11.12.2018

Tiekartta hiilineutraaliin kaukolämpöön Helsingissä -julkistustilaisuus 11.12.2018 (lataa materiaalit)

Tiekartta luovutettiin pormestari Jan Vapaavuorelle aamupäivällä 11. joulukuuta Balderin salissa. Lataa julkistustilaisuudessa näytetyt esityskalvot ja varsinainen tiekartta.

Tilaisuuden tiedote, sis. ohjelma:

”Bioenergia ei tuota ilmastohyötyjä ja tulee Helsingille kalliiksi – Pormestari Vapaavuori vastaanottaa tiekartan hiilineutraaliin kaukolämpöön siirtymiseksi Helsingissä

Julkistamistilaisuus 11.12.2018 klo 9.30–10.30, Balderin Sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki

Salmisaaren voimalaitos (kuvakaappaus, Google Maps)

Suomen ilmastopaneelin mukaan hiilineutraaliuteen on pyrittävä vuoteen 2035 mennessä. Tämä on myös Helsingin tavoite. Yhtenä konkreettisena toimenpiteenä Suomen hallitus on päättänyt, että kivihiilen käyttö kiellettäisiin energiantuotannossa vuonna 2029. Kivihiilen kokonaan kieltävä välitavoite on johtanut Helsingissä suunnitelmiin korvata kivihiiltä käyttävä yhdistetty lämmön ja sähkön tuotanto (CHP) biolämpölaitoksilla.

Toteutuessaan biolämpölaitokset eivät vähentäisi ilmastopäästöjä. Puupohjaisen bioenergian ilmastopäästöt piipun päästä mitattuna ovat kivihiiltä suuremmat, ja bioenergian lisäys Helsingissä vaatisi puun kansainvälisen tuonnin lisäystä tai hakkuiden lisäystä kotimaassa. Tutkijoiden mukaan hakkuiden lisääminen pienentää metsien hiilinielua ilmastotavoitteiden kannalta ratkaisevalla aikavälillä.

Vain välivaihetta varten tehtävät investoinnit tulisivat myös helsinkiläisille kalliiksi, ja energiapuun kuljetus vaatisi nykyistä energiantuotantoa merkittävästi tiheämmän laiva- tai rekkaliikenteen.

BIOS-tutkimusyksikkö on tilannut Valor-konsulttiyhtiöltä tiekartan hiilineutraaliin lämmöntuotantoon siirtymiseksi Helsingissä (toteuttajina energianeuvos, Helenin ex-toimitusjohtaja Seppo Ruohonen ja Kotkan Energian ex-toimitusjohtaja Pekka Passi). Tiekartassa kuvataan, miten kaukolämpö voidaan tuottaa Helsingissä ilman kivihiilen ja biomassan polttamista niin, että päästöt aidosti vähenevät tavoitellussa aikataulussa, huolehtien samalla toimitusvarmuudesta ja kustannusten kohtuullisuudesta.

Helenin tuottoja kannattaa ohjata päästöttömien vaihtoehtojen selvittämiseen, kehittämiseen ja pilotointiin. Näin voidaan lähivuosien aikana rakentaa hallittu järjestelmätason siirtymä suoraan muuhun kuin polttamiseen perustuvan teknologian käyttöön. Kivihiilestä luopuminen on oikea tavoite, mutta sen käytön kieltävä laki on muotoiltava niin, ettei se pakota Heleniä puun energiakäyttöön ja siten vaikeuta Helsingin ilmastotavoitteiden saavuttamista.

11. joulukuuta järjestettävässä tilaisuudessa pormestari Jan Vapaavuori vastaanottaa selvityksen ja kommentoi sitä Helsingin strategisesta näkökulmasta. Kommenttipuheenvuoron jälkeen Vapaavuori ja muut puhujat vastaavat toimittajien kysymyksiin.

Ohjelma:

9:30 Paavo Järvensivu (BIOS): Avaussanat
9:35 Seppo Ruohonen ja Pekka Passi (Valor): Ylätason tiekartta hiilineutraaliin energiantuotantoon siirtymiseksi Helsingissä
9:50 Sampo Soimakallio (Syke): Puun käytön ilmastovaikutukset
10.00 Antti Majava (BIOS): Saatesanat ja selvityksen luovutus pormestarille
10.10 Pormestari Jan Vapaavuori: Kommenttipuheenvuoro
10.20 Yleisökeskustelu ja median kysymykset
10.30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan ja kehittää kansalaisten ja päättäjien ennakointikykyä. Tutkimusyksikön toiminnan päärahoittaja on Koneen Säätiö. BIOS on myös osa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa WISE-konsortiota. Lisätietoja: www.bios.fi

Yhteydenotot: Antti Majava, BIOS-tutkimusyksikkö, 0400-655883, antti.majava@bios.fi

26.11.2018

Metsien käytön ajojärjestyksestä

Ilmastonmuutoksen kannalta ratkaisevaa on ilmakehän tiettynä ajanjaksona sisältämien kasvihuonekaasujen määrä. Tästä luonnontieteellisestä näkökulmasta sekä päästöjen vähentäminen että nielujen lisääminen ovat tarpeellisia ja toimivia keinoja. Tarvittavien päästöleikkausten mittakaava on suurempi kuin potentiaalisten nielujen, mutta kummatkin vaikuttavat täysimääräisesti nettopäästöihin.

Poliittisesti tilanne on toinen, koska päästöjen suhteen käydään osittain kauppaa, osittain vähennyksiä tehdään sopimuksin. Nielut on ainoastaan luvattu (Kioton sopimuksen toisella kaudella) pitää vähintään entisellä tasolla ja nielukauppa on vasta suunnittelun asteella. Laskennallisesti esimerkiksi IPCC olettaa malleissaan, että tällä hetkellä olemassa olevat globaalit nielut pysyvät vähintäänkin entisen suuruisina.

Suomessa on hyvät edellytykset sekä päästöjen vähentämiseen että nielujen kasvattamiseen. Esimerkiksi Sitra on julkaissut laskelmia, joiden mukaan päästövähennyksiä on mahdollista saavuttaa hyvin vähäisin kustannuksin. Myös nieluja on mahdollista kasvattaa, kuten esimerkiksi hallituksen aloite metsityksen lisäämisestä esittää.

Tämä kokonaisnäkemys antaa puitteet arvioida eri yhteiskunnallisten alueiden ja talouden sektoreiden päästökehitystä kokonaisuuden kannalta. Kokonaisuuden tarkasteleminen on ratkaisevan tärkeää muutoksessa, joka koskettaa kaikkia yhteiskunnan ja talouden osia ja joka jossakin muodossa, enemmän tai vähemmän kivuliaana, tapahtuu joka tapauksessa. Osa-optimointi sektorien sisällä tai sektoreittain johtaa helposti kokonaisuuden kannalta epäedullisiin tuloksiin (joista ilmastonmuutos itsessään on esimerkki).

Kokonaisnäkemystä tarvitaan erityisesti julkiselle vallalle. Vaikka monet toimet – kuten esimerkiksi puun osto ja myynti – nykyisessä yhteiskunnassa tapahtuvat markkinoilla, on julkisella vallalla ratkaiseva rooli markkinoiden mahdollistajana. Lisäksi julkinen valta säätelee liiketoiminnan kannattavuutta. Puumarkkinat ovat tästä erinomainen esimerkki. Markkinoiden rakennetta (mitä kannattaa myydä ja milloin) säätelee moni kulloisenkin hallituksen vallassa oleva asia, tärkeimpinä verotus ja erilaiset tukijärjestelmät, niin myyjiä kuin ostajiakin koskien. Näitä säätelemällä hallitus pyrkii toteuttamaan tietyn hakkuumäärän, jota linjataan hallitusohjelmassa ja kansallisessa metsästrategiassa. Keinoja ovat muun muassa (energia)verotus, kestävän metsätalouden rahoituslakiin perustuvat eli Kemera -tuet, metsähakkeen tuotantotuki (ja keskeisten kilpailijoiden, kuten turpeen, tuki- ja verokohtelu), investointituet ja kansallisen metsästrategian 11 erillistä ohjelmaa. Myös pääosin suojeluun pyrkivät ohjelmat kuten Metso vaikuttavat osaltaan asiaan. Kaiken kaikkiaan metsäsektorin (niin puun myyjien kuin ostajienkin) tukemiseeen on Suomessa käytetty miljardeja.

Ilmastonmuutos tuo metsäsektorin roolin kokonaisarvioon tärkeinä tekijöinä ainakin kysymykset metsistä hiilinieluina ja -varastoina, mikä puolestaan vaikuttaa kysymykseen puusta raaka-aineena.

Metsät toimivat sekä hiilinieluina että -varastoina. Nielu- ja varastotehtävät voivat sopia hyvin yhteen luonnon monimuotoisuuden tukemisen kanssa. Myös puusta tehtävät pitkäkestoiset tuotteet toimivat hiilivarastoina. Sen sijaan sellupohjaiset tuotteet ja varsinkin energiapuu vapauttavat hiilensä nopeasti. Puu on uusiutuva luonnonvara, mutta ei päästötön. Poltettaessa puu päästää hiilidioksidia energiayksikköä kohden jopa enemmän kuin kivihiili. Jos metsän uusiutumisesta on pidetty huolta, takaisin kasvava metsä (mukaan lukien maaperä, johon hiiltä myös sitoutuu) sitoo toki hiilen jossain vaiheessa takaisin. Ilmastonmuutoksen etenemisen kannalta aikajänne on kuitenkin ratkaiseva. On paljonkin väliä sillä, hakataanko metsiä nyt vai useamman kymmenen vuoden päästä.(*)

Metsien käytön ajojärjestys asettuu tästä näkökulmasta sangen selkeästi. Ensin on varmistettava, että hiilinieluja ja -varastoja on riittävästi. Tämän jälkeen ajojärjestyksessä on mekaaninen metsäteollisuus, joka tekee tuotteita, joihin hiili sitoutuu suhteellisen pitkäksi ajaksi. Seuraavaksi ajojärjestyksessä on kuidutttava metsäteollisuus, jonka tuotteet ovat nopeampikiertoisia kuin mekaanisen metsäteollisuuden, eivätkä siksi muodosta hiilivarastoja. Näiden käyttötarkoitusten yhteydessä syntyy esimerkiksi hakkuutähteitä, joita on ainakin lyhyiden kuljetusyhteyksien päässä järkevää käyttää energiapuuna, varsinkin jos käyttö korvaa uusiutumattomia polttoaineita. Sen sijaan ainespuun käyttö polttotarkoituksiin ei ole kokonaisuuden kannalta järkevää, tuskin myöskään energiapuun kuljettaminen pitkiä matkoja, varsinkaan, jos puuta on tuotava ulkomailta. Hakkuiden kielteisten vaikutusten ulkoistaminen kaupan avulla ei ole vastuullista ilmastopolitiikkaa.

Metsäteollisuuden osien sisälle muodostuu vastaava prioriteettijärjestys. Mekaanisessa puuteollisuudessa kannattaa panostaa tuotteisiin, jotka ovat mahdollisimman pitkäkestoisia, sahauksesta jäävä puru, ja reunalauta kannattaa käyttää selluteollisuudessa, ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan niin kutsuttuina sivuvirtoina syntyvä puu kannattaa käyttää metsäteollisuudessa, raaka-aineena tai energiana. Kaskadikäytössä on paljon kehitettävää. Esimerkiksi puun käyttö rakennuksissa kannattaa suunnitella niin, että puu voidaan käyttää uudelleen ja vasta aivan viimeiseksi jos ollenkaan energiana.

Lisää tutkimusta tarvitaan varsinkin energiapuu-osion sisäisestä ajojärjestyksestä. Ohut ja nopeasti lahoava hakkuutähde (oksat) on ajojärjestyksessä ensimmäisenä, mutta esimerkiksi kantojen energiakäyttöä on kritisoitu.

Sivuvirtojen puu on jo pääasiallisesti metsäteollisuuden omassa energiakäytössä. Myös suunniteltujen investointien yhteydessä syntyvä metsäteollisuus mitä todennäköisimmin käyttää suurimman osan omista sivuvirroistaan. Näin ollen ajojärjestyksen alimmalle jakeelle, energiapuulle, ei ole syntymässä suuria lisäyksiä. Jo nyt energiapuuta tuodaan Suomeen ulkomailta, lähinnä Venäjältä ja Baltiasta. Koska päästöttömiä energiamuotoja on hyvin kustannustehokkaasti saatavilla, tuontienergiapuu on jo pelkästään logistiikan aiheuttamien päästöjen ja kulujen vuoksi ajojärjestyksessä kaikkein viimeisimpänä.

AIKAJÄNTEESTÄ

Aikajänne niin päästöjen vähentämisen kuin nielujen lisäämisenkin kannalta on tärkeä. Ilmakehän hiilidioksidimäärän kasvu pitää saada pysäytettyä ja laskuun nimenomaan nyt, eikä 100 vuoden päästä.

Jos olisi niin, että globaali lämpeneminen olisi täsmälleen sama asia kuin hiilidioksipitoisuuden määrä ja riippuisi vain ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta, voitaisiin ajatella, että nyt voidaan päästää hiilidioksidipitoisuus (ja lämpötila) korkeammaksi (overshoot), kunhan myöhemmin hiilidioksidia poistetaan enemmän (ja saadaan lämpötila laskemaan). Näin ei kuitenkaan ole.

Ilmakehän hiilidioksidi ”pakottaa” ilmakehää lämpenemään, millä puolestaan on seurannaisvaikutuksia käytännössä kaikille ekologisille järjestelmille eli kaikelle elämälle.

Ajatellaan, että hetkellä t1 hiilidioksidipitoisuus on x, hetkellä t2 pitoisuus on x+1 ja hetkellä t3 uudelleen x, koska hiilidioksidia on onnistuttu poistamaan 1 yksikkö (verrattuna hetkeen t2). Tällöin aikana, joka kuluu hetkestä t1 hetkeen t3 ilmakehässä ollut ”ylimääräinen” hiilidioksidi on jo tehnyt temppunsa, eli on lämmittänyt ilmakehää kaikkine seurannaisvaikutuksineen, joista kaikki eivät suinkaan pysähdy, saati käänny takaisin ”parempaan” pitoisuuksien palautuessa.

Toisin sanoen hiilineutraaliuden tavoittamisen lisäksi on ratkaisevaa, millä aikataululla ja mitä polkua pitkin hiilineutraaliuteen päästään. Näin siksi, että ”polun varrella” tulevat päästöt ehtivät vaikuttaa jo nyt liian korkeisiin pitoisuuksiin ennen neutraaliuden saavuttamista. Lopulta myöskään hiilineutraalius ei ole riittävä maali, vaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden laskeminen kestävälle tasolle. Kuten vuosi sitten kirjoitimme, on katsottava kohti tulevaisuutta, jossa hiiltä saadaan imettyä ja sidottua pois ilmakehästä niin, että vaaralliset itse itseään vahvistavat takaisinkytkennät tai muut turmiolliset ympäristönmuutokset eivät ehdi käynnistyä.

IPCC’n “Global Warming of 1,5°C”-raportti huomauttaa nimenomaan tämän ”ylimääräisyyden” (overshoot) ongelmista, joista kaksi on erityisen huomattavia.

Ensinnäkin yllä mainittu ”temppujen tekeminen”: vaikka hiilidioksimäärän aiheuttamaa lämpenemistä saataisiin myöhemmin peruutettua, korjaamatonta ja mittavaa vahinkoa (esimerkiksi kokonaisten ekosysteemien menetyksiä tai laajojen jäätiköiden sulamisia) on jo erittäin suurella todennäköisyydellä syntynyt.

A3.2. Future climate-related risks depend on the rate, peak and duration of warming. In the aggregate they are larger if global warming exceeds 1.5°C before returning to that level by 2100 than if global warming gradually stabilizes at 1.5°C, especially if the peak temperature is high (e.g., about 2°C) (high confidence). Some impacts may be long-lasting or irreversible, such as the loss of some ecosystems (high confidence).

Esimerkiksi jos mittava jäätikkö sulaa, se ei todennäköisesti jäädy uudelleen millään nyky-yhteiskuntien kehitykseen vaikuttavalla aikajänteellä, vaikka hiilidioksidipitoisuutta saataisiin laskettua. Samoin esimerkkinä voi ajatella ajatella lämpenemisen seurauksena meriin kertynyttä lämpöä (energiaa), joka on pääasiallinen syy lisääntyneiden hirmumyrskyjen lisääntyneisiin voimiin. Vaikka hiilidioksidipitoisuutta ilmakehässä saataisiin laskettua, merien lisäenergia purkautuu hitaasti.

Mitä suurempi ”ylimääräisyys” (overshoot), sitä pahempia ja sitä todennäköisempiä ovat peruuttamattomat ja hitaasti peruuntuvat vahingot, ja itse itseään vahvistavien kierteiden karkaaminen. Siksi jälleen: mitä nopeammin ja mitä enemmän pitoisuuden kasvu saadaan pysäytettyä ja laskuun, sen parempi.

Toiseksi: ei ole riittävän luotettavaa varmuutta siitä, että hiilidioksidipitoisuuden laskeminen ”overshoot”-tilanteen jälkeen ylipäätään laskisi lämpötilaa. Tähän kannattaa pysähtyä hetkeksi: ei ylipäätään tiedetä varmaksi, että jos pitoisuudet päästetään korkealle ja lämpeneminen yli 1,5°C, takaisin voitaisiin palata, vaikka pitoisuuksia saataisiin laskettua. ”Overshoot”in syntyminen on jo itsessään venäläistä rulettia maapallon ilmastolla.

C3.3. Pathways that overshoot 1.5°C of global warming rely on CDR (carbon-dioxide removal) exceeding residual CO2 emissions later in the century to return to below 1.5°C by 2100, with larger overshoots requiring greater amounts of CDR (Figure SPM.3b). (high confidence). Limitations on the speed, scale, and societal acceptability of CDR deployment hence determine the ability to return global warming to below 1.5°C following an overshoot. Carbon cycle and climate system understanding is still limited about the effectiveness of net negative emissions to reduce temperatures after they peak (high confidence).

Tämä siis täysin riippumatta siitä, onko teknisesti mahdollista poistaa hiilidioksidia riittävän paljon. IPCC:n raportti on ilahduttavan optimistinen sen suhteen, että luonnonjärjestelmiä (metsiä, soita, maaperää ja niin edelleen) tukemalla hiiltä voidaan sitoa. Nämä ekosysteemien suojeluun ja elvyttämiseen tai esimerkiksi maatalouden toimintatapojen muutokseen perustuvat keinot ovat huomionarvoisia siksikin, että osalla keinoista on muita hyötyjä esimerkiksi maataloudessa vesivarojen suojelussa, eroosion torjunnassa tai ruokaturvan parantamisessa. Win-win -ratkaisujakin siis on olemassa. Mutta ongelma on, että vaikka sidonta onnistuisi, ilmasto ei silti välttämättä viilene tai käyttäytyy ”overshootin” jälkeen muuten tavoilla, jotka ovat epäsuotuisia (esimerkiksi heilahtelee rajusti).

Näiden seikkojen valossa on ratkaisevasti väliä sillä, laskevatko nettopäästöt 20 vai sadan vuoden aikajänteellä. Mitä nopeammin, sitä todennäköisemmin vältetään pahemmat seuraukset ja riskit. Aikajänne koskee niin päästöjen vähentämistä kuin nielujakin. Päästövähennyksissä Suomi on edennyt kohtalaisesti, mutta vaarassa ovat nielut, joiden pienenemistä Suomessa uhkaavat nimenomaan suunnitelmat hakkuiden kasvattamisesta ja puun energiakäytön lisäämisestä. Kuten LUKE toteaa: “Skenaariolaskelmien perusteella näyttää siltä, että puun käytön lisäys pienentää nielua enemmän kuin sen lisäyksellä saadaan aikaan päästövähennyksiä vuosisadan puoliväliin mennessä esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tai betonirakenteiden korvaamisesta.”

(*)
Lisäksi asiaan vaikuttaa IPCC’n käyttämä hiilibudjettien laskentatapa, joka korostaa nielujen lisäämisen tarvetta. IPCC’n laskelmat perustuvat hiilibudjeteille, joissa otetaan huomioon globaalit päästöt ilmakehään ja globaalit nielut. Toisin sanoen hiilibudjeteissa on jo mukana myös arvio Suomen hiilinielujen vaikutuksesta. Näin ollen kun IPCC korostaa nielujen tulevaa merkitystä esimerkiksi raportissaan “Global Warming of 1,5°C”, se puhuu ihmistoimin aikaansaaduista uusista nieluista, mikä Suomessa tarkoittaisi esimerkiksi metsitystä, soiden ennallistamista, pitkäkestoisiin puutuotteisiin sitoutuvaa hiiltä ja niin edelleen. Tai toisinpäin: globaalisti, mukaan lukien Suomen, nykytasoinen hiilinielu ei IPCC’n silmissä ole nielu, jota voin käyttää ilmakehään kertyneen hiilidioksidin “ylimäärän” (overshoot) palauttamiseen alkutilaan. Kuten erikoistutkija Antti-Ilari Partanen toteaa: “olemassa olevien metsien hiilinielujen nykyistä kehitystä ei [IPCC:n skenaarioissa] lasketa mukaan negatiiviseksi päästöksi”. IPCC’n laskemistavassa overshootin korjaamiseen tarvitaan uusia, nyt olemassaolemattomia nieluja. Näin ollen argumentti, että hakatut metsät kasvaessaan sitovat takaisin päästämänsä hiilidioksidin, ei koske IPCC:n skenaarioiden overshootin palauttamista lainkaan. Overshootia voidaan palauttaa vain tekemällä uusia nieluja. Laskentatavoista riippumatta huomio kannattaa kiinnittää nettopäästöihin ja niistä seuraaviin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksiin.

23.11.2018

Talous- ja ilmastopolitiikka vaalikaudella 2019–2023 -seminaari 22.11.2018 (lataa BIOS-materiaalit)

Puheenjohtajat Antti Rinne (SDP) ja Pekka Haavisto (Vihreät) hahmottivat tulevan vaalikauden talous- ja ilmastopolitiikkaa yhdessä tutkijoiden Jari Liskin (Ilmatieteen laitos) ja Paavo Järvensivun (BIOS) kanssa Kalevi Sorsa -säätiön ja BIOS-tutkimusyksikön järjestämässä seminaarissa.

BIOS laati seminaarin pohjaksi tulevien vuosien konkreettisia ilmastotoimia ja niiden toteuttamisen mahdollistavia talouspoliittisia työkaluja tarkastelevan taustapaperin “Yhteiskunnan ekologinen jälleenrakennus”. Voit ladata Järvensivun esityskalvot tästä ja taustapaperin tästä.

Myös Demokraatti ja Vihreä Lanka kirjoittivat seminaarista.

Avoimen tilaisuuden kutsuteksti:

”Ilmastonmuutos ja sen torjunta ovat puhuttaneet suomalaisia harvinaisen kuuman kesän ja IPCC:n tiukkasanaisen raportin jälkeen. Tutkijoilta odotetaan ratkaisuehdotuksia, poliitikoilta odotetaan tuntuvia toimenpiteitä.

Seuraavaa vaalikautta pohjustava, tutkijat ja puoluejohtajat yhteen tuova seminaari nostaa keskiöön talous- ja ilmastopolitiikan suhteen: Millaisen talouden rakennemuutoksen Suomi tarvitsee ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Mitä on ilmaston huomioon ottava vastuullinen taloudenpito? Miten valtiontalouden kysymyksenasettelu ja vastaukset muuttuvat, jos laajennamme tarkastelun kunnianhimoisiin ilmastotoimiin, energiamurrokseen ja niukkoihin luonnonvaroihin?

Julkinen keskustelu taloudesta ei ole pysynyt nopeasti etenevän ilmastonmuutoksen vaatimalla tasolla. Tuoreita monitieteiseen tutkimukseen pohjaavia näkökulmia esiin nostaakseen Kalevi Sorsa -säätiö kutsui tilaisuuden vierailevaksi järjestäjäksi BIOS-tutkimusyksikön.

Seminaari järjestetään 22.11.2018 klo 8.45–11.15, Balderin Salissa (Aleksanterikatu 17, Helsinki).

Tilaisuuden ohjelma:

8.45 Tarjolla kahvia
9.00 Kaisa Penny (Kalevi Sorsa -säätiö): Ilmastonmuutos ja politiikan innovaatiot
9.10 Jari Liski (Ilmatieteen laitos): Ilmastotieteen asettamat haasteet ilmastopolitiikalle
9.30 Paavo Järvensivu (BIOS-tutkimusyksikkö): Yhteiskunnan ekologinen jälleenrakennus
9.50 Pekka Haavisto (Vihreät): Vihreiden talouspolitiikka ja ilmastonmuutos
10.10 Antti Rinne (SDP): SDP:n talouspolitiikka ja ilmastonmuutos
10.30 Paneelikeskustelu”

13.11.2018

UUTISKIRJE 11/2018

Syksy on jatkunut kiireisenä ja tapahtumarikkaana. Uutiskirjeissä esittelemme kiinnostavia tutkimuksia ja tapahtumia sekä kerromme BIOS-tutkimusyksikön toiminnasta ja tuotannosta. Aikaisemmat uutiskirjeet löytyvät tästä blogista.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Greenscreen. Kuva Paavo Järvensivu.

NOSTO

IPCC:n raportti muutti ilmaston laskuoppia

Lokakuussa ilmestynyt IPCC:n raportti Climate Warming of 1,5°C sai aikaan suoranaisen ilmastokeskustelun hyökyaallon ja toi Suomessa tuhannet ihmiset kadulle. BIOS-tutkimusyksikkö esitteli tuoreeltaan raportin tuloksia pitkässä blogikirjoituksessa “Ilmaston laskuoppi muuttui – muuttuiko politiikka?” BIOS muistutti suomalaisia etenkin siitä, että IPCC:n linja ei tästä höllenny vaan varmasti tiukkenee, kun tulevissa raporteissa otetaan huomioon tutkimuksia, joka vielä jäivät tuoreen raportin ulkopuolelle. Rohkeampia poliittisia päätöksiä pitäisi tehdä jo nyt:

“Nykyiset päätökset ja investoinnit joutuvat elämään tiukkenevan ilmastopolitiikan maailmassa. Yhtäältä on riskinä, että tehdään päätöksiä, joiden peruminen pakon edessä tulee kalliiksi ja hukkaa aikaa, vaivaa ja rahaa. Toisaalta, ja ennen kaikkea, väärät päätökset lukitsevat ‘polkuriippuvuuksia’ – niillä on hitausvoimaa, kun esimerkiksi infrastruktuurin elinkaarta mitataan vuosikymmenissä.”

Tuleviin vaalikeskusteluihin tähdäten BIOS julkaisi myös toimittajia varten laaditun kirjoituksen “Kaksi pääsykoekysymystä ilmastovaaliehdokkaille”. Kysymysten tarkoituksena on kaivaa esiin ehdokkaiden ymmärrystä siitä, millaiseen maailmaan tehtävillä päätöksillä ollaan menossa. Hyväksyykö poliitikko nykyisten ilmastositoumusten linjan, joka muiden maiden sitoumusten kanssa vie kohti vähintään kolmen asteen lämpenemistä? Ja ymmärtääkö hän, mitä tämä kouriintuntuvasti tarkoittaisi? Jos poliitikko vaatii nykylinjan tiukentamista, miten hän hahmottaa metsätalouden roolin tulevassa muutoksessa?

BIOS-tutkimusyksikön Antti Majava kirjoitti myös Politiikasta.fi-sivustolla suomalaisesta ilmastopolitiikasta IPCC:n raportin valossa otsikolla “Hallituksen ilmastostrategia ei johda päästöjen vähenemiseen”. Samaan aikaan raportin kanssa kun ilmestyivät uudet valtakunnan metsien inventointitiedot, jotka vahvistivat sen, että Suomen nettopäästöt kasvavat, mikäli lisähakkuut toteutuvat ennakoidussa mittakaavassa.

Raportista on tehty monia analyysejä, joista vinkkaamme erityisesti tämän Foreign Policyn artikkelin “The Hope at the Heart of the Apocalyptic Climate Change Report”. Artikkeli nostaa esiin IPCC:n raportin toiveikkaimpien skenaarioiden painotukset kulutuksen vähentämiseen sekä sellaisiin ratkaisuihin, jotka ilmastohyötyjen lisäksi parantavat ruokaturvaa, torjuvat köyhyyttä, hillitsevät väestönkasvua ja ylipäätään pyrkivät löytämään yhteistä pohjaa ilmastotoimille ja kestävän kehityksen päämäärien toteuttamiselle. Vaikka esimerkiksi Suomen ilmastopaneelin Markku Ollikainen toi tätä puolta esiin vahvasti IPCC:n raportin suomalaisessa tiedotustilaisuudessa, julkisessa keskustelussa se on jäänyt harmittavan vähälle huomiolle.

MAAILMALTA

Hyönteiskato

Hyönteispopulaatioiden kadosta Euroopassa on saatu hälyttäviä tietoja jo aikaisemmin, ja lokakuussa ilmestynyt tutkimusartikkeli kertoi karuja uutisia myös Puerto Ricosta. The Washington Postin artikkelissa tutkijat kertaavat näitä tuloksia ja pohtivat trooppisen hyönteiskadon yhteyttä ilmastonmuutokseen – muutoksiin niin lämpötilassa kuin sademäärissä. “Holy crap”, kuten eräs tutkijoista toteaa.

Biodiversiteetti on noussut otsikoihin laajemminkin viime aikoina, kun WWF julkaisi uusimman Living Planet -raporttinsa. Tiedotusvälineissä asiasta kerrottiin kuitenkin kovin huolimattomasti otsikoiden esimerkiksi Guardianin (30.10.) tapaan, että ihmiskunta on “pyyhkäissyt olemattomiin 60% eläinpopulaatioista sitten 1970-luvun”. Myöskään WWF ei ole omassa viestinnässään ollut aina järin huolellinen. Raportin tulokset ovat huolestuttavia, mutta niitä ei pidä tulkita noin. Raportin mukaan tutkitut selkärankaisten populaatiot ovat vähentyneet keskimäärin 60% – jotkut ovat siis vähentyneet, jotkut kasvaneet, ja yksilömäärät riippuvat tietysti populaatioiden koosta. Tämä ei tietenkään tee kehitystä yhtään vähemmän hälyttäväksi, mutta tiedeviestinnän tarkkuus on tärkeää, kuten Ed Yong muistuttaa Atlantic-lehden artikkelissaan.

BIOS

Ilmastovaaliseminaari 22.11.

Järjestämme Helsingissä 22.11. klo 8.45–11.15 pidettävän seminaarin “Talous- ja ilmastopolitiikka vaalikaudella 2019–2023” (Aleksanterinkatu 12, Balderin sali). Kalevi Sorsa -säätiö kutsui BIOS:n tilaisuuden vierailevaksi järjestäjäksi. Seminaarissa esiintyy BIOS-tutkijoista Paavo Järvensivu, muita esiintyjiä ovat Kaisa Penny (Kalevi Sorsa -säätiö), Jari Liski (Ilmatieteen laitos), Pekka Haavisto (Vihreät) ja Antti Rinne (SDP). Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuuden sivu ja Facebook-tapahtuma.

BIOS-tutkija Tero Toivasen väitös 16.11.

Tero Toivanen väittelee Helsingin yliopiston päärakennuksessa (auditorio XV) perjantaina 16.11. klo 12–14 otsikolla “Pohjoinen polku kapitalismin ympäristöhistoriaan”. Väitöskirjaan voi tutustua verkossa. Lisätietoja väitöksestä.

Debatti Maaseudun Tulevaisuudessa jatkuu

Maaseudun Tulevaisuuden palstoilla jatkui hämmentävän kovakielinen linja, joten BIOS  selvensi marraskuun alussa julkaistussa kirjoituksessaan “Maaseudun Tulevaisuus nimeää tutkimustiedon ‘ympäristölobbyksi’” tutkimusyksikkömme toimintaa ja päämääriä. Toivoaksemme keskustelun sävy muuttuu jossain välissä paremmaksi. Mieluisa signaali oli, että Maaseudun Tulevaisuus kysyi BIOS-tutkimusyksiköltä kantaa professori Lauri Valstan lokakuiseen kirjoitukseen. Kommentoimme Valstan kirjoitusta myös laajemmin blogissa.

Jakautuuko Suomi? -kirja ilmestyi

Koneen Säätiön tuottama kirja Jakautuuko Suomi? ilmestyi lokakuussa Innon kustantamana, ja julkaisutilaisuus pidettiin perjantaina 26.10. Koneen kartanolla. BIOS-tutkimusyksikön Ville Lähde oli toinen kirjan toimittajista, ja Paavo Järvensivu ja Jussi T. Eronen kertoivat omassa artikkelissaan Yle-yhteistyöhankkeestamme. Ville Lähde esiintyi kirjan julkistamistilaisuudessa, ja häntä haastateltiin kirjan ilmestyttyä Ylen Radio Suomen Ajantasaan ja Helsingin Sanomiin.

Muita kirjoituksia

Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen kirjoittivat lokakuussa Politiikasta.fi-sivulla otsikolla “Kuinka Suomi voi toteuttaa Pariisin ilmastosopimuksen mukaisen ekologisen jälleenrakennuksen?” Tero Toivanen puhui niin ikään ekologisen jälleenrakennuksen ja vahvan yhteiskunnallisen ohjauksen puolesta Ylen lokakuisessa artikkelissa:

“Kokonaiset tieteenalat, esimerkiksi taloustiede, ovat muotoutuneet tämän fossiilitalouden aikana. Nyt siirrytään valintatilaan, jossa yhteiskunnallista ajattelua ei enää voi rakentaa sille perustalle.”

Tero Toivanen jatkoi teeman käsittelyä Kansan Uutisten lokakuisessa haastattelussa, jossa hän muistutti yhteiskunnan ekologisen murroksen työllistävästä vaikutuksesta.

Antti Majava kirjoitti Versus-lehden puheenvuorossaan ”Uusiutuva energiaoperetti” luonnon kantokyvyn perustavuudesta.

LOPUKSI

Suosittelemme Yliopisto-lehden erinomaista artikkelia Iiris ja Tuomas Mattilan kokeilevasta ja tutkivasta maatilasta. Samoja aiheita käsitteli Helsingin Sanomien oivallinen artikkeli viljelymaan hiilensidonnan mahdollisuuksista.

Tässä Ylen artikkelissa käydään kiintoisaa keskustelua siitä, minkä ikäisenä metsää hakataan Suomessa ja mistä se johtuu.

TIlastokeskuksen laskelmien mukaan kotitalouksien yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt ja materiaalinkulutus ovat yllättäen laskeneet hiukan, vaikka kotitalouksien määrä on kasvanut. Tämä johtuu siitä suotuisesta kehityssuunnasta, että kotitalouskohtaiset kulutusmäärät ovat laskeneet, jopa yllättävän paljon, etenkin kun malli ottaa myös huomioon tuotteiden ulkomaisen tuotannon vaikutukset. Suunta on siis oikeaan, vaikkei vielä läheskään tarpeeksi nopeaa. Laskelmat myös osoittavat suuren eron pieni- ja suurituloisten kulutuksen välillä.

3.11.2018

Kommentteja Lauri Valstan kirjoitukseen “Suomen hakkuilla globaali vaikutus”

Alla oleva teksti on kirjoitettu vastauksena Maaseudun Tulevaisuuden toimittajan Henrik Hohterin pyyntöön esittää kommentteja Lauri Valstan kirjoitukseen “Suomen hakkuilla globaali vaikutus” (Maaseudun Tulevaisuus 26.10.2018). Näin ollen se taustoittaa myös Hohterin kommenttien perusteella kirjoittamaa artikkelia ”Bios-tutkijat vaativat metsänomistajille korvauksia ja kannustimia hiilen sidontaan – ”Otettava viipymättä käyttöön”” (Maaseudun Tulevaisuus 3.11.2018)

Lauri Valstan tekstin lähtökohta on yhteinen BIOSin esittämien näkemysten kanssa. Tutkijoiden piirissä vallitsee selkeä konsensus siitä, että hakkuiden lisääminen Suomessa pienentää metsiemme hiilinielua lähivuosikymmeninä.

Keskustelua – johon myös BIOS-tutkimusyksikkö on osallistunut – on käyty Suomessa siitä, voidaanko ja pitääkö hakkuutasoa nostaa. Ei siis hakkuiden rajoittamisesta vaan niiden lisäämisestä.

Valsta toteaa suomalaisen metsäteollisuuden toimivan vastuullisemmin ja ilmaston kannalta kestävämmin kuin monien muiden maiden metsäteollisuuden ja siksi olisi parempi mitä isompi osa metsäteollisuuden tuotannosta sijaitsee Suomessa. Tästä syystä hän vastustaa “ehdotettuja hakkuiden rajoituksia” (viittaamatta siihen, missä ja millaisia ehdotuksia on tehty).

Tilanne on kuitenkin päinvastainen. EU on luomassa kannusteita lisähakkuille paitsi omalla alueellaan myös muualla maailmassa. Lisäksi, vain ilmastovaikutuksia arvioiden, eteläisemmissä maissa nopeasti kasvava puumassa sitoo hakkuissa sekä tuotteiden valmistuksessa ja käytössä vapautuvan hiilen takaisin metsään nopeammin kuin hitaasti kasvava pohjoinen havumetsä. (Monista muista ympäristönäkökohdista turmiollisempaa metsätaloutta löytyy tietysti lukuisista maista.)

Valsta myös olettaa globaalin metsäteollisuustuotteiden kysynnän kasvavan nykyisen kaltaisesti lähivuosikymmeninä. Siten mahdollinen tuotannon vähentäminen Suomessa korvautuisi väistämättä tuotannolla muualla. Hakkuiden rajoituksilla Suomessa ei siten olisi vaikutusta ilmastopäästöjen kasvuun globaalilla tasolla.

Metsäteollisuuden nykyisten päätuotteiden, sellun ja paperin kysyntä on voimakkaasti riippuvaista yleisestä materiaalisen kulutuksen ja muun muassa nettikaupan kehittymisestä. Kulutus- ja investointikäyttäytymisen on kuitenkin muututtava ratkaisevasti, jotta YK:n pääsihteeri Antonio Guterresin “eksistentiaaliseksi uhaksi” (2018) kutsumat ilmasto- ja ekologiset katastrofit voidaan välttää. Myös IPCC on korostanut että vain nopeat ja syvälliset (rapid and far-reaching) muutokset globaalissa taloudessa mahdollistavat ilmastonmuutoksen hillitsemisen Pariisin sopimuksen tavoitteiden mukaisesti (IPCC 2018).

Julkisen sektorin ohjauksen on tuettava kulutuksen vähentämistä. Myös yksittäiset yritykset ja kansalaiset ovat yhä laajemmin omaksumassa vapaaehtoisesti vähemmän kuluttavia toimintatapoja.

Globaalin kulutustason vähenemisellä/vähentämisellä on väistämättä vaikutuksia myöskin metsäteollisuustuotteiden kysyntään. Toisaalta, jos kulutus ei lähivuosina vähene ja katastrofaalisen ilmastonmuutoksen torjumisessa epäonnistutaan, on todennäköistä, että erilaiset ympäristöhaitat voivat vaikuttaa huomattavasti lämpenemisen hidastamiseen pyrkiviä toimia enemmän globaaliin kulutuskykyyn. Siten näköpiirissä ei ole Valstan olettamaa business as usual -skenaarion jatkumista. Globaali toimintaympäristö tulee väistämättä muuttumaan rajusti jo lähivuosikymmeninä, eli nyt tehtävien metsäteollisuusinevestointien takaisinmaksuaikana.

Valsta myös olettaa, että iso osa puupohjaisten tuotteiden tuotannosta korvaisi öljy/fossiilipohjaista tuotantoa.

Jos ylempänä mainitun Valstan oletuksen mukaisesti ajatellaan, että puutuotteiden globaali kysyntä on joustamaton (ja kasvava), tulee esimerkiksi puun energiakäyttö lisäksi muun puunkäytön päälle. On ilmeistä, että tällaisen tilanteen ilmasto- ja ekologiset vaikutukset ovat kielteiset.

Oletus, että puu korvaisi öljy/fossiilipohjaisia tuotteita, on ristiriidassa näkemyksen kanssa, jossa globaalin kysynnän oletetaan kasvavan riippumatta Suomen toimista tai ilmastonmuutostekijöistä. Öljy/fossiilipohjaiset tuotteet tulevat säilymään pitkälle tulevaisuuteen edullisempina kuin niiden puupohjaiset korvaajat. Biopohjaisiin materiaaleihin on siirrytty pitkälti siksi, että niiden koetaan olevan uusituvina ympäristöystävällisempiä kuin fossiilipohjaisten tuotteiden.

Ilmaston kannalta keskeistä ei ole kuitenkaan uusiutuvuus, vaan tuotteen aiheuttamat ilmastopäästöt, sekä aika jonka kuluessa tuotteen käytöstä aiheutuneet päästöt sitoutuvat takaisin kasvavaan biomassaan. Mikäli biopohjaiset tuotteet johtavat sellaiseen hiilinielun pienenemiseen, joka kumoaa ilmastohyödyn suhteessa fossiilipohjaisiin tuotteisiin, poistuu myös iso osa syistä siirtyä biopohjaisten tuotteiden käyttöön.

Puuta poltettaessa sen kasvihuonekaasupäästöt, mukaan lukien hiilidioksidipäästöt, ovat tuotettua energiayksikköä kohden suuremmat kuin kivihiilen. Tämän vuoksi fossiilisten polttoaineiden korvaaminen puupohjaisella energialla ei auta vaan voi jopa estää ilmastotavotteiden saavuttamista. Muuten lahoamaan jäävän jätepuun energiakäyttö voi olla hiilidioksipäästöjen kannalta järkevää (mutta monimuotoisuuden kannalta haitallista). Niin Suomessa kuin EU:ssakin käytännössä kaikki tällainen jätepuu on jo käytössä, ja energiapuuksi käytetään myös puun rungoista tehtyä haketta, jota tuodaan myös EU:n ulkopuolelta. Tällaisen puun polttaminen toimii hiilidioksidipäästönä vuosikymmeniä ennen kuin sitoutuu takaisin kasvavaan metsään.

Tästä näkökulmasta Valstan ensimmäinen argumentti tieteellisestä konsensuksesta liittyen lisähakkuiden hiilinielua pienentävään vaikutukseen tarkoittaa käytännössä, ettei biopohjaisten tuotteiden lisäämistä voida perustella ilmastosyillä, vaan uusiutuvuudella muussa merkityksessä. Bioinvestointeihin liittyykin jatkuva riski siitä, ettei niitä jatkossa tulkitakaan ilmastoystävälliseksi, vaan ainoastaan (liian) hitaasti uusiutuviksi.

Tärkeä tekijä on myös viimeistelyvaiheessa olevan EU:n LULUCF-regulaation päätavoite, eli siirtymä metsäsektorin tuotannossa nopeasti hiilen vapauttavista tuotteista (paperi, kartonki, bioenergia) pitkäkestoisiin tuotteisiin, kuten puurakentamiseen ja erilaisiin biokomponentteihin. Vaikka Suomelle on tarjolla metsäteollisuuttamme tukevia joustoja, ne tulisi tulkita vain siirtymäaikaa helpottaviksi väliaikaisiksi myönnytyksiksi. EU:n tavoite seuraa tieteellistä tietoa ja siten on oletettavaa, että esimerkiksi LULUCF-direktiivin päivityksessä noin vuonna 2025 tullaan esittämään puupohjaisten tuotteiden todellisten ilmastovaikutusten mukaista laskentatapaa.

BIOS on nähnyt nykytilanteesssa ongelmallisena erityisesti sen, että hiilinieluja heikentäviä hakkuita ja ilmastopäästöjä lisäävää puun käyttöä edistetään ilmastopolitiikkana, vaikka lisähakkuut nimenomaan lisäävät nettoilmastopäästöjä. Jos lisähakkuita ajettaisiin ilman väitettä myönteisistä ilmastovaikutuksista, olisi se elinkeinopoliittinen arvovalinta, joka toisi selkeästi esille tarpeen vähentää päästöjä muilla sektoreilla.

Valstan viittaama Kallio et al. (2018) tutkimus, jossa todetaan Euroopan hakkuiden rajoittamisen johtavan hakkuiden lisääntymiseen muualla maailmassa, on herättänyt myös voimakasta kritiikkiä. Euroopan komission tutkimusyksikön (Joint Research Centre, JRC) maan ja metsien käytön ja käytön muutoksen (LULUCF) tutkimusryhmän johtava tutkija Giacomo Grassi on yhdessä kolmen muun JRC:n tutkijan kanssa todennut Kallio et al (2018) tutkimuksen perustuvan virheellisiin olettamuksiin ja päätyvän siten vääriin johtopäätöksiin erityisesti metsänkäytön vertailutasoja (Forest Reference Level, FRL) koskevien näkemysten ja osittain myös Euroopan hakkuiden rajoittamisen muualle säteilevän vaikutuksen osalta. Grassi et al. (2018) mukaan FRL’t asettavat dynaamisia referenssitasoja, eivät hakkuukattoja. Esimerkiksi metsien vanhetessa voidaan hakkuita lisätä rikkomatta FRL-referenssitasoja.

Laajemmin otettuna Grassi et al. (2018) esittämä kritiikki voidaan liittää ajatukseen niin päästöjen kuin nielujenkin hinnoittelusta. Jos kulutus- ja investointi­käyttäytymisen ohjaamiseksi on järkevää hinnoitella päästöjä, on järkevää hinnoitella myös nielut, koska fysikaalisesti ratkaisevaa on ilmakehän hiilidioksidipitoisuus, joka syntyy päästöjen ja nielujen yhteisvaikutuksesta. Tilanteessa, jossa myös nielut on hinnoiteltu, kysymys hakkuiden “vuotamisesta” asettuu kokonaan toisin.

Kallio et al. (2018) artikkeli on rajoittunut kuvaamaan ensisijaisesti kuluttajien valintojen kautta muodostuvaa kysyntää. Ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöhaasteiden torjuminen edellyttää kuitenkin valtiotason ja valtioiden välisiä sopimuksia. Sekä regulaatio että valtioiden metsäsektorille suuntaamat tuet ja verohelpotukset ohjaavat voimakkaasti tuotantoa ja kulutusta.

Yleistä metsien käytön ja ilmastonmuutoksen suhteesta

Koska ilmastonmuutoksen eteneminen yli 1,5°C globaalin lämpenemisen (ja muut etenevät ekologiset kriisit, kuten luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen) on vakava uhka elämää ylläpitäville ekologisille järjestelmille ja hyvinvoinnille, demokratialle ja yhteiskunnille ylipäätään, on tämän uhan torjuminen ja rajoittaminen mahdollisimman pieniin mittoihin ensisijainen poliittinen ja yhteiskunnallinen tehtävä.

BIOS ei ole esittänyt eikä esitä hakkuiden lopettamista, vaan sen ymmärtämistä, että metsienkäytön nopealla lisäämisellä ei saada ilmastohyötyä vaan päinvastoin ilmastohaittaa.

Ensisijaista on hiilidioksidipäästöjen puolittaminen vuoteen 2030 mennessä,
päästöjen nollaaminen ja nielujen nouseminen suuremmaksi kuin päästöt vuoteen
2050 mennessä. Tämä aikataulu tarkoittaa, että hakkuita ei voida lisätä ennen kuin nielut on saatu päästöjä suuremmaksi. Sen jälkeen tilanne voidaan arvioida uudelleen.

Suomelle bruttopäästöjen vähentäminen on esimerkiksi tarvittavan lämmityksen ja liikenteen vuoksi haasteellista. Siksikään nieluja ei pidä pienentää vaan suurentaa, jotta päästövähennysten rajuus muilla sektoreilla ei jyrkenny.

Energiapuuta ei ole hakkuita lisäämättä saatavissa merkittäviä määriä nykyistä enempää. Tällä hetkellä metsäteollisuus käytännössä käyttää kaiken sivuaineksen omassa energiantuotannossaan. Siksi suunnitelmista kasvattaa merkittävästi lämpöenergian ja liikenteen tarvitseman energian hankkimista biotalouden nimissä metsistä on syytä luopua.

Sen sijaan puun käyttämistä pitkäikäisiin puutuotteisiin (jotka sitovat hiiltä pitkäksi ajaksi), kuten rakentamisessa ja kestävissä huonekaluissa, on syytä merkittävästi lisätä. Tämä mahdollistaa myös metsänomistajien puusta saaman tuoton pysymistä kohtuullisena tai jopa kasvamista.

Koska nielujen kasvattaminen on yhteiskuntien tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää, on viipymättä otettava käyttöön korvausjärjestelmä ja kannustimet metsänomistajille hiilinielun kasvattamisesta ja hiilivaraston ylläpitämisestä.

Kokonaisuutena arvioiden ilmastonmuutos ja muut ympäristöhaasteet korostavat kaupunkien ulkopuolisen ruoantuotannon ja metsätalouden merkitystä.

Valstan tekstin esiin nostamat haasteet osoittavat, että ilmastonmuutoksen vaikutukset metsäsektorille ovat luonteeltaan monialainen ja monitieteinen haaste, jota ei ole mahdollista tyydyttävästi hahmottaa vain tiettyjen erikoisalojen näkökulmasta.

2.11.2018

Maaseudun Tulevaisuus nimeää tutkimustiedon ”ympäristölobbyksi”

BIOS-tutkimusyksiköllä on kaksi oleellista tehtävää. Teemme ympäristöteemoihin liittyvää monitieteistä tutkimusta ja viestimme kotimaisesta sekä kansainvälisestä tutkimustiedosta.

Maaseudun Tulevaisuus nimeää 29.10. julkaistussa laajassa jutussaan BIOS:n ”ympäristölobbyksi” ja kritisoi erityisesti BIOS:n tiedotteita liittyen metsien hakkuutason noston aiheuttamaan hiilinielun pienenemiseen.

Kaikki BIOS:n hakkuita ja hiilinieluja käsittelevä materiaali perustuu alan johtavien tutkijoiden ja tutkimusryhmien tuottamaan kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimustietoon. Emme siis ole itse tehneet (tai väittäneet tehneemme) tutkimusta metsien käytön ilmasto- tai monimuotoisuusvaikutuksista, vaan viestineet aihepiirin keskeisistä tutkimustuloksista. Tiedotustyölle on tarvetta, sillä muutoin tutkimustieto jää helposti julkisen keskustelun katveeseen tai sivuutetaan päätöksenteossa.

Lähteitämme ovat olleet muun muassa Suomen YK:n ilmastosopimuksen maaraportti, Valtioneuvoston tilaama selvitys Energia- ja ilmastostrategian vaikutuksista, Suomen ilmastopaneelin raportit, Euroopan tiedeakatemioiden yhteisjärjestön EASAC:n aihepiiriä koskevat raportit, Euroopan Ympäristökeskuksen tieteellisen komitean lausunnot, Suomen Ympäristökeskuksen raportit sekä eri yliopistojen ja Luonnonvarakeskuksen tuottama tutkimustieto.

Tekstejä koostaessamme noudatamme tarkkaa tieteellistä lähdekritiikkiä ja tarkistamme kaikki keskeiset tieteelliset näkökohdat kyseisen alan tutkijoilta. Rahoittajamme eivät vaikuta toimintamme sisältöihin.

BIOS:n tuottamat katsaukset ja tiedotteet on tarkastettu useita kertoja, eikä niiden sisällöistä ja viitteistä ole löydetty virheitä. Maaseudun Tulevaisuus ei myöskään BIOS-tutkimusyksikköä koskevissa jutuissaan ole kyennyt osoittamaan sisällöllisiä virheitä tiedotteissamme ja muissa kirjoituksissamme. Uutta tutkimustietoa, joka kyseenalaistaisi esimerkiksi lisähakkuiden ilmastovaikutukset, ei ole tullut esille.

BIOS-tutkimusyksikön Koneen säätiöltä saamasta rahoituksesta ja sen myöntöperusteista on kerrottu avoimesti sekä BIOS:n että Koneen säätiön sivuilla rahoituksen myönnöistä lähtien. Kerromme avoimesti myös muista kuin Koneen säätiön rahoituksella tehtävistä hankkeista ja niiden rahoituksesta.

Olemme seuranneet huolestuneena Maaseudun Tulevaisuuden ja sen taustaorganisaation Maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestön julkista kampanjointia tutkimusorganisaatioita vastaan.

Maaseudun Tulevaisuus ei ole kyseenalaistanut BIOS:n esiintuomaa tutkimustietoa. Sen sijaan se on kritisoinut perusteettomasti BIOS-tutkimusyksikön rinnalla muun muassa Jyväskylän yliopistoa ja sen hankkeita sekä kyseenalaistanut tutkimusrahoituksen perusteita.

Vihamielinen suhtautuminen ympäristötutkimukseen on sivuuttanut myös BIOS:n säännöllisesti esiin nostaman seikan, että maaseutu on avainasemassa ympäristö- ja luonnonvaraongelmien ratkaisussa.

Osana monitieteistä tutkimustyötään BIOS on rakentanut kehityspolkuja yhteiskuntaan, joka saavuttaa luonnontieteen asettamat päästörajat ja turvaa hyvän elämän mahdollisuudet tasapuolisesti. Esimerkiksi Ylen kanssa tehdyssä Tehtävänä tulevaisuus -projektissa kuvasimme elinvoimaista ja taloudellisesti nykyistä huomattavasti paremmassa asemassa olevaa maaseutua, joka monen muun luovan toiminnan lisäksi tuottaa ruokaa monipuolisesti, sitoo hiiltä viljelysmaaperäänsä ja saa tuloja sekä hiilivarastojen ylläpitämisestä metsissä että puuraaka-aineiden myynnistä erityisesti pitkäikäisiä puutuotteita kuten rakennuksia varten.

Kaikki tämä on mahdollista, jos laaja tutkimustieto esimerkiksi globaalin maankäytön ja ruokahuollon tulevaisuudesta otetaan vakavasti ja maaseutua uudistetaan sen mukaisesti.

Hyökkääminen ilmasto- ja ympäristöasioita koskevaa tutkimustietoa vastaan ei nähdäksemme palvele maa- ja metsätaloustuottajia sen enempää kuin muitakaan suomalaisia.

10.10.2018

Ilmaston laskuoppi muuttui – muuttuuko politiikka?

Vielä Pariisin ilmastosopimusta laadittaessa ilmastopolitiikassa oli päädytty siihen, että maapallon keskilämpötilan nousu 2℃ teollisen ajan alun jälkeen olisi ilmastonmuutoksen “turvaraja”. Tiedettiin, että jo siihen mennessä tapahtuisi merkittäviä ympäristömuutoksia, mutta niiden kanssa voitaisiin vielä elää. Kunnianhimoisempi tavoite pyrkiä kohti 1,5℃ nousua oli lähinnä myönnytys uhanalaisille pienille tai köyhille saari- ja rannikkovaltioille. IPCC sai silti mandaatin tutkia, miten siihen päästäisiin ja miten se eroaisi 2℃ nousun maailmasta. Kuitenkin 2℃ tavoitteen turvallisuus on jo aiemmin kyseenalaistettu, ja ilmastotutkija Kevin Anderson on kutsunut sitä eroksi vaarallisen ja erittäin vaarallisen ilmastonmuutoksen välillä. Maanantaina 8.10. julkaistu raportti Climate Warming of 1.5℃ vie keskustelun kertarysäyksellä tähän suuntaan. Raportti tarjoaa yhtaikaa karua kertomaa ja toivon kajoa. IPCC:n mukaan tutkimus osoittaa, että 2℃ ei ole enää mielekäs tavoite. Raportti kiskoo ilmastopolitiikkaa kohti tiukempaa ja vaikeampaa 1,5℃ maailmaa. Nykyiset Pariisin sitoumukset kuitenkin vievät kohti tuplasti suurempaa eli noin 3℃ lämpenemistä vuoteen 2100 mennessä – ja lämpeneminen jatkuisi edelleen hamaan tulevaisuuteen. IPCC:n raportti osoittaa, että poikkeustilasta on tullut normaali. Mikäli maailma halutaan pitää siedettävänä niin ihmisyhteiskunnille kuin luvuttomille ekologisille yhteisöille, on puhuttava yhteiskuntien kaikkia sektoreita yhdistävästä mullistuksesta – ei enää erillisestä ilmastopolitiikasta.

Uuden ilmastoraportin johtopäätökset eivät tule yllätyksenä kenellekään, joka on seurannut tarkemmin viime vuosien ilmastotutkimusta. Lukemattomissa tutkimuksissa on varoitettu paitsi nykyisten ilmastotoimien riittämättömyydestä myös siitä, että maailma kohtaa vaarallisia muutoksia jo 1,5℃ nousun myötä, puhumattakaan korkeammasta. Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että varovaisuudestaan tunnettu IPCC päätyi vetämään näin tiukkaa linjaa.

Vielä 2.8. julkaistussa MustRead-lehden haastattelussa Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas ennakoi IPCC:n raportin kertovan, että 1,5℃ tavoite on “käytännössä menetetty” ja että 3℃ nousu olisi “realismia”. Tällaiset puheet menivät nyt romukoppaan. Kävikin niin, että aiemmin liian tiukkoina pidetyt tieteelliset näkemykset muuttuivat realismiksi. Kolmen asteen nousun maailma, samoin kuin kahden, on siedettävälle elämälle kohtuuttoman epärealistinen.

Washington Postin artikkelissa IPCC:n varapuheenjohtaja Jim Skea totesi raportin kertoneen, “mitä maailman täytyy tehdä”, mutta vastuu on nyt päätösten tekijöillä. Tiede on sanansa sanonut. Tai kuten suomalainen Greenpeacen ilmasto- ja energiavastaava Kaisa Kosonen ilmaisi asian BBC:n artikkelissa, tiedeyhteisö sanoi numeroin ja kaavioin: “Toimikaa nyt, idiootit!”

Puolen asteen suuri ero

Tähän mennessä maapallon keskimääräinen pintalämpötila on noussut teollisen ajan alusta (1850–1900) 0,8–1,2℃, ja nykytrendeillä 1,5℃ nousu saavutettaisiin 2030–2052. (4) (Tässä tekstissä olevat sivunumerot viittaavat IPCC:n raportin päätöksentekijöille laadittuun yhteenvetoon.) On tärkeää muistaa, että esimerkiksi arktisilla alueilla keskimääräinen lämpeneminen on huomattavasti suurempaa, 2–3-kertaista. Samoin äärilämpötilat nousevat huomattavasti enemmän (8–9). Pariisin sopimuksen osapuolten ilmoittamat vapaaehtoiset kansalliset sitoumukset sen sijaan veisivät maailman kohti 3℃ lämpenemistä vuosisadan loppuun mennessä – eikä niitä edes tällä hetkellä noudateta (24). Alla oleva Climate Action Trackerin kuvaaja osoittaa, miten suuri ero nykyisillä trendeillä, Pariisin sitoumuksilla ja 2℃ tai 1,5℃ tavoitteilla on. Ne ovat eri maailmoista, hyvin kouriintuntuvasti.

Raportti toteaa useaan otteeseen, että maailma kokee vaarallisia ympäristömuutoksia jo 1,5℃ lämpenemisen myötä, mutta 2℃ on huomattavasti vaarallisempi (8–9). Pidemmällä aikavälillä Grönlannin ja Antrarktiksen jäätiköiden sulaminen etenee myös 1,5℃ maailmassa, mutta nopeammissa muutoksissa erot ovat kouriintuntuvia. Puolen asteen ero vaikuttaa esimerkiksi siihen, menetetäänkö maailman koralliekosysteemit kokonaan vai voidaanko vielä osa niistä pelastaa. Erot valtamerten happamoitumisessa ja happikadosta johtuvien “kuolleiden vyöhykkeiden” syntymisessä ovat myös huomattavia, ja tällä on suuri merkitys merten ekosysteemien selviämiselle. Kaiken kaikkiaan ekosysteemien olosuhteiden muutos ajaa väistämättä biodiversiteetin katoa, mutta jälleen puolella asteella on suuri merkitys muutosten laajuudelle. (9–11)

Ihmiskunnalle puolen asteen ero on niin ikään kuolettavan tärkeä. Haavoittuvuus ympäristömuutosten edessä lisääntyy väistämättä, mutta vuosisadan puoliväliin mennessä 2℃ nousujanalla muutoksille altistuvia ihmisiä olisi satoja miljoonia enemmän. (11) New York Timesin haastattelussa yksi raportin kirjoittajista, Aromar Revi (Indian Institute for Human Settlements) toteaa, että jo 2℃ nousun myötä valtiorajat muuttuisivat muuttoliikkeiden myötä merkityksettömiksi osassa maailmaa, sillä sellaisten väkimäärien kontrollointi pakkokeinoin ei onnistuisi.

Ruoantuotanto kärsii myös 1,5℃ maailmassa. niin sadot kuin satokasvien ravinteikkuus. Samoin kalakannat kärsivät. Mutta tässäkin puolella asteella olisi merkitystä. Samaten ilmastotekijöistä johtuvasta veden niukkuudesta kärsivien ihmisten määrä voisi jäädä jopa puoleen 1,5℃ nousulla. (11–12)

Mitä 1,5℃ tavoite vaatii?

Viime vuoden joulukuussa ilmestyneessä blogiartikkelissamme “Sadan vuoden urakka – miten ilmaston kanssa eletään” esittelimme kansainvälisen tutkijaryhmän laatiman tiekartan edellyttämän “hiilen lain”. Sen mukaan nettopäästöt (kasvihuonepäästöt miinus hiilinielut) tulisi puolittaa joka vuosikymmen, kunnes päästäisiin nettonollapäästöihin vuonna 2050. IPCC:n uusi raportti on nyt käytännössä vakiinnuttanut tämän tiedeyhteisön kannaksi. Kunnianhimoiset päästöleikkaukset on saatava käyntiin pian: 2010–2030 päästövähennysten täytyy olla 45% (15) – eli kunnianhimoisempia, koska niistä ollaan myöhässä. Ja nettonollapäästöihin täytyy päästä 2045–2055 skenaariosta riippuen (18–19). Kuten ilmastopaneelin johtaja Markku Ollikainen totesi Helsingin Sanomissa: “koko maailman pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.”

Mikä tärkeintä, nykyisessä raportissa kehotetaan tiukasti välttämään niin sanottua “overshoot” -tilannetta, jossa lämpeneminen päästettäisiin ensin yli 1,5℃ ja pyrittäisiin myöhemmin saamaan alemmaksi päästöleikkauksilla ja hiilen talteenotolla. Tämä on merkittävä muutos, sillä aiemmin “overshoot” ja laaja hiilen talteenotto oli huomattavasti suuremmassa roolissa ilmastoskenaarioissa. Nyt raportti varoittaa, että tällainen “ylilyönti” lisäisi ilmastoriskejä merkittävästi. (8) Lisäksi lämpenemisen peruminen “overshoot” -tilanteen jälkeen olisi epävarmaa, koska monimutkainen ilmastojärjestelmä ei toimi yksinkertaisesti soutamalla ja huopaamalla (23), puhumattakaan siitä, että jotkut ekologiset muutokset ylilyönnin aikana olisivat peruuttamattomia (8).

Kaikki raportin neljä skenaariota kohti 1,5℃ maailmaa onkin laadittu joko ilman overshootia tai pitämällä se rajoitettuna. Skenaariot pitävät sisällään tutun viestin. Mitä myöhemmin kunnianhimoisiin päästövähennyksiin ryhdytään, sitä 1) vakavampia ovat haitallisten takaisinkytkentämekanismien käynnistymisen riskit, 2) sitä enemmän tulevaisuudessa jouduttaisiin nojaamaan vielä kokeiluasteella oleviin tai spekulatiivisiin teknologisiin hiilen talteenoton menetelmiin ja 3) sitä suuremmin myös “luonnolliset hiilinielut” kuten uudelleenmetsitys voivat joutua kilpailemaan muun maankäytön ja vedenkulutuksen kanssa.

IPCC varoittaakin, että skenaarioihin leivotut suuremmat hiilen talteenoton määrät kohtaisivat vakavia rajoitteita, ja että niissä ylitettäisiin olemassa olevan tutkimuskirjallisuuden arvioimien potentiaalien mittakaava. (23) Ja “overshoot” vain pahentaisi tätä ongelmaa. Tämä on merkittävä muutos IPCC:n kielenkäytössä, sillä aiemmin etenkin tekniset hiilen talteenoton menetelmät oli leivottu sisään skenaarioihin hyvin optimistisesti, mikä herätti paljon kritiikkiä. Nyt sanotaan ääneen, ettei niihin voida turvautua luotettavasti suuressa mittakaavassa. Myös raportin suomalaisessa tiedotustilaisuudessa VTT:n Laura Sokka varoitti tuudittautumasta negatiivisten päästöjen luomaan turvallisuudentunteeseen.

Toinen suuri muutos on, että metsittämiselle, kestävälle maataloudelle ja muille “luonnollisille ilmastoratkaisuille” on annettu aiempaa selvästi suurempi painoarvo. Mittakaavansa vuoksi metsät ovat avainasemassa. (Metsien roolia korostaa myös tuore tutkijoiden vetoomus.)

Kuten joulukuisessa blogiartikkelissamme totesimme, on jo pitkään ollut selvää, että monenlaisia hiilen talteenoton (CDR) menetelmiä tarvitaan tulevaisuudessa – etenkin koska ilmastotyö ei lopu vuoteen 2100. Mutta päästöleikkausten aloittamisen ajankohta ja leikkausten mittaluokka määrittävät sen, onko mahdollista keskittyä sellaisiin keinoihin, joista on saatavissa muitakin tärkeitä hyötyjä esimerkiksi ruokaturvan ja vesihuollon kannalta. Vai toimitaanko niin myöhään, että joudutaan lyömään vetoa sellaisten epävarmojen teknologioiden puolesta, jotka todennäköisemmin päätyvät törmäyskurssille etenkin YK:n kestävän kehityksen päämäärien (SDG) kanssa? Käytännössä siis päästövähennyksistä päätettäessä ratkaistaan myös se, otetaanko köyhyyden, nälän, väestönkasvun ja monien muiden ongelmien torjunta tosissaan.

Vaikka raportin kolme ensimmäistä skenaariota on laadittu tähtäimessä nettonollapäästöt vuoden 2050 tietämillä ja “no or limited overshoot”, niissä on valtava ero mitä tulee yhteiskunnallisen muutoksen nopeuteen, hiilen talteenoton menetelmiin ja ennen kaikkea skenaarioiden inhimillisiin seuraamuksiin.

Lähde: IPCC 2018, Global Warming of 1,5℃, Summary for Policymakers, 19.

Skenaario 1 perustuu energian kulutuksen vähentämiseen samalla, kun hyvinvointia pyritään lisäämään etenkin globaalissa Etelässä. Siinä käytössä ei ole lainkaan teknologisia hiilen talteenoton menetelmiä. Skenaariossa 2 niihin nojataan jonkin verran päästöleikkauksien tahdin keventämiseksi, mutta tavoitteena on silti monipuolinen hyvinvointi. Kummatkin näistä skenaarioista siis pyrkivät löytämään yhteyttä YK:n kestävän kehityksen päämääriin (SDG), ja raportin mukaan skenaariossa 1 on parhaat mahdollisuudet löytää synergiaa monipuolisen kestävän kehityksen ja ilmastotoimien välillä. (26)

Tämä on iso asia. Aiemmin puhe energiankulutuksen vähentämisestä, puhumattakaan sen yhteydestä köyhyyden ja nälän torjuntaan, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja moniin muihin SDG-tavoitteisiin, on leimattu helposti haihatteluksi. Nyt tämä näkemys on tiedeyhteisön laajan tuen oikeuttama.

Sen sijaan “keskitien” skenaario 3 ja nykykehitystä eniten muistuttava ”high overshoot” skenaario 4, joissa päästövähennykset aloitetaan huomattavasti hitaammin ja teknologiset hiilen talteenoton keinot ovat suuressa roolissa, käytännössä hylkäisivät monia näistä päämääristä. Niissä jouduttaisiin ottamaan esimerkiksi käyttöön niin suuria maa-alueita hiilen sidontaan, että ne joutuisivat synergioiden sijaan törmäyskurssille muiden kehityspäämäärien kanssa (26).

Kaikkiaan IPCC:n uusi raportti esittää, että 1,5℃ tavoitteen saavuttaminen ilman merkittävää ja pitkäkestoista overshoot-tilannetta vaatisi mittakaavaltaan ennennäkemättömiä yhteiskunnallisia muutoksia (21). Kuten aina, IPCC on käytännön toimien ja etenkin poliittisten suositusten suhteen hyvin varovainen kielenkäytössään, mutta esimerkiksi köyhien ja haavoittuvaisten ihmisten suojaaminen, varallisuutta uudelleen jakavat toimet ja sosiaalinen tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus nousevat tekstissä esiin säännönmukaisesti.

On siis selvää, että nykyiset tavoitteet ja toimet ovat riittämättömiä, eikä niiden kiristämistä voida jäädä odottelemaan. Tässä valossa on hyvin huolestuttavaa, että ministeri Kimmo Tiilikainen sanoi heti raportin julkaisun jälkeisessä haastattelussa, että hallituksen nykyistä linjaa ei ennen vaaleja lähdetä tiukentamaan.

Kannat eivät tästä enää höllenny vaan tiukentuvat

Nykyinen raportti otti huomioon uusinta tutkimusta, joka osoitti aiemmat näkemykset ilmastonmuutoksen hillinnästä riittämättömiksi. Tämä prosessi ei pysähdy. Jatkossa IPCC ottaa vuorenvarmasti huomioon niitä tutkimuksia, jotka se vielä tällä kertaa jätti varovaisesti raportin ulkopuolelle, mistä sitä on ehditty kritisoidakin.

Huomiota on herättänyt etenkin hiilibudjetin määrittely. Hiilibudjetti on se määrä kasvihuonepäästöjä, joita ilmakehään voidaan vielä päästää tavoitteeseen (nyt siis 1,5℃) nähden. (Hiilibudjetista ja sen ongelmista lisää aiemmassa kirjoituksessamme.) Se on löyhempi kuin aiemmassa IPCC:n raportissa, kuten Washington Postin artikkelissa todettiin. Raportissa todetaankin, että budjetin määrittelyyn liittyy epävarmuuksia (16). Naturen raporttia käsittelevä artikkeli päättyykin tutkijan varoitukseen, että liian löyhä budjetti voi lähettää väärän signaalin.

Samoin erilaisia haitallisia takaisinkytkentämekanismeja (feedback) on huomioitu raportissa vielä vähän, ja niiden huomioon ottaminen vain lisäisi toimien kiireellisyyttä ja suuruusluokkaa. Useat tutkijat varoittavat Guardianin artikkelissa “keikahduspisteistä” (tipping point), jotka voivat kiihdyttää lämpenemistä ennakoitua nopeammin. Näistä varoitettiin elokuisessa tutkimusartikkelista, joka lanseerasi “pannuhuone-maapallon” metaforan. Toiset keikahduspisteet taas voivat aiheuttaa laajoja ympäristönmuutoksia arvioitua nopeammin. Jälkimmäisistä merkittävin lienee jäätiköiden hajoaminen, joka voisi johtaa jopa kahden metrin merenpinnan nousuun tällä vuosisadalla. Yllä mainitussa Naturen artikkelissa brittiläinen Antarktiksen tutkija Robert Larter kutsui niitä “nukkuviksi jättiläisiksi”, joita ei pitäisi töniä hereille.

IPCC:n linja ei nyt julkaistusta höllenny vaan tiukkenee, ja tätä olisi viisasta ennakoida. Virallisesti Suomi on 2℃ linjalla mutta käytännössä pikemmin toimii kohti 3℃ maailmaa. Sen sijaan, että “hivutellaan pikkuhiljaa” kohti 1,5℃ tavoitetta tai että EU päivittää tavoitteitaan vasta vuonna 2020, suunnitelmia olisi muutettava paljon nopeammin. Nykyiset päätökset ja investoinnit joutuvat elämään tiukkenevan ilmastopolitiikan maailmassa. Yhtäältä on riskinä, että tehdään päätöksiä, joiden peruminen pakon edessä tulee kalliiksi ja hukkaa aikaa, vaivaa ja rahaa. Toisaalta, ja ennen kaikkea, väärät päätökset lukitsevat “polkuriippuvuuksia” – niillä on hitausvoimaa, kun esimerkiksi infrastruktuurin elinkaarta mitataan vuosikymmenissä. Nykyisten investointien inertiasta varoittivat Guardianin artikkelissa myös YK:n ilmastonsuojelun puitesopimuksen entinen pääsihteeri Christiana Figueres sekä tunnettu ruotsalainen ympäristötutkija Johan Rockström.

Suomen bioenergiastrategia ja tietoinen lobbaaminen EU-tasolla on esimerkki tällaisesta kestämättömästä ratkaisusta, joka luo huonoja polkuriippuvuuksia silloin kun pitäisi kääntää suuntaa. Ilmastopaneelin johtaja Markku Ollikainen totesi Helsingin Sanomissa ykskantaan, että puusta tehdyt biopolttoaineet ovat neljä kertaa kuormittavampia kuin fossiiliset ja että nykyisiä päätöksiä pitäisi perua.

Kohtalon vuosikymmen, kohtalokkaat vuosisadat

Mikäli lämpeneminen halutaan tosissaan rajoittaa 1,5℃, on valmistauduttava yhteiskuntien perusteelliseen muutokseen, joka ulottuu syvemmälle kuin teknisten ratkaisujen asteittaiseen viilaamiseen. Näin on myös piskuisessa Suomessa. Kuten BIOS-tutkimusyksikön Tero Toivanen totesi Ylen artikkelissa: “Usein sanotaan, ettei Suomi voi pienenä maana tätä ratkaista. Mutta ilmastopolitiikassa on niin, että Suomen kaltaisten hyvinvoivien maiden pitää näyttää johtajuutta, sillä muuten voidaan sanoa hellurei globaalille ilmastopolitiikalle.”

Ilmastonmuutoksen hillinnästä on tultava muutakin kuin ilmastopolitiikkaa. Manchesterin yliopiston professori Kevin Anderson muistuttaa kirjoituksessaan, että maailman ylikuluttavien vähemmistö on edelleen vastuussa suurimmasta osasta päästöjä. Jos saastuttavimman 10% päästöt saataisiin laskettua edes nykyiselle eurooppalaiselle keskitasolle, voitaisiin nopeasti ja (inhimillisesti katsoen) kivuttomasti päästä eroon kolmanneksesta globaaleja päästöjä. Anderson esittää sodanjälkeisen Marshall-suunnitelmaan verrattavissa olevaa jälleenrakennusohjelmaa. BIOS-tutkimusyksikkö on hakenut vertauskuvaa suomalaisesta jälleenrakennuksesta sotien jälkeen. Kuten aiemmassa blogiartikkelissamme olemme esittäneet, tämä vaatii myös laajempaa näkökulmaa luonnonvarojen kestämättömään kulutukseen.

Mutta urakka ei lopu siihen. IPCC:n raportin tiivistelmä muistuttaa tästä heti kättelyssä: jo tähän asti kertyneet päästöt vaikuttavat vuosisatojen ja -tuhansien ajan esimerkiksi merten pinnan nousuun (4–5, 9). 1,5℃ on välietappi, mutta välttämätön sellainen. Haitallisten takaisinkytkentämekanismien estäminen ja etenkin merten happamoitumisen vähentäminen vaativat toimia hamaan tulevaisuuteen. Kuten ilmastokeskustelun pioneeri James Hansen totesi Guardianin artikkelissa, 1,5 asteen tavoitteen saavuttaminen tekisi kuitenkin tästä urakasta mahdollisen tuleville sukupolville.

9.10.2018

Kaksi pääsykoekysymystä ilmastovaaliehdokkaille

IPCC:n tuore raportti painottaa, että inhimilliset elinolosuhteet turvataksemme ilmastonmuutos on pysäytettävä pikemminkin 1,5 asteeseen kuin 2 asteeseen. Yhteiskuntien on tehtävä nyt päätökset, joiden myötä ne pääsevät eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja laskevat ilmastopäästönsä 15–25 vuodessa hiilinielujen tasolle.

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen Pariisin sopimuksen mukaiseen alle kahteen asteeseen – mieluummin reilusti alle – vaatii Suomelta yhteiskunnan kaikkia aloja koskevia toimia. Julkisessa ja poliittisessa keskustelussa on käännettävä huomio retorisista ilmastokannoista kohti konkreettisia ratkaisuja ja väistämättä hankalia poliittisia päätöksiä. Vallankäyttäjä ei voi lausua yhtäällä kaunopuheita ilmastokunnianhimosta ja noudattaa toisaalla politiikkaa, joka vesittää Pariisin sopimuksen tavoitteet.

Sekä Valtioneuvoston teettämät vaikutusarviot että Tilastokeskuksen kokoama ilmastopolitiikan seurantaraportti YK:lle vahvistavat, että Suomen nykyiset ilmastotoimet eivät johda ilmastopäästöjen vähenemiseen vuoteen 2030 mennessä. Uudet valtakunnan metsien inventointitiedot (VMI) eivät muuta tätä kokonaiskuvaa.

Eduskuntavaalit pidetään keväällä 2019. Vaaleista tulee ilmastovaalit. Jotta kansalaiset voivat arvioida tulevien päättäjien kykyä ratkaista tulevaisuuden kohtalonkysymystä, on valtaan pyrkiviltä puolueilta ja poliitikoilta vaadittava ensisijassa rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. Tässä tehtävässä medialla on suuri vastuu.

Helsingin Sanomat reagoi IPCC:n tuoreeseen raporttiin kysymällä eduskuntapuolueilta, mitä Suomen pitäisi tehdä taistelussa ilmaston­muutosta vastaan. Vastaukset osoittavat, että puolueet lähtevät vaaleihin ohjelmilla, joiden ilmastovaikutukset poikkeavat toisistaan rajusti.

Haluamme selkiyttää puolueiden ja ehdokkaiden näkemyseroja sekä tukea tulevia vaalikeskusteluja kahdella pääsykoekysymyksellä ja niihin liittyvillä jatkokysymyksillä. Vastaukset kertovat seuraavan kaavion mukaisesti, minkälaiseen maailmaan vastaajat ovat Suomea viemässä.

I PÄÄSYKOEKYSYMYS. Päästövähennystavoitteet: tavoitteleeko Suomi kaikkia mahdollisia toimia alle kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi vai hyväksyykö se vähintään kolmen asteen lämpenemisen?

IPCC:n raportti vahvistaa, että jo 1,5 asteen lämpeneminen on todella vaarallinen: yhteiskuntien toimintaedellytykset muuttuvat merkittävästi ja laajat sopeuttamistoimet ovat välttämättömiä. Valtioiden nykyisillä sitoumuksilla maailma on kuitenkin lämpenemässä vähintään kolme astetta, mikä tarkoittaa globaaleja olosuhteita, joissa järjestäytyneiden yhteiskuntien toiminnasta tulee äärimmäisen hankalaa.

Ilmastovaaleissa valtaan pyrkiviltä on kysyttävä, ovatko he valmiita toimimaan siten, että Suomi tekee omalta osaltaan kaikkensa lämpötilan nousun pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen vai ovatko he tyytyväisiä Suomen nykyisiin sitoumuksiin, jotka yhdessä muiden maiden sitoumusten kanssa johtavat vähintään kolmen asteen globaaliin nousuun.

Mikäli poliitikko on tyytyväinen nykyisiin sitoumuksiin, on seuraavaksi kysyttävä, mitä yli kolmen asteen lämpeneminen hänen mielestään tarkoittaa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudelle.

Kun planeettamme lämpenee keskimäärin kolme astetta, Suomessa lämpötila nousee yli kaksinkertaisesti, 6-8 astetta. Mitään tarkkaa ja yksityiskohtaista kuvaa ei ole olemassa siitä, millainen yli kuusi astetta lämpimämpi Suomi olisi kolme astetta lämpimämmällä maapallolla. Selvää kuitenkin on, että globaalisti sadat miljoonat ihmiset kärsivät nälkää ja ovat pakotettuja etsimään paremman elämän edellytyksiä muualta. Miljoonakaupunkeja on veden alla ja ympärivuotiset sään ääri-ilmiöt paitsi vaativat lukemattomia ihmishenkiä myös tuhoavat pysyvästi elinkeinojen mahdollisuuksia. Suuria alueita maapallosta on muuttunut ihmisasutukselle, maanviljelykselle tai tuotantoeläimille kelpaamatttomiksi, ja merkittäviä alueita lyhyidenkin oleskelujen kannalta sietämättömiksi.

Miten tällaisessa maailmassa vastataan kansalaisten perustarpeisiin? Millaiset mahdollisuudet on suomalaisella elinkeinoelämällä? Millaiset edellytykset on järjestäytyneen demokratian, kansalaisoikeuksien ja tasa-arvon ylläpitämiselle?

Kysymysten tavoite on ilmeinen. Kääntämällä katse nykyisten sitoumusten tuottamaan katastrofaaliseen tulevaisuuteen, voidaan ilmastokeskustelua kehystää tiukemmin siihen, mitkä ovat aikamme politiikan panokset ja mitä on tehtävä, jotta lämpeneminen pysäytetään alle kahteen asteeseen. Näin kansalaiset pääsevät arvioimaan, millaisia päättäjiä äänestävät ratkomaan lähivuosien viheliäisiä ongelmia.

II PÄÄSYKOEKYSYMYS. Talouden rakenteen uudistaminen: uudistaako Suomi taloutensa materiaalisen perustan vai ei?

Jotta ilmastopäästöt ja hiilinielut saadaan alle kahden asteen kehityksen vaatimassa aikataulussa tasapainoon, Suomen talous on uudistettava perusteitaan myöten. Fossiilisten polttoaineiden käytöstä on päästävä eroon, mutta se on tehtävä siten, että ilmastopäästöt nettotasolla todella laskevat ja luonnon monimuotoisuus säilyy.

Keskitymme vain yhteen ratkaisevaan ja keskustelua herättäneeseen sektoriin eli metsään, koska hallituksen metsiä koskevat nykysuunnitelmat ajavat kaikki muut talouden sektorit päästövähennystavoitteiden vuoksi erittäin ahtaalle. Sipilän hallitus on perustanut ilmasto- ja energiapolitiikkansa olemassa olevien rakenteiden varaan sen sijaan, että olisi lähtenyt hakemaan Suomen taloudelle uusia suuntia. Suunnitelmien mukaan lämpölaitoksissa poltetaan kivihiilen sijaan puupellettejä ja muuta Suomesta ja muualta maailmasta peräisin olevaa biomassaa. Ajoneuvojen tankkeihin sekoitetaan bensan sekaan puupohjaisia biopolttoaineita.

Nämä muutokset suomalaisen teollisuuden on helppo toteuttaa. Ei tarvitse miettiä uusia ansaintalogiikoita tai toimintatapoja sen kummemmin tuotannossa kuin kulutuksessakaan. Ei tarvitse uudistaa ajoneuvokantaa. Voidaan keskittyä rakentamaan polttolaitoksia ja sellutehtaita kuten ennenkin. Sen sijaan esimerkiksi kaupunkirakenteen ja liikennejärjestelmän uudistaminen siten, että omia autoja ei tarvita ja sähköistetty julkinen liikenne saa energiansa vähäpäästöisistä lähteistä, vaatisi monia suuria uudistuksia.

Vanhoihin rakenteisiin nojaavan suunnitelmansa toteuttamiseksi hallitus on kaavaillut vuosittaisten hakkuumäärien lisäämistä. Ilmastopolitiikan näkökulmasta tämä on keskeinen ongelma, koska metsien hiilinielut vähenevät verrattuna tilanteeseen, jossa hakkuita ei tehdä. Suunnitellut lisähakkuut johtavat siihen, että hiilinielut vähenevät jopa enemmän kuin ilmastopäästöt, jolloin nettopäästöt kasvavat.

Jos ehdokas tavoittelee politiikallaan alle kahden asteen lämpenemistä, hänen on sitouduttava muuhun kuin hakkuiden lisäämiseen johtavaan politiikkaan. Tai vähintäänkin hänen on todettava, että jos metsähakkuita lisätään, on muun suomalaisen tuotannon ja kulutuksen päästöjä vähennettävä erittäin rajusti (esimerkiksi vähentämällä alle puoleen kaikki kulutus kuten liikennekilometrit, liha-ateriat, asumisneliöt, korkearesoluutiosten videoiden suoratoisto ja niin edelleen) jo vuoteen 2030 mennessä.

Pääsykoekysymysten jälkeen päästään varsinaiselle työmaalle: on kysyttävä, millaisin ohjaus-, rahoitus- ja rajoituskeinoin nopeat päästövähennykset voidaan toteuttaa. Tarvitaan konkreettisia näkemyksiä siitä, millaisin talouspoliittisin työkaluin jälleenrakennetaan vähähiilisiksi vain parissa vuosikymmenessä suomalaisen asumisen, liikenteen, energiajärjestelmän ja ruoantuotannon infrastruktuurit ja käytännöt.

Jos joku haluaa väittää, ettei Suomen pienenä maana kannata tehdä mitään, tarkoittaa tämä myös 6–8 asteen lämpötilannousun hyväksymistä. Jos Suomi ei tee voitavaansa, ei sillä ole mahdollisuuksia edellyttää toimintaa muiltakaan.

2.10.2018

UUTISKIRJE 10/2018

Tervetuloa lukemaan syksyn toista BIOS-uutiskirjettä!

Syksyn toinen kirje seuraa nopeasti ensimmäisen perään, sillä viime aikoina on tapahtunut paljon.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Kainuulaista metsämaisemaa puukaasuautosta käsin. Kuva Paavo Järvensivu.

 

MAAILMALTA

EU:N UUSIUTUVAN ENERGIAN DIREKTIIVI UHKAA MAAILMAN METSIÄ

Guardian-lehti uutisoi syyskuun 12. päivä tuoreesta Nature Climate Changen kommenttikirjoituksesta, jossa kritisoidaan kovasti Euroopan unionin uusiutuvan energian direktiiviä. Näin jälleen uusi ääni liittyi kritiikkien kuoroon, jota käsittelimme muun muassa taannoisessa katsauksessamme.

Kirjoittajat muistuttavat etenkin tammikuisesta liki 800 tutkijan avoimesta kirjeestä Euroopan parlamentille. Kirjoittajien mukaan uusi direktiivi paitsi luo energiapuun kysyntää Euroopassa myös rohkaisee hakkuiden lisäämiseen kaikkialla maailmassa. Näin se muodostaa vakavan uhan maailman metsien hiilinielulle.

Mikäli Eurooppa tuottaisi puulla 40% suunnitelmissa olevasta uusiutuvan energian tuotannon lisäyksestä, pelkästään se vaatisi uutta puuraaka-ainetta saman verran kuin koko Euroopan hakkuut tuottavat tällä hetkellä. Jo nyt Eurooppa kuluttaa energiantuotannossa muualta maailmasta tuotua puuta, muun muassa runsaasti Yhdysvalloissa ja Kanadassa tuotettuja pellettejä. Nykykehitys vain lisäisi tätä ympäristövaikutusten ulkoistamista ja todellisten päästöjen huomiotta jättämistä, jonka Kioton sopimuksesta periytyvät ongelmalliset laskentatavat mahdollistavat. Laskentasääntöjen porsaanreiän vuoksi päästöt voivat laskennallisesti vähentyä, vaikka ne fysikaalisesti lisääntyvätkin.

Kirjoittajat muistuttavat, että fossiilisten korvaaminen puulla tuottaa vuoteen 2050 mennessä 2–3-kertaisen määrän hiilipäästöjä suhteessa tuotettuun energiaan. Ja nykytilanteessa aika on olennaista:

Lisää hiiltä ilmakehään vuosikymmenien ajan tarkoittaa lisää vahinkoja vuosikymmenien ajan, ja lisää peruuttamattomia vahinkoja johtuen ikiroudan, jäätiköiden ja jäälauttojen sulamisesta, ja lisää lämmön ja happamuuden kertymistä maailman valtameriin.

YLI 200 TUTKIJAA PERÄÄ KASVUN SIJAAN HYVINVOINTIA JA VAKAUTTA

Reilusti yli 200 tutkijaa, joukossa seitsemän suomalaista, kehottaa avoimessa kirjeessään (suomenkielinen versio) Euroopan unionia varautumaan nykymuotoisen talouskasvun jälkeiseen aikaan. Post-Growth 2018 -konferenssin alla julkaistu kirje esittää eurooppalaiseksi tavoitteeksi BKT-kasvun sijaan reilumpaa varallisuuden jakoa. Allekirjoittajat esittävät perustettavaksi erityiskomissiota, joka valmistautuisi kasvun jälkeiseen aikaan, BKT:lle vaihtoehtoisten mittarien sisällyttämistä EU:n ja jäsenvaltioiden makroekonomisiin tarkasteluihin, kasvu- ja vakaussopimuksen (SGP) korvaamista vakaus- ja hyvinvointisopimuksella sekä taloudellisen transition ministeriön perustamista kaikkiin jäsenmaihin.

 

BIOS

BIOS ”POLIITTISENA NYRKKINÄ”

Syyskuun alussa julkaisemamme katsaus Suomen ilmastopolitiikan tilasta on herättänyt näkyvää keskustelua Eduskunnan lehtereillä asti, ja julkista keskustelua energiapolitiikan linjauksista on muutenkin käyty taas kovasti viime kuukausina. Nyt odotellaan etenkin uusia valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) lukuja. Yksityiskohdat tarkentuvat vielä, mutta tiedeyhteisön kritiikeissä esittämä päälinja on selvä.

Keskustelu ei kuitenkaan pitäydy tieteellisen tutkimuksen tuloksissa ja niiden tulkinnassa ja saa välillä kummallisia sävyjä. Maaseudun Tulevaisuudessa 17.9. julkaistussa kolumnissaan toimittaja Jarmo Palokallio äityi syyttämään BIOS-tutkimusyksikköä “Jyväskylän yliopiston biologian laitoksen poliittiseksi nyrkiksi”. Jyväskylän yliopistolla ei ole biologian laitosta vaan Bio- ja ympäristötieteiden laitos. Yhdelläkään BIOS-tutkimusyksikön jäsenellä ei ole tutkimus- tai työsidosta Jyväskylän yliopistoon, eikä yliopistolla ole myöskään edustusta WISE-hankkeessa, johon BIOS osallistuu.

Kolumnissaan Palokallio mustamaalailee myös Koneen Säätiön toimintaa.  Koneen Säätiön tiedejohtaja kumosi nämä väitteet 24.9. julkaistussa kirjoituksessaan, ja BIOS-tutkimusyksikön Antti Majava kommentoi sekä outoja Jyväskylä-väitteitä että varsinaista asiaa, tieteellisten tulosten raportointia, 28.9. julkaistussa kirjoituksessaan.

Mukavana yksityiskohtana mainittakoon, että myös Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani Mikko Mönkkönen kommentoi hänkin asiaa Twitterissä: BIOS-tutkimusyksikköä ei johdeta Jyväskylästä, mutta “ottaisimme mielellämme kunnian siitä.”

“EKOLOGISEN JÄLLEENRAKENNUKSEN TALOUSPOLITIIKKA” PUHUTTTAA

Viime uutiskirjeessä kerroimme BIOS-tutkimusyksikön tekemästä taustadokumentista, joka on osa YK:n kestävän kehityksen raportin 2019 laadintaprosessia. Dokumentin saama yllättävän laaja julkisuus jatkuu. Science Alert julkaisi dokumenttia käsittelevän artikkelin 10.9., samoin Independent 12.9., ja Ruotsissa dokumentin uutisoivat AktuelltFokus ja Proletären.

Myös BIOS-tutkijat ovat päässeet selvittämään kantaamme. Deutsche Welle haastatteli Paavo Järvensivua 14.9. ilmestynyttä artikkelia varten. BIOS pääsi kirjaimellisesti ääneen, kun Paavo Järvensivu ja Tere Vadén esiintyivät chicagolaisen This is Hell! -radio-ohjelman haastattelussa ja Paavo niin ikään chicagolaisen WBEZ 91.5 -kanavan haastattelussa.

RADIOSSA JA VIDEOLLA

Kotimaassakin BIOS on ollut esillä sekä äänenä että kuvana. Ville Lähdettä haastateltiin 8.9. Radio Suomi Tampereessa puutarhanhoidosta ja luontokäsityksistä, ja Yle Puheella hän keskusteli 18.9. Juuso Pekkisen ohjelmassa Ulla Lehmijoen kanssa väestönkasvusta ja ilmastonmuutoksesta. Ville Lähde oli myös haastateltavana asiantuntijana Sitran Leadership for Sustainable Change -verkkokurssin videolla, jolla hän käsittelee irtikytkennän ongelmaa ja kiertotalouden haasteita. BIOS tuotti myös ensimmäisen oman luentovideonsa ”Millä tolalla maailma on?”, jolla Ville Lähde käy läpi suurimpia tämän maailmanajan haasteita ja niiden syitä.

LEHTIARTIKKELEITA

Tere Vadénin ajattelua käsiteltiin Ylioppilaslehden 6.9. ilmestyneessä artikkelissa “Tulevaisuus on tuhottu”. Ville Lähdettä taas haastateltiin Helsingin Sanomien artikkeliin, joka käsitteli YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n tuoretta lippulaivaraporttia The State of Food Security and Nutrition in the World 2018. Raportin tiimoilta on lähiaikoina luvassa myös laajempi nälkää ja ruokaturvaa käsittelevä BIOS-blogiartikkeli.

EMMA HAKALA VÄITTELI

BIOS-tutkimusyksikön Emma Hakala väitteli 29.9. Helsingin yliopistossa ympäristöturvallisuuden laajemmasta ja avoimemmasta käsitteestä. Hakalan tutkimuksen pääaihe olivat Länsi-Balkanin 1990-luvun konfliktit ja niiden myötä politisoitunut ympäristöturvallisuusnäkökulma.

LOPUKSI

BIOS onnittelee Hyvän sään aikana -kirjan tekijöitä ansaitusta kunnianosoituksesta, tiedejulkistamisen valtionpalkinnosta.

Suosittelemme Kansan Uutisten poikkeuksellisen perusteellista ja hyvin lähteistettyä artikkelia Intian vesikriiseistä ja kuivuusongelmista.

Fridays for Future -liike on ottanut mallia ruotsalaisen Greta Thunbergin ilmastolakosta ja kannustaa ihmisiä jokaperjantaisiin mielenilmauksiin kunnollisen ilmastopolitiikan puolesta.

6.9.2018

UUTISKIRJE 09/2018

Tervetuloa lukemaan BIOS-tutkimusyksikön hellekesää kertaavaa uutiskirjettä!

Uutiskirjeissämme esittelemme kiinnostavia tutkimuksia ja tapahtumia sekä kerromme BIOS-tutkimusyksikön toiminnasta ja tuotannosta. Uutiskirjeet lähetetään tilaajille sähköpostitse ja arkistoidaan myös tälle sivustolle.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Jälkifossiilinen tilanne Björkskärillä kesällä 2018.

Jälkifossiilinen tilanne Björkskärillä kesällä 2018. Kuva Tere Vadén.

 

NOSTO

BIOS julkaisi 5.9. katsauksen Suomen ilmastopolitiikan tilasta. Katsaus perustuu joulukuussa 2017 julkaistuun tilastokeskuksen kokoamaan YK:n ilmastosopimuksen seurantaraporttiin, joka arvioi hallituksen Energia- ja ilmastostrategian sekä Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman (KAISU) vaikuttavuutta. Karu ja mediassa aiemmin esilläolematon tulos kuuluu: metsien lisähakkuista aiheutuva hiilinielujen pieneneminen johtaa ilmakehään päätyvien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävään kasvuun. Kuten Yle uutisoi:Raportti arvioi, että vaikka kaikki hallituksen esittämät lisätoimet otettaisiin käyttöön, päästöt kasvavat silti 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2015 tasosta.”

Nettopäästöt saadaan, kun bruttopäästöistä vähennetään nielujen nielemät päästöt. Sekaannusta syntyy, jos yksi puhuu bruttopäästöistä ja toinen nettopäästöistä. Julkista keskustelua seuratessa on erittäin tärkeää tunnistaa, minkä sektorin päästövähennyksistä puhutaan. Osalla sektoreista päästöt voivat vähentyä, samalla kun toisten sektoreiden päästöjen kasvu tai nielujen pieneneminen voi haudata alleen saavutetut vähennykset.

Syystä tai toisesta julkisessa keskustelussa kerrotaan Suomen ilmastopäästöiksi ja niiden kehitysskenaarioiksi lukuja, joissa ei oteta huomioon maankäyttösektorin ja erityisesti metsien hiilinielujen ja varastojen kehitystä. Kevään vaalien lähestyessä kansalaisten on voitava luottaa päättäjien haluun ja kykyyn hillitä maamme ilmastopäästöjä ja edistää kansainvälisten ilmastosopimusten tavoitteiden toteutumista. Myös medialla on tärkeä tehtävä luottettavan tiedon levittämisessä ja poliitikkojen retoriikan kyseenalaistamisessa.

 

MAAILMALTA

PITKÄ KUUMA KESÄ

Kesällä Suomessa kärvisteltiin helteissä tai nautittiin niistä. Etenkin viljelijät toivoivat sateita, joita ei juuri tullut – monin paikoin koettiin täydet satotappiot. Poikkeukselliset sääolot olivat pohjoisella pallonpuoliskolla enemmän sääntö kuin poikkeus: maasto- ja metsäpaloja, kuivuutta, tappavia helleaaltoja. Kaliforniassa koettiin maailman kuumin sade, Omanissa mitattiin korkein yölämpötila koskaan. Kun suomalaisissa viestimissä yritettiin ymmärtää ilmaston ja sääilmiöiden suhteita, arkikieleen tuli uudenlaisia ilmaisuja kuten “käristyskupoli” tai “suihkuvirtausten liikenneruuhka”. Alettiin hiljalleen ymmärtää, että vanha hokema “sää on eri asia kuin ilmasto” ei ole enää kovin hyödyllinen – ei ainakaan kiistämään yksittäisten sääilmiöiden merkitystä ilmastonmuutoksessa. Nature-lehti muistutti kesäkuisessa pääkirjoituksessaan ja laajemmassa artikkelissaan, että ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöiden yhteyksiä ymmärretään yhä paremmin.

Kesän kokemukset loivat hedelmällisen maaperän kansainvälisen tutkijaryhmän artikkelille “Trajectories of the Earth System in the Anthropocene”, joka ilmestyi elokuun alussa PNAS-julkaisussa. (Itse tutkimusartikkeli ei ole avoimesti luettavissa, mutta Climate Feedback -ryhmän faktantarkistus Guardian-lehden uutisartikkelista on erinomainen tietolähde.) Siinä varoitettiin eräänlaisesta ilmastonmuutoksen dominovaikutuksesta, joka tekisi planeetasta lopulta “pannuhuoneen” – ilmastonmuutos voi lähteä kehitysuralle, jonka myötä ilmaston kanssa ei enää voida oppia elämään. Artikkeli tuo havainnollisesti yhteen pitkän ja lyhyen ajan. Yhtäältä itseään ruokkiva kehitys voi saada aikaan tuhansia vuosia kestävän kiihtyvien muutosten kauden – tärkeä muistutus siitä, että ilmastopolitiikan vuodet 2030, 2050 tai 2100 ovat vain historian välietappeja. Toisaalta kehityksen “tienhaara” on hyvin lähellä. Parin vuosikymmenen aikana ratkaistaan, kulkeeko ilmastojärjestelmä kohti pannuhuonetta vai stabiilimpaa tilaa, jonka kanssa on mahdollista opetella elämään. Artikkelin tuskaisin viesti on, että Pariisin 2 asteen tavoite ei ehkä ole tähän tarpeeksi kunnianhimoinen.

Artikkeli on herättänyt ennennäkemätöntä kiinnostusta, ja tutkijaryhmään kuuluvan Hans Joachim Schnellnhuberin mukaan vastaavaa ei ole näkynyt kymmeneen vuoteen. Olisiko nyt heräämässä sellainen laajan yleisön huoli, joka saa aikaan uudenlaista politiikkaa? Toisaalta ennustukset “pannuhuonemaapallosta” synnyttivät myös lehtijuttuja, joissa aikamittakaavat menivät sekaisin ja tutkijoiden pääviesti unohtui. Eric Holthaus muistuttaa artikkelissaan, että uusi tutkimus ei saarnaa tuomiopäivää vaan vaatii toimintaa. Päämäärä ei ole muuttunut: päästöjen leikkaukset, hiilinielujen vaaliminen ja uudelleen rakentaminen, eliökehän järjestelmää säätelevien ekosysteemien suojelu ja yhteiskuntien mukautuminen niihin muutoksiin, joita vakiintuvakin ilmasto toisi muassaan.

ILMASTOPANEELI VAATII TIUKEMPIA TOIMIA

Kuumasta kesästä huolimatta juhannussäät eivät olleet kummoisia, mutta juuri juhlinnan alla ilmestyi Suomen ilmastopaneelin muistio pitkän aikavälin päästövähennystavoitteista. Ottaen huomioon, että tämä oli toistaiseksi vuoden merkittävin suomalainen tiederaportti, sen julkaisemista juhannusjuhlinnan tiedotuskatveessa ei voi kuin ihmetellä.

Ilmastopaneelin viesti on tiukka ja selvä: nykyinen ilmastopolitiikka ei ole läheskään tarpeeksi kunnianhimoista, ja vahva nojautuminen bioenergian tuotantoon vaarantaa päästötavoitteet. Käytännössä Suomen päästöjen tulee olla nieluja pienemmät pian vuoden 2030 jälkeen. Ero nykypolitiikkaan on merkittävä, sillä helmikuussa 2017 julkaistussa valtioneuvoston selvityksessä todettiin, että nykyisellä ilmasto- ja energiastrategialla päästöt eivät vähene lainkaan vuoteen 2030 mennessä, kun hiilinielujen heikkeneminen huomioidaan. Saman ankaran sanoman vahvistaa Suomen 7. maaraportti (ks. 5 luku, taulukot sivulla 154).

Päästöleikkausten tason määrittely riippuu siitä, miten kansainvälinen oikeudenmukaisuus ymmärretään. Joka tapauksessa mikäli etenkin metsien hiilinielu heikkenee nykytasosta suunnitelmien mukaan, fossiilisten ja prosessiperäisten ilmastopäästöjen leikkausten tarve kasvaa 85–100 prosenttiin. Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen selvitti muistion johtopäätöksiä Politiikkaradion haastattelussa.

 

BIOS

VIRHEELLISIÄ VÄITTEITÄ MUOVIN KIERRÄTYKSESTÄ

Heinäkuun alussa useissa Lännen Median lehdissä ilmestyi hyvin ongelmallinen muovin kierrätystä käsittelevä artikkeli, jossa muovin kierrätystä väitettiin turhaksi touhuksi. Se perustui ympäristönsuojelulle vihamielisistä kannoistaan tunnetun Mikko Paunion raporttiin, jonka julkaisi brittiläinen ajatushautomo GWFP (joka taas on tunnettu ilmastotoimien vastustuksesta). Artikkeli sisälsi useita virheellisiä väitteitä etenkin muovijätteen “dumppaamisesta” ulkomaille. Sosiaalisessa mediassa moni ympäristötietoinenkin ihminen alkoi epäillä kierrätyksen mielekkyyttä. Ville Lähde pureutui BIOS-tutkimusyksikön Facebook-sivulla julkaistussa kirjoituksessaan alkuperäisen artikkelin ongelmiin ja pohti kierrätyksen, kiertotalouden ja materiaalisen kulutuksen vähentämisen problematiikkaa. Paunion kirjoitus herätti paljon kritiikkiä, ja toivoa sopii, että jatkokeskustelusta seurasi myös hyvää. Ainakin Turun Sanomat on korjannut alkuperäistä juttuaan. Journalistisesti on joka tapauksessa huolestuttavaa, että näin heikolla pohjalla horjuva juttu pääsi alkujaan läpi.

BIOS TUPLANA KAINUUN SANOMISSA

Heinäkuun lopulla Kainuun Sanomissa ilmestyi Tero Toivasen ja Antti Majavan kaksi ilmastonmuutosta ja siihen reagoimista käsittelevää artikkelia. Tero käy kirjoituksessaan läpi edellä mainitun ilmastopaneelin muistion johtopäätöksiä ja peräänkuuluttaa ekologista jälleenrakennusta: mittavat ilmastopäästöleikkaukset, hiilinielujen edistäminen ja koko yhteiskunnan mukauttaminen uuteen energiatalouteen vaativat vahvaa julkista ohjausta, jonka inspiraatiota voidaan hakea esimerkiksi sotien jälkeisestä jälleenrakennuksesta. Antti peräänkuuluttaa järkeä metsien käyttöön. Tämä ei ole vain päästö- ja nielulaskelmien kysymys: kun kansainvälinen ilmastopolitiikka etenee ja EU joutuu väistämättä miettimään tavoitteitaan uusiksi, nyt tehtävät suomalaiset investoinnit voivat osoittautua myös taloudellisesti mielettömiksi. Teron ja Antin Kainuun Sanomien kirjoitukset julkaistiin osana ensimmäistä kertaa Kainuussa järjestettyä Ärjän ekologista taidefestivaalia.

WISE-HANKE JULKISUUDESSA

BIOS on osa WISE-tutkimushanketta “Luova sopeutuminen viheliäisiin ekososiaalisiin murroksiin”. Hankkeen johtaja professori Janne Hukkinen kertoi Ylen haastattelussa ympäristötietoisuuden ja -liikehdinnän historiasta ja viheliäisten kriisien ajan politiikasta, jossa on tunnustettava ja otettava tosissaan maailman järjestelmien lipuminen radikaalin epävarmuuden aikaan.

BLOGISSA EKOLOGISESTA JALANJÄLJESTÄ

Elokuun 1. päivä vietettiin globaalia ylikulutuspäivää, jonka ajoittaminen perustuu Global Footprint Networkin lanseeraamaan ekologisen jalanjäljen mittariin. Huoli on mitä aiheellisin, mutta mittari on hyvin ongelmallinen. Ville Lähde käsitteli kirjoituksessaan “Joka päivä on ylikulutuspäivä” perusteellisesti ekologisen jalanjäljen ympärillä käytyä kriittistä keskustelua ja totesi, että ylikulutuspäivän viesti on oikeastaan liian ruusuinen. Tuolla mittarilla tilanne ei olisi alkuunkaan kestävä, vaikka ihmiskunta eläisi “yhden maapallon rajoissa”.

“Ajatus, että vasta elokuun alussa ihmiskunta on elänyt yli ekologisten reunaehtojen, ei kuvaa todellisuutta. Emme myöskään ole vain 2/3 ‘miinuksella’. On perustellumpaa sanoa, että ylikulutuspäivä oli vuosikausia sitten. Tai pikemmin: koska elintärkeät ekologiset järjestelmät vaurioituvat ympäri maailman, luonnonvaroja käytetään kiihtyvällä tahdilla, väestö kasvaa ja ilmastonmuutos etenee, ylikulutuspäivä on joka päivä.”

WORLD-ECOLOGY 2018 -KONFERENSSI HELSINGISSÄ

World-ecology Research Networkin konferenssi järjestettiin elokuun puolivälissä Helsingissä. BIOS-tutkimusyksikkö oli paikalla kunnon edustuksella. Tere Vadén ja Jussi T. Eronen esittelivät yksikön tutkimusartikkeleita (vertaisarvioinnissa) luonnonvarojen kulutuksen ja irtikytkennän problematiikasta. Tero Toivanen ja Paavo Järvensivu käsittelivät esityksessään suomalaista metsä- ja bioenergiakeskustelua. Ville Lähde käsitteli ruokaturvan ja ruokasuvereniteetin käsitteitä sekä nälän monitahoisuutta.

ARTIKKELI ILMASTOTURVALLISUUDESTA

Emma Hakala ja Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen kirjoittivat Kanavassa ja Suomen Kuvalehdessä ilmastonmuutoksen haasteesta turvallisuuspolitiikalle. Kun ilmastonmuutos nousee politiikan ytimeen, sen tulee näkyä turvallisuuspolitiikassakin. Suomen puolustusvoimat on todennut ensimmäistä kertaa tänä vuonna, että ilmastonmuutos on kansallinen turvallisuusuhka. Olennainen kysymys on, tuoko “ilmastoturvallisuus” mukanaan avoimempaa ja moniäänisempää turvallisuuskeskustelua vai jääkö se vain turvallisuustoimien asiaksi. “Pohjoinen ulottuvuus” nousee artikkelissa näkyvästi esiin, ja kirjoittajat kritisoivat politiikan ristiriitaisuutta:

“Lähestymistapa paljastaa Suomen arktiseen politiikkaan liittyvän ristiriidan: ympäristöriskit tunnustetaan, mutta kaupalliset edut asetetaan niiden edelle. Poliitikot ja intressiryhmät perustelevat Suomen osallistumista lisäksi cleantech-osaamisella. Sen väitetään takaavan arktisten resurssien käytön ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Viesti siitä, että arktisella alueella tapahtuva ilmastonmuutos koituisi Suomelle hyödyksi, on kuitenkin ongelmallinen. Vastuullisen ilmastopolitiikan kannalta erityisesti fossiilisten energiavarojen hyödyntäminen arktisella alueella on kestämätöntä.”

BIOS-VIESTI MAAILMALLE YLLÄTTÄVÄSSÄ MUODOSSA

BIOS-blogissa julkaistiin 21.8. tutkimusyksikön laatima tieteellinen taustadokumentti, joka on osa YK:n kestävän kehityksen raportin 2019 laadintaprosessia. Dokumentissa käsitellään sitä, millaisia muutoksia talousajatteluun tarvitaan ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella, kun yhteiskuntien on saavutettava hiilineutraalius ja tehtävä perusteellinen energiantuotannon, asumisen, liikkumisen ja ruoantuotannon remontti. Pääviesti on ankara: “Ainuttakaan laajasti käyttökelpoista taloudellista teoriaa ei ole kehitetty tulevia murrosvuosia varten.” Dokumentti nostaa esiin talousteoreettisia lähestymistapoja, jotka ovat toistaiseksi jääneet marginaaliseen asemaan.

Dokumentti sai varsin laajaa kansainvälistä julkisuutta, mutta pääviesti eli huomion kiinnittäminen tarvittavaan talousajatteluun ei valitettavasti juuri välittynyt. Vice Motherboardin artikkelissa otsikoitiin, että tutkijat varoittavat kapitalismin nurkan takana olevasta romahduksesta. Uutinen levisi laajalle, ja myöhemmissä otsikoissa esitettiin BIOS-dokumentin jo vaativan “kapitalismin kuolemaa”. Sana ”kapitalismi” nousi keskeisemmäksi kuin ratkaiseva kysymys: millainen talousajattelu helpottaa siirtymää hyvinvoinnin takaamiseen paljon nykyistä niukemmilla energia- ja materiaaliresursseilla.

Oppitunti tiedeviestinnästä tämäkin. Onneksi Paavo Järvensivu pääsi selittämään HuffPostin ja Suomen Kuvalehden haastatteluissa mitä tutkimusyksikön dokumentissa oikeasti sanottiin.

“After 20 to 30 years, we don’t know what this [economy] would look like, if we actually managed to achieve radically lower emissions and still secure possibilities for a good life … are we then even concerned whether this was capitalism or not, or are we looking for other things,” he says. “Probably we are.”

 

LOPUKSI

Lauri Lahikainen, BIOS-tutkimusyksikön työtoveri WISE-hankkeessa, väitteli kesäkuun alussa otsikolla “Yksilöiden vastuu ilmastonmuutoksesta”. Alusta! -lehden kirjoituksessaan Lahikainen kritisoi yksilökeskeistä ilmastokeskustelua ja tarkasteee ilmastonmuutosta yhteiskuntarakenteellisena ongelmana.

Yliopisto-lehden toimittajan Mikko Pelttarin artikkeli antaa hyvät perustiedot Golf-virran tilasta ja sen muutosten mahdollisista seurauksista.

Suomen ympäristökeskuksen professori Mikael Hildén selittää Kaleva-lehden artikkelissa ilmastonmuokkauksen ongelmia: “Jos tällaiseen mennään ja samalla jatketaan hiilidioksidin päästämistä ilmaan, tässä tulee ikään kuin narkkarin dilemma. Annoksia joudutaan ottamaan jatkuvasti lisää, koska jos toiminta lopetetaan, seuraukset ovat ikäviä.”

Hyvän sään aikana tuotti perusteellisen kyselyn suomalaisten puoluejohtajien ilmastokannoista. Nähdäänkö ensi keväänä ensimmäiset ilmastovaalit? Näin sopii toivoa, ja myös BIOS toimii tämän edistämiseksi.