaa vaalikeskustelun lisäksi, mitä ongelmia liittyy yksilökulutusta ylikorostavaan näkökulmaan ja liian yksinkertaiseen puheeseen kulutuksen vähentämisestä. Kuten BIOS-tutkimusyksikkö on pitkään peräänkuuluttanut ja toiminnallaan ilmentänyt, ympäristö- ja luonnonvarakysymykset on saatava todella osaksi laajaa poliittisten ja yhteiskunnallisten kysymysten kenttää. Laajalla yhteiskunnan ekologisella murroksella ei ole mahdollisuuksia, jos ympäristötoimet asettuvat oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvoisuuskysymysten vastakohdaksi.

“Kuten sanottua, pysyvän joukkovoiman syntyminen kestävien elämäntapojen puolesta on kuitenkin mahdollista vain, jos aineellisen kulutuksen vähentäminen yhdistetään tasa-arvoon. Jos kulutusta leikataan vain tekemällä kalliimpia sellaisista asioista, jotka ovat ihmisille välttämättömiä tai kulttuurisesti vielä tärkeitä, vastareaktiot ovat voimakkaita. Ei pidä olla naiivi: joissakin asioissa siirtymä voi olla hyvin vaikeakin saada aikaan tasa-arvoisesti, ja silloin tarvitaan kompensaatioita. Monissa maissa puhutaan nyt paljon oikeudenmukaisesta siirtymästä esimerkiksi silloin, kun joidenkin elinkeinojen häviäminen luo tarvetta uudelleenkouluttautumiselle ja uusien elinkeinojen tukemiselle. Kulutuksen vähentämisen ytimessä oleva kysymys onkin, miten siitä voidaan luoda yhteiskuntaa yhdistävä poliittinen projekti sen sijaan, että siitä onnistutaan tekemään ihmisiä jakavaa moraalipolitikointia. Muutoin tämäkin ympäristökysymysten nousun hetki menetetään, mahdollisuuksien ikkunat kapenevat edelleen, ja mahdolliset tulevaisuudet ovat entistä kurjempia.”

Madonlukuja Sipilän hallituksen ilmastopoliittiselle perinnölle

Paavo Järvensivu esitti Politiikasta.fi -lehdessä arvion Sipilän hallituksen ilmastopolitiikasta kirjoituksessaan “Biotalous ohitti ilmastotavoitteet” (12.4.) Hän käy yksityiskohtaisesti läpi hallituksen energia- ja ympäristöpoliittisten linjausten taustoja vuonna 2015 hyväksytystä ilmastolaista lähtien sekä tarkastelee tiedettä väheksyvän tai sille jopa vihamielisen retoriikan nousua osaksi hallituksen viestintää.

“Biotaloustarmossaan Sipilän hallitus on joutunut puhumaan vastoin tieteellistä tietoa. Hallitus on pyrkinyt luomaan kuvaa epävarmasta ja eripuraisesta tutkijayhteisöstä, vaikka tieteilijät päinvastoin ovat korostaneet, että keskeisistä metsiin ja ilmastoon liittyvistä vaikutussuhteista ollaan tiedeyhteisössä varsin yksimielisiä – toki jatkuvaan epäilyyn ja itsekorjaavuuteen perustuvien tieteen mekanismien rajoissa. Tämä on ollut erityisen valitettavaa aikana, jolloin trumpilainen tietokäsitys on nostanut päätään eri puolilla maailmaa ja yllättävän vahvasti myös Suomessa.”

BIOS kuuluu

BIOS-podcastien kolmannessa osassa “Ilmastovaalit, onko niitä?” Emma Hakala, Antti Majava, Tere Vadén, Ville Lähde ja Tero Toivanen keskustelivat vaalien alla siitä, millaiset mahdollisuudet todellisten “ilmastovaalien” toteutumiselle on ja millaiset asiat toimivat tätä päämäärää vastaan. Pääsiäisen alla Tero Toivanen esiintyi myös Oikeus tulevaisuuteen -podcastissa keskustellen ilmastonmuutoksesta ja kapitalismista. Tere Vadén puolestaan keskusteli Ylen muovin kulttuurihistoriaa käsittelevässä sarjassa suomalaisten suhteesta muoviin ja ämpäreihin.

BIOS näkyy

Uusi infovideomme “Miksi päästövähennyksiä ei voi viivytellä?” ilmestyi huhtikuussa sekä Vimeossa että Youtubessa. Videolla selitetään, minkä vuoksi päästövähennyksiä ei voida korvata hiilen talteenotolla, ja miksi päästövähennysten aloittamisella on kiire. Tere Vadénin ja Ville Lähteen suunnittelemalla ja Matti Kuusniemen (3Dolli Oy) toteuttamalla videolla on äänessä Tere Vadén.

Huomasithan, että Youtube-kanavallemme on kerätty myös soittolista kymmenistä luennoistamme, paneelikeskusteluista ja muista julkisista esiintymisistä!

BIOS tiedotusvälineissä ja esiintymisissä

Paavo Järvensivua haastateltiin Ylen laajassa jätteenpolttoa käsitelleessä jutussa (25.3.):

“Ei ole kestävä ratkaisu, että tuotamme rajallisista luonnonvaroista jotain, poltamme sen ja lämmitämme sillä kaupunkeja. Meidän pitäisi tehdä kaikkemme, että jätteitä ei synny. Polttaminen on aina viimeinen ratkaisu.”

Ville Lähdettä haastateltiin Voima-lehden artikkelissa “Muutokset tapahtuvat jo” (2.4.):

”Nykyinen kapitalismi nojaa talouden pidättelemättömiin mahdollisuuksiin, markkinoille jopa pedataan helpoimmat mahdollisuudet toimia. Niinpä ympäristölainsäädäntö, ihmisoikeuksien turvaaminen ja demokratian yllä­pito asettuvat taloudellisen toiminnan kanssa vastakkain.”

Paavo Järvensivu esiintyi 27.3. järjestetyssä Tiedekulman tilaisuudessa “Sopeudu suomalainen”, jota voi seurata jälkikäteen niin videotallenteena kuin podcastina. Karoliina Lummaa taas esiintyi 7.4. Kansallisteatterissa pidetyssä tilaisuudessa “Seuraava näytös”.

LOPUKSI

Professori Markku Wilenius kirjoitti WISE-hankkeemme blogissa otsikolla “Viheliäisten riskien maailmasta”. Suosittelemme myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Heikki Taimion kirjoitusta “Loppu on lähellä”.

Ylen Areenasta löytyy perusteellinen ja laadukas kolmiosainen historiallinen dokumenttisarja nälkävuosista 1866–1868. On ihailtavaa, miten hyvin tutkijat ovat pystyneet avaamaan monisyistä aihetta, josta vallitsee paljon yksinkertaistavia myyttejä. Suosittelemme myös lämpimästi Tiedekulman keskustelutilaisuutta “Uusi maatalous”, jossa BIOS-tutkijoille monin tavoin tutut tutkijat Tuomas Mattila, Kaisa Karttunen ja Juha Helenius keskustelevat ruoantuotannon tulevaisuudesta maanmainion Hanna Nikkasen juontamana.

Kehotamme myös kaikkia Helsingissä käyviä hakeutumaan Kiasmaan Alma Heikkilän teossarjan ’ , ’ /~` väliaineet,.’_ ” kehot,.’_ ” ° ∞ rungot,∞ ’ , ’ /~` ’ onkalot, .’ `-. ` .’ — °elinympäristöt / /`‘ * ‘-’ . ’ , ’ /~`haluan tuntea (,) sinut sisällä \| * . . * * \| * . . *./. .-. ~ .’ ’ , ’ /~` ❅ ☼ ~ äärelle. Näyttely on esillä 28.7. asti. Samoin suosittelemme Amos Rexin Drifter-näyttelyssä etenkin arkisen elämämme materiaalista perustaa luotaavaa osiota.

Kuvakaappaus: YLE, Eduskuntavaalit 2019, Suuri vaalikeskustelu, 14.3. 2019.

Julkisessa ympäristökeskustelussa on vihdoin päästy tilanteeseen, jossa energian ja luonnonvarojen kulutuksen vähentäminen tunnustetaan laajalti välttämättömäksi, jotta ilmastonmuutoksen ohella voidaan vastata lukuisiin muihin ongelmiin kuten merten tilan heikkenemiseen, luonnon monimuotoisuuden katoon, viljelysmaan tuhoutumiseen, makean veden niukkuuteen ja saastumiseen sen monissa muodoissa.

Luonnonvarojen kulutuksen vähentäminen ei tietenkään ole politiikan ja talouden valtavirtaa, ja tosiasiassa kehitys vie edelleen lujaa päinvastaiseen suuntaan niin Suomessa kuin globaalisti. Energian kulutus ja ilmastopäästöt kasvavat globaalisti, mutta joissain harvoissa maissa ne ovat laskussa – joskaan eivät tarpeeksi nopeasti.

Enää ei ole kuitenkaan poliittinen itsemurha peräänkuuluttaa kulutuksen vähentämistä julkisuudessa, ja tutkijatahoillakin on uskallusta sanoa asia ääneen muualtakin kuin marginaaleista. Materiaalisen kulutuksen kasvu-uralla mitään aikamme suuria ongelmia ei hoideta – ei lopulta edes nälän ja köyhyyden eliminointia tai monia muita YK:n kestävän kehityksen päämääriä, koska suuret ympäristömuutokset vievät pohjaa tähänastisilta saavutuksilta.

Syy keskustelun muutokseen on lopulta yksinkertainen: ongelmista on tullut niin vakavia, että niitä ei enää voida ohittaa eikä työntää jonnekin kauas tulevaisuuteen. Ajat sitten on ohitettu mahdollisuus estää ilmastonmuutos, sitten pysäyttää se, ja nyt puhutaan vain pahimpien seurauksien välttämisestä. Toiminnan ikkuna kaventuu koko ajan. Tästä kertoo myös IPCC:n raportti Climate Warming of 1,5°C, jossa tilanne kuvattiin yllättävän suorasukaisesti – entinen ilmastonmuutoksen “turvaraja” eli 2°C lämpeneminen teollisen ajan alusta todettiin sekin liian vaaralliseksi. Suomalaisittain esimerkiksi tuoreet tiedot lajien uhanalaistumisesta ovat pysäyttäviä.

Vaatimus ilmastovaaleista ei siis enää tarkoita vain poliittisten irtopisteiden kalastelua. Puhe perustavanlaatuisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta – ekologisesta jälleenrakennuksesta, ekologisesta rakennemuutoksesta, Green New Dealista tai oikeudenmukaisesta siirtymästä – leviää politiikan arkipäivään. Tällaista muutosta ei ollut näkyvissäkään silloin, kun BIOS-tutkimusyksikköä ideoitiin viitisen vuotta sitten. Asiat lähtivät liikkeelle jyrähtäen.

*

Nopea muutos tuo kuitenkin myös vastareaktionsa, kuten vaikkapa Yhdysvalloissa ja Brasiliassa on nähty, eikä Suomi ole tässä poikkeus. Vaalikamppailua on alettu käydä jo hyvissä ajoin puolustamalla oikeutta yksityisautoiluun, pelottelemalla pihvien kieltämisellä ja syyttelemällä ilmastoeliittiä maaseudun kurjistamisesta ja leivän viemisestä köyhien suusta.  

Tällaisten vastareaktioiden tarkoituksena on luoda räikeä vastakkainasettelu ympäristötoimien kannattajien ja niiden vastustajien välille. Yhtäälle asetetaan arkisesta elämästä vieraantunut tutkijoiden, kaupunkilaisten tai minkä milloinkin ”eliitti”, joka ei ymmärrä ”tavallisen kansan” murheita. On kuvaavaa, että samaan aikaan kun esimerkiksi kasvissyöntiä edistävissä liikkeissä on yhä enemmän luovuttu moralisoinnista ja elämäntapaidentiteeteistä, moraalipaniikkien luominen ja vahva identiteettipolitiikka korostuu ympäristötoimien vastustuksessa.

Totta kai puhdasoppisuutta ja syyllistävää moraalipolitikointia on esiintynyt ja esiintyy myös ympäristöliikehdinnässä – mutta myös ympäristötoimijoiden kritiikki sitä kohtaan on ollut pitkään vahvaa. Yksilövalintoihin keskittyvä syyllistäminen ja moralisointi tahtoo purra lähinnä niihin, jotka ovat jo valmiiksi suopeita itse asialle. Jo kulutustaan vähentänyt ihminen voi päätyä tuskailemaan entisestään yhä pienempiä valintoja, joilla ei ole juuri merkitystä. Merkittävimmät kulutukseen liittyvät kysymykset kun ovat lopulta yksinkertaisia peukalosääntöjä – vähemmän eläinkunnan tuotteita ravinnossa (ei siis joka ikisen pihvin riistämistä suomalaisten lautasilta), vähemmän yksityisautoilua ja lentomatkustamista, alhaisempi asumislämpö ja kohtuullisen kokoinen asunto – ja fossiiliset polttoaineet tai ylipäätään polttaminen pois lämmityksestä, joskaan yksilö ei sitä usein voi valita. Neljäs tärkeä alue on tavaroiden kulutuksen kohtuullistaminen. Luvuttomien pienten yksittäisten valintojen vahtaaminen hukkaa kokonaiskuvan, ja ympäristötoimien kannattajat hahmottavat tämän ongelman onneksi vihdoin yhä paremmin. Tällaista itsekriittistä keskustelua ei tietenkään huomioida, kun yritetään luoda vahvaa kaksinapaista vastakkainasettelua. “Ympäristöpuritanismi” leimataan kaikkien ympäristönsuojelua kannattavien helmasynniksi.

Toinen yleinen vastareaktio on vetoaminen ”realismiin” ympäristönsuojelijoiden ja tutkijoiden ”idealismin” vastapainona. Ympäristö- ja luonnonvarahaasteiden suuruus ja kiireellisyys ollaan tunnustavinaan, mutta todetaan, että niiden torjumisen hintalappu on liian suuri. ”Ihmiset” eivät muka koskaan suostuisi siihen. NIMBY-ilmiö (not in my backyard) poimitaan poliittiseksi lyömäaseeksi. Tämä siis samalla, kun esimerkiksi tuore ilmastobarometri osoittaa suomalaisten olevan hyvin valmiita ympäristötoimiin ja tekevän niitä jo ilman yhteiskunnallista tukea, ja kun tuoreessa tutkimuksessa enemmistö suhtautui penseästi vapaamatkustamiseen. Silti vapaamatkustamisella houkutellaan, esimerkiksi vetoamalla Suomen pienuuteen. ”Ei meidän kannata, koska eivät ne kiinalaisetkaan” kääntyy muotoon ”Ei meidän tarvitse, koska kyllä ne kiinalaiset”.

Ei tässä mitään uutta ole: ympäristötoimia on vastustettu sitkeästi koko modernin ympäristöliikehdinnän ajan. Perustelut muuttuvat, uusia keksitään ja vanhoja tomutetaan ja muokataan sopivaksi uusiin aikoihin. Ilmastonmuutoksen kieltämisen muuttuessa salonkikelvottomaksi samat tahot alkavat valittaa, että kaikki muut kannattavat vääriä ja tehottomia keinoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Väärin sammutettu. Ei pidä hötkyillä.

*

Edellä kuvatun “liian kallista” -realismin rinnalla keskustelussa näkyy toisenlainen “realismi”, jota voisi luonnehtia kylmäksi ja laskelmoivaksi. Tämä korostuu osassa oikeistopopulistista katsantoa. Tässä näkökannassa ei pidetä todennäköisenä sitä, että suurten ympäristöuhkien torjunnassa onnistutaan. Maailman tila tulee heikkenemään radikaalisti, ja ainoa mahdollisuus on yrittää viimeiseen asti turvata omaa etuaan. Esimerkiksi Perussuomalaisten ilmastopolitiikka perustuu irrottautumiseen kansainvälisestä yhteistyöstä. Samoin hylätään saastuttaja maksaa -periaate, joka perustuu historialliseen vastuuseen ja nykyisiin per capita -päästöihin. Millään muulla tavalla ei voisikaan ainakaan näennäisen johdonmukaisesti sekä vastustaa ilmastotoimia että väittää Suomen ilmastopolitiikkaa riittävän tiukaksi.

Iso ongelma ajatuksessa on tietysti, että Suomen kaltainen maa ei missään tapauksessa pysty turvaamaan itseään romahtavien yhteiskuntien maailmassa – unelma on harhainen. Tällaisella asenteella on silti retorista voimaa, etenkin jos sitä ei uskalleta kohdata ja kritisoida kunnolla julkisuudessa. Pohjimmiltaan vastaväite on moraalinen: kuka haluaa elää maassa, joka on valmis hyväksymään miljardien muiden ihmisten kärsimyksen oman väliaikaisen etunsa vuoksi?

Isoa osaa ympäristökeskustelusta voi kuitenkin kritisoida perustellusti siitä, että keskitytään yksittäisiin elämäntapa- ja kulutusvalintoihin, jolloin ongelmien ja ratkaisujen mittakaavat unohtuvat. Itse asiassa tässäkin asiassa ympäristötutkijat ja -aktiivit ovat olleet äänekkäimpiä kriitikkoja viime vuosina vaatien huomiota taloudellisiin ja poliittisiin rakenteisiin. Mutta varmasti moni ympäristöaktiivi on myös edelleen jumittunut yksilökeskeiseen lähestymistapaan, jolla saa helposti huomiota. Nimittäin vaalikeskusteluissakin näkee, että toimittajat tahtovat palauttaa ympäristökeskustelua yhä uudelleen yksilöfokukseen, koska muunlaisen keskustelun edistäminen olisi muka liian vaikeaa.

Tällaisessa ilmapiirissä on hyvin vaikea puhua vakavissaan ilmastovaaleista – eli siitä, että ilmastonmuutoksen (ja muiden suurten ympäristökysymysten) pitäisi todella läpäistä kaikkia politiikan alueita ja vaikuttaa niihin merkittävästi. Sen sijaan tiedotusvälineet vääntävät keskustelua yhä uudelleen identiteettipoliittiseen maastoon ja yksilöllisiin elämäntapakysymyksiin. Tällaisessa ilmapiirissä edellä kuvattu kylmä ja laskelmoiva asenne voi näyttäytyä aidolta realismilta. Jos ratkaisuista ja ongelmista ei puhuta kunnon mittakaavassa, “valistunut itsekkyys” saa vain lisää voimaa.

Sillä ei ole politiikassa valitettavasti merkitystä, että sama taho voi yhdistää “kylmän realismin” syytöksiin “ilmastohysteriasta”. Ristiriitaisuudesta harvoin rankaistaan politiikassa, kunhan sillä kerää ääniä. Tätä kirjoittaessa näyttääkin siltä, että Perussuomalaiset ovat onnistuneet valtaamaan ykköspaikan ilmastopolitiikan vastustajina. Muut isommat ja keskisuuret puolueet väittävät kannattavansa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, mutta esimerkiksi Kokoomus selvästi ajaa kaksilla rattailla yksityisautoilukysymyksessä, samoin Keskusta esimerkiksi turpeen verotusta koskien. Perinteisillä suurilla puolueilla ei ole selkeästi hahmotettavaa kantaa ilmastokysymykseen,  mikä identiteetti- ja yksilöpoliittisessa keskustelussa sataa “johdonmukaista” linjaa vetävien Perussuomalaisten laariin. Voikin käydä niin, että “ilmastovaalit” toteutuvat ihan eri tavalla kuin ilmastomarssijat, koululakkolaiset ja kampanjoijat toivovat – vastareaktion voittona.

Ristiriitojen rinnalla on tietysti väärän tiedon levittämistä. Yksittäisten tuotteiden, esineiden ja tekojen ekologisia jalanjälkiä mittaillessa on helppo esittää paikkansapitämättömiä väitteitä – ja ne jäävät helposti elämään, vaikka ne kumottaisiin. Hyvä esimerkki on vaalikeskustelussa toistunut väite kotimaisesta lihasta ympäristötekona tai taannoiset virheelliset väitteet muovin kierrätyksen tarpeettomuudesta.

Tutkijanäkökulmasta on tietysti turhauttavaa, kun kerran kuoliaaksi kritisoidut argumentit nousevat yhä uudestaan. Tämä kuitenkin on julkisen keskustelun perusluonne: ei ole mitään yhteistä jaettua tilaa, jossa kerran sovittu ja selvitetty asia pysyy. Tutkijan työ ei lopu tutkimustulosten julkaisuun, vaan niitä on tuotava julkisuuteen ja niiden avulla on käytävä julkista keskustelua jatkuvasti. Siksi ajatus yhteiskunnan laitamilla ”neutraalisti” ja ”objektiivisesti” puuhastelevista tutkijoista on lähtöjään väärä. Tieteen tehtävä on kertoa yhä uudelleen, missä todellisten mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien rajoissa voidaan puhua poliittisesta realismista. Jos esimerkiksi ympäristötutkimuksen tuloksia sovelletaan tai tulkitaan politiikassa väärin, on tutkijoiden asia nostaa siitä meteliä. Tiedettä väheksyvässä ilmapiirissä se vaatii siviilirohkeutta ja kestävyyttä. 

*

Kulutuksen vähentämisestä puhuttaessa täytyykin ymmärtää itse asia kunnolla ja opetella puhumaan siitä viisaasti. Epämääräinen puhe kulutuksen vähentämisestä on helposti naiivia ja altistaa myös edellä kuvatuille vastareaktioille, harhakäsitysten viljelylle ja “strategiselle pessimismille”. Asiassa on kaksi puolta.

Ensinnäkin, on hahmotettava kunnolla, mitä aineellisten luonnonvarojen ja energian kulutuksen vähentäminen konkreettisesti tarkoittaisi elämälle – asumisessa, liikkumisessa, syömisessä ja muilla elämänalueilla. Jos puhutaan vain yleisluontoisesti kulutuksen vähentämisestä, kohdataan samanlaisia ongelmia kuin yleisluontoisessa talouskasvukritiikissä. Minkä kasvusta puhutaan? Taloudellisen toimeliaisuuden vai hyvinvoinnin, ja nähdäänkö näiden välillä eroa? (Keskustelussa “irtikytkennästä” tällainen epämääräisyys on tyypillistä.) Mitä mittareita käytetään? Millä luonnonvaroilla kasvu toteutetaan? On puhuttava kouriintuntuvasti siitä maailman aineksesta, jota liikutetaan, ja sen laaduista. Silakka, sora ja koboltti eivät mahdu samaan mitta-asteikkoon. Ja yksittäisten tuotteiden vahtaamisen sijaan on pohdittava kokonaisuuksia: energiajärjestelmää, kaukolämmön tuotantoa, liikennejärjestelmiä, ruokajärjestelmää. Yksilöiden päätökset vaikuttaa näihin ovat hyvin rajallisia.

Toiseksi, kysymys jakamisen oikeudenmukaisuudesta tai eriarvoisuudesta on otettava mukaan alusta lähtien. Ympäristö- ja luonnonvarakysymyksiä ei voida ratkaista erillään muista yhteiskunnallisista kysymyksistä – ne eivät ole poliittisesti neutraaleja asioita, joita voidaan käsitellä teknokraattisesti, olkoon muut poliittiset suhdanteet millaisia tahansa. Siksi on otettava tosissaan se mahdollisuus, että ilmastonmuutoksen torjumisella voidaan pahentaa eriarvoisuutta, ja tällaisia seurauksia on torjuttava. Esimerkiksi jos muuten kuin polttamalla tehty kaukolämpö tulee huomattavasti kalliimmaksi, on taattava kaikille mahdollisuus luotettavaan ja kohtuulliseen asumislämpöön. Jos ruoka kallistuu, tarvitaan kompensaatioita niille pienituloisimmille, joiden kuluista ruoka muodostaa merkittävän osan. Juuri siksi ilmastonmuutoksen ottaminen tosissaan tarkoittaisi, että erillisen ilmastopolitiikan sijaan asia tulisi mukaan kaikille politiikan alueille.

Viisas puhe kulutuksesta ei tietenkään estä vastareaktioita, koska harvoin suuret ihmisjoukot ovat yhtä mieltä asioista. Eikä monien vastareaktioiden taustalla ole aito erimielisyys ympäristöpolitiikasta vaan ympäristön suojelun ja luonnonvarojen kulutuksen hillinnän vastustaminen. Se voi johtua intressiristiriidoista ja saavutettujen etujen puolustamisesta, koska tasa-arvoon tähtäävä kulutuksen vähentäminen tarkoittaa, että paremmassa asemassa olevat menettävät enemmän. Se voi juontua myös identiteettipolitiikan luomista asetelmista – joitain asioita on vain vastustettava, koska niin kuuluu tehdä. Kaksinapainen moraalipolitiikka tekee “niiden” vaatimuksesta lähtökohtaisesti epäilyttäviä, ja epäilyksen muurin yli on vaikea päästä.

On selvää, että kulutuksen vähentämiseen tähtäävät toimet eivät voi saada laajaa ja kestävää kannatusta, jos ne lisäävät eriarvoisuutta. Vaikka Ranskan ”keltaliivien” protestien takana on paljon muutakin kuin polttoaineveron vastustus, kertovat ne myös siitä, että eriarvoisuutta lisäävä ympäristöpolitiikka kerää helposti laajaa vastarintaa. Ja kuten keltaliivien protestit osoittavat, tällainen vastustus ei välttämättä ole kovin miellyttävää, ja siinä voidaan luoda liittolaisuuksia synkeisiinkiin voimiin. Kansanjoukkojen äänen ei kuitenkaan tarvitse olla puhtoisen hyveellinen, jotta sitä pitää kuunnella. Yhteiskunnan eriarvoisuuden ja osattomuuden kokemuksesta kumpuavat reaktiot kertovat, että ympäristö- ja luonnonvarakysymysten tulevaisuus on väistämättä sidoksissa perinteisiin poliittisiin teemoihin.

*

Kulutuksen vähentämisessä yksikään ihminen ei ole saari, eikä sitä ole Suomikaan. Jos vertaillaan pelkästään yksittäisten tuotteiden välisiä elinkaarilaskelmia tai ”ekologisia jalanjälkiä”, tullaan helposti ajatelleeksi, että nykyinen elämäntapa säilyy pääpiirteittäin ennallaan, ja sen yksittäisiä palasia korvataan toisilla. Näin ei päästä käsiksi siihen laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen, joka on väistämättä käsillä. Ei riitä, että kuluttaja valitsee yksittäisen ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon ruokaosastolla, vaan on muutettava sitä, mitä tuotantoa (ja samalla kulutusta) tuetaan ja mitä tehdään kalliimmaksi. Ei riitä, että yksittäinen kuluttaja vaihtaa autonsa vähäpäästöiseen, vaan liikennejärjestelmää on muokattava niin, että oman auton omistaminen ei ole useimmissa tapauksissa tarpeen – ja on selvää, että tässä on suuri ero kaupunkien ja haja-asutusalueiden välillä.

Kulutuksen vähentäminen ei siis tarkoita pelkästään vähemmän tekemistä, vaan aivan toisin tavoin tekemistä. Ja koska nyky-yhteiskunnassa ihmiset rakentavat identiteettinsä suurelta osin kulutuksen perusteella, tämä merkitsee samalla perustavanlaatuista kulttuurista muutosta. Uusien elämäntapojen myötä muuttuvat hiljalleen myös käsitykset siitä, mitkä asiat ovat tärkeitä ja välttämättömiä elämässä.

Kulutuksen vähentäminen ei ole liioin paluuta menneeseen vaan jotain aivan muuta. Viime aikoina suomalaisessa keskustelussa on toistunut ajatus siitä, että esimerkiksi vielä 1970-luvulla ”elettiin yhden maapallon rajoissa”. Tämä on hyvin ongelmallinen väite: jo 70-luvulla oli saatu käyntiin tuotannollinen kehitys, joka johti kiihtyen kohti nykyisyyttä – teollistuvan ja energiasyöpön maatalouden nousu eli vihreän vallankumouksen aika, fossiilitalouden kasvun aika. Ja jos katsotaan vain ilmastonmuutosta, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli kasvussa. Ei siis eletty “yhden maapallon rajoissa” missään merkityksellisessä mielessä. Sen sijaan jos asiaa tarkastellaan arjen näkökulmasta, menneistä ajoista voidaan oppia jotain: luonnonvarojen kokonaiskulutus oli pienempää, elämänpiiriin ei kuulunut oletus matkailusta kauas ja usein, mutta samalla esimerkiksi terveyden ja koulutuksen rakenteet olivat kunnossa.

Tässäkin on paikka ympäristötoimien vastustukselle: “ne” haluavat, että me palaamme viime vuosisatojen kurjuuteen ja hylkäämme edistyksen! Onhan selvää, että vielä maailmansotien jälkeisinä vuosina Suomessakin oli sellaista kurjuutta, johon kukaan ei kaipaa. Mutta kuten sanottua, aineellisen kulutuksen ja ympäristökuormituksen vähentäminen ei ole paluuta entiseen vaan jotain ihan uutta.

Ekologinen jälleenrakennus kohti fossiilitalouden jälkeistä aikaa on väistämättä yhdistelmä vanhaa ja uutta. Se on tavallaan paluuta kohti aikaisempaa kulutustasoa, mutta uudenlaisin keinoin, toisin tavoin toimien. On selvää, että monissa asioissa teknologinen kehitys on antanut keinoja tehdä samoja asioita pienemmällä kulutuksella, tehokkaammin. (Mutta kokonaisuudessaan tuloksena on ollut kulutuksen kasvu, koska talous- ja yhteiskuntajärjestys on ohjannut sitä kohti.) Ja ylipäätään maailman ilmiöitä on opittu tuntemaan uusin tavoin. Se antaa mahdollisuuden pitää ravitsemuksessa, koulutuksessa, terveydenhuollossa, liikkumisessa, asumisessa ja kommunikaatiossa kiinni monista sellaisista asioista, joita fossiilitalouden aikana on saavutettu. Toisista pitää luopua.

*

Pari käsitteellistä erottelua auttaa tämän asian ymmärtämisessä. On erotettava tarpeet ja niiden tyydyttämisen tavat. Kulutuksen vähentäminen ei tarkoita luopumista tarpeista, mutta se tarkoittaa niiden tyydyttämisen tapojen muuttamista. Joskus se ei edes muuta asiaa merkittävästi: kestävän kotimaisen järvikalan syöminen ei ravitsemuksellisesti juuri kassilohesta tai tonnikalasta eroa, mutta ero ympäristökuormassa on huima. Kotimaisen kalan kulutuksen lisääminen vaatii tietysti kuluttajilta uusien taitojen ja tottumusten omaksumista, mutta samalla se elvyttää nyt katoavaa kalastuselinkeinoa. Systemaattisesti resursseja haaskaava ruoantuotanto aiheuttaa suuret määrät kerta kaikkiaan tarpeettomia ympäristövaikutuksia, eli yhtäältä hävikin vähentäminen ja toisaalta esimerkiksi eläintuotannon osuuden pienentäminen tuottavat arkisen elämäntavan näkökulmasta saman lopputuloksen vähemmällä luonnonvarojen kulutuksella.

On myös ymmärrettävä, että nykyiseen elämäntapaan kuuluu tarpeiden rinnalla tarpeentuotanto. Yhä uusia asioita tehdään mainonnan avulla haluttaviksi, niiden hankkimisen tahti kiihtyy (niin muodissa kuin tietotekniikassa), laitteita on suunniteltu vanhenemaan ennen aikojaan (planned obsolescence) ja joistain asioista tehdään haluttavan lisäksi välttämättömiä. Vaikka luksuksen ja välttämättömyyksien väliin ei voi piirtää tarkkaa viivaa (Onko romaanin lukeminen tai laulun kuunteleminen turhaa?), on hyväksyttävä, että jotkut asiat täytyy tehdä uudelleen tarpeettomiksi.

Siksi vaikka joitain asioita voidaan tehdä kestävämmin toisella tavalla, joistain asioista on myös eittämättä luovuttava – mikä tarkoittaa siirtymistä elämäntapaan, jossa esineitä ja asioita korjataan, käytetään uudelleen, lainataan, vuokrataan ja jaetaan enemmän. Tulevaisuus on toisin tekemistä, luopumista – mutta tilalle myös voidaan saada monia asioita.

Elämä ilman jatkuvaa autolainaa ja nopeaa auton uusimiskiertoa voi olla helpompaakin, jos sen mahdollistavat edulliset ja toimivat julkisen liikenteen ja esimerkiksi autojen yhteiskäytön muodot. Lentomatkailun kasvun pysäyttäminen tarkoittaisi, että ihmisten olisi totuttava matkustamaan kauas harvemmin ja hitaammin – mikä voi tuoda mukanaan myös elämysten monipuolistumista ja syventymistä. Korjaamisen, huoltamisen, osittaisen ruoka-omavaraisuuden tai hoivan taitojen lisääntyminen voi tuoda uudenlaista elämän hallinnan ja merkityksellisyyden tuntua.

Mutta kaikki tämä vaatii yhteiskunnallista muutosta, joka tukee uusia tekemisen ja elämisen tapoja. Muutoin kulutuksen vähentäminen jää yksilöiden ja ryhmien toteuttamaksi poikkeukseksi, eikä siitä koskaan tule sääntöä. Kuten taannoinen tutkimus totesi, nykyinen suomalainen yhteiskunta ei anna köyhimmillekään mahdollisuutta elää globaalissa mielessä kestävästi. Tämä ei ole köyhien syyllistämistä, eikä päämääränä ole viedä heiltä tuhkiakin pesästä. Päinvastoin: säällinen elämä pienellä luonnonvarojen kulutuksella on tehtävä mahdolliseksi kaikille, ei vain varakkaille tai tiettyjen alueiden asukkaille. Siksi se on kokonaisvaltainen yhteiskunnallinen projekti.

*

Elämäntapakokeiluilla, vaihtoehtoisen talouden hankkeilla ja yksilöiden esimerkeillä on vaikutusta tällaisessa siirtymässä, kuten on edistyksellisillä yrityksillä ja muilla instituutioilla – esimerkiksi julkiset hankinnat voivat olla tehokas tapa kannustaa kestävämpään ruoantuotantoon ja ruokavalioon. ”Symboliset teot” voivat olla hyvin konkreettisia, jos ne kannustavat ja luovat yhteisöllistä toimintaa.

Erilaiset yhteisömuodot asukasyhteisöistä osuuskuntiin, ammattiliittoihin, kansalaisjärjestöihin, harrastuspiireihin ja kansanliikkeisiin ovatkin välittävä tekijä, joka unohtuu helposti puhuttaessa yksilön ja rakenteiden välisestä erosta ympäristökysymyksissä. Poliittiset ja taloudelliset rakenteet eivät muutu ilman poliittista joukkovoimaa, ja ihmiset ovat voimakkaampia liittyessään yhteisöiksi. Nuorten ilmastolakko  osoittaa, miten joukkovoimaa voi syntyä yllättäenkin, ”tyhjästä”.

Kuten sanottua, pysyvän joukkovoiman syntyminen kestävien elämäntapojen puolesta on kuitenkin mahdollista vain, jos aineellisen kulutuksen vähentäminen yhdistetään tasa-arvoon. Jos kulutusta leikataan vain tekemällä kalliimpia sellaisista asioista, jotka ovat ihmisille välttämättömiä tai kulttuurisesti vielä tärkeitä, vastareaktiot ovat voimakkaita. Ei pidä olla naiivi: joissakin asioissa siirtymä voi olla hyvin vaikeakin saada aikaan tasa-arvoisesti, ja silloin tarvitaan kompensaatioita. Monissa maissa puhutaan nyt paljon oikeudenmukaisesta siirtymästä esimerkiksi silloin, kun joidenkin elinkeinojen häviäminen luo tarvetta uudelleenkouluttautumiselle ja uusien elinkeinojen tukemiselle.

Kulutuksen vähentämisen ytimessä oleva kysymys onkin, miten siitä voidaan luoda yhteiskuntaa yhdistävä poliittinen projekti sen sijaan, että siitä onnistutaan tekemään ihmisiä jakavaa moraalipolitikointia. Muutoin tämäkin ympäristökysymysten nousun hetki menetetään, mahdollisuuksien ikkunat kapenevat edelleen, ja mahdolliset tulevaisuudet ovat entistä kurjempia.

Tervetuloa lukemaan maaliskuun 2019 BIOS-uutiskirjettä! Uutiskirjeissämme esittelemme kiinnostavia tutkimuksia ja tapahtumia maailmalta ja Suomesta sekä kerromme BIOS-tutkimusyksikön toiminnasta ja tuotannosta. Uutiskirjeet lähetetään tilaajille sähköpostitse ja arkistoidaan myös blogiimme.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Kuvio blogitekstistä Onko irtikytkentä realistinen tavoite Suomelle? (Versus 12.3.) Suomen talouden materiaalitehokkuus (BKT/DMC): havaittu arvo (vuodet 1976-2015), projektio (2016-2050). Vihreä käyrä – “onnistunut irtikytkentä”; harmaa käyrä – materiaalien per capita käyttö vuoden 2015 tasolla; punainen käyrä – käytön kasvu nykytrendin mukaisesti.

MAAILMALTA

Miten jotkut maat ovat saaneet kasvihuonekaasujen päästöt laskemaan?

Globaalit kasvihuonekaasujen päästöt ovat edelleen kasvussa, mutta pieni joukko maita on onnistunut laskemaan päästöjään. Nature Climate Change -lehdessä julkaistu (25.2.) tutkimus (avoin versio täältä) tarkasteli 18 tällaisen maan päästökehitystä vuosina 2005–2015. Yhdessä nämä maat vastaavat 28% fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuvista päästöistä. Tiivistelmän tutkimuksen tuloksesta voi lukea näistä kahdesta The Conversationin artikkelista.

Tutkimuksen pyrkimyksenä oli ottaa selville, mitkä asiat ovat tehonneet päästöjen vähentämisessä. Tulos on selkeä: merkittävimpiä tekijöitä on fossiilisten polttoaineiden korvaaminen vähäpäästöisemmillä energianlähteillä (ei siis vain lisäkapasiteetin rakentaminen entisen rinnalle) ja energian käytön lasku – osittain käytön tehostamisen, osittain heikomman talouskasvun ansiosta. Tutkimus muistuttaakin, että jos talouskasvu palaa voimakkaaksi, energiankulutuksen vähentyminen voi lakata tai kääntyä kasvuksi, mikäli tukena ei ole tiukkaa ilmasto- ja energiapolitiikkaa.

Politiikkatoimien vaikutus on mitä ilmeisimmin kolmas avaintekijä päästöjen laskussa, vaikka tutkimuksessa ei keskityttykään tarkastelemaan niitä. Näyttää kuitenkin selvältä, että energiantuotannon muutos ei itsessään riitä, vaan tarvitaan ohjausta tuotannon ja kulutuksen suitsimiseksi.

Vertailuryhmissä, joiden maissa päästöt ovat kasvaneet, vastaavasti energiankulutuksen kasvu on pääosassa. Kasvavan energiankulutuksen oloissa edes voimakas vähäpäästöisen tuotannon lisääntyminen ei auta. Lisäksi edes mainittujen 18 maan päästöjen laskuvauhti ei sekään ole riittävää Pariisin sopimuksen päämäärien saavuttamiseen, tiukemmasta 1,5°C tavoitteesta puhumattakaan. Varaa itsetyytyväisyyteen ei ole, vaikka Suomi on tuossa joukossa, etenkin kun osaa bioenergiantuotannosta ei todellisten nettopäästöjen vuoksi voi pitää järin ilmastoystävällisenä.

Tutkimuksessa todetaan myös, että päästöjen “ulkoistaminen” ei ole enää ajanut näiden vauraiden maiden päästövähennyksiä voimakkaasti toisin kuin 2000-luvun alussa, ennen kansainvälistä talouskriisiä. Tämä viesti on helppo ymmärtää väärin. Merkittävä osa vauraiden maiden päästöistä on edelleen ulkoistettu muualle kaupankäynnin keinoin – eli kulututettujen tuotteiden tuotannon päästöt tapahtuvat muualla kuin omassa maassa. Joidenkin vauraiden maiden ulkoistetut päästöt voivat olla suurempia kuin kotimaassa tapahtuvat. Tämä prosessi ei kuitenkaan enää näytä kiihtyvän, vaan ulkoistamisen taso vakiintuu tai jopa laskee esimerkiksi Kiinan kotimarkkinatuotannon kasvaessa ja tuotantorakenteen muuttuessa. Siksi ulkoistamisen osuus nykyisestä päästöjen pienenemisestä on tutkimuksen mukaan pieni. Aiheesta voi lukea tästä ja tästä tutkimusartikkelista.

Hiilinielut eivät riitä, päästöleikkauksia tarvitaan

Innostus metsittämiseen ja muihin “luonnollisten ilmastoratkaisuiden” (natural climate solutions) on vihdoin murtautunut tutkimuskeskustelusta politiikkaan, mutta valitettavasti siinä hötäkässä mittakaavakysymykset voivat jäädä unohduksiin tai alkujaan opettelematta. Kuten totesimme jo taannoisessa ilmastonmuutosta käsittelevässä blogiartikkelissamme, optimistisimpienkin laskelmien mukaan luonnollisilla ilmastoratkaisulla vain täydennetään päästöleikkauksia, joiden suhteellinen merkitys vain kasvaa, mitä pidemmälle mennään.

Joukko alan tutkijoita toteaa yhteisessä Science -lehden kannanotossaan (1.3.) (tiivistelmä täällä) yksikantaan, että luonnollisilla ilmastoratkaisuilla ei korvata päästöleikkauksia. Ei “joko–tai” vaan “sekä–että”.

BIOS

Ruokaturvasta ja paikallistuotannon tärkeydestä

BIOS-tutkija Ville Lähde ja Aallon tutkija Galina Kallio kirjoittivat Helsingin Sanomien (25.2.) vieraskynässä nälästä, ruokaturvasta, tuotantokeskeisen ruokajärjestelmän ongelmista ja paikallisen pientuotannon tärkeästä roolista. He myös peräänkuuluttavat tuotannon ympäristöongelmien vähentämistä – joka on haaste myös paikalliselle tuotannolle, kuten Ville Lähde muistuttaa taannoisessa blogiartikkelissaan.

“Erityisen heikossa asemassa ovat pientuottajat. Toisin kuin moni luulee, he tuottavat suurimman osan maailman ruoasta. Valitettavasti pientuottajat ympäri maailman – niin köyhissä kuin vauraissakin maissa – kamppailevat toimeentulostaan, sillä he eivät voi vaikuttaa siihen, miten ruoasta käydään kauppaa. Tuotannon tehostaminen kaivaa maata heidän jalkojensa alta.”

Green New Deal ja ekologinen jälleenrakennus

Paavo Järvensivu, Tere Vadén ja Tero Toivanen kävivät Kalevi Sorsa -säätiön sivuilla julkaistussa kirjoituksessaan (27.2.) läpi yhdysvaltalaisen Green New Dealin ja BIOS-tutkimusyksikön peräänkuuluttaman ekologisen jälleenrakennuksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Yhteiskunnallisen uudistuksen on otettava huomioon planeetan materiaaliset ja energeettiset reunaehdot.

“On siis nähtävissä, että teollistuneissa maissa energiankäyttö vähenee pikemminkin kuin lisääntyy. Materiaalisten resurssien rajoitteet nousivat edellä esiin suomalaisten metsien talouskäyttöpaineiden yhteydessä. Tiedämme myös, että globaali luonnonvarojen käyttö on nykyisellään kestämättömällä tasolla. Alammekin kokemuksellisesti – ja samalla myös esimerkiksi liiketoimintastrategisesti – huomata, että mikä tahansa ei olekaan energeettisessä ja materiaalisessa mielessä mahdollista.”

BIOS-tutkimusyksikön työ huomioitiin myös New Politics -julkaisussa, kun Ashley Dawson pohti tarvetta kehittää Green New Dealia (vaikkemme me “think tank” olekaan):

“As the green think tank Bios recently noted, we currently lack viable models of economic governance since the dominant economic theories of today were all developed during an era of energetic and material abundance.”

Myös Sitran Mari Pantsar nostaa esiin BIOS-työn Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan (20.2):

“Lähellekään tämän mittaluokan muutoksia on historiassa nähty vain poikkeusoloissa. Historiantutkija Tero Toivanen onkin verrannut ilmastokriisin ratkaisemista suuruusluokaltaan meille suomalaisille tuttuun toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakentamiseen.”

“Maailman vihertymistä” koskevan uutisen faktantarkistus

Yle julkaisi 1.3. iloisen uutisen “Maapallon kasvipeitteinen ala kasvaa“. Se pohjasi NASA:n sivuilla julkaistuun tiedotteeseen, ja taustalla on Nature Sustainability -lehdessä julkaistu tutkimusartikkeli (11.2.). Ylen uutinen oli valitettavasti harhaanjohtava ja sisälsi suoranaisia virheitä. Aihetta iloon on, mutta tutkimuksen kuvaama “vihertyminen” ei nimityksestään huolimatta ole pelkästään hyvä asia. Myöskään Carbon Briefin perusteellisempi artikkeli ei selittänyt asiaa kunnolla. BIOS-tutkimusyksikön Ville Lähde oikoi uutisoinnin virheitä kirjoituksessaan Facebookissa ja kotisivuillaan.

“Tutkimuksen käsittelemä “maapallon vihertyminen” ei tarkoita kasvipeitteisen maa-alan kasvua. Uutisessa mainittu 5% kasvu “vihreässä alassa” tarkoittaa konkreettisesti lehtien tai muiden vastaavien kasvipintojen lisääntymistä.

Toisin sanoen vihertymistä (tai “rusehtumista”) voi tapahtua entisestään kasvipeitteisillä mailla – ja tämä koskee niin metsiä, ruohikoita kuin viljelymaitakin! Intensiivinen viljely, jossa maasta saadaan enemmän satoa, on siis vihertymistä yhtä lailla kuin uudelleenmetsittäminen tai esimerkiksi metsien kasvaminen tuuheammiksi.”

Raportti “Euroopan villit kortit ja mustat joutsenet”

Paavo Järvensivu osallistui Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisuun Euroopan villit kortit ja mustat joutsenet artikkelilla “Entä jos ilmastopäästöt nollataan oikeasti?” Raportin julkaisutilaisuus pidettiin 6.3. Helsingin yliopiston Juhana Aunesluoma totesi julkaisun loppusanoissa:

”Paavon Järvensivun hahmottelema tilanne antaa kenelle tahansa maailman tulevaisuudesta kiinnostuneelle ajattelemisen aihetta: ‘Niin kauan kuin ilmastopäästöjen nollaus on pikemminkin musta joutsen kuin yhteiskunnallinen muutos, jonka sosiaaliset ja materiaaliset ulottuvuudet pyritään ymmärtämään ja käsittelemään mahdollisimman hyvin, Eurooppa kulkee kohti lisääntyvän epävarmuuden ja turvattomuuden aikaa.”

Voidaanko talouskasvu kytkeä irti luonnonvarojen kulutuksen kasvusta?

BIOS-tutkimusyksikössä on tehty jo pitkään töitä luonnonvarojen kulutusta koskevan tutkimuksen parissa, ja erityisesti olemme perehtyneet tutkimuksiin, joissa tarkastellaan kysymystä taloudellisen kasvun ja luonnonvarojen kulutuksen kasvun “irtikytkennästä” (decoupling). Aihetta koskeva pitkä blogiartikkeli ilmestyi viime vuonna, ja ensimmäinen tieteellinen artikkelimme ilmestyy alkukesästä Alue ja ympäristö -lehdessä. Kirjoitimme Versus -verkkolehteen (12.3.) alustavan katsauksen tulevan artikkelimme aihepiiriin. Tekemämme ajatuskoe “onnistuneesta irtikytkennästä” ei ole kovin lupaava, mikä kyseenalaistaa käsitteen hyödyllisyyden politiikkaa (tai politiikkatoimien puutetta) ohjaavana päämääränä.

”[O]nnistunut irtikytkentä’ edellyttää ennennäkemätöntä materiaalitehokkuutta: jokaisesta materiaalitonnista pitäisi saada rahamääräistä arvonlisäystä 6,6 kertaa enemmän kuin vuonna 2015 (vuonna 2015 materiaalien käyttö noin 135 miljoonaa tonnia ja BKT 196 miljardia, vuonna 2050 materiaalien käyttö noin 41 miljoonaa tonnia ja BKT 379 miljardia) samaan aikaan kun materiaalien käyttö absoluuttisesti laskee noin 70 prosenttia. On vaikea ymmärtää, mitä tällainen materiaalien käytön tehostuminen ylipäätään tarkoittaisi. Jos tehostuminen koskisi kaikkea materiaalinkäyttöä tasaisesti, silloin niin silakka- ja soratonneista kuin älypuhelimistakin pitäisi saada 6,6 kertaa enemmän reaaliarvoa kuin nyt.”

Kysymyksiä WMO:n Petteri Taalakselle

Tuorein BIOS-blogin julkaisu (13.3.) on avoin kirje Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteerille Petteri Taalakselle. Taalaksen viimeaikaiset lausunnot ovat herättäneet ihmetystä, ja koska niistä on tullut poliittisen pelin lyömäaseita, on lausumien tieteellisen taustan selvittäminen paikalleen.

”On erikoista, että näiden näkemysten yhteydessä Taalas on huomauttanut, että Suomen Ilmastopaneeli on painottanut liikaa tutkijoiden mielipiteitä sen sijaan, että olisi tehnyt metsätutkimusta: ‘On ihan hyvä, että Suomessa on tällainen [taho], josta saadaan tiedeyhteisön ääni ilmoille, mutta pitäisi katsoa, että mielipiteet eivät ohjaa niin paljon vaan ennemmin tuotetaan faktaa päätöksentekijöiden käyttöön’. Nythän näyttää siltä, että Taalaksen omat näkemykset eivät pidä yhtä sen paremmin metsäntutkimuksen kanssa kuin IPCC:n ilmastonmuutoksen torjunnan aikataulun arvioiden kanssakaan.”

BIOS mediassa

Tere Vadén keskusteli (28.2.) Ylen Kulttuuriykkösessä menneiden aikojen metsäuskomuksista ja suomalaisesta metsäsuhteesta. Ville Lähdettä haastateltiin Huvudstadsbladetissa (27.2.) Eduskunnan pikkuparlamentissa järjestetyn Ilmastomenu-keskustelutilaisuuden pohjalta. Antti Majavaa haastateltiin 6.3. Ylen uutisessa, joka käsitteli bioenergiakysymystä tuonnin näkökulmasta. Paavo Järvensivu kommentoi 8.3. Maan Suolassa kirkon ilmastostrategiaa.

BIOS teatterilavalla

BIOS on vahvasti esillä Kansallisteatteri tuoreessa Yhdestoista hetki -produktiossa. Esa Keskisen ja Sami Keski-Vähälän kirjoittama näytelmä on Demokratia-trilogian toinen osa. Tutkimusyksikön osuutta kiitettiin Helsingin Sanomien arviossa:

“Näytelmän lopussa käsitelty ekologinen kriisi ja BIOS-tutkimusyksikön tuominen mukaan tuntuu raikkaalta. Kun turhautunut tutkija Paavo Järvensivu vaatii ihmiskuntaa uudistamaan koko toimintatapansa ja infrastruktuurinsa, tai kun filosofi Tere Vadén selittää lähes raamatullisella tavalla öljyn vallasta, on sellainen olo, ettei tätä kaikkea ole kuullut jo aikaisemmin.”  

LOPUKSI

Suosittelemme lämpimästi Elina Järvisen ja Vappu Kaarenojan kirjoittamaa Suomen Kuvalehden artikkelia “Olipa kerran Pasila” (22.2.). Se on hämmentävän taidokkaasti laadittu johdatus maailmanhistorian “syvään aikaan” ja menneisiin maailmanloppuihin, joukkosukupuuttoihin.

Sukupuutoista puheen ollen, suosittelemme niin ikään Suomen Kuvalehdessä ilmestynyttä Tiina Raevaaran kolumnia “On aika ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus merkitsee” (23.3.). Raevaara kommentoi taannoista tutkimusta käsitellyttä uutisointia, jossa intouduttiin puhumaan hyönteisten katoamisesta sadan vuoden aikana. Varomaton ja liioitteleva tiedotus ja uutisointi paitsi aiheuttaa vastareaktioita myös heikentää ymmärrystä luonnosta. Samaa aihetta käsitteli akatemiaprofessori Johanna Mappes Suomen Akatemian blogissa ja Riikka Kaartinen Suomen Luonnossa. BIOS kiittää myös Ylen hienoa juttua, jossa vastattiin yleisön kysymyksiin.