9.11.2021
Valtiovarainvaliokunnan liikennejaostolle: Ekologinen jälleenrakennus liikenteen näkökulmasta Tämän hetken ylätason linjaus Suomen liikenteen tulevaisuudesta on kuvattu jokseenkin selkeästi Fossiilittoman liikenteen tiekartassa. Valittuun linjaan sisältyy kuitenkin huomattavia riskejä.

Annoimme 9. marraskuuta 2021 pyynnöstä lausunnon Valtiovarainvaliokunnan liikennejaostolle.

Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2022 https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/HE+146/2021

Teema: Ekologinen jälleenrakennus liikenteen näkökulmasta

Lausunnon pääsanomat:

  • Tämän hetken ylätason linjaus Suomen liikenteen tulevaisuudesta on kuvattu jokseenkin selkeästi Fossiilittoman liikenteen tiekartassa. Valittuun linjaan sisältyy kuitenkin huomattavia riskejä.
  • Suurin riski nykyisessä linjauksessa on päästövähennysten nojaaminen vahvistuvaan jakeluvelvoitteeseen, joka painottaa bio- ja sähköpolttoaineiden käyttöä, koska biomassan kestävyysmääritelmät kiristyvät ja kansainvälinen kehitys painottaa liikenteen sähköistämistä.
  • Lisäksi valtio on tarttunut liikennejärjestelmän siirtymän ohjaukseen toistaiseksi turhan varovaisesti. Päätetyillä toimilla ja esitetyillä panostuksilla vähäpäästöinen julkinen ja kevyt liikenne, digitaaliset yhdistelmäpalvelut ja jäljelle jäävän henkilöautokannan sähköistäminen eivät etene riittävän nopeasti.
  • Liikenteen ekologinen jälleenrakennus vaatii sektorirajat ylittävää suunnitelmallisuutta, joka nojaa ymmärrykseen, miten juuri Suomen lähtökohdista saavutetaan hyvinvointia ja elinvoimainen talous ekologisissa reunaehdoissa.
  • Suunnitelmallisuus luo uskottavan näkymän teollisuudelle ja kansalaisille ja mahdollistaa osuvan teollisuus-, tutkimus-, innovaatio- ja koulutuspolitiikan: alas- ja ylösajavia toimia yhtaikaisesti.

***

Kiitämme mahdollisuudesta antaa monitieteisen ympäristötutkimuksen näkökulmasta asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2022, koskien ekologista jälleenrakennusta liikenteen näkökulmasta. Nojaamme lausunnossa talousarvioesityksen lisäksi Fossiilittoman liikenteen tiekarttaan ja Valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan vuosille 2021-2032.

Ekologinen jälleenrakennus ja liikenne

Suomella, kuten kaikilla muillakin mailla omista lähtökohdistaan, on seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana edessään ekologinen jälleenrakennus. Pahimpien ympäristöongelmien välttäminen ja talouden kannalta oleellisten resurssikysymysten ennakoiminen vaatii hallittua siirtymää pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja muiden luonnonvarojen ylikulutuksesta – kaikissa tilanteissa niin, että ilmastopäästöt aidosti vähenevät. Yhteiskunnan kannalta keskeiset järjestelmät, kuten energia, liikenne, ruoka ja rakentaminen, on uudistettava hyvin nopeassa aikataulussa. Se tarkoittaa korkeapäästöisten järjestelmien ja teollisuuden alasajoa sekä vähäpäästöisten järjestelmien ja teollisuuden ylösajoa yhtaikaisesti. Etenkin kun huomioidaan ekologinen kokonaiskestävyys, fossiilisten polttoaineiden varaan rakennettuja järjestelmiä ei voida korvata sellaisenaan, vaan siirtymässä on ennakoitava ja hallittava myös vaikkapa ihmisten ja tavaroiden liikkumisen, ”loppukäytön”, muutoksia.

Julkisella vallalla on jälleenrakennuksessa keskeinen rooli kollektiivisen vision luojana sekä toiminnan koordinoijana ja rahoittajana. Siirtymän hallinta ja siirtymästä viestiminen selkeästi eri tahoille on valtion ydintehtävä. Liikennejärjestelmän jälleenrakennuksen on oltava ajallisesti ja teknologisesti yhteensopiva muilla sektoreilla, Suomessa ja muualla, tapahtuvien muutosten kanssa. Lisäksi liikenteen on sopeuduttava talouden kaikkien sektoreiden jakamiin ekologisiin reunaehtoihin. Valtion on huolehdittava, että esimerkiksi kestävästi käytettävissä olevia biomassoja suunnitellaan käytettäväksi eri sektoreilla yhteensä vain sen verran kuin niitä on saatavilla.

Nykyinen linjaus liikennejärjestelmän kehittämiseksi Suomessa ja sen riskit

Fossiilittoman liikenteen tiekartta luo melko selkeän kuvan Suomen nykyisestä ylätason linjauksesta kotimaisen liikennejärjestelmän kehittämiseksi. Selkeät linjaukset ja linjausten kuvaukset perusteluineen ovat ehdottoman tärkeitä, jotta niitä voidaan analysoida ja niiden pohjalta käydä keskusteluja ja lopulta tehdä päätöksiä niin valtionhallinnossa, aluetasolla, teollisuudessa kuin kotitalouksissakin.

Valittuun linjaan sisältyy kuitenkin huomattavia riskejä. Suurin yksittäinen riski liittyy jakeluvelvoitteeseen – ajatukseen jakeluvelvoitteen päästöjä ratkaisevasti vähentävästä vaikutuksesta.

Ensinnäkin: Riittääkö kestäviä kotimaisia biomassoja tarvittava määrä, ja tuottaako biomassan polttaminen liikenteessä aitoja päästövähennyksiä? Riskiä lisäävät:

  • Biomassatarpeet muilla sektoreilla (vrt. BIOS:n biomassa-analyysi teollisuuden vähähiilisyystiekarttojen pohjalta)[1]
  • Kiristyvät kestävyyskriteerit: jakeeksi käyvät vain tähteet ja sivuvirrat (EU:n Fit for 55-paketti)
  • Mahdolliset EU/kv-tason muutokset biomassojen hiilivirtalaskennassa (eli biomassan polton päästöttömyystulkinnasta luopuminen, vrt. tiekartan sivu 15, alaviite 5)
  • Kilpailevat kaupalliset metsänkäyttötavat (esim. hiilinieluina)
  • Tuontibiomassa ei maailman metsäisimmässä maassa voi olla kestäväksi katsottava ratkaisu tai kansainvälisestä näkökulmasta oikeudenmukainen

Toiseksi: Jakeluvelvoitteeseen sisällytettäväksi kaavaillut sähköpolttoaineet ovat toistaiseksi spekulatiivisella tasolla. Tällä hetkellä ei ole massamittaista teollista tuotantoa sen paremmin Suomessa kuin muuallakaan Euroopassa. Sähköpolttoaineiden kehittämiseen ja tuotantoon panostaminen on potentiaalinen osa Suomen innovaatio- ja teollisuuspolitiikkaa, mutta niitä ei kannata kehittää henkilöautoliikennettä silmällä pitäen vaan niihin kohteisiin, joissa suora sähköistäminen ei vielä näytä olevan mahdollista – aivan kuten tiekartassa todetaan. Nousevan jakeluvelvoitteen osista vain biokaasulla voidaan tällä hetkellä katsoa olevan pitävä raaka-ainepohja, mutta senkin kohdalla tuotannon infrastruktuuri pääosin puuttuu. Tämä voitaneen ratkaista riittävän suurilla investoinneilla ja vahvalla ohjauksella, mutta toistaiseksi niistä ei ole näyttöä tai linjausta.

Kolmanneksi: Dieselin kohdalla Nesteen MyDieselillä on iso rooli jakeluvelvoitteen toteuttamisessa, mutta sen raaka-aineiden kestävyyskriteerien tarkastelu on puutteellista (liikesalaisuus). Joka tapauksessa tiedetään, että MyDieselissä käytetään palmuöljyperäisiä jakeita. Glasgow’n COP-kokouksen yhteydessä esitetyt metsätuhon pysäyttämisen toimet hyvin todennäköisesti vaikuttavat palmuöljyperäisten jakeiden kestävyysluokitteluun.[2]

Neljänneksi: voidaan perustellusti kysyä, missä määrin perusennusteen nojaaminen jakeluvelvoitteeseen ja jakeluvelvoitteen nosto nykyisestä 30 prosentista jopa 40 prosenttiin on muuhun Eurooppaan verrattuna riskialtis muista poikkeava suunta, kun jo autoteollisuuden ilmoittamista suunnitelmista käy selväksi, että autokannan sähköistyminen on vallitseva teknologiapolku.

Tiekartassa todetaan, että liikenteessäkin pitää varautua tiukentuviin päästövähennystavoitteisiin. Samalla tavoin liikenteessä pitää varautua myös kestävyyskriteerien tiukentumiseen ja biomassan tarpeeseen muilla sektoreilla. Liikenteen ennakoinnin tulisi perustua siihen, että käytetään vain varmuudella päästövähennyksiä tuottavia biomassajakeita. Koska jakeluvelvoite on laskettu mukaan päästövähennysten perusennusteeseen ja lisätoimien ytimessä on jakeluvelvoitteen kasvattaminen, riskien toteutumisen aiheuttamat kielteiset vaikutukset päästövähennyspolulle ovat suuret.[3]

Nämä riskit ovat ympäristöriskien lisäksi myös taloudellisia riskejä, ainakin kahdesta suunnasta: 1) EU:n päästötavoitteet rankaisevat biopolttoaineiden käytöstä, jos merkittävää osuutta biopolttoaineista ei nähdäkään tulevaisuudessa päästöttömänä ja kokonaiskestävänä. 2) Emme saa ylösajettua kansainvälisesti merkittävää kotimaista uutta teollisuutta, jos valitsemme kansainvälisestä sähköistymiseen nojaavasta kehityksestä poikkeavan polun. Tämä riski ei rajaudu vain liikennesektorille, koska liikenne on merkittävä kysyntätekijä energiasektorille. Energiasektori Suomessa kehittyy osin siihen suuntaan, mihin liikenne osoittaa ja luo kysyntää.

Tiekartan mainitsemista toimenpiteistä vain liikennemäärien vähentäminen on laskentasäännöistä ja tulevaisuuden teknologioista riippumaton päästövähennysten keino. Liikennemäärien vähentämisen suhteen tiekartta on kuitenkin varsin varovainen tai jopa aihetta välttelevä. Ekologisen jälleenrakennuksen näkökulmasta systemaattinen tapa lähestyä asiaa on analysoida, mikä määrä minkäkinlaista liikkumista voidaan tuottaa parhailla mahdollisilla teknologioilla ekologisissa reunahdoissa, ja peilata tätä kestävää tuotantokapasiteettia suhteessa niihin tarpeisiin, joita kansalaisten hyvä elämä vaatii. Tästä näkökulmasta tiekartan toteamus, että jatkossa infrainvestointien suunnittelun tulee perustua tavoitetilan saavuttamiselle, ei suoritteiden kasvuennusteille (s. 50), on oikeansuuntainen. On varsin mahdollista, että kansalaiset elävät hyvää elämää liikutellen itseään ja tavaroita nykyistä vähemmän ja eri tavalla. Tiekartassa ja talousarvioesityksessä julkisella liikenteellä, digitaalisilla yhdistelmäpalveluilla sekä pyöräilyllä ja kävelyllä on rooli, mutta se näyttäisi jäävän melko pieneksi suhteessa henkilöautoihin ja niiden muuttuviin käyttövoimiin.

Ekologisen jälleenrakennuksen olennainen piirre on energian ja luonnonvarojen kokonaiskulutuksen vähentäminen, jotta siirtyminen puhtaampiin tuotanto- ja kulutusmuotoihin helpottuu. Tämä edellyttää ylisektoraalista kokonaiskuvaa. Liikenteen painopisteen säilyminen henkilöautokeskeisellä polulla kuitenkin tarkoittaisi, että liikkujakohtainen energiankulutus pysyy suhteellisen korkealla verrattuna julkiseen liikenteeseen, käyttövoimasta riippumatta. Sähkömoottorien paremmasta hyötysuhteesta huolimatta tämä ei edistä energian kokonaiskulutuksen vähentämistä riittävän kunnianhimoisesti.

Luonnonvarojen kokonaiskulutuksen tarkastelu edellyttää myös liikennesektorin ja muiden sektorien välisten mahdollisten kulutussiirtymien huomioimista. Tiekartassa huomioidaan nk. Jevonsin paradoksi eli rebound-efekti sivulla 33 liittyen tien pinnoitukseen: tasaisempi pinnoitus vähentää polttoaineen kulutusta, mutta voi johtaa suurempiin nopeuksiin ja isompiin suoritteisiin, siten nostaen jälleen kulutusta. Samaa huomiota ei kuitenkaan esitetä muun kehittyvän teknologian, esim. autojen sähköistymisen yhteydessä, kun ennakoidaan negatiivisia kustannuksia yrityksille ja kuluttajille. Miten siis ehkäistään, että alentuneet kustannukset eivät johda suurempiin suoritemääriin tai kulutuksen kasvuun muilla kulutussektoreilla? Tutkimuksen mukaan Jevonsin paradoksin toteutuminen voidaan estää energiatehokkuuden kasvamisen kanssa samanaikaisilla politiikkatoimilla.​​[4]

Riittävän tietopohjan tuottamiseksi perustettava tiedevetoinen teollisen murroksen suunnitteluyksikkö

Nähdäksemme näkymä liikenteen tulevaisuudesta Suomessa perustuu puutteelliseen tietopohjaan ja on siksi riskialtis sekä ilmasto- ja ympäristötavoitteiden että talouden kannalta. Ekologiset ja materiaalisten resurssien kestävään käyttöön liittyvät reunaehdot, kansainväliset teknologiapolut, eri teollisuudenalojen keskinäisriippuvuudet sekä suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet ja heikkoudet yhteentuovan tietopohjan luominen on kaikkia talouden sektoreita koetteleva haaste. Kuten tiekartta mainitsee, “[I]lmastonmuutoksen torjumisen toimet ovat liikennesektorilla mahdollista suunnitella ja toteuttaa niin, että liikennejärjestelmä muuttuu paitsi fossiilittomaksi, myös entistä terveellisemmäksi, […] kustannustehokkaammaksi, halvemmaksi ja vaivattomammaksi […]” (s.9, painotus lisätty). Tällaista uskottavaa ja jatkuvasti päivittyvää tietopohjaa ei toistaiseksi ole, eikä se synny nykyisten TKI-instrumenttien tai yksittäisten teollisuudenalojen omien tiekarttojen pohjalta.

BIOS on ehdottanut tiedevetoisen teollisen murroksen suunnitteluyksikön perustamista esimerkiksi valtioneuvoston kanslian alaisuuteen. Sen tarkoituksena olisi muodostaa kokonaiskuva mahdollisesta ja tavoiteltavasta teollisesta murroksesta, jonka myötä Suomi saavuttaisi ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteet ja loisi edellytykset elinvoimaiselle taloudelle. Suunnitteluyksikön tuottama tietopohja palvelisi ekologisen jälleenrakennuksen toteuttavaa siirtymäpolitiikkaa ja loisi kotimaiselle teollisuudelle ainutlaatuista tulevaisuusorientoitunutta kilpailukykyä. Toimitamme tarkemman suunnitelman suunnitteluyksikön perustamiseksi pyydettäessä.

Liikennejärjestelmän siirtymä vaatii voimakasta valtion ohjausta

Talousarvioesityksen perusteella on vaikeaa arvioida, kuinka voimakkaasti ja millä painotuksilla valtio kehittää liikennejärjestelmää. Kokonaisvaikutelma on jokseenkin hajanainen. Yhdessä Fossiilittoman liikenteen tiekartan perusteella on nähtävissä, että valtio tukee ja verottaa tiettyjä toimia ja tekee maltillisia omia investointeja. Aktiivinen valinta on jakeluvelvollisuuden voimakas korostaminen (jossa on merkittäviä riskejä), ja muissa toimenpiteissä, kuten esimerkiksi julkisen ja kevyen liikenteen kehittämisessä ja jäljelle jäävän henkilöautoliikenteen sähköistämisessä, edetään varovaisesti. Kokonaisuudesta ei välity ekologisen jälleenrakennuksen kannalta välttämätöntä, voimakasta synkronisaatiota tutkimus-, koulutus-, innovaatio- ja teollisuuspolitiikan välillä. Tällaiset yhteydet nousevat tiekartassa esiin lähinnä vain sähköpolttoaineiden osalta.

Jotta ekologisessa jälleenrakennuksessa voidaan edetä ripeästi niin liikenteen kuin muiden järjestelmien ja teollisuudenalojen osalta, Suomi tarvitsee uskottavan, monialaisen ja parhaaseen tutkimukseen perustuvan tietopohjan ekologisesta kokonaiskestävyydestä ja elinvoimaisen talouden todellisista mahdollisuuksista. Tietopohjan hyödyntäminen taas edellyttää aktiivista koulutus-, innovaatio- ja teollisuuspolitiikkaa, jonka myötä Suomi rakentaa hyvät edellytykset teollisuuden murrokselle.

Kunnioittavasti,
BIOS-tutkimusyksikkö

[1] https://bios.fi/tiekartoista/, ks. myös Vadén et al., Kestävyyssiirtymän tiedontuotannollisista puutteista, Tieteessä tapahtuu, 3/2021.

[2] “COP26: World leaders promise to end deforestation by 2030”, https://www.bbc.com/news/science-environment-59088498; Glasgow Leaders’ Declaration of Forests and Land Use, https://ukcop26.org/glasgow-leaders-declaration-on-forests-and-land-use/

[3] Käytännössä tämä tarkoittaa myös, että biomassaa tulee käyttää vain siinä tapauksessa, että sen kyky korvata fossiilisia tuotteita (ns. displacement factor) on riittävän suuri. Jotta kasvihuonekaasupäästöt vähenisivät, tutkimuksen mukaan displacement factorin pitäisi olla luokkaa 2, kun se tällä hetkellä suomalaisilla puutuotteilla on luokkaa 1; Seppälä et al. Effect of increased wood harvesting and utilization on required greenhouse gas displacement factors of wood-based products and fuels, Journal of Environmental Management, 2019, 247: 580-587, https://doi.org/10.1016/j.jenvman.2019.06.031.

[4] Freire-González, Governing Jevons’ Paradox: Policies and systemic alternatives to avoid the rebound effect, Energy Research & Social Science, 72, 2021, https://doi.org/10.1016/j.erss.2020.101893

2.11.2021
Ilmastonmuutos ja luontokato haastavat metsäsektorin toimintatavat BIOS-tutkimusyksikkö juhlistaa Glasgown ilmastoneuvotteluja aloittamalla uuden podcast-sarjan Metsäsektorin ekologinen siirtymä: Kuka, mitä, missä ja milloin? Sarjassa syväluodataan ilmasto- ja monimuotoisuuskysymysten merkitystä metsäsektorille ja pohditaan miten edessä oleviin muutoksiin voidaan sopeutua teknologiaa ja toimintalogiikkaa kehittämällä. 

BIOS-tutkimusyksikkö juhlistaa Glasgown ilmastoneuvotteluja aloittamalla uuden podcast-sarjan Metsäsektorin ekologinen siirtymä: Kuka, mitä, missä ja milloin? Sarjassa syväluodataan ilmasto- ja monimuotoisuuskysymysten merkitystä metsäsektorille ja pohditaan miten edessä oleviin muutoksiin voidaan sopeutua teknologiaa ja toimintalogiikkaa kehittämällä. 

 

Ensimmäisessä jaksossa päivitämme metsäsektorin tilannekuvan uuden tutkimustiedon ja EU-komission heinäkuussa julkaisemien uuden Metsästrategian ja Fit for 55 -ilmastopaketin valossa. Keskustelemassa ovat SYKE:n Luonnonvarojen kestävän käytön yksikön päällikkö ja Koneen Säätiön apurahatutkija Sampo Soimakallio ja Ympäristöministeriön ilmastoyksikön maankäyttösektorin ilmastotoimista vastaava neuvotteleva virkamies Tuomo Kalliokoski.

Kalliokoski kiteyttää tutkimustietoa ja EU-komission linjauksia seuraavasti:

“Metsäteollisuuden toimintaedellytykset ovat edelleen olemassa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kasvu ei voi kuitenkaan enää perustua resurssin käytön lisäykseen, vaan lisäarvon täytyy tulla muuta kautta.”

Soimakallion näkemyksen mukaan toimintaympäristö muuttuu laajasti:

“Suomen metsiä ei ole tähän mennessä hoidettu siksi, että ilmastonmuutosta hillittäisiin, vaan ihan muut tavoitteet mielessä. Nyt, kun ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteet tulevat kuvioon mukaan, se voi aiheuttaa jännitteitä. Tilanne on kuitenkin pakko hyväksyä.”  

Molemmat keskustelijat olivat huolissaan uusista metsien inventointitiedoista, joiden mukaan metsien kasvu on heikentynyt. Soimakallion mukaan vaikutukset voivat ulottua laajalle:

“Kun nämä tiedot viedään arvioon siitä miten puuston kasvu kehittyy tulevaisuudessa, niin todennäköisesti tulee muuttamaan aikalailla hakkuumahdollisuusarvioita ja alentamaan arviota nykyisestä hiilinielusta, hiilineutraaliustavoitteista ja siitä miten nielut tulevaisuudessa kehittyvät.”

Keskustelijat arvioivat monimuotoisuustavoitteiden huomioimisen EU- linjausten mukaisesti entisestään pienentävän hakkuumahdollisuuksia.

Myös lyhytkestoisten biotuotteiden ja bioenergian perusteeton tulkinta hiilineutraaleiksi koettiin asiaksi, johon EU tulee yhä tiukemmin puuttumaan. Tuomo Kalliokosken mukaan myös EU:n kestävän rahoituksen kriteeristö kehittyy ja muutosten vaikutuksia metsäsektoriin olisi tärkeää analysoida varsinkin yrityksissä, jotka haluavat mukaan kestävän rahoituksen mekanismiin. 

Kalliokoski kuvaa EU:n Fit For 55 tavoitetta varovaiseksi ja tasapuolisuuteen pyrkiväksi:

“Tavoite on selkeä kiristys kunnianhimoon, mutta tieteen valossa olisi ollut perusteltavissa vielä tiukempi tavoite. Tavoitteet ovat nollasummapeliä: jos tarvittavia päästövähennyksiä ei saada joltakin sektorilta, ne täytyy saada jostain muualta.” 

Molemmat keskustelijat toivoivat nykyistä tarkempaa eri päästövähennyskeinojen ja niiden kustannusten vertailua. 

Kalliokoski ja Soimakallio evästivät podcast-sarjan seuraavia jaksoja toiveella, että myös metsäteollisuuden edustajat osallistuisivat keskusteluun tiedeyhteisön ja EU-komission linjauksista. 

2.11.2021
BIOS-podcast-sarja: Metsäsektorin ekologinen siirtymä Tässä podcast-sarjassa pureudumme erityisesti siihen, miten metsien käyttö vaikuttaa ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteisiin ja miten metsäteollisuus voisi sopeutua nopeasti muuttuviin ekologisiin ja yhteiskunnallisiin reunaehtoihin.

Kun metsäsektori käy läpi ekologisen siirtymän, kuka, mitä, milloin ja missä?

 

Ilmastonmuutos, luontokato ja muut ekologiset kriisit etenevät kiihtyvällä tahdilla. Päästövähennystavoitteista on jääty pahasti jälkeen ja paine ympäristötoimien kiihdyttämiseksi kasvaa. Lähivuosina on odotettavissa nopeasti tiukkenevia säädöksiä sekä ekologisten järjestelmien heikkenemisen laukaisemia yhteiskunnallisia kriisejä ja markkinahäiriöitä.

 

BIOS-tutkimusyksikkö on toiminnassaan pyrkinyt suuntaamaan suomalaisen yhteiskunnan huomiota ekologisen kriisin tuottamaan valtaisaan toimintaympäristön muutokseen. Tässä podcast-sarjassa pureudumme erityisesti siihen, miten metsien käyttö vaikuttaa ilmasto- ja monimuotoisuustavoitteisiin ja miten metsäteollisuus voisi sopeutua nopeasti muuttuviin ekologisiin ja yhteiskunnallisiin reunaehtoihin. 

Yhä tiukempien päästörajoitusten maailmassa on selvää, että myös energia- ja resurssi-intensiivisen metsäteollisuuden on kehitettävä toimintatapojaan ja minimoitava toimintansa ympäristövaikutukset. Biopohjaisten raaka-aineiden saatavuus on rajallinen, eikä niitä riitä kaikkiin suunniteltuihin käyttökohteisiin.

Suomi on harvaan asuttu, kehittynyt ja vakaa, kohtalaisen tuulinen ja hyvin metsää kasvava maa, jossa on runsaat makean veden ja maaperän varannot. Mitä meidän itse asiassa kannattaisi tuottaa näistä lähtökohdista? Miten voimavaramme voitaisiin suunnata tehokkaasti globaalin ekologisen kriisin pysäyttämiseksi? 

Voisimmeko tuottaa ratkaisuja, joita koko maailma juuri nyt tarvitsee? Voisivatko ekologiset ja taloudelliset tavoitteet tukea toisiaan? 

Olisiko mahdollista toteuttaa Suomeen teollisuuden eri sektorien välisellä yhteistyöllä vähähiilisiä ekosysteemejä, jotka houkuttelisivat investointeja kaikkialta maailmasta?

Voisiko siirtymän tieteeseen pohjaava suunnittelu mahdollistaa tulevaisuuspolkuja, joissa tiukentuvat päästövähennystavoitteet jopa nostaisivat metsien ja metsäteollisuuden arvoa ja työllistävyyttä?

Kutsumme joukon metsäsektorin johtavia tutkijoita, päättäjiä, kehittäjiä ja visionäärejä keskustelemaan näistä ja monista muista metsistään elävän maan tulevaisuuden kannalta keskeisistä kysymyksistä uuteen BIOS-podcast-sarjaan. Toteutamme kaikkiaan kymmenen podcast-jaksoa, jokainen kestoltaan noin tunnin. Podcastit lähetetään syksyn ja talven 2021-2022 aikana.

Podcast-sarja toimii myös uudenlaisena tutkimustyökaluna ja tutkimuksen kohteena. Se yhtä aikaa esittelee tutkimustuloksia ja luo uutta tutkimusaineistoa, yhdistäen tieteeseen perustuvan kriittisen ajattelun ja teollisiin tulevaisuusnäkymiin liittyvän luovan ajattelun. Kokeilemme, mitä tutkimuksen, teollisuuden ja politiikan välinen podcast-muotoinen dialogi voi saavuttaa. Voisiko se toimia niin kutsutun institutionaalisen työn uutena muotona, joka kannattelee kriittistä ja luovaa yhdessä ajattelua, muokkaa suomalaista metsään ja teollisuuteen liittyvää jaettua mielenmaisemaa ja mahdollistaa uusia avauksia?

Podcast-sarjan 1. jakso: Tilannekuva (Sampo Soimakallio, Tuomo Kalliokoski)

Ensimmäinen jakso julkaistiin 2. marraskuuta 2021. Jaksossa muodostetaan  tilannekuva metsäsektorin olosuhteista erityisesti ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Podcast-isäntä Antti Majavan vieraana kävivät SYKE:n Luonnonvarojen kestävän käytön yksikön päällikkö ja Koneen Säätiön apurahatutkija Sampo Soimakallio ja Ympäristöministeriön ilmastoyksikön maankäyttösektorin ilmastotoimista vastaava neuvotteleva virkamies Tuomo Kalliokoski, jotka keskustelivat seuraavista aiheista:

  • Mitä EU:n uudet ilmastotavoitteet tarkoittavat metsäteollisuudelle? 
  • Paljonko puuta voidaan kestävyystavoitteiden puitteissa käyttää?
  • Miten tavoite puun käytön lisäämisestä vaikuttaa Suomen kasvihuonepäästötaseeseen? 
  • Millaisia taloudellisia vaikutuksia puun käytön lisääminen potentiaalisesti aiheuttaa eri sektoreilla?
  • Mitä vaihtoehtoja puun käytön lisäämiselle olisi tarjolla?

Tulevien jaksojen teemoja:

Miten hiili kiertää metsässä, ilmakehässä ja metsäteollisuudessa? Miten hiilenkiertoa voidaan mitata? Entä miten hiilipäästöt hinnoitellaan markkinoilla ja voidaanko myös hiilinieluista maksaa? Voisiko Suomi hyötyä nopeasta hiilen hinnan noususta?

Metsätalous ja tuulivoima. Voisivatko metsänomistajat, heidän järjestönsä ja osuuskuntansa muodostua merkittäviksi tuulivoiman tuottajiksi?

Kehittyvän vetytalouden tarjoamat mahdollisuudet metsäteollisuudelle.

Metsäteollisuuden uudet ja vanhat tuotteet, teknologiat, kysyntä ja markkinanäkymät. Riittääkö puuta kaikkiin tarpeisiin, vai kohtaako metsäsektori turpeen kohtalon? Uusien biomassan käyttökohteiden vaikutus teollisuuden energiataseisiin.

Metsäteollisuuden rooli vähähiilisen energiajärjestelmän tasapainottajana ja virtojen solmukohtana.

Kuinka syntyy maankäyttösektorin Tesla? Miten jo muilla aloilla käynnissä oleva vähähiilimurros voisi toteutua metsäteollisuudessa? Mitä mahdollisuuksia avautuu, ja miten metsäsektorin painopisteitä tulisi muuttaa, jotta mahdollisuudet voitaisiin hyödyntää?

Systeeminen muutospolku ja sektori-integraatio. Mihin ja kenen toimesta syntyy Suomen Rotterdam, eli kansainvälisesti kiinnostava vähähiilisen tuotannon yhteenliittymä ja investointialusta?

Uusi vähähiilinen teollisuuspolitiikka. Metsäsektorin siirtymän ekologisen jälleenrakennuksen osana. Miten julkinen sektori voi tukea/tuottaa tehokkaasti päästövähennykset mahdollistavaa systeemistä muutosta?

 

11.10.2021
Uutiskirje 10/2021 Tervetuloa lukemaan lokakuun uutiskirjettä! Ajankohtaiskatsauksen, lukuvinkkien ja BIOS-tutkimusyksikön julkaisujen lisäksi meillä on ilo kertoa ennakkotietoa tutkijajoukkomme laajenemisesta vuoden vaihteessa. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä! Maailmalta Lähestyvä COP26 Marraskuinen COP26-ilmastokokous Glasgow’ssa siintää edessä. Koronapandemian vuoksi viivästyneeltä kokoukselta toivotaan paljon, mutta etukäteisanalyyseistä on ollut havaittavissa vähintäänkin lievää tappiomielialaa. Kokouksessa olisi tarkoitus saada kiristettyä Pariisin ilmastosopimuksen yhteydessä ilmoitettuja kansallisia sitoumuksia. […]

Tervetuloa lukemaan lokakuun uutiskirjettä! Ajankohtaiskatsauksen, lukuvinkkien ja BIOS-tutkimusyksikön julkaisujen lisäksi meillä on ilo kertoa ennakkotietoa tutkijajoukkomme laajenemisesta vuoden vaihteessa.

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Keltaliivimielenosoitus, 17. tammikuuta 2019. Kuva: Wikimedia Commons.

Maailmalta

Lähestyvä COP26

Marraskuinen COP26-ilmastokokous Glasgow’ssa siintää edessä. Koronapandemian vuoksi viivästyneeltä kokoukselta toivotaan paljon, mutta etukäteisanalyyseistä on ollut havaittavissa vähintäänkin lievää tappiomielialaa. Kokouksessa olisi tarkoitus saada kiristettyä Pariisin ilmastosopimuksen yhteydessä ilmoitettuja kansallisia sitoumuksia. Lähtötilanne ei kuitenkaan ole kehuttava. Kuten Carbon Action Tracker totesi syyskuisessa tiedotteessaan IPCC:n tuoreen raportin jälkimainingeissa, kuilu ilmastotavoitteiden ja sitoumusten välillä ei ole sanottavasti kaventunut, eikä luvattua ilmastorahoitusta köyhemmille maille ole saatu läheskään tarpeeksi. Useiden maiden esittämät nettonollatavoitteet eivät nekään nykyisellään ole uskottavia, koska konkreettinen polku päästöjen vähentämiseksi kunnolla jo seuraavan kymmenen vuoden aikana puuttuu. Syyskuussa ilmestyneen YK:n raportin viesti oli samansuuntainen: nykylinjalla globaalit päästöt uhkaavat kasvaa vuoteen 2030 asti.

Hiipuva kivihiili

Parempia uutisia sen sijaan kuuluu kivihiilirintamalta: Pariisin sopimuksen jälkeen rakenteilla ja suunnitteilla olevien kivihiilivoimaloiden määrä on suorastaan romahtanut, kuten tässä Carbon Briefin vieraskirjoituksessa kerrotaan. Uusia voimaloita toki on edelleen rakenteilla, eli kivihiilen loppu ei ole vielä käsillä. Mutta koska merkittävä uusi rakentaminen on keskittynyt harvoihin maihin, suunta voisi kääntyä lopullisesti hyvin nopeasti – edelleen vahvasti kivihiileen nojaavan Kiinankin rakentamissuunnitelmat ovat kutistuneet alle neljännekseen vuodesta 2015. Kiinan lupaus lopettaa kivihiilivoimaloiden rahoitus ulkomailla nopeuttaisi toteutuessaan tätä kehitystä entisestään, vaikka se onkin pieni askel verrattuna kotimaiseen kulutukseen. Kivihiilen lopun alku on käynnissä, mutta loppuun on vielä matkaa.  

Keitä olivatkaan keltaliivit?

Kolmen tutkijan analyysi Ranskan keltaliiviliikkeen näkemyksistä ilmestyi syyskuussa. Tutkija Giorgos Kallis tiivisti lopputuloksia Twitter-ketjussaan: toisin kuin julkisesta keskustelusta ja uutisoinnista voisi päätellä, keltaliivien joukossa oli jaettu näkemys tiukempien ilmastotoimien tarpeesta. Vain osa vastusti lähtökohtaisesti “hiiliveroa” – sen sijaan kritisoitiin sellaisia toteutustapoja, jotka lisäävät eriarvoisuutta. Sisäisesti kirjavaa liikettä ei siten voi perustellusti kutsua denialistisesti tai ympäristötoimien vastaiseksi. Artikkeli on erittäin hyödyllistä luettavaa kaikille ekologisesta siirtymästä, sen oikeudenmukaisuudesta ja poliittisesta hyväksyttävyydestä kiinnostuneille.

BIOS

Jussi Ahokkaasta tulee BIOS-ekonomisti vuoden 2022 alussa

Tiedotimme lokakuun alussa, että ekonomisti Jussi Ahokas liittyy tutkijajoukkoomme ensi vuoden alussa uuden Koneen Säätiön rahoituksen turvin. Hän laajentaa totuttua ekonomistin roolia rahataloudesta luonnonvaratalouteen. BIOS-ekonomisti ei käsittele ainoastaan perinteisempiä raha- ja tuotantoresursseja, vaan myös kestävyyssiirtymän kannalta oleellisia ympäristö- ja luonnonvaratekijöitä. Tämä antaa päättäjille, medialle ja suurelle yleisölle entistä parempia tiedollisia valmiuksia suhteuttaa esimerkiksi julkisen talouden kysymykset ilmastonmuutoksen torjuntaan. Jussin tuntoja tästä henkilökohtaisesta ekologisesta siirtymästä saatiin lukea Kansan Uutisten haastattelussa.

BIOS-tutkijoiden tieteellisiä julkaisuja

Jussi T. Eronen oli mukana kirjoittamassa kolmea tieteellistä artikkelia: elokuinen “Rules of thumb and cultural evolution: How simple heuristics have guided human adaptation and the emergence of cultural complexity” (Kaaronen et al., PsyArXiv 2021, https://doi.org/10.31234/osf.io/sn923), “Toward a holistic understanding of pastoralism” (Manzano et al., One Earth 2021, https://doi.org/10.1016/j.oneear.2021.04.012) sekä “Lessons for human survival in a world without ecological templates: what can we learn from small-scale societies?” (Kaaronen et al., Ecology and Society 2021, https://doi.org/10.5751/ES-12476-260302). 

Muita BIOS-kirjoituksia

BIOS-blogissa julkaistiin 20.9. Ville Lähteen pitkä essee “Sivistys ekologisen jälleenrakennuksen maailmassa – Kymmenen lähtökohtaa”. Ekologisesta siirtymästä puhutaan paljon teknologisesta ja taloudellisesta näkökulmasta, mutta sivistykselliset ja kulttuuriset näkökulmat jäävät vähemmälle huomiolle. On kuitenkin selvää, että pitkän tähtäimen koordinoitua ja laajasti hyväksyttyä yhteiskunnallista siirtymää on hyvin vaikea ellei mahdotonta saada aikaan ilman sitä tukevia kulttuurisia muutoksia. Lähde tarttuu kirjoituksessaan siihen huolestuttavaan kehitykseen, että kestävyyden eri ulottuvuuksien peräänkuuluttamisesta on tullut myös ekologisen siirtymän kyseenalaistamisen retoriikkaa:

“Nykyisin kokonaisvaltaisen ekologisen siirtymän ajatusta tavoitellaan usein jakaen kestävyys ekologiseen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen. Tämä on kuitenkin omiaan luomaan mielikuvaa näiden välisestä puntaroinnista: kaikki ulottuvuudet on otettava huomioon, tasavertaisina, ikään kuin samalla vaa’alla punniten. Näin kiista siitä, tarvitaanko järjestelmätason kestävyyssiirtymää vai pärjätäänkö viherretyllä business as usualilla, siirtyy ikään kuin kestävyyssanaston piiriin: “Tottahan toki ympäristökestävyydestä on huolehdittava, mutta on myös muistettava taloudellinen kestävyys.” Sosiaalisen kestävyyden nimissä vastustetaan pyrkimyksiä yhteiskunnan aineenvaihdunnan muuttamiseen, koska sen nähdään esimerkiksi uhkaavan syrjäseutujen elinkeinoja: “Ekologinen kestävyys on tärkeää, mutta sosiaalista ei sovi unohtaa.” 

Kummassakin lausumassa on totuutta mukana, mutta liian usein tahtoo käydä niin, että muista kestävyyden lajeista tulee vasta-argumentteja ekologiselle kestävyydelle. Maailmankuva pirstoutuu: yhdessä kestävyysnäkemyksessä pitäydytään vanhassa ja mahdottomaksi käyneessä elämäntavassa, toisessa pyritään muutokseen. Muutoksen vastustaminen verhoutuu puheeseen ulottuvuuksien tasapuolisesta arvottamisesta.”

Lokakuussa BIOS-tutkijat tarttuivat yhteisessä blogikirjoituksessa siihen, miten keskustelu “huoltosuhteesta” ja syntyvyyden kehityksestä tahtoo jäädä Suomessa tempoilevaksi ja kapeakatseiseksi. Asiaa käsitellään liian usein vain hoivapalveluiden rahoituksen ja julkisen talouden asiana, jolloin vähemmälle jää olennainen kysymys: onko töille tekijöitä? Kysymys on erityisen polttava, kun samaan aikaan pitäisi saada aikaan ekologinen jälleenrakennus, jossa suuri määrä työtä ohjautuu uusiin tehtäviin. Samanlainen tilanne on edessä lukuisilla mailla, jolloin voi syntyä aitoa niukkuutta osaavasta ja motivoituneesta työvoimasta. Yhtäältä raju julkisen talouden sopeutuslinja ja toisaalta maahanmuuttovastainen tai -vihamielinen politiikka ovat huono yhdistelmä tällaisena aikana.

“Niin väestörakenteen tasaantuminen kuin ekologinen jälleenrakennus ovat vuosikymmeniä kestäviä kehityskulkuja – joskin esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillinnässä lähivuodet ovat kriittisen tärkeitä. Näiden muutosten rinnakkaisuus voi synnyttää siis aitoa osaavan ja motivoituneen työn niukkuutta. Siksi asiaa ei voida tarkastella vain julkistaloudellisena kysymyksenä. Lisäksi on muistettava, että samankaltaisen ekologisen siirtymän pitäisi käynnistyä myös kaikissa niissä vauraissa maissa, joilla on vastaava väestöllisen kehityksen vaihe päällä. Koska vuosikymmenien mittainen siirtymä koskee käytännössä kaikkia teollisia maita, olisi Suomessakin harjoitettava väestötarkastelusta seuraavassa politiikassa laaja-alaista harkintaa: esimerkiksi kestävyysvajeesta juonnettu raju julkisen talouden sopeutus saattaa hyvinkin rapauttaa Suomen kykyä toteuttaa menestyksekäs ja hallittu ekologinen jälleenrakennus. On hyvin ennakoitavissa, että tulevien vuosikymmenien kansainvälisessä kehityksessä pärjäävät maat, jotka kykenevät jälleenrakennuksen edellyttämiin kansallisiin investointeihin, turvaavat kansalaisten hyvinvoinnin ja korkean osaamisen ja säilyttävät siten elinvoimaisen talouden.”

Ville Lähde kirjoitti niin & näin -lehden numeron 3/21 verkkotekstissä “Maa kompostista käsin” omista puutarhakokemuksistaan pohtien muun muassa “ekosysteemipalvelun” käsitettä ja esitteli siinä sivussa tieteellistä keskustelua maaperätutkimuksen paradigmanmuutoksista.

“Nyt en ajattele kuitenkaan ekosysteemipalvelun käsitteen ongelmallisuutta edellä mainitun terminologisen kiistan kautta vaan nimenomaan sisällöllisesti. Luonnonjärjestelmien meille ja muille olennoille tarjoamat palvelut, kontribuutiot, yhteishyvä, millä nimellä niitä kutsutaankaan, saavat nimittäin niin monenkirjavia muotoja, että yhden yleiskäsitteen erottelukyky jää väistämättä heikoksi. Ekosysteemipalveluiden joukossa tehdäänkin usein käsitteellisiä erotteluja esimerkiksi tuotantopalveluihin, ylläpitopalveluihin ja säätelypalveluihin. Näin esimerkiksi hakatusta metsästä saatavat puunrungot, kerätyt sienet, metsän rooli veden ja hiilen kierroissa, sen merkitys riista-alueena ja lukemattomat muut asiat tungetaan saman yläkäsitteen alle. On kyseenalaista, kuinka hyödyllisenä näin laaja käsite pysyy – riippumatta siitä, vaihdetaanko terminologiaa tai pyritäänkö sille määrittelemään hinta tai ei.”

BIOS-esiintymisiä

Osallistumisemme Helsinki Biennaalin täydentyi komeasti yhdysvaltalaisen professori Ahsley Dawsonin virtuaalisella vierailulla. Dawson ja BIOS-tutkijat keskustelivat muun muassa ympäristöliikkeiden kohtaamista vastuksista ja taiteen roolista näissä kamppailuissa.

Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen vierailivat syyskuussa Poliittinen talous -podcastissa ja valottivat näkemyksiämme ekologisen jälleenrakennuksen suunnittelusta sekä suhteuttivat sitä tähänastiseen “kilpailuvaltion” kehitykseen.

Ville Lähde piti Kohtuukoulutuskasvatus-hankkeessa kaksi luentoa otsikon “Kasvu ja kasvun rajat” alla. Luennot maalaavat Olipa kerran ihminen -tyylisen kaaren ja asettavat meidät perspektiiviin, itsemme, toistemme ja luonnon kanssa. Lähde keskusteli myös ilmastoaktivismin herättämistä vastareaktioista Radio Moreenissa (tekstiversio) ja avasi kesäisen Lappeenrannassa pidetyn Uus Festivaali -tapahtuman virtuaalisella puheenvuorolla.

Lopuksi

Syksyn ehdoton lukusuositus on Mikko Pelttarin tuore teos Lämpenevä Maa – ilmastolukutaidon käsikirja (Vastapaino). Useilla BIOS-tutkijoilla on ollut ilo ja kunnia tutustua käsikirjoitukseen sen eri vaiheissa. Pelttarin kirja pureutuu oivaltavasti ja opastaen siihen, miksi ilmastokeskustelussa mennään niin usein pieleen ja millaisia lukemisen ja tulkinnan taitoja ilmastonmuutoksen kohtaaminen vaatii.

Suosittelemme myös lämpimästi Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun lastenkirjaa Aika matka! – Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (Into). Ville Lähde oli kirjahankkeen tieteellinen kommentaattori, jonka jäljiltä Lotta ja Kasper kohtaavat muun muassa Testaccion kukkulan Roomassa.

Tällä kertaa kaikki lukuvinkkimme ovat sattumalta kotimaisia! Suosittelemme Hanna Nikkasen tärkeää Long Play -lehden uutiskirjettä, joka tarkastelee ruoantuottajien taloudellisia vaikeuksia ja niiden syitä tarttuen myös kriittisesti MTK:n ajamaan kehityslinjaan. Tietokirjailija Mari Koistinen muistutti blogikirjoituksessaan siitä, miten yksilökuluttajaan keskittyvä “hävikkipuhe” voi johtaa harhaan. Halvan hävikkiruoan hankkiminen ja oman ruokahävikin vähentäminen on monilla tavoin fiksua, mutta nykyisessä ruokajärjestelmässä se ei johda tuotannon ympäristövaikutusten vähentymiseen. Ruokajärjestelmä tarvitsee systeemitason muutoksia. Rinnalle sopiikin lukea Ylen poikkeuksellisen hyvä haastattelujuttu maanviljelystä, turvepelloista ja ohjaavien mekanismien ongelmista. Tuuli Hirvilammi esitteli ORSI-hankkeen blogissa “ekohyvinvaltion” käsitettä. Sakari Möttönen kirjoitti Politiikasta-verkkolehdessä siitä, miten kansalaisten huolta turvetuotannon haitoista vähäteltiin Saarijärven reitin varrella Keski-Suomessa.

7.10.2021
Huoltosuhde ei ole vain taloudellinen yhtälö Syyskuun lopulla huoli alhaisesta syntyvyydestä ja “väestöllisestä huoltosuhteesta” ponnahti jälleen näkyvästi julkiseen keskusteluun Tilastokeskuksen uuden ennusteen pohjalta. Helsingin Sanomat suomi pääkirjoituksessaan (maksumuurin takana) poliitikkoja saamattomuudesta ja varoitti hyvinvointivaltion luhistumisesta: “Jos Tilastokeskuksen ennuste toteutuu, hyvinvointivaltion perusta pettää. Huoltosuhde nyrjähtää. Suomi lähestyy hiljalleen tilannetta, jossa yhtä huollettavaa – eläkeläistä tai lasta – kohden on yksi työntekijä.” Lukuisten […]

Syyskuun lopulla huoli alhaisesta syntyvyydestä ja “väestöllisestä huoltosuhteesta” ponnahti jälleen näkyvästi julkiseen keskusteluun Tilastokeskuksen uuden ennusteen pohjalta. Helsingin Sanomat suomi pääkirjoituksessaan (maksumuurin takana) poliitikkoja saamattomuudesta ja varoitti hyvinvointivaltion luhistumisesta:

“Jos Tilastokeskuksen ennuste toteutuu, hyvinvointivaltion perusta pettää. Huoltosuhde nyrjähtää. Suomi lähestyy hiljalleen tilannetta, jossa yhtä huollettavaa – eläkeläistä tai lasta – kohden on yksi työntekijä.”

Lukuisten maiden ja erityisesti vauraiden (jälki)teollisten yhteiskuntien väestökehitys on jo pitkään näyttänyt samaan suuntaan: syntyvyys on alle “uusiutumistason”, ja vaikka väestö elää keskimäärin yhä vanhemmaksi, ei maahanmuuttokaan välttämättä estä väestömäärän vähentymistä. Merkkejä merkittävästä syntyvyyden lisääntymisestä tällaisissa maissa ei ole, eikä etenkään sillä tasolla, että se muuttaisi kehityksen suuntaa. Tämä tarkoittaa vuosikymmeniä kestävää siirtymävaihetta, jonka aikana vanhempien ihmisten osuus väestöstä on historiallisen suuri. Tilanne on aidosti ainutlaatuinen, eikä siitä ole aiempaa kokemusta.[1]

Merkit ovat olleet siis näkyvissä jo pitkään. Keskustelu aiheesta on ollut kuitenkin tempoilevaa: aihe nousee esiin purkauksenomaisesti suunnilleen kerran vuodessa muttei päädy vaikuttamaan merkittävästi politiikkaan muuten kuin yhtenä lisäargumenttina kestävyysvajeesta seuraaville julkisen talouden sopeuttamistoimille. Aihetta ei systemaattisesti suhteuteta muihin näkyvissä oleviin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin kehityskulkuihin Suomessa ja maailmalla, eikä etenkään ympäristö- ja luonnonvarakriisien edellyttämiin muutoksiin yhteiskunnissa. “Huoltosuhdekriisi” nähdään tulevaisuuden haasteena, joka kuitenkin kohdataan menneen maailman business as usual -kehityksen eväillä: taloudellista arvoa on saatava irti työntekijöistä mahdollisimman paljon, jotta yhteiskunnalla on varaa hoitaa hoivavastuunsa.Työmarkkinapolitiikan tasolla tämä näkyy jatkuvina työn tarjontaa korostavina reformivaatimuksina ilman, että kiinnitetään huomiota syntyvän työn sisältöön.

Tilastokeskuksen ennusteessa tarkastellaan “väestöllistä” huoltosuhdetta, mikä tarkoittaa työikäisten ja huollettavien (lapset, vanhukset) välistä lukumääräistä suhdetta – käytännössä siis vertaillaan tiettyjä ikäkohortteja toisiinsa. Silloin kysymys kuuluu: onko työikäisiä tarpeeksi suhteessa huollettaviin?

Tämä on eri asia kuin “taloudellinen” huoltosuhde, jossa tarkastellaan työllisen ja ei-työllisen väestön suhdetta. Tällöin kysymys on: tuottavatko työlliset tarpeeksi taloudellista arvoa, jotta huollettavat voidaan hoitaa? Tämä jakautuu ainakin kahdeksi alakysymykseksi. Yhtäältä, tekeekö riittävän moni työikäisistä työtä? Toisaalta, tekeekö riittävän moni työtä tarpeeksi tuottavasti?

Olennaista väestöllisen ja taloudellisen huoltosuhteen erossa on siis, että työllisyyden ja tuottavuuden muutokset vaikuttavat merkittävästi siihen, muodostuuko väestöllisestä huoltosuhteesta kansantaloudellinen ongelma ja kuinka merkittävä sellainen. Siksi niitä ei tule sekoittaa keskenään. Tässä käy kuitenkin helposti niin, että väestöllisen huoltosuhteen näkökulma työikäisten määrään häviää näkyvistä. Jos vain työvoima on tarpeeksi tuottavaa, työlliset tekevät riittävän pitkiä työuria ja työttömyys on alhainen, ongelmaa ei synny. Asiaa tarkastellaan ensisijaisesti talouden kysymyksenä, ja konkreettinen väestörakenteen muutos väistyy taka-alalle.

Tarvitaan kuitenkin myös näkökulmaa, joka kiinnittää huomion potentiaalisesti työtä tekevien ihmisten määrään. Tätä toista näkökulmaa kaivataan, kun asiaa ei tarkastella jatkona business as usualille vaan ympäristö- ja luonnonvarakriisien vaatiman yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan muutoksen, ekologisen jälleenrakennuksen, taustaa vasten.

Kuten BIOS-tutkimusyksikön tutkijat ovat useaan otteeseen todenneet, ekologisessa jälleenrakennuksessa on tarkasteltava työn määrän ja sen taloudellisen tuottavuuden lisäksi myös sen sisältöjä. Tällä ajatuksella loimme siirtymäpolitiikan kojelautaamme mittarin, jolla seurattaisiin tarpeellisen ja tarpeettomaksi käyvän työn sisällöllisiä muutoksia yhteiskunnassa. Ekologisessa jälleenrakennuksessa työtä pitää suunnata uudenlaisiin tehtäviin energiantuotannossa, liikenteessä, rakentamisessa, ruoantuotannossa – käytännössä kaikilla yhteiskunnan sektoreilla pitäisi saada aikaan merkittävää työn siirtymää ja historiallisen nopeassa tahdissa. Käytännössä tämä tarkoittaa myös suunnitelmallista kansallista teollisuuspolitiikkaa. Kokonaisuudessaan vaaditaan suuria koulutusponnisteluja, kun uutta tietoa ja osaamista täytyy kehittää nopeasti aivan erilaisen yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan rakentamiseen.

Väestöllisen huoltosuhteen muutos edustaa samanlaista muutosta: riippumatta siitä, miten roimasti lisääntyvä hoivatyö rahoitetaan, se vaatii valtavasti osaavaa työvoimaa. Työn määrä lisääntyy absoluuttisesti, eli sille täytyy olla tekijänsä. Tämä on lisäksi yhteiskunnan elämänalueista niitä, joissa ihmistyön ja inhimillisen otteen merkitys säilyy varmasti korkealla teknologisista muutoksista riippumatta – etenkin jos haluamme, että tulevaisuuden hoiva takaa inhimillisen elämän.

Niin väestörakenteen tasaantuminen kuin ekologinen jälleenrakennus ovat vuosikymmeniä kestäviä kehityskulkuja – joskin esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillinnässä lähivuodet ovat kriittisen tärkeitä. Näiden muutosten rinnakkaisuus voi synnyttää siis aitoa osaavan ja motivoituneen työn niukkuutta. Siksi asiaa ei voida tarkastella vain julkistaloudellisena kysymyksenä. Lisäksi on muistettava, että samankaltaisen ekologisen siirtymän pitäisi käynnistyä myös kaikissa niissä vauraissa maissa, joilla on vastaava väestöllisen kehityksen vaihe päällä. Koska vuosikymmenien mittainen siirtymä koskee käytännössä kaikkia teollisia maita, olisi Suomessakin harjoitettava väestötarkastelusta seuraavassa politiikassa laaja-alaista harkintaa: esimerkiksi kestävyysvajeesta juonnettu raju julkisen talouden sopeutus saattaa hyvinkin rapauttaa Suomen kykyä toteuttaa menestyksekäs ja hallittu ekologinen jälleenrakennus. On hyvin ennakoitavissa, että tulevien vuosikymmenien kansainvälisessä kehityksessä pärjäävät maat, jotka kykenevät jälleenrakennuksen edellyttämiin kansallisiin investointeihin, turvaavat kansalaisten hyvinvoinnin ja korkean osaamisen ja säilyttävät siten elinvoimaisen talouden.

Kuten mainitussa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessakin todetaan, nykyistä paljon suurempi maahanmuutto on – olemassa olevan työvoiman osaamisen ja koulutuksen parantamisen lisäksi – ainoa keino lisätä potentiaalisten työtä tekevien määrää. Ja nyt ei käsillä ole vain valikoiva yhtäältä korkeasti koulutettujen high tech -osaajien houkutteleminen ja toisaalta epätoivotuiksi katsottujen maahanmuuttajien tulon tekeminen hankalaksi ja vähemmän houkuttelevaksi. Tarvitaan kaikenlaisen työn osaajia ja ylipäätään työn tekijöitä, jotta yhtaikainen muuttuneeseen huoltosuhteeseen sopeutuminen ja ekologinen jälleenrakennus on mahdollista toteuttaa.

Siksi on erityisen tärkeää muistaa, että vastaava haaste on lukuisilla muilla yhteiskunnilla. Nykyinen muihin kuin korkeakoulutettuihin tai huippuosaajiin kohdistuva maahanmuuttovastainen linja voi kääntyä jos ei syvällisen asennemuutoksen niin ainakin välttämättömyyden pakosta “vetovoimaa” korostavaksi niin monissa maissa, että potentiaalista maahanmuuttajista syntyykin kilpailua (kestävämmät muutokset asenteissa toivottavasti seuraavat perässä).

Tässä kohtaa keskustelussa nousee usein esiin kaksi argumentaatiolinjaa, toisinaan ainakin implisiittisesti kytkettynä rasistisiin näkemyksiin. Yhtäältä ajatellaan yksioikoisesti, että väestön väheneminen vähentäisi automaattisesti yhteiskunnan ympäristökuormaa, joten työvoiman hakeminen ulkomailta on tuhoisaa toimintaa. Mutta yhteiskunnan ympäristökuorma ei synny vain yhteenlaskemalla per capita -ympäristövaikutuksia, koska niin iso siitä on sidottu perittyyn tilanteeseen eli siihen, miten esimerkiksi energiaa tuotetaan, millaisia maankäytön käytännöt (etenkin metsätaloudessa ja ruoantuotannossa) ovat, kuinka paljon ollaan riippuvaisia “ulkoistetusta” luonnonvarojen kulutuksesta ja niin edelleen.

Yhteiskunnan tuhoisat ympäristövaikutukset voivat siten pysyä liian korkealla, vaikka väestö vähentyisi – eivätkä ne edes laske suorassa suhteessa väestömäärään, jos tuotantorakenteen perusta ei muutu. Esimerkiksi jos asutaan ja liikutaan pääosin fossiilisen energian voimalla, ei väestön hidas vähentyminen juuri päästötaakkaa helpota. Kääntäen jos ekologiseen jälleenrakennukseen tarvittavasta työvoimasta on pulaa, uuden työvoiman saaminen edistää sitä ja siten väestön laskun pysäyttäminen tai hidastaminen voikin johtaa ympäristökuorman merkittävään vähentymiseen. Nämä asiat on kriittisen tärkeää hahmottaa, ettei tähän keskusteluun salakuljeteta “kylmän rationaalisten” argumenttien asussa ajattelua, jonka taustalta löytyy pahimmillaan äärioikeistossa esiintyvää “väestövaihdon” kaltaista rasistista ajattelua.

On siis täysin selvää, että Suomen kaltainen yhteiskunta ei pärjää maahanmuuttovastaisella ja -vihamielisellä linjalla ja pyrkimällä eristäytymään maailman suurista kehityskuluista. On niin ikään mahdotonta, että ylimielisellä maahantulijoita kelpoisin ja kelvottomiin valikoivalla linjalla voitaisiin houkutella tulijoita edellä kuvatussa kilpailevassa tilanteessa. Henkisellä ilmapiirillä on tällaisissa asioissa iso merkitys taloudellisten seikkojen ohella, kuten on yhteiskunnallisella vakaudella ja turvallisuudella – siksi olemme korostaneet tällaisten sivistyksellisten seikkojen merkitystä ekologisessa jälleenrakennuksessa.

Kokoavasti: ekologisessa jälleenrakennuksessa on hahmotettava väestöllisen huoltosuhteen luoma haaste, mikä tekee yhtäältä edessä olevasta tehtävästä vaikeamman. Toisaalta nimen omaan oikeudenmukaisuutta, yhteiskunnan vakautta ja tasa-arvoa korostava ekologinen jälleenrakennus voisi olla juuri sellainen tekijä, jonka ansiosta Suomen on mahdollista ottaa tulevina vuosikymmeninä vastaan motivoituneita työntekijöitä ja uusia kansalaisia sekä säilyttää elinvoimainen talous. Tilanteessa on siis aineksia niin kielteiseen kuin myönteiseenkin noidankehään.

Viite

[1] Sen sijaan maissa, joissa pitkään jatkunut voimakas väestönkasvu hiipuu, edessä on ensin “pullistunut” väestörakenne eli historiallisten suuri nuorten työikäisten vaihe ja sen mahdollistama “väestöosinko”.

4.10.2021
Ekonomisti Jussi Ahokas siirtyy BIOS-tutkimusyksikköön BIOS palkkaa vuoden 2022 alusta alkaen ekonomistin ja poliittisen talouden väitöskirjatutkijan Jussi Ahokkaan vahvistamaan ekologisen jälleenrakennuksen tutkimusta sekä käytännön edellytysten luomista. Yhteiskunnan rakenteiden nopea ja reilu muutos, jonka myötä ilmastopäästöt laskevat radikaalisti ja luonnonvarojen kulutus kääntyy laskuun, vaatii syvällistä ymmärrystä makrotaloudesta sekä talouspolitiikan todellisista rajoitteista ja mahdollisuuksista.

BIOS-ekonomisti seuraa sekä rahatalouden että luonnonvaratalouden kehitystä

Monitieteinen BIOS-tutkimusyksikkö sai elokuussa Koneen Säätiön historian suurimman yksittäisen apurahan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Jatkorahoituksen myötä BIOS palkkaa vuoden 2022 alusta alkaen ekonomistin ja poliittisen talouden väitöskirjatutkijan Jussi Ahokkaan vahvistamaan ekologisen jälleenrakennuksen tutkimusta sekä käytännön edellytysten luomista. Yhteiskunnan rakenteiden nopea ja reilu muutos, jonka myötä ilmastopäästöt laskevat radikaalisti ja luonnonvarojen kulutus kääntyy laskuun, vaatii syvällistä ymmärrystä makrotaloudesta sekä talouspolitiikan todellisista rajoitteista ja mahdollisuuksista.

Jussi Ahokas siirtyy uuteen tehtävään SOSTEn eli Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääekonomistin paikalta, jossa hän on kehittänyt hyvinvointitalouden käsitettä ja käytäntöjä. Politiikassa hyvinvointitalous onkin saanut viime vuosina hyvin jalansijaa.

– BIOS on tehnyt erinomaista työtä ekologisen kestävyyssiirtymän ja sen vaatiman siirtymäpolitiikan hahmottamiseksi. Seuraavat vuodet haluan antaa oman panokseni siirtymän nopeuttamiseksi poliittisen talouden näkökulmasta. Päästövähennysten kanssa Suomi ja muut maat eivät voi enää vitkutella, Jussi Ahokas perustelee omaa siirtymäänsä.

Ahokas ja muut BIOS-tutkijat rakentavat yhdessä uudenlaista siirtymäpolitiikan viitekehystä kansainväliseen tutkimuskeskusteluun.

– Yhteiskuntien kestävyyssiirtymiä on monitieteisessä ympäristötutkimuksessa hahmotettu esimerkiksi Green New Deal:n tapaisina laajoina kehyskertomuksina. BIOS:n vahvuus on paikallisten materiaalisten ja sosiaalisten olosuhteiden tuntemuksessa ja jatkossa yhä enemmän myös talouden ohjaukseen liittyvien instituutioiden ja työkalujen kehittämisessä, BIOS:n tutkija, kauppatieteiden tohtori Paavo Järvensivu viitoittaa tutkimusyksikön tulevaisuutta.

Ekonomistin tavanomaista julkista roolia Jussi Ahokas laajentaa BIOS:ssa rahataloudesta luonnonvaratalouteen. BIOS-ekonomisti ei käsittele katsauksissaan ainoastaan perinteisempiä raha- ja tuotantoresursseja, vaan myös kestävyyssiirtymän kannalta oleellisia ympäristö- ja resurssitekijöitä. Tämä antaa päättäjille, medialle ja suurelle yleisölle entistä parempia tiedollisia valmiuksia suhteuttaa esimerkiksi julkisen talouden kysymykset ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Lisätietoja antavat:

Paavo Järvensivu, tutkija, BIOS-tutkimusyksikkö: paavo.jarvensivu@bios.fi
Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE: jussi.ahokas@soste.fi

20.9.2021
Sivistys ekologisen jälleenrakennuksen maailmassa – Kymmenen lähtökohtaa Kestävää yhteiskuntaa kohti vievän kokonaisvaltaisen siirtymän peruslinjat on helppo sanoa, mutta siirtymän toteuttaminen ja keinojen keksiminen vaatii koko yhteiskunnan osallistumista, kaikkien elämänalueiden osaamisen ja tiedon tuomista mukaan – uudenlaista sivistystä. Millaista sivistystä ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella tarvittaisiin?

BIOS-tutkimusyksikön ekologinen jälleenrakennus on suomalaiseen ympäristöön räätälöity näkemys välttämättömästä siirtymästä kohti kokonaisvaltaisesti kestävää yhteiskuntaa. Perusajatukset ovat yksinkertaisia. Ekologiset ja materiaaliset reunaehdot pitää ottaa tosissaan talouden, politiikan ja kaiken elämän perusedellytyksinä – sen sijaan, että ne jäävät yksittäisten päästörajoitusten ja erillisen ympäristöpolitiikan asiaksi. Hyvinvointia tulee luoda ja ylläpitää oikeudenmukaisesti kaikille ihmisille pitäytyen näissä reunaehdoissa. Siirtymän täytyy tapahtua jokaisella yhteiskunnan alueella yhtaikaa niin, että muutokset tukevat toisiaan sen sijaan, että ne olisivat ristiriidassa tai kilpailisivat samoista resursseista. 

Helppo asia sanoa, mutta sen toteuttaminen ja keinojen keksiminen vaatii koko yhteiskunnan osallistumista, kaikkien elämänalueiden osaamisen ja tiedon tuomista mukaan – uudenlaista sivistystä. Millaista sivistystä ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella tarvittaisiin?

*

Nykyisin kokonaisvaltaisen ekologisen siirtymän ajatusta tavoitellaan usein jakaen kestävyys ekologiseen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen. Tämä on kuitenkin omiaan luomaan mielikuvaa näiden välisestä puntaroinnista: kaikki ulottuvuudet on otettava huomioon, tasavertaisina, ikään kuin samalla vaa’alla punniten. Näin kiista siitä, tarvitaanko järjestelmätason kestävyyssiirtymää vai pärjätäänkö viherretyllä business as usualilla, siirtyy ikään kuin kestävyyssanaston piiriin: “Tottahan toki ympäristökestävyydestä on huolehdittava, mutta on myös muistettava taloudellinen kestävyys.” Sosiaalisen kestävyyden nimissä vastustetaan pyrkimyksiä yhteiskunnan aineenvaihdunnan muuttamiseen, koska sen nähdään esimerkiksi uhkaavan syrjäseutujen elinkeinoja: “Ekologinen kestävyys on tärkeää, mutta sosiaalista ei sovi unohtaa.” 

Kummassakin lausumassa on totuutta mukana, mutta liian usein tahtoo käydä niin, että muista kestävyyden lajeista tulee vasta-argumentteja ekologiselle kestävyydelle. Maailmankuva pirstoutuu: yhdessä kestävyysnäkemyksessä pitäydytään vanhassa ja mahdottomaksi käyneessä elämäntavassa, toisessa pyritään muutokseen. Muutoksen vastustaminen verhoutuu puheeseen ulottuvuuksien tasapuolisesta arvottamisesta. 

Ekologisen jälleenrakennuksen ydinajatus on, että tällaisen konfliktihakuisen puntaroinnin sijaan kestävyyden ulottuvuuksien tavoittelun on muodostettava yhtenäinen kokonaisuus, jossa ulottuvuudet tukevat ja rakentavat toisiaan. On kuitenkin ymmärrettävä, että ekologinen kestävyys – ympäristön ja materiaalisten reunaehtojen kunnioittaminen – on edellytys kaikelle. Jos ne murentuvat, mitään kestävyyttä ei ole. 

Tämä on ensimmäinen lähtökohta pohdittaessa sivistyksen merkitystä ekologisen jälleenrakennuksen maailmassa: sivistynyt yhteiskunta on mahdollinen vain, jos se ei tuhoa omia ja muiden elämän edellytyksiä. Tämä hahmotetaan nykyään juhlapuheiden ja yleisten linjanvetojen tasolla, mutta käytännössä ekologian ensisijaisuutta ei ole sisäistetty politiikan, talouden ja kulttuurin tekemisen tapoihin. 

*

Ekologisen jälleenrakennuksen motiivina on, että käynnissä on useita laajoja ja toisiinsa vaikuttavia ympäristö- ja luonnonvarakriisejä. Näistä tutuin on ilmastonmuutos, mutta sen rinnalla luonnon monimuotoisuuden kadon merkitys on alettu hahmottaa yhä laajemmin. Merten ekosysteemien tilan heikkeneminen, viljelysmaan tuhoutuminen ja makean veden kriisit ovat esimerkkejä muista suurongelmista. Suomalaisessa ympäristössä on helppo ajatella, että kaikki nämä eivät koske meitä, mutta suomalaisen elämäntavan luonnonvarojen kulutusta ja ympäristökuormaa on “ulkoistettu” myös muualle maailmaan kansainvälisen kaupan myötä. Samaten globaalisti verkottuneiden ekologisten, taloudellisten, poliittisten ja kulttuuristen suhteiden kautta emme koskaan ole niiden vaikutuksille immuuneja. Ekologista jälleenrakennusta joudutaan tekemään epävarmassa maailmassa.

Toinen lähtökohta pohdittaessa sivistystä ekologisen jälleenrakennuksen maailmassa on globaali vastuunkanto. Ei siis riitä, että elämän ekologisista ja materiaalisista reunaehdoista pidetään huolta omalla tontilla, vaan yhteen verkottuneessa maailmassa on otettava vastuu myös omasta vaikutuksesta globaaliin todellisuuteen ja hahmotettava oma alttius yllättäville ja nopeasti leviäville muutoksille.

Sivistynyt yhteiskunta ei voi olettaa, että muut jossain toimivat ja itse voi lekotella laakereillaan – joko olettaen, että itse on kovin pieni ja syrjäinen tai uskoen, että on jo tehnyt muita enemmän. Ensinnäkin ihmisten maailma koostuu lukemattomista yhteiskunnista, ja aivan kuin ekologisessa jälleenrakennuksessa koko Suomi joutuu muuttumaan, myös globaalissa kestävyyssiirtymässä tarvitaan kaikkien yhteiskuntien osallisuutta. Vapaamatkustaminen voi vain murentaa muiden motiivia toimia, etenkin jos tähän sortuvat vauraat ja hyvinvoivat yhteiskunnat, vaikka kuinka pienet. Toiseksi on kriittisen tärkeää muistaa, että yksikään vauras yhteiskunta ei ole onnistunut vähentämään ympäristökuormaansa ja luonnonvarojen kulutustaan tarpeeksi nopeasti, johdonmukaisesti tai laajasti – ei myöskään Suomi. Tältä pohjalta ei ole varaa hurskastella omasta erinomaisuudestaan.

*

Ympäristö ei ole yksi ja yhtenäinen, eikä vastaavasti ole yhtä vaan lukuisia ympäristöongelmia ja ympäristökuormituksen muotoja. Siksi ei esimerkiksi riitä, että Suomessa on saatu kasvihuonekaasujen päästöt laskuun. Ensinnäkin missään maassa ne eivät laske tarpeeksi nopeasti vieläkään, jotta päästäisiin edes joten kuten turvallisessa aikataulussa nettonollapäästöihin ja sen jälkeen nettonegatiivisiin. Toiseksi, ja vielä tärkeämpää, monilla muilla alueilla kuten biodiversiteetin kadossa tai luonnonvarojen kulutuksessa edistystä ei ole lainkaan tai tehdään jopa takapakkia. Kolmanneksi yhden ympäristökriisin hoitamista ei pidä tehdä niin, että heikennetään tilannetta toisen suhteen. Juuri tämä on ytimessä esimerkiksi siinä huolessa, jota lukuisat tutkijat ovat esittäneet metsien energiakäytön suhteen. 

Tämä on kolmas lähtökohta ekologisen jälleenrakennuksen sivistykselle: on hahmotettava ympäristö- ja luonnonvarakysymysten moninaisuus ja keskinäisvaikutukset. Joskus vaikeita valintoja ei voi välttää, mutta lopputulos on varmasti huono, jos keskitytään vain yhteen ongelmaan ja jätetään muut systemaattisesti vähemmälle huomiolle. Juuri tämän vuoksi olemme kritisoineet irtikytkennän käsitteeseen nojaavaa keskustelua: siinä on taipumus ensinnäkin tehdä syvästi ongelmallisia tulkintoja yleisestä ekologisesta kestävyydestä yhden ympäristökuormituksen lajin (yleensä ilmastopäästöt) pohjalta ja toiseksi sivuuttaa se, että ympäristökriisien torjunnassa ja hillinnässä on myös kiireiset aikataulunsa. Keskustelu etääntyy abstraktiksi juupaseipästelyksi kauas niistä konkreettisista haasteista ja ongelmista, jotka ekologisessa jälleenrakennuksessa on ratkaistava. Pähkinänkuoressa: irtikytkennän unelmana on, että maailma etenee hyvään suuntaan ja asiat lutviutuvat, kun nykykehitystä ei häiritä. Mutta tarpeeksi laaja-alaista ja jatkuvaa kestävyyssiirtymää ei tapahdu, jos siihen ei johdonmukaisesti pyritä.

*

Miksi ongelmien ”torjunnassa ja hillinnässä”? Siksi, että esimerkiksi ilmastonmuutos on käynnissä oleva prosessi, jonka seuraukset vaikuttavat ihmisyhteiskuntiin ja muuhun luontoon jo nyt monin tavoin. Parhaassakin tapauksessa, eli vaikka kasvihuonekaasujen päästöt saataisiin globaalisti nollaan vuosisadan puoliväliin mennessä ja hiilen talteenoton avulla negatiivisiksi sen jälkipuoliskolla, vakavia muutoksia on silti edessä. Ilmastonmuutosta ei voida pysäyttää, mutta sitä voidaan hillitä, jotta kaikkein vaarallisimmilta muutoksilta vältyttäisiin. Kuten neljä vuotta sitten kirjoitin, ilmastonmuutoksen kanssa eläminen on “sadan vuoden urakka”. Samoin luonnon monimuotoisuuden kato täytyisi saada lähivuosikymmeninä taittumaan, mutta luonnonympäristöjen elvyttäminen sekä ihmistoiminnan ja muun luonnon kestävämmän yhteiselon muotojen rakentaminen on pidempi prosessi.

Tämä on neljäs sivistyksellinen lähtökohta ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella: on pidettävä mielessä lyhyen tähtäimen kriittiset haasteet ja pidemmän aikavälin tavoitteet. BIOS-tutkimusyksikössä olemme pyrkineet havainnollistamaan tätä puhumalla siirtymäpolitiikasta. Lähivuosikymmeninä on onnistuttava tietyissä kriittisissä ympäristö- ja luonnonvarahaasteissa, jotta kriittisten rajojen ylittäminen ei vie mahdollisuuksia pidemmän aikavälin kestävyyden tavoittelulle. Ilmastonmuutoksen hillintä on tästä leimallinen esimerkki: aiemmat päästövähennykset ovat tärkeämpiä kuin myöhemmät, sillä ilmakehään kertynyt kasvihuonekaasujen pitoisuus on se seikka, joka määrittää muutoksen rajuuden. Ilmastovitkasteluun ei ole aikaa.

*

Haimme termillä “ekologinen jälleenrakennus” tietoisesti vertauskohtaa maailmansotien kauden jälkeisestä jälleenrakennuksesta, jossa paitsi jälleenrakennettiin yhteiskuntaa sodan raunioilta myös pystytettiin aidosti uutta – hyvinvointivaltioita ja poliittista yhteisymmärrystä veristen konfliktien kauden jälkeen. Historiallinen jälleenrakennus eroaa ekologisesta jälleenrakennuksesta tietysti siinä, että jos aikanaan uutta yhteiskuntaa ja hyvinvointia luotiin lisääntyvällä fossiilisella energialla ja luonnonvarojen kulutuksella, nyt jälleenrakennus edellyttää puhtaampaa energiantuotantoa, luonnonvarojen käytön kohtuullisuutta ja uudenlaisia toimintatapoja kaikilla elämänalueilla. Asumisen, liikkumisen, syömisen ja ylipäätään kaiken elämän täytyy löytää uusia keinoja, jotka kuormittavat vähemmän muuta luontoa.

Yhteistä historialliselle jälleenrakennukselle sen sijaan on tarve yhteistoiminnalle ja yhteiskunnan kyvylle asettaa yhteisiä pidemmän aikavälin päämääriä. Lyhyiden poliittisten kausien ja tilinpidon vuodenaikojen rinnalle tarvitaan kykyä luoda johdonmukaisia poliittisia visioita – ekologinen jälleenrakennus edellyttää suunnitelmallisuutta. Tässä hengessä BIOS on ehdottanut tiedevetoisen teollisen murroksen suunnitteluyksikön perustamista. Se tuottaisi yhteiskunnalle monitieteiseen ymmärrykseen perustuvaa tietoa siitä, millaisia konkreettisia teknologiaan, infrastruktuuriin ja käytäntöihin käyviä muutoksia kokonaisvaltainen kestävyyssiirtymä edellyttää.

Tällaisen tiedevetoisen suunnitelmallisuuden rinnalla tarvitaan muutakin, kuten ymmärrystä siitä, millaista kasvatusta, opetusta, tutkimustyötä ja työllisyyspolitiikkaa näin perusteellinen yhteiskunnan aineenvaihdunnan muutos vaatii. Se taas edellyttää juuri sellaisia kulttuurisia ja sosiaalisia voimavaroja, jotka tekivät historiallisesti hyvinvointivaltion luomisesta mahdollista kuolettavan kiistaisten vuosikymmenten jälkeen. Kuitenkin juuri tällä saralla nykyinen yhteiskunnallinen kehitys on Suomessakin ollut huolestuttavaa. Yhteiskunnallisten kiistojen ruokkiminen sekä ihmisryhmien ja alueiden välisten erojen ja ristiriitojen korostaminen ovat yhä näkyvämpiä ilmiöitä myös suomalaisessa politiikassa. Tämä tekee ekologisen jälleenrakennuksen edistämisestä vaikeaa, vaikka periaatteessa Suomella pitäisi olla moiselle kestävyyssiirtymälle globaalisti katsoen hyvät edellytykset: hyvä peruskoulutus, luottamus yhteiskunnan instituutioihin, toimiva terveydenhuolto, laaja sosiaalinen turvaverkko ja niin edelleen. Nämä demokratian ja oikeudenmukaisuuden instituutiot eivät kuitenkaan toimi kunnolla, jos henkinen ilmapiiri muuttuu vihamieliseksi. Polarisaatiota ja muukalaisvihaa tietoisesti edistävä politiikka on merkittävimpiä vastavoimia kestävyyssiirtymille kaikkialla maailmassa.

*

Tämä on viides sivistyksellinen lähtökohta: laaja yhteiskunnallinen osallisuus, halu ymmärtävään ja rakentavaan kommunikointiin ja pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ovat ekologisen jälleenrakennuksen ydinkysymyksiä. Ei siis ole niin, että nämä ovat mukavia “sosiaalisen” kestävyyden asioita, jotka olisi kiva yhdistää “ekologiseen”. Ne eivät tule toimeen ilman toisiaan. Sillä kuten sanottua, ekologinen jälleenrakennus ei ole vain päästörajoituksia ja joidenkin saastuttavien toimintatapojen lopettamista. Alasajon lisäksi tarvitaan “ylösajoa”: kun esimerkiksi työllisyyttä häviää yhtäällä, sitä olisi synnytettävä toisaalla ja mieluiten niin, että ihmisten osaaminen olisi muokattavissa uusiin tehtäviin. 

Muutoin käy niin, että siirtymässä alueiden ja ihmisryhmien eriarvoisuus lisääntyy, syrjäytyneisyys ja osattomuus kasvavat ja ekologiselta jälleenrakennukselta häipyy uskottavuus ja yhteiskunnallinen oikeutus. On lukuisia esimerkkejä siitä, miten reagoiminen kriiseihin ja katastrofeihin voi päätyä syventämään omaisuuden ja vallan eriarvoista uudelleenjakoa. Samat riskit liittyvät kestävyysmurroksiin, jollei tätä “reilun siirtymän” lähtökohtaa omaksuta.

Ekologinen jälleenrakennus on myös väistämättä reagoimista, mukautumista ja sopeutumista jo käynnissä oleviin ympäristömuutoksiin, sillä parhaimmassakaan mahdollisessa maailmassa niitä ei voida enää välttää. Elämme “perityssä tilanteessa”, jossa siirtyminen vaikeammin ennustettaviin olosuhteisiin on jo kirjoitettu sisään tulevaisuuteen. Tämä on maailmanhistoriallinen haaste: instituutiomme, elämäntapamme, uskomusjärjestelmämme ja teknologiset polkumme ovat rakentuneet maailmaan, jota oikeastaan ei ole enää olemassa. Tässä on moniselitteisen tieteellisen termin “antroposeeni” ydinviesti: ihmisyhteiskunnille vieraanvarainen maailmankausi on tullut päätökseen, ja on opittava elämään uudenlaisessa maailmassa. 

Myös tämän vuoksi osallisuus, tasavertaisuus, oikeudenmukaisuus ja reiluus ovat ydinkysymyksiä ekologisessa jälleenrakennuksessa, eivät vain jotain erillistä “sosiaalista” kivaa. Yhteiskunnilla, jotka pystyvät mobilisoimaan kansalaistensa luovuuden, yhteistyöhalun, kekseliäisyyden ja luottamuksen tulevaan yhteiseen rakennustehtävään, on parhaat mahdollisuudet onnistua tällaisessa ylisukupolvisessa tehtävässä. Muistetaanhan: kiireisimmän siirtymäkauden haasteiden jälkeen on paljon lisää tehtävää, aina seuraavalle vuosisadalle. Nyt näkyvissä on vain välitavoitteita, jotka antavat mahdollisuuden oppia tekemään niitä asioita, joita ei ole vielä edes näkyvissä.

*

Kuudes lähtökohta on: tarvitaan kansalaisuuden idean laajennusta. Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä kansalaisuus on edelleen keskittynyt kahteen toimintoon: äänestämiseen ja kuluttamiseen. Yksilön vaikutusvalta kanavoituu pääosin näiden tekojen kautta, ja etäisyys varsinaiseen päätöksiä tekevään ja toimivaan poliittiseen luokkaan on hyvin suuri. Mutta ilman laajempaa, aktiivista, vaativaa ja toiminnan aloitetta ottavaa kansalaisuutta ei ole mahdollisuutta saada käyntiin suuria yhteiskunnallisia muutoksia. On selvää, että ekologisen jälleenrakennuksen kaltainen muutos ei voi lähteä liikkeelle ja pysyä yllä kitkatta ja vailla vastarintaa, sillä nykyisen elämäntavan jatkumisessa on kiinni monien omaisuuksia, vaikutusvaltaa ja hankittuja etuisuuksia. Vaikka siis yhtäältä tarvitaan yhteistyöhenkeä ja rakentavaa kommunikaatiota, toisaalta politiikkaan kuuluva kiistaisuus ei mihinkään häviä. Muutoksia ei tapahdu ilman poliittisia liikkeitä.

Siksi onkin tärkeää tukea ja ymmärtää esimerkiksi nuorten uusia ympäristöliikkeita ja oppia niistä sen sijaan, että mestaroitaisiin vanhempien oikeudella “oikeista” osallistumisen tavoista tai valitettaisiin, kuinka nuoriso on pilattu pelottelemalla ympäristökriisillä. Miksi ei otettaisi tosissaan, mitä he sanovat? Nämä liikkeet rakentavat osaltaan uudenlaista kansalaisuutta. Sama koskee vaikkapa kehittyvän maailman kansanliikkeiden ääniä, jotka tahtovat jäädä sivuun neuvotteluissa tulevaisuuden kehityksestä. Ehkä kuitenkin juuri heillä on sellaista kokemusta käsillä olevista ympäristömuutoksista, joista myös meidän kannattaisi hyvän sään aikana oppia?

*

Ympäristöajattelussa on keskitytty tällä saralla puhumaan pitkälti ”arvoista”, moraalisista asenteista ja luontosuhteista. Tarkastelun kohteena ovat enemmän tai vähemmän abstrahoidut yksilöt, joiden toiminnan ja arvostusten välistä suhdetta pohditaan. Miten arvostuksia saataisiin muuttumaan, jotta ne vaikuttaisivat toimintaan kestävämmän elämäntavan suuntaan? Toisaalta vanha yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen probleema on, että arvostukset eivät aina näy käytännöissä.

Nähdäkseni selitys on suhteellisen yksinkertainen: moraaliset arvot eivät ole etukäteisiä ”toiminnan reseptejä”, jotka ensin omaksutaan ja sitten pannaan toimeen. Ne ovat usein toiminnan kanssa yhtaikaisia, ja joskus ehkä myös jälkikäteisiä ajattelutaipumuksia. Ne omaksutaan käytäntöjen osana, niitä ylläpitämään, oikeuttamaan ja vakiinnuttamaan. Käytäntöjen ja arvostusten muutos vaatii hedelmällistä maaperää, jotta muutoksesta tulee pysyvää eikä se jää vain marginaalisiksi signaaleiksi. Jos maaperä on hedelmätön tai vihamielinen, uudet arvostukset eivät voi lähteä juurtumaan ja leviämään. Ne voivat kuihtua tai jäädä kuolleeksi kirjaimeksi: “ympäristöystävällisyydeksi” ilman kunnollisia mahdollisuuksia toteutua, jolloin jäljelle jää yksittäisiä symbolisia valintoja.

Seitsemäs lähtökohta ekologisen jälleenrakennusajan sivistykselle onkin, että sivistynyt yhteiskunta syntyy vasta käytäntöjensä vakiintumisen myötä. Siksi on harhaanjohtavaa yrittää lähteä liikkeelle siitä, millaisia arvoja ja asenteita tarvittaisiin, että kestävä elämäntapa olisi mahdollista. Niistä tulee kestäviä vasta yhteisöissä ja yhteiskunnissa, jotka tukevat kestäviä elämänkäytäntöjä. Tämä ei ole muna–kana-ongelma vaan kuvaus käytäntöjen ja ajattelun molemminpuolisesta kehityksestä. Moraaliset, poliittiset, taloudelliset ja elämäntavalliset muutokset etenevät jatkuvassa vuoropuhelussa, jos ne etenevät lainkaan. 

*

Arvostusten rinnalla tarvitaan tietoa ja kriittisiä kykyjä ymmärtää sitä. Yhtä tärkeää sivistyksen juonnetta voikin hakea varhaisesta valistuksen ideasta. Modernin aikakauden alkupuolen valistusajattelulla on ollut monille ympäristöajattelijoille huono kaiku. Valistuksen nähdään olleen käynnistämässä henkistä kehitystä, jonka tuloksena syntyi harhainen ajatus ”luonnosta itsenäistyvästä” ihmiskunnasta – todellisuudessahan siteet luonnonjärjestelmiin kävivät koko ajan vain tiukemmiksi ja läpitunkevammiksi, kuten ilmastonmuutoksen kaltainen eksistentiaalinen kriisi osoittaa. Vaikka ei eletty “luonnosta”, käytännössä kulutettiin yhä enemmän luonnonvaroja ja nojattiin siihen, että ekologiset nielut pystyivät ottamaan vastaan kiihtyvästi ihmistoiminnan sivuseurauksia. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Valistus oli kuitenkin moniääninen ja usein keskenään riitainenkin ilmiö, jonka tärkeitä piirteitä olivat vakiintuneiden auktoriteettien kyseenalaistaminen ja ylhäältä annetun, ilmoitetun (uskonnollisen tai maallisen) uskon korvaaminen tietävällä, kokeilevalla ja maailmaa tarkkailevalla asenteella. Sen tuloksena syntyi eittämättä paljon sellaista tiedettä, joka korosti vieraantumista luonnosta. Syntyi kuitenkin myös evoluutioteorian ja ekologian kaltaisia aivan uusia ymmärryksen alueita, joiden avulla ihmisen luontosidosta voitiin ymmärtää perusteellisemmin kuin koskaan aiemmin. Tämä ristiriitaisuus on valistuksen perinnön ytimessä.

Tällä hetkellä valistuksen perinnöstä kaikkien uhatuimpina ovat juuri ne ulottuvuudet, jotka ovat välttämättömiä kestävän elämäntavan kannalta. Ilmastotutkimuksen ja muun ympäristötutkimusten, evoluutioteorian, lääketieteen ja monen muun alan koetellun tiedon korvaavat suurille ihmisjoukoille uskomukset ja mielipiteet. Kahdeksas ekologisen jälleenrakennuksen sivistyksellinen lähtökohta onkin tieteellisen lukutaidon ja sovelluskykyjen korvaamattomuus. Tiedon ja mielipiteen rajan liudentuminen on aikakautemme pelottavimpia ilmiöitä, ja se on polarisaatiota ajavan politiikan rinnalla toinen merkittävä vastavoima ekologiselle jälleenrakennukselle. 

*

Kokijalleen mielipidetieto tuo varmasti sellaista itsenäisyyden ja oman vallan palauttamisen tuntua, joka tietyssä mielessä on myös laajemmalle kansalaisuudelle välttämätöntä. Passiivinen ja epäkriittisesti uskomuksia omaksuva ihminen ei voi olla kansalainen laajemmassa mielessä. Yleistyvä tiede-epäluulo on kuitenkin perin juurin epäkriittistä. Minä olen minä, ja ajattelen näin, ja sillä hyvä. Jos mielipiteiden omaksumiselle ei ole minkäänlaisia yhteisiä kriteerejä ja niiden puntaroinnin tilaa, niistä tulee ihmisyhteisöjä sirpaloiva voima. Kaikilla on oma mielipiteensä, ja jokainen niistä on yhtä oikea, kuten on toisteltu. Totuuden tavoittelulle tämä ei jätä sijaa, jolloin sivistyksestä ei jää paljon jäljelle.

Aktiiviset kansalaiset tarvitsevat vahvoja kriittisiä taitoja tiedon omaksumiseen, soveltamiseen ja tarvittaessa myös sen kyseenalaistamiseen, sillä myös tieteelliset näkemykset vaikkapa taloudenhoidon tavoista voivat jähmettyä linnakkeisiinsa kritiikin ulottumattomiin. Kritiikki ei kuitenkaan ole mitä tahansa vastahankaisuutta, älyllistä itsevarmuutta ja oikeassa olemisen ylemmyydentuntoa. Se on taito, jonka kehittäminen, kuten arvojen ja arvostusten, edellyttää koulutuksen, kasvatuksen ja viestinnän kaltaisia instituutioita tuekseen. Se ei ole yksinäisen sankarin taito vaan samalla tavalla yhteinen ponnistus kuin koko ekologinen jälleenrakennus. Yhdeksäs lähtökohta sivistykselle ekologisen jälleenrakennuksen kaudella on kriittisyyden maineenpalautus

Kootusti sivistys ekologisen jälleenrakennuksen maailmassa edellyttää ekologisten reunaehtojen kunnioitusta, globaalia vastuunkantoa, ympäristö- ja luonnonvarakysymysten moninaisuuden hahmottamista sekä lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteiden rinnakkaisuuden ymmärtämistä. Yhteiskunnallinen koheesio, joka tukee oikeudenmukaisuutta, osallisuutta ja rakentavaa vuoropuhelua – lakaisematta kiistoja maton alle – on kulttuurinen perusedellytys muutoksen pitkäjänteiselle toteuttamiselle, ja tuekseen se vaatii laajempaa ja aktiivista kansalaisuutta. Ei myöskään riitä, että vain omaksutaan uusia arvoja tai asenteita, vaan on samaan aikaan rakennettava käytäntöjä ja instituutioita, joiden piirissä ne voivat elää ja kukoistaa. Tarvitaan taitoja tieteellisen tiedon omaksumiseen, kriittiseen arviointiin ja soveltamiseen, ja niitä on kehitettävä yhdessä kasvatuksellisten ja sivistyksellisten instituutioiden tuella.

Kymmenes lähtökohta ekologisen jälleenrakennuksen sivistykselle on, että on lähdettävä liikkeelle.

Ville Lähde

9.9.2021
Uutiskirje 9/2021 Tervetuloa syksyn ensimmäisen uutiskirjeen pariin! Ihan ensimmäiseksi kiitämme Koneen Säätiötä, joka myönsi elokuussa meille historiansa suurimman yksittäisen apurahan. BIOS-tutkimusyksikön pitkäjänteinen tutkimus- ja vuorovaikutustyö on nyt turvattu ainakin neljäksi vuodeksi eteenpäin. Suuri kiitos luottamuksesta! Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä! Maailmalta IPCC:n uusi raportti julkaistiin elokuussa Kun IPCC:n pitkään odotettu uusi ilmastonmuutosraportti ilmestyi elokuussa, julkisuudessa lähdettiin kilvan kutsumaan sitä […]

Tervetuloa syksyn ensimmäisen uutiskirjeen pariin! Ihan ensimmäiseksi kiitämme Koneen Säätiötä, joka myönsi elokuussa meille historiansa suurimman yksittäisen apurahan. BIOS-tutkimusyksikön pitkäjänteinen tutkimus- ja vuorovaikutustyö on nyt turvattu ainakin neljäksi vuodeksi eteenpäin. Suuri kiitos luottamuksesta!

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Paavo Järvensivu, Tero Toivanen ja Ville Niinistö BIOSin tutkimusasemalla Vallisaaressa. Kuva: Saara Karhunen / HAM

Maailmalta

IPCC:n uusi raportti julkaistiin elokuussa

Kun IPCC:n pitkään odotettu uusi ilmastonmuutosraportti ilmestyi elokuussa, julkisuudessa lähdettiin kilvan kutsumaan sitä käänteentekeväksi ja nostamaan esiin yllättäviä uusia löydöksiä. Julkisuuden maailmassa tämä on ymmärrettävää, mutta myös hieman harhaanjohtavaa. Periaatteessa kaikki raportissa sanottu nimittäin jo tiedettiin – lukuisat asiat olivat esimerkiksi tämän uutiskirjeen seuraajille kovin tuttuja. Raportit kokoavat yhteen aiemmin tieteellisesti vahvistettua tietoa, rakentavat tutkijoiden konsensusta ja selittävät muulle maailmalle asiaa. Kuten ilmastotutkija Michael E. Mann totesi, IPCC:n raportit kipittävät kiinni todellisuutta, eli niiden ilmestyessä tiedämme jo enemmän – kuva olisi oikeastaan rahtusen karumpi, jos uusimmat tutkimustulokset ja mittaustulokset otettaisiin mukaan.

Ongelmat oli tunnettu jo ennen raportin ilmestymistä, eli perusteet toiminnalle ja vastaanpanemattomat vastaväitteet hidastelulle ovat olleet olemassa jo pitkään. Siinä mielessä ei nyt ole “viimeistään” selvää, että ilmastonmuutoksen hillinnällä on kiire, eikä nyt “vasta” tiedetä, että sen aiheuttamat mullistukset ovat jo päällä. IPCC:n raportti antoi näille jo tiedetyille asioille virallisen leiman. 

Yksi tarkempi esimerkki ongelmallisesta uutisoinnista oli, että lukuisissa jutuissa raportista nostettiin esiin väite, jonka mukaan 1,5 asteen lämpenemisen raja oltaisiin rikkomassa selvästi oletettua aiemmin, 10 vuotta luultua aikataulua edellä. Tällainen viesti on omiaan ruokkimaan fatalismia, mutta journalistinen viesti ei osunut yksiin raportin tieteellisen viestin kanssa. Carbon Brief tuotti tapansa mukaan nopeasti perusteellisen katsauksen raporttiin. Katsauksesta löytyy muun muassa perusteellinen selostus, miksi yllä mainittu luenta oli väärä. Real Climate julkaisi aiheesta erillisen kirjoituksen.

Itse raportin ja sen yhteenvetojen lisäksi aiheeseen pääsee tutustumaan monissa muissakin kirjoituksissa. Climate Home News keräsi raportin viisi keskeistä viestiä. Suositeltavaa luettavaa ovat myös Michael E. Mannin kirjoitus Time-lehdessä, Eric Holthausin juttu The Phoenixissa, Umair Irfanin ja Rebecca Leberin teksti Voxissa, Eric Rostonin ja Aksath Rathin teksti Bloomberg Greenissä sekä New York Timesissa julkaistu Lisa Friedmanin, Hiroko Tabuchin ja Winston Choi-Schagrinin tärkeä puheenvuoro kehittyvien maiden näkökulmasta. Twitterissä Zeke Hausfather kävi raportin sisältöä läpi.

Nostettakoon vielä esiin Nature-lehden elokuinen pääkirjoitus, jossa muistutettiin metaanipäästöjen hillinnän tärkeydestä. Jos raportista jonkin yksittäisen asian haluaa nostaa esiin, niin se on kiire myös metaanipäästöjen hillinnässä. Hiilidioksidipäästöt ovat mittakaavansa ja pitkäaikaisen vaikuttavuutensa vuoksi aina pääasia, mutta metaanipäästöjen hillinnällä saataisiin nopeita tuloksia aikaan. Lisäksi hiilidioksidipäästöjen alasajo – vaikka se onkin täysin välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi – vähentää myös hiukkaspäästöjä, joiden viilentävä vaikutus on “verhonnut” osan lämpenemisestä. Alkuvaiheessa hiilidioksidipäästöjen hillinnällä on siis vaikutusta kumpaankin suuntaan, ja metaanipäästöjen leikkausten nopea vaikutus auttaisi suoraan lämpenemistä vähentäen. Toistaiseksi metaanipäästöihin on kiinnitetty liian vähän huomiota, ja ne ovat kasvaneet rajusti. IPCC:n uusi raportti nosti aiempiin verrattuna tämän asian huomattavasti näkyvämpään asemaan.

BIOS

BIOS-tutkijoiden tieteellisiä julkaisuja

Paavo Järvensivu ja WISE-projektin kollegamme kirjoittivat Futures-journaaliin artikkelin “A simulation exercise for incorporating long-term path dependencies in urgent decision making”. Artikkeli käsittelee Helsingin kaupungin kanssa järjestettyä simulaatioharjoitusta, jonka suunnittelusta BIOS-tutkijat olivat päävastuussa. WISE-hankkeen puolelta mainittakoon myös professori Turo-Kimmo Lehtosen tuore kirjoitus hankkeen blogissa.

Karoliina Lummaan artikkeli “Peili ja diagrammi” ja Antti Majavan artikkeli “Aineettomuuden jalanjälki” julkaistiin antologiassa Taiteen kanssa maailman äärellä. Antologian artikkelit tarkastelevat nykytaiteelle ja taiteen tutkimukselle keskeisiä ekologisia kysymyksiä ja muita nykypäivän ja tulevaisuuden kriisejä.

Emma Hakalan, Ville Lähteen ja Tero Toivasen artikkeli “Luoko nuorten ilmastoliike uutta kansalaisuutta?” ilmestyi Nuorisotutkimuksen numerossa 2/2021. Artikkelissa vertaillaan nykyisiä nuorten ilmastoliikkeitä 1990-luvun yhteiskunnallisen aktivismin aaltoon etsien eroja ja yhtäläisyyksiä.

Ilmastonmuutos ja Suomen turvallisuus

Emma Hakala oli laatimassa Valtioneuvoston kanslialle tehtyä selvitystä Ilmastonmuutos ja Suomen turvallisuus (lisätietoja). Selvityksessä tarkasteltiin ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksia käsitteellisen kolmijaon kautta: suorat, ketjuuntuvat ja siirtymävaikutukset. Hakala esitteli selvitystä julkisuudessa muun muassa Helsingin Sanomissa ja Ylen jutussa:

Hakalan mielestä ilmastonmuutos pitäisi sisällyttää kansalliseen riskiarvioon nykyistä perusteellisemmin. Riskiarviossa kartoitetaan kolmen vuoden välein ihmisiä, ympäristöä ja muun muassa kriittisiä järjestelmiä uhkaavat riskit, joihin viranomaisten tulee varautua.Nyt ilmastonmuutos esiintyy arviossa lähinnä maininnan tasolla, Hakala sanoo. Myös huoltovarmuutta pitäisi tarkastella ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

– Ilmastonmuutos pitäisi ottaa oikeastaan kaikessa huomioon. Päätöksiä pitäisi tehdä suunnitelmallisesti mutta niin, ettei niistä koituisi haittaa vähäosaisille.

BIOS-podcast Ville Niinistön kanssa Vallisaaressa

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr.) vieraili elokuun lopussa BIOS-tutkijoiden livepodcast-vieraana Helsingin Vallisaaressa, jossa on kesällä 2021 järjestetty nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali. BIOS:lla on ollut Vallisaaressa tutkimusasema, jossa vierailijoiden nähtävillä on ollut myös BIOS:n laatima siirtymäpolitiikan kojelauta. Jaksossa BIOS-tutkijat Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen keskustelevat Niinistön kanssa siirtymäpolitiikan ideasta, Suomen ja Euroopan ilmastopolitiikan tilasta, teollisuuspolitiikan suunnanmuutoksesta ja talouspolitiikan muutostarpeista.

BIOS-tutkijat tiedotusvälineissä

Ville Lähteen henkilökuva julkaistiin Maaseudun Tulevaisuudessa 23.7. Jutussa käsitellään ennen kaikkea nälkään, ruokaturvaan ja ruoantuotantoon liittyviä kysymyksiä, joiden kanssa Lähde on työskennellyt paljon viime vuosina. Samoista aiheista hän puhui 1.9. julkaistussa Anna-lehden jutussa, jossa käsitellään maaseudun kehitystä Mikko Alatalon henkilökuvan kautta.

Lähteen mukaan tutkijat ovat yksimielisiä maatalouden rakennemuutoksen tarpeellisuudesta, mutta keskustelu on vaikeaa.

– Mikä tahansa tutkijoiden kommentti koetaan hyökkäykseksi, vaikka meidän pitäisi yhdessä miettiä, miten maaseutu saataisiin elpymään.

On myös poliittisia tahoja, jotka haluavat pitää konflikteja yllä.

– Asetetaan kaupunki ja maaseutu vastakkain, ikään kuin niiden ihmiset eivät voisi koskaan ymmärtää toisiaan, hän sanoo.

Lähde oli myös yksi 19.8. ilmestyneen Suomen Kuvalehden ilmastojutun haastateltavista. Artikkelissa käsiteltiin toivon ja toivottomuuden kysymyksiä ilmastokriisin edetessä.

Elokuun lopulla Tero Toivanen ja Paavo Järvensivu kirjoittivat Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, joka kommentoi aiempaa talouspoliittista vieraskynää. He peräänkuuluttivat BIOSin ideoimaa teollisen murroksen suunnitteluyksikköä, joka mahdollistaisi suunnitelmallisen ekologisen siirtymän useilla eri aloilla yhtaikaisesti, toisiaan tukien.

Kilpailuvaltiomalli ei vastaa kestävyyssiirtymän tarpeeseen. Pelkkä lisärahoitus ei riitä, vaan sen on kohdistuttava siirtymän kannalta mielekkäisiin kohteisiin. Ripeä, teollisuuden alat integroiva siirtymä vaatii koordinoitua tki-toimintaa, joka nivotaan yhteen aktiivisen kansallisen teollisuuspolitiikan kanssa. Teollisuuspolitiikan perustana ovat tieteen osoittamiin kestävyysraameihin asettuvat kansalliset vahvuudet luonnonvaroissa ja osaamisessa.

Kilpailuvaltiossa ympäristöpolitiikka jää alisteiseksi talouskurille. Kun julkisen talouden toimintakyky määritellään ennalta hyvin rajatuksi, ei kyetä kestävyyssiirtymän mukaisiin investointeihin, vaan hallitukset ajetaan leikkauksiin. Leikkaukset heikentävät väestön hyvinvointia, jota kaivataan vaativassa siirtymässä.

Lopuksi

Muistatteko sen pari kertaa vuodessa leviävän uutisjutun tutkimuksesta, jonka mukaan metsittäminen on tehokkain tapa torjua ilmastonmuutosta? Tutkimus ja etenkin siitä tiedottaminen herättivät aikanaan melkoisen kritiikin myrskyn, ja BIOS-uutiskirjeessäkin tartuimme asiaan. Nyt Guardian julkaisi aiheesta kiinnostavan artikkelin, johon on haastateltu yhtä tutkijoista. 

Suosittelemme tätä Ylen erinomaista juttua sekä sen yhteyteen linkattua Tiedeykköstä, joissa käsitellään väestönkasvua ja siihen liittyviä sitkeitä harhakäsityksiä. Jutussa tartutaan myös populaarin ympäristökeskustelun suosikkimyyttiin Pääsiäissaaren ympäristökatastrofista – tarinaan saa lisää syvyyttä tästä erinomaisesta podcast-jaksosta.

Kiitämme Long Play -lehteä tästä mainiosta lukuvinkistä: Elizabeth Kolbert kirjoittaa The New Yorkerissa, miten yhdysvaltalainen padon alle kadonnut kanjoni paljastuu uudelleen kuivuuden myötä.

The New York Timesissa Hiroko Tabuchi kirjoitti vetytalouden problematiikasta ja samassa lehdessä Adam Tooze koronakriisin opeista. Inkeri Koskinen kirjoitti Aeiopagissa tieteellisestä objektiivisuudesta (varsin hyvää luettavaa nykyisen julkisen tiedeälämölön keskellä, kuten myös Long Playn Anu Silfverbergin mainio juttu “Niin totta kuin osaamme”), Juha Helenius muistutti Maaseudun Tulevaisuudessa maaperän eliöstön merkityksestä, ja Phil Torres kirjoitti Current Affairs -julkaisussa, miten kummallisille poluille itsetietoinen “rationaalisuus” ja “efektiivinen altruismi” voivat viedä.

5.7.2021
Uutiskirje 7/2021 Tervetuloa keskikesän uutiskirjeen pariin. Kesäkuisen kirjeemme jälkeen on ehtinyt kertyä taas kaikenlaista BIOS-touhua, mutta kyllä me hieman lomailemmekin. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä! Maailmalta IPCC & IPBES: Ilmasto- ja biodiversiteettikriisien hillintä on sovitettava yhteen Kesäkuussa julkaistiin ensimmäinen kansainvälisten ilmasto- ja biodiversiteettipaneelien IPCC ja IPBES yhteistyöllä laadittu työpajaraportti, Biodiversity and Climate Change. Työpaja käynnistyi viime vuoden joulukuussa, […]

Tervetuloa keskikesän uutiskirjeen pariin. Kesäkuisen kirjeemme jälkeen on ehtinyt kertyä taas kaikenlaista BIOS-touhua, mutta kyllä me hieman lomailemmekin.
Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Näytteitä Valtion siementutkimuslaitoksessa vuonna 1953. Kuva U. Saarinen, Museovirasto.

Maailmalta

IPCC & IPBES: Ilmasto- ja biodiversiteettikriisien hillintä on sovitettava yhteen

Kesäkuussa julkaistiin ensimmäinen kansainvälisten ilmasto- ja biodiversiteettipaneelien IPCC ja IPBES yhteistyöllä laadittu työpajaraportti, Biodiversity and Climate Change. Työpaja käynnistyi viime vuoden joulukuussa, ja siihen osallistui paneelien valikoima 50-henkinen kummankin alan asiantuntijoiden joukko. Raportti on organisaatioiden yhteistyön ensimmäinen askel eikä sillä siksi ole vielä kummankaan virallisen raportin asemaa, mutta se on käynyt läpi laajan tieteellisen vertaisarvioinnin.

Raportin pääsanoma on, että vaikka ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen väliset yhteydet on tunnustettu tieteessä jo pitkään, käytännössä ilmiöitä edelleen tutkitaan erillään, ja uhkien torjunnassa ja hillinnässä toimia ei juuri soviteta yhteen. Usein toimet ovat myös vakavassa ristiriidassa. Ilmastonmuutos aidosti globaalina prosessina ja biodiversiteetin rapautuminen lukemattomien paikallisuuksien mosaiikkina ovat hyvin erilaisia ilmiöitä, mutta niiden syyt ja vaikutukset kohtaavat monin tavoin lisäten ekologisten muutosten yllättävyyttä ja ennustamattomuutta.

Erillisenä pysytelleen tarkastelun vuoksi tarpeeksi huomiota ei ole kiinnitetty yhtäältä ilmasto- ja biodiversiteettitoimien synergioihin eli toimiin, jotka auttavat kummallakin suunnalla, eikä toisaalta konflikteihin toimien välillä. Esimerkiksi “luonnollisten ilmastoratkaisujen” kohdalla keskittyminen kapeasti mahdollisimman nopeaan hiilen sidontaan jättää huomiotta biodiversiteetin kannalta olennaiset pitkän aikavälin seuraukset sekä eriarvoistavat vaikutukset ihmisten hyvinvoinnille. Raportissa painotetaankin sellaista “luontoperustaisten ratkaisujen” (nature based solutions) määritelmää, joka edellyttää samanaikaista tukea ilmastonmuutoksen hillinnässä, biodiversiteetin tuessa ja inhimillisen hyvinvoinnin edistämisessä.

Tätä kuvataan “maisemalähestymistavalla”, jossa yksittäisten luonnon osien suojelun sijaan pyritään vaalimaan laajempia kokonaisuuksia ja niiden funktionaalisuutta. Raportissa peräänkuulutetaan perinteisten luonnonsuojelualueiden laajentamista mutta samalla yhtäältä niiden parempaa verkottumista ja toisaalta sitä, että luonnonjärjestelmien funktionaalisuuden turvaaminen myös suojelualueiden ulkopuolella on kriittisen tärkeää. Jokaisessa yksittäisessä tapauksessa “win-win”-ratkaisut eivät onnistu, mutta “win-win” -tavoitteen tulee ohjata laajempia kokonaisuuksia.

Tässä avainasemaan nousevat kummankin kriisin taustalla olevat suuret trendit, eli energian ja luonnonvarojen käytön jatkuva kasvu. Raportissa kyseenalaistetaankin näkyvästi bruttokansantuotteen käyttö yhteiskuntien menestystä mittaavana ja ohjaavana suureena ja muistutetaan, että tuotantotapojen lisäksi muutokset kulutuksessa ovat välttämättömiä.

Raportissa korostetaan biodiversiteettiä tukevien toimien paikallista ja alueellista omaleimaisuutta, joka juontuu yhtäältä ekologisista ja toisaalta yhteiskunnallisten olosuhteiden eroista. Tämä omaleimaisuus on muistettava silloinkin, kun pyritään hakemaan yhteensopivuutta globaalien ilmastotavoitteiden kanssa. Esimerkkeinä biodiveristeetin kanssa erittäin huonosti yhteensopivista ilmastotoimista nostetaan erityisesti bioenergian laajamittainen käyttö sekä monokulttuurinen metsittäminen – yhtäältä monilajisten metsien tuhon “korvaajaksi”, toisaalta metsittäminen ekosysteemeihin, joissa aiemmin ei ole kasvanut puita. 

Lyhyt raportti kärsii toki laajoja asiakokonaisuuksia syleilevästä otteestaan, mutta se onkin toisaalta keskustelunavaus ja pyrkimys käynnistää jatkuva yhteistyö näiden erillään pysytelleiden alueiden välillä. Science Media Centren keräämissä tutkijoiden reaktioissa tämä nousee toistuvasti esiin olennaisten kritiikkien ohella.

IPCC:n tulevan raportin luonnos julki

Uutistoimisto AFP sai kesäkuussa haltuunsa luonnoksen tulevasta IPCC:n raportista. Luonnoksesta uutisoitiin laajalti maailman lehdistössä, ja Ylekin käsitteli sitä 23.6. Hyvän englanninkielisen tiivistelmän voi lukea täältä. Luonnoksesta nouseva pääviesti on, että vaaralliset ilmastonmuutoksen seuraukset koetaan huomattavasti aikaisemmin ja todennäköisemmin kuin aiemmin on oletettu, ja vanha kahden asteen “turvaraja” on osoittautumassa toivottua turvattomammaksi (toki tämä perusviesti näkyi jo vuoden 2018 “puolentoista asteen raportissa”). Luonnoksen perusteella vaikuttaa myös siltä, että nopeita ja peruuttamattomia muutosprosesseja käynnistävät “keikahduspisteet” ovat tulevassa raportissa aiempaa näkyvämmässä asemassa. Aiemmin kesäkuussa Helsingin Sanomat uutisoikin uudesta tutkimuksesta keikahduspisteiden vaaroista – siinä niin ikään korostui kahden asteen lämpenemisen turvattomuus. 

BIOS

Artikkeli “Kestävyyssiirtymän tiedollisista puutteista”

Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 3/2021 julkaistiin BIOS-tutkijoiden artikkeli “Kestävyyssiirtymän tiedollisista puutteista”. Se perustuu tutkijoiden tekemiin haastatteluihin WISE-tutkimushankkeen piirissä. Tere Vadén kirjoitti WISE-hankkeen blogiin 21.6. julkaistun tiivistelmän artikkelin pohjalta:

Suomalaisessa julkisessa tiedontuotannossa ja suunnittelutyössä on ammottava resilienssiaukko. Perustavanlaatuiset yhteiskunnallisen aineenvaihdunnan muutokset ovat parhaimman saatavilla olevan tieteellisen tiedon valossa välttämättömiä ja kiireellisiä, mutta niitä tukevaa ennakointityötä ei ole olemassa eikä sitä saada nykyisten instituutioiden resurssien, toimintatapojen eikä tehtävänantojen puitteissa nopeasti käyntiin – nämä puitteet voivat muodostua jopa muutoksen esteiksi. Tiedontuotannon, ennakoinnin ja suunnittelun päivittäminen vaatii kriisien ottamista vakavasti.

Mainittakoon myös WISE-kollegamme Henna Salmisen oivallinen kirjoitus “Mitä ilmastonmuutos tarkoittaa työyhteiskunnalle?

Nälästä, ruokaturvasta ja kehityspolitiikasta

Ville Lähteen artikkeli “Nälkä lisääntyy maailmassa ilman koronapandemiaakin” julkaistiiin kesäkuussa Ulkoministeriön Kehitys-lehdessä. Lähde peräänkuuluttaa pienviljelijöiden merkityksen tunnustamista ja heidän poliittisten vaikutusmahdollisuuksiensa tukemista, jotta maailman ruokajärjestelmää voidaan suunnata laajasti kestävämmille urille:

Ensiksi on vahvistettava pientuottajien järjestöjen ääntä kansainvälisisissä neuvotteluissa. Toiseksi köyhille maille on sallittava mahdollisuus suojata kehittyvää paikallista tuotantoaan esimerkiksi tulleilla tai verotuksella. Globaalit vahvat toimijat hyödyntävät tätä oikeutta varjellakseen omaa tuotantoaan, kun taas köyhien valtioiden harjoittamana se mielletään vaaralliseksi protektionismiksi. Kolmanneksi tulisi tukea hankkeita, jotka rakentaisivat alueellisen kaupan verkostoja pientuottajavaltaisilla alueilla. Sen lisäksi, että pientuottajien on vaikea kilpailla kansainvälisillä markkinoilla, heidän on usein hankala päästä lähialueiden markkinoille huonojen liikenneyhteyksien tai monimutkaisten rajamuodollisuuksien takia.

Lähde oli myös mukana ulkopuolisena tieteellisenä asiantuntijana kehityspoliittisen toimikunnan laatimassa analyysipaperissa “Ruokaturva ja ruokajärjestelmien tulevaisuus – keskeisiä kysymyksiä Suomen kehityspolitiikalle” sekä laatimassa Fingon ruokaturvaryhmän avointa kirjettä ministeri Skinnarille YK:n ruokaturvahuippukokouksen alla. Pienviljelijöiden merkitys maailman ruokajärjestelmissä on avainroolissa kummassakin dokumentissa.

BIOS kuvassa ja äänessä

Paavo Järvensivu keskusteli saksalaisen virtuaalisen Transmediale-festivaalin jaksossa “Refusal of Projected Collapse” degrowth-ajattelusta ja kasvuideologian ongelmista. Hän oli myös mukana Kalevi Sorsa -säätiön 18.6. pidetyssä keskustelutilaisuudessa “Talouskasvusta politiikan sisältötavoitteisiin”. (Tilaisuudesta voi lukea lisää täältä.)

Emma Hakala ja Antti Majava keskustelivat IHME Helsinki -podcastissa professori Veli-Pekka Tynkkysen kanssa energiatutkimuksesta sekä taiteen roolista energiaidentiteeteissä ja energiajärjestelmissä. Tere Vadén taas keskusteli virtuaalisilla Maailma kylässä -festivaaleilla hyvästä ja kestävästä elämästä professori Arto O. Salosen kanssa. Ville Lähde ja Leo Stranius puhuivat Climate Moven podcastissa ilmastokriisin haasteellisuudesta demokratioille, ja Lähteen keynote-esitelmä konferenssissa Aesthetics in the Age of Environmental Crises on nyt katsottavissa verkossa.

Mainittakoon vielä, että Jyväskylän kesän avajaiskonsertti 7.7. perustuu ekologisen jälleenrakennuksen ohjelmaamme! Myös Jyväskylän kesän puheohjelmassa on 13.7. paneeli ekologisesta jälleenrakennuksesta.

Ja muistattehan Helsingissä käydessämme tutustua Helsinki Biennaaliin ja meidän “tutkimusasemaamme” siellä!

Interventioita Twitter-maailmassa

Kyn Yle uutisoi 14.6. vuosittaisen kestävän kehityksen maaraportista ja Suomesta kestävän kehityksen maailmanmestarina, BIOS koosti Twitteriin kriittisen katsauksen siitä, millaisia ongelmia tällaisessa tarkastelussa on. 

Suomi on vauras, monin tavoin hyvinvoiva maa, mutta hv on rakennettu ekologisesti kestämättömästi. Jos kaikki maat seuraisivat Suomen ja vauraiden hv-valtioiden polkua, kaikki häviäisivät. Hyvä elämä kaikille planeetan rajoissa edellyttää yhteiskuntien perusteellista muutosta.

Juho Romakkaniemen Helsingin Sanomien kolumni käynnisti jälleen keskustelun irtikytkennän käsitteestä, ja kuten tahtoo käydä toistuvasti tämän teeman kohdalla, keskustelu vilisi tahattomia ja tahallisia väärinymmärryksiä. Koostimme 14.6. aiheesta pitkän twiittiketjun, jossa kävimme perusasioita läpi. Koska keskustelu lähti myöhemmin uudelleen laukalle ja sisälsi täysin virheellisiä väitteitä myös BIOS-tutkimusyksikön tieteellisistä näkemyksistä palasimme asiaan 29.6. julkaistussa ketjussa.

Ekologisen kestävyyden kannalta varovaisuusperiaatteen mukainen prioriteetti on selvä: rikkaiden maiden/rikkaiden kuluttajien on selvästi laskettava kulutustaan. Yhtäältä tämä tarkoittaa, että joitain asioita on kulutettava vähemmän ja tehtävä vähemmän, toisaalta sitä, että arkisia asioita kuten ruokaa tai liikennettä on saatava aikaan huomattavasti nykyistä vähäisemmällä luonnonvarojen kulutuksella. Tähän nähden on toissijaista, nouseeko vai laskeeko GDP/BKT, joten lopulta myös irtikytkennän onnistuminen/onnistumattomuus on toissijaista.

Lopuksi

Suosittelemme kesälukemiseksi Adam Toozen uutiskirjettä siitä, miten ilmasto-oikeudenmukaisuutta on tarkasteltava maiden välisten erojen lisäksi maiden sisäisten erojen näkökulmasta – eli eri ihmisryhmien välisenä eriarvoisuuden kysymyksenä. Varallisuuden ja ilmastopäästöjen välinen yhteys on vahva, ja keskittyminen kansallisiin keskilukuihin jättää huomiotta vauraimman vähemmistön kulutuksen sekä vaikutusvallan kehityksen suuntaan.

Finnwatch julkaisi kesäkuussa arvokkaan ilmastokompensaatioita käsittelevan raporttinsa “Anekauppaa vai ilmastotekoja?

Naturen kesäkuinen uutisartikkeli käsittelee arkeologisten löydösten uusia tulkintoja, joiden perusteella kuva muinaisten ihmisyhteisöjen ruokavaliosta rikastuu entisestään. Suosittelemme myös Tiedeykkösen jaksoa, jossa Aalto-yliopiston tutkijat kertovat uudesta tutkimuksestaan koskien ruoantuotannon tulevaisuutta.

1.6.2021
Uutiskirje 6/2021 Tervetuloa kesäisen uutiskirjeen pariin. Saa nähdä, sataako tämän tullessa, mutta pääskysiä joka tapauksessa pyörii ikkunan takana tätä kirjoittaessa. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä! Maailmalta Kansainvälisen energiajärjestön raportti lyö fossiilitaloutta kasvoille Loppukevään eittämättä merkittävin ilmastopoliittinen uutinen oli Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n raportin Net Zero by 2050 ilmestyminen. Perinteisesti ilmastopoliittisessa mielessä konservatiivinen IEA on povannut fossiilisten merkittävän roolin jatkuvan paljon […]

Tervetuloa kesäisen uutiskirjeen pariin. Saa nähdä, sataako tämän tullessa, mutta pääskysiä joka tapauksessa pyörii ikkunan takana tätä kirjoittaessa. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi täältä!

Leppäpirkkoja kalliolla. Kuva Tere Vadén.

Maailmalta

Kansainvälisen energiajärjestön raportti lyö fossiilitaloutta kasvoille

Loppukevään eittämättä merkittävin ilmastopoliittinen uutinen oli Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n raportin Net Zero by 2050 ilmestyminen. Perinteisesti ilmastopoliittisessa mielessä konservatiivinen IEA on povannut fossiilisten merkittävän roolin jatkuvan paljon pidemmälle tulevaisuuteen kuin ilmastotiekartoissa on esitetty, ja sen laskelmat energiankulutuksen kasvusta ovat olleet sitkeän nousujohteisia. Tosin kuten vuoden takaisessa uutiskirjeessä kerroimme, johtajansa Fatih Birolin suulla IEA on peräänkuuluttanut pandemia-aikana voimakkaita ilmastotoimia energiasiirtymän edistämiseksi, kun yhteiskunnat alkavat toipua poikkeusoloista. Sävy on siis muuttunut jo jonkin aikaa.

Mutta uudessa raportissa viesti oli tiukentunut ennenkuulumattomasti. Kuten Fatih Birol totesi 13.5. ilmestyneessä kirjoituksessaan, IEA on “täysin sitoutunut” globaaliin nettonollatavoitteeseen vuoteen 2050 mennessä, ja sen laatima tiekartta tähtää 1,5 asteen “turvarajaan” (tarkkaan ottaen 50% todennäköisyydellä). Samalla hän jälleen varoitti, että fossiilisiin polttoaineisiin nojaava elvytys uhkaa kasvattaa päästöjä ennennäkemättömän nopeasti pandemian aikaisen notkahduksen jälkeen.

Tuttuun tapaansa Carbon Brief julkaisi nopeasti analyysinsä, josta raportin pääkohdat saa hyvin selville. Pyrittäessä 1,5 asteen tavoitteeseen ei turvauduta “ylilyöntiin” (overshoot) eikä myöskään päästöjen kompensointiin maankäyttösektorilla – näin se on esimerkiksi useimpia IPCC:n 1,5 asteen skenaarioita “aggressiivisempi”. Niin ikään energian kokonaiskulutus on alhaisempi kuin IPCC:n skenaarioissa, ja jopa nykyistä tasoa 8% alhaisempi vuonna 2050. Samoin hiilen talteenottoon ja bioenergiaan turvaudutaan vähemmän (joskin määrät ovat edelleen merkittäviä). Uusiutuvan energian tähdätään vastaavan kahdesta kolmanneksesta globaalista energiantuotannosta vuonna 2050 ja valtaosasta sähköntuotantoa.

Energiamurroksessa tulee pyrkiä reiluun siirtymään globaalisti – toisin sanoen köyhempien maiden mahdollisuudet parantaa kansalaistensa elämää pitää turvata. Siirtymällä biomassan “perinteisestä” polttamisesta esimerkiksi uusiutuville rakentuvaan sähkönkäyttöön “universal energy access” saavutettaisiin 2030, eli energiaköyhyys pyrittäisiin hävittämään hyvin nopeasti. IEA vastaa siis raportissaan “ilmastohidastajien” ja “-hämärtäjien” väitteisiin, joiden mukaan maailman köyhien aseman parantuminen uhkaa ilmastotavoitteita. Se peräänkuuluttaa vahvaa globaalia yhteistyötä ja vauraampien maiden apua ja tukea köyhemmille siirtymässä – mutta muutoksen täytyy tapahtua kaikkialla yhtaikaa. Suomen kaltaiset maat eivät siten voi hidastella sillä perusteella, että muualla ilmastotoimet olisivat “kustannustehokkaampia” ja täällä ei kannata toimia “liian aikaisin” kilpailukyky vaarantaen. Tällaistahan linjaa esimerkiksi perussuomalaisten Halla-aho veti johdonmukaisesti taannoisessa Päättäjien luonto- ja ilmastotentissä, ja kaiken kaikkiaan se on ollut leimallista suurelle osalle suomalaista ilmastokeskustelua viime vuosina. Kun ei enää voida vastustaa ilmastotoimia sinänsä, sysätään ne toisten harteille. IEA:n raportti korostaa jälleen, miten kaikkien maiden on toimittava, eli moiseen “valistuneen itsekkääseen” valikointiin ei ole enää varaa.

Kärjekkäin yksittäinen viesti on, että investointien fossiilisten polttoaineiden tuotantoon tulisi loppua saman tien. Enää ei siis esimerkiksi esitetä maakaasua mittavana “siirtymäkauden polttoaineena”, mikä oli tavanomaista retoriikkaa vielä hetki sitten, vaikka sen käyttö kasvaakin skenaariossa vuoteen 2025 asti. Myöskään fossiilivoimaloita ei enää tulisi laittaa rakenteille tästä vuodesta lähtien, ellei niitä ole varustettu hiilen talteenoton tekniikalla. Tällaista ei olisi vielä vuosi sitten olettanut lukevansa IEA:n teksteistä. Tämä yksittäinen vaatimus on konkreettisin esimerkki muutoksesta, ja sen vaikutukset esimerkiksi rahoitusalaan ympäri maailmaa ovat varmasti merkittäviä. Auktoriteettituki fossiilitalouden “pehmeälle laskulle” häipyi.

Raportin tärkeä piirre on kaiken kaikkiaan, että siinä esitetään sadoittain kouriintuntuvia virstanpylväitä muutosprosessissa. Kuten viime uutiskirjeessä kuvasimme, nettonollatavoitteita on kritisoitu siitä, että niistä puuttuu näkemys konkreettisesta toimintapolusta. Ja koska ilmastonmuutoksen hillinnässä aikaisemmat toimet vaikuttavat voimallisemmin kuin myöhemmät (tai kääntäen muotoiltuna: viivyttely tekee urakan myöhemmin sitäkin vaikeammaksi), tästä vuodesta alkavien toimintakehotusten tekeminen on tärkeää.

Käyttäytymisen muutoksilla on skenaarioissa myös merkittävä rooli, ja siihen edellytetään yhteiskunnan aktiivisuutta infrastruktuurin kuten nopeiden raideyhteyksien rakentamisessa ja lentoliikenteen kasvun rajoittamisessa. Raportti ei siis esitä pelkästään teknisiä ratkaisuja nykyisen elämäntavan säilyttämiseksi, vaan siihen on sisäänkirjoitettu, että yhteiskuntien on muututtava laajemminkin – vaikka lähtöoletuksena onkin edelleen merkittävä BKT-mittainen talouskasvu.

On huomattavaa, että raportti keskittyy pelkästään energiasektorille, eli se ei esitä skenaariotaan pönkittämään toimia maankäyttösektorilla, ruokajärjestelmissä ja niin edelleen. Toisin sanoen nämä toimet tulisivat kaiken tämän päälle ja voisivat helpottaa urakkaa merkittävästi. Raportissa sivutaan näitä keinoja (s. 92–93) ja mainitaan muun muassa, että lihan kulutuksen kohtuullistaminen kaikkialla nykyiselle globaalille keskitasolle tuottaisi jo merkittäviä päästövähennyksiä. Ja kuten Carbon Brief toteaa pariin otteeseen, tällainen muutos myös vapauttaisi laidunmaata huomattavasti enemmän kuin skenaarion olettama bioenergian käyttö vaatisi. Tosin tietenkään nämä maa-alat eivät mitenkään automaattisesti vaihtuisi toisikseen, eli bioenergian käytön kasvu voisi silti kiihdyttää biodiversiteettikatoa ja kilpailla ruoantuotannon kanssa. Raportti onkin saanut osakseen kritiikiä bioenergian roolista, sillä vaikka sen osuus on vastaaviin skenaarioihin nähden alhaisempi, on sen volyymi silti merkittävä. Raportissa kuvatun mittakaavan vauhdikas sähköistyminen myös väistämättä tarkoittaa tiettyjen mineraalien louhinnan lisääntymistä, eli eri kestävyysnäkökohtien ristiriitaa ei voida välttää. Vetytalouden rooli on niin ikään skenaariossa suuri, ja sen mahdollisuuksista käydään paljon kriittistä keskustelua, myös taannoin Helsingin Sanomien sivuilla.

Skenaariot tietysti vaativat toteuttamista, ja IEA tähtääkin raportillaan syksyn ilmastoneuvotteluihin, jotka varmasti ovat entistäkin vaikeammat pandemian luomissa poikkeusoloissa. Joka tapauksessa tarvittavan muutoksen mittakaava ja konkretia on nyt esitetty sellaiselta taholta, jonka sivuuttaminen on vastaanhangoittelijoille paljon vaikeampaa. Kuten ilmastotutkija Glen Peters huomautti, IEA:n skenaario on kuitenkin hyvin kaukana nykysuunnasta. Tämänhetkiset toimet ovat johtamassa vasta päästöjen kasvun loppumiseen, ja julkisten päästöleikkauslupaustenkin mittakaava jää vielä kovasti kauas IEA:n kuvaamasta tasosta. Fatih Birolin sanoin, “retoriikan ja reaalisen välillä on vielä ammottava kuilu”. 

Kuten todettu, IEA:n raportti olettaa BKT:n kasvua. Sopivasti samoihin aikoihin Naturessa julkaistiin myös kiinnostava keskustelunavaus, 1,5 asteen degrowth-skenaarion tarkastelu. Kirjoittajat toteavat, että verrattuna tavanomaisiin skenaarioihin, jotka nojaavat negatiivisiin päästöteknologioihin ja äkilliseen talouden ja ympäristön heikentymisen iritkytkentään, degrowth-skenaariot vähentävät huomattavasti päästövähennysten epäonnistumisen riskiä, ja ovat tietysti myös toteuttamiskelpoisempia, koska eivät vaadi vielä olemassaolematonta teknologiaa. Toteutuksen poliittiset esteet kirjoittajat kuvaavat vastaavasti mittaviksi.

David Wallace-Wells käsitteli optimististen tavoitteiden ja reaalimaailman, “retoriikan ja reaalisen” jännitteitä taidolla tuoreessa New York Magazinen esseessään.

Kuka on oikeassa? Pään pistää pyörälle se, että todellisuudessa kummatkin osapuolet. Nopea dekarbonisaatio on samanaikaisesti mahdollista jopa näkyvässä lähitulevaisuudessa, kiitos viime vuosien ennennäkemättömän mobilisaation, ja äärimmäisen hankalaa – melkein käsittämättömän mullistavaa ja mahdotonta saada aikaan millään teknokraattisella “napsautanpa sormia ja homma on hoidettu” tavalla. Energiamurros ei ole laskuliitoa, kuinka laskettelurinteiltä vuoteen 2050 piirretyt käyrät dekarbonisaatiosta näyttäisivätkään, tai kuinka olettaisimmekaan, että pääsemme perille. Sitä ei kuitenkaan voi sivuuttaa vain otaksumana, eikä sitä voida siirtää tuonnemmaksi myöskään odotellessamme, että työsarka muuttuisi vähemmän kivikkoiseksi. Ei muutu, päinvastoin. Miltä tahansa ilmasto- ja energiatulevaisuutemme näyttääkään, sitä rajoittavat kummatkin faktojen joukot, ei vain toinen niistä. Meillä on kuitenkin onneksi olemassa myös tämä toinen, optimistisempi joukko. Kysymys kuuluu, mitä teemme sillä.

Raportissa myös todetaan, että tämän mittakaavan muutos kohtaa varmasti vastarintaa niiltä tahoilta, joiden intresseissä on säilyttää status quo, mutta “vastarinta on mahdollista voittaa laajemman yhteisen hyvän saavuttamiseksi”.

Samaan aikaan toisaalla…

Koska IEA:n raportin käsittely vei jo kosolti tilaa, lueteltakoon sähkösanomatyyliin joukko tuoreita tapahtumia, jotka ovat omiaan kiihdyttämään ilmastonmuutoksen hillintää ja sen politiikkaa. G7-maat sopivat toukokuussa lopettavansa hiilen tuotannon tukemisen muualla maailmassa ja sitoutuivat 1,5 asteen tavoitteeseen. Shell hävisi Alankomaissa historiallisen oikeusjutun, jossa Maan ystävät -järjestön johtama kanne vaati yhtiötä sopeuttamaan toimintansa Pariisin sopimukseen. Exxon Mobil ja Chevron kohtaavat osakkaiden “kapinan” ilmastosuunnitelmiensa puutteellisuuden takia. Helsingin Sanomat uutisoi näistä tapahtumista myös. Ilmastoaktiivi Bill McKibben kirjoitti tästä tapahtumaryppäästä New Yorkerissa. (Tässä kohtaa on mainittava myös ExxonMobilin denialistisesta, viivyttävästä ja hämärtävästä retoriikasta tehty tutkimus, josta Helsingin Sanomatkin uutisoi.) Australialainen oikeusistuin taas ilmoitti päätöksessään, että maan ympäristöministerillä on velvollisuus suojella nuoria ilmastonmuutokselta, joskaan päätös ei estänyt kiisteltyä hiilikaivoksen laajennusta.

Aika näyttää, syntyykö näistä tapahtumista yhdessä IEA:n raportin kanssa vyöry, joka muuttaa tilannetta kunnolla ennen syksyn ilmastoneuvotteluita. Retoriikan ja reaalisen välillä on umpeen kurottavaa.

BIOS

BIOS lausui jälleen valiokunnille

Lausuimme 21.5. pyynnöstä Eduskunnan talousvaliokunnalle Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2022–2025. Lausunnon pääsanomat olivat:

  • JTS:sta puuttuvat tieto ekologisesta kestävyydestä ja työkalut ohjata taloutta sitä kohti. Vastuullinen taloudenpito edellyttää tietopohjan ja ohjauskyvyn harppauksenomaista parantamista.
  • JTS:n tavoite talouskasvun vahvistamisesta on ekologisen kestävyyden suhteen välinpitämätön ja pahimmillaan kielteinen. Kasvustrategian sijaan ekologinen kestävyyssiirtymä vaatii siirtymäpolitiikkaa, joka suoraan ja sisällöllisesti ohjaa taloutta ekologisiin raameihin.
  • Ekologinen kokonaisnäkemys tarvitaan perustaksi aktiiviselle ja suunnitelmalliselle finanssi-, innovaatio- ja teollisuuspolitiikalle, jonka tehtävänä on tuottaa tavoiteltu talouden rakennemuutos.
  • Uusi kansainvälinen talouspoliittinen ympäristö mahdollistaa aktiivisen finanssipolitiikan, jolla ekologinen kestävyyssiirtymä ja sen mukainen teollinen murros saadaan liikkeelle.

Lausuimme myös 28.5. pyynnöstä Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle Agenda 2030 selonteosta “Kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Pääviestimme olivat:

  • Ympäristön tilaan ja luonnonvarojen käyttöön liittyvien Agenda2030-tavoitteiden on oltava Suomessa ensisijaisia.
  • Ylikulutus on nähtävä systeemisenä, kaikkea yhteiskunnan toimintaa koskevana ja globaalia kestävää kehitystä vaarantavana ongelmana.
  • Bioenergian rooli uusiutuvan energian tuotannossa ja kiertotaloudessa vaatii tarkennusta, jotta ristiriidat ekologisen kestävyyden kanssa vältetään.
  • Kasvustrategia on korvattava siirtymäpolitiikalla, joka luo Suomeen kestävää vaurautta.
  • Kulttuuri on tunnistettava keskeisenä yhteisöllisenä ja yksilöllisenä voimavarana kestävyyssiirtymässä.

Muuta

BIOS-tutkija Tero Toivanen siirtyy elokuussa Helsingin yliopiston tutkijakollegiumiin, missä hänen tutkimushankkeensa on “The Climate of the Far Right – Ideological and Materialist Articulations of Environmentalism in the Finnish and European Far Right”. Tero kuitenkin pysyy myös BIOS-tutkijana. 

Teron artikkeli “A Player Bigger Than Its Size: Finnish Bioeconomy and Forest Policy in the Era of Global Climate Politics” on julkaistu tuoreessa Biotaloutta laajasti käsittelevässä kokoelmassa. Hän osallistui myös Politiikasta-lehden “Paradigman muutos” -raatiin, jonka näkemykset julkaistiin huhtikuussa, sekä toukokuiseen Tiedekulman “Työn kestävä tulevaisuus” -paneeliin.

Tere Vadénin ja emeritusprofessori Erkki Lähteen yhteiskirjoitus “Ruotsin metsätalouden malli” julkaistiin 12.5. Versus-lehdessä.

Ei ole epäselvää, etteikö metsätalous niin Ruotsissa kuin Suomessakin olisi ollut laajaa kannatusta ja kunnioitusta nauttivan hyvinvointivaltion perustoja, Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa myös alunperin köyhyydestä nousemisen edellytys. Mutta maailma on muuttunut, ja erityisesti luonnonvarojen käyttöä olisi harkittava uudelleen, uusien tavoitteiden mukaisesti. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat vakavia ongelmia, ja köyhyyden poistoon on muitakin keinoja kuin maksimoitu selluteollisuus. Ruotsissa helmikuussa julkaistussa debattiartikkelissa professorit Erland Mårald ja Camilla Sandström peräävät, että poliitikkojen olisi astuttava kentälle, jotta aikaan saataisiin kattava keskustelu, uusi ”yhteiskuntasopimus” metsien käytöstä.

Ville Lähteen essee “Näin kompostini opetti minua” julkaistiin Suomen Luonnossa (vain tilaajille). Lähde oli myös yksi Voima-lehden artikkelin “Miten maailma ruokitaan” 5/2021 haastateltavista.

Nälkää ei torjuta kestävästi tuomalla ruokaa. Ihmiset tarvitsevat vakaan elannon, mutta omistuksen epätasaisuus ja eriarvoistava kauppapolitiikka estävät vakauden saavuttamisen. Akuutti nälänhätä on ikään kuin jäävuoren huippu ruokaturvattomassa maailmassa, jonka pelisäännöt ovat epäreilut.

Samaan aikaan julkaistun Voiman talousliitteen 1/2021 artikkelissa “Ympäristötuhon pysäyttäminen vaatii tiedevetoista suunnittelua ja uutta talousajattelua” haastateltiin Paavo Järvensivua ja Tere Vadénia.

Tarvitaan siirtymäpolitiikkaa, jossa valtio ohjaa taloutta ekologisista reunaehdoista lähtien. Pitkään on ajateltu, että talous on vain teknologisesti neutraalia rahataloutta ja markkinat tuottavat parhaat ratkaisut. Jotta saavutetaan siirtymäpolitiikan tavoitteet, tarvitaan ekologisista reunaehdoista lähtevää, tieteeseen perustuvaa aktiivista teollisuuspolitiikkaa. Ei voida enää ajatella, että katsotaan mitä markkinoilta tulee. Valtion täytyy ohjata taloutta ja tarvittaessa investoida itse.

Emma Hakala julkaisi yhdessä Freek van der Vetin kanssa Ulkopoliittisen instituutin Briefing paperin “Protecting the environment during armed conflict: From principles to implementation”. Julkaisussa todetaan, että konflikteihin liittyvät ympäristövahingot aiheuttavat pitkäaikaisia ongelmia kansanterveydelle, ekosysteemeille ja rauhanvälitystyölle. Tätä on erityisesti viime vuosina pyritty hillitsemään uusilla, kansainväliseen lakiin perustuvilla toimintaperiaatteilla. Näiden kehysten toimeenpanoa kuitenkin hidastaa itsenäisten seurantamekanismien puute. Kirjoittajien mukaan valtio- ja kansalaisyhteiskuntatason toimijoiden on pyrittävä kohti läpinäkyvää seurantajärjestelmää, joka auttaisi painostamaan konfliktien osapuolia määräysten noudattamiseen.

Emma Hakalalta julkaistiin Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan (VNTEAS) Tieto käyttöön -blogissa kirjoitus Miten jäsentää muuttuvan ilmaston vaikutuksia turvallisuuteen? Blogikirjoitus liittyy VNTEAS-rahoitettuun hankkeeseen Ilmastonmuutos ja Suomen turvallisuus

Ilmastoturvallisuuden kohdalla aiheen jäsentäminen on erityisen tärkeää, sillä se poikkeaa monin tavoin perinteisestä uhkakuva-ajattelusta. Osin tämä johtuu ilmiön kokonaisvaltaisuudesta. Kuten hankkeemme edellisessä blogissa kuvataan, ilmastonmuutos vaikuttaa lähes kaikkeen yhteiskunnan toimintaan, mutta yksittäisiin vaikutuksiin ja erityisesti niiden muodostamiin vaikutusketjuihin liittyviä syy-seuraussuhteita on usein vaikea hahmottaa. Lisäksi ilmastonmuutosta on kuvattu toimijattomaksi uhaksi (“actorless threat”), minkä vuoksi sitä ei voi torjua kukistamalla yksittäinen vastustaja, vaan siihen varautuminen edellyttää pitkäjänteistä toimintaa monelle eri alalla.

Lopuksi

Onnittelut Pieta Hyväriselle Vuoden tiedekynä -palkinnosta!

Suosittelemme Naomi Kleinin riipaisevaa kirjoitusta Kalifornian maastopalojen synnyttäneestä kodittomuudesta, jota voi hyvin kutsua maan sisäiseksi ilmastopakolaisuudeksi. Lämmin suositus myös Ian Anguksen neliosaiselle kalastuksen historiaa käsittelevälle artikkelisarjalle. The New Yorkerin artikkeli vähenevän väestön maista on hyvä katsaus aiheeseen. Samoin kannattaa tutustua lehdessä julkaistuun puheenvuoroon hyödykekaupan globaaleista ongelmista

Lopuksi suosittelemme Etiikka.fi -sivuston tuottamaa sarjaa ilmastoaiheisia videohaastatteluita. Tämä uusi tapa julkaista tutkimushaastatteluita on kiinnostava ja palvelee tieteen avoimuutta komeasti.